Terrorismia ilman väkivaltaa

Anonyymi

Hizb ut-Tahrir järjestö on levittäytynyt Eurooppaan ja nyt kuulemma myös Suomeen. Kyseisen järjestön tavoite on maailmanlaajuinen islamilainen kalifaatti. Järjestön toimintatapa lännessä on se, että se kehottaa muslimeja esimerkiksi olemaan äänestämättä ja olemaan millään tavalla osallistumatta länsimaisten instituutioiden toimintaan.

Käytännössä järjestö kasvattaa kannatustaan lisäämällä sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa. Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu.

Tuolla tavalla pyritään rakentamaan rinnakkaista yhteiskuntaa maan laeista ja säännöistä piittaamatta. Tuossa ei siis ole mitään väkivaltaa, mutta todellakin arveluttavaa toimintaa kuitenkin. Luokittelen tuollaisen terrorismiksi. Maassa tulee olla ja elää maan tapojen ja yhteiskuntamuodon mukaisesti. Ei todellakaan haluta integroitua yhteiskuntaan.

3

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ne käyttävät siis vain omia tuomioistuimiaan, joissa lakina sharia. Englannissa oli kuulema jo 1980- luvulla alkanut ko. omien lakien käyttö ja Ranskassa on kuulema nykyisin alue Pariisissa, jossa soveltavat vain shariaa. Ruotsissa ilmeisesti sama juttu eivät vain uskalla puhua siitä, julkisuudessa kuitenkin Ruotsin poliisit myöntäneet pelkäävänsä mm. Rinkeby- ja Malmön alueita ja välttelevät niille menoa. Suomessa ovat muuttamassa Perustuslain sharian takia. Pian siis täälläkin muslimit voivat tehdä mitä vain, eikä niitä tuomita Suomen lakien perusteella. Eli meillä ei ole mitään toivoakaan.

    • Anonyymi

      Hui, tekis mieli asua jossain, missä ei tollasta oo olemassakaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe