Läntinen kommunismin pelko - selitteitä lähinnä lännestä, vähemmän idästä

Tänään on meneillään idän ja lännen välinen informaatiosota ja vastakkainasettelun taistelu

Itää edustavat aiempi kommunismin johtovaltio - nykyisenä Venäjänä (olematta kommunistinen - pikemminkin sekatalous vahvan keskusjohdon, Kremlin alaisuudessa) ja sen "eräänlaisena liittolaisena" maailman suurin talous, vientikone kuin tuotantokoneisto - Kiina.

Kiinassa omanlainen kommunismi elää synkronoitunutta ja valvovaa rinnaneloa liukkaan liike-elämän kanssa, jossa on kohta enemmän kapitalistisia piirteitä kuin lännen komiteamietintöjen kyllästämissä demokratioissa.

Kiinalaisen kommunismin mystisin kehote kansalaisilleen oli edesmenneen Kiinan suuren miehen Deng Xiaoping' in kannuste:

"Menkää ja rikastukaa" ..
--

Olikin odotettua, että saamme aika-ajoin selostuksia, selityksiä ja tutkimuksia kommunismista - vaikkakin useimmiten vain lännestä, sieltä vastakkainasettelun ja informaatiosodan vastakappaleelta - lähinnä Yhdysvalloista ja Eueoopan unionista.

Useimmiten näissä selosteissa on läntinen haju ja maku,

.. joista ei tahdo lähteä irti se paatoksellisuus kommunismin sairaudesta, vaikeudesta kuin mahdottomuudesta, vaikkakin lavea-alaisten tutkijoiden mukaan itse ideologia kommunismina oli-on peräti ideaali, johon ihmisen olisi osattava kasvaa, koska meidän tapa toteuttaa evoluution "määrittämiä tehtäviä" ei istu kommunismin ideologiaan ja maailmankuvaan.

Tutkimuksia on tehty myös idästä - Venäjältä

Ehkä tunnetuin on Nikolai Starikovin kirja "Stalin ja Suomi", joka pikemminkin taustoittaa Stalinin asennoitumista Suomeen kuin Venäjän - Neuvostoliiton näkemyksiä Suomesta - kaikkinensa. Starikovin kirja keskittyy juuri meitä suomalaisia kiinnostaviin tapahtumiin eikä ole rinnasteinen tähän HS' n esittelemään länsianalyysiin kommunismista ..
.
HS-otsikko ja ingressi: "Historian professori tuo tuoreita näkökulmia kommunistisen maailmanvallan vaiheisiin
Orlando Figesin tietokirja esittää oleellisen Neuvostoliitosta, asiantuntevasti ja elegantisti."

~ https://www.hs.fi/kulttuuri/art2000008000192.html -

---

1
"STALIN JA SUOMI

Nikolai Starikov
[~https://en.wikipedia.org/wiki/Nikolai_Starikov - ]

HELSINKI 2013
(lainattu ~ http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/05/nikolai-starikovin-stalin-ja-suomi-1 - )

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Suomen ja Venäjän yhteisessä historiassa on yksi historiallinen henkilö, joka voi auttaa meitä ymmärtämään paremmin yhteistä historiamme, arvioimaan menneisyyttä ja tekemään johtopäätöksiä tulevaisuutta varten. Tämä henkilö on Josif Stalin - vallankumousmies, valtiomies, suurvallan perustaja.

Stalinin ja Suomen väliset suhteet, jos niin voidaan sanoa, ovat erittäin mielenkiintoiset ja niitä on tähän asti tutkittu vähän. Aloitan teesistä, joka ensi näkemältä voi olla yllättävä, mutta vain ensi näkemältä: Stalin rakasti Suomea ja tunsi syvää kunnioitusta suomalaisia kohtaan”

SB: Stalin piti skandinaavista tuotantotapaa, jonka piiriin kuuluivat ruotsalaiset, norjalaiset, suomalaiset ja islantilaiset, keskieurooppalaista ja venäläistä edistyksellisempänä.

~ http://www.marxists.org/reference/archive/stalin/works/1913/03a.htm -
..

Kommunismin pelko - mccarthyism
~ https://www.wpr.org/sen-joe-mccarthy-makes-first-accusations-week-1950 -

.
EKSTRA
~ https://www.wbur.org/hereandnow/2020/12/17/demagogue-joseph-mccarthy -


>>>


...
31572

0

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        262
        4606
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        132
        3003
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        43
        2786
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        76
        1761
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1614
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1493
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        58
        1351
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        94
        1253
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1129
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        212
        1128
      Aihe