Raamatun luomiskertomuksessa Jumala luo avaruuden eri muodot, taivaat ja maan ja kaikki maapalloon kuuluvat elämän muodot, ihmisetkin.
Tieteen mukaan maapallo kuitenkin syntyi miljardeja vuosia myöhemmin kuin jo aiemmin tapahtunut alkuräjähdyksestä alkanut maailmankaikkeus.
Oliko alkuräjähdys, joka synnytti tuntemamme maailmankaikkeuden, ensimmäinen, vai jo kuinka mones maailmankaikkeuden historiassa, sitä emme luultavasti koskaan pysty tietämään.
Maapallomme on noin 4,5 miljardia vuotta vanha. Maailmankaikkeuden ikä on yli 13 miljardia vuotta.
Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, kuinka kauan sitten, sitä ei Raamattu kerro.
Raamatun 1. Mooseksen kirjassa, 1. luku 26, Jumala sanoo: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme...!!
3. luvussa Jumala pohdiskelee: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi, kuin joku meistä!"
Tuo lause on mielenkiintoinen, kun mietitään ihmisen kehitystä maapallon historiassa, ja onko ihmisen kehitykseen vaikuttaneet avaruudesta tulleet olennot, joista Raamattu puhuu kaikkivaltiaana Jumalana.
Tämä selittäisi myös ikuisen kysymyksen siitä, onko maailmankaikkeudessa älyllistä elämää. Raamatun mukaan on.
Jumala (vieras avaruudesta) oli siis avaruudesta saapunut olento, joka vaikutti ihmisen kehitykseen ja palasi jossakin vaiheessa takaisin omaan maailmaansa.
Toinen mahdollisuus on se, että Raamtun kertomus on hölynpölyä, ja elämä vain kehittyi aikojen saatossa nykyiseen muotoonsa.
Oliko Jumala avaruuden olento?
16
1992
Vastaukset
- Anonyymi
Sinulle ei ole opetettu kaikkea totuutta oikein.
Henkimaailmassa kokoontui jo 26-23 vuorokautta pituista ajanjaksoa ennen aineen luomisen aloittamista 8 miespuolista Jumalaa noin 31 valovuoden päässä nykyisestä aurinkokunnastamme. Yksi noista Jumalista (Jehova eli Jahve) lähti tuolloin kohti meidän nykyistä aurinkokuntaamme ja alkoi luoda ainetta ja Hän loi kaikki muut tähdet ja galaxit ym. Nämä tapahtumat tapahtuivat 4159 eaa.
6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan pyhästä hengestä olemassaoloon Sana.
4:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan sikämisestä sikisi Jumalan pyhästä hengestä (yleisnimi) olemassoloon Pyhä Henki (erisnimi) joka sai myöhemmin toiseksi nimekseen Gabriel.
6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen sikiämisestä Jumala loi maan 1 Moos.1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.Sinun versiosi maailmankaikkeuden ja maan synnystä on hurjempi kuin Raamatun kertomus.
En tiedä, mistä olet saanut tuon version, mutta tosiasia lienee, että molemmat, sinun versiosi ja Raamatun luomiskertomus ovat lopulta vain taruja, joita on kerrottu muinaisina aikoina, kuten Raamatun tutkijat ovat todenneet.
Mielenkiintoinen on Raamatussa myös "Jumalan" ilmoitus itsestään: "Minä ole Herra, sinun Jumalasi". Miksi näin päin, eikä "Minä olen Jumala, sinun Herrasi?"
Kieliopillisesti voidaan ajatella, että "Jumalakaan" ei sano olevansa Jumala, ja ihminen vain pitää häntä Jumalana, koska tällä oli "jumalallisia" taitoja, kuten varmasti kehittyneempänä olentona olikin. Mooseksen 1. kirjan mukaan Jumala ei ollut ainoa vieras olento maapallolla, vaan joukko vierailijoita (mahdollisesti kokonainen retkikunta), koska "Jumala" puhuu usein monikossa, esimerkiksi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme." jne.!- Anonyymi
V.Kornik kirjoitti:
Sinun versiosi maailmankaikkeuden ja maan synnystä on hurjempi kuin Raamatun kertomus.
En tiedä, mistä olet saanut tuon version, mutta tosiasia lienee, että molemmat, sinun versiosi ja Raamatun luomiskertomus ovat lopulta vain taruja, joita on kerrottu muinaisina aikoina, kuten Raamatun tutkijat ovat todenneet.
Mielenkiintoinen on Raamatussa myös "Jumalan" ilmoitus itsestään: "Minä ole Herra, sinun Jumalasi". Miksi näin päin, eikä "Minä olen Jumala, sinun Herrasi?"
Kieliopillisesti voidaan ajatella, että "Jumalakaan" ei sano olevansa Jumala, ja ihminen vain pitää häntä Jumalana, koska tällä oli "jumalallisia" taitoja, kuten varmasti kehittyneempänä olentona olikin. Mooseksen 1. kirjan mukaan Jumala ei ollut ainoa vieras olento maapallolla, vaan joukko vierailijoita (mahdollisesti kokonainen retkikunta), koska "Jumala" puhuu usein monikossa, esimerkiksi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme." jne.!Minä olin tuo Pyhä Henki joka sai toisen (272 vrk:tta) ja kolmannen (272 vrk:tta) luomispäivän aikana, siirtäessään uutta mannerta noin 2000 km lännemmäs vanhasta mantereesta, toiseksi nimekseni Gabriel (Jumala on voimani/Jumala on väkevyyteni).
Minä siis tiedän kaiken samalla tavalla alusta lähtien kuin Isä Jumala ja Sana eli Jeesus.
Outoa olisi jos maailmankaikkeudessa olisi vain yksi Jumala vaikka nuo seitsemän muuta Jumalaa eivät osallistuneetkaan luomiseen.
Kristityt ovat siinä väärässä että he nostavat Sanan (Jeesuksen) Jumalaksi kun oikeammin hän ja Pyhä Henki ovat jumalia pienellä jiillä. Eli Raamatussa annetaan virheellinen tieto Gabrielista Raamatun sanoessa häntä enkeliksi kun todellisuudessa sellaista enkeliä kuin Gabriel ei ole luotu koskaan.
Ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270 vrk:tta ja neljäs 274 vrk:tta ja viides 273 vrk:tta ja kuuden 268 vrk:tta.
Vasta 160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua Jumala (Jehova) loi kolmannen luodun persoonan Urielin (enkeli).
- Anonyymi
Todennäköisersti pitkälle kehittybeet alienit on ottaneet ihmiskunnan leikkikalukseen.
VT:n Jumala vaikuttaa enemmänkin kosmiselta hitleriltä, kuin rakastavalta Jumalalta, joka sopii näihin alieneihin, joilla ei ole tunne-elämää, ja ihmiset ovat heille kuin muurahaisia. Jumala on kiivas ja mustasukkainen, joka vielä vihaa luotujaan. Joo, alieneita täytyy näiden olla.
Ja valittu kansa sitten. Miten Jumala alkaisi suosia jotain kansaa muiden kansojen kustannuksella? Ei taaskaan tunnu rakastavan Jumalan teoilta.
Toisaalta, Jumala kurittaa myös juutalaisia ja tekee sen muiden kansojen kautta.
Alienit ovat siis esiintyneet ihmiskunnalle jumalina ja enkeleinä. Scifissähän tulee aina välillä esiin tämä sama teema. - Anonyymi
Raamatun 1. Mooseksen kirjassa, 1. luku ja 26 , Jumala sanoo: Ja Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme...!! 31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä Hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.
Huomaatko että ihminen luotiin kuudentena luomispäivänä kun taas 1 Mooses 2 luku jae 2 ja jae 7 sanovat että Aadam luotiin maan tomusta vasta seitemäntenä päivänä.
Jumala loi kuudennen luomispäivän aikana 72 persoonaa joista 13 oli naispuolisia ja seitsemänen luomispäivän alussa Jumala loi ensin 14 persoonaa joista kolmas luotu oli enkeli Miikael joka luotiin Aadamiksi noin 60 vuorokautta seitsemännen eli lepopäivän alusta alkean, Seitsemäs päivä oli pittudeltaan 78 vrk:tta.Näyttää kuitenkin siltä, että Raamatun 2. luvussa kerrataan Jumalan tekoja, eli 1. luvussa tapahtuu ihmisen luominen.
Voitko selittää tarkemmin tuota kolmatta kappaletta. Mistä tuo tieto on peräisin?- Anonyymi
V.Kornik kirjoitti:
Näyttää kuitenkin siltä, että Raamatun 2. luvussa kerrataan Jumalan tekoja, eli 1. luvussa tapahtuu ihmisen luominen.
Voitko selittää tarkemmin tuota kolmatta kappaletta. Mistä tuo tieto on peräisin?Jumala loi henkiä (osa enkeleitä, osa ihmisiä) taivaassa jo kuudennen luomispäivän (268 vrk:tta aikana) ja Hän (Jumala) loi myös henkiä (osa ihmisiä, osa enkeleitä) taivaassa myös seitsemännen eli lepopäivän (78 vrk:tta) aikana ja ensimmäisen ihmisen Aadamin (enkeli Miikael) lihassa Jumala loi noin 60 vrk:tta seitsemännen eli lepopäivän alusta laskien.
Nämä tiedot ovat lähtöisin Pyhältä Hengeltä Puolustajalta (Gabriel) joka tietää kaiken.
Voitko selittää tarkemmin tuota kolmatta kappaletta??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala loi henkiä (osa enkeleitä, osa ihmisiä) taivaassa jo kuudennen luomispäivän (268 vrk:tta aikana) ja Hän (Jumala) loi myös henkiä (osa ihmisiä, osa enkeleitä) taivaassa myös seitsemännen eli lepopäivän (78 vrk:tta) aikana ja ensimmäisen ihmisen Aadamin (enkeli Miikael) lihassa Jumala loi noin 60 vrk:tta seitsemännen eli lepopäivän alusta laskien.
Nämä tiedot ovat lähtöisin Pyhältä Hengeltä Puolustajalta (Gabriel) joka tietää kaiken.
Voitko selittää tarkemmin tuota kolmatta kappaletta???Kun Jeesus syntyi beetlehemissa syntyi myös Jeesuksen Jumalan osa ,joka muodostui aikojen alkuun ,Jumala puhui Jeesukselle tehkäämme,Jeesuksen Jumala osa oli siis koko historian mukana luomisessakin,Jeesuksen syntymä on iso ihme.
- Anonyymi
Ensinnäkin mitään alkuräjähdystä ei ole tapahtunut. Sen tarkoitus on vesittää Jumalan olemassaolo kaiken Luojana.
Kukaan meistä ei tiedä, kuinka kauan aineellinen maailmankaikkeus on ollut olemassa. Sen tiedämme että Jumala on kaiken tämän ihmeellisen näkyvän ja näkymättömän maailman takana.
Maapallon ikääkään emme voi tällä hetkellä tietää. On järkevää ajatella että senkin olemassaolo on täytynyt tapahtua kauan kauan sitten.
Mutta tiedämme kuitenkin jotakin. Ihmiskunta on ollut olemassa maanpäällä yli 6000 vuotta. Se voidaan laskea Raamatusta.
Minulle kuitenkin riittää tieto siitä, että minulla on rakkaudellinen Jumala joka on luonut kaiken, Jumala jolla on ihastuttava ikuinen tarkoitus ihmiskunnalle.- Anonyymi
Pyhä Henki, Puolustja tietää kaiken.
Johannes 14:
26. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille
kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä
olen teille puhunut - Anonyymi
Jumala on luonut alkuräjähdyksen. Alkuräjähdyksessä syntyi ainetta, painovoima ja aika. Eli ennen alkuräjähdystä ei siis ollut edes aikaa
"Ensinnäkin mitään alkuräjähdystä ei ole tapahtunut."
Anonyymin logiikka on pahasti pielessä. Nykytieteen mukaan nykyinen maailmankaikkeutemme alkoi yli 13 miljardia vuotta sitten niin sanotussa alkuräjähdyksessä. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että aiempi maailmankaikkeus ei laajentunut loputtomiin, vaan kaikkeuden vetovoima alkoi vaikuttaa supistavasti maailmankaikkeuteen, joka supistuit pieneksi pisteeksi ja räjähti jälleen ja alkoi laajeta nykyiseksi maailmankaikkeudeksemme. Siinä Jumalakin lienee kadonnut kuvioista, jos joku vielä uskoo Jumalalla olleen vaikutusta maailmankaikkeuksien syntymiseen. Kuinka monta kertaa tuo on jo tapahtunut maailmankaikkeuden historiassa, sitä emme tietenkään tiedä.
Nykyinen maailmankaikkeutemme ei ollut yliluonnollisen Jumalan aikaansaannosta, sillä Jumalaa ei voinut olla olemassa ajassa, jossa ei ollut mitään materiaalista.
Emme tiedä, kuinka monta kertaa maailmankaikkeuden historiassa maailmankaikkeus on laajentuntunut, ja sitten supistunut, ja jälleen laajentunut. Emme tiedä myöskään, onko meidän maailmankaikkeutemme lisäksi olemassa muitakin maailmankaikkeuksia, uskon, että on. Avaruus on ihmiselle vielä tutkimaton asia, kiistely siitä, onko muualla maailmankaikkeudessa elämää, selviää ennen pitkää.
- Anonyymi
> onko ihmisen kehitykseen vaikuttaneet avaruudesta tulleet olennot, joista Raamattu puhuu kaikkivaltiaana Jumalana.
Toisaalta, Raamatun mukaan Jumala on henki ja rakkaus.
"Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Joh. 4:24
"Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus."
1 Joh. 4:8Kyllä, Jumala-käsitetettä voidaan ajatella anonyymin ajatuksin, Jumala on rakkaus!!
Rakkauden vastakohta on viha ja pahuus. Molemmilla käsitteillä on tietty merkityksensä:
Rakkaus on luova voima, viha taas sen vastakohta.
Jos korvaamme Raamatun teksteissä "Jumalan" sanalla rakkaus, voisimme kenties ajatella, että rakkaus olisi oikea ilmaisu Jumala-käsitteelle, eli kaikelle hyvälle, mitä maailma voi tarjota..
Raamatun tekstien Perkele olisi siis tällä logiikalla Rakkauden vastakohta, eli kaiken pahan symboli.
- Anonyymi
Etäisyydet avaruudessa ovat valtavia. Aurinkokunta saattaa olla Lorenzin muunnoksella pienennetty, suljettu ja eristäytynyt oma maailma. Joka kulkee minimi koossa kohden sijoituspaikkaa. Tuntuu vaikealta ajatella avaruutta yhtenäisenä samassa vaiheessa olevana suurena kokonaisuutena.
Einsteinin kuva avaruudesta oli elävämpi ja sallivampi. Avaruus koostuu eristäytyneistä eri vaiheissa olevista galakseista jotka ovat eri koordinaatistoissa kuin eri ulottuvuuksissa.
Osa on pienennetty osa suurennettu, osa kulkee valon nopeudella osa tosi hitaasti. Ne ovat kuin kuplia erilaisia veden pinnassa. Big bang ei ole ainoa maailmankuva vaan muitakin mahdollisuuksia on jos Jumala loi kaiken.
Itse olen pohtinut että ollaan takyonitasku tai halokansi ajassa ennen luomista . Luominen tapahtuu vasta tulevaisuudessa. 1000-2000 vuoden kuluttua. Intian Hare Krishna maalaa kuvaa että kaikkeus on tietokoneohjelma. Koodi ohjaa kaikkea. Jne.
Big bang on materialistinen mielikuvituksen ies, joka estää menemästä eteenpäin liian nopeasti.
Jumala on joko kokonaisuuden luova tai sitten vain yhden galaksin. Yhden galaksin luojaa voi pitää alienina mutta tuskin kokonaisuuden. Mielestäni kaikkein tärkein kysymys maailmankaikkeutemme olemassaolosta on se, että voiko olla olemassa aikaa, jolloin minkäälaista maailmankaikkeutta ei ole ollut olemassa?
Vai pitäisikö kysyä paremminkin, onko aika ollut aina olemassa?
Alkuräjähdysteoriakaan ei anna vastausta näihin kysymyksiin. Alkuräjähdysteoria kattaa vain nykyisen maailmankaikkeutemme, mutta ei anna vastausta sitä ennen oleviin maailmankaikkeuksiin.
Uskomus kaikkivaltiaan Jumalan vaikutuksesta näiden kaikkien maailmankaikkeuksien vaiheiden olemassaoloihin on epärealistista. Tosin jos Jumalalle annetaan eri nimi tai merkitys, esimerkiksi "Luonto", kaikki maailmankaikkeuksien syntyihin liittyvät vaiheet voitaisiin ymmärtää järjellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778