Yle väittää että Halla-ahon puheet ei pidä paikkansa, kun Ylen vaalitentissä Halla-aho sanoi, että yli kolmannes toimeentulo- ja asumistukiasiakkaista on ulkomaalaisia.”
Ylen mukaan toimeentulotuen saajista noin 20 prosenttia oli maahanmuuttajia vuonna 2018. Yle käyttää yli 3 vuotta vanhoja tietoja yrittäen näin osoittaa Halla-ahon puheiden olevan epätosia.
https://yle.fi/uutiset/3-11952443
Toimeentulotukipäätöksen saaneista tilastoidaan äidinkieli, mutta tilastoissa on tehty "poliittisesti motivoituja" keinotekoisia aukkoja. Viime vuonna pääkaupunkiseudulla oli 90 343 toimeentulotukiasiakasta, joista 30 356 puhui äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Heistä 9 417 kohdalla ei tilastoissa ole kuitenkaan tarkkaa tietoa äidinkielestä. Lisäksi 3 706 kohdalla äidinkieli on tiedossa, mutta sitä ei olla silti tilastoitu erikseen. Jopa esimerkiksi saksankieliset luetaan luokkaan "muut kielet". Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat pääkaupunkiseudulla venäläiset, arabit, virolaiset ja somalit.
Siis faktaa on se, että ainakin pääkaupunkiseudulla yli kolmannes maahanmuuttajista saan toimeentulotukea.
Ylen mukaan toimeentulotuen saajista noin 20 prosenttia oli maahanmuuttajia vuonna 2018. Yle käyttää yli 3 vuotta vanhoja tietoja yrittäen näin osoittaa Halla-ahon puheiden olevan epätosia.
https://yle.fi/uutiset/3-11952443
Toimeentulotukipäätöksen saaneista tilastoidaan äidinkieli, mutta tilastoissa on tehty "poliittisesti motivoituja" keinotekoisia aukkoja. Viime vuonna pääkaupunkiseudulla oli 90 343 toimeentulotukiasiakasta, joista 30 356 puhui äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Heistä 9 417 kohdalla ei tilastoissa ole kuitenkaan tarkkaa tietoa äidinkielestä. Lisäksi 3 706 kohdalla äidinkieli on tiedossa, mutta sitä ei olla silti tilastoitu erikseen. Jopa esimerkiksi saksankieliset luetaan luokkaan "muut kielet". Suurimmat ulkomaalaisryhmät ovat pääkaupunkiseudulla venäläiset, arabit, virolaiset ja somalit.
Siis faktaa on se, että ainakin pääkaupunkiseudulla yli kolmannes maahanmuuttajista saan toimeentulotukea.
Vastaukset 185
Vanhimmat
Juu minäkin luin ton, ja varmistin, ja tyypilliseen tapaansa maailman luotettavin media luotettavaan tapaansa jauhaa sitä ihtiään! :/
Kelan omalta saitilta:
"Etuuksien saaminen maahanmuuttajilla valtaväestöä yleisempää
Maahanmuuttajat saivat erityisesti työttömyysturvaa, asumistukia ja perustoimeentulotukea muuta väestöä yleisemmin. Maahanmuuttajista asumistukia sai 34 prosenttia, työttömyysturvaa 26 prosenttia ja perustoimeentulotukea 22 prosenttia"
PS:+Ja+siks+toisekseen+toinen+tilastoharha+tossa+on+se,+että+tossa+niputetaan+KAIKKI,+siis+myös+työperäiset+maahanmuuttajat+yhteen!+Ja+joita+on+siis+vähintään+se+kaks+kolmasosaa+kaikista+mamuista.+Joten+ton+perusteella+vois+väittää+jopa+että+täys+100+%+maahan+saapuvista+sosiaaliturvapaikanhakijoista+saa+ainakin+asumistukea.+Hieman+pienempi+osa+noita+muita+etuuksi,+mutta+jokatapauksessa+yli+80+%+luokkaa.
Maahanmuutto+on+rikkaus!+👍🏾+:/
Yle pitäisi lopettaa ja sen paikalle pitäisi muodostaa uusi "kanava" joka puhuu rehellisesti faktoista ja joka on Suomen oman kansan puolesta puhuja.
Vaikka Yle tunnetusti valehtelee paljon, niin sillä on aina viimeinen sana. Se voi myös valita minkä valheen se korjaa. Viime aikoina niitä on alkanut joitakin ilmestymään, paksut valheet Yle jättää edelleen korjaamatta.
Siihen lisäksi piilotetut eri nimikkeillä olevat tuet.
Aivan sama! Mä oon jo tofennu et mikä agendajournalismin ja loputtoman sonnan pulppuaba lähde toi suojatyöpaikka on niin muo ei enää juurikaan kiinnosta koko pulju. Yleensä sen näkee nykyään jo otsikosta että millon löhti taas lapasesta, ja sen vois sit kuka tahansa vajaassa minuutissa todistaa taatuks YLE laaduks, mut mä enää harvoin edes vaivaudun.
Yle kieltää jopa itsensä tekemät uutisoinnit
"Maahanmuuttajille keskimäärin kaksinkertaisesti Kelan etuuksia Suomessa syntyneisiin verrattuna
Ero kahden väestöryhmän välillä muodostui työttömyysturvasta, asumistuista ja toimeentulotuista."
yle.fi/uutiset/3-11680542
Ylen lakkauttamisesta tulisi heti 500 miljoonan säästöt joka vuosi
Alfa ainoaksi kanavaksi ja pysytään globaalinkin kehityksen kärjessä.
Osa ns.pakolaisista saa tukea YK rahoista.
Mutta monet kaksoiskansalaiset saa tukia monesta maasta asuu kirjoilla monessa maassa samaan aikaan omistaa taloja yhdessä maassa osakkeita toisessa vuokralla kolmannessa jne.
Ylen kuuluisi olla verorahoilla suomikanava mutta se on eniten muumaalaisten ja muita varten . Naurettavaa laittaa yleen sanoma yhtiö Suomen valtion asioita edes julkisesti .
YLE on kurjuuskanava . Rasistiset ohjelmat ja suomivastaisuus .
Sanoo venjönbkreikkaortodoksi shaahit ja slaavi . Suomessa pitää olla Suomi kanava ja suomeksi .
Höpö höpö.... Työperäiset tekee töitä, eikä tarvii mitään etuuksia!
Näin on!
Persuna tarkoitat tietenkin sitä että MV olisi ainoa sallittu media Suomessa.
Heh. Jos tarkoitat halpaa lahkolaishölynpölyä ja harmaata, mitäänsanomatonta senioriviihdettä, niin Alfaa tollottamalla sen kärjessä kyllä pysyy hyvin.
Myös yritystuki ja maataloustuki on sosiaali avustusta vaktion varoista joinka verot maksaa duunarit vana ja loput otetaan u l l omaan velkaa
Katseet on hienos y i käönnetty vaan ul k omaaliste tukiin kun yrityksetporskutaa verotta.ä suunariyåt vaan maksa kaikki veronsa muut vaan losiii.
Sdp läinen tietää
Yrittäjä/työnantaja saa ylimääräistä rahaa valtiolta/yritykseltä joka kerta kun palkkaa uuden työntekijän. Näin ollen kannattaa pitää työntekijä (olkoot kanttis tai mamu) vain hetken aikaa ja sitten heittää ulos ja sitten seuraava sisään. Näin työnantajalla on jatkuva ylimääräinen tulovirta.
Elikä käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työntekijä heitetään yrityksestä ulos työttömäksi kortistoon ilman omaa syytä.
Ja lisäksi tietyistä etnisistä porukoista saa yli puolet. Ja eräs kotimainen saa luultavasti sitäkin enemmän.
Tuo väite ylen valehtelusta on venäläiseen propagandaan verrattava asia.
Yle on sanomisistaan laillisesti vastuussa.
Joten jos joku väittää ylen valehdelleen niin haastakoot oikeuteen. Näitä haasteita vain ei näy syystä ettei valheita ole.
YLE valehteli BLM:stä painottamalla ja jättämättä kertomatta oleellisia tapahtumia, taustoja ja faktoja, jolloin kävi niin, että YLEä seuranneet ihmiset saivat kaikesta vääristyneen ja viime kädessä valheellisen kuvan.
Siteerasivat yhtä ainutta olemassaolevaa tilastoa, joka yksinään ehkä oikeuttaisi BLM:n, mutta jättivät huomioimatta täysin ne kaikki muut, jotka olisivat kertoneet BLM:n olleen kestämätön perustaltaan.
YLEä ja hesaria voidaan sanoa täysin perustellusti propagandatuuteiksi.
Mees nyt sinne hiekkikselkes taas pätemään kakara kun et tunnu edes ymmärtävän että miten tuet Suomessa edes määräytyy, kunhan trollailet siinä kuola poskella? :)
Esim. moni pienituloinen töissäkäyvä saa kyllä ainakin asumistukea, joten tutti suuhun ja ämpärihommiin! 🍼 :)
Ei vaan hän tarkoitti sitä että te vajaa-älyiset suvakit vois perustaa Sokevan kaltaisen vajaakyntoisten oman yrityksen jossa tekisitte olkinukkeja myyntiin vähän kuten Rikun kaarnalaiva-varustamossa! :)
Niin olis teilläkin sit jotain mielekkäämpääkin tekemistä kuin trollailu! :)
Mitä eroa lahkolais- tai YLEn suvakkihölynpölyllä?
*BuaHaHaa* No nythän varsinaisen vitsin murjasit! :) Ai vallan "laillisesti"? :) No kerroppas sit, tiivi-taavi, että kuinka moni YLEn toimittaja on saanut esim sakot tai jonkun muun tuomion oikeudessa vaikka julkisen sanan neuvostoltakin olisi tullut langettava päätös? :)
Ylestä tulee sossujen ja Kokoomuksen valheellista unionia suojelevaa uutispropagandaa
Ei kun sosiaalidemokraatti, sitähän tilaa ainakin 50 piirijärjestöä. Muille sosialisointiuutiset eivät kelpaa
Valehtelun määrä on Ylessä jatkuvaa ja suuri mittaista, ei siinä valitukset auta. Sosialisointitoimittajat asialla
tässäuutiskanavaa:
" Ilmastoverotulot menevät yksityisen maailmanpankin (IMF) omistajille
IMF:n piirissä piilee suuri korruptio joka on ajanut Afrikan maiden talouden erittäin ahtaalle.
Nykyinen maailmanpankin johtaja Robert Zoellick on kertonut että pääsyy elintarvikkeiden hinnan nousuun maailmalla on biopolttoaineet, joita valmistetaan ruuasta ja tämän agendan takana on elintarvikejätti MONSANTO."
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2009/12/ilmastoverotulot-menevat-yksityisen.html
kuten sanottin - kolmannes on pieni määrä- eri asia on että onko suomella vafraa maksaa moinen. säästetäänkö rahaa suomalaisten sosiaaliturvasta?
Halla on luotettava. Voi luottaa että hän valehtelee aikana jos katsoo valehtelusta olevan etua. Voi toki joskus puhua tottakin.
Marin on antanut ahneudelle kasvot.
Sama etu on ollut VNK:n myöntämänä kaikilla Kesärannassa asuneilla pääministereillä puoluetaustasta riippumatta joten turha porvarien vouhkata asialla.
No sit kaikki pääministerit on syyllistyny samaan rikokseen joten lakkaa spämmäämästä tota samaa shaibaas pilkkua myöten samalla tekstillä joka paikkaan, idiootti! :/
Ja tyhmyydelle.
uli+🤡
Mutta+koskaan+yksikään+teistä+suvakeista+ei+suostu+todistamaan+että+koska+ja+missä+Halla-aho+on+valehdellut+ja+mitä,+mutta+ulista+kyllä+osaatte!+:)
Siksi:+21,6+%
Ei meidän tarvitse, ylen lähteet ovat todistaneet halla-ahon valehtelijaksi.
EI OLE SYYLLISTYNYT. Jopa nahkuri Lipposen eukko sanoi maksaneensa jopa yläkerran huoneistosta. Kyllä nyt Mariin jäi kiinni itte teosta.
Jokainen kansanedustaja, myös persut, saavat palkkioidensa päällä toista tuhatta euroa ns. korvamerkitsemätöntä, ilmaista rahaa. Tätä rahaa ministerit eivät saa. Enpä ole kuullut ainoankaan persedustajan luopuvan tuosta rahasta.
Paitsi onko asianmukaiset kuitit aikoinaan esitetty? Tai onko edes ollut ketään, joka tarkastaa kuitit? Valtiolla tämä tarkoittaa sitä, että valtionhallinnossa joku tarkastaa kuitit jos ei ole kuittia niin sitten sitä vaaditaan ja jos ei edelleenkään ole niin sitten asia täytyy mennä käsittelyyn/rikoskäsittelyyn. Jos ei edes ketään ole tarkastamassa tai pyytämässä kuitteja vaan nämä suhmuroivat miten sattuu tms.
Ai YLEn valheet on todistanu Halla-aho totuudet valheiksi? :)
Hiekkis? 🍼
Tonnehan mä ylemmäs lautoin sen linkin josta selviää että se on nimenomaan taas YLE joka jälleen kerran valehtelee joten eikö tiivi-taavi osaa edes lukea? :) vai väitätkö kenties että KELA valehtelee? :)
Allmighty YLE tietää KELAnkin asiat paremmin kuin se itse? :P :D
No voi lasta! :)
KELAlla ja sossussa vaaditaan kuitit.
Valtiossa kaikki hyvin.
Mä luulin, että niitä olisi enemmän. Kuvittelin, että ainakin viidesosa olisi tuensaajia.
T: Pers-Paavo
Kurja juttuhan se on. Kantasuomalaiset saavat siis vähemmän avustuksia, koska muut tarvitsevat verorahojamme enempi. Harmi vaan, ettei ole maata, johon suomalaiset voisivat rahapulan takia muuttaa asuskelemaan!
Persut voivat muuttaa Viroona tai Venäjälle, heillä on siellä kotoisaa.
Sodassa olleet saivat jatkoajan suomen itsenäisyydelle?Aika on koettamassa ,jossa suomalainen on arvottomampi maassaan ja kulttuurissaan?Mahdollisen sodan aikana ehkä ei synny talvisodan henkeä?
Kukas teidät muut sitten elättäisi, kun parhaat veronmaksajat muuttaisivat pois.
No suvakit nyt on jo kauan olleet niin irrallaan todellisuudesta että he ihan oikeasti kuvittelevat että matut! :) :D
Minä en ainakaan tarvitse persuja yhtään mihinkään. Mutta joudun kyllä veroillani elättämään muutaman elämäntapapersun.
Maahanmuutajien työllisyysprosentit Suomessa ovat niin huonot, että hyvinvointivaltio pitäisi lopettaa välittömästi verovarojen puutteen vuoksi, jos hyvinvointivaltio yritettäisiin rakentaa maahanmuuttajien työllisyystason varaan.
VASEMMISTON IHANNEMAAHAN SE ITÄ OLI
AINAKIN ENNEN. ONKO POHJ KOREA JO LIIAN SYÖTY?
Siellä ne huijarit rahatkin on .
No jos syntyy moskeijoissa jotain henkiä lampun henki Aladdin . Sallan alue on jo vaarassa itämaan valtaa aluetta . Sinne kannattaa kuljettaa kaikki väkivalta veikot hidastaa tuloa.
Palauttaisitte edes varastettuja huonekaluja .....
Ajatella että kaikki varastettua . Rahat kattilat korut kengät ......lakanat verhot ruuat ....jumal auta !
Yli-Kiikarin tapauksessa luulis noin isolla palkalla saavan ITSE ostettua meikkejä ja tai tyylikonsultointia jos ei itse viitsi/jaksa/osaa laittautua tai sitten yksinkertaisesti jättää laittautumatta ja meikkaamatta itsensä. Kyllä muidenkin naisten pitää ihan omalla vapaa-ajallaan ja omalla palkallaan ostaa itselleen meikit, kampaukset ja vaatteet tai sitten itse on hyvä ja katsoo vaikkapa YouTubesta meikkivideoita eikä edes maksa mitään.
Ilmeisesti haluavatkin ettei kukaan elätä ketään vaan kaikki kynnelle kykenevät veronmaksajat muuttaa pois ja jäljelle jää vain suo ja sotatanner armeijoineen.
Väitätkö, Husu, ihan tosissasi ettet saa valtiolta MITÄÄN tulonsiirtoja!? :) Taaskaan? :P
Ethän sinä pysty edes itseäsi elättämään
Matti Vanhanen myyvapaa-aikanaan globalismia Nurmijärjen Prisman parkkipaikalla- tervetuloa, ottakaa lompakko mukaan
Mutta Hallaahokas ei tiedä, että meillä on kova toimeentulo joka yö.
Poliisi tietää ja vihreä ohisalo. Heitä kiehtoo lapseetensa ongelmat ja haluavat sen ympäristöönsä.
Tässä taannoin Yle julkaisi eri kanavissa valheellisia väitteitä, joiden mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho olisi osallistunut natsien tilaisuuksiin. Ylen tuottaja tunnusti myöhemmin, että väitteet perustuivat sosiaalisessa mediassa aiemmin esitettyyn Twitter-viestiin, jonka faktat jäivät tarkistamatta.
Itse asiassa Ylen "uutiset" ovat sen vihervasemmistolaisen toimituskunnan tuntemuksia ja hyviä "viboja". Ylen periaatteena on se, miten nyt vaan tuntuu hyväksi milloinkin sanoa, jotta perussuomalaisten kannatus laskisi puoluekannatuskysesyissä.
YLE, varsinkin TV 2 pursuaa kaikenlaista muka "ihmisläheistä" taiteilijaa ja tyhjäntoimittajaa, jotka keskittyvät lähinnä vain muutamille ihmisille v*ttuiluun niin, etteivät tiedä maailmasta ympärillään yhtään mitään. Mutta juuri sellaista väkeä Tampere, Suomen syvin p-reikä, tuottaa.
En ole koskaan ymmärtänyt noita taiteilijaporukoita. Viinaa kuluu, yrittävät tappaa jopa toisiaan v*ttuilemalla, ei hajukaan mistään. Ovat kuulema "pienen ihmisen puolella", joka tarkoittaa rikollisia ja ilkeilijöitä. Ainakaan minun puolellani yksikään niistä "paremman maailman tuojista" ei ole ollut koskaan.
Ja oliks se "natsien" tilaisuuskin joku Suomen Sisun kokous ja jolla ei ole sit mitään tekemistä natsismin kanssa!? :D
YLE "osaa"! 👍🏾
Joo ei nuo ole mitään natseja vaan täysejä pellejä. Joten teidän messias oli täysin oikeassa paikassa : D
No miksi persut sitten olivat saattelemassa 35000 mamua Suomeen vuonna 2015? Lasku persujen toimistoon.
Miksi puolue hajosi 2017 ?Luopiot soinin johdolla siirtyi taivaan sineen ja haihtui ulkoavaruuteen!
Siksi, että saatais pääkaupunkiseutu slummiutumaan niin että tyhminkin tsadilainen tajuais että mistä matutuksessa oikeasti on kyse.
Mut nähtävästi tsadilaiset onkin tyhmempiä kuin oletimmekaan!? :/
Älä valehtele!
Vuonna 2015 Perussuomalaiset nimenomaan katsoivat, että sisäministeri Petteri Orpo (kok.) on toiminut hallitusohjelman ohi. Puolueen mielestä Orpo on venyttänyt suurelta valiokunnalta saamaansa neuvottelumandaattia EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja koskevassa asiassa. Perussuomalaisten mukaan hallitusohjelman kirjauksessa todetaan selvästi siirtojen perustuvan vapaaehtoisuuteen.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perussuomalaiset-syyttavat-orpoa-valtuuksiensa-venyttamisesta/5195334
Vuonna 2015 perussuomalaisia johti Timo Soini, Jussi Niinistö ja Hanna Mäntylä, jotka olivat myöhemmin myös Sinisten puolueen hallituksessa. He tekivät perussuomalaisten päätökset Sipilän hallituksessa .
Halla-aho oli vuonna 2015 Euroopan parlamentissa aina vuoteen 2019 asti.
Mistä maasta persut saatteli mamuja? Irakiista vai Somaliasta astiko saattojoukko oli mukana? Saattoivatko ihan Hesan sossuun tai kelaan asti?
No kyllä se oli Orpo joka niitä saatteli elä kehtaa valehdella aina samasta asiasta.
ORPO oli silloin asiaa hoitava ministeri, jolla oli vellit housuissa invaasion edessä.
Eikös ne vasut ja muut suvakkieukot oikein v...u pitkällä marssineet noitten karkureitten puolesta.
Sallan kuntaan voi siirtää kaikki vaarallisimmat muuttajajoukot . Siellä on sellaista nykyään.
Ootteko koskaan katsonut karttaa missä on Somalia .
Ei se ole se alkuperäinen idea. Itse muutin Vantaalta Helsinkiin 2006 joukukuussa eikö silloin mitä matuista ja slummiiutumisesta ollut puhettakaan. Heti alkoivat savustamaan Helsingistä pois että muuta Vantaalle. Kövi niin kateeksi. Eikä entiseltä VVO:lta vuokralla ois saanu koskaan lähteä pois vaan demareiden ja vasemmiston sekä AY:n unelmana on, että ei olis varaa asua muualla kuin vuokralla joten voi vetää kovaa bisnestä Lumon silloisen VVO:n vuokra-asunnoilla. Ensin vaan pitää saada ihmiset niin köyhiksi että lähtee muut asunnot alta ja ainoaksi vaihtoehdoksi tarjotaan asumista Lumolla.
Onhan näitä heppuja jotka hokee, että lisää asuntoja lisää asuntoja niin mitä enemmän asuntoja niin vuokrat halpenee. Ei halpene. Ei halvennut Saksassakaan vaan piti laikimuutoksella tehdä halvennus vuokriin. Sitäpaitsi nytkään vuokrat ei ole yhtään sen halvemmat mielummin roikotetaan tyhjillään ja kiristetään ihmisiä asunnoilla. Sitten kun ”normaali” palautuu niin nousevat vuokrat kahta kauheammin vaikka asukkaita ei olisi yhtään sen enempää.
Mamuista saadaan vuokratuottoa Lumolle joten kaikki terrristit ovat tervetulleita. Tämä työllistää sitten Supoa ja ulkomaisia tiedustelupalveluita. Nyt sitten odottavat että milloin sopiva kohdehenkilö menee opiskelemaan/töihin niin saadaan sitten ujutettu sinne lukuisat tuedusteluhenkilöt.
Aidoilla opiskelijoiden puuttumisella ei voi selittää vuokralaisten katoa sillä opiskelijat kyllä voivat asua tavisasinnoissa saaden tukia vaikka eivät voisi opiskella. Sitäpaitsi nuorimmat osa asuu vanhempien luona.
Taisit olla mukana tuossa maahantunkuryhmässä.
Sossupellet ovat vaarallisia yhden valtion tulonmuodostuksessa, koska he ovat ammateissa joista on valtiolle vain menoja, suuremmassa selvityksessä eli unionissa heidän aivottomuutensa hukkuu hieman paremmin massaan
Prruspaska Arto Satonen omistaa sata huoneistoa, joita vuokraa kovilla vuokralla. Kunniallinen ammatti on hänelle vieras käsite kun on vielä kansanedustajakin. Huh, hyh
Päivällä tapellaan leivästä ja yöllä lihasta.
... ja varsinkin huumeista?
Ehkä siinä onkin syy miksei tsadilaiset nää/tajua että mitä ympärillä tapahtuu? 💡
ja+paljon+enemmän+80-90%+saa+sosiaali+avustuksia+ja+vieläkin+enemmän.
Ulkomaalaisia on jotain yli 8 miljardia, aloittajan väitteen mukaan heistä siis noin 2,7 miljardia saa toimeentulotukea. Vaikea sanoa, saattaa olla...
Suomestakin matut lähettävät tuloistaan.. "toimeentulotukea".. 3.n kertaisen määrän kehitysapuun verrattuna. suomi sen kun ottaa lisää velkaa, ja jakelee ympäri tellusta #¤ :P Fixit
paljon mahdollista kun suurin osa on työelämän ulkopuolella,
Voi se tuen jo lopettaa huijauksena .
Kuten näet, sarkasmi menee näiden nettipersujen seassa täysin ohi.
No esim työssäkäyvä Filippiini joka ei nosta tukia vaan saa palkkaa lähettää suurimman osan tuloistaan kotimaahansa ja hyvin pienen osan käyttää ruokaan (tai varastaa/dyykkaa ruoan) ja vuokraan. Usein asuvat 10 henkilötkin kaksiossa ja jakavat vuokran keskenään. Töissä käydään 7 päivänä viikossa asmusta yöhön useammalla työnantajalla. Kulutus ei siis suuntaudu suinkaan Suomeen vaan kaikki mitä pystyvät lähettävät kotimaahan.
Aiemmin+tilanne+oli,+että+90+%+siirtotyöläisistä+ei+maksanut+veroa+lainkaan,+kumpi+on+Helsingissä+parempi.+Aloitus+on+valheellinen,+mutta+en+sitä+avaa,+koska+persu+tuskin+omin+nokkinensa+sitä+selville+saa.
Suotta yrität selitellä kun faktat on tarkistettu. Vain äärivasemmistolainen vatipää yrittää valehdella herkeämättä.
Niinpä et voi avata koska aloitus oli pelkkää faktaa!
Myös oma kirjoituksesi oli valheellinen, mutta en sitäkään nyt avaa, koska uli-uli 🤡
Tiedätkö, mistä tämä sekoilu johtuu, persreiät perskeossa ollessaan rikastuttivat maata tuon verran ja käyttävät nyt samoja lukuja kuntavaalikampanjoissaan!
Jos on alle 6 kk Suomessa niin verot maksetaan mitä todennäköisemmin kotimaahan ulkomaille.
Lär+dig+räkna+eller+skriva+finska.+Om+1/3+av+bidragstagarna+är+utlänningar+och+utlänningarnas+andel+av+populationen+utgör+18+%+så+en+hur+stor+del+av+utlänningarna+lyfter+då+bidrag?+Vink,+svaret+är+inte+1/3.
Och samma på ihmiskieli?
Jaa. (Kiitos google-kääntäjä)
Pitäsköhän tän kpulutusjärjestelmämne sit aloittaa kuitenkin lulu- ja kirjoitustaidon opettaminen tosta toimittajakunnasta, kun Iltalehtikin väittää, että:
"Kelan tutkimus: Maahanmuuttajille maksetaan lähes 30 prosenttia työttömyysturvatuista "
Kiitos Jussin ja Jarin kotouttamisohjelmalle.
Försökte hjälpa er, men det är tydligen för mycket för folk som varken har lärt sig att räkna eller att skriva i skolan, för att nu inte tala om att lära sig minimum inom språk. Bedrövligt.
Vaihda Hurri lippuun tuo lippusi sopii paremmin !!
Kpulutusjärjestelmämme lulutaidon opetus onkin varmasti korkealla listoilla Persujen muodostettua oman diktatuurinsa.
Suomenkielinen opetus on tulossa luvanvaraiseksi unionin kouluissa. Marginaali kieli
Rukoilkaamme että persu diktatuuri pelastaa Suomen eu:lta
Pitäisikö ryhtyä olemaan oikeassa väärässä vai väärässä muuten vaan? https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e75a762-0453-41ef-8651-62668709ebad
Kuitenkin moni valehtelee sittenkin.
HALLA- aho nyt kello 10 la 29.5.
Suomen uutiset suora linkki
No tuo on järki ehdotus, että työperäisiltä maahanmuutajilta vaadittaisiin 3000 €/kk tulot.
Suomi ei tarvitse noita sossutukien varassa eläviä " työperäisiä maahanmuuttajia ".
ILtalehti.
Alle tuon tienaavathan joutuvat turvautumaan erilaisiin tukimuotoihin. Milloin maan suurin työväenpuolue, perussuomalaiset, hoitavat ettei näin tarvitse tehdä?
käytännössä halpatyöläiset jää suudenmaksi osaksi 3000e alle,
No juuri siksi, että niitä samoja sossun avustuksia pitää maksaa Suomalaisille halpatyöläisille,
ei ulkomaalaisille sosiaalisurffareille.
Ne ei kerro oikeita tuloja kun osa tekee pimeästi työtä nostaa tukia samaan aikaan. Virolaisia esim latvialaisia nostaa tuet sieltä ja täältä ja pimeät päälle . Varastetun tavaran myynti kuljetus on pimeää tuloa myös .
Tarkkaa lukumäärää toimeentulotukien saajista ei varmaankaan ole tilastollisesti selvitetty, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Kelan toimeentulotuki ja asumistuki todistetusti kasautuu maahanmuuttajille. Vuonna 2018 kaikista pääkaupunkiseudun toimeentulotukipäätöksistä 33,7 prosenttia tehtiin muille kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuville.
Itse asiassa voidaankin uskottavasti sanoa, että Suomeen maahanmuutto on pääosin humanitääristä jos kerta Suomen pääkaupunkiseudulla toimeentulotukien asiakkaat ovat suurimmalta osaltaan ulkomaalaisia.
Sen teki perskeko uutena ennätyksenä maahanmuutossa! Oletteko te hulluja.
Meinaako nämä yle suvakit että Suomen pitäisi tosissaan varautua elätttämään 9 miljardia ulkomaalaista ettei niin kuin mitään rajaa missään tänne kaikki vaaaan
Tuo halpatyövoiman sossutuet on piiloitettu Suomalaisten veronmaksajien rahojen siirto ulkomaille pois Suomesta.
Tosi suuret rahavirrat menee ulkomaille . Myös Suomelta puuttuu oma pankki kokonaan . Ennen oli postipankki . Op on venäläinen slaavi ja Danske tanskalainen . Nordea on ulkomaalainen myös muut on . Suomen valtio voisi perustaa Suomeen oman käyttötili palvelun suomeksi palvelupankki missä asiakas joka maksaa työntekijöiden palkat saa myös palvelua . Pankkivirkailijat vartijat joiden asenne on asiakas vihamielinen muuttaa asenteensa heti kun tajuaa että sehän onkin asiakas joka maksaa heidän palkkansa ! Oho.
Asumistuki paisui perskeon aikana, kyllä Jussi innokkaana kotouttajana tämän tietää.
suvakki ei osaa muuta kommentoida, kun länkyttämällä perskekoaan
Niinpä. Sen vuoksi nyt täytyy jo ymmärtää laittaa asialle stoppi. Ei siitä tule mitään että täällä pyörittää Turun/Tampereen asukasluvun verran väkeä ikuista tukiautomaattia. Olisi mukava mm. nähdä kuinka moni persekeon ajan tulijoista on nyt töissä. Ainakaan startupeista ja kolmen kuukauden koodareista ei ole skuuppeja enää revitelty.
Sipilä teetti likaista työtä ek:n hyväksi idiooteilla.
Eikö ne nyt sitten enää kelpaakaan? 6v sitten oltiin pullakorien ja villatöppösten kanssa toivottelemassa tervetulleeksi ja kova oli riekunta kun joku rohkeni toppuutella että eikö vähempikin piisaisi.
Turkusessa muumaalaiset syö avustusruokia uskontolahkot jakaa kauppojen ylijäämää.
Teki myös itse likaista työtä eli Sipiläkin pelkkä marionetti jolla teetettiin likaista työtä.
Se on ihan holtitonta tuo tukipolitiikka Suomessa kauttalinjan,. Kun avuntarvitsijat on Suomessa ei ole huolta huomisesta saati avúintarvitsijoista ,mutta kun jossain päin maailmaa ei ole sosiaaliturvaa joiltain osin järjestetty on huili nii halvatunmoinen ja rahaa löytyy het kohta hoitaa asia kuntoon ,,mutta omia asioita ei hoideta.
https://www.suomenuutiset.fi/espanjalaisille-nelipaivainen-tyoviikko-suomalaisten-veronmaksajien-rahoilla/
https://www.kansalainen.fi/suomen-veronmaksajilta-eu-elvytykseen-66-miljardia-140-miljardia-saava-espanja-siirtyy-nelipaivaiseen-tyoviikkoon/
https://yle.fi/uutiset/3-11571688
https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/juhanivehmaskangas/perusturvan-taso-suomessa-on-riittamaton/
Meillä ne ihmisoikeudet on päässeet hukkumaan mutta on niin pirunmoinen huoli että ne säilyy ulokomailla ,on tämä kanssa varsinainen pölhölä.
Suomen sosiaaliturva on tehty Suomalaisia vähäosaisia varten, EI ulkomaalaisia varten.
Heillä on omissa maissaan omat.
On rikollista haalia suomeen haittamaahanmuuttoa mitä kehitysmaa muslimit esimerkiksi edustaa.
RKP, vihreät ja vasemmisto näitä jostain kumman syystä haluaa lisää.
YLE Areena ohuella langalla TV sarja Malmö. Jotain Malmö juustoja on kaupoissa älkää ostako .
Tottahan Halla-aho tietää. Koskas ne muut puolueet on rehellisiä olleet maahanmuutto asioissa puolustellessaan yltiöpäistä maahan ryntäämistä? Halla-aho on alusta alkaen puhunut mitä se Suomelle aiheuttaa. Hän ei ole työperäistä ammattitaitoista maahanmuuttoa vastustanut!
Outoa kun ihmiset on kuulleet hänen puheensa, mutta missä on normaali käsityskyky kun sitä ei muka ymmärretä? Järkeä järkeä, vaikuttaa tahalliselta tyhmyydeltä maalittaa Perussuomalaisia.
Vaalit tulossa ja valhelupauksia riittää. Vaikka on kuntavaalit muistetaan Rinteen vappusatanen jota ei tullut. Se on sdp:n vastuulla vieläkin. Lupaukset ilman tekoja ovat pelkkää sananhelinää ja tätä riittää eduskunnassa.
Nyt Rinne pyytää kaikkia sdp:n kuuluvia olemaan samaa mieltä Marinin aamupalan ja perheensä ruokaetuuden kanssa. Näin sitä sanellaan puoluekurin nimissä, vaikka samassa puolueessa olisi joku toista mieltä.
Missä on henkikökohtainen sananvapaus? Vahvasti tähän suuntaan Suomea vie tämä Vasemmistohallitus. On aika herätä!
"Hän ei ole työperäistä ammattitaitoista maahanmuuttoa vastustanut!"
Ei ole, mutta on väittänyt, että viimeistään parin vuoden päästä nämäkin tulijat ovat Suomen anteliaan sosiaalituen vakioasiakkaita, eikä tarkoituksena ole muu ollutkaan alunperin. Näin viimeksi vaaliväittelyssä.
Mihin ammattitito katosi 2015-2016 tulleilta? Sieltähän oli maanteiden täydeltä tulossa insinööriä, lääkäriä ja muuta uutta akavalaista, kuten nampula-kutri asian osuvasti muotoili.
JAA MITÄHÄN PASKAA PERSEREIÄT TÄÄLLÄ TAAS SYÖTTÄÄ.
***Halla-aho korjaisi Suomen työllisyystilannetta rajoittamalla työperäistä maahanmuuttoa***
Halla-aho kannattaa palkkojen leikkaamista.
Tuloerojen kasvun juuri on natzismissa. Kuinka ne vihaavatkaan työntekijöitä ja oikeaa työtä.
Kun omistaa firman ja sataa asuntoa Kela maksaa kaikki kustannukset, voi ostaa voitoilla uusia asuntoja, näin firma pyöri eikä maksa veroja. Maahanmuuttajat ja muut vuokralaiset on kultamunia, millä lypsetään Kelaa.
Raha ei häviä täytyy vaan selvittää kenen taskuihin ne virtaa. Tästä ei puhuta, tabu?
12 miljardia verotuloja valuu asumistukiin. Poistetaan nuo tuet niin suomen velkaongelma on ratkaistu ja asuntosijoittajat kantavat näin vastuunsa yhteiskunnan toimintaan, nyt nevain kuppaavat valtiota. Vuokrat kyllä laskisivat kun ei ole millä maksaa. Se vaan että eduskunta on täynnä asuntosijoittajia joten heidät pitäisi jäävätä päätöksistä
Maahanmuuttajat eivät ole lähimainkaan se ongelma mihin pitäisi keskittyä, vaan nuo asumistuet, urheilu ja kulttuurituet.
Me perus Suomalaiset emme todellakaan kannata palkkojen leikkaamista.. No sellaisilta veronmaksajien rahoilla tienaavilta, jotka tienaavat tunnin työllä sen, minkä siivooja saa päivältä, no vois tietysti leikata sen verran, että kaks tuntia öky/päivä siivooja.
Halla tosiaan on oikeassa: rahat menee elintasopakolaisille
Ja hallituksen maahantuomille halpatyöläisille.
Tarkoitat uskonnolle. Menee uskonnolle.
Ansainneet JOKA IKISEN SENTIN!
"YLI KOLMANNES ULKOMAALAISISTA SAA TOIMEENTULOTUKEA"
Lopetettu kaivos olisi hyvä paikka näille?
Suomessa on perustuslaki mutta me noudatamme Ruotsin perustuslakia, mikä on ruotsin etu. Eliitillä on täysin vapaa viidakon lait, sen näki jo kun isokenkäiset antoi lausunnon elvytys paketista. Samma on kumileimasin, samoin muut poliitikot ja virkamiehet. Suomen omaisuus on myyty ulos.
Ei tullukkaan insinöörejä, ullatus😅
Toi 3000 tuloraja on Hyvä. Estää maamme hyväksikäytön. Kannatan!!!!
Mihin huippukoulutetut zirurgit katosivat? Ei kai sen tason ammattilaiset lähde ostareille notkumaan?
Italiassa ja Kreikassa ei saa pennin hyrrää toimeentulotukea, mutta persut ovat olleet hallituksessa näitä kotouttamassa ja on uuset ihan hienot lukaalit, mistä tosin saunat tahtoo palaa.
No onhan Suomesta lähtenyt nyt molempiin maihin ilmeisesti yli 10 miljardia, ja muilta EU mailta yhteensä satoja miljardeja, joten onko sekun nyt jo SUOMEN syy ettei Italian ja Kreikan poliitikot saa aikaseksi toimeentulotuki-lakejaan tolla suunnattomalla rahakasalla jonka saivat ihan ilmaiseksi? :)
No voi voi :)
Alikehittyneille ihmisapinoille ei saa antaa kuin häkin
Persut vaikuttaisivat eduskunnasa vähemmän pelottavilta pehmustetussa kopissa, jonka voisi sulkea, kun mölinä yltyy.
Sossut ovat ylpeinä luovuttamassa Suomen varoja 62 000 miljoonaa liittovaltio unionille. Pettävät Suomen, nämä sosialisoijat
Niipä niin hyvää kyytiä kohti Ruotsin mallia:
https://pt-media.org/2021/05/29/ei-oleskelulupaa-mutta-silti-ilmainen-asunto-ja-sosiaalirahaa-kerran-kuukaudessa/
Mutta eihän se kohta ole Ruotsi:
https://pt-media.org/2021/05/29/tukholmassa-hurjanpuoleinen-viikonlopun-alku/
Kuuluuko meidän maksaa uhrilihoja joillekin faaraon uskonnoille. Vuohia.
Latva-Laho on eri välkky jannu. Kolmella tonnilla porukkaa tulee vähän, mitä hän haluaa. Mun mielestä raja kuuluisi olla 2000 - 2500. Ja kun esim ulkomaalaisia sairaanhoitajia kovasti tarvitaan niin he noilla numeroilla pääsisivät auttamaan kansaamme. Raja on hyvä olla mutta 3000 on pikkuisen liikaa. :(
Niin Halla-aho on ihan tyhmä ja sä oot ihan vitun viisas koska sä haluat tuottaa maahan halpatuontisairaanhoitajia jos sairaanhoitajien keskipalkat on juuri "hölmöläis-Jussin" 3000 € /kk luokkaa? :)
Kirjota puolueesi vaalimainokseenkin että teidän puolueenne haluaa alentaa sairaanhoitajien palkkoja vähintään 500, jooko? 👍🏾 Ole niin fiksu, ole hyvä? :)
Luulen, uskon, arvaan että sairaanhoitsjan peruspalkka ilman yö tms lisiä alkaa kakkosella..
Sitä+paitsi+Halla-aho+sanoi,+että+niistä,+jotka+saavat+toimeentulotukea+ja+asumistukea,mamuja+on+30%.
YLE:n+idiootit+eivät+edes+osanneet+tarkistaa+väitettä+vaan+katselivat+erikseen+toimeentulotuen+saajia+ja+erikseen+asumistuen+saajia.
Miksi tarvisi!?
Koska eihän YLE oke ollut enää vuosiin normi-suvakkitrollia kummempi, joka voi hatusta heittää ihan mitä tahansa agendansa mukaista shaibaa ainoiden kannattajiensa eli suvakkien eetteriin ja nää hyödylliset idiootit huutaa hurraata joka kerta vaikka itse "uutinen" olis täyttä tuubaakin, koska kuvitteletko sä et suvakki-idiootit on kykeneviä itse mitään faktoja tarkastamaan!? :D :/
Ja koska YLE saa takuuvarmasti rahoituksensakin veroista nykyään, eikä heitä saa mitenkään mihinkään vastuuseenkaan vaikka valehtelisivat ummet ja lammet, niin luuletko että yleläisetkään sen paskan nakkaavat että mitä soopaa noille smurffeilleen syöttävät? :)
Pääosin kaikki ne maat jotka ovat ottaneet maahanmuuttajia ovat myös taloudellisesti kehittyneet ja menestyneet mm. usa, canada, australia, uusi seelanti, ruotsi, norja, saksa...
Suljetut maat ovat pääosin kaatuneet ja surkastuneet. Monet näistä kuten sosialistimaat, ovat joutuneet muuttamaan suuntaa avoimempaan ja kapitalistiseen suuntaan. Surkein esimerkki sulkeutuneisuudesta lienee pohjois korea.
Mutta missä on Suomi ja sukleutuuko se persujen kanssa syöksykierteeseen? Eikö Hallavaho ja persu tajua ettei täällä kohta ole riittävästi työntekijöitä, ihmiset vain vanhenee?
Suomessa on ammattiliikkeiden vaatimuksista käytännössä torpattu ulkomaalaisen palkkaaminen. Tämä on jarruttanut suomen kasvua vuosikaudet eikä loppua näy. Jos suomalainen on niin huono työntekijä ettei pärjää kielipuolelle ulkomaalaiselle työnhaussa niin on peiliin katsomisen paikka. Esimerkiksi työpaikallani on palkattuna varastotyöntekijäksi pienikokoinen ja hento aasialainen nainen kun suomimies ei halua raskaaseen kantotyöhön. Miettikääpä sitä ja ihan normi palkalla.
Voin vakuuttaa, että ammattiliikkeet käyttävät runsaasti ulkomaista työvoimaa mm. pizzan kuljetuksiin.
afrikan maat taitaa olla masilman monikulttuurisimpia maita lukuisine eri heimoineen, uskontoineen ja kielineen? Väittääkö rusinapullanoukkija nyt ihan pokkana että Afrikan maat on niitä joista länsimaiden kannattais ottaa esimerkkiä? :) Ja eikös tolla sun logiikalla Afrikan maiden pitäis olla muutenkin niitä maailman rikkaimpia maita koska juuri sieltähän ne sun yli-ihmisesi saapuu "pelastamaan" meidät länsimaalaiset ylivertaisella osaamisellaan? :)
PS: Ja toi silmänkääntötemppusi että sä luet rändomeita rikkaita maita ja simsalabim väität niitä rikkaiksi pelkän mamutuksen takia ei skulaa ehkä kuin jossain lastentarhan pihalla, koska noi kyseiset maat oli kyllä hyvin rikkaita jo ENNEN sitä mamutustakin, joten niiden rikkauteen ei ole mamut vaikuttaneet juuri muuten kuin että ne ovat yhä erittäin rikkaita, JA erittäin velkaisia! :) :/
PPS: ... Olihan toi sun *köh* aasialainen naisesi myös sotaveteraani? :)
Koska: Mees nyt kskara taas sinne hiekkikselkes pätemään, koska kyllähän Suomessa nyt sentään on painorajat työpaikoilla - joihin sulka vaippahousulla ei ole vielä vuosiin mitään asiaa - että miten painavia taakkoja naiset saa nostaa, ja se ei ihan takuulla ole ainakaan enempää mitä miehet suostuu nostamaan! :)
*tui tui* 🍼
Suomessa on vaahdottu työvoiman loppumisesta jo ainakin 80-luvun puolivälistä kun tulin työmarkkinoille. Katastrofin piti kulminoitua suurten ikäluokkien eläköityessä. Ne ovat nyt kokonaan eläkkeellä vaan eipä pula jäydä. Viisi vuotta sitten maahan tuli 35000 "uutta akavalaista", miten lienevät työllistyneet? Myös maahantulijat vanhenevat. Jos tekevät vajaan työuran sillä kahden tonnin palkalla niin ei kerry kummoiset eläkkeet. Eli ovat tukien nostajia hautaan saakka.
Koko maailmanhistorian monikulttuurin maa taitaa kyllä olla ihan naapurissamme, eikä se (vielä toistaiseksi) ole Ruotsi.
*monikulttuurisin*
Suomeen pääsee aivan vapaasti töihin EU-alueelta. Tervetuloa vaan.
Syntyvyys on se syy mikä erottaa suomen tilanteen aiemmasta. Liian paljon iäkkäitä verrattuna työikäisiin mikäli maahanmuuttoa ei lisätä..Toisinsanoen työikäiset veronmaksajat loppuu tai paremminkin haluavat tehdä muutakin kuin maksaa veroja. Hyvätulouset tuolloin herkästi muuttavat parempaan maahan kuten Ruotsiin. Se onkin sitten katastrofi persuille.
Nuo taloudellisesti menestyneet maat ovat rakentuneet juuri maahanmuuton perusteella, ei minkäån muun.
Vai oliko intiaanit ja aborginaalit rikkaita ennen maahanmuuttajia? Heko heko.
Suomessa saa ihan vapaasti tehdä minkäpainoinen hyvänsä mitätyötä hyvänsä jos haluaa.
Ei vain suomimies näytä pystyvän, niele se.
No jo nyt on kumma kun ei mene kaaliin. Voin vakuuttaa, että kyse on nykyaikana pelkästään haittamaahanmuutosta, ihmiset lähtee liikkeelle pelkästään hyvinvointivaltioiden etuuksien takia. Entisaikoina lähdettiin liikkeelle pelkästään työn perään ja nälkää pakoon, sekä vietiin tietotaitoa mukana kohdemaihin. Ymmärrätkö?
Hmmmm ... tai no joo! Aborigineista en tiedä, mutta satutko muistamaan että kuinka monta tuhatta tonnia kultaa mm. espanjalaiset ja portugalilaiset ryöstivät köyhiltä inkoilta ja mayoilta? :)
Kuulostasko muuten tutulta ja ajankohtaiselta? Kuinka monta miljardia EU juuri ryösti tältä meidän omalta "rikkaalta" siirtomaaltamme, joka on juuri rikkaimmillaan koska on juuri nyt eniten mamuttunut historiansa aikana, eikö vain? :)
Ja heti ensimmäisenä suomimies alkaa parkumaan painorajoista.
On se hyvä kun tietää miten työstä voi laistaa. 👍😂😂
Halla-aho on oikeassa onhan hän saanut luvut suoraan Kremlistä. Buaah Buuuaaaahhh
Arkisin kun eläkeläinen kauppareissussa käy ei juuri muita näy maleksimassa kuin juurikin näitä mamuja , eikö meillä ole työvoimapula vai eikö tynteko kiinnosta , epäilen jälkimmäistä vahvasti , onhan tosiasia että jo pelkkä maahan asumaan pääsy on noille jättiharppaus elintasoon yhteiskunta kun kustantaa ihan kaiken ja huolehditaan kaikesta paremmin kuin kantasuomalaisen osalta.
Vai onko ongelma siinä ettei persu palkkaa ulkomaalaista vaikka vapaata työvoimaa olisi?
Eikun niitä ostarinotkujia kutsutaan sellaiseksi kuin: "Tulevaisuuden voimavara" ja "työvoimapulamme pelastajat" joten ei kannata aliarvioida heitä koska he ovat ehkä hyvin todennäköisesti ja jopa erittäin mahdollisesti tulevaisuudessa tuiki tärkeitä maallemme, kunhan nyt vaan ensin annetaan heidän pitää ostareitten seiniä pystyssä parikyt vuotta! :)
Sillälailla sitä kustannusrakennetta Suomessa korjataan .Ei kun lisää elättejä maailmalta .
Siirtyvät vain varhaiseläkkeelle , ja parempiin ostareihin notkumaan. , kiitos sipilän ja oikeiston kutsuhuutojen v2015 saapua suomeen.
Mutta palkkaisi sitten niitä uusia maahanmuuttajia? Ristiriitaista.
Teuvo on osoittanut meppikaudellaan ettei eu:n byrokratiassa täydy olla missään paikalla paitsi Thaimaassa ja loistopalkka kuitenkin tulee. Loisto näyttö eu-mädännäisyydestä
YLE strategia on uutisoida Halla-ahon valehtelevan.
Todisteena tälle YLE esittää vuosia vanhat luvut, eli valehtelee.
YLE:n tehtävä on tehdä totuudesta valhetta ja valheesta totuutta.
On luonnollista, että internetin palstoilla häärää avohoitopotilaita, joiden henkevin vasta-argumentti hyvin pohjustettuihin ja perusteltuihin mielipiteisiin on:
"Persupolvali valehtelee"
Mutta on varsin huolestuttavaa, että merkittävää valtaa käyttävä YLE on toimintametodeissaan vajonnut tähän samaan, varsin matalaotsaiseen retoriikkaan.
Jokainen ulkomaalaisryhmä saa useammin toimeentulotukea kuin kantasuomalaiset.
Ja sitten on niitä tiettyjä kansallisuuksia, joissa saajien joukko on moninkertainen.
80-90 rotsenttia alkaa olla oikealla tasolla.