Ehdokkaita on alettu maalittaa, puhelimella, some, yms.

Täällä kirjoittelee muutama henkilö, jotka eivät kuulu valtuustoon eikä hallitukseen, mutta tietävät, millaisia päätöksiä pitää tehdä. Käskevät ja opastavat. Muutama väittää, ettei ole ollut pyrkimässäkään. päättäjäksi.

Kirjoituksissa on osoitettu kovaa halua päätöksentekoon jo monta vuotta. Arvosteltu tehtyjä ratkaisuja. Jotkut ovat paljastaneet henkilöllisyyksiään jo viimeisimpien kuntavaalien alla, joten väite ehdokkuudesta vaikuttaa oudolta. Niin myös monet kirjoitukset ja päättäviin henkilöihin kohdistuneet loukkaukset.
Edellä kerrottu selviää 24 keskustelupalstalta Pyhäjärven kohdalta. On lähinnä verrattavissa kansanradioon.
42<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Pyhäjärveltä+poismuuttaneet+ovat+erittäin+ala-arvoisia+yleisillä++face-ryhmissä,+ilmeisesti+vihjaavat+tutuilleen+paikkakunnalla+"solvaamiseen+ja+estämiseen"+ja+saavat++aikaan+sen+mitä+haluavat,+asiallisten+aiheiden+ja+kirjoittajien+kannanotot++huonoon+valoon.+lmeisesti+juurikin+siksi,+että+provoavat++,+miksikö+no+siksi+kun+tyypit+ovat+silminnähden+ehdokkaisiin+nähden+ylioppineita+ja+ulkopuolisena+vihreän+oksalla+istujia.persoona+on+henkisesti+kylmäkiskoinen+ja+egoiltaan+he+ovat+narsisteja.+Lähestulkoon+100%.

Äänestä
  • 07:26?????????? Mitähän tarkoittanee.? Pyhäjärvisillä muualla tällä kertaa asuvilla lienee oikeus käyttää palstoja muiden ihmisten tapaan. ??????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    07:26?????????? Mitähän tarkoittanee.? Pyhäjärvisillä muualla tällä kertaa asuvilla lienee oikeus käyttää palstoja muiden ihmisten tapaan. ??????

    Ei ole!

    Äänestä

Kyllä täällä näyttävät maalittavan yksittäisiä kuntalaisia.
Eräs valtakunnan lehti kirjoitti pääkirjoituksessa.
Kun ihminen asettuu ehdolle demokratian palvelukseen, on hänen kestettävä arvostelua eikä kaikki ole positiivistä.
Myöskin hänen on oltava äänestäjien tavoitettavissa,
Sähköpostein/puhelimitse.
Asioiden hoidosta ja niiden tekemisestä ei auta vaieta.

Äänestä
  • Kyllä, rakentava kritiikki ja vuorovaikutus on tervetullutta, kääntöpuolella Ajallaan kiittäminen on tasapuolisesti paikallaan. Kannustavat kommentit ja tsempit kirittävät kyllä ehdokkaita /päättäjiä paljon enemmän, kuin epämääräiset ja yleiset syyllistämiset, estämiset, moitteet ja vanhan p****kan jauhaminen.
    Kun asia, mikä hiertää, puhutaan kasvokkain, sen kohtaamisen pitäisi kantaa pidemmälle kuin selänkääntämisen jälkeen välittömästi paluun "mielipahaan" palaamiseen, missä tulee ikään kuin uusi avaus ja täys rähinä samasta asiasta toisaalla.
    Ehdokkuus tuo ihan varmasti kommentteja ylilyöntien kera, silti pitää jarrutella, ettei ammu tykillä kärpästä kerta kerran jälkeen, eikä varsinkaan sekoita kaikkia ehdokaslistan ihmisiä vanhan tapaus-X takia mustaan maaliin. Tai Helsingin päässä tehtyihin "lapsuksiin".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, rakentava kritiikki ja vuorovaikutus on tervetullutta, kääntöpuolella Ajallaan kiittäminen on tasapuolisesti paikallaan. Kannustavat kommentit ja tsempit kirittävät kyllä ehdokkaita /päättäjiä paljon enemmän, kuin epämääräiset ja yleiset syyllistämiset, estämiset, moitteet ja vanhan p****kan jauhaminen.
    Kun asia, mikä hiertää, puhutaan kasvokkain, sen kohtaamisen pitäisi kantaa pidemmälle kuin selänkääntämisen jälkeen välittömästi paluun "mielipahaan" palaamiseen, missä tulee ikään kuin uusi avaus ja täys rähinä samasta asiasta toisaalla.
    Ehdokkuus tuo ihan varmasti kommentteja ylilyöntien kera, silti pitää jarrutella, ettei ammu tykillä kärpästä kerta kerran jälkeen, eikä varsinkaan sekoita kaikkia ehdokaslistan ihmisiä vanhan tapaus-X takia mustaan maaliin. Tai Helsingin päässä tehtyihin "lapsuksiin".

    Kritiikki vai maalittaminen?
    .....Pyhäjärvellä ei ole kyse enää kritiikistä, vaan maalittamisesta, mustamaalaamisesta, joka on osoitettu nimeltä mainiten eräisiin henkilöihin. Maalittaminen on laajentunut myös koskemaan ryhmänä päättäjiä, puolueita, yrityksiä, jopa äänestäjiäkin. On epäilty äänestäjien kykyä tehdä ratkaisuaan äänestystilanteessa. Kaikkea, mikä tapahtuu Pyhäjärvellä on ruvettu tökkimään. Kirjoitellaan ihannoivasti, ettei osteta kotipitäjästä, vaan ajellaan milloin minnekin paremman tavaran toivossa .
    .... Siis siellä on henkilöitä, jotka toimillaan ajavat alas omaa kuntaansa ja sen mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen. Seuraukset tuollaisesta maalittamisesta tulevat arvaamattoman kalliiksi. En ole missään muualla tavannut moista käyttäytymistä ja fanaattisuutta.

    Höpön höpön, on juttusi.
    Me, jotka JOUDUMME OIKEASTI noutamaan tarvitsemamme tuotteet muualta, ei ole uusi asia. Näin ikävä kyllä on.
    Nyt on pakko reagoida tuohon huuhaa juttuusi.
    Muuten ei kiinnosta rallattaa näillä sivuilla.
    Pysykää asiassa, ei puuta heinää, jatkuvalla syötöllä.
    Kylämme on tyhjä ja autio!

    Melkoista höpötystä tuo koko juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpön höpön, on juttusi.
    Me, jotka JOUDUMME OIKEASTI noutamaan tarvitsemamme tuotteet muualta, ei ole uusi asia. Näin ikävä kyllä on.
    Nyt on pakko reagoida tuohon huuhaa juttuusi.
    Muuten ei kiinnosta rallattaa näillä sivuilla.
    Pysykää asiassa, ei puuta heinää, jatkuvalla syötöllä.
    Kylämme on tyhjä ja autio!

    Silmien avaaminen auttaisi paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kritiikki vai maalittaminen?
    .....Pyhäjärvellä ei ole kyse enää kritiikistä, vaan maalittamisesta, mustamaalaamisesta, joka on osoitettu nimeltä mainiten eräisiin henkilöihin. Maalittaminen on laajentunut myös koskemaan ryhmänä päättäjiä, puolueita, yrityksiä, jopa äänestäjiäkin. On epäilty äänestäjien kykyä tehdä ratkaisuaan äänestystilanteessa. Kaikkea, mikä tapahtuu Pyhäjärvellä on ruvettu tökkimään. Kirjoitellaan ihannoivasti, ettei osteta kotipitäjästä, vaan ajellaan milloin minnekin paremman tavaran toivossa .
    .... Siis siellä on henkilöitä, jotka toimillaan ajavat alas omaa kuntaansa ja sen mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen. Seuraukset tuollaisesta maalittamisesta tulevat arvaamattoman kalliiksi. En ole missään muualla tavannut moista käyttäytymistä ja fanaattisuutta.

    Tule ihminen hyvä, ULOS KUPLASTASI, katso, näe ympärillesi ja laula sitten, puhalla kuplasi rikki.
    Olet sata varmasti, vanha entinen valtuutettu, jolla rahaa jo taskut täynnä.
    Katso siis ympärillesi, kuuntele muitakin kuin vain keskustan metsänomistajia.
    Pyhäjärven kupla ulottuu pitemmälle kuin, Ollintie, Susitie ja Kuusenmäki.
    Herää, onnea yritykselle. Katso heikosti toimeentulevien määrää Pyhäjärvellä.
    Normaali sananvapaus on oikeutettua, kaikille meille kuntalaisille. Älä yritä suitsia ihmisten suita, se aiheuttaa vain enemmän ärtymystä, köyhtyvien kuntalaisten taholta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kritiikki vai maalittaminen?
    .....Pyhäjärvellä ei ole kyse enää kritiikistä, vaan maalittamisesta, mustamaalaamisesta, joka on osoitettu nimeltä mainiten eräisiin henkilöihin. Maalittaminen on laajentunut myös koskemaan ryhmänä päättäjiä, puolueita, yrityksiä, jopa äänestäjiäkin. On epäilty äänestäjien kykyä tehdä ratkaisuaan äänestystilanteessa. Kaikkea, mikä tapahtuu Pyhäjärvellä on ruvettu tökkimään. Kirjoitellaan ihannoivasti, ettei osteta kotipitäjästä, vaan ajellaan milloin minnekin paremman tavaran toivossa .
    .... Siis siellä on henkilöitä, jotka toimillaan ajavat alas omaa kuntaansa ja sen mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen. Seuraukset tuollaisesta maalittamisesta tulevat arvaamattoman kalliiksi. En ole missään muualla tavannut moista käyttäytymistä ja fanaattisuutta.

    Somen uusi muotisana, maalittaminen.
    Höpön, höpön luuserit.
    Napanahka roikkuu, missä roikkuu, mieli pilvissä, aivot narikassa.
    Päätä pitäisi silittää, tahto taivaassa, mitään ei tapahdu.
    Turha show ei ole mistään kotoisin.
    Torisessio typerää touhua joiltakin.
    Persut, pitäkää puolenne.

    Äänestä

Säälittävää kun jotkut ehdokkaat käyttää Pyhäjärven yleisiä faceryhmiä vaalimainosalustanaan! Sama myös yritysten mainonnassa! Käyttäköön jokainen omia faceseiniään tai lehtimainoksia! En varmasti äänestä näitä reppanoita!

Äänestä
  • Onkohan nyt noin, vai onko talossa uuden karheat kränät. Jokainen saa mainostaa, minkä hyväksi haluaa. Vai onkohan mainos esteenä sinun egollesi, ja siksi kait sinulta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan nyt noin, vai onko talossa uuden karheat kränät. Jokainen saa mainostaa, minkä hyväksi haluaa. Vai onkohan mainos esteenä sinun egollesi, ja siksi kait sinulta pois.

    Voi helevetti!
    Tikanmäen naama S - marketin ilmoitustaululla. Sinne se ei taatusti kuulu.
    Poistakaa heti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi helevetti!
    Tikanmäen naama S - marketin ilmoitustaululla. Sinne se ei taatusti kuulu.
    Poistakaa heti.

    kyllä lähtee sen läskin ja muiden mainos ilmotustauluilta jonne ne ei kuulu

    Äänestä

  • Tuosta mä oon ihan samaa mieltä! Varsinkin nää kaksi horo mummua kirjoittelee jatkuvasti yleisillä fb sivustoilla omia jorinoitaan! Ihan täynnä tätä saastaa! Miksi eivät älyä kirjoittaa omilla sivuillaan omia horinoitaan?!
    Äänestääkö joku näitä horina mummuja ja pappoja valtuustoon?! Eihän ne näy osaavan enää oikeen pysyä kiinni normaalissa arjessa niin sittenkö vielä kaupungin asioista päättämään?!

    1Äänestä

Huh,huh jos kaupungin ykköspaikka on vaalitupa.
Entä sitten kun se suljetaan, onko se valtuustosali, vai valtuustonkokoukset .
Avoimet vai suljetut ,mistä tuota tietää.

Äänestä
  • Hyvä tupa näkyy olevan.
    Perussuomalaisille onnea yritykselle.

    Äänestä

Suomi24 se viisaus tuntuu asuvan!!!ryhtyisivät päättäjiksi nii ois kunnan asiat kunnossa!!!

Äänestä

Kepu alkoi maalittamisen Suomi24:llä.
Mielestäni meillä varsin kevyttä tarinaa.
Ainoa, joka ei ole terve ilmaisuissaan on hän, joka maalittaa jotain mielenterveydestä.
Kalikka osuu häneen, tosi tökeröä.
Siis, muillakin oikeus mielipiteisiin, kuin keskustan kannattajilla.
Ps. Jättäkää ala-arvoiset kommenttinne, oman reppunne painoksi.

Äänestä
  • Lailla on siis entinen kepu. Tarkennus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lailla on siis entinen kepu. Tarkennus.

    Kun ei ole muuta sanomisen jäynää, niin teet sen mihin tasosi yltää. Onko noin hyvä?klo 9.39

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun ei ole muuta sanomisen jäynää, niin teet sen mihin tasosi yltää. Onko noin hyvä?klo 9.39

    Totta olen tasolta paljon ylempänä kuin nimeäni maalittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lailla on siis entinen kepu. Tarkennus.

    Eihän tässä mistään Lailasta ole kyse! Hän EI kirjoittele näille sivustoille niinkuin sinä valtuutettu Heikki!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän tässä mistään Lailasta ole kyse! Hän EI kirjoittele näille sivustoille niinkuin sinä valtuutettu Heikki!

    Niin ei sitä hänen harrastamaansa haukkumista voi kirjoittamiseksi kutsua.

    Äänestä

Sture Fjäder: Maalittaminen on kriminalisoitava
STURE FJÄDER | 12.05.2021 | 10:06
Suomea palvelevat ammattilaiset ovat arjessaan alttiita vihapuheelle ja maalittamiselle, kirjoittaja arvioi.

Jokaisella on oltava oikeus turvalliseen työelämään. Aivan kuten ihmisten pitää saada asua ja elää rauhassa, ilman pelkoa, pitää jokaisella olla oikeus tehdä työtään rauhassa, ilman pelkoa häirinnästä.

Nyt ei läheskään aina ole näin. Aikamme suuria vitsauksia on ihmisten maalittaminen, jossa heitä häiritään järjestelmällisesti. Systemaattisen toiminnan tarkoituksena on vaientaa ihmisiä tai vaikuttaa epäasiallisella tavalla heidän toimintaansa. Käytännössä häirintä on esimerkiksi uhkailua ja perättömien taikka yksityisten tietojen levittämistä internetissä.

Vaikka maalittaminen kohdistuukin yksittäiseen ihmiseen, sen vaikutukset ovat laajemmat. Se on omiaan kaventamaan sananvapausilmapiiriä ja uhkaamaan oikeusvaltiota. Ei yhtään sen vähempää.-"verkkouutiset

PYHÄJÄRVELLÄ mesoaa muutaman joutilaan ukonköntyksen ryhmä somemaailmassa, ihan kuin kosseina räkättien pesiä särkemässä. Kosseina pyrkivät smaan kuin nyt maalittamisella ja herjaamisella; saada puolueiden edustajat huonoon valoon ja hiljasiksi...Mitään järkevää syytä ei ole, kunhan saavat käyttäytyä lapsellisesti anonyymeinä pissaamassa muiden asiallisten keskusteluissa.

1Äänestä
  • ..jatkuu verkkouutiset ;"Nykytilanne on siis karu. Maalittamisen kohteeksi joutuu liian moni ja ilmiöön puuttuminen on vajavaista; resursseja ja välineitä uupuu. Oikeusvaltio kaipaa tältä osin vahvistamista, jotta viranomaiset saavan rauhassa, ilman häirintää ja estämistä, tehdä vaativaa työtään.

    Turvallinen työelämä on ihmisen perusoikeus. Oikeusvaltiota ja sananvapautta pitää suojella. Jo pelkkä maalittamisen kohteeksi joutumisen pelko voi vaikuttaa siihen, mitä aiheita yhteiskunnallisessa keskustelussa käsitellään ja miten.

    Rikoslaki ei tunnista maalittamista, eikä rikoslaissa ole riittävää säännöstä ennaltaehkäistä ja puuttua maalittamiseen. On tullut selväksi, että maalittamista ei saada kuriin ilman sen kriminalisointia. Sekään ei ole mikään ihmelääke ilmiön kitkemiseen, mutta selvä parannus tähän haitalliseen ja vastenmieliseen ilmiöön puuttumiseen."--
    _____________________________
    Tulisipa pian stoppi räksyttäjille!

    Äänestä

  • Milloin Malilasta on tullut ukonköriläs?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Milloin Malilasta on tullut ukonköriläs?

    noloa, olet lapsellinen maalittaja sinä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    noloa, olet lapsellinen maalittaja sinä...

    Huomasin, jotta nyt mualitettaan. Sanoen poejille, jotta heretkee vetämästä lonkkoo ja alakoo mualitoo tuvan ja huussin seinät ulukopuolelta. Kevväällä on paras aeka. Sillo tuul kuivoo mualin pikavaahtia ja ulukomuoto paranoo ja kestää pitkäännii. Ottoo pensselit essii het.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ..jatkuu verkkouutiset ;"Nykytilanne on siis karu. Maalittamisen kohteeksi joutuu liian moni ja ilmiöön puuttuminen on vajavaista; resursseja ja välineitä uupuu. Oikeusvaltio kaipaa tältä osin vahvistamista, jotta viranomaiset saavan rauhassa, ilman häirintää ja estämistä, tehdä vaativaa työtään.

    Turvallinen työelämä on ihmisen perusoikeus. Oikeusvaltiota ja sananvapautta pitää suojella. Jo pelkkä maalittamisen kohteeksi joutumisen pelko voi vaikuttaa siihen, mitä aiheita yhteiskunnallisessa keskustelussa käsitellään ja miten.

    Rikoslaki ei tunnista maalittamista, eikä rikoslaissa ole riittävää säännöstä ennaltaehkäistä ja puuttua maalittamiseen. On tullut selväksi, että maalittamista ei saada kuriin ilman sen kriminalisointia. Sekään ei ole mikään ihmelääke ilmiön kitkemiseen, mutta selvä parannus tähän haitalliseen ja vastenmieliseen ilmiöön puuttumiseen."--
    _____________________________
    Tulisipa pian stoppi räksyttäjille!

    Emme myökään halua SS - tyyppistä vallanhalua maakuntaamme.
    Siitä on ollut jo tarpeeksi tuntumaa.
    Kaikkihan tietää, mitä kantapäät yhteen paukuttelulla syntyy.
    Pyhäjärvisen luonteen laadulle, täysin sopimaton ja menneen maailman mutu.
    Rehellinen yhteistyö tuo tulosta, ei sanelu, eikä hillitön vallanhalu.
    Meillä on liian paljon jätetty tekemättä, oikeita asioita, kuntalaisten hyväksi.
    Paremmasta ei näytä olevan tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    noloa, olet lapsellinen maalittaja sinä...

    Noloa, että aivan nimillä haukutaan. HÄPEÄ SINÄ 27.5.-21 klo 13.21 kirjoittelija.

    Äänestä

Mitä nämä pois muuttaneet pätee täällä tai facessa??????

Äänestä
  • No varmaan sitä, miten kaupungintalous on saatu 2013-2020 massiiviseen velkaan/kaupunkilainen. Suoritus on ylivoimainen verrattuna vuoden 2012 tilanteeseen. On kyllä syytä ihmetelläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No varmaan sitä, miten kaupungintalous on saatu 2013-2020 massiiviseen velkaan/kaupunkilainen. Suoritus on ylivoimainen verrattuna vuoden 2012 tilanteeseen. On kyllä syytä ihmetelläkin.

    Kirjoittajan hulluutta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoittajan hulluutta?

    Kerroppa sitten se totuus ??!! Nuo em.tiedot kyllä löytyy pöytäkirjoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerroppa sitten se totuus ??!! Nuo em.tiedot kyllä löytyy pöytäkirjoista.

    Tämä (10:36) ei näytä oikein ymmärtävän varsinkaan 2013-2017 vaalikaudella tehtyjen kuprujen vakavuutta. Olisikohan ollut oikein itse mukana, kun vähättelee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä (10:36) ei näytä oikein ymmärtävän varsinkaan 2013-2017 vaalikaudella tehtyjen kuprujen vakavuutta. Olisikohan ollut oikein itse mukana, kun vähättelee?

    Eikö lääkitystä saatu kuntoon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö lääkitystä saatu kuntoon?

    Muistakaa käydä äänestämässä. Paljon hyviä ehdokkaita Pyhäjärven listoilla. On kokemusta, on nuoruuden uskoa on iän tuomaa ymmärrystä, on miehiä, on naisia. Kaikki kelpo pyhäjärvisiä ihmisiä. Jokainen löytää ehdokkaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö lääkitystä saatu kuntoon?

    Koskeeko totuus niin paljon, ettei Burana auta??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No varmaan sitä, miten kaupungintalous on saatu 2013-2020 massiiviseen velkaan/kaupunkilainen. Suoritus on ylivoimainen verrattuna vuoden 2012 tilanteeseen. On kyllä syytä ihmetelläkin.

    Sielä pitäs olla sellanen jolla on terävä matematiikkapää esm notaari.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sielä pitäs olla sellanen jolla on terävä matematiikkapää esm notaari.

    Karjun alta sellaista ei löydy.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Täällä kirjoittelee muutama henkilö, jotka eivät kuulu valtuustoon eikä hallitukseen, mutta tietävät, millaisia päätöksiä pitää tehdä. Käskevät ja opastavat. Muutama väittää, ettei ole ollut pyrkimässäkään. päättäjäksi.

Kirjoituksissa on osoitettu kovaa halua päätöksentekoon jo monta vuotta. Arvosteltu tehtyjä ratkaisuja. Jotkut ovat paljastaneet henkilöllisyyksiään jo viimeisimpien kuntavaalien alla, joten väite ehdokkuudesta vaikuttaa oudolta. Niin myös monet kirjoitukset ja päättäviin henkilöihin kohdistuneet loukkaukset.
Edellä kerrottu selviää 24 keskustelupalstalta Pyhäjärven kohdalta. On lähinnä verrattavissa kansanradioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu