Onhan otsikko omasta mielestänikin hieman outo mutta kirjoitan usein / aina fiilispohjalta kuten nytkin. Aihe vain hypähti.
Muistan aikoja jolloin homous oli lain vastaista. Stadin kundit kävivät hakkaamassa homoja Olympia- stadionin vieressä olevalla Mäntymäellä joka oli noiden treffipaikka. Nämä eivät uskaltaneet mennä kertomaan tästä poliisille jotka olisivat hakanneet lisää.
Maailma on muuttunut. Nyt homot ovat ihmisyyden korkein aste. Stadissa on järjestetty Pride- kulkueita joihin on osallistunut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Poliisitkaan eivät enää homoja vastusta vaan osallistuvat paraateihin itsekin.
Ovathan poliisit, palomiehet ja ensihoitajatkin varauksin homojen irstaita päiväunia.
Jokaiseen tv- ohjemaan ympätään nykyisin kiintiöhomo. Jos hän on värillinen niin aina parempi.
Tässä kummastuttaa yksi asia.
Herrasmies joka kertoo olleensa esim. Pattayalla ladyboyn imutettavana ja/ tai puikotettavana on ihmissaasta vailla vertaa. Hän polkee ihmisoikeuksia ja ties mitä.
Julkitullessaan tuosta hän menettää heti työnsä ja toimeentulonsa ja sen myötä perheensä; ajautuu alkoholismiin asunnottomana ja lopuksi itsemurhaan.
Homouden ylistys.
8
163
Vastaukset
- Anonyymi
Palstan kiintiö-kirjoittaja taas avautuu.
Noi sun Pattaya muistot ei kiinnosta.Vuonna 2019 marssi Helsingin Pride- kulkueessa kymmeniä tuhansia ihmisiä peräsuolen aukkoon panon puolesta.
Olen itsekin ajatellut muuttaa Tinder- treffieni käytöstä. Ekalla treffillä ykköseen ja tokalla kakkoseen jos kerran kaikki helsinkiläiset pitävät sitä mahtavana.- Anonyymi
martta98 kirjoitti:
Vuonna 2019 marssi Helsingin Pride- kulkueessa kymmeniä tuhansia ihmisiä peräsuolen aukkoon panon puolesta.
Olen itsekin ajatellut muuttaa Tinder- treffieni käytöstä. Ekalla treffillä ykköseen ja tokalla kakkoseen jos kerran kaikki helsinkiläiset pitävät sitä mahtavana.Oletko ostanut jo hamekangasta?
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ostanut jo hamekangasta?
Olen käynyt pornokaupassa ostamassa liukuvoidetta ja katsellut mielenkiinnolla siellä myytäviä anustappeja.
Ne eivät varmaankaan toimi tulppana jos akalle sattuu ripulipaska?- Anonyymi
martta98 kirjoitti:
Olen käynyt pornokaupassa ostamassa liukuvoidetta ja katsellut mielenkiinnolla siellä myytäviä anustappeja.
Ne eivät varmaankaan toimi tulppana jos akalle sattuu ripulipaska?Ei tartte välittää, et sinä edelleenkään naista ilmaiseksi saa.
- Anonyymi
martta98 kirjoitti:
Olen käynyt pornokaupassa ostamassa liukuvoidetta ja katsellut mielenkiinnolla siellä myytäviä anustappeja.
Ne eivät varmaankaan toimi tulppana jos akalle sattuu ripulipaska?Vai vaseliini kaupoilla? Kyllähän sitä varmaan noissa homosteluhommissa kuluukin purkkikaupalla. Kiinteä uloste kun ei liene kovin hyvä yksinään liukuvoiteena. Noista löysistä ulosteista sinulla ja ukollasi on näköjään myös kokemusta mutta en tiedä haluanko tietää moisista leikeistä enempää...
Kyllä tuo sinun kohtalosi minua kovin säälittää ja sydämelleni käy.
- Anonyymi
Nasu-Martta,
Valitat että sua haukutaan palstalla homoksi, tai pitäisi varmaan sanoa "tasa-arvoinen" ettei ketään vahingossa loukata.
Miksi kirjoitat lähes poikkeuksetta aina homo-eroottista tarinaa?
Heterot ei sellaisia kirjoita.
Oletko sattumalta viimeaikoina istunut kaverisi kanssa autossa ja hän napsautti sormiaan? Kenties hän taikoi sinut unohtamaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647
