On typerää tietämättömyyttä väittää että Suomi olisi jollakin muulla tavalla päässyt parempaan tulokseen talvisodassa ja jatkosodassa.
Suomi ei missään vaiheessa voinut liittyä sodan voittaneeseen liittoumaan koska Neuvostoliitto kuului siihen ja se halusi sovjetisoida Suomen.
Pieni maa, kuten Suomi, voi yksin ja sodan häviävän liittouman osana parhaassa tapauksessa saavuttaa vain torjuntavoiton. Suomi saavutti ne talvisodassa ja jatkosodassa.
Suomi joutui talvisodassa sotimaan ensin yksin, mutta onnistui pidättelemään puna-armeijan maanvaltausta 3 kuukautta jona aikana suurpoliittinen tilanne kääntyi Suomelle edulliseksi niin, että Ranska ja Englanti alkoivat valmistella väliintuloa mikä uhka sai Stalinin luopumaan Terijoen hallituksesta ja suostumaan rauhaan Helsingin hallituksen kanssa.
Talvisodan jälkeen NL jatkoi Suomen itsenäisyyden uhkaamista mutta Hitler ei enää marraskuussa 1940 antanut Molotoville suostumustaan Suomen sovjetisointiin.
Suomen kannatti myötäillä ainoaa auttajaansa Saksaa ettei se myisi Suomea uudestaan kuten myi elokuussa 1939.
Jatkosotaa ei voitu välttää kun Suomessa oli saksalaisia joukkoja mutta ilman kauttakulkusopimusta syksyllä 1940 Suomi olisi miehitetty ja sovjetisoitu.
Jatkosodan tuhot oli kuitenkin mitättömän pienet verrattuna niihin tuhoihin mitä sovjetisointi Suomelle olisi aiheuttanut.
Kesällä 1944 Saksa vielä auttoi Suomea pysäyttämään NL:n suurhyökkäyksen ja kun länsiliittoutuneet oli samaan aikaan nousseet maihin Normandiassa NL:lle tuli kiire ehtiä ennen niitä Berliiniin eikä Suomen valtaukseen annettu tarvittavia lisäjoukkoja.
Neuvostoliitolla oli valmiina 56 kohtainen asiakirja mikä suomalaisten olisi antautuessaan ehdoitta pitänyt allekirjoittaa. Jonka jälkeen Suomi olisi miehitetty.
https://seura.fi/ilmiot/historia/edessa-ehdoton-antautuminen/

Vastaukset 6
Vanhimmat
V M Holodkovski : "Stalin auttoi Saksaa varustautumaan sotaan ja hankki verisellä sodalla Suomenkin viholliseksi.
Suomea pientä puolueetonta maata vastaan aloitettiin rikollinen sota jonka koko edistyksellinen ihmiskunta tuomitsi."
Suomi aloitti jatkosodan hyökkäämällä Saksan kanssa Neuvostoliittoon. On tosi outoa että itäraja jäi ennalleen lukuunottamatta joitain pohjoisia alueita. Jo 1700-luvulla itäraja oli Kymijoella eli Kotka, Hamina, Lappeenranta, Imatra ja moni muu alue oli itärajan takana. Mikähän hellyyden puuska mahtoi tehdä sen että raja jäi etelässä ennalleen?
"Suomi aloitti jatkosodan hyökkäämällä Saksan kanssa Neuvostoliittoon. "
Ei se niin mennyt. Neuvostoliitto pakotti ensin Suomen tukeutumaan Saksaan ja kun Saksa halusi hyökätä Neuvostoliittoon ei jatkosotaa voitu välttää.
Jatkosota oli kuitenkin paljon pienempi paha kuin olisi ollut Suomen sovjetisointi.
Molotov sanoi kesäkuussa 1940 Liettuan ulkoministerille: " ”Teidän Liettuanne yhdessä toisten Baltian kansojen kanssa, Suomi mukaanlukien, liitetään neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen.”
Vasta sen jälkeen Suomi teki Saksan kanssa kauttakulkusopimuksen eikä Suomea sovjetisoitu.
https://seura.fi/ilmiot/historia/suomen-kohtalo-veitsenteralla-molotovin-ja-hitlerin-valissa/
"Suomi aloitti jatkosodan hyökkäämällä Saksan kanssa Neuvostoliittoon."
Stallari oikoo historiaa. Sinun täytyy mainita se painostus ja uhka minkä Neuvostoliitto Suomeen kohdisti talvisodan jälkeen.
Vain Saksan tukeutumalla Suomi saattoi välttää sovjetisoinnin ja välttikin.
Suomea rankasti syyllistävä J Bäckman ei puhu sanaakaan salaisesta etupiirijaosta ja siitä että Neuvostoliitto halusi sen toteuttaa 1939-1941 sovjetisoimalla Suomen.
Jatkosotaa ei voi käsittää ellei tätä uhkaa mainitse.
Presidentti Mauno Koivisto sanoo kirjassaan :
"Suomessa oli välillä vallalla sellainen ajattelu , että joustavammalla linjalla olisi päästy parempaan tulokseen. Omalta osaltani en ole törmännyt tietoon johon tämä usko voisi nojata.
Ei ole näyttöä siitä, että Neuvostoliitolla olisi ollut Suomen osalta toisenlaiset suunnitelmat kuin Baltian maiden osalta. Stalin korosti useasti Baltian mallin seuraamista myös Suomen kohdalla."