Suomen RAJUIN teksti Julia Tukiaisesta!

Nyt ei säästellä mitään, nyt sanotaan asia niin kuin se on. Todella räävitöntä.


Rakas siskoni, alkoholisti-myymälävaras-sekakäyttäjä-diabeetikko-melkein-playboy-malli Julia Tukiainen on varmaankin Suomen ainoa osa-aika julkkis. Osa-aikainen siinä mielessä, että se itse tykkää päättää koska, miten ja missä siitä kirjoitetaan. Maanantaina se voi olla yksityishenkilö mutta keskiviikkoon mennessä ollaan jo staroja, keikkiä pukkaa, kaikki kattomaan showta. JIIIIIIIHAAAAAA, tässä Julia Tukiainen, aion olla tänään selvinpäin ja ensviikolla turvotan huuleni muodottomiksi, jonkun toisen rahoilla tietenkin.

Tyypin meriitit rajoittuu turistimatkoihin, muutamiin valokuviin, englanninkieliseen lukioon, keskeytettyyn kosmetologikouluun ja diabeettes numero ykköseen. Laulajan uralta löytyy vaikuttava duetto siskonsa kanssa ballaadista apinamies ja kyllä se taitaa toisinaan osallistua myös toisenkin biisin kertsiin "sulla on hyvä, mulla on syvä, jollaksessa tekee seeeeen", ei tietty mitään Nirvanaa mutta ihan hyvät sanat. Tunnettu kuitenkin lähinnä kännisekoiluista, naamaanpotkimisista, sairaalareissuista, housuunpaskomisesta, passin hukkaamisesta, poliisi-tv:stä ja jatkuvasta poskensoittamisesta.

Itse olen Julian henkilökohtaisesti tavannut kerran. Ei ollut kännissä, verensokerimittari tosin oli hukassa silloinkin. Se kun on niin pieni. No mittari löyty kun huudeltiin kämppistä hätiin. Siis ihan totta, aikuinen nainen, neljäs tai viides ambulanssireissu takana ja kun mittarit on taas hukassa, niin kämppikseltä kysellään vinkkiä missähän se vois olla.

Ihan siistissä kunnossa oli ja ihan totta puhuakseni selvinpäin ihan mukavan oloinen, hyvin tavallinen nainen. Kovin laittautunut ja koirastaan tuntu tykkäävän paljon. Ei tosin tarvinnut ihan kovin montaa minuuttia sen kanssa jutella kun oli ihan selvää kuinka sukkela se on päästään. En ole tokikaan oikea ihminen arvioimaan kenenkään älykkyyttä mutta muistan kyllä ajatelleeni, että on aikalailla tulkinnanvaraista pitäisikö Julian olla holhouksessa. Enkä voi olla ainoa joka moista on miettinyt, onhan kyseessä kuitenkin kohta kolmekymppinen nainen, joka askartelee ja näitä huikeita teoksia kutsutaan sitten skitiksi. Taidetta kun ne glitterkartonkiviritelmät kehystää.

Hämmentävä käsitys elämästä ja ympäröivästä maailmasta. Elelee ihan saumattomasti Miamin-ajoissa ja ihan samalla tavalla kuin Johannakin, höpöttää sitä glamour roskaa, uskoo kymmeniin-, jopa satoihintuhansiin näätiin, jotka stalkkailee siskoksia. Kane korsot, henkivartijat ja mitä milloinkin. Välillä ollaan perustamassa firmoja Johkin kanssa tai kirjoitetaan ajokortittoman haaveita avo-peugeotista.

Säännöllisesti ollaan muuttamassa Jenkkeihin, ruotsiin tai ylipäätään jonnekin muualle kuin Suomeen. Kovaa puhetta naiselta, joka elelee sosiaalietuuksien varassa äidin ja iskän omistamassa kämpässä. Ilman mitään ammattipätevyyttä tai keinoa elättää itsensä. Jos Julia muuttaisi Espooseen, niin se jo olisi ihan huikea harppaus, sillähän on siis tällä hetkellä ikioma huone. Ja se diabetes.

Eihän Julia pysty edes huolehtimaan itsestään, hitto tämä mensan kunniajäsen pukee korsetinkin kylki edellä päälleen.Välillä meinaa palaa parveke kun grillataan ja Diabeteksesta huolimatta viinaa menee ihan tosi reilusti. Alkoholismin mittakaavan voi päätellä vaikka siitä, että tämä skandinaavinen kaunotar on hurauttanut kyläilemässä ollessaan partavedet naamariin, kun Johanna kielsi kaupan viinat. Pillereidenhimosta kertoo kai jotain se, että ei tee edes tiukkaa huitasta itselleen tuntemattomia lääkkeitä koko listaa. Nämä antibiotit jotka tuli varastettua toisen laukusta.


On ihan omanlaisensa fiilis kuunnella kuinka toinen ihan vakavissaan kertoo diabeteksen hoidostaan, ääni täynnä uskoa huomiseen. Realiteetit kuitenkin on sellaset, että ambulanssi soitetaan mittaamaan verensokerit, kuunnellaan kiltisti kun hoitohenkilökunta käskee lopettamaan dokaamisen ja seuraava pullo aukeaa ennen kuin piipaa-auto kerkeää edes käynnistämään moottorin.

Osa tuota tosielämän roolipeliä on se kun käydään siskon sivuilla nostattamassa tunnelmaa. "olet kaunis", "kohta meillä on taas tasoisemme miehet" ja tietenkin ollaan Jumalan ja Johannan asialla ja haukutaan milloin ketäkin. Arto oli välillä torakka ja tosi montaa muutakin asiaa. Facebookissakin kohtuu aktiivinen, käy hehkuttamassa seuraavia keikkoja, sauna- tai leffailtaa, eikä munanpuutekaan ole ihan vierasta Julialle, tällä hetkellä kaiketi on 7kk selibaattia alla.

Julia on myös kova rakastumaan. Ei tarvitse ihan kahta viikkoa tuntea jotain nallekarhua, kun jo on pakattu jätesäkit ja ollaan muuttamassa sen luokse. Kansainvälisiä rakkaustarinoitakin on vaikka kuinka paljon. Joskus niillä on asunto sattumalta ihan Johannan mielikuvitusmiesystävän naapurissa, Tukholmassa tietenkin.
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja runttaus jatkuu:

Näihin Julian mielettömiin hehkutuksiin voi luottaa lähes yhtäpaljon kuin siskonkin. Mieleen tulee nyt vaikka se tapaus kun siskokset oli menossa kahden namusedän maksamalle turistimatkalle. No Julia päivittää sujuvasti nettiin kuinka ihana on makoilla uima-altaalla. Samaan aikaan kun Johanna raportoi omilla sivuillaan kuinka jäi koko reissu nyt tekemättä. Syy tällä kertaa tais olla se, että Johanna oli soitellut sedille, että tarttis vielä saada rahaa taksiin, kun ei se lento jollaksesta lähde. No rahat jäi tulematta ja lomat pitämättä.

Julian kosketus todellisuuteen on vähintäänkin vaaleanpunainen. Esimerkkinä nyt vaikka julian näkemys Feltbayn keikasta:

Julia Tukiainen Kommentoin kyseistä tekstiä omilla FB sivuillani. Ensinnäkin EMME OLLEET MYÖHÄSSÄ, toiseksi EMME OLLEET HUMALASSA JA VEDIMME KEIKAN IHAN TÄYSILLÄ!!!! Metro on Seiskan kilpailija ja Johannan blogi on seiskan luetuin, plus Seiskan liikevaihto Suomen suurin kaikista lehdistä, joten eiköhän tässä ala ymmärtämään tämän metropaskan ainaisen loanheiton.......BTW he ovat meille yli 50 000e velkaa lukuisista kunnianloukkauksista.

Hyvin tyypillista Takilatien ajatushautomon materiaalia. Emme olleet myöhässä kun aloitimme yhdeltä, vaikka keikan piti alkaa kymmeneltä. Emme olleet humalassa, vaikka minulla seisoi silmät päässä ja ravintolanhenkilökunnalla on asiasta erilainen käsitys, samoin kuin yleisöllä. Keikka vedettiin täysillä, siinä ollaan samaa mieltä. Niin täysillä, että taas tarttettiin ambulanssia. Tosin täysillä on aika vaikea konsepti jos keikka koostuu viidestä biisistä ja jo kolmanteen biisiin piti hakea tiskiltä viinaa. Mitä se täysillä voi tarkoittaa jos tanssii kaksi hurtsin biisiä. Tanssii on tässä nyt lähin sana mitä keksin, koska todellisuudessahan siellä lähinnä nuohottiin lattialla, levitettiin ketaroita, istuskeltiin, osoiteltiin keskaria ja hierottiin tissiä siskosten kesken.

Ilmeisesti Julialla on lähtenyt joku paakku aivoista liikkeelle ja ihan uudet osat saannu hetkellisesti osakseen verenkiertoa, koska loppu tuosta on jo niin psykedeelistä antia, että vaikea siihen on mitään sanoa. Metro on seiskan kilpailija ja johanna blogi on seiskan luetuin? No on varmaan toki kilpailija mutta mitä sitten? Metron toimituksessa on juonittu, että kun vähän solvataan kahta pölvästiä, niin seiska menee konkkaan kun toinen niistä kirjottaa siellä blogia? Seiskan liikevaihto on ihan takuulla kaikista suomen lehdistä suurin, siis ihan oikeesti, ainoastaan Toiminimi Dollsdancersillä on suurempi. No ainakin metropolilla on kunnianhimoa, koittaa kaataa sen suurimman ja mites se paremmin onnistuu kuin siskoksia solvaamalla. Kateelliset paskat. Nekin.

Julia... ei, et sinä ole alkanut ymmärtämään yhtään mitään, ihan oikeasti. Kantapäähän on edelleen hurjasti matkaa. Lopettaisit jo siitä Miamista haaveilun ja ihan rehdisti otat bonzon ja Mansikin mukaasi ja menette taas vähän laskemaan mäkeä ja suunnitelemaan vuoden 2013 dolls-kalenteria.



BTW... voi hitsi mä sanon... BTW tietääkö kukaan muu kuin Julia ja mahdollisesti Johanna tuosta 50000e velasta? Onko summa alustava, jollaksen ekonomistiystävälta konsultoitu lukema, odottaa vielä sitä, että Facebook antaa asiaan ratkaisun ja sitten jos metropoli valittaa, niin tapauksen käsittely siirtyy käräjäoikeuteen?

No. Onhan teitä nyt sen verran kiusattu, että alkaa jo olemaan aika saada pientä kompensaatiota.

https://www.box.com/s/un9u586lntxnaglyp60g

Äänestä

Ei Julkku ole enää tippaakaan kiinnostava. Barbie-lyllerö on. Hän elää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt ei säästellä mitään, nyt sanotaan asia niin kuin se on. Todella räävitöntä.


Rakas siskoni, alkoholisti-myymälävaras-sekakäyttäjä-diabeetikko-melkein-playboy-malli Julia Tukiainen on varmaankin Suomen ainoa osa-aika julkkis. Osa-aikainen siinä mielessä, että se itse tykkää päättää koska, miten ja missä siitä kirjoitetaan. Maanantaina se voi olla yksityishenkilö mutta keskiviikkoon mennessä ollaan jo staroja, keikkiä pukkaa, kaikki kattomaan showta. JIIIIIIIHAAAAAA, tässä Julia Tukiainen, aion olla tänään selvinpäin ja ensviikolla turvotan huuleni muodottomiksi, jonkun toisen rahoilla tietenkin.

Tyypin meriitit rajoittuu turistimatkoihin, muutamiin valokuviin, englanninkieliseen lukioon, keskeytettyyn kosmetologikouluun ja diabeettes numero ykköseen. Laulajan uralta löytyy vaikuttava duetto siskonsa kanssa ballaadista apinamies ja kyllä se taitaa toisinaan osallistua myös toisenkin biisin kertsiin "sulla on hyvä, mulla on syvä, jollaksessa tekee seeeeen", ei tietty mitään Nirvanaa mutta ihan hyvät sanat. Tunnettu kuitenkin lähinnä kännisekoiluista, naamaanpotkimisista, sairaalareissuista, housuunpaskomisesta, passin hukkaamisesta, poliisi-tv:stä ja jatkuvasta poskensoittamisesta.

Itse olen Julian henkilökohtaisesti tavannut kerran. Ei ollut kännissä, verensokerimittari tosin oli hukassa silloinkin. Se kun on niin pieni. No mittari löyty kun huudeltiin kämppistä hätiin. Siis ihan totta, aikuinen nainen, neljäs tai viides ambulanssireissu takana ja kun mittarit on taas hukassa, niin kämppikseltä kysellään vinkkiä missähän se vois olla.

Ihan siistissä kunnossa oli ja ihan totta puhuakseni selvinpäin ihan mukavan oloinen, hyvin tavallinen nainen. Kovin laittautunut ja koirastaan tuntu tykkäävän paljon. Ei tosin tarvinnut ihan kovin montaa minuuttia sen kanssa jutella kun oli ihan selvää kuinka sukkela se on päästään. En ole tokikaan oikea ihminen arvioimaan kenenkään älykkyyttä mutta muistan kyllä ajatelleeni, että on aikalailla tulkinnanvaraista pitäisikö Julian olla holhouksessa. Enkä voi olla ainoa joka moista on miettinyt, onhan kyseessä kuitenkin kohta kolmekymppinen nainen, joka askartelee ja näitä huikeita teoksia kutsutaan sitten skitiksi. Taidetta kun ne glitterkartonkiviritelmät kehystää.

Hämmentävä käsitys elämästä ja ympäröivästä maailmasta. Elelee ihan saumattomasti Miamin-ajoissa ja ihan samalla tavalla kuin Johannakin, höpöttää sitä glamour roskaa, uskoo kymmeniin-, jopa satoihintuhansiin näätiin, jotka stalkkailee siskoksia. Kane korsot, henkivartijat ja mitä milloinkin. Välillä ollaan perustamassa firmoja Johkin kanssa tai kirjoitetaan ajokortittoman haaveita avo-peugeotista.

Säännöllisesti ollaan muuttamassa Jenkkeihin, ruotsiin tai ylipäätään jonnekin muualle kuin Suomeen. Kovaa puhetta naiselta, joka elelee sosiaalietuuksien varassa äidin ja iskän omistamassa kämpässä. Ilman mitään ammattipätevyyttä tai keinoa elättää itsensä. Jos Julia muuttaisi Espooseen, niin se jo olisi ihan huikea harppaus, sillähän on siis tällä hetkellä ikioma huone. Ja se diabetes.

Eihän Julia pysty edes huolehtimaan itsestään, hitto tämä mensan kunniajäsen pukee korsetinkin kylki edellä päälleen.Välillä meinaa palaa parveke kun grillataan ja Diabeteksesta huolimatta viinaa menee ihan tosi reilusti. Alkoholismin mittakaavan voi päätellä vaikka siitä, että tämä skandinaavinen kaunotar on hurauttanut kyläilemässä ollessaan partavedet naamariin, kun Johanna kielsi kaupan viinat. Pillereidenhimosta kertoo kai jotain se, että ei tee edes tiukkaa huitasta itselleen tuntemattomia lääkkeitä koko listaa. Nämä antibiotit jotka tuli varastettua toisen laukusta.


On ihan omanlaisensa fiilis kuunnella kuinka toinen ihan vakavissaan kertoo diabeteksen hoidostaan, ääni täynnä uskoa huomiseen. Realiteetit kuitenkin on sellaset, että ambulanssi soitetaan mittaamaan verensokerit, kuunnellaan kiltisti kun hoitohenkilökunta käskee lopettamaan dokaamisen ja seuraava pullo aukeaa ennen kuin piipaa-auto kerkeää edes käynnistämään moottorin.

Osa tuota tosielämän roolipeliä on se kun käydään siskon sivuilla nostattamassa tunnelmaa. "olet kaunis", "kohta meillä on taas tasoisemme miehet" ja tietenkin ollaan Jumalan ja Johannan asialla ja haukutaan milloin ketäkin. Arto oli välillä torakka ja tosi montaa muutakin asiaa. Facebookissakin kohtuu aktiivinen, käy hehkuttamassa seuraavia keikkoja, sauna- tai leffailtaa, eikä munanpuutekaan ole ihan vierasta Julialle, tällä hetkellä kaiketi on 7kk selibaattia alla.

Julia on myös kova rakastumaan. Ei tarvitse ihan kahta viikkoa tuntea jotain nallekarhua, kun jo on pakattu jätesäkit ja ollaan muuttamassa sen luokse. Kansainvälisiä rakkaustarinoitakin on vaikka kuinka paljon. Joskus niillä on asunto sattumalta ihan Johannan mielikuvitusmiesystävän naapurissa, Tukholmassa tietenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu