Rahan hinnan lasku ja tarjonnan lisääminen ovat oivia väliaikaisia keinoja taloudellisen aktiviteetin herättämiseksi, mutta 10 vuotta kestänyt rahaelvytys on katastrofi.
Keskuspankin rahankylväminen on johtanut mm osakkeiden ja kiinteistöjen ennen näkemättömään kymmenvuotiseen nousukiitoon, mutta uusien keksintöjen ja investointien luomisessa politiikka ei ole tuonut mitään merkittävää uutta, mitä ei olisi synytyny joka tapauksessa. Haittoja on päin vastoin ollut runsaasti mm:
Elinkelvottomat yritykset ovat voineet jatkaa toimintaa, eikä normaalia uudistumista ja kilpailua ole syntynyt; kansalaiset ovat nauttineet kulutusjuhlista ja / tai ostaneet huimasti kallistuneita asuntoja, minkä seurauksena velkaisuus on kasvanut kestämättömälle tasolle; asenneympöristö on muuttunut kerskakulutus myönteiseksi miettimättä sitä, miten kulutus rahoitetaan - saati sitten että olisi mietitty ympäristövaikutuksia tässä yhteydessä.
Melko suurella viiveellä inflaatio nyt vihdoin herää, mikä on täysin selvä tulema hullusta rahapolitiikasta. Kun inflaatio kiihtyy, nousevat korot, jolloin kuluttajien kulutus ja yritysten investointimahdollisuudet heikkenevät ja kansantuote laskee - tulee taantuma.
Jos korot eivät jostain syystä - keskuspankin toimien vuoksi - reagoi inflaatioon, niin emme silti voi huokaista helpotuksesta: suurimman osan palkkoja ei tulla nostamaan inflaation vuoksi, koska työn tarjontaa on runsaasti, jolloin kansalaisten kulutus vähenee ja kansantuote laskee. ( lisäksi moni rahan tallettaja ärtyy). Rahapolitiikka ei ole menestyksen salaisuus pitkässä juoksussa.
No, monia muitakin asioita tapahtuu, mutta lopputulemaa - inflaation sävyttämää taantumaa - ne eivät lopulta muuta miksikään.
Onko mitään tehtävissä?
Ongelmia voi hieman lieventää aloittamalla rahapolitiikan normalisoimisen, jolloin esim asuntojen hinnat laskevat ja uusia velkaongelmaisia syntyy vähemmän. Erilaisia velkajärjestelyjä pitää myös alkaa suunnitella ajoissa. Tärkein kysymys on kuitenkin se, mikä nyt on ollut 10 vuotta liikaa taustalla: millaisilla uusilla teollisuus- ja palvelukonsepteilla voimme turvata kansainvälisen kilpailukykymme?
Keskuspankin politiikka ajaa kovaa päin puuta
Anonyymi
0
51
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä17811618- 298164
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.586086Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1685037- 304803
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai404411Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1074313- 1073717
- 803300
- 481801