Ei olisi pieneen mieleenkään tullut maksattaa omia safkoja valtiolla

Päivi Lipponen ärähtää Marinin Kesärannan eduista.

-millä tavoin Kesärannassa asujien aamiaiskustannukset ovat virkatehtäviin liittyviä tai ylimääräisiä kuluja.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/29a1a153-2e22-41f0-a0aa-7570c2741c37

Marin kultainen neuvoo: mene jo presidentin pakaille.
Maa ansaitsee paremman pääministerin.
5452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Päivi siinä osoittaa siskolle solidaarisuutta kovin ylemmyydentuntoisesti.
Paraskin sanoja.

Äänestä

Päiville kyllä kelpaa sopeutumiseläke, vai millä nimellä sitä elättien loisimistukea nykyään kutsutaankaan.

Äänestä

Eikös eilen uutisoi että Paavo Lippoinen käytti rahamääräisesti eniten tuota etua ja että se on ollut käytössä muidenkin pääministerien aikana, mm. Juha Sipilän?

Olisikohan Suomelle eduksi että pääministeri käyttäisi aikaansa ja voimavarojaan aamupalaostoksilla kaupassa?

Aivan ihmeellistä vöyhkää, Jos tuo ei ole sopivaa - niin sitten se etu pitää vaan lopettaa - maksetaan pääministerille kaupassakäynnistä sitten, pääministeri kun on töissä 24h. Turha tuosta on kuntavaaliteemaa rakennella.

Haloo päämisteri - nyt on tosi kiireellinen hätätila, tarvitsemme sinut pakalle pikaisesti! "Sorry, en voi juuri nyt auttaa - olen ostamassa aamupalaeineksiä".

Äänestä
  • Höpö!
    Joutava Pride marssija, sinnekkin ehtii.
    Ja väität ettei ehdi ruokaostoksiaan tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö!

    En väitä, väitän että Suomelle, siis sinulle ja minulle, on eduksi että joku muu ne tekee ne ostokset päämisterille kuin hän itse.

    Nimittäin, jos etu on verotettavaa tuloa, pitää sen käyttämättä jättämiselle olla vaihtoehto. Eli tässä tapauksessa se että itse käy kauppa-asioilla aamupalaeinesostoksilla. 300€/kk on ihan kohtuullinen summa tuossa asiassa.

    Aivan turhaa horinaa koko mielenpahoittamiskiihottaminen. Keskustelu siitä että mitä on sopivaa kuulua etuihin ja mitä ei, on toki ihan aiheellista. Ihan yhtä hyvin voi kysyä että miksi kansanedustajille maksetaan kulukorvauksia ilman kuitteja ja miksi heille maksetaan taksietuja? Kuppasihan Hakkarainenkin kulukorvauksia muka asuessaan saunahuoneessa.

    Äänestä

  • Kyllähän pääministeri ehtii ostaa vakituiseen asuntoonsa aamupala-ainekset kaupasta samalla, kun ostaa päivällis- ja iltapala-ainksensakin. Aikaa ei mene niitä varten minuuttia enempää.

    Kesärannan aamupala-aineksien lähtökohtana on kuitenkin vanha tapa, että pääministeri yöpyy Kesärannassa vain tilapäisesti, esimerkiksi kun kehysriihineuvottelut kestävät pitkälle yöhön eli muutamia kertoja vuodessa ja rinnastettavissa tilanteisiin, joissa hän yöpyy hotellissa. Niissähän tarjotaan yleensä aamupala. Kesärannassa aterian pääministeri joutuu laittamaan itse, mutta sekin on helppoa, kun jääkaapissa ja kuivassa ruokakaapissa on ainekset valmiina.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kyllähän pääministeri ehtii ostaa vakituiseen asuntoonsa aamupala-ainekset kaupasta samalla, kun ostaa päivällis- ja iltapala-ainksensakin. Aikaa ei mene niitä varten minuuttia enempää.

    Mitä sinäkin horiset ? Melko pöljä kirjoitus !
    Marin asuu konkurssiin menneen miehensä kanssa ja lapsensa siellä, se onheidän koti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinäkin horiset ? Melko pöljä kirjoitus !
    Marin asuu konkurssiin menneen miehensä kanssa ja lapsensa siellä, se onheidän koti.

    Juuri siihen viittaankin, että aamiaissäännön lähtökohtana ei ole ollut, että pääministeri asuu Kesärannassa vakituisesti, vaan yöpyy siellä satunnaisesti ikään kuin hotellin korvikkeena.

    Jos pääministerin katsottaisiin olevan liian kiireinen hankkimaan aamupala-aineksia joka aamuksi, ne tuotaisiin hänelle valmiina minne tahansa, missä kotinsa on, esimerkiksi Sipilälle aikoinaan sinne Sipooseen.

    Miksi siihen viittaat, kun asuu siellä vakituisesti.
    Vaikka olisit sanonut että pelastui Titanic laivan haaksirikolta, ei ollut sielläkään.
    Törkeää maksattaa laskunsa valtiolla, kun päässyt tuohon asemaan.

    Siihen viittaan, että Kesärantaan on päätetty varata valtion puolesta aamiaisaineksia siltä varalta, että pääministeri joutuu yöpymään kaupungissa pitkälle yöhön kestävien neuvottelujen tai varhaisen ylösnousun takia. Ei sellaisia tilanteita vuorokausittain ole.

    Marinilla siis varhainen ylösnousu tapahtumassa?

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Siihen viittaan, että Kesärantaan on päätetty varata valtion puolesta aamiaisaineksia siltä varalta, että pääministeri joutuu yöpymään kaupungissa pitkälle yöhön kestävien neuvottelujen tai varhaisen ylösnousun takia. Ei sellaisia tilanteita vuorokausittain ole.

    Mitä horiset, kun asuu Kesärannassa ? Missä se kaupungissa yöpyy, -horiset.
    heheh oikein jo logiikkasi naurattaa kun pettää heti.

    Nyt otan Pystyyn-kuollut ta korvasta kiinni ja ohjaan oikealle ladulle, jos et tiennyt:
    Pääministeri Marin perheineen asuu Kesärannassa.
    Sanna Marin maksattaa perheensä aamiaiset verovaroista – kuitit salataan yksityisasiana
    Pääministeri Sanna Marinin perheen käyttöön hankitaan elintarvikkeita noin 300 eurolla kuukaudessa. Hankintojen laillisuus on kyseenalainen.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kyllähän pääministeri ehtii ostaa vakituiseen asuntoonsa aamupala-ainekset kaupasta samalla, kun ostaa päivällis- ja iltapala-ainksensakin. Aikaa ei mene niitä varten minuuttia enempää.

    Kesärannan aamupala-aineksien lähtökohtana on kuitenkin vanha tapa, että pääministeri yöpyy Kesärannassa vain tilapäisesti, esimerkiksi kun kehysriihineuvottelut kestävät pitkälle yöhön eli muutamia kertoja vuodessa ja rinnastettavissa tilanteisiin, joissa hän yöpyy hotellissa. Niissähän tarjotaan yleensä aamupala. Kesärannassa aterian pääministeri joutuu laittamaan itse, mutta sekin on helppoa, kun jääkaapissa ja kuivassa ruokakaapissa on ainekset valmiina.

    Matkustelemaan ja hotellissa yöpymään joutuva työntekijä maksaa aamupalansa itse, verottaja ei hyväksy täyttä päivärahaa jos työntekijä saa ilmaisen aamiaisen. Näin yrityksissä toimitaan, valtiosta en tiedä. Hotellilaskuissa onkin erikseen aamiaisen hinta, ainakin ns businesshotellien laskuissa. Samaten kuten vaikkapa minibaarin virvokkeiden hinta. Tuo aamiaisen osuus jätetään veloittamatta matkalaskussa kun se lähetetään yrityksen palkkahallinnon tarkastettavaksi ja maksettavaksi, se siis jää työntekijän omaksi kuluksi

    "Näin yrityksissä toimitaan, valtiosta en tiedä. "

    Otapa sitten selvää, miten valtiossa toimitaan ja on toimittu jo ennen Mariniakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä horiset, kun asuu Kesärannassa ? Missä se kaupungissa yöpyy, -horiset.
    heheh oikein jo logiikkasi naurattaa kun pettää heti.

    Nyt otan Pystyyn-kuollut ta korvasta kiinni ja ohjaan oikealle ladulle, jos et tiennyt:
    Pääministeri Marin perheineen asuu Kesärannassa.
    Sanna Marin maksattaa perheensä aamiaiset verovaroista – kuitit salataan yksityisasiana
    Pääministeri Sanna Marinin perheen käyttöön hankitaan elintarvikkeita noin 300 eurolla kuukaudessa. Hankintojen laillisuus on kyseenalainen.

    Kyseenalaista on myös ettei aamiaisetua ole ilmoitettu verottajalle määräpäivään mennessä.
    Johtaako tämä skandaali hallituksen eroon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matkustelemaan ja hotellissa yöpymään joutuva työntekijä maksaa aamupalansa itse, verottaja ei hyväksy täyttä päivärahaa jos työntekijä saa ilmaisen aamiaisen. Näin yrityksissä toimitaan, valtiosta en tiedä. Hotellilaskuissa onkin erikseen aamiaisen hinta, ainakin ns businesshotellien laskuissa. Samaten kuten vaikkapa minibaarin virvokkeiden hinta. Tuo aamiaisen osuus jätetään veloittamatta matkalaskussa kun se lähetetään yrityksen palkkahallinnon tarkastettavaksi ja maksettavaksi, se siis jää työntekijän omaksi kuluksi

    Valtio voi tietenkin antaa työntekijöilleen enemmän luontoisetuja kuin yksityisellä sektorilla on tapana, mutta nämäkin on ilmoitettava verottajalle.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kyseenalaista on myös ettei aamiaisetua ole ilmoitettu verottajalle määräpäivään mennessä.
    Johtaako tämä skandaali hallituksen eroon?

    Ei veroilmoituksen antamatta jättäminen määräaikaan mennessä hallituksen eroon johda, mutta veronkorotuksen Marin voi siitä saada. Aamiaisedusta on ilmoittamisvelvollisuus myös hänen työnantajansa palkanmaksajalla eli valtionkonttorilla.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Ei veroilmoituksen antamatta jättäminen määräaikaan mennessä hallituksen eroon johda, mutta veronkorotuksen Marin voi siitä saada. Aamiaisedusta on ilmoittamisvelvollisuus myös hänen työnantajansa palkanmaksajalla eli valtionkonttorilla.

    Miksi minun eli valtion kuuluu kustantaa 17 000 euroa kuussa ansaitsevan henkilön aamiaismurot?
    Yhdysvalloissa tällaista toimintaa pidettäisiin kommunismina.
    Pakko tästä Neuvostoliitosta on muuttaa pois.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Miksi minun eli valtion kuuluu kustantaa 17 000 euroa kuussa ansaitsevan henkilön aamiaismurot?
    Yhdysvalloissa tällaista toimintaa pidettäisiin kommunismina.
    Pakko tästä Neuvostoliitosta on muuttaa pois.

    En puolusta tuota aamiaisetuutta, mutta huomautan, että myös yksityissektorillamme on työntekijöille etuuksia, jotka kuluttajat maksavat tuotteiden ja palveluiden hinnoissa. Sitä paitsi eiköhän Yhdysvalloissakin valtion työntekijöillä ole etuuksia, jotka sikäläiset veronmaksajat kustantavat?

    Mitä sellaisia etuja joista työntekijä ei maksa veroa on? Ateriaedusta menee vero, puhelinedusta menee vero, autoedusta menee vero jne.

    Ei tässä kyse ole siitä, etteikö sitä aamiaisetua saisi olla, kyse on siitä, että Marin saa sen verovapaana ja maksutta. Summa on pieni, asia on periaatteellinen.

