Vanhat miehet ja vanhat naiset

"Kehota vanhoja miehiä olemaan raittiita ja käyttäytymään arvokkaasti ja maltillisesti. Kannusta heitä osoittamaan tervettä uskoa, rakastamaan ja olemaan kestäviä.


Samoin kehota vanhoja naisia käyttäytymään niin kuin pyhien kuuluu. He eivät saa olla pahanpuhujia eivätkä viinin orjia. Vanhojen naisten on opetettava muita tekemään hyvää ".

( Kirje Titukselle 2)
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kiitteli puoluejohtoa ja kansalaisiaan koronaviruskriisin hoidosta. cnn
Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on julistanut maassa laittomaksi useita ”kapitalistisiksi” ja ”rappiollisiksi” katsomiaan asioita.
Hallinnon virallinen sanomalehti Rodong Sinmun listasi kiellettyjä asioita pääkirjoituksessaan, jossa varoitettiin maan romahtavan ”kostean seinän tavoin”, jos se hylkää oman elämäntapansa.
Kieltolistalla ovat jatkossa muun muassa revityt ja kapeat farkut, lävistykset sekä "yliampuvat hiustyylit” kuten takatukat. Ulkonäköön liittyvien rajoitusten lisäksi on kielletty myös esimerkiksi länsimaisia vaikutteita sisältävän, eteläkorealaisen K-pop-musiikin kuunteleminen.
Jo helmikuussa Pohjois-Korean hallinto kielsi autojen tummennetut takalasit, koska pelkää kansalaisten nauttivan autoissaan ”kapitalistisesta” viihteestä.
Nivelet kaipaavat liikettä – Tiedätkö, miten huolehdit kehosi iskunvaimentimista?
– Meidän täytyy olla varuillamme pienimmänkin kapitalistisesta elämäntavasta kertovan merkin varalta ja taistella niiden hävittämiseksi, hallinnon lehti kirjoittaa.
Kimin uskotaan pelkäävän asemansa puolesta. Hän on puolen vuoden sisällä avautunut jo kahdesti harvinaislaatuisesti epäonnistumisistaan ja kutsunut Pohjois-Korean tilannetta ”huonommaksi kuin koskaan”.

Äänestä

Lukuisissa raamatunkohdissa, jos jaksatte lukea, kehotetaan vapauttaman vangit ja antamaan sorretulle oikeuden. Tämä teema on todella lukuisissa Raamatun paikoissa.
Ilosanomasta puhuttiin se oli, että vangitut vapautetaan.

Äänestä
  • Niin.
    Toisaalta taas se ei tarkoita oikeudenmukaisesti vangittujen pahojen vapauttamista.
    Väärin vangituista on esimerkkejä esim. Paavali ja Johannes kastaja.
    Näin sorretuille tulee oikeutta ja jakeen tarkoitus pysyy linjassa, sillä Herra on puhunut rankaisemisesta, eikä oikeus toteudu jos pahoista teoista ei saa rangaistusta.

    Äänestä

Kunta-Kintte kokeilu
Olen suuren tem hallinnon alamainen, siis suomi kunta-kinttenä tässä. Ja kai se kuntakokeilukin ja aktiivi malli, jne työllisyyspolitiikka toimet ovat juuri nyt kiivaimmillaan. Kliimaxissa?
Niinpä olisi kiva kun munaani kuntouttaisi toimelias nainen vaikka kuntasekoilu puuhissa. Siinä mies vetreytyisi. myös 60v. mies tarvitsee kuntoutusta kun oman ikäiset naiset ei sitä juuri tarjoa noin luomuna. ovat kai jo lemmen työkyvyttömyyseläkkeellä?
No kumminkin kuntakokeilussa voisi näin saada kohtaanto-ongelmaan tyydytystä?

Lisäksi minäkin, pääministerin tavoin, tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais investointi, hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma, kotoutus loma ilmais tuki ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Kehota vanhoja miehiä olemaan raittiita ja käyttäytymään arvokkaasti ja maltillisesti. Kannusta heitä osoittamaan tervettä uskoa, rakastamaan ja olemaan kestäviä.


Samoin kehota vanhoja naisia käyttäytymään niin kuin pyhien kuuluu. He eivät saa olla pahanpuhujia eivätkä viinin orjia. Vanhojen naisten on opetettava muita tekemään hyvää ".

( Kirje Titukselle 2)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu