on varmasti saanut tästä kaakattavasta kanalaumasta tarpeekseen,tekee sen oman maineensa takia,ei halua olla ministerinä kun tämä hallitus hajoaakuntavaalien jälkeen .
Matti Vanhanen jättää paikkansa valtionvarainministerinä
Anonyymi
32<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Rotta hyppää uppovasta laivasta.
Hallituspuolueden kesken vallitsee syvä erpura,Vasemmiston Lii Andesson ja Paavo Arhinmäki haluaisi avata Suomen kaikilta rajoitteilta,mutta ainakin Kiuru ei tätä halua.
Ikävä k k kyllä näin tapahtuu
Tilalle tulee Vanhasta kolme kertaa painavampi Saarikko.
Saarikolla on tuntuvasti painoarvoa,kuin luihulla Matilla.
Varmasti mielellään lähtee, sillä eihän tässä kanalaumassa ole edes ketää, joka osaisi oikeaoppisesti kokata uuniperunoitakaan.
Jokainen fiksu pelastaa itsensä ennen uppoamista. Eli hallituksen eroa se tulee sieltä ei kaukana.
Keskusta on kahtiajakautunut poulue,nyt on lypsetty viimeinenkin tippa ämpäriin,Mariinin halu jatkaa hallituksessa oli niin suuri että Kepu sai tahtonsa läpi melkein kaikessa mitä vaati .Nyt se tie on kuljettu loppuun ja Kepu lähtee hallituksesta kuntavaalien jälkeen kokemansa rökäletappion jälkeen .
ja totta helvetissä sinä kirtjoitat keskustalan asioista persujen palstalle?! Mikä sinulle on niin ylivoimaista ymmärtää kuinka jokaisella palstalla on omat aiheensa
Koita tajuta se että täällä käydään keskustelua siitä mitä palstalaisia kiinnostaa,ei sinun venäjä mölinöitö kukaan lue,että turhaan kulutat aikaasi tällä palstalla.
Ja pääosin herjataan hallitusta!
Vastuullista taloudenpitoa ja työllisyystoimia usein korostanut Vanhanen joutui pettymään hallituksen päätöksiin.
Syrjäyttäminen puoliväliriihen neuvotteluista ja siellä valtion menokehysten heittäminen romukoppaan ja holtittoman velkaantumisen hyväksyminen ei varmasti sopinut hänen maailmaansa.
Onko Vanhasella jokin "maine" ? Muu kuin änkyttävä ja vänkkäävä tollo ?
Seuraava ei sen kummallisempi tule olemaan, mutta on kimeä äänisempi. Mikäli mahdollista, taso ja tietämys, ymmärrys laskee entisestään.
Tämän hallituksen naisministeriden taso on sitä luokkaa,ettei taso voi alemmaksi laskea,aivan sama kuka tollo tulee tilalle .
Sainko hyvät lautakasat palkkioksi ?
Lähtee silloin kun oli sovittu, ei dramatiikkaa.
Masa sai tarpeekseen ja lähti lätkimään,uusi hallituspohja on jo valmiiksi neuvoteltu,
Lautakasa teki nopean iltalypsyn ja lähti syömään uuniperunoita. Hommia sille löytyy vaikka nuorisosäätiöstä, missä on kannuksensa joskus hankkinut. Mikäli pätevyys ei riitä niin voi aina vuoleskella tuppeen sahattua ja tehdä vaikka puu-ukkoja ja samalla muistella marinilta ja tuppuraiselta saatuja kepulitukiaisia.
Onks Vanhanen persu?
Sosialistien pandemian jälkeiseen aikaan suunnittelemat ryöstöverotukset olivat liikaa porvarillisesti suuntautuvalle Vanhaselle. En usko, että hallituskumppaneiden sukupuolella on merkitystä Vanhaselle, aate on se todellinen ongelma. Sukupuolikysymys on ongelma erityisesti pääministerille, jota kiukuttaa saada väittelyissä Halla-aholta "pyllypiiskaa" kokoomuksen Orpon myhäillessä vieressä.
Orpo onkin parhaimmillaan hiljaa myhäillessään.
Marinia kiukuttaa myös miestoimittajat. Pitäisikö Sannan saada ojennusta heiltäkin?
Vanhanen ei halunnut ministeriksi, kun on ollut terveysongelmiakin, mutta kepu taivutteli hänet ministeriksi. Hän sanoi jo silloin että ei aio olla koko vaalikautta ministerinä. Jos seuraisitte politiikkaa niin ei tavitsisi täällä valehdella syistä miksi hän jättää hallituksen.
Siitä voitte hallituksen vastustajat iloita että tämä ministerivaihdos tuskin on hallitukselle hyvä muutos.
Tämä hallitus on pelkkä vitsi,kukaan ei tähän enään usko.
Olen samaa mieltä.
Vanhanen sai tarpeeekseen hallituksen hiekkalaatikkoleikeista,viskasi lapion ja lähti lätkimään .
Persut räksyttävät turhaan. Vanhanen kertoi jättävänsä hallituksen kesken kautta jo pian nimittämisensä jälkeen!
Vasuripiski onnistui jälleen räksyttämään persua ;D
Marinilla alkaa ote todellisuudesta kirpoamaan pahasti!
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6a38adf6-f549-4b01-88fc-e5f8ad36bc5d
Ymmärtäähän tuon kun keskenkasvuisella kommaritytöllä kihahtaa kaikki nesteet huppuun.
Sanna puhuu aina läpiä päähänsä,jollei hänellä valmiiksi kirjoitettu paperi kourassa.T