    Se että Marin antoi ymmärtää että kyllä häneltä voidaan maksu ikäänkuin hänen suostumuksellaan periä on todella huolestuttava signaali.
    Lainsäädäntö sanoo yksiselitteisesti että veroilmoituksen laiminlyönnistä seuraa veronkorotus.

    Ei verottomia etuuksia ole. Aika lailla kuitenkin makuasia, onko Marinin saama luontaisedun arvo pieni, sillä "Marinin olisi tienattava 714 euroa kuukaudessa lisää saadakseen käteen aamiaisiin tarvittavat 300 euroa perheelleen".

    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/d36fdcb2-b87b-48bd-9558-ef4ca6a809aa?utm_medium=Social&utm_source=Facebook&fbclid=IwAR1ZmD4OdBr0llYWMySMIegqdNqg-XPjhkFXoGseIhleJC3hhiQRUHrLWSk#Echobox=1622110013

    Lainaus on siitä samasta kokoomuksen lehdestä, joka tämän kohun laittoi vireelle päivää ennen ennakkoäänestyksen alkamisesta, mutta uskon, että laskelma on tehty oikein.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Se että Marin antoi ymmärtää että kyllä häneltä voidaan maksu ikäänkuin hänen suostumuksellaan periä on todella huolestuttava signaali.
    Lainsäädäntö sanoo yksiselitteisesti että veroilmoituksen laiminlyönnistä seuraa veronkorotus.

    En viitsi tuota yksiselitteisyyttä ryhtyä tarkistamaan, mutta luulisin, että verottaja voi käyttää harkintaa verottajan eduksi, ellei hänen työnantajansa ole ensiksi ilmoittanut luontoisetua verottajalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sinäkin horiset ? Melko pöljä kirjoitus !
    Marin asuu konkurssiin menneen miehensä kanssa ja lapsensa siellä, se onheidän koti.

    Ihan vain jäin ihmettelemään, että millainen on "konkurssiin mennyt mies".

    Persut repii kokoomuksen kanssa jutut vaikka ladon seinästä

    Totuus on, että palkanmaksajan, valtion konttorin, pitää joko verottaa tai olla verottamatta etua. Palkanmaksajan on selkeästi ilmoitettava edun saajalle, nyt siellä ei ole ollut yhtään ammattilaista, joka osaisi asiansa valtion konttorissa? Näinkö tämä täytyy ymmärtää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matkustelemaan ja hotellissa yöpymään joutuva työntekijä maksaa aamupalansa itse, verottaja ei hyväksy täyttä päivärahaa jos työntekijä saa ilmaisen aamiaisen. Näin yrityksissä toimitaan, valtiosta en tiedä. Hotellilaskuissa onkin erikseen aamiaisen hinta, ainakin ns businesshotellien laskuissa. Samaten kuten vaikkapa minibaarin virvokkeiden hinta. Tuo aamiaisen osuus jätetään veloittamatta matkalaskussa kun se lähetetään yrityksen palkkahallinnon tarkastettavaksi ja maksettavaksi, se siis jää työntekijän omaksi kuluksi

    Hotellin hintaan kuuluu aina aamiainen, motellin ja hostellin ei. Jos työnantaja kustantaa lounaan tai päivällisen, täyttä päivärahaa ei yleensä makseta, mutta aamiaisen kohdalla se ei ikinä estä täyttä korvausta, siis päivärahan! Voit toki rinta rottingilla valehdella lisää.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Miksi minun eli valtion kuuluu kustantaa 17 000 euroa kuussa ansaitsevan henkilön aamiaismurot?
    Yhdysvalloissa tällaista toimintaa pidettäisiin kommunismina.
    Pakko tästä Neuvostoliitosta on muuttaa pois.

    Ei Suomi menetä sinussa mitään, pääsee vain kertaheitolla eroon yhdestä idiootista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö!
    Joutava Pride marssija, sinnekkin ehtii.
    Ja väität ettei ehdi ruokaostoksiaan tehdä.

    Marinin porukan "pieneen mieleen" on kyllä tullut maksattaa sapuskat valtiolla.
    Nythän siihen on perusteltu syykin: ukon konkka 😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Matkustelemaan ja hotellissa yöpymään joutuva työntekijä maksaa aamupalansa itse, verottaja ei hyväksy täyttä päivärahaa jos työntekijä saa ilmaisen aamiaisen. Näin yrityksissä toimitaan, valtiosta en tiedä. Hotellilaskuissa onkin erikseen aamiaisen hinta, ainakin ns businesshotellien laskuissa. Samaten kuten vaikkapa minibaarin virvokkeiden hinta. Tuo aamiaisen osuus jätetään veloittamatta matkalaskussa kun se lähetetään yrityksen palkkahallinnon tarkastettavaksi ja maksettavaksi, se siis jää työntekijän omaksi kuluksi

    Näin se on valtiollakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hotellin hintaan kuuluu aina aamiainen, motellin ja hostellin ei. Jos työnantaja kustantaa lounaan tai päivällisen, täyttä päivärahaa ei yleensä makseta, mutta aamiaisen kohdalla se ei ikinä estä täyttä korvausta, siis päivärahan! Voit toki rinta rottingilla valehdella lisää.

    Ei kuulu kaikissa hotelleissa kaikkialla aamiaistakaan.

    Äänestä

Asiaan olemassa expääministeri sipilämäinen ratkaisu kun annetaan koko Kesäranta sotilaspakolaisille käyttöön ja mainostetaan siitä Al-Jazeira julkaisussa kauniiden suomalaisblondien kuvien kera.
Varsinkin Halla-Aho olisi mielissään uudesta pakolaisaallosta joka nostaisi persujen kannatuksen tappiin.
Juhan ja Petterin masinoima pakolaiskutsu vuodelta 2015 persujen hajottamiseksi on hyvin apinoitavissa tämän päivän tarpeita varten🐒

Äänestä

Sanna on selkärangaton.

Äänestä

Aivan naurettava ajojahti. Kun kansanedustajaherrat ajelee monen tonnin edestä Helsingin yöelämässä, etsien naisseuraa, juovat ja syövät valtion laskuun, persut on hiljaa. Vapaa-ajalla Tom Packalenkin, viikonloppuna, pikkutunneilla suhaa taksilla Hesassa, naisseuraa vai miesseuraa, etsimässä? Tuskin tärkeitä neuvotteluja kolmen aikaan yöllä ..nähty on.

Äänestä

Marin menettänyt kasvonsa.

!Päivi Lipponen ärähtää Marinin Kesärannan eduista.
-millä tavoin Kesärannassa asujien aamiaiskustannukset ovat virkatehtäviin liittyviä tai ylimääräisiä kuluja.

Äänestä

En kyllä erityisemmin diggaa Päivi Lipposesta mutta jotenkin tuntuu ,että hän puhuu kyllä totta tässä artikkelissa .

Äänestä

Aamiaisetu on vuodelta 2006 Vanhasen laatima laki. Jokainen pääministeri on sitä etua käyttänyt, eikä Sanna ole tässä mikään poikkeus, kuuluu hänelle ( vaikka onkin nainen ) samalla lailla. Lipposten aika oli ennen aamiaisetulakia, joskus 1995-2003, eli ei ole voinutkaan saada ilmaisia aamiaisia.

Äänestä
  • Muut pääministerit ovat käyttäneet etua vain tilapäisesti eli yöpyessään Kesärannassa eli tuskin muutamaa kertaa enempää koko virkakaudellaan.

    Eri asia, tarvitaanko tuollaista "lakia" ollenkaan. Luulisi Helsingin kokoisessa kaupungissa olevan jo Kesärannan lähistöllä kahvila, joka avaa ovensa klo 6 aamulla, ehkä jopa varhemmin. Ei muuta kuin pääministeri aamupissalle, vaatteet päälle ja baanalle. Kyllä sinne baariin asti selviää tyhjin vatsoinkin.

    Äänestä

  • Sanna ja Pikkarainen jonoon vain.

    Äänestä

siinä nyt sitten kepulistit tiputta päitä entisiltä kepun pääministereiltä. Oli kalliita aamiaisia heille. kepu pettää aina omansakin.

Äänestä

Lipposillakin sentään sydän paikallaan.

Äänestä

Sannan miehen firma meni konkkaan, Sannan toimet on konkassa. Presidentin luokse mennään tässä vaiheessa normaalisti.

Äänestä

Aamiaisetu on Vanhasen laatima laki vuodelta 2006, kyseistä lakia ei valitettavasti ole olemassa, lopettakaa tuonkaltainen informaatiosaaste.
Olisiko muka oikeudenmukaista ja tasa-arvoista että pääministerillä olisi ilmainen aamiaisetu jota presidentillä ei ole?

Äänestä

Pääministeri ei osannut kysyä ja selvittää asiaa. Nyt sitten kitisee.

Äänestä
  • Jos kitinällä selviää, kun yhteiskunta maksaa ruokansakin, se vain pieni asia kohdallaan, eli kannattaa kitistä.

    Äänestä

Nuot kalliita ylläpidettäviä, Pikkarainenkin konkurssittaa muiden maksettaviksi.

Äänestä

Sanna on osoittautunut tavalliseksi tyhmäksi pissikseksi: Mulle kuuluu kaikki....

Äänestä

Tyypillinen lestakepulien masinoima törkykamppanja, jossa ei ole päätä eikä häntää.

Toivottavasti ihmiset äänestävät kostoksi muita puolueita kuin kunniattomien paskiaisten lestakepulikeskustaa.

Äänestä
  • Helpottiko kun sait taas hokea lestaa?

    Äänestä

  • Mitä masinoimiseen tulee, senhän aloitti Iltalehti, kokoomuksen äänenkannattaja.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Mitä masinoimiseen tulee, senhän aloitti Iltalehti, kokoomuksen äänenkannattaja.

    Iltalehdessä on myös lestatoimittelijoita agendojaan vääntämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iltalehdessä on myös lestatoimittelijoita agendojaan vääntämässä.

    Onko masinointijutun kirjoittaja Jarno Liski lesta? Epäilen.

    "Paljastusjuttujen aiheita ovat olleet muun muassa:

    Nuorisosäätiön väärinkäytökset[5][6]
    Suomen Keskustan sisäpiirit[7]
    Juha Sipilä[8][9]
    veronkierto ja verohallinto[10][11]
    Katri Kulmunin ministeriön piikkiin kustannetut esiintymiskoulutukset[12][13]
    Huoltovarmuuskeskuksen maskikaupat
    Tytti Yli-Viikarin rahankäyttö Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) ylijohtajana ja VTV:n itsesensuuri[14][15]"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarno_Liski

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Mitä masinoimiseen tulee, senhän aloitti Iltalehti, kokoomuksen äänenkannattaja.

    Kaikillahan meillä mielipiteemme, myös sinulla, se sallittakoon.
    Myös minulla on mielipiteeni, mutten kovin vasemmistolainen ole, vaikka auttavainen olenkin. Kansanedustajatkin kerätään kansasta, jotkut jopa luulee että he jotain yli-ihmisiä. Hekin puutteineen ja murheineen. Siksipä Snna Marin jo osaamisensa näyttänyt, ja joutaisi vaihtoon, ei kannata noin huonoon takehtua, kun kansa kokonaisuutena kuitenkin kyseessä.
    Muitakin meissä kuin demareita ja Pride marssijoita, marssikoot muttei nyt pääministeri saisi sieltä olla. Demokratia tulee edelleen olla sitä että huonompi viskataan sivuun, joissain maissa hyvinkin herkästi tapahtuu kun epäonnistumisia. Marin on valittu vain SDP puoluekokouksessa, ei siten edusta kansaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Päivi Lipponen ärähtää Marinin Kesärannan eduista.

-millä tavoin Kesärannassa asujien aamiaiskustannukset ovat virkatehtäviin liittyviä tai ylimääräisiä kuluja.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/29a1a153-2e22-41f0-a0aa-7570c2741c37

Marin kultainen neuvoo: mene jo presidentin pakaille.
Maa ansaitsee paremman pääministerin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu