Valko-Venäjällä yritetään sitä samaa mikä tehtiin

Ukrainassa 2014 mutta eipä enää taida onnistua. Venäjä sekä Ukrainan laillinen hallinto luottivat länteen ja maansa porvareihin 2014 mutta tulivat petetyksi ja yllätettiin Maidanilla ns. housut kintuissa. Enää ei yllätetä ja siitäkös porvarit ja koko länsi nyt kiehuu kiukusta. Kamalaa kun uutta Maidania ei millään saada enää pystyyn eikä V-Venäjää länsiblokkiin ja Naton "rauhankumppaniksi".

Suuret voimat ovat nyt liikkeellä mutta lännen käy kuten Syyriassakin, tosin ilman veristä sotaa, vaikkei länsi sitäkään kaihtaisi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuo on hyvä analyysi tilanteesta.
Ilmiselväähän on että nämä kansannousut ovat ollet samaa pitkää jatkumoa jossa eri maihin on solutettu ns. oppositioliikkeitä ja provokaattoreita joiden toimintavapauden puolesta sitten lännessä alkaa rummutus.
Ukrainan pettäminen oli tosiaan sellainen näytös että luulisi tavallisten ihmisten silmien avautuneen näkemään mistä oli kysymys.
EUn katteettomat lupaukset sisältäen sotilaallisen artiklan, kaikki tyhjää.
Maa saatiin jaakautumaan ja lännen palkkasotilaat pitävät konfliktia yllä.
Kärsijöinä niinkuin aina on kansa joka on syyttään joutunut suurvaltapelin pelinappulaksi.

Äänestä

Venäjä ei sallinut enää Ukrainan tapahtumien toistuvan Syyriassa eikä salli sitä Valko-Venäjälläkään. Tämä tilanne on nyt uusi normaali ja länsi saa luvan tottua siihen, rymistelyt on rymisteltly.

Äänestä

Ei kaatunut hallinot Venezuelassakaan ja Afganistanin sota loppui pakoon ja fiaskoon ! Kyllä länttä nyt hatuttaa kun kaikki mikä voi mennä pieleen myös menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ukrainassa 2014 mutta eipä enää taida onnistua. Venäjä sekä Ukrainan laillinen hallinto luottivat länteen ja maansa porvareihin 2014 mutta tulivat petetyksi ja yllätettiin Maidanilla ns. housut kintuissa. Enää ei yllätetä ja siitäkös porvarit ja koko länsi nyt kiehuu kiukusta. Kamalaa kun uutta Maidania ei millään saada enää pystyyn eikä V-Venäjää länsiblokkiin ja Naton "rauhankumppaniksi".

Suuret voimat ovat nyt liikkeellä mutta lännen käy kuten Syyriassakin, tosin ilman veristä sotaa, vaikkei länsi sitäkään kaihtaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu