Marinin aamupalat arvoltaan 750 e/kk brutto

SDP:n puoluejohtaja Sanna Marinin perheineen veronmaksajien piikkiin syömien aamupalojen arvo (300 €/kk) vastaa hänen tuloillaan n. 750 €/kk palkanlisää bruttotulona, eli n. 9000 € lisää bruttotuloon vuodessa. Se vastaa n. kolmen kuukauden bruttopalkaa mediaanituloa saavalla palkansaajalla, eli 3 x 3000 €, eli n. neljännestä tavallisen palkansaajan vuoden bruttotulosta (9000 € / 36000 € = 1/4).

On huvittavaa, kuinka SPD:n kannattajat naureskelevat tuon rahan pienuutta.

Kuinka kauan tavallinen veronmaksaja joutuu tekemään työtä, jotta siitä kertyvillä verovaroilla pystytään kustantamaan Marinin perheen aamupalat?

Mikäli verovaroin maksettu henkilökunta käy nuo aamiastarpeet ostamassa, voisi tuohon huvikseen laskea vielä palkka ym. muut kulut hakureissulta ja säästäähän tuo Marinin perheen aikaa muihin asioihin, kun ei itse tarvitse kaupassa käydä. Toki suon hänelle tuon ajansäästön käytettäväksi SDP:n asioiden hoitoon, mutta ehkä sen voisi ajatella olevan myös ikäänkuin veronalaista tuloa.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei Sannan imago kauaa pystyssä tuollaisella rohmuamisella pysy.
Ehti paljastua tällainenkin ennen vaaleja. Ehkä niitten siirtäminen oli virhe demujen suhteen.

Äänestä

Suomen Pääministeri Sanna Marinin aamiaisedussa on kyse käytännöstä, joka on ollut aivan sama kuin kaikkien aikaisempien Suomen pääministerien kohdalla.

Äänestä
  • Asiaa tuntevien mukaan milloinkaan aiemmin kyseistä palvelua ei ole käytetty lähellekään samassa mittakaavassa kuin Marinin aikana. Paavo (SDP) ja Päivi (SDP) Lipposten aikaan summat olivat myös koholla.

    Sinänsä ei huolta, että veroja rakastavana Sanna Marin (SDP) varmasti maksaa verot tämän palvelun käytöstä.

    Äänestä

  • Ihme jeesustelua...on ehkä ollut, mutta kukaan muu ei ole sitä juurikaan käyttänyt noin järjestelmällisesti. Tässä on vissi ero. Joillakin ihmisillä on jonkunlainen raja ahneudelle, Marinilla ei.

    Äänestä

Pitää vain yrittää keksiä jotain, että saa arvostella Sannaa. Kiireinen pääministeri ansaitsee pienen huomaavaisuuden. Eikä. Kyse edes ole isoista rahoista. Todennäköisesti paljon pienemmistä kuin on yritetty väittää.

Äänestä
  • Vain Sanna Marinin lähipiiri ml. hänen avustajansa kutsuu SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinia tuttavallisesti Sannaksi.

    Mitä ajattelit keksiä?

    Minkä huomaavaisuuden Sanna Marin mielestäsi ansaitsee? Kuika se liittyy tämän keskustelun aiheeseen?

    9000 € / vuosi ei tavalliselle palkansaajalle, tyypilliselle SDP:n äänestäjälle, ole mikään pieni raha!

    Äänestä

Taitaa kuulua köyhän demaripoliitikon etuihin.

Äänestä

Laskua sitten ehdottomasti myös tapautuvasti tämän käytännön aloittaneelle, ja siitä sen jälkeen hyötyneille muillekin pääministereille.

Äänestä
  • takautuvasti, tietenkin.

    Äänestä

Maistuu varmaan paremmalle kun ei tarvi itse maksaa?

Äänestä

Epätoivoista räksyttämistä taas. Marinilla ei ollut tämän aamiaiskorvauksen kanssa mitään tekemistä. Ei ollut päättämässä korvauksen käyttämisestä.

Äänestä
  • Kuka sen ruoan hänen ja hänen perheensä suuhun sitten tunkee?

    Äänestä

  • Kyllä edun ottajan tulee kantaa vastuu siitä mitä saa ja miten veroja maksetaan. Ei kysymys ole rahasta vaan pääministerin rehellisyydestä ja osittain ahneudesta.

    Jos kehtaa tuollaisen 300 eur takia fuskata, on kysymys arvostelukyvyn puutteesta.

    Odottaisi pääministeriltä itseltään harkintaa, tarkistaa mitä hänelle maksetaan ja mistä maksaa verot. Tasapuolisuuden vuoksi ja mahdollisen poliittisen skandaalin estämiseksi, mikä nyt on päällä.

    Äänestä

Presidentille on varattu sama käytäntö, että sepä siitä sitten persupöllöt.

Äänestä
  • Presidentille on täsmälleen samalla sanamuodolla kirjattu sama asia. Presidentti juristina ja muutenkin fiksuna ihmisenä tulkitsee asian niin, että hänen kuuluu itse maksaa oma ja perheensä aamiainen.

    Äänestä

Eli Saukko on vain tollo.

Äänestä

Valtioneuvoston viestintäjohtaja Anttikoski otti twiitissään kantaa, että VNK:n ohjeen mukaan virka-asuntoon siellä asuessa tai yöpyessä liittyvät kohtuulliset ravitsemiskulut kuten aamiaistarvikkeet korvataan, eikä kyse ole ”mistään lainrikkomisesta”.
Lisäksi kulut ovat verotettavaa tuloa.

Äänestä
  • Harva pääministeri on käytännössä vakituisesti asunut virka-asunnossa perheineen. Tuo aamiaspalvelu on tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, että pääministeri sattuu satunnaisesti yöpymään virka-asunnossa ja pyritään välttämään tilanne, jossa hän jäisi ilman aamupalaa asunnossa, jonka jääkaappi ei ole hänellä päivittäisessä käytössä.

    Äänestä

  • Onneksi kulut on salattu. Ei tiedetä ovatko ne kohtuulliset.

    Äänestä

ja me perus suomalaiset maksetaan tuo kaikki?

Äänestä

Pääministerittären talous voi olla tiukoilla. On parempi antaa pääministerittären ostaa ruoat veronmaksajien piikkiin kuin että pääministeritär päätyisi esittelemään keski-ikäistä vartaloaan paita auki ja ilman rintaliivejä johonkin korumainokseen.

Äänestä

minäkin tartteisin aamupalarahaa sen 350e/kk. kun olen työttömänä ja työmarkkinatuella saan vain noin 500e /kk. Niin lisätuki olisi tarpeen.. Voisi olla vaikka työttömän aamiais hehtaari ek mtk tuki nimellä se tuki? tai kallis kela loma kotoutus tuki ?

Äänestä

Kukaanhan ei vielä tiedä, paljonko oikeasti aamupaloja on Marinille maksettu. Ei tuo 300 € ole kuin joku laskennallinen luku, jolla voisi pärjätä normaalioloissa.

Korona-aikaan Marinia on voinut aamuisin nälättää ja tuo saattaa olla vaikka 1300 €, jolloin se Marinin palkkatasolla olisi jo 3 000 €.

Ei voi tietää, kun on niin salaista tietoa.

Äänestä

sipilä sanoo mitä?

maahanmuuton syy?

Äänestä

Turhaa natinaa mitättömistä rahoista. Jokaisen on syötävä.

Äänestä
  • Vaikka tuo edun arvo (siis pelkät aamiaistarpeet ilman kotiinkuljetusta) on SDP:n puheenjohtaja Marinin tuloluokassa n. 9000 € / vuosi (brutto) arvoltaan, niin voisi tuollaisen samanlaisen tarjoilun (siis aamiaistarpeet kotiin kannettuna) järjestää kaikille muillekin suomalaisille. Kansa pysyisi terveempänä ja kauppiaat ja kuriiripalvelutkin kiittäisivät. Suurimmalla osalla tuo olisi bruttoarvoltaan huomattavasti pienempi ja tuolla syö koko Marinin perhe. Haja-asutusalueilla kuljetuksesta tulisi merkittävät kulut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

SDP:n puoluejohtaja Sanna Marinin perheineen veronmaksajien piikkiin syömien aamupalojen arvo (300 €/kk) vastaa hänen tuloillaan n. 750 €/kk palkanlisää bruttotulona, eli n. 9000 € lisää bruttotuloon vuodessa. Se vastaa n. kolmen kuukauden bruttopalkaa mediaanituloa saavalla palkansaajalla, eli 3 x 3000 €, eli n. neljännestä tavallisen palkansaajan vuoden bruttotulosta (9000 € / 36000 € = 1/4).

On huvittavaa, kuinka SPD:n kannattajat naureskelevat tuon rahan pienuutta.

Kuinka kauan tavallinen veronmaksaja joutuu tekemään työtä, jotta siitä kertyvillä verovaroilla pystytään kustantamaan Marinin perheen aamupalat?

Mikäli verovaroin maksettu henkilökunta käy nuo aamiastarpeet ostamassa, voisi tuohon huvikseen laskea vielä palkka ym. muut kulut hakureissulta ja säästäähän tuo Marinin perheen aikaa muihin asioihin, kun ei itse tarvitse kaupassa käydä. Toki suon hänelle tuon ajansäästön käytettäväksi SDP:n asioiden hoitoon, mutta ehkä sen voisi ajatella olevan myös ikäänkuin veronalaista tuloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu