Tuntuvat ottaneen suorastaan elämäntyökseen Sanan väärin tulkitsemisen, jos ei suoranaisen pilkan. Osa jopa teeskentelee uskovaa, siteeraten Raamattua väärin eksyttääkseen uskovia. Ehkä jonkun uskossa heikon onnistuvat aina joskus eksyttämään, mutta eivät tajua että suurin osa kyllä näkee teidän teot siinä valossa mitä Raamattukin mainitsee.
Jännä että ateisti ei usko mitään mitä Raamatussa on, mutta jos joku Raamatun ulkopuolinen lähde sanoo jotain Raamatun sanomaa vastaan niin se kyllä uskotaan suoraan (tai teeskennellään uskottavan). Tai sitten tutkijoita, jotka esittävät hypoteesejaan tuhansia vuosia vanhoista asioista, niin ne ovat yht'äkkiä faktaa. Olette kadotuksen polulla ja teitä käy lähinnä sääliksi. Ette onnistu ärsyttämään tai eksyttämään juuri ketään. Teitä säälitään reppanoina, jotka eivät näe totuutta vaan haparoivat pimeässä yrittäen muka taluttaa uskovaa, joka näkee valon Jeesuksessa Kristuksessa.
Kristinusko palstat täynnä ateisteja ja eksyttäjiä
148
968
Vastaukset
- Anonyymi
Uskonnot ovat huuhaata ja ihmisten petkuttamista. Henkimaailma on kyllä olemassa ja jälleen syntyminen ja karma on totisesti totta.❤️💯❤️💯
- Anonyymi
Ihmetyttää, kun ateistit siteeraavat kiihkeästi Raamatusta Jumalan "julmuutta", kun Hän aivan oikeutetusti kääntää selkänsä, Hänet hylänneille ja saatanan epäjumaliin kääntyneille ihmisille. Nämä langenneet jäävät Elävän Jumalan ulkopuolelle kumartelemaan järjettömästi puu pölkkyjään ja valamiaan jumalan kuviaan. He pyytävät näiltä elottomilta suojelusta vihollisiaan vastaan, eivätkä tietenkään saa vastausta, vaan jäävät vihollisiensa armoille. Heidä lapsensa murskataan kiviin ja raskaana olevat halkaistaan, loput viedään orjiksi. Valikoidusti ateistit panevat syyt näistä julmuuksista Raamatun Jumalalle, johon he eivät edes usko. Päättäkää jo, uskotteko Jumalaan, vai ette. Onko uskonne tarkoitushakuisesti valikoivaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mitä kylvät sitä niität. Minä inkarnaattori uskon reinkarnaatioon ja karman lakiin. Universumin kaikki elämä joka on evoluution tulosta on minun Jumala. Olen yhtä Jumala Universumin kanssa .
Mahtavaa.💯❤️💯❤️💯 - Anonyymi

Usko tulee ihmiseen toisten manipuloinneilla, kukaan ei synnyt uskovaiseksi ominaisuuksineen ja sen vuoksi se on manipuloinnin aiheuttama mielensairaus Se sairautena aiheuttaa tilanteen jossa uskovainen ei ajattele omilla avoillaan vaan manipuloijalta saamilla sairailla ominaisuuksilla ja yhdistää uskontunnustuksissa saamiinsa katekismuksen oppin ominaisuuksiinsa 'Meillä ei ole järkeä' 'Meillä ei ole ymmärrystä' 'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.' 'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.' 'Olemme syntisiä' 'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa' 'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.' ja 'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' Nuo tiedot on mm katekismuksen nettiversiossa joka osaa klikkailla oikeita kuvakkeita jne. Joten, kuten tekstistä selviää niin todellisuudessa ateisteja ovat Jumalasta luopuneet mutta eihän uskontunnustuksen antaneet sitä itse ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kylvät sitä niität. Minä inkarnaattori uskon reinkarnaatioon ja karman lakiin. Universumin kaikki elämä joka on evoluution tulosta on minun Jumala. Olen yhtä Jumala Universumin kanssa .
Mahtavaa.💯❤️💯❤️💯Napoleonkin oli suuruuden hullu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko tulee ihmiseen toisten manipuloinneilla, kukaan ei synnyt uskovaiseksi ominaisuuksineen ja sen vuoksi se on manipuloinnin aiheuttama mielensairaus Se sairautena aiheuttaa tilanteen jossa uskovainen ei ajattele omilla avoillaan vaan manipuloijalta saamilla sairailla ominaisuuksilla ja yhdistää uskontunnustuksissa saamiinsa katekismuksen oppin ominaisuuksiinsa 'Meillä ei ole järkeä' 'Meillä ei ole ymmärrystä' 'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.' 'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.' 'Olemme syntisiä' 'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa' 'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.' ja 'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' Nuo tiedot on mm katekismuksen nettiversiossa joka osaa klikkailla oikeita kuvakkeita jne. Joten, kuten tekstistä selviää niin todellisuudessa ateisteja ovat Jumalasta luopuneet mutta eihän uskontunnustuksen antaneet sitä itse ymmärrä.
Jeesus tuli tähän maailmaan vapauttamaan meidät elämään riemullista, iloista ja rauhallista elämää rakkaittemme kanssa. Meillä on moninkertaisesti itsensä vaikutuksillaan ilmaissut auttaja, joka johdattaa meitä omiaan lempeästi, kohti ikuista Jumalan valtakuntaa. Voimme huutaa apua Taivaan Isältä ja viedä surumme ja hätämme Jeesukselle ja luottaa, että He keksivät täsmälleen oikean yksillöllisen avun ahdistukseemme. Jos meidän on käytävä ahdistus läpi, niin Jeesus kulkee kanssamme sen loppuunasti. Nuorena ja kiihkeänä, minä määräilin Jumalaa, mitä hänen pitäisi tehdä. Se on väärä tapa. Hän tietää paljon paremmin, mikä onneeni kuuluisi. Siispä luottakaa Jumalaan, kiittäkää ja riemuiten ylistäkää ja kunnioittakaa häntä, enemmän kuin mitään muuta.

Anonyymi 02,06,2021, 14,07 Ethän sentään tosissasi väitä meitä uskovia hulluiksi? Minulla on ollut terveen paperit koko pitkän elämäni ajan. Samoin kaikilla tuntemillani uskovilla. Mutta ne jo lapsena tuntemani Jumalan pilkkaajat, käviät kovan koulun elämässään ja lähes kaikki uupuivat ennen aikojaan. Tiedän kaksi, jotka murruttuaan pelastautuivat Jeesuksen palvelijoiksi. Diaknoosisi on niin väärä, kuin olla voi. Käytännön elämä todistaa tämän. Emme me tosiaankaan kiemurtele synnintuskissa, vaan elämme iloisina normaalia elämäämme Jeesuksen kristuksen siunauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus tuli tähän maailmaan vapauttamaan meidät elämään riemullista, iloista ja rauhallista elämää rakkaittemme kanssa. Meillä on moninkertaisesti itsensä vaikutuksillaan ilmaissut auttaja, joka johdattaa meitä omiaan lempeästi, kohti ikuista Jumalan valtakuntaa. Voimme huutaa apua Taivaan Isältä ja viedä surumme ja hätämme Jeesukselle ja luottaa, että He keksivät täsmälleen oikean yksillöllisen avun ahdistukseemme. Jos meidän on käytävä ahdistus läpi, niin Jeesus kulkee kanssamme sen loppuunasti. Nuorena ja kiihkeänä, minä määräilin Jumalaa, mitä hänen pitäisi tehdä. Se on väärä tapa. Hän tietää paljon paremmin, mikä onneeni kuuluisi. Siispä luottakaa Jumalaan, kiittäkää ja riemuiten ylistäkää ja kunnioittakaa häntä, enemmän kuin mitään muuta.
Jaa! No missä kohtaa raamattua löydät kristillisten Jeesuksen tuon lupauksen laittomuuden kristityille antaneen?
Ellei sitä raamattunne UT:n kristillisten Jeesuksen antamana sattuisi olemaan kristityjen laittomuuden uskovaisille, niin olisiko se niin, että palvelette eksytettyinä uskomaan paavalilaisuuden kristittyjen Barjeesusta kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Nimeen Hänen Nimeen väärää todistusta jakavina?
Samalla voit tarkistaa sen, että lähettikö kristillisten Kaikkivaltias Jeesus laittomuuden kristittyt kehitysmaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin KAIKKIVALTIAIDEN SEKÄ HEIDÄN PYHÄN HENGEN NIMEEN?
Ellei sitä lähetyskäskyä näihin laittomuuksiin https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot raamatussasi ole kristityille annettu, niin olisihan niin, että raamatussa onkin myös laittomuuden omat Herratkin mutta häpeätte olla niiden palveljoita.:
Saatanaa Jumalanaan palveleva kristittyjen laittomuuksista esimerkki jota he tekvät kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen omia, laittomuuden herrojaan palvelevina:
2.Korinttolaiskirje:11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Jos sitä käskyä ei kristityjen laittomuudelle ole annettu, niin väärää todistusta jakamiset ja samalla KAIKKIVALTIAIDEN PILKKAAMISET ovat kristittyjenkin taholta HEIDÄN ja HEIDÄN Pyhän Hengen Pilkkaamis rikos / laittomuutta ja samalla Lain mukaan RIKOSLAIN vastainen joten lue tarkkaan:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka Anonyymi kirjoitti:
Usko tulee ihmiseen toisten manipuloinneilla, kukaan ei synnyt uskovaiseksi ominaisuuksineen ja sen vuoksi se on manipuloinnin aiheuttama mielensairaus Se sairautena aiheuttaa tilanteen jossa uskovainen ei ajattele omilla avoillaan vaan manipuloijalta saamilla sairailla ominaisuuksilla ja yhdistää uskontunnustuksissa saamiinsa katekismuksen oppin ominaisuuksiinsa 'Meillä ei ole järkeä' 'Meillä ei ole ymmärrystä' 'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.' 'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.' 'Olemme syntisiä' 'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa' 'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.' ja 'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' Nuo tiedot on mm katekismuksen nettiversiossa joka osaa klikkailla oikeita kuvakkeita jne. Joten, kuten tekstistä selviää niin todellisuudessa ateisteja ovat Jumalasta luopuneet mutta eihän uskontunnustuksen antaneet sitä itse ymmärrä.
Mistä päättelet, että jokainen lapsi on alkujaan ateisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Napoleonkin oli suuruuden hullu!
Niinhän kaikki on. Kuitenkin kuolee.
- Anonyymi
IltakuntoHoo kirjoitti:
Mistä päättelet, että jokainen lapsi on alkujaan ateisti?
Atesiteja ovat uskontunnustuksissaan kristillisten Kaikkivaltiaasta luoppuneet kristityt.
Lapset syntyvät sielullisesti puhtaina ihmisinä kunnes lapsen sielua aikuisten toimin muokataan joka kristillisten pyhyydellä tai kristittyjen pahuudella pahimmassa tapauksissa raistattuina sielullisesti tai/ja fyysillisest mutta jopa murhataan syyttöminä noitarovioilla. https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimiin laittomuus osoittaa rikollisuudellaaan todelliset herransa.
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html "Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)' - Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa! No missä kohtaa raamattua löydät kristillisten Jeesuksen tuon lupauksen laittomuuden kristityille antaneen?
Ellei sitä raamattunne UT:n kristillisten Jeesuksen antamana sattuisi olemaan kristityjen laittomuuden uskovaisille, niin olisiko se niin, että palvelette eksytettyinä uskomaan paavalilaisuuden kristittyjen Barjeesusta kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen Nimeen Hänen Nimeen väärää todistusta jakavina?
Samalla voit tarkistaa sen, että lähettikö kristillisten Kaikkivaltias Jeesus laittomuuden kristittyt kehitysmaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin KAIKKIVALTIAIDEN SEKÄ HEIDÄN PYHÄN HENGEN NIMEEN?
Ellei sitä lähetyskäskyä näihin laittomuuksiin https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot raamatussasi ole kristityille annettu, niin olisihan niin, että raamatussa onkin myös laittomuuden omat Herratkin mutta häpeätte olla niiden palveljoita.:
Saatanaa Jumalanaan palveleva kristittyjen laittomuuksista esimerkki jota he tekvät kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen omia, laittomuuden herrojaan palvelevina:
2.Korinttolaiskirje:11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Jos sitä käskyä ei kristityjen laittomuudelle ole annettu, niin väärää todistusta jakamiset ja samalla KAIKKIVALTIAIDEN PILKKAAMISET ovat kristittyjenkin taholta HEIDÄN ja HEIDÄN Pyhän Hengen Pilkkaamis rikos / laittomuutta ja samalla Lain mukaan RIKOSLAIN vastainen joten lue tarkkaan:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkkaRaamatun ylistys osiot ovat täynnä pulppuavaa riemullista ylistystä Jumalan töistä. En tietenkään lähde korjaamaan sekavia saivarruksiasi miltään osin, ne sinun pitää etsiä itse Pyhästä Raamatusta. Olet palstoilla yrittämässä lapsellisesti provosoida uskovia väittelemään loogisesti käsittämättömistä houreistasi. Jeesus ei lähettänyt ketään tappamaan mihinkään. Saatanan vallassa olevat kuninkaat lähettivät pakkovärvätyt maalaispojat valloittamaan itselleen maita, poliittisista syistä.
- Anonyymi
Eli harmittaako sinua kun ateistit tuntevat Raamattua paremmin kuin sinä?
Sitten tyypillinen no true Scotsman. Se Raamattu vain nyt sattuu olemaan sekava opus jota jokainen tuntuu tulkitsevan omalla tavallaan. Ei oikein mene yhteen ajatuksen kanssa että se olisi jonkun Jumaluuden tekemä ohje.
Tuo vuodatus jo tutkijoista kertoo kuinka sinua ilmeisesti harmittaa kun se Raamattu kerta toisensa jälkeen osoittautuu vain tarinaksi ilman todenperää. Kyllä tutkijoilla on ihan oikeasti näyttöä takana, toisin kuin Sinulla.
Saat ihan vapaasti uskoa mihin haluat, mutta on varsin luontevaa etteivät muut tahdo valehdella itselleen.- Anonyymi
Uskotko ihan tosissaan noita höpinöitäsi? Uskomatonta ylimielisyyttä väittää tuntevasi Raamatun millään tavalla. Mutta ärsyttäähän sinä yrität, missä et onnistu. Sanot tuntevasi, mutta sanot sekavaksi. Koska et ymmärrä. En minäkään kaikkea, mutta taatusti enemmän kuin sinä.

Pienenä haasteena sinulle...
Millä perusteella katsot että sinä pystyt varmasti tunnistamaan ja erottamaan ne kohdat jotka pitää ottaa kirjaimellisesti (Esim. oliko Jeesus ikinä maan päällä?) niistä kohdista joita pitäisi tulkita (esim. piin arvo on 3, hyönteisillä on 4 jalkaa, lepakko on lintulaji, rahanvaihtajat on pahoja ja orjien pitäminen ja hakkaaminen on sallittua, niin kauan kuin orja selviää ainakin 4 päivää hakkaamisen jälkeen)?- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Pienenä haasteena sinulle...
Millä perusteella katsot että sinä pystyt varmasti tunnistamaan ja erottamaan ne kohdat jotka pitää ottaa kirjaimellisesti (Esim. oliko Jeesus ikinä maan päällä?) niistä kohdista joita pitäisi tulkita (esim. piin arvo on 3, hyönteisillä on 4 jalkaa, lepakko on lintulaji, rahanvaihtajat on pahoja ja orjien pitäminen ja hakkaaminen on sallittua, niin kauan kuin orja selviää ainakin 4 päivää hakkaamisen jälkeen)?Pyhä Henki sen kertoo. En väitä ymmärtäväni kaikkea, mutta niinhän Raamatussakin sanotaan että uskovalle se aukeaa enemmän ja enemmän. Siellä sanotaan myös suoraan että uskottomalle nämä sanat eivät aukea ja ovat hullutusta.
Jos pidät oikeuden ja totuuden Jeesuksessa, tunnet kyllä kirjasta mitä milläkin tarkoitetaan. Pyhä Henki johdattaa. Vaikka ei kaikkea ymmärrä, niin tärkeintä on usko Jeesukseen tuli mitä tuli. Hän auttaa vaikeiden paikkojen yli missä tarvitsemme.
Nuo irrottamasi asiat pitää ymmärtää kontekstissa. Esim. rahanvaihtajan osalta kyse oli siitä, että pyhä paikka oli tehty rahanvaihtajien pesäksi. Siellä myytiin pääsymaksua, kerättiin rahaa uskon varjolla.
Orjien hakkaaminen ei ole sallittua. Jeesushan puhuu pelastuksesta ihmiseen katsomatta, kun oskoo. Jokainen toimii yhteiskunnassa roolissaan, etkä voi sovittaa sen aikaista orjuutta nykyiseen ateistiseen kyseenalaiseen moraalikäsitykseesi. Orja voi olla ansainnut rangaistuksen jossain VT.n tapahtumassa. Orjan oli mahdollista vapautua. Sinun pitää laittaa viitteet jotta voin tarkemmin osoittaa sinulle väärinymmärryksesi. Tuo on tyypillistä ateisteille, että jaatte mielellään muiden ateistien väärinymmärryksiä tai väitettyjä Raamatun lauseita joita monesti edes ole, tai ne ovat todella väännettyjä.
Näistä pominnoistakin huomaa miten kaukana sinä olet totuudesta. Sinulta puuttuu nöyryys, aloita siitä. Pyydä Herralta uskoa ja hävitä valheelliset ennakkokäsityksesi ja tietosi. Lue sitten parhaan mahdollisen ymmärryksesi mukaan, ilman pilkkaa ja vertaa nykyaikoihin mitä maailmassa tapahtuu. Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki sen kertoo. En väitä ymmärtäväni kaikkea, mutta niinhän Raamatussakin sanotaan että uskovalle se aukeaa enemmän ja enemmän. Siellä sanotaan myös suoraan että uskottomalle nämä sanat eivät aukea ja ovat hullutusta.
Jos pidät oikeuden ja totuuden Jeesuksessa, tunnet kyllä kirjasta mitä milläkin tarkoitetaan. Pyhä Henki johdattaa. Vaikka ei kaikkea ymmärrä, niin tärkeintä on usko Jeesukseen tuli mitä tuli. Hän auttaa vaikeiden paikkojen yli missä tarvitsemme.
Nuo irrottamasi asiat pitää ymmärtää kontekstissa. Esim. rahanvaihtajan osalta kyse oli siitä, että pyhä paikka oli tehty rahanvaihtajien pesäksi. Siellä myytiin pääsymaksua, kerättiin rahaa uskon varjolla.
Orjien hakkaaminen ei ole sallittua. Jeesushan puhuu pelastuksesta ihmiseen katsomatta, kun oskoo. Jokainen toimii yhteiskunnassa roolissaan, etkä voi sovittaa sen aikaista orjuutta nykyiseen ateistiseen kyseenalaiseen moraalikäsitykseesi. Orja voi olla ansainnut rangaistuksen jossain VT.n tapahtumassa. Orjan oli mahdollista vapautua. Sinun pitää laittaa viitteet jotta voin tarkemmin osoittaa sinulle väärinymmärryksesi. Tuo on tyypillistä ateisteille, että jaatte mielellään muiden ateistien väärinymmärryksiä tai väitettyjä Raamatun lauseita joita monesti edes ole, tai ne ovat todella väännettyjä.
Näistä pominnoistakin huomaa miten kaukana sinä olet totuudesta. Sinulta puuttuu nöyryys, aloita siitä. Pyydä Herralta uskoa ja hävitä valheelliset ennakkokäsityksesi ja tietosi. Lue sitten parhaan mahdollisen ymmärryksesi mukaan, ilman pilkkaa ja vertaa nykyaikoihin mitä maailmassa tapahtuu."Pyhä Henki sen kertoo."
Miten käytät pyhää henkeä ymmärtääksesi, ja jos se miten tunnistat on tuntemus sisälläsi että kyseinen kohta on oikein, entä jos joku muu lukee samaa kohtaa ja tuntee eri kohdat oikeiksi?
"Orjien hakkaaminen ei ole sallittua. "
Et ole ilmeisesti tutustunut Raamattuun liian läheisesti. Ohessa lainaus 2. Mooseksen kirjan 21 kappaleesta kohdat 20 ja 21:
"20 Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21 Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan."
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.21/2.-Mooseksen-kirja-21
Toisin sanoen oman omaisuuden hakkaaminen (mukaanlukien raamatun mukaan orjat) on sallittua, niin kauan kuin tämä ei kuole siihen paikkaan.
". Orja voi olla ansainnut rangaistuksen jossain VT.n tapahtumassa."
Raamatussa mainitaan esim. että miehet voivat myydä tyttärensä toiselle orjaksi jos tarvitsevat lisää rahaa ja tässä tapauksessa ei orja pääse vapaaksi.
"7 Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat. "
Onko siis se rangaistava asia että on syntynyt väärälle isälle?
"Orjan oli mahdollista vapautua."
Kerran seitsemässä vuodessa, jos orja oli Heprealainen. Muuten ei ollut mitään syytä vapauttaa orjaa
"1 Nämä ovat ne säädökset, jotka sinun tulee asettaa israelilaisille: 2 Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta. Seitsemäntenä vuotena hänet on päästettävä vapaaksi maksutta. "
Myös Raamattu jatkaa tästä kertoo melko hyvin miten voit psykologisesti pakottaa orjan pysymään orjana loppuelämäksi.
"3 Jos hän on tullut yksinään, hän saakoon myös lähteä yksinään. Mutta jos hänellä jo tullessaan oli vaimo, vaimo saakoon lähteä hänen mukanaan. 4 Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään. 5 Mutta jos orja vakuuttaa: ’Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi’, 6 niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi."
Jos seitsemäntenä vuotena orjana miehellä on ollut vaimo ja lapsi jotka olivat myös orjia, täytyy tämän jättää heidät päästääkseen vapaaksi.
Vaihtoehtona on hyväksyä että on lopun elämäänsä orja.
Taaskin, mikäli kiinnostaa, ohessa on linkki raamattuun ja voi tarkistaa kirjaversiostakin.
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.21/2.-Mooseksen-kirja-21- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhä Henki sen kertoo. En väitä ymmärtäväni kaikkea, mutta niinhän Raamatussakin sanotaan että uskovalle se aukeaa enemmän ja enemmän. Siellä sanotaan myös suoraan että uskottomalle nämä sanat eivät aukea ja ovat hullutusta.
Jos pidät oikeuden ja totuuden Jeesuksessa, tunnet kyllä kirjasta mitä milläkin tarkoitetaan. Pyhä Henki johdattaa. Vaikka ei kaikkea ymmärrä, niin tärkeintä on usko Jeesukseen tuli mitä tuli. Hän auttaa vaikeiden paikkojen yli missä tarvitsemme.
Nuo irrottamasi asiat pitää ymmärtää kontekstissa. Esim. rahanvaihtajan osalta kyse oli siitä, että pyhä paikka oli tehty rahanvaihtajien pesäksi. Siellä myytiin pääsymaksua, kerättiin rahaa uskon varjolla.
Orjien hakkaaminen ei ole sallittua. Jeesushan puhuu pelastuksesta ihmiseen katsomatta, kun oskoo. Jokainen toimii yhteiskunnassa roolissaan, etkä voi sovittaa sen aikaista orjuutta nykyiseen ateistiseen kyseenalaiseen moraalikäsitykseesi. Orja voi olla ansainnut rangaistuksen jossain VT.n tapahtumassa. Orjan oli mahdollista vapautua. Sinun pitää laittaa viitteet jotta voin tarkemmin osoittaa sinulle väärinymmärryksesi. Tuo on tyypillistä ateisteille, että jaatte mielellään muiden ateistien väärinymmärryksiä tai väitettyjä Raamatun lauseita joita monesti edes ole, tai ne ovat todella väännettyjä.
Näistä pominnoistakin huomaa miten kaukana sinä olet totuudesta. Sinulta puuttuu nöyryys, aloita siitä. Pyydä Herralta uskoa ja hävitä valheelliset ennakkokäsityksesi ja tietosi. Lue sitten parhaan mahdollisen ymmärryksesi mukaan, ilman pilkkaa ja vertaa nykyaikoihin mitä maailmassa tapahtuu.Missä kohtaa raamatussa on ilmoitettu, että kristittyjen laittomuudella on Pyhä Henki?
Yrität eksyttää toisia sillä keinoin uskomaan tietoon jota et vahvistanut Herra Saatanan tai Barjeesuksen ilmoituksilla sillä laittomuudella ei tietääkseni ole muuta kuin laittomuuden saastainen epäpyhyys rikoksineen. - Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Pyhä Henki sen kertoo."
Miten käytät pyhää henkeä ymmärtääksesi, ja jos se miten tunnistat on tuntemus sisälläsi että kyseinen kohta on oikein, entä jos joku muu lukee samaa kohtaa ja tuntee eri kohdat oikeiksi?
"Orjien hakkaaminen ei ole sallittua. "
Et ole ilmeisesti tutustunut Raamattuun liian läheisesti. Ohessa lainaus 2. Mooseksen kirjan 21 kappaleesta kohdat 20 ja 21:
"20 Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. 21 Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan."
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.21/2.-Mooseksen-kirja-21
Toisin sanoen oman omaisuuden hakkaaminen (mukaanlukien raamatun mukaan orjat) on sallittua, niin kauan kuin tämä ei kuole siihen paikkaan.
". Orja voi olla ansainnut rangaistuksen jossain VT.n tapahtumassa."
Raamatussa mainitaan esim. että miehet voivat myydä tyttärensä toiselle orjaksi jos tarvitsevat lisää rahaa ja tässä tapauksessa ei orja pääse vapaaksi.
"7 Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat. "
Onko siis se rangaistava asia että on syntynyt väärälle isälle?
"Orjan oli mahdollista vapautua."
Kerran seitsemässä vuodessa, jos orja oli Heprealainen. Muuten ei ollut mitään syytä vapauttaa orjaa
"1 Nämä ovat ne säädökset, jotka sinun tulee asettaa israelilaisille: 2 Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta. Seitsemäntenä vuotena hänet on päästettävä vapaaksi maksutta. "
Myös Raamattu jatkaa tästä kertoo melko hyvin miten voit psykologisesti pakottaa orjan pysymään orjana loppuelämäksi.
"3 Jos hän on tullut yksinään, hän saakoon myös lähteä yksinään. Mutta jos hänellä jo tullessaan oli vaimo, vaimo saakoon lähteä hänen mukanaan. 4 Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään. 5 Mutta jos orja vakuuttaa: ’Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi’, 6 niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi."
Jos seitsemäntenä vuotena orjana miehellä on ollut vaimo ja lapsi jotka olivat myös orjia, täytyy tämän jättää heidät päästääkseen vapaaksi.
Vaihtoehtona on hyväksyä että on lopun elämäänsä orja.
Taaskin, mikäli kiinnostaa, ohessa on linkki raamattuun ja voi tarkistaa kirjaversiostakin.
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.21/2.-Mooseksen-kirja-21Niin, no orjien pitäminen oli siihen aikaan tavallista. Kaikkialla. Ja nuo säännökset olivat juutalaisille ja määrittivät tarkkaan, milloin orja pitää päästää vapaaksi. Sekin jo kertoo, että osa orjista halusi olla orjia. Monilla orjilla oli hyvät oltavat, he saivat ruoan ja katon pään päälle vastineeksi. Heillä oli hyvät vaatteet. Se oli siihen aikaan paljon. Ei toki kaikilla, sillä julmiakin isäntiä oli eikä Raamattu sellaisia ylistä, vaan puhuu moista vastaan. Leikkaat ainoastaan ne katkelmat jotka sopivat väitteisiisi yhteinäisen taustan muodostamiseksi, mutta et niitä jotka ovat selvästi vastaan.
Sinulla tuntuu olevan orjuudesta joku outo kuva että he olivat kahleissa ja kidutettuja jatkuvasti. Ei, he olivat palvelijoita joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa syystä tai toisesta. Mikään ei estänyt vapauttamasta orjia. Juutalaisten osalta niille oli tarkat säännöt, sillä laitkin oli vanhassa testamentissa juutalaisille. Olivathan juutalaisetkin orjia Egyptissä ja Babylonissa ja korkea-arvoisiakin, kuten Mooseskin ennen exodusta.
Ja eikö meistä muutamat synny nykyäänkin "väärälle" isälle jos elinoloja tai kohtelua miettii? Ei siihen nimellistä orjuutta tarvita, eikä sinun pidä teeskennellä, että moista tapahtuu vain Raamatussa. Maailma on paha paikka, mutta Raamattu on ainoa joka tarjoaa siitä pois pääsyn Elämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa raamatussa on ilmoitettu, että kristittyjen laittomuudella on Pyhä Henki?
Yrität eksyttää toisia sillä keinoin uskomaan tietoon jota et vahvistanut Herra Saatanan tai Barjeesuksen ilmoituksilla sillä laittomuudella ei tietääkseni ole muuta kuin laittomuuden saastainen epäpyhyys rikoksineen.Hohhoijaa, missähän noin sanoin? Sanoin että Pyhä Henki johdattaa uskovaa ja auttaa näkemään asiat oikein. En ole muuta väittänyt. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Jos tätä vastaan väität, niin se eksyttäjä olet sinä. Tuskin edes ymmärsit lukemaasi.
Anonyymi kirjoitti:
Niin, no orjien pitäminen oli siihen aikaan tavallista. Kaikkialla. Ja nuo säännökset olivat juutalaisille ja määrittivät tarkkaan, milloin orja pitää päästää vapaaksi. Sekin jo kertoo, että osa orjista halusi olla orjia. Monilla orjilla oli hyvät oltavat, he saivat ruoan ja katon pään päälle vastineeksi. Heillä oli hyvät vaatteet. Se oli siihen aikaan paljon. Ei toki kaikilla, sillä julmiakin isäntiä oli eikä Raamattu sellaisia ylistä, vaan puhuu moista vastaan. Leikkaat ainoastaan ne katkelmat jotka sopivat väitteisiisi yhteinäisen taustan muodostamiseksi, mutta et niitä jotka ovat selvästi vastaan.
Sinulla tuntuu olevan orjuudesta joku outo kuva että he olivat kahleissa ja kidutettuja jatkuvasti. Ei, he olivat palvelijoita joilla ei ollut muuta vaihtoehtoa syystä tai toisesta. Mikään ei estänyt vapauttamasta orjia. Juutalaisten osalta niille oli tarkat säännöt, sillä laitkin oli vanhassa testamentissa juutalaisille. Olivathan juutalaisetkin orjia Egyptissä ja Babylonissa ja korkea-arvoisiakin, kuten Mooseskin ennen exodusta.
Ja eikö meistä muutamat synny nykyäänkin "väärälle" isälle jos elinoloja tai kohtelua miettii? Ei siihen nimellistä orjuutta tarvita, eikä sinun pidä teeskennellä, että moista tapahtuu vain Raamatussa. Maailma on paha paikka, mutta Raamattu on ainoa joka tarjoaa siitä pois pääsyn Elämään."Niin, no orjien pitäminen oli siihen aikaan tavallista. Kaikkialla. Ja nuo säännökset olivat juutalaisille ja määrittivät tarkkaan, milloin orja pitää päästää vapaaksi."
Ja miten voit pakottaa orjan "tahtomaan" olla ikuisesti orja sinulle koska ei tahdo jättää vaimoaan ja lapsiaan jotka muuten jäisivät pysyvästi, koska naisorjiahan ei päästetty vapaaksi.
Tässä on juuri se ongelma että olisi orjien pitäminen ollut aikana kuinka tavallista tahansa, eikö Raamatun olisi pitänyt moraalin perustana kertoa siitä että orjuus ei kuulu sivístyneille ihmisille?
Mielestäni tämä olisi mielettömän paljon tärkeämpi asia ihmisten hyvinvoinnin kannalta, kuin esim. raamatun suora kielto ettei saa sekoittaa villaa ja puuvillaa samassa kankaassa.
"Sekin jo kertoo, että osa orjista halusi olla orjia."
Olisitko sinä valmis ryhtymään orjakseni Raamatun sääntöjen mukaisesti? Jos et olisi, en ymmärrä miksi yrität puolustaa orjuutta.
"Ei toki kaikilla, sillä julmiakin isäntiä oli eikä Raamattu sellaisia ylistä, vaan puhuu moista vastaan."
Eli orjansa (oman omaisuudensa) hakkaaminen ei puhu julmuudesta niin kauan kuin orja ei kuole heti suoraan hakkaamiseen?
En ihan ymmärrä logiikkaasi tässä.
Paljon korkeampi moraalinen asema olisi ollut raamatulla jos se olisi kieltänyt orjuuden suoraan (kuten kielsi monia muita asioita) ja olisi puuttunut yhteiskunnan muihinkin epäkohtiin tehden niistä parempia,
Esim. kehottamalla tarjoamaan tukea yhteiskunnan heikoimmille sen sijasta että he joutuisivat orjiksi.- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Niin, no orjien pitäminen oli siihen aikaan tavallista. Kaikkialla. Ja nuo säännökset olivat juutalaisille ja määrittivät tarkkaan, milloin orja pitää päästää vapaaksi."
Ja miten voit pakottaa orjan "tahtomaan" olla ikuisesti orja sinulle koska ei tahdo jättää vaimoaan ja lapsiaan jotka muuten jäisivät pysyvästi, koska naisorjiahan ei päästetty vapaaksi.
Tässä on juuri se ongelma että olisi orjien pitäminen ollut aikana kuinka tavallista tahansa, eikö Raamatun olisi pitänyt moraalin perustana kertoa siitä että orjuus ei kuulu sivístyneille ihmisille?
Mielestäni tämä olisi mielettömän paljon tärkeämpi asia ihmisten hyvinvoinnin kannalta, kuin esim. raamatun suora kielto ettei saa sekoittaa villaa ja puuvillaa samassa kankaassa.
"Sekin jo kertoo, että osa orjista halusi olla orjia."
Olisitko sinä valmis ryhtymään orjakseni Raamatun sääntöjen mukaisesti? Jos et olisi, en ymmärrä miksi yrität puolustaa orjuutta.
"Ei toki kaikilla, sillä julmiakin isäntiä oli eikä Raamattu sellaisia ylistä, vaan puhuu moista vastaan."
Eli orjansa (oman omaisuudensa) hakkaaminen ei puhu julmuudesta niin kauan kuin orja ei kuole heti suoraan hakkaamiseen?
En ihan ymmärrä logiikkaasi tässä.
Paljon korkeampi moraalinen asema olisi ollut raamatulla jos se olisi kieltänyt orjuuden suoraan (kuten kielsi monia muita asioita) ja olisi puuttunut yhteiskunnan muihinkin epäkohtiin tehden niistä parempia,
Esim. kehottamalla tarjoamaan tukea yhteiskunnan heikoimmille sen sijasta että he joutuisivat orjiksi.Kerropa mikä on orjuutta. Otat nykypäivänä velkaa valtavan määrän. Eikö sinun ole pakko käydä töissä, jota todennäköisesti inhoat tai ainakin suuri osa tekisi jotain muuta?
Silloin ei ollut nykyistä yhteiskuntajärjestystä, saati finanssijärjestelmää.
Samahan se oli Suomessa, ei niin kauan aikaa sitten. Torpparien ja mäkitupalaisten piti tehdä työtä kartanonherralle, jotta pystyi elättämään perheensä.
AINA sinä teet työtä jollekkin herralle, et sinä ehkä sitä itse tajua. Orjuus on nykyisin sanana paha, mutta siihen aikaan ihan normaali rooli yhteiskunnassa.
Se että oli orja, ei tarkoita että hän tai hänen perheensä eli kurjasti. Eikä nykyään kaikki työntekijät elä kurjasti. Kuka on vapaa tässä yhteiskunnassa, muut kuin nuo valtavan rikkaat ja herrat?
Oletko varma että sinun sivistys on todella sivistystä, koska heijastat nykyiset omat moraalikäsityksesi tuhansien vuosien takaisiin asioihin? Silloin oli ihan samalla tavalla kerjäläisiä, köyhiä, kauppiaita ja herroja. Sanoit sinä niiden välisiä suhteita miksi tahansa, mutta jotenkin tekopyhää moralisoida asioista koska et kykene tunnistamaan että samat roolit meillä on edelleenkin.
Osa orjista halusi olla orjia, kyllä. Kysymys ei ole yhtään siitä, haluaisinko olla sinun orjasi. Todennäköisesti en, koska olet omahyväinen enkä tunnista ajattelustasi syvyyttä saati sydämmellisyyttä.
Ilman nykyisiä yhteiskuntarakenteita saattaisi olla, että joissain tilanteissa olisin mieluummin orja kuin en jos elintaso on riittävä ja isännällä hyvä sydän.
Nykyään suurimman osan on pakko tehdä töitä elääkseen. Sinulle on säännöt mitä saat tehdä ja mitä et. Se jolle olet töissä, silläkin on omat säännöt. Jos olet työtön, niin silloinkin sinulle on säännöt mitä sinun on tehtävä jotta saat vähän rahaa.
Minä en puolusta orjuutta, mutta ymmärrän sen verran että 99,9 % ihmiskunnan ajasta orjuus on ollut osa tavallista yhteiskuntaelämää ja sinun on ihan turha moralisoida omasta nojatuolistasi sipsipussin ja kaljan kanssa. Sama kuin ottaisit auton, teleporttaisit sen 2000 vuoden taakse ja kuvittelet että mahtavaa, voin mennä minne tahansa ilman ketään muuta autoilijaa!!! Joo, entäs ne tiet, polttoaineet ja varaosat? Anonyymi kirjoitti:
Kerropa mikä on orjuutta. Otat nykypäivänä velkaa valtavan määrän. Eikö sinun ole pakko käydä töissä, jota todennäköisesti inhoat tai ainakin suuri osa tekisi jotain muuta?
Silloin ei ollut nykyistä yhteiskuntajärjestystä, saati finanssijärjestelmää.
Samahan se oli Suomessa, ei niin kauan aikaa sitten. Torpparien ja mäkitupalaisten piti tehdä työtä kartanonherralle, jotta pystyi elättämään perheensä.
AINA sinä teet työtä jollekkin herralle, et sinä ehkä sitä itse tajua. Orjuus on nykyisin sanana paha, mutta siihen aikaan ihan normaali rooli yhteiskunnassa.
Se että oli orja, ei tarkoita että hän tai hänen perheensä eli kurjasti. Eikä nykyään kaikki työntekijät elä kurjasti. Kuka on vapaa tässä yhteiskunnassa, muut kuin nuo valtavan rikkaat ja herrat?
Oletko varma että sinun sivistys on todella sivistystä, koska heijastat nykyiset omat moraalikäsityksesi tuhansien vuosien takaisiin asioihin? Silloin oli ihan samalla tavalla kerjäläisiä, köyhiä, kauppiaita ja herroja. Sanoit sinä niiden välisiä suhteita miksi tahansa, mutta jotenkin tekopyhää moralisoida asioista koska et kykene tunnistamaan että samat roolit meillä on edelleenkin.
Osa orjista halusi olla orjia, kyllä. Kysymys ei ole yhtään siitä, haluaisinko olla sinun orjasi. Todennäköisesti en, koska olet omahyväinen enkä tunnista ajattelustasi syvyyttä saati sydämmellisyyttä.
Ilman nykyisiä yhteiskuntarakenteita saattaisi olla, että joissain tilanteissa olisin mieluummin orja kuin en jos elintaso on riittävä ja isännällä hyvä sydän.
Nykyään suurimman osan on pakko tehdä töitä elääkseen. Sinulle on säännöt mitä saat tehdä ja mitä et. Se jolle olet töissä, silläkin on omat säännöt. Jos olet työtön, niin silloinkin sinulle on säännöt mitä sinun on tehtävä jotta saat vähän rahaa.
Minä en puolusta orjuutta, mutta ymmärrän sen verran että 99,9 % ihmiskunnan ajasta orjuus on ollut osa tavallista yhteiskuntaelämää ja sinun on ihan turha moralisoida omasta nojatuolistasi sipsipussin ja kaljan kanssa. Sama kuin ottaisit auton, teleporttaisit sen 2000 vuoden taakse ja kuvittelet että mahtavaa, voin mennä minne tahansa ilman ketään muuta autoilijaa!!! Joo, entäs ne tiet, polttoaineet ja varaosat?"Kerropa mikä on orjuutta. Otat nykypäivänä velkaa valtavan määrän. Eikö sinun ole pakko käydä töissä, jota todennäköisesti inhoat tai ainakin suuri osa tekisi jotain muuta?"
Orjuus on sitä, että henkilö (ja hänen elämänsä) käsitetään toisen ihmisen omaisuudeksi eikä ihmisellä ole oikeutta valita tai päättää tai vaikuttaa itse tähän tai siihen mitä teet.
Esimerkiksi työntekoa tai edes vaikka torpparina olemista ei täksi siis voida laskea, koska torppari pystyi halutessaan etsimään toisen isännän tahtoessaan tai vaikka muuttamaan kaupunkiin ja hakemaan töihin tehtaalle.
Työntekijöillä on myös omat oikeutensa ja tämä voi päättää hakea muualle töihin, muuttaa, perustaa oman yrityksen tai oikeastaan ihan mitä vain. Tai jos on säästöjä tarpeeksi voi vaikka mennä lomailemaan pariksi vuodeksi.
Sekä torppareilla että työntekijöillä on myös oikeus mm. mennä naimisiin haluamansa ihmisen kanssa ilman että tarvitsee pelätä että joutuu joko jättämään kumppaninsa myöhemmin jos orjanomistaja näin päättää. Työntekijöillä on myös oikeus muuttaa tahtoessaan, hakea toinen työnantaja tai vaikka säästää johonkin haluamaansa.
Vapaana ihmisenä sinulla on sekä oikeus tehdä omat päätöksesi että miten tahdot elää elämäsi (vaikka tietenkin jonkin verran muut vaikuttavat tähän) sekä vastuu siitä että pidät huolen ettet esimerkiksi ota velkaa ellet tiedä että tulet saamaan tästä suuremman tuoton takaisin myöhemmin.
Orjalla ei tälläisiä oikeuksia ole ja mikäli hän kieltäytyy tai yrittää olla eri mieltä asiasta, sai raamatunkin mukaan omistaja fyysisesti pahoinpidellä tätä kunnes hän oli taas valmis tekemään töitä - niin kauan kuin tämä ei kuollut kolmen päivän sisään pahoinpitelystä.
Se, että yrität verrata tätä työntekijän valinnanvapauteen ja vastuuseen seuraamuksista on harhaanjohtavaa sillä työntekijöilläkin on vaihtoehto kieltäytyä töistä, vaihtaa yritystä tai muuttaa muualle mikäli et välitä työstä eivät ole tarpeeksi hyviä. Mikään näistä ei anna työnantajalle oikeutta pahoinpidellä sinua kunnes suostut tekemään töitä taas.
Nykyisin lait suojelevat työntekijöitä melko hyvin (vaikka tietenkin parannettavaa on vielä Suomessakin), toinen asia mikä olisi varmaan ollut olennaista mainita raamatussa mikäli siitä tahdottaisiin ohjekirja ihmisille ja oltaisiin saatu yhteiskunta paljon kehittyneemmäksi jo aiemmin.
"AINA sinä teet työtä jollekkin herralle, et sinä ehkä sitä itse tajua."
Se, että sinulla on työnantaja tai muu sidosryhmä (esim. asiakkaat, osakkeenomistajat, yrityksen hallitus tjsp.) jolle teet töitä ei tarkoita että tällä olisi mitään tekemistä orjuuden kanssa. Mikäli korvauksesi, työsi tai työolosuhteesi eivät ole tarpeeksi hyviä, voit vaihtaa työpaikkaa ja hakea muualle ilman fyysisen rangaistuksen pelkoa.
Mikäli tahdot kodin ja perheen, on sekin mahdollista ilman että tarvitset minkään "omistajan" siunausta vapaana ihmisenä.
"Se että oli orja, ei tarkoita että hän tai hänen perheensä eli kurjasti."
Olet oikeassa että teoriassa on mahdollista että jokin orjanomistaja käyttäytyi kunnioittavasti, joskin tästä ei ole mitään takuuta ja orjalla ei ole valinnanvaraa, oikeutta tai vastuuta omasta elämästään.
Mielenkiintoista että mainitset perheen, mikäli miesorja perusti perheen orjana olemisen aikana, ei häntä raamatun mukaan tarvinnut enää päästää vapaaksi ellei tämä ollut valmis jättämään perhettään. Naisorjan ollessa kyseessä ei ollut mitään tarvetta vapautukseen muutenkaan.
"Eikä nykyään kaikki työntekijät elä kurjasti. Kuka on vapaa tässä yhteiskunnassa, muut kuin nuo valtavan rikkaat ja herrat?"
Nykyisin lähestulkoon kaikki esim. Suomessa ovat vapaitai ihmisiä. Vaikka rahaa ei välttämättä olisi liikaa, sinulla on silti oikeus ja vastuu valita ja tehdä omat päätöksesi omasta elämästäsi ja mihin suuntaan aiot ohjata sitä. Tälläistä ei orjana olisi. :)
"Oletko varma että sinun sivistys on todella sivistystä, koska heijastat nykyiset omat moraalikäsityksesi tuhansien vuosien takaisiin asioihin? Silloin oli ihan samalla tavalla kerjäläisiä, köyhiä, kauppiaita ja herroja."
Olen varma, sillä perustan sen onko jokin asia oikeudellinen siihen, olisinko itse valmis elämään tällä tavalla. Vähän sama juttu kuin "ensimmäinen lapsi leikkaa kakun, toinen valitsee palan". Jos rakentaisit itse maailmaa, etkä tietäisi joutuisitko orjaksi tai omistajaksi etukäteen, tahtoisitko että orjuutta olisi olemassa?
Paljon mieluummin itse olisin esim. kerjäläinen joka silti elää vapaana kuin orja jolla ei ole mitään vapautta päättää mistään asiasta liittyen omaan elämäänsä, joskin köyhyys on myös toinen yhdyskunnallinen ongelma jossa onneksi olemme maana jo paljon paremmassa tilanteessa kuin esim. 100 vuotta sitten. Vielä töitä tosin riittää :)
"Osa orjista halusi olla orjia, kyllä."
Väität näin, mutta itse et haluaisi jostain syystä olla orja... Miksiköhän? ;)
Jatkuu...Oudoksuva kirjoitti:
"Kerropa mikä on orjuutta. Otat nykypäivänä velkaa valtavan määrän. Eikö sinun ole pakko käydä töissä, jota todennäköisesti inhoat tai ainakin suuri osa tekisi jotain muuta?"

Jatkuu...Jatkuu,..
"Kysymys ei ole yhtään siitä, haluaisinko olla sinun orjasi. Todennäköisesti en, koska olet omahyväinen enkä tunnista ajattelustasi syvyyttä saati sydämmellisyyttä.
Ilman nykyisiä yhteiskuntarakenteita saattaisi olla, että joissain tilanteissa olisin mieluummin orja kuin en jos elintaso on riittävä ja isännällä hyvä sydän."
Tämä on juuri se kysymys. Mutta onneksi olet ainakin tarpeeksi järkevä ja rehellinen, ymmärtääksesi ja myöntääksesi että orjan asema ei ole sellainen jossa tahtoisit olla. :)
Toinen pointtisi siitä että orjanomistajalla kuuluisi olla hyvä sydän on myös mielenkiintoinen. Tarkoittaako tämä että olet samaa mieltä kanssani siitä, että raamatun suositukset orjille eivät suojelekaan orjia vallan väärinkäytöksiltä?
Olen siitä tyytyväinen että sinäkin omaat tarpeeksi hyvän moraalin että ymmärsit tämän ongelman.
"Nykyään suurimman osan on pakko tehdä töitä elääkseen. Sinulle on säännöt mitä saat tehdä ja mitä et. Se jolle olet töissä, silläkin on omat säännöt. Jos olet työtön, niin silloinkin sinulle on säännöt mitä sinun on tehtävä jotta saat vähän rahaa."
Tämä on osa sitä, että suurimmalla osalla ihmisiä on sekä vapaus että vastuu, mutta samalla myös valinnanvapaus omasta elämästään. Orjalla samankaltaista ei ole :)
"Minä en puolusta orjuutta, mutta ymmärrän sen verran että 99,9 % ihmiskunnan ajasta orjuus on ollut osa tavallista yhteiskuntaelämää"
Vaikka et väitä puolustavasi orjuutta, mainitsit ettet olisi itse todennäköiseseti valmis ryhtymään orjaksi raamatun säännöin, vaikka kuvittelit että moni muu ihminen toivoisi ja olisi tyytyväinen asemaansa orjana. Tämä on mielestäni jonkin verran hypokriittinen kanta. :)
En tosin ymmärrä miksi mainitset sen historiasta, tekeekö tämä orjuudesta oikeutettua? Suuren osan historiasta ihmisiä tai tiettyjä ryhmiä on aina alistettu mutta en näe että tämäkään tekisi siitä mitenkään parempaa tekoa.
"sinun on ihan turha moralisoida omasta nojatuolistasi sipsipussin ja kaljan kanssa"
Ei kumpikaan kalja tai sipsipussi kiinnosta, mieluummin painimatto ja/tai nyrkkeily / MMA-hanskat :)
Suosittelen urheilua sinullekin.
"Sama kuin ottaisit auton, teleporttaisit sen 2000 vuoden taakse ja kuvittelet että mahtavaa, voin mennä minne tahansa ilman ketään muuta autoilijaa!!! Joo, entäs ne tiet, polttoaineet ja varaosat?"
Väitätkö siis että raamatun kirjoittajat eivät siis tienneet mitään siitä miten tulevaisuudessa voitaisiin tehdä parempi ja turvallisempi yhteiskunta ihmisille, ihan kuin se olisi ihmisten kirjoittama kirja muille ihmisille? ;)- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Jatkuu,..
"Kysymys ei ole yhtään siitä, haluaisinko olla sinun orjasi. Todennäköisesti en, koska olet omahyväinen enkä tunnista ajattelustasi syvyyttä saati sydämmellisyyttä.
Ilman nykyisiä yhteiskuntarakenteita saattaisi olla, että joissain tilanteissa olisin mieluummin orja kuin en jos elintaso on riittävä ja isännällä hyvä sydän."
Tämä on juuri se kysymys. Mutta onneksi olet ainakin tarpeeksi järkevä ja rehellinen, ymmärtääksesi ja myöntääksesi että orjan asema ei ole sellainen jossa tahtoisit olla. :)
Toinen pointtisi siitä että orjanomistajalla kuuluisi olla hyvä sydän on myös mielenkiintoinen. Tarkoittaako tämä että olet samaa mieltä kanssani siitä, että raamatun suositukset orjille eivät suojelekaan orjia vallan väärinkäytöksiltä?
Olen siitä tyytyväinen että sinäkin omaat tarpeeksi hyvän moraalin että ymmärsit tämän ongelman.
"Nykyään suurimman osan on pakko tehdä töitä elääkseen. Sinulle on säännöt mitä saat tehdä ja mitä et. Se jolle olet töissä, silläkin on omat säännöt. Jos olet työtön, niin silloinkin sinulle on säännöt mitä sinun on tehtävä jotta saat vähän rahaa."
Tämä on osa sitä, että suurimmalla osalla ihmisiä on sekä vapaus että vastuu, mutta samalla myös valinnanvapaus omasta elämästään. Orjalla samankaltaista ei ole :)
"Minä en puolusta orjuutta, mutta ymmärrän sen verran että 99,9 % ihmiskunnan ajasta orjuus on ollut osa tavallista yhteiskuntaelämää"
Vaikka et väitä puolustavasi orjuutta, mainitsit ettet olisi itse todennäköiseseti valmis ryhtymään orjaksi raamatun säännöin, vaikka kuvittelit että moni muu ihminen toivoisi ja olisi tyytyväinen asemaansa orjana. Tämä on mielestäni jonkin verran hypokriittinen kanta. :)
En tosin ymmärrä miksi mainitset sen historiasta, tekeekö tämä orjuudesta oikeutettua? Suuren osan historiasta ihmisiä tai tiettyjä ryhmiä on aina alistettu mutta en näe että tämäkään tekisi siitä mitenkään parempaa tekoa.
"sinun on ihan turha moralisoida omasta nojatuolistasi sipsipussin ja kaljan kanssa"
Ei kumpikaan kalja tai sipsipussi kiinnosta, mieluummin painimatto ja/tai nyrkkeily / MMA-hanskat :)
Suosittelen urheilua sinullekin.
"Sama kuin ottaisit auton, teleporttaisit sen 2000 vuoden taakse ja kuvittelet että mahtavaa, voin mennä minne tahansa ilman ketään muuta autoilijaa!!! Joo, entäs ne tiet, polttoaineet ja varaosat?"
Väitätkö siis että raamatun kirjoittajat eivät siis tienneet mitään siitä miten tulevaisuudessa voitaisiin tehdä parempi ja turvallisempi yhteiskunta ihmisille, ihan kuin se olisi ihmisten kirjoittama kirja muille ihmisille? ;)Ongelmasi on, että yrität sovittaa oman nykyisen moraalikäsityksesi ja terminologian tuhansien vuosien taakse erilaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja kulttuuriin. Orjuuskäsitys nykyisin ei ole välttämättä sama kuin orjuuskäsitys ennen. Raamatun aikaista ja siellä mainittua orjuutta pitäisi kutsua enemmän "palveluksi" ottamatta kantaa syyhyn miksi henkilö on alisteinen jollekin muulle. Rahaa vastaan, vaiko maksaakseen velkansa? Toisekseen, alkuperäisteksteissä on kyllä orjuuden kovakin muoto, jota vasten väitteesi orjuuden tyypistä sopii, mutta on täysin väärin väitteidesi sisällön kanssa.
Toinen ongelma on, että poimit Raamatusta ne kohdat jotka sopivat ennalta asetettuun agendaasi "Raamattu hyväksyy orjuuden, joka on moraalitonta ja väärin, siispä Jumala ja Raamattu ovat...". Sitten teet lisäväitteitä sen pohjalta.
Raamatun orjuudessa on lähes aina kyse velkaorjuudesta. Eli ollaan orjia koska velkaa ei kyetä maksamaan. Sellainen orjuus, jossa ihmisiä vangitaan ja myydään, tuomitaan myös Raamatussa.
Esimerkiksi
Exodus 21:16 says, “Whoever steals a man and sells him, and anyone found in possession of him, shall be put to death.”
Mutta jostain syystä te aina jätätte nämä pois, jotka tekevät agendaa palvelevat väitteenne tyhjäksi. Et ole rehellinen väitteissäsi, vaikka näennäisesti asiallinen. Anonyymi kirjoitti:
Ongelmasi on, että yrität sovittaa oman nykyisen moraalikäsityksesi ja terminologian tuhansien vuosien taakse erilaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja kulttuuriin. Orjuuskäsitys nykyisin ei ole välttämättä sama kuin orjuuskäsitys ennen. Raamatun aikaista ja siellä mainittua orjuutta pitäisi kutsua enemmän "palveluksi" ottamatta kantaa syyhyn miksi henkilö on alisteinen jollekin muulle. Rahaa vastaan, vaiko maksaakseen velkansa? Toisekseen, alkuperäisteksteissä on kyllä orjuuden kovakin muoto, jota vasten väitteesi orjuuden tyypistä sopii, mutta on täysin väärin väitteidesi sisällön kanssa.
Toinen ongelma on, että poimit Raamatusta ne kohdat jotka sopivat ennalta asetettuun agendaasi "Raamattu hyväksyy orjuuden, joka on moraalitonta ja väärin, siispä Jumala ja Raamattu ovat...". Sitten teet lisäväitteitä sen pohjalta.
Raamatun orjuudessa on lähes aina kyse velkaorjuudesta. Eli ollaan orjia koska velkaa ei kyetä maksamaan. Sellainen orjuus, jossa ihmisiä vangitaan ja myydään, tuomitaan myös Raamatussa.
Esimerkiksi
Exodus 21:16 says, “Whoever steals a man and sells him, and anyone found in possession of him, shall be put to death.”
Mutta jostain syystä te aina jätätte nämä pois, jotka tekevät agendaa palvelevat väitteenne tyhjäksi. Et ole rehellinen väitteissäsi, vaikka näennäisesti asiallinen."Ongelmasi on, että yrität sovittaa oman nykyisen moraalikäsityksesi ja terminologian tuhansien vuosien taakse erilaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja kulttuuriin."
Yritätkö sanoa että osa raamatun sisällöstä ei ole enää ajankohtaista koska yhteiskunnat ovat muuttuneet?
Joskin terminologia ainakin "orjuudessa" on pysynyt samana, eli ihminen jonka omistaa toinen ihminen kokonaan, jolla ei ole omaa vapautta vaikuttaa omaan elämäänsä.
" Orjuuskäsitys nykyisin ei ole välttämättä sama kuin orjuuskäsitys ennen. Raamatun aikaista ja siellä mainittua orjuutta pitäisi kutsua enemmän "palveluksi" ottamatta kantaa syyhyn miksi henkilö on alisteinen jollekin muulle."
Raamatussa mainitaan täysin eri säännöt siihen jos vapaata ihmistä loukataan, verrattuna jos jonkun. Hyvänä esimerkkinä 2. Mooseksen Kirja 21, kohdat 29-32:
"29 Mutta jos härkä on jo entuudestaan tunnettu vihaiseksi ja puskijaksi eikä sen omistaja ole varoituksista huolimatta estänyt sitä karkaamasta ja jos härkä sitten surmaa miehen tai naisen, se kivitettäköön ja myös sen omistaja surmattakoon. 30Jos kuitenkin katsotaan kohtuulliseksi, että hän henkensä lunnaiksi maksaa hyvitysmaksun, hänen on annettava niin paljon kuin hänen maksettavakseen määrätään. 31Jos härkä puskee kuoliaaksi vapaan miehen pojan tai tyttären, olkoon laki sama. 32Jos härkä puskee kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön."
Huomaatko että vapaan ihmisen vahingossa surmaamisesta vaikka vapauttamalla villin härän voi saada jopa kuolemantuomion, mutta jos orja kuolee, noh, tietty markkinahinta orjallahan on joka pitää vain korvata raamatun mukaan ja sitten kaikki ovat onnellisia. :)
Toinen kohta jossa puhutaan siitä mitä tapahtuu jos pahoinpitelee toisen esim. niin kovin että toinen menettää silmänsä samasta kirjasta, kohdat 23-27:
"23 Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä, 24silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, 25palovamma palovammasta, haava haavasta, ruhje ruhjeesta. 26Jos joku lyö orjaltaan tai orjattareltaan silmän sokeaksi, hän päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi silmästä. 27Jos hän lyö orjaltaan tai orjattareltaan hampaan suusta, hän päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi hampaasta."
Huomaatko tästäkin eroa että jos vapaalta ihmiseltä iskee silmän puhki, joutuu menettämään oman silmänsä mutta jos kyse on (omasta) orjasta, silloin joutuu vain pahimmassa tapauksessa vapauttamaan orjan.
Onko mielestäsi aihetta tai edes moraalista rangaista vähemmän tai eri tavalla ihmisiä jotka ovat aiheuttaneet vammoja, jos kohde on ollut oma orja?
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.20/2.-Mooseksen-kirja-20
"Rahaa vastaan, vaiko maksaakseen velkansa? Toisekseen, alkuperäisteksteissä on kyllä orjuuden kovakin muoto, jota vasten väitteesi orjuuden tyypistä sopii, mutta on täysin väärin väitteidesi sisällön kanssa."
Ainoa tuntemani kohta raamatussa jossa joutuu orjaksi maksaakseen velkansa on jos henkilö on todettu varkaaksi muttei kykene korvaamaan varastettua omaisuutta takaisin (2. mooseksen kirja 22) eli ei ilmeisesti ollut kovinkaan yleistä.
Tosin ne tapaukset jotka mainittiin on esim. oman tyttären myyminen orjaksi saadakseen itselleen rahaa (2. mooseksen kirja 20.) jota ei tarvitse vapauttaa koska kyseessä on nainen.
Yleisin Raamatussa mainittu syy orjuudelle taitaa olla sotavangeiksi otetut siviilit. Hyvänä esimerkkinä 4. Mooseksen kirja 31, kohdasta 25. eteenpäin jossa käydään lävitse saaliin jakaminen
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/NUM.31/4.-Mooseksen-kirja-31
"36Sotaretkeen osallistuneiden osuus, puolet saaliista, oli 337 500 lammasta ja vuohta, 37ja Herralle kuuluva vero oli siten 675 eläintä. 38Nautakarjaa sotilaat saivat 36 000 päätä, joista Herralle kuuluva vero oli 72 eläintä; 39aaseja oli 30 500 ja niistä Herralle kuuluva vero 61 eläintä, 40ja ihmisiä, vankeja, oli 16 000, joista Herralle kuuluva vero oli 32 henkeä. 41Mooses luovutti tämän veron, Herralle kuuluvan uhrilahjan, pappi Eleasarille, niin kuin Herra oli käskenyt."
Huomaatko miten ihmiset lasketaan samalla tavalla omaisuudeksi kuin karja, ja samoin kuin eläinuhrit "verona", piti tietty määrä vangeistakin surmata verona niin että lopuista vaan tuli orjia? Tai että kyse ei ollut Israelilaisista orjista joten heitä (edes miehiä) ei tarvinnut ikinä vapauttaa, ellei sitten puhkonut vahingossa niiden silmiä tai muuta vastaavaa.
En ihan ymmärrä miten kukaan käsittää että tämä olisi esimerkki hyvyydestä, oli kyse sitten sen ajan yhteiskunnasta tai nykyisyydestä.
"Toisekseen, alkuperäisteksteissä on kyllä orjuuden kovakin muoto, jota vasten väitteesi orjuuden tyypistä sopii, mutta on täysin väärin väitteidesi sisällön kanssa."
Pystytkö näyttämään raamatusta lainaamani kohdat on mielestäsi väärässä? :)
"Toinen ongelma on, että poimit Raamatusta ne kohdat jotka sopivat ennalta asetettuun agendaasi"
Ainoa asia mitä teen on kerron sinulle mitä Raamatussa lukee. :)- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, missähän noin sanoin? Sanoin että Pyhä Henki johdattaa uskovaa ja auttaa näkemään asiat oikein. En ole muuta väittänyt. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Jos tätä vastaan väität, niin se eksyttäjä olet sinä. Tuskin edes ymmärsit lukemaasi.
Krisittyjen laittomuudella ei ole Pyhää Hengeä joten pilkkaa kristillisten Jumalan ja Jeesuksen sekä Pyhän Hengen Kaikkivaltiaisuutta kristittynä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Laki Jumalanpilkasta:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka - Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
"Ongelmasi on, että yrität sovittaa oman nykyisen moraalikäsityksesi ja terminologian tuhansien vuosien taakse erilaiseen yhteiskuntajärjestykseen ja kulttuuriin."
Yritätkö sanoa että osa raamatun sisällöstä ei ole enää ajankohtaista koska yhteiskunnat ovat muuttuneet?
Joskin terminologia ainakin "orjuudessa" on pysynyt samana, eli ihminen jonka omistaa toinen ihminen kokonaan, jolla ei ole omaa vapautta vaikuttaa omaan elämäänsä.
" Orjuuskäsitys nykyisin ei ole välttämättä sama kuin orjuuskäsitys ennen. Raamatun aikaista ja siellä mainittua orjuutta pitäisi kutsua enemmän "palveluksi" ottamatta kantaa syyhyn miksi henkilö on alisteinen jollekin muulle."
Raamatussa mainitaan täysin eri säännöt siihen jos vapaata ihmistä loukataan, verrattuna jos jonkun. Hyvänä esimerkkinä 2. Mooseksen Kirja 21, kohdat 29-32:
"29 Mutta jos härkä on jo entuudestaan tunnettu vihaiseksi ja puskijaksi eikä sen omistaja ole varoituksista huolimatta estänyt sitä karkaamasta ja jos härkä sitten surmaa miehen tai naisen, se kivitettäköön ja myös sen omistaja surmattakoon. 30Jos kuitenkin katsotaan kohtuulliseksi, että hän henkensä lunnaiksi maksaa hyvitysmaksun, hänen on annettava niin paljon kuin hänen maksettavakseen määrätään. 31Jos härkä puskee kuoliaaksi vapaan miehen pojan tai tyttären, olkoon laki sama. 32Jos härkä puskee kuoliaaksi orjan tai orjattaren, omistaja maksakoon orjan isännälle kolmekymmentä sekeliä hopeaa ja eläin kivitettäköön."
Huomaatko että vapaan ihmisen vahingossa surmaamisesta vaikka vapauttamalla villin härän voi saada jopa kuolemantuomion, mutta jos orja kuolee, noh, tietty markkinahinta orjallahan on joka pitää vain korvata raamatun mukaan ja sitten kaikki ovat onnellisia. :)
Toinen kohta jossa puhutaan siitä mitä tapahtuu jos pahoinpitelee toisen esim. niin kovin että toinen menettää silmänsä samasta kirjasta, kohdat 23-27:
"23 Mutta jos muuta vahinkoa tapahtuu, annettakoon henki hengestä, 24silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta, 25palovamma palovammasta, haava haavasta, ruhje ruhjeesta. 26Jos joku lyö orjaltaan tai orjattareltaan silmän sokeaksi, hän päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi silmästä. 27Jos hän lyö orjaltaan tai orjattareltaan hampaan suusta, hän päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi hampaasta."
Huomaatko tästäkin eroa että jos vapaalta ihmiseltä iskee silmän puhki, joutuu menettämään oman silmänsä mutta jos kyse on (omasta) orjasta, silloin joutuu vain pahimmassa tapauksessa vapauttamaan orjan.
Onko mielestäsi aihetta tai edes moraalista rangaista vähemmän tai eri tavalla ihmisiä jotka ovat aiheuttaneet vammoja, jos kohde on ollut oma orja?
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.20/2.-Mooseksen-kirja-20
"Rahaa vastaan, vaiko maksaakseen velkansa? Toisekseen, alkuperäisteksteissä on kyllä orjuuden kovakin muoto, jota vasten väitteesi orjuuden tyypistä sopii, mutta on täysin väärin väitteidesi sisällön kanssa."
Ainoa tuntemani kohta raamatussa jossa joutuu orjaksi maksaakseen velkansa on jos henkilö on todettu varkaaksi muttei kykene korvaamaan varastettua omaisuutta takaisin (2. mooseksen kirja 22) eli ei ilmeisesti ollut kovinkaan yleistä.
Tosin ne tapaukset jotka mainittiin on esim. oman tyttären myyminen orjaksi saadakseen itselleen rahaa (2. mooseksen kirja 20.) jota ei tarvitse vapauttaa koska kyseessä on nainen.
Yleisin Raamatussa mainittu syy orjuudelle taitaa olla sotavangeiksi otetut siviilit. Hyvänä esimerkkinä 4. Mooseksen kirja 31, kohdasta 25. eteenpäin jossa käydään lävitse saaliin jakaminen
https://raamattu.fi/raamattu/KR92/NUM.31/4.-Mooseksen-kirja-31
"36Sotaretkeen osallistuneiden osuus, puolet saaliista, oli 337 500 lammasta ja vuohta, 37ja Herralle kuuluva vero oli siten 675 eläintä. 38Nautakarjaa sotilaat saivat 36 000 päätä, joista Herralle kuuluva vero oli 72 eläintä; 39aaseja oli 30 500 ja niistä Herralle kuuluva vero 61 eläintä, 40ja ihmisiä, vankeja, oli 16 000, joista Herralle kuuluva vero oli 32 henkeä. 41Mooses luovutti tämän veron, Herralle kuuluvan uhrilahjan, pappi Eleasarille, niin kuin Herra oli käskenyt."
Huomaatko miten ihmiset lasketaan samalla tavalla omaisuudeksi kuin karja, ja samoin kuin eläinuhrit "verona", piti tietty määrä vangeistakin surmata verona niin että lopuista vaan tuli orjia? Tai että kyse ei ollut Israelilaisista orjista joten heitä (edes miehiä) ei tarvinnut ikinä vapauttaa, ellei sitten puhkonut vahingossa niiden silmiä tai muuta vastaavaa.
En ihan ymmärrä miten kukaan käsittää että tämä olisi esimerkki hyvyydestä, oli kyse sitten sen ajan yhteiskunnasta tai nykyisyydestä.
"Toisekseen, alkuperäisteksteissä on kyllä orjuuden kovakin muoto, jota vasten väitteesi orjuuden tyypistä sopii, mutta on täysin väärin väitteidesi sisällön kanssa."
Pystytkö näyttämään raamatusta lainaamani kohdat on mielestäsi väärässä? :)
"Toinen ongelma on, että poimit Raamatusta ne kohdat jotka sopivat ennalta asetettuun agendaasi"
Ainoa asia mitä teen on kerron sinulle mitä Raamatussa lukee. :)Niin, ohitit taas suoraan sen lainauksen mikä kertoi täysin päinvastaista siihen mitä sinä väität. Pengot vain niitä katkelmia mitkä tukevat käsitystäsi pahasta Raamatusta ilman ymmärrystä niiden kontekstista. Pakotat kommentoimaan valikoimiasi poimintoja, ilman että viitsit edes tunnustaa että Raamattu puhuu juuri sitä orjuuden muotoa vastaan, minkä väität valheellisesti olevan sallittua. Yhdellä lainauksella Raamattu todistaa sinut vääräksi ja se on enemmän kuin ilman ymmärrystä pilkkimäsi katkelmat. Ryöstö-orjuus ja velkaorjuus ovat Raamatussa eri asia. Kumpaakaan ei esitetä positiivisessa valossa, mutta velkaorjuudesta annetaan tarkempia ohjeita.
Sitäpaitsi käytännössä velkaorjuutta on nykyäänkin. Onhan sinulla näennäisiä valintoja, mutta ei käytännössä juurikaan.
Onhan se vähän ikävän näköistä kun henkilö ymmärtämättömyyttään ja ylimielisyyttään luulee opettavansa Raamattua muille. Valitan, mutta sokea (sinä) ei kelpaa näkevän taluttajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ohitit taas suoraan sen lainauksen mikä kertoi täysin päinvastaista siihen mitä sinä väität. Pengot vain niitä katkelmia mitkä tukevat käsitystäsi pahasta Raamatusta ilman ymmärrystä niiden kontekstista. Pakotat kommentoimaan valikoimiasi poimintoja, ilman että viitsit edes tunnustaa että Raamattu puhuu juuri sitä orjuuden muotoa vastaan, minkä väität valheellisesti olevan sallittua. Yhdellä lainauksella Raamattu todistaa sinut vääräksi ja se on enemmän kuin ilman ymmärrystä pilkkimäsi katkelmat. Ryöstö-orjuus ja velkaorjuus ovat Raamatussa eri asia. Kumpaakaan ei esitetä positiivisessa valossa, mutta velkaorjuudesta annetaan tarkempia ohjeita.
Sitäpaitsi käytännössä velkaorjuutta on nykyäänkin. Onhan sinulla näennäisiä valintoja, mutta ei käytännössä juurikaan.
Onhan se vähän ikävän näköistä kun henkilö ymmärtämättömyyttään ja ylimielisyyttään luulee opettavansa Raamattua muille. Valitan, mutta sokea (sinä) ei kelpaa näkevän taluttajaksi.Älä nolaa aivan totaalisesti itseäsi. Etkö tosiaan käsitä, että "Oudoksuva" vie sinua kuin pässiä narussa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä nolaa aivan totaalisesti itseäsi. Etkö tosiaan käsitä, että "Oudoksuva" vie sinua kuin pässiä narussa?
Voi hellanlettas siellä toinen sokea ryntää toisen avuksi, ilman sitäkään vähää ymmärrystä mitä edellisellä. Anyways, taidat itse olla tuo oudoksuva. Kun ei argumentit riitä, niin pitää teeskennellä että tukijoita löytyy muitakin. Todistin juuri hänen (sinun) argumenttinsa valheeksi, sen näkee sokea reettakin. Eipä tästä enempää, ikävä että olette noin kaukana totuuden ymmärtämisestä.

Kylläpä se nyt viiksettää "jeesuksen morsianta", koita kuitekin kestää.😊

Jotain hyvää sieltäkin.
https://www.youtube.com/watch?v=C_uxewmG6hk - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä se nyt viiksettää "jeesuksen morsianta", koita kuitekin kestää.😊
Ai, sinä annoit minulle arvoa, kiitos! Sinullakin on mahdollisuus olla Jeesuksen 'morsian'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, sinä annoit minulle arvoa, kiitos! Sinullakin on mahdollisuus olla Jeesuksen 'morsian'.
Kiitos kiitos, mutta en ole "niitä miehiä."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos kiitos, mutta en ole "niitä miehiä."
Eli tarkoituksesi oli alun perinkin eksytys. Paljon käytät aikaa sellaiseen, johon et muka usko. Osoitin väitteesi yhdellä Raamatun lainauksella vääräksi ja sen jälkeen sorruit melko lapselliseen käytökseen. Peräti homotteluun, jonka kannattaja sinä eittämättä olet. Ihanko tosi :D

Mistä sait sellaisenkin valheen päähäsi, että olisin muka joku homojen kannattaja? Myöskään nimimerkki "Oudoksuva" ei voi tykätä siitä, kun syytät häntä minun kommenteistani. Kirjoittelet sairaita luulojasi ikään kuin tosiasiona.

On naurettavaa, kun uskovaiset puhuu eksytyksestä.😊 Koko uskohan perustuu kusetukseen.😁
Anonyymi kirjoitti:
Niin, ohitit taas suoraan sen lainauksen mikä kertoi täysin päinvastaista siihen mitä sinä väität. Pengot vain niitä katkelmia mitkä tukevat käsitystäsi pahasta Raamatusta ilman ymmärrystä niiden kontekstista. Pakotat kommentoimaan valikoimiasi poimintoja, ilman että viitsit edes tunnustaa että Raamattu puhuu juuri sitä orjuuden muotoa vastaan, minkä väität valheellisesti olevan sallittua. Yhdellä lainauksella Raamattu todistaa sinut vääräksi ja se on enemmän kuin ilman ymmärrystä pilkkimäsi katkelmat. Ryöstö-orjuus ja velkaorjuus ovat Raamatussa eri asia. Kumpaakaan ei esitetä positiivisessa valossa, mutta velkaorjuudesta annetaan tarkempia ohjeita.
Sitäpaitsi käytännössä velkaorjuutta on nykyäänkin. Onhan sinulla näennäisiä valintoja, mutta ei käytännössä juurikaan.
Onhan se vähän ikävän näköistä kun henkilö ymmärtämättömyyttään ja ylimielisyyttään luulee opettavansa Raamattua muille. Valitan, mutta sokea (sinä) ei kelpaa näkevän taluttajaksi."Niin, ohitit taas suoraan sen lainauksen mikä kertoi täysin päinvastaista siihen mitä sinä väität. "
En ohittanut tätä tarkoituksella, joskin jouduin vähän trimmaamaan viestiäni koska tuli merkkiraja vastaan. Mutta lainaamasikohta Exoduksesta (Mooseksen kirja suomalaisittain) viittaa lähinnä vapaisiin miehiin.
Sama kirja kertoo miten tyttärensä saa myydä eteenpäin, tätä ei ostajan tarvitse vapauttaa tietyn vuosimäärän jälkeen (vaikka tytär olisi juutalainen) ja että orjia saa ottaa vangeiksi otetuista ihmisistä sotien jälkeen koska tätä ei lasketa ihmisen ryöstämiseksi.
"Pengot vain niitä katkelmia mitkä tukevat käsitystäsi pahasta Raamatusta ilman ymmärrystä niiden kontekstista."
Lainaamieni kohtien konteksti on että niissä Mooses on kertomassa Jumalan antamat käskyt seuraajilleen ja on juuri kertonut pari yleissääntöä (jotka nykyisin tunnetaan kymmenenä käskynä) jonka jälkeen hän menee enemmän yksityiskohtiin, esim. orjien ja vapaiden miesten oikeuksista.
Pystytkö arvaamaan miksi en sanonut "vapaiden ihmisten" vaan "vapaiden miesten" oikeuksista? :)
"Pakotat kommentoimaan valikoimiasi poimintoja, ilman että viitsit edes tunnustaa että Raamattu puhuu juuri sitä orjuuden muotoa vastaan, minkä väität valheellisesti olevan sallittua. Yhdellä lainauksella Raamattu todistaa sinut vääräksi ja se on enemmän kuin ilman ymmärrystä pilkkimäsi katkelmat. Ryöstö-orjuus ja velkaorjuus ovat Raamatussa eri asia."
Raamattu ei ole puhunut missään sitä vastaan ettei ihmisiä saisi omistaa ja myydä kuin karjaa tai muuta omaisuutta. Ainoa mitä sanotaan on ettei ihmistä saa ryöstää (2. Mooseksen kirja 21, kohta 16) mutta tämä ei päde tapauksissa joissa esim. ihmisiä on otettu vangeiksi sodan jälkeen tai vanhemmat ovat myyneet lapsensa orjaksi vaan on saman kirjan mukaan täysin sallittua.
Kuten mainitsin aiemmin, ainoa mainittu tapaus jossa ihminen joutuisi itse orjaksi velan maksamiseksi olisi jos tämä on varastanut jotain eikä kykene maksamaan tätä takaisin.
"Yhdellä lainauksella Raamattu todistaa sinut vääräksi ja se on enemmän kuin ilman ymmärrystä pilkkimäsi katkelmat."
Tarkoitatko että Raamattu mielestäsi todisti juuri itsensä vääräksi? :)
Enhän ole tehnyt muuta kuin lainannut Raamatusta melko yksiselitteisiä kohtia jotka mm. sallivat orjien myynnin, pitämisen ja kurittamisen niin kauan kuin orja ei kuole parin päivän sisään kurituksesta.
"Sitäpaitsi käytännössä velkaorjuutta on nykyäänkin. Onhan sinulla näennäisiä valintoja, mutta ei käytännössä juurikaan."
Se, että tarvitsee tehdä töitä tienatakseen ja saadakseen (toivottavast) paremman elämän tulevaisuudessa eroaa hyvin paljon velkaorjuudesta, jossa velan maksuksi sinut olisi annettu toisen henkilön omaisuudeksi.
Valintojakin on erityisesti Suomen kaltaisessa maassa ihmisillä todella paljon alusta asti.
Menetkö ammattikouluun vai lukioon ja sitten myöhemmin yliopistoon?
Millä alalle pyrit tekemään töitä?
Teetkö työsi hyvin vai vain tarpeeksi hyvin?
Tahdotko tehdä työsi tarpeeksi hyvin että voit edetä urallasi?
Aiotko perustaa oman yrityksen?
Jos sinulle kertyy säästöjä, aiotko ostaa asunnon tai investoida sen rahastosijoituksiin?
Kenen kanssa tahdot mennä treffeille, ja ehkä joku päivä naimisiin ja / tai hankkia lapsia? (tietenkin jos myös kumppani tuntee samaa)
Mitä tahdot tehdä vapaa-ajallasi?
Haluatko opetella uusia harrastuksia?
Aiotko tehdä jotain lomallasi?
Nämä ovat melko normaaleja päätöksiä lähes jokaiselle ihmiselle nykyisin ja nämä ovat kaikki päätöksiä joita ihminen, joka olisi oikeasti orjuudessa (oli sitten velan vuoksi tai muuten) ei voisi päättää itselleen koska ei omaa itsenäistä päätäntävaltaa.
Toisaalta esim. Suomessa myös työttömät kykenevät tekemään suuren osan näistä päätöksistä koska valtio reilusti tukee yhteiskunnan heikommassa asemassa olevia.
En siis ymmärrä mitä tarkoitat väitteelläsi että valinnat olisivat vain "näennäisiä" vaikka jokainen edellä mainitsemistani on suuria valintoja vapaiden ihmisten elämässä, jotka vaikuttavat koko loppuelämääsi.
"Onhan se vähän ikävän näköistä kun henkilö ymmärtämättömyyttään ja ylimielisyyttään luulee opettavansa Raamattua muille. Valitan, mutta sokea (sinä) ei kelpaa näkevän taluttajaksi."
Et ole vielä osoittanut että ainoakaan Raamatun kohdista jonka mainitsin olisi peruttu tai ei enää pätisi, vaikka nykyaikaiseen moraalikäsitykseen esimerkiksi orjuus enää sovi. Raamattu tosin ei ole muuttunut tästä huolimatta ja sallii jopa yhteiskunnan heikoimpien ja köyhimpien, eli orjien fyysisen pahoinpitelyn niin kauan kuin kuolema ei orjaa korjaa heti ja hampaat sekä silmät pysyvät ehjinä (mikäli jokin jälkimmäisistä rikkoontuisi, pitäisi orja päästää vapaaksi ilman muuta korvausta. Lähde: 2. Mooseksen kirja 21, kohdat 26-27).
Toisaalta, Raamatustahan voi tarpeeksi vapaasti tulkiten löytää perustelut sekä mille tahansa että perustelut samaa vastaan. :)Anonyymi kirjoitti:
Mistä sait sellaisenkin valheen päähäsi, että olisin muka joku homojen kannattaja? Myöskään nimimerkki "Oudoksuva" ei voi tykätä siitä, kun syytät häntä minun kommenteistani. Kirjoittelet sairaita luulojasi ikään kuin tosiasiona.
Pakko sanoa että jonkin verran huvittaa tulla takaisin parin päivän palsta-tauolta ja lukea sillä aikaa tapahtunut keskustelu :)
Mutta joka tapauksessa huvittavaa että kyseinen uskovainen kuvittele todistaneensa lainaamani kohdan Raamatusta vääräksi, lainaamalla toista kohtaa Raamatusta.
- Anonyymi
Keskustelu ja erilaiset näkemykset synnyttää keskustelua mikä on palstan tarkoituskin.
Omassa kuplassaan mantran hymistely synnyttää.... no uskonnon.
Silloin ollaan uskovinaan jotain minkä jokainen tietää valheeksi- Anonyymi
Tarkoituksellinen pilkkaaminen ja eksytys ateistien taholta ei ole keskustelua. Se on jätettä.
- Anonyymi
Tiede
"Usko ja äly
Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."- Anonyymi
harhaoppeihin, ja eksyttäviin lahkoihin / "käännytyksiin" menee vähempi koulutusta omaavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
harhaoppeihin, ja eksyttäviin lahkoihin / "käännytyksiin" menee vähempi koulutusta omaavat.
uskovat itseään kaikkiviisaiksi paavalilaisuuden pakanoina...

Miksi käytännön elämä näyttää aivan toista, mitä te ateistit itsestänne luulette, pienine tunkkaisine toisarvoisine ajatuksinenne . Me uskovathan elämme vapaina huolista, koska meillä on Jeesus, joka vapautti meidät elämän iloon. Hän pitää meistä huolen. Ihmetyttää teidän kyyniset, jotenkin invalidisoituneet näkemyksenne normaaleista ihmisistä. Miksi Jumalan pilkkaajat joutuvat ajallaan saatanan valtaan ja tekevät kauheita asioita, aivan kuin pakosta? He kuolevat ennen aikojaan, elleivät tule uskoon, jonka avulla jotkut ovat eläneet onnellisen ja Jumalan siunaaman elämän. Avatkaa silmänne ja katsokaa ympärillenne. Ihmisen viisaus joutuu häpeään Jumalan viisauteen verrattuna.
- Anonyymi
Kyllähän ateisti mielellään korottaa itsensä ja toiset ateistit muiden yläpuolelle. Mutta tiedättekö että Raamatussa on jae juuri teitä varten: "Viisaita he luulevat olevansa, mutta tyhmiksi ovat tulleet" ja "ihmisen viisaus on Jumalalle hullutus" ja oikeastaan monta jaetta, joissa suoraan tai epäsuoraan sanotaan että ihminen ei tiedä mitään mitä luulee tietävänsä.
Ateismi on äärimmäistä omahyväisyyttä ja ylpeyttä. Totaalista eroa Jumalasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
harhaoppeihin, ja eksyttäviin lahkoihin / "käännytyksiin" menee vähempi koulutusta omaavat.
Vähän asian sivusta, mutta samoin nyt nämä rokotevastaiset, tiedän että on paljon oppimattomia heidän joukoissaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän asian sivusta, mutta samoin nyt nämä rokotevastaiset, tiedän että on paljon oppimattomia heidän joukoissaan
Vai että ihan tiedät? Ja rokotteita ottavissako ei ole? Näytähän mestari kovaa faktaa moiselle peestä tempaistulle väitteelle. Ja nyt jo mediassakin aletaan myöntämään, että rokotteista on seurannut ongelmia. Ja kuka kertoikaan tästä ennen kuin kukaan muu? "Rokotevastaiset" joista todellisuudessa juuri kukaan ei ole rokotevastainen muuten, mutta on tätä kokeellista geeniterapiarokotetta kohtaan. Ja ihan syystä. Voi vitsi että oletkin älykäs.
Kiitos aloituksesta. Näyttää todella siltä, että nämä kritisoijat ärsyttävät monia, ehkäpä vähän sinukin.
Asia on kyllä monimutkainen ja hankala nykykristityillekin, sillä elämme aikaa, jossa tieteellinen maailmankuva hallitsee yhä laajemmin ihmisten tietoisuutta. Niinpä monet kristityt erehtyvät puolustamaan uskoaan objektiivis-loogisiin seikkoihin vedoten. En tarkoita, ettei olisi mitään objektiivista, mihin vedota, sillä Raamatun kirjoitukset ovat olemassa. Se on kriittisenkin tarkastelun kestävä fakta.
Sen sijaan se, että miten ympäröivää todellisuutta (Raamattu mukaan lukien) tulee tulkita, on paljon enemmän kuin mitä empiiriseen tutkimiseen perustuva objektiivis-looginen tiede kykenee. Ei tiede, joka nykyään pystyy kyllä selittämään laajasti fyysisen olemassaolomme perusteita, voi vastata kysymykseen: Miksi tämä kaikki on ylipäätään olemassa?
Tiede kyllä auttaa monin tavoin käytännöllisissä pulmatilanteissa, mutta ihmisen subjektiivisiin olemassaolon kysymyksiin sen rahkeet eivät riitä. Ne, jotka ovat valinneet tiedeuskon, haluavat puhua sen ehdoilla ja houkuttelevat uskoviakin siihen, vaikka eivät pysty sen avulla osoittamaan ihmisen olemassaololle mielekästä tarkoitusta ja suuntaa. Usein nämä tiedeuskovaiset ovat yhtä kiihkeitä puolustamaan näkemyksiään kuin uskossaan ahtaalle joutuneet kristityt. Vapaus ja rauha tulee kuitenkin aivan muulta kuin oikeassa olemisesta- Anonyymi
Tiedättekö mitä Albert Einstein sanoi uskonnoista ja jumalasta?
💯❤️- Anonyymi
Hänen oppien seurauksina on tapettu paljon ihmisiä, syyttömiä japanilaisiakin!
Viisas mies hän oli mutta ilmeisesti Lakia tuntematon tai sitten kristittyt antavat väärää todistusta hänen nimeen kuten kristittyjen tapana on edelleen.
Kun kristillisten, Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen sekä Heidän Pyhän Hengen Nimeen kristityt esiintyvät kehitysmaissa syyttömiä ihmisiä, lapsiakin HEIDÄN PYHÄÄ NIMEEN LAKIA RIKKOEN, niin ihmisyyden valossa kysymys on niin maallisen kuin Kaikkivaltiaiden antaman Lain vastaisen rikollisuuden toimista KAIKKIVALTIAAN PILKKAMISESTA TÖRKEIMMÄLLÄ MAHDOLLISELLA TAVALLA.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot - Anonyymi
https://duckduckgo.com/?t=ffab&q=Albert Einstein ja Jumala&ia=web
#Einstein, maailmankaikkeus ja Jumala Luominen.fi
[Hae sivustossa luominen.fi] https://luominen.fi/einstein-maailmankaikkeus-ja-jumala
Einstein ja "Jumala" Albert Einstein ei ollut kristitty. Hänellä ei ollut käsitystä Raamatun Jumalasta tai uskoa Jeesukseen Kristukseen Herranaan ja Vapahtajanaan. Hänen näkemyksensä uskonnosta ja "Jumalasta" olivat kehitysopillisia ja panteistisia. Hän kirjoitti: "En voi käsittää Jumalaa, joka palkitsee ja rankaisee ...# - Anonyymi
Tiedättekö mitä Albert Einstein sanoi uskonnoista ja jumalasta?
Onko lisästtävää?
#
Internetissä saattaa törmätä tarinaan, jossa itse Albert Einstein esitetään hurskaana opiskelijana kumoamassa ateistisen professorinsa väitteitä. Tällainen kertomus on perätön, eikä Einstein todellisuudessa uskonut persoonalliseen Jumalaan, kirjoittaa teteenhistorioitsija Matthew Stanley.
Einstein näki koko kutsumuksensa – pyrkimyksensä yrittää ymmärtää maailmankaikkeuden toimintaa – yrityksenä ymmärtää Jumalan mieltä.
– Charles Krauthammer, Washington Post (2005)
Einsteinin usko älykkääseen suunnittelijaan ei siis johtunut uskonnollisesta ennakko-oletuksesta, vaan niistä ainutlaatuisista näköaloista maailmankaikkeuteen, jotka avautuivat tämän kaikkien aikojen terävimmän tiedemiehen edessä. Ateistit ovat viime aikoina väittäneet, että usko mihin tahansa jumalaan on epätieteellistä. Se, että Einstein tunnusti luojajumalan olemassaolon, kumoaa tämän väitteen.
– Stephen Caesar, ”Investigating Origins: Einstein and Intelligent Design”
(2007)
Jo useiden vuosien ajan sähköpostilistoilla on kiertänyt omalaatuinen urbaanilegenda. Siinä ateisti professori näkee vaivaa todistaakseen, ettei Jumalaa ole olemassa, mutta joka kerralla rohkea opiskelija osoittaa tyynesti hänen väitteensä vääriksi. Professorin kukistaneen hurskaan opiskelijan kerrotaan olleen itse Albert Einstein (1879–1955) – modernin ajan kaikkein tunnetuin tiedemies.
Täysin perättömässä legendassa yritetään valjastaa Einsteinin arvovalta Jumalan olemassaolon todistajaksi. Ensi vilkaisulla Einstein näyttääkin sopivan tarinaan hyvin. Hän kertoi monesti olevansa uskonnollinen henkilö, ja hänen suuhunsa pantiin viisaita sanoja Jumalan toiminnasta ja aikeista. Einstein teki kuitenkin varsin selväksi, että hän kiisti sellaisen persoonallisen Jumalan olemassaolon (eli Jumalan, jolla on tunnistettavia inhimillisiä piirteitä ja joka vastaa rukouksiin ja kaitsee luomakuntaa), jota tuo urbaanin legendan kuvitteellinen opiskelija puolustaa. Lisäksi hän ei juuri ollut kiinnostunut uskonnollisista traditioista tai oikeaa oppia vaalivista uskonnoista.
Albert Einstein vuonna 1921. Kuva: Wikimedia Commons. PD.

Mistä siis on kyse? Miten Einstein saattoi kiistää persoonallisen Jumalan olemassaolon ja melkein koko läntisen teistisen tradition ja silti väittää olevansa uskonnollinen? Vastaus piilee siinä, millaiseksi hän käsitti uskonnon olemuksen, hänen henkilökohtaisessa uskonnollisuudessaan, sekä siinä, millaisena hän näki uskonnon ja tieteen välisen suhteen.
Einstein hylkäsi persoonallisen Jumalan samoilla perusteilla, jotka ovat askarruttaneet teologeja vuosisatojen ajan. Hän ei kyennyt hyväksymään ajatusta hyväntahtoisesta, kaikkitietävästä ja kaikkivoivasta Jumalasta, joka hallitsi pahuuden ja kärsimyksen täyttämää maailmaa. Hän ajatteli myös, että sellaisen jumaluuden olemassaolo poistaisi ihmiseltä kaiken henkilökohtaisen vastuun. Ratkaisevaa hänen argumenteissaan oli kuitenkin se, että ahkerasti ponnistelleiden luonnontieteilijöiden sukupolvien kehittämät fysiikan lait eivät oikein jättäneet tilaa jumalalliselle toiminnalle:
Mitä enemmän ihminen vakuuttuu kaikkien tapahtumien järjestyksestä
ja säännöllisyydestä, sitä syvemmin hän ymmärtää, ettei tämä järjestys ja säännönmukaisuus jätä enää tilaa toisenlaisille syille. Hän ymmärtää, ettei
luonnollisten tapahtumien itsenäinen alkuunpanija ole ihmisen tahto eikä
jumalan tahto.
Einsteinin mielestä luonnonlait olivat puhtaasti kausaalisia. Jokainen fysikaalisen maailman tapahtuma oli siis jonkin toisen fysikaalisen tapahtuman aiheuttama, ja tämä syy-yhteys voitiin täsmällisesti kuvata luonnontieteen lakien avulla. Ainakin periaatteessa tämä säännönmukaisuus selitti kaikki tapahtumat ja ilmiöt maailmankaikkeudessa. Syy–seuraussuhteet eivät jättäneet sellaista tyhjää tilaa, jossa Jumalan käsi olisi voinut toimia.
Hän myönsi, että asioihin puuttuvan Jumalan olemassaoloa ei voitu todistaa vääräksi niin kauan kuin oli olemassa asioita, joita tiede ei läpikotaisin ymmärtänyt, mutta hän puolusti tarmokkaasti pelkkiin horjumattomiin fysiikanlakeihin perustuvaa maailmankuvaa:
En kykene todistamaan teille, ettei ole olemassa persoonallista Jumalaa,
mutta valehtelisin, jos sanoisin teille hänestä jotain. En usko sellaiseen
teologian tuntemaan Jumalaan, joka palkitsee hyviä ja rankaisee pahoja.
Minun Jumalani loi lait, jotka pitävät huolen kaikesta tästä. Hänen maailmankaikkeuttaan ei hallitse toiveajattelu, vaan muuttumattomat lait.
Einsteinin käsityksen mukaan jumalallinen tuomio tai rukouksen vaikutus näyttivät tieteen johdonmukaisuuden valossa täysin epäuskottavilta.
# - Anonyymi

#Tässä joitain Einsteinin mielipiteitä uskonnosta
Ajatus henkilöityneestä Jumalasta on minulle varsin vieras ja se tuntuu jopa naiivilta."
"En yritä kuvitella henkilöitynyttä Jumalaa; riittää kun ihmettelee maailman rakennetta sikäli kun sitä voidaan ymmärtää riittämättömillä aisteillamme."
"Minulle juutalainen uskonto, kuten kaikki muutkin uskonnot, on lapsellisten taikauskojen ruumiillistuma. Edes hienostuneet tulkinnat eivät voi tätä muuttaa."
"Sana Jumala ei ole minulle mitään muuta kuin inhimillisen heikkouden ilmaisu ja tuote; Raamattu on kokoelma kunniallisia, mutta silti alkukantaisia legendoja, jotka ovat melko lapsellisia."
"Uskonnollisisista vakaumuksistani lukemanne oli tietysti valhe, jota toistetaan järjestelmällisesti. En usko henkilöityneeseen Jumalaan enkä ole sitä koskaan kieltänyt vaan ilmaissut sen selvästi. Jos sisälläni on jotakin, jota voidaan sanoa uskonnolliseksi, niin se on maailman rakenteen rajaton ihailu sellaisena kuin luonnontiede pystyy sen paljastamaan."
"Uskon Spinozan Jumalaan, joka paljastaa itsensä olemassaolon järjestyneessä harmoniassa, en Jumalaan, jota kiinnostavat ihmisten kohtalot ja toimet." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänen oppien seurauksina on tapettu paljon ihmisiä, syyttömiä japanilaisiakin!
Viisas mies hän oli mutta ilmeisesti Lakia tuntematon tai sitten kristittyt antavat väärää todistusta hänen nimeen kuten kristittyjen tapana on edelleen.
Kun kristillisten, Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen sekä Heidän Pyhän Hengen Nimeen kristityt esiintyvät kehitysmaissa syyttömiä ihmisiä, lapsiakin HEIDÄN PYHÄÄ NIMEEN LAKIA RIKKOEN, niin ihmisyyden valossa kysymys on niin maallisen kuin Kaikkivaltiaiden antaman Lain vastaisen rikollisuuden toimista KAIKKIVALTIAAN PILKKAMISESTA TÖRKEIMMÄLLÄ MAHDOLLISELLA TAVALLA.
https://fi.wikipedia.org/wiki/NoitavainotJumala se vasta onkin tappanut koko ihmiskunnan tulvalla ja pari kaupunkia tulella ja tulikivellä. Joten aatteleppa ite tältä kantilta💯💯💯💯
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala se vasta onkin tappanut koko ihmiskunnan tulvalla ja pari kaupunkia tulella ja tulikivellä. Joten aatteleppa ite tältä kantilta💯💯💯💯
Ilmeisesti kristittyt syyttävät jumalaansa rikoksistaan...
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala se vasta onkin tappanut koko ihmiskunnan tulvalla ja pari kaupunkia tulella ja tulikivellä. Joten aatteleppa ite tältä kantilta💯💯💯💯
Jos sinä uskovaisena kristittynä tarkoitit KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIASTA JUMALAA, niin voit olla raamatun valossa varma, että annat väärää todistusta pilkaten Kaikkivaltiasta Jumalaa!
Ja pilkkauksesta rikoksena on säädetty Laki:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
...
Totuuden asiaan koskien raamatun kertomusta vedenpaisumisesta josta KAIKKIVALTIAAN HYVYYTTÄ OMAAVASTA JUMALASTA OSOITTI ARMONSA PELASTAMALLA VENHURSKAAN NOOAN PERHEEN!
Tuohon ymmärrykseen raamattunne antaa tiedon mutta jota KAIKKIVAILTIAAN JUMALAN pilkkaajat eivät aivopestyinä laittomuuteen ymmärrä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
- Anonyymi
Tiede
"Usko ja äly
Professori Richard Lynnin mukaan älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa. Älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille. Viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.[22] Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö."- Anonyymi
Tätähän sinä mielellään massapostaat, joka on täysin arvoton katkelma. Minä näen sen niin, että kaksi ateistia taputtelee toisiaan selkään ja kehuu miten fiksuja me ollaan.
- Anonyymi
Kokenut uskova huomaa kyllä eksyttäjät. Samoin järkähtämättä Raamatun mukaisessa uskossa olevat. Meidän uskovien ei tietenkään tarvitse välittää, näiden eksyttäjien puheista. Mutta ikävintä on, että asiallisen vastauksen lähettävän uskovan ruutuun ilmestyy epäily botista, eikä vastaus mene perille. tuntuu siltä, että keskustelun sensuroijissa on joku, joka haluaa estää asialliset vastaukset näille eksyttäjille. Mutta omapa on asiansa, kun aikanaan tekee tästä selkoa Jeesukselle.
- Anonyymi
Sehän on hyvä, että törkyviestejä ei päästetä lainkaan palstalle.
- Anonyymi
En olis ihan varma sillä uskontunnustuksen teho manipuloinnilla on suuri teho, ettei edes maallista Lakia ymmärretä ja teot ovat sen mukaisia historia osoittaa todelliset Herranne:
Kun kristillisten, Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen sekä Heidän Pyhän Hengen Nimeen kristityt esiintyvät kehitysmaissa syyttömiä ihmisiä, lapsiakin HEIDÄN PYHÄÄ NIMEEN LAKIA RIKKOEN, niin ihmisyyden valossa kysymys on niin maallisen kuin Kaikkivaltiaiden antaman Lain vastaisen rikollisuuden toimista KAIKKIVALTIAAN PILKKAMISESTA TÖRKEIMMÄLLÄ MAHDOLLISELLA TAVALLA.
Matt.23:15 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!"
Kuten mm; https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Kristittyjen sivistyksen toihuista paljastuu uusia totuuksia:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008015843.html
Joten, usko ei palesta!
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
" Mutta ikävintä on, että asiallisen vastauksen lähettävän uskovan ruutuun ilmestyy epäily botista, eikä vastaus mene perille."
Eipä ole ihme ettei mene perille, jos uskovainen hokee päivästä toiseen yhtä ja samaa asiaa.
Yleensä ne kommentit ovat parin kolmen sanan hokemia, "Kitos Jeesukselle, kunnia Jumalalle, ihana Jeesus, aamen kiitos Jeesus", ym muuta yhtä "nerokasta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Mutta ikävintä on, että asiallisen vastauksen lähettävän uskovan ruutuun ilmestyy epäily botista, eikä vastaus mene perille."
Eipä ole ihme ettei mene perille, jos uskovainen hokee päivästä toiseen yhtä ja samaa asiaa.
Yleensä ne kommentit ovat parin kolmen sanan hokemia, "Kitos Jeesukselle, kunnia Jumalalle, ihana Jeesus, aamen kiitos Jeesus", ym muuta yhtä "nerokasta."Se ominaisuus monille uskovaisille on ikuisena riestsana mutta on heidän joukossa järkiintyneitkin. Usko tulee ihmiseen toisten manipulointeina, kukaan ei synnyt uskovaiseksi ominaisuuksineen ja sen vuoksi se on manipuloinnin aiheuttama mielensairaus.
Se sairautena aiheuttaa tilanteen jossa uskovainen ei ajattele omilla avoillaan vaan manipuloijalta saamilla sairailla ominaisuuksilla ja yhdistää uskontunnustuksissa saamiinsa katekismuksen oppin ominaisuuksiinsa 'Meillä ei ole järkeä' 'Meillä ei ole ymmärrystä' 'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.' 'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.' 'Olemme syntisiä' 'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa' 'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.' ja 'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
- Anonyymi
Aito julistus ei korota mitään muuta kuin Jeesusta Kristusta. Kuten tässä äänitteessä esim. https://www.youtube.com/watch?v=uf5VZWAz-hk
- Anonyymi
Ateistit ovatkin järkevämpiä ja Laille kuuliaisiempia....
Kristittyjen sivistyksen toihuista paljastuu uusia totuuksia:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008015843.html- Anonyymi
Saatanan laille te varmaan olette kuuliaisia.
- Anonyymi
Stalin, Mao, Pol Pot, P-Korean Kimit, Guevara, Dahmer ym. diktaattorit ja sarjamurhaajat olivat myös ateisteja. Nykyisin osa vasemmistosta, jotka ovat lähes aina ateisteja, fanittavat noita massamurhaajia. Kumma kun te aina unohdatte nämä, mutta viitsitte puhua kristityistä yhtenä joukkona muutaman mädän omenan tähden? Sitäpaitsi taitaa olla niin, että "kristisyistäkin" suurin osa on nimikristittyjä.

Kas kun et Hitleriä ja Pinochetia muistanut mainita. Hitler vielä kaasutteli "jumalan valittua kansaa", ja epäjumalanne seurasi toimitusta tumput suorana. 😁

Niin mistä ne antisemitistit nykyään löytyvät? Vasemmistosta. En maininnut Hitleriä, koska häntä pidetään oikeistolaisena eikä ollut julistanut sinänsä missään kristinuskoa vastaan. Mutta tosiasia on, että hän oli antisemitisti ja hyvää pataa muslimien kanssa, jotka myös vihaavat juutalaisia ja Israelia. Ja kyse ole kansallisSOSIALISMISTA. Mutta Hitler ei sentään kieltänyt kirkkojen tai kristittyjen toimintaa, vaikka saikin papistoa puolelleen.
Kyllä teitä ateisteja ainakin yhdistää Hitlerin kanssa juutalaisviha.
Eli, en maininnut Hitleriä yksinkertaisesti siksi, koska häntä olisi vaikea istuttaa tuohon mainitsemaani ateistiseen, kristittyjä vihaavaan joukkoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mistä ne antisemitistit nykyään löytyvät? Vasemmistosta. En maininnut Hitleriä, koska häntä pidetään oikeistolaisena eikä ollut julistanut sinänsä missään kristinuskoa vastaan. Mutta tosiasia on, että hän oli antisemitisti ja hyvää pataa muslimien kanssa, jotka myös vihaavat juutalaisia ja Israelia. Ja kyse ole kansallisSOSIALISMISTA. Mutta Hitler ei sentään kieltänyt kirkkojen tai kristittyjen toimintaa, vaikka saikin papistoa puolelleen.
Kyllä teitä ateisteja ainakin yhdistää Hitlerin kanssa juutalaisviha.
Eli, en maininnut Hitleriä yksinkertaisesti siksi, koska häntä olisi vaikea istuttaa tuohon mainitsemaani ateistiseen, kristittyjä vihaavaan joukkoon.Juttusi on tyypillistä kristinuskonharhaisen lässytystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juttusi on tyypillistä kristinuskonharhaisen lässytystä.
Kun et voi kiistää, niin vakiofraasia vaan...
- Anonyymi
Entä kun se tulee kaikella pimeyden voimalla?
https://yle.fi/tekstitv/txt/894_0001.htm- Anonyymi
Kaikkivaltiaan tieto on raamatuissa; Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikkivaltiaan tieto on raamatuissa; Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."Pitääkö naispastorien, homppeleiden ja kiltti en ateistienkin mennä pois Jeesuksen luota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö naispastorien, homppeleiden ja kiltti en ateistienkin mennä pois Jeesuksen luota?
eksyttävät lahkot, on kylläkin voimakkaita, raamatussa Jeesus sanoo:
"Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä niin että eksyttävät jos mahdollista, valitutkin"
Matt: 24: 24
Suomessa eksytykset kyllä mahdollisia, Suomihan on uskonnon vapaa maa, lähes kuka vaan, voi perustaa uuden lahkon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö naispastorien, homppeleiden ja kiltti en ateistienkin mennä pois Jeesuksen luota?
Ota selvää niin ei tarvii uskoa!
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus
Kiellon sekä Lakien rikkomisen seurauksista...
Kristillisten Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö naispastorien, homppeleiden ja kiltti en ateistienkin mennä pois Jeesuksen luota?
Rohkenen pahaa tarkoittamatta epäillä, että kristittyjen papisto on saman uskontunnustuksen antaneet kuin seurakuntien uskovaisetkin ja siten luopuneet ihmisyydestä ja Laista sekä kristillisten Kaikkivaltiasta Jumalasta ja Jeesuksesta ja samalla Pyhästä Hengestä sillä:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
pakanallisilla, paavalilaisuuden kristityllä on kolminaisuus oppi korvikkeena, Saatana Jumalana, Barjeesus syntien-rikosten sovittajana ja Paavi "Barjeesuksen" saamalla oikeudella hoitaa Hänen virkaa.
http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/paavali-pakanain-apostoli/paavali-sauluksen-nuoruus/saulus-kohtaa-jeesuksen-damaskon-tiellä
-
Pappien antama pappislupaus:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi#Pappislupaus
-
Papiksi vihittävät antavat vihkimistoimituksen yhteydessä pappislupauksen, jonka sanamuoto on seuraavanlainen:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita.
/HUOM! kristittyjen raamatullinen Herra Jumala on tämä:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm/
Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."
Lue uudestaan tarkoin ja mieti sisällön merkitys.
Ellet huomannut, että "tahdon" lupauksen merkitys otetaan papilta pois "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa" jota Jumala ja Jeesus ei ole käskenyt saarnata ja opettaa!
Ellet ymmättä vieläkään niin lue uudestaan.
HUOM! Älkää kumminkaan tuomitko pappejannekaan sillä hekin ovat saman uskontunnustuksen antaneita ja saman kaltaisia uskossaan. Tosin, jotku heistä luopuu virastaan, ilmeisesti omantunnon pakottamina mutta eivät uskalla astua esiin henkilökohtaisista syistään...
Täällä tietoa papin virkaan asettamisista jota ei ainakaan vielä Jeesus ole suorittanut:
http://www.espoonseurakunnat.fi/web/at-kirkko/dr-evl/-/asset_publisher/6zWq9pT51KjO/content/miten-kouluttautua-papiksi-;jsessionid=110C1244145A5E450441D045F5EA04FE/22354
"Papin virkaan edellytetään tieteellistä teologian maisterin tutkintoa, jonka suorittaminen kestää keskimäärin 5–7 vuotta. Omalla ahkeruudella tai sen puutteella voi toki vaikuttaa hyvin paljon siihen, kauanko opiskelu kestää. Teologian maisterin tutkinnon voi suorittaa Suomessa kolmessa paikassa: Helsingin yliopistossa (molemmilla kotimaisilla), Itä-Suomen yliopistossa ja ruotsinkielisenä Åbo Akademissa. Lisäksi vihittävältä papilta edellytetään mm. ordinaatiokoulutuksen suorittamista, joka ei ole kovin pitkä ja vaihtelee hiippakunnittain."
--
Markuksen evankeliumi 12:38-44
12:38 Ja opettaessaan hän sanoi: "Varokaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla
12:39 ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
12:40 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion."
12:41 Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
12:42 Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä.
12:43 Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun.
12:44 Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
Pappina, pastorina jne kristillisten Kaikkivaltiaan Nimessä toimivalla ei ilmeisesti saa olla omaa sielullista asennetta Kaikkivaltiaisiin ja Heidän Pyhään Henkeen. Ehkä sen vuoksi kun Kaikkivaltiaat EIVÄT OLE virkaan papistoa asettaneet, ei edes Paavia.
- Anonyymi
Hihhulien uhriutuminen aina kun joku ei enää nielemättä uskokkaan heidän sepustuksia on lähinnä surkuhuvittavaa.
- Anonyymi
erilaisia kristillisiä lahkoja Suomessa yli kaksisataa . . .
eipä turhaa Jeesus sanonut:
"Monta tulee minun nimessäni" . . . - Anonyymi
No se ongelma on oikeastaan siinä, että te ette pelkästään ole uskomatta. Sellaiset ei pyöri täällä. Te aktiivisesti pilkkaatte ja haukutte täällä uskovia ja kristinuskoa. Sekö on niin sankarillista?
Aloituksesi näyttää osuneen .
Vastauksista näkyy, että käynnistit vahvat puolustusreaktiot niissä, jotka panevat toivonsa älyyn ja tieteeseen. Heillä on idolina mm A. Einstein. Uskovilla se on Jeesus Kristus, hän joka on voittanut synnin, maailman, Pahan ja kuoleman.- Anonyymi
Kyllä kuolleenkin Einsteinin sanomat, aina kuvitellun satujeesuksen kuvitellut sanomat voittaa.😂
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kuolleenkin Einsteinin sanomat, aina kuvitellun satujeesuksen kuvitellut sanomat voittaa.😂
Tuskin Einstein tällaista argumentaatiota harrasti. Kaikilla sanomisillamme on seurauksensa.
- Anonyymi
EJKR kirjoitti:
Tuskin Einstein tällaista argumentaatiota harrasti. Kaikilla sanomisillamme on seurauksensa.
Einstein sanoi että jumala On mustasukkainen vuorenpeikko. Lisäisin vielä että vallanhimoinen massamurhaaja. Omaa kansaansa tapatti kaasukammioissa, koko ihmiskunnan tuhosi tulvalla ja pari kaupunkia tulella ja tulikivellä.
Joka ei kumarra ja palvo tätä hirviötä joutuu helvettiin.
👎👹👺😈😈 - Anonyymi

👎👹👺😈😈Epäilen että olet väärässä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäilen että olet väärässä!
Epäillä soppii mutta totuuden puhujalla ei ole sijaa majatalossa.
Teitä uskovaisia on jymäytetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epäillä soppii mutta totuuden puhujalla ei ole sijaa majatalossa.
Teitä uskovaisia on jymäytetty."Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia"
Matt: 7: 15
raamattu on tarkka, jakeessa lukee: "tulevat luoksenne"
raamattu on tarkka, siis t u l e v a t, "jalka oven väliin", ja sitten alkaa käännytys . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia"
Matt: 7: 15
raamattu on tarkka, jakeessa lukee: "tulevat luoksenne"
raamattu on tarkka, siis t u l e v a t, "jalka oven väliin", ja sitten alkaa käännytys . . .Niinhän se on. Kiihkouskovaiset💩💯💩💯 ovat kautta aikojen käännyttäneet ihmisiä "oikeaan " uskoon. Jo siitä alkaen kun kristinusko tuotiin väkisin suomalaisille miekan voimalla. Käänny tai sinut mestataan .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Einstein sanoi että jumala On mustasukkainen vuorenpeikko. Lisäisin vielä että vallanhimoinen massamurhaaja. Omaa kansaansa tapatti kaasukammioissa, koko ihmiskunnan tuhosi tulvalla ja pari kaupunkia tulella ja tulikivellä.
Joka ei kumarra ja palvo tätä hirviötä joutuu helvettiin.
👎👹👺😈😈Oliko kuuntelemassa kun Einstein niin opetti?
Olen huomannut, että kristityillä on paha tapa valehdella faktoista. Kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan ja Jeesuksen sekä Heidän Pyhän Hengen Nimeen kristityt menee 2000-luvullakin tappamaan kehitysmaihin syyttömiä ihmisiä, lapsiakin, että pastorinne saisi lisää mainetta!!!
Kuullostaako tutulta? Ellei niin tutustu:https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
...
Asiaan....
https://www.areiopagi.fi/2015/11/albert-einstein-ei-uskonut-persoonalliseen-jumalaan/
###
Einsteinin mielestä kyse ei ollut vain yksinkertaisesta tieteen ja uskonnon välisestä ristiriidasta, jossa luonnonlait tekivät tyhjäksi käsityksen persoonallisesta Jumalasta. Hän ajatteli ennemminkin, että uskonto kehittyisi, jos ajatus persoonallisesta Jumalasta hylättäisiin. Hän oletti, että uskonto oli syntynyt alkukantaisten ihmisten eksistentiaalisista peloista, joiden myötä nämä olivat luoneet ”illusorisia olentoja”. Myöhemmin näistä peloista kehittyi asioihin puuttuva, antropomorfinen Jumala.
Uskonnon korkein taso olisi sellainen, jossa tämä antropomorfinen Jumala olisi vaihdettu ”kosmiseen uskonnollisuuden tunteeseen”. Einsteinin mukaan kaikki historian suuret uskonnolliset johtajat (joihin hän luki Demokritoksen, Franciscus Assisilaisen ja Baruch Spinozan) toimivat tällä tasolla. Korkeimmalla tasolla ”yksilö tuntee ihmisten toiveiden ja päämäärien turhuuden sekä sen ylevyyden ja ihmeellisen järjestyksen, joka näyttäytyy meille sekä luonnossa että ajattelun maailmassa – – Yksilö haluaa kokea maailmankaikkeuden yhtenä merkityksellisenä kokonaisuutena.” Tälle tasolle asti kehittyneillä uskonnoilla ei ole oppia, kirkkoa tai persoonallista Jumalaa. Luonnontieteen osana on tässä vaiheessa ”puhdistaa uskonnollinen ajattelu antropomorfismin kuonasta” ja rakentaa kausaalinen verkosto, joka osoittaa persoonallisen Jumalan olemassaolon mahdottomaksi. Tällainen näkemys Jumalasta on selvästi ristiriidassa läntisen monoteismin perusolettamusten kanssa. Einsteinin visio uskonnon evoluution lopullisesta tasosta jopa luokittelee joukon perinteisiä uskomuksia ja tapoja epäuskonnollisiksi: ”Niin kauan kuin rukoilet Jumalaa pyytääksesi häneltä jotakin itseäsi hyödyttävää, et ole uskonnollinen henkilö.”
Einstein kielsi antropomorfisen Jumalan olemassaolon, mutta hän halusi myös hylätä ajatuksen siitä, että tällainen olento olisi moraalin kannalta tarpeellinen. Hän väitti moraalin olevan ”puhtaasti inhimillistä ajattelua vailla mitään yli-inhimillistä auktoriteettia”. Moraalista ei tule millään tavalla merkityksellisempää, jos oletamme jumalallisen lainsäätäjän olevan olemassa. Itse asiassa tuollainen oletus voisi johtaa aivan päinvastaiseen tulokseen: ”Moraalin perusteita ei pitäisi sitoa myyttiin tai mihinkään auktoriteettiin, jotta epäilykset myytin paikkansapitävyydestä tai auktoriteettiaseman legitimiteetin epävarmuus eivät vaarantaisi terveen järjen ja oikean toiminnan perusteita.” Loppujen lopuksi Einstein hylkäsi persoonallisen Jumalan epäuskottavana, alkukantaisena ja jopa ihmiskunnalle vaarallisena.
...
JATKUU... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko kuuntelemassa kun Einstein niin opetti?

JATKUU...jatkoa......
Jos kerran Einstein suhtautui näin kielteisesti persoonalliseen Jumalaan, niin mitä pitäisi ajatella siitä, että hän toistuvasti mainitsi Jumalan keskusteluissaan? Kerran hän kuvasi luonnontieteellisiä tavoitteitaan seuraavasti: ”Tahdon tietää, kuinka Jumala loi tämän maailman. En ole kiinnostunut tästä tai tuosta ilmiöstä tai jonkin alkuaineen spektristä. Haluan tuntea Hänen ajatuksensa, kaikki muu on epäolennaista.” Kvanttimekaniikkaa koskevissa väittelyissä 1920- ja 1930-luvuilla hän toisteli toteamusta ”Jumala ei pelaa noppaa” niin useasti, että sai kollegansa ärsyyntymään. Miksi Einstein käytti tällaista kieltä niin luontevasti, vaikka kielsi persoonallisen Jumalan olemassaolon?
Omassa asiayhteydessään tarkasteltuina hänen kommenttinsa ovat melko varmasti vertauskuvallisia, kuten käykin ilmi Einsteinin selittäessä ajatuksiaan. Kerran häneltä kysyttiin, mitä hän tarkoitti sanoessaan ”Herraa on vaikea ymmärtää, mutta pahantahtoinen Hän ei ole”. Hän vastasi: ”Luonto kätkee salaisuutensa ylevään olemukseensa, mutta ei koskaan käytä kavalia temppuja.” Ensimmäisen lauseen ”Herra” vaihtuu helposti toisen lauseen ”Luonnoksi”, mikä viittaa Einsteinin tarkoittaneen jotain paljon vähemmän yliluonnollista. Samoin voidaan ajatella hänen kommentistaan assistentilleen: ”Erityisesti minua kiinnostaa se, olisiko Jumala voinut luoda maailman toisella tavalla, eli toisin sanoen: salliiko loogisen yksinkertaisuuden vaatimus minkäänlaisia vapauksia.”
Kuten fyysikko ja historioitsija Max Jammer korostaa, sanat ”toisin sanoen” osoittavat selvästi, että viittaus Jumalaan kommentin ensimmäisessä osassa oli selkeän retorinen. Lähes kaikissa näissä tapauksissa sana Jumala näyttää olleen Einsteinille jonkinlainen lingvistinen merkki, jonka avulla hän saattoi elävällä ja mieleenpainuvalla tavalla viitata maailmankaikkeuden järjestykseen ja ymmärrettävyyteen. Hänen kosmisen uskonnollisuuden tunteensa taustalla oli tietenkin juuri maailmankaikkeudessa havaittava järjestys. Se ei juuri muistuta perinteistä käsitystä Jumalasta.
Artikkeli on katkelma Stanleyn artikkelista ”Myytti 21: Einstein uskoi persoonalliseen Jumalaan”, jonka voi lukea kokonaisuudessaan Areiopagin ja Kirjapajan tänä vuonna kustantamasta kirjasta Galileo tyrmässä ja muita myyttejä
...................
Joten laitappas Einstein opeistasi näyttöä tai olet väärää todistusta jakava kristitty! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia"
Matt: 7: 15
raamattu on tarkka, jakeessa lukee: "tulevat luoksenne"
raamattu on tarkka, siis t u l e v a t, "jalka oven väliin", ja sitten alkaa käännytys . . .Narsistiset asenteet ovikellon soittajilla! Se epäsosiaalinen käyttäytyminen on mielen terveydellisen ominaisuuden itselleen hankkneilla uskovaisilla "vain me pelastumme" mutta eivät kerro minne!!!
Kristillisten Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
- Anonyymi
Nii-in...
##
....Jännä että ateisti ei usko mitään mitä Raamatussa on, mutta jos joku Raamatun ulkopuolinen lähde sanoo jotain Raamatun sanomaa vastaan niin se kyllä uskotaan suoraan (tai teeskennellään uskottavan). Tai sitten tutkijoita, jotka esittävät hypoteesejaan tuhansia vuosia vanhoista asioista, niin ne ovat yht'äkkiä faktaa. Olette kadotuksen polulla ja teitä käy lähinnä sääliksi. Ette onnistu ärsyttämään tai eksyttämään juuri ketään. Teitä säälitään reppanoina, jotka eivät näe totuutta vaan haparoivat pimeässä yrittäen muka taluttaa uskovaa, joka näkee valon Jeesuksessa Kristuksessa....
##
Entäs jos se ateistisen asenne onkin totuutta lähempänä kuin heitä arvostelevan koet?
Jos/Kun ateistiksi uskomasi ihmimen ymmärtää kristillisten kaikkivaltiaiden antaman Lain "ÄLÄ TAPA" mutta uskovainen uskoo, että tämän toiminnan tukeminen, rahoittaminen, ja lähetystyön mainostamisenkin muodossa on kehitysmaan nälkäisten sekä köyhien ja sairaiden auttamista, NIIN KUKA NE KRISTITYT KEHITYSMAIHIN LÄHETTÄÄ tappamaan, tapattamaan syyttömiä ihmisiä KUN KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIAS EI KRISTITTYJÄ LÄHETTÄNYT HEIDÄN PYHÄÄN NIMEEN SEKÄ HEIDÄN PYHÄN HENGEN TUELLA TEKEMÄÄN LAITTOMUUKSIA=RIKOKSIA???
(1.Joh. 3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja laittomuus on rikos.")
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"- Anonyymi
Kukahan on mennyt kehitysmaihin tappamaan kristityistä? Viitsitkin väittää moista valhetta. Siellä on nytkin paljon arvokasta työtä tekeviä lähetyssaaraanjia esim. Brasilian slummeissa jotka yrittävät saada pois nuoria jengiytymisen ja huumeiden polulta. Se että joku tekee pahaa kristinuskon nimessä, ei ole kristittyä ollenkaan ja Jeesus sanoo jo tämän Raamatussa että hänen nimessään esiintyy kaikenlaisia valehttelijoita ja vääriä tunnustekojen tekijöitä.
Kyllä kristinuskoa on levitetty joskus miekalla, mutta suurin osa on tehty kuten on opetettukin, sävyisästi opettamalla.
Ateistit mielellään käyttävät jotain tuhannen vuoden takaisia ristiretkiä tai inkvisitioita lyömään kristittyjä nykyaikanakin. Pahaa tekevät eivät ole kristittyjä Jeesuksessa, oli sitten kyseessä ateisti tai nimikristitty.
- Anonyymi
Uskovaisten on aika karsiutua evoluution lakien mukaan, aikanne on täynnä.
- Anonyymi
Kuulostat sellaiselta henkilöltä, joka palvoo innokkaasti antikristusta.
- Anonyymi
heheh uskovaiset ovat viimeisenä seisomassa kasan pällä kun kaikki on sileenä !
totuttaudu siihen pikkuhiljaa.- Anonyymi
"6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta."
noin sitä mennään eikä evoluutiosta puhut amitään.
- Anonyymi
Kristinusko on nuori uskonto ihmiskunnan historiassa. Ihmisen mielikuvitus ja jotkut vanhat tapahtumat ja kertomukset ovat muovanneet siitä uskonnon. Kun ihminen on ollut taipuvainen uskomaan henkimaailmaan sitä on sitten laitettu tehosteeksi vanhoihin kertomuksiin. Saatiin aikaiseksi uskonto. Ketä ovat sitten nämä uskonnon muovaajat, senajan heimopäälliköitä, shamaaneja. ...?
- Anonyymi
Mitä voisi päätellä ihmisistä, jotka pitävät tällaisia mielikuvitus tarinoita täytenä totena???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä voisi päätellä ihmisistä, jotka pitävät tällaisia mielikuvitus tarinoita täytenä totena???
Manipuloutuina sairaina... jaa ymmärrystä mutta älkäämme pilkatko sairaita...
Kukaan ihminen ei synny mieleltään sairaaksi vaan sen saa aikaan mielen manipulointi jossa manipuloijien asenteet asetetaan korvaamaan jokaisen syntyissään saamiensa ominaisuuksien korvaamiseksi laittomuuden asenteilla.
Tuo ilmiönä johtaa usein ihmisen mielenterveydellisiin sairauksiin. Joten kyseessä on vakavasta sairaudesta ihmiskunnassa jonka uhreja eivät ateisteiksi haukutut järkevä ole.:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Manipuloutuina sairaina... jaa ymmärrystä mutta älkäämme pilkatko sairaita...
Kukaan ihminen ei synny mieleltään sairaaksi vaan sen saa aikaan mielen manipulointi jossa manipuloijien asenteet asetetaan korvaamaan jokaisen syntyissään saamiensa ominaisuuksien korvaamiseksi laittomuuden asenteilla.
Tuo ilmiönä johtaa usein ihmisen mielenterveydellisiin sairauksiin. Joten kyseessä on vakavasta sairaudesta ihmiskunnassa jonka uhreja eivät ateisteiksi haukutut järkevä ole.:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'Ja muutama mätä omena on syy pilkata tuhansia kertoja suurempaa ihmisjoukkoa, joka ei ole moista tehnyt? Saati kristinuskoa? Raamatussa puhutaan tuollaisia vääriä seurakunnan johtajia vastaan vakavasti. Mutta eihän se teitä liikuta, kunhan levitätte vihaanne.
- Anonyymi
Tiede on ihmisen vajavainen yritys selittää Jumalan luomistyötä. Tiede on muka faktaa, vaikka se korjaa jatkuvasti itseään. "Tämä luun palanen osoittaa, että laji onkin miljoona vuotta vanhempi" tms. uskomatonta fantasiasatua jota pidetään faktana. Se mitä tiede ei pysty aukottomasti selittämän, niin siihen ympärille kasataan melkoisia tarinoita ja hypoteeseja. Mutta fanaattisimmat pitävät näitä jo faktana.
Ei kaikki tiede ole roskaa, jos sillä pyritään kuvaamaan tai selittämään mitä havaitsemme. Mutta suurin osa nykytieteestä on valheellista ihmisen keksimää ateistista hapatusta.- Anonyymi
Jumala käsitteenä on kumonnut itse itsensä mm kristittyjen uskovaisten tuella maailassa!
Kristillisten Kaikkivaltiaan Julamalan ja Jeesuksen antamassa Laissa, on "ÄLÄ TAPA" Laki.
Kuinka paljon kristittyjen jo 400 luvulla keksimien noitatioiden ja ristiretkien laittomuuden tekemät ja teettämät syyttömien lastenkin murhaamiset pitää jatkua, että laittomuuden Herrojaan palvelvat kristityt tajuavat palvalvansa Saatanaa Jumalana ja Barjeesukseen uskovat sovittaneet syntyinä/rkoksensa??
Näihin laittomuuksiin ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus lähettänyt kristittyjäkään joten kyseessä lähettäjinä ovat yllä mainitut paavalilais-luterilaisuuden Saatana tai/ja Barjeesus tekemään laittomuuksia Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
Jokainen murha on VAHVA todistus saatanan palvelevien teoista, esimerkkinä vain osa 2000-luvulta!
Mutta murhaa ne sielullisuuden vahingoittamisin keinoin aiheutetut murhatkin ovat:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala käsitteenä on kumonnut itse itsensä mm kristittyjen uskovaisten tuella maailassa!
Kristillisten Kaikkivaltiaan Julamalan ja Jeesuksen antamassa Laissa, on "ÄLÄ TAPA" Laki.
Kuinka paljon kristittyjen jo 400 luvulla keksimien noitatioiden ja ristiretkien laittomuuden tekemät ja teettämät syyttömien lastenkin murhaamiset pitää jatkua, että laittomuuden Herrojaan palvelvat kristityt tajuavat palvalvansa Saatanaa Jumalana ja Barjeesukseen uskovat sovittaneet syntyinä/rkoksensa??
Näihin laittomuuksiin ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus lähettänyt kristittyjäkään joten kyseessä lähettäjinä ovat yllä mainitut paavalilais-luterilaisuuden Saatana tai/ja Barjeesus tekemään laittomuuksia Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen Nimeen....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
Jokainen murha on VAHVA todistus saatanan palvelevien teoista, esimerkkinä vain osa 2000-luvulta!
Mutta murhaa ne sielullisuuden vahingoittamisin keinoin aiheutetut murhatkin ovat:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'Kristittyjen laittmuuden ramastama Paavalin ja samalla kristittyjen todelliset Herranne.
Opetelkaan palvelmaan raamatullisia Herrojanne Heidän omalla nimellään ja tekemään laittomuuksetkin omiin ja Herrojen epäpyhyyden nimiin:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
-
Jokainen laittomuuden kristittyjen tekenät ja teettämät synnit ja rikokset KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIAAN JUMALAN JA KAIKKIVALTIAAN JEESUKSEN SEKÄ HEIDÄN PYHÄN HENGEN NIMEEN ON TÖRKEÄÄ RIKOLLISUUTTA "ÄLÄ TAPA" LAIN MUKAANKIN TUOMITTUJA TEKOJA MUTTA TÄSSÄ RASKIAN LASTENNE:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
.
Joten ylpeilette "vain me pelastumme" laittomuuden rahoittajina vaikka tuomiokin on ja raamatuissanne kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antamana:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesu
Kiellon ja Lakien rikkomisen seurauksista...
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristittyjen laittmuuden ramastama Paavalin ja samalla kristittyjen todelliset Herranne.
Opetelkaan palvelmaan raamatullisia Herrojanne Heidän omalla nimellään ja tekemään laittomuuksetkin omiin ja Herrojen epäpyhyyden nimiin:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
-
Jokainen laittomuuden kristittyjen tekenät ja teettämät synnit ja rikokset KRISTILLISTEN KAIKKIVALTIAAN JUMALAN JA KAIKKIVALTIAAN JEESUKSEN SEKÄ HEIDÄN PYHÄN HENGEN NIMEEN ON TÖRKEÄÄ RIKOLLISUUTTA "ÄLÄ TAPA" LAIN MUKAANKIN TUOMITTUJA TEKOJA MUTTA TÄSSÄ RASKIAN LASTENNE:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
.
Joten ylpeilette "vain me pelastumme" laittomuuden rahoittajina vaikka tuomiokin on ja raamatuissanne kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antamana:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesu
Kiellon ja Lakien rikkomisen seurauksista...
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."Joten jo tuo uskomisenne on asettanut kristityt sellaiselle tielle, että paluu ihmisyyden kristillisten Kaikkivaltiaiden ja Heidän Pyhän Hengen suojaan on pahalla mallillaan suuren epävarmuuden kera kun uskominen ei ole totuuden tietoa ja siihen kun lisää sen selvyyden, että uskontunnustuksessanne olette Jumalasta ja ihmisyyden Laistakin luopuneen ymmärryksineen niin eksytyksen tiellä vaeltamiset eivät pelasta....:
Tällaisiksi ei kukaan ole syntynyt; https://katekismus.fi/uskontunnustus/uskontunnustus.html
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
((TÄRKEÄÄ; lukekaa myös nämä...)
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
1.Joh. 3:4. Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus. Ja laittomuus on rikos."
Joten kristittyjen raamattussa on hyvvyyden ja pahuuden suunta eksyttäjä ammattilaisten käytössä.... - Anonyymi
Ne hapatukset laittomuudelle on suurempi taakka ihmiskunnalle ollut koko kristinuskon olemassa olemisen ajan. Satoja miljoonia syyttömien murhia jne... 400-luvulta laittomuus saatanan kera ne keksi mm ristiretket, noitavainot jotka jatkuvat edelleen ja mm islamilaisten vastaiset sodat jne jne ja niitä yrität kaunistella "TIETEEN HAPATUKSIKSI" joten asetappa arvosteluissasi laittomuuden aikaan saannokset samaan puntariin Kaikkivaltiaan Kristillisten Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman Lain mukaan kristittyjen rikoksina ihmiskunnan turmelijana kohdalleen kuten kaikki murhat niin sielullisesti kuin myös kehollisesti...:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne hapatukset laittomuudelle on suurempi taakka ihmiskunnalle ollut koko kristinuskon olemassa olemisen ajan. Satoja miljoonia syyttömien murhia jne... 400-luvulta laittomuus saatanan kera ne keksi mm ristiretket, noitavainot jotka jatkuvat edelleen ja mm islamilaisten vastaiset sodat jne jne ja niitä yrität kaunistella "TIETEEN HAPATUKSIKSI" joten asetappa arvosteluissasi laittomuuden aikaan saannokset samaan puntariin Kaikkivaltiaan Kristillisten Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman Lain mukaan kristittyjen rikoksina ihmiskunnan turmelijana kohdalleen kuten kaikki murhat niin sielullisesti kuin myös kehollisesti...:
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'USKONTUNUSTUKSEN ANTANEITA EI KAIKKIVAILTIAAN LUPAUKSET KOSKE!
Ei tullut Heistä luopuneille: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Luopumalla Heistä yhdestä, luopuu Heistä ja pelastuksesta.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
Vieläkö Tieteen arvostelija yrittää väittää uskon olevat pelastuksen tie vaan asettaako hapatuksensa omaan uskoonsa?
Uskontunnustuksen "Meillä ei ole järkeä" ei anna varteen otettetaa tietoa puolustukseksi ellei pysty parempaan kuin hapatustaan syytämää ihmisyyden tieteen arvostelijana vaikka kristillä on samat tiedot käytössä totuuksien löytämisen suhteen.
Mutta kun ymmärrystä puuttuu järjen kera niin sitä ollaan muka kaikkitietäviä laittomuuden suosion listalla omavanhurskauttaa osoittavien joukossa!
Uskonvapautta koskeva Suomen Perustuslaki, ei anna oikeutta rikkoa muita Lakeja.
Joten palvekaa Herrojanne Heidän epäpyhään Nimeen rehellisesti sillä väärän todistuksen antamiset ovat syntejä.... - Anonyymi
Jos olisin tuollaisen mielipiteenäni kirjoittanut kuten sinä kirjoitit, niin tuntisin suurta anteeksi pyynnön velkaa ihmisiltä.
Sillä tiedät, että ihmisten joukoissa on paljon sellaisia joita loukkaat tieteenkin parissa ja tietävät mutta eivät usko vaan tutkivat ja ottavat selvää ja maailmaa kattavavan tekevät yhteistyötä tehokkaasti ihmisyyden hyväksi. Sitä osoittaa mm koronarokotteen parissa töitä tekevät tiedeen keinoin kristittyjenkin hengissä pitämiseksi sillä tiede ei luokittele ihmisiä eri rotuihin jne niinkuin kristityt laittomuuttaan edustavina:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Antisemitismi
Anteeksi kun ilmaisin mielipiteeni mutta katsoin sen oikeuteduksi miljarditen ihmisten kannalta. Epäilen, että itsekkin tiedät maailman eri kulttuureilla olevan yli 11-miljoonaa Jumalaa ja yhteistä niille kaikille on se, ettei heillä ole Jumalaa joka olisi todistettavasti luonut kaiken. Mutta sellainen vaikkaan ei Jumalana ja tavallaan "X":n asetatte kristittyinä laittomuuden Jumalaksi on myös "Korkeimman" pilkkaamista siinä mielessä ei tuntomattmaa voi muuten pilkata kuin järjettömyydelään omaan itseensä kohdistuneena.
Uskonnollinen vihan sodissa ovat uskonnot todistaneet todelliset herransa ja niissä sodissa ei ole voittajia vaan häviäjinä sotien, laittomuuksien jne häviäjät syyttömät sotiin osaa ottamattomat naiset ja lapset sekä vammaiset, sairaat vanhuksen ja sotaa
pakoivatlat oman sielunsa Lain kunnioittavat ihmiset.
Joten keksihän parempi näyttö maailman kaikkeuden luoneesta, vaikka niin riitaisa kuin maailma on niin se kristittyjen paavalilaisuuden oppien Jumala, Saatana voisi muuten olla mutta asia on niin, että Hänet keksittiin sen jälkeen kun maailman kaukkeus oli jo....
Mutta, uskonvapaus on Lailla suojaatu oikeus mutta sillekkin on olemassa myös vastuu.
Ja yksi sellainen on Laki joka ne ehdot asettaa. Eikä niistä luopuminen uskontunnustuksissa ketään vapauta vaan se korkeimman antaman muuttumaton.
- Anonyymi
Valitettavasta sama vaivaa Suomen ev. lut. kirkkoa.
- Anonyymi
Nii-in.. Paavalilais-luterilaisuudella on tavallaan yhteinen historia tosin paavalilaisuuden perustalle molemmat ja todellisuudessa molemmat ovat lahkoja!!!
sillä he ovat omalla historiallaan, laittomuuksillan jne luopuneet kristillisyyden Kaikkivaltiaiden Pyhyydestä ja ottaneet Herrakseen raamatun mukaan Saatanan ja Barjeesuksen ja eksyttäjinä esiintyvät kristillisten Kaikkivaltiaina mm rikoksia Heidän Pyhään Nimeen Tehden!
Jotenkin ihmiillistä, että kristity(t) voi olla niin järjettömäksi aivopesty ettei edes ihmisyyden turvaamiseksi annettua "Älä tapa" Lakia rikkomisia ymmärretä rikoksiksi! Ei edes syyttömien lasten joita osalta 2000-luvullakin polttavat pakanallisuuttaan todistaen kehitysmaissa.... Ja kaiken tuon, rikkomalla "älä tapa" Lakia sekä:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Uskontunnustuksen osalta olen ikäni ihmetellyt sitä, ettei sen merkitystä koulutuksissa rehellisesti kerrota edes jo rippikoulu ikäiseksi vartuneille!
Sivistyksen taso on ilmeisesti laittomuutta tukevien käsissä kun sallitaan lapsia kastaa vastoin Perustuslakia lapsiakin laittomasti kohtelevien seurakuntiin jäseniksi ilman että lapsi itse saa uskonvapaudensa oikeuttaan käyttää. Ja samalla lapsensa kastattavat saavat sen syykseen, sillä kirkko oppeineen ja papistoineen ei ota vastuusta siitä laittoomuudesta vaan sen saavat nykyisin noin 60-70% lasten vanhemmista jotka suostuu kirkon vaatimukseen kastattaa lapsensa. Onnellisia on lapsiaan rakastavat lastenvanhemmat jotka jättää kastattamatta lapsensa JA samalla osoittavat Lain kunnioitusta esimerkillisesti lapselleen rakkaudellaan joka ilmeisesti tulee periytymään ihmisyyden säilyttämiseksi.....
Lailla suojattu uskonvapaus:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
2 luku
Perusoikeudet
6 §
Yhdenvertaisuus
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.
Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
Tuon ylläolevan Lain vastaisesti kirkkolaki toimii lainvastaisesti:
Kirkkolaki 15 §
"Kirkon jäsenten tulee saattaa lapsensa kastettavaksi ilman tarpeetonta viivytystä. Jos lapsen kastaminen viivästyy, kirkkoherran asiana on muistuttaa siitä lapsen vanhempia tai huoltajia.
Milloin toinen tai kumpikaan vanhemmista ei kuulu kirkkoon tai milloin lapsi ei ole vanhempiensa kasvatettavana, hänet voidaan kastaa ottaen huomioon, mitä lapsen kuulumisesta kirkkoon erikseen säädetään."
- Anonyymi
Judet ja muut uskonnot käy vastustaan Jeesusta joka paikassa joka lähiössä joka työpaikassa joka ostarilla joka maassa.
- Anonyymi
"Ei me mutta ne toiset...." asenteet ovat omavanhurskautta....
- Anonyymi
Tarkista toisen-maailman sodan historia ja mieti ketä he olivat jotka yli 4-miljoonaa juutalaista tappoivat ja toisiakin ihmisiä. Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus oli juutalainen mutta Hänen syntymistään ennen jo laittomuus vainosi Kaikkivaliasta tapettavaksi mutta....
Syntymän jälkeen tapettiin Joulun vieton kunniaksi syyttömiä poikalapsia...
Matteuksen evankeliumi: 2:16 Silloin Herodes, nähtyään, että tietäjät olivat hänet pettäneet, vihastui kovin ja lähetti tappamaan kaikki poikalapset Beetlehemistä ja koko sen ympäristöstä, kaksivuotiaat ja nuoremmat, sen mukaan kuin hän oli aikaa tietäjiltä tarkoin tiedustellut."
Ovatko nykyiset https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot sen vuoksi, että kristityt pelkää kristillisten Kaikkivaltiaan uudelleen syntymistä ja ennakkoon tappavat lapsiakin varmistaakseen nyt onnistumisen huollellisemmin ilman petollisia viisaita miehiä!
Ei sen maailman suurinkaan uskon uskovainen ole ihmisinä parempia toisia syyttämällä omista rikoksistaan tai joka Kaikkivaltiaita pilkkaamalla Heidän Nimeen rikoksia tehden uskovaisiaan ei laittomuudella pelastata.
- Anonyymi
Ihmisen ei tarvitse olla minkään uskon tukija, kannatta, rahoittaja, uskovainen jne jne sillä riittää ihan hyvin se, että elää kristillisten periaatteilla Laille kuuliaisena ja toisille ihmisillä ihmisyyttää osoittavana lähimmäisenä.
Sillä; puhtaan sielullisuuden (mielen) tieot ja suhtautumisen Luojalta saamiin lahjoihinsa luottavana auttaa elämään niin Lakien ja sosiaalisten sääntöjän mukaisesti jos puhtaudellaan elää.
Sellaisia on viellä maailmassa, alkuasukas heimoja ei kaikkia ole viellä pääseet kristityt saastuttamaan epäpyhyyksillään vaikka ovat yrittäneet ja eihän joku pappikin murhattu kun yritti päästä... tai en tiedä voiko oma heimoaan puolustamisen tapauksessa olla murha mutta sen tietää Lain asettaja jolla on oikeus tuomita vaikka itse näen siitäkin tapauksessa oikeuden kuvion laittomuutta vastaan. Seuraava kertoo missä mennään.
Matt.24:
3. Lopun merkkejä
(Mark. 13:3-13; Luuk. 21:7-19)
Kun Jeesus istui yksin Öljymäellä, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kysyivät: "Sano meille, milloin se tapahtuu. Mikä on sinun tulemisesi ja tämän aikakauden päättymisen merkki?"
4. Jeesus vastasi heille: "Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä.
5. Sillä monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monia.
6. Te saatte kuulla sodan ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää pelästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei vielä ole loppu.
7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin tulee nälänhätää ja maanjäristyksiä.
8. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua.
9. Silloin te joudutte ahdistukseen, monia teistä tapetaan, ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden.
10. Silloin monet luopuvat, ilmiantavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan.
11. Monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monia.
12. Ja koska laittomuus lisääntyy, kylmenee monien rakkaus.
13. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu.
14. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan koko maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu."- Anonyymi
Samat loppuun kalutut hokemat päivästä toiseen.😂
Anonyymi kirjoitti:
Samat loppuun kalutut hokemat päivästä toiseen.😂
Mutta syvällinen oivaltaminen on loputtoman syvä, laaja, täydellinen jne..
Jumalan suuruus on niin suuri, että täällä maailman ajassa emme voi päästä kuin vähän ymärtämään kokonaisuutta.
Vaikea määritellä Raamatun paikkojen kopioitavan paikan rajoja, ettei tulisi väärinkäsityksiä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat loppuun kalutut hokemat päivästä toiseen.😂
Teille yritetään tarjota pelastavaa opetusta Jeesuksessa, mutta hylkäätte aina vaan uudestaan. Mutta niinhän Raamattukin sanoo, ettei helmia pidä syöttää sioille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teille yritetään tarjota pelastavaa opetusta Jeesuksessa, mutta hylkäätte aina vaan uudestaan. Mutta niinhän Raamattukin sanoo, ettei helmia pidä syöttää sioille.
Matteuksen evankeliumi:
7:1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
7:2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
7:3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
7:4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
7:5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. >> Jakeen lisätiedot
7:6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7:7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
7:8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
7:9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
7:10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
7:11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
7:12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
7:13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Jne....
.............
Kuten tekstistä selviää, niin kristillisten Kaikkivaltias Jeesus opetti vertauksia käyttäen.
Kristillisillä ei ole raamattua, sillä heille on tukea täältä....
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
..............
Edelleen tilanne on se, ettei kristityt raamatullaan todellisia Herrojaan saa vaihdettua muuta kun uskossa uskomalla vaan käytännössä palvelevat laittomuuksillaan totuutta osoittaen siitä, ettei heille kristillisten opit ja Laki totuutena ole käytössä. Se tulee esiin uskontunnustuksissa, laittomuuksina niin suomalaisiin kun kehitysmaiden asukkaisiin kohdistuneena ja kun laittomuuttaan kristityt levittää kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen niin siinä on laittomuudelta ilmeisesti pahin rikos:
Matteuksen evankeliumi:
9:3 Ja katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa Jumalaa."
12:31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
15:19 Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
26:65 Silloin ylimmäinen pappi repäisi vaatteensa ja sanoi: "Hän on pilkannut Jumalaa. Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Katso, nyt kuulitte hänen pilkkaamisensa.
-
Jeesuksen antaman tiedon mukaan on näin:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Kun Pyhää Henkeä pilkataan niin tuon "yhtä" mukaan samalla pilkkaa Heitä!
Sillä, ilman Pyhää Isää tai/ja ilman Pyhää poikaa; ei ole Pyhää Hengeä.
-
Ja kristittyjen paavalilais-luterilaisuudessa lutherinlaisuuden uskontunnustuksen antaneet uskovaiset ovat mm tämän tunnustuksissaan sieluunsa oppina sieluunsa hyväksyneet: 'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.' ja 'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' - Anonyymi

Ja kristittyjen paavalilais-luterilaisuudessa lutherinlaisuuden uskontunnustuksen antaneet uskovaiset ovat mm tämän tunnustuksissaan sieluunsa oppina sieluunsa hyväksyneet: 'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.' ja 'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'jatkoa...
Kertokaapa oppienne lupuaksien ristiriitaisuuksien seurauksia vaikkapa kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antamien oppien, Lain sekä käytännössä Hänen esimerkillisiin tekoihin. Hänhän mm otti mukaansa Paratiisiin ei uskossa olleen, kastamattoman ryövärin ja on kieltänyt vääriin profeettoihin uskomiset ja sellaisia ovat Lakia ja oppeja rikkovilla.
Joten kasteet ja usko ovat Kaikkivaltiaan oppien mukaan asetettu täysin kristittyjen väärennetyn raamatun tilille RISTIRIITAISUUKSINEEN ja kuten huomaatte, niin sitä vääryyttä Kaikkivaltiasta vastaan tukee ERO Jumalasta ja samalla Heistä:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan: 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Mitä kristityille jää todellisuudessa valheellisesti kristillisinä esiintymisistä jäljelle!!!
Tämä ainakin mutta miettikää itse lisää omalta kohdaltanne....
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Kristillisten Jeesus opetuslapsilleen:
Matteuksen evankeliumi:
7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Luukkaan evankeliumi:
10:3 Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
Jne...
Raamatun Paavalin teksteissä on omia virityksiä kristillisten Jeesuksen opeista jotka kiristivät Pietarilta pitäessään Pietaria vankilassa.
Matteuksen mukaan:7:15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
2.Korinttolaiskirje:
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi." - Anonyymi
Välva kirjoitti:
Mutta syvällinen oivaltaminen on loputtoman syvä, laaja, täydellinen jne..
Jumalan suuruus on niin suuri, että täällä maailman ajassa emme voi päästä kuin vähän ymärtämään kokonaisuutta.
Vaikea määritellä Raamatun paikkojen kopioitavan paikan rajoja, ettei tulisi väärinkäsityksiä.En tunne koko raamattua kokonaisuudessaan mutta kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman Lain / Lait sekä uudenliiton ehtoina myös oppien osalta olen onnistunut kerämään yhteen kristittyjen hajoittamisista huolimatta kokonaisuuksia ja siihen olen osaltani panostanut. Se, että ne evankeliumit ovat hajoitettuina, on kristittyjen toimesta laadittu sen vuoksi, että siten saadaan aikaan uskontunnustukselle tukea kun kristittyjen todellisille Herroja palveleville saadaan tilaa tulkinnoille ja siksi joutuivat tekemään myös väärennöksiä. Joten Jumalan Pyhäksi Sanaksi ei raamattua tulisi kutsua, se olisi varmuudella törkeää Kaikkivaltiaan Jumalan pilkkaa: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Jotka teistä ei luota tietoihin niin voi tarkistaa sen mm täältä. Täältä selviää, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jumala ja Kaikkivaltias Jeesus ole niin epätäydellisiä niinkuin raamattu on tämä linkin tietojen mukaan:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
En ole jäsen tuohon, mielestäni arvokkaaseen järjestöön mutta olen käyttänyt heidän tietoja vuosien kuluessa usein kun raamatussa on samasta asiasta, useita tulkintoja, niin silvittelen mm tuon siviston tuella ensin kumpi vaihdoista antaa hierarkisesrti kristillisten Kaikkivaltiaiden oppien tuen. Ja kun sen ongelman olen ratkaissut niin jos toinen ja "kopiotuna" ajatuksin eri sanoinlla ilmastuna niin se on väärennös. Ja jokainen tieto, raamatun UT:n evankeliumeissa joka ei ole Kaikkivaltiaiden antama, ei ole Heidän Sanaa vaan paavalilais.luterilaisuuden oppikuntien tekstiä joita Paavalin osalta lisättiin vielä hänen kuoleman jälkeen oppikunnan toimesta mutta ilmeisesti Paavin ja hänen lähellä olevien papiston ohjeiden mukaisesti. Mutta Lutherin oppien kanssa yhdistettynä ongeman rakenteet jakautuvat, ilmeisesti varhaiset temppeli ritareillakin oli jotain annettavaa mutta heidän jälkeen kristittyjen Vapaamuurarit ja Jesuiitat eivät ole ymmärtääkseni raamatun sisältöön vaikuttaneet.
Joten ymmärrän kristittyjen uskovaisten asenteet faktoja kokoavien vastaisuuden mutta samalla tiedän että se on kristittyjen raamatun kirjoittajien ja tietojen järjestämis taktiikan tulos ettei uskossa olevat ainakaan liian helposti löytä selvyyttä asiaan johon etsiin vastausta ja jos löytää, niin ei voi olla varma ketä palvelevalta se on!!! Siis teksteissä on suuri ero krisllisten ja kristittyjen osalta. Paavalin kristittyjen ensimmäisenä Paavina on ollut ongelmana jo kauan Vatikaanin virkailijoille ja nyt ovat jo vuosia laatineen suunnitelman siirtää ensimmäisen paavin vieran kristillisille, Kaikkivaltiaan Jeeeuksen opetuslapselle, Pietarille Vallan ja Avainten kera jotka Pietari sai kristilliseltä Kaikkivaltiaalta Jeesukselta. Mutta tiede, historia sekä kristittyjen oma raamattu jne osoittaa selvyydellä, että paljon pitää viellä materiaalia hävittää, väärentää, valheita keksiä, tulkinja lisätä jne jne jne ennenkuin se valheena kelpaa maailman ihmiskunnalle!!!
Osaltani ole pahoillani siitä, että monia lukijoita harmittaa "tietojen kerääminen" mutta samalla antavat itsestään todistuksen kristittynä olemisen uskonsa syvyydestä kun uskoo kristittynä kristillisten Jeesuksen Kaikkivaltiaan Jeesuksen tietoa vastaan kun uskontunnustuksen kaltaisuudensa ilman että itse siihen olisi kiinnittnyt huomiota. Ja kun asiaa katsotaan tarkoin niin silloinhan uskova etsii keinoa asettaa oma, kristittyjen Herra kristillisten Kaikkivaltiasta parempaan asemaan oppien suhteen jolloin tulee vahvistettuna uskontunnustuksen järkyttävyys.
Kun itselleni valitsin linjan raamatun tutkimiseen niin lähdin Lain linjalta koska se on kaikkien sivtyneiden valtioiden Perustuslakien perusta. Silloin katosivat paavalilaisuuden opit, luterilaisuuden opit jne mutta molimmista on edelleen jäljellä ne osat joita he ovat ottaneen "näinhän Jumala" ilmoitti tai että "Näinhän Jeesus opetti" ja asettavat Kaikkivaltiaiden oppeja tukemaan kristittyjen laittomuuden oppeja kierosti omia uskovaisiaan pettävinä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tunne koko raamattua kokonaisuudessaan mutta kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman Lain / Lait sekä uudenliiton ehtoina myös oppien osalta olen onnistunut kerämään yhteen kristittyjen hajoittamisista huolimatta kokonaisuuksia ja siihen olen osaltani panostanut. Se, että ne evankeliumit ovat hajoitettuina, on kristittyjen toimesta laadittu sen vuoksi, että siten saadaan aikaan uskontunnustukselle tukea kun kristittyjen todellisille Herroja palveleville saadaan tilaa tulkinnoille ja siksi joutuivat tekemään myös väärennöksiä. Joten Jumalan Pyhäksi Sanaksi ei raamattua tulisi kutsua, se olisi varmuudella törkeää Kaikkivaltiaan Jumalan pilkkaa: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Jotka teistä ei luota tietoihin niin voi tarkistaa sen mm täältä. Täältä selviää, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jumala ja Kaikkivaltias Jeesus ole niin epätäydellisiä niinkuin raamattu on tämä linkin tietojen mukaan:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
En ole jäsen tuohon, mielestäni arvokkaaseen järjestöön mutta olen käyttänyt heidän tietoja vuosien kuluessa usein kun raamatussa on samasta asiasta, useita tulkintoja, niin silvittelen mm tuon siviston tuella ensin kumpi vaihdoista antaa hierarkisesrti kristillisten Kaikkivaltiaiden oppien tuen. Ja kun sen ongelman olen ratkaissut niin jos toinen ja "kopiotuna" ajatuksin eri sanoinlla ilmastuna niin se on väärennös. Ja jokainen tieto, raamatun UT:n evankeliumeissa joka ei ole Kaikkivaltiaiden antama, ei ole Heidän Sanaa vaan paavalilais.luterilaisuuden oppikuntien tekstiä joita Paavalin osalta lisättiin vielä hänen kuoleman jälkeen oppikunnan toimesta mutta ilmeisesti Paavin ja hänen lähellä olevien papiston ohjeiden mukaisesti. Mutta Lutherin oppien kanssa yhdistettynä ongeman rakenteet jakautuvat, ilmeisesti varhaiset temppeli ritareillakin oli jotain annettavaa mutta heidän jälkeen kristittyjen Vapaamuurarit ja Jesuiitat eivät ole ymmärtääkseni raamatun sisältöön vaikuttaneet.
Joten ymmärrän kristittyjen uskovaisten asenteet faktoja kokoavien vastaisuuden mutta samalla tiedän että se on kristittyjen raamatun kirjoittajien ja tietojen järjestämis taktiikan tulos ettei uskossa olevat ainakaan liian helposti löytä selvyyttä asiaan johon etsiin vastausta ja jos löytää, niin ei voi olla varma ketä palvelevalta se on!!! Siis teksteissä on suuri ero krisllisten ja kristittyjen osalta. Paavalin kristittyjen ensimmäisenä Paavina on ollut ongelmana jo kauan Vatikaanin virkailijoille ja nyt ovat jo vuosia laatineen suunnitelman siirtää ensimmäisen paavin vieran kristillisille, Kaikkivaltiaan Jeeeuksen opetuslapselle, Pietarille Vallan ja Avainten kera jotka Pietari sai kristilliseltä Kaikkivaltiaalta Jeesukselta. Mutta tiede, historia sekä kristittyjen oma raamattu jne osoittaa selvyydellä, että paljon pitää viellä materiaalia hävittää, väärentää, valheita keksiä, tulkinja lisätä jne jne jne ennenkuin se valheena kelpaa maailman ihmiskunnalle!!!
Osaltani ole pahoillani siitä, että monia lukijoita harmittaa "tietojen kerääminen" mutta samalla antavat itsestään todistuksen kristittynä olemisen uskonsa syvyydestä kun uskoo kristittynä kristillisten Jeesuksen Kaikkivaltiaan Jeesuksen tietoa vastaan kun uskontunnustuksen kaltaisuudensa ilman että itse siihen olisi kiinnittnyt huomiota. Ja kun asiaa katsotaan tarkoin niin silloinhan uskova etsii keinoa asettaa oma, kristittyjen Herra kristillisten Kaikkivaltiasta parempaan asemaan oppien suhteen jolloin tulee vahvistettuna uskontunnustuksen järkyttävyys.
Kun itselleni valitsin linjan raamatun tutkimiseen niin lähdin Lain linjalta koska se on kaikkien sivtyneiden valtioiden Perustuslakien perusta. Silloin katosivat paavalilaisuuden opit, luterilaisuuden opit jne mutta molimmista on edelleen jäljellä ne osat joita he ovat ottaneen "näinhän Jumala" ilmoitti tai että "Näinhän Jeesus opetti" ja asettavat Kaikkivaltiaiden oppeja tukemaan kristittyjen laittomuuden oppeja kierosti omia uskovaisiaan pettävinä!Siis kristityt itsekkin poimii tietoja sieltä täältä puolustaakseen paavalilais-luterilaisuuden tietojen tukemiseen yksittäisiä kristillisten Kaikkivaltiaiden tekstejä ja silti näkevät vain ne teot toisten kekenemisinä mutta se on yksilällinen ominaisuus, toisiin uskontunnustus vaikutta eri tavalla kuin toisiin. Kaikki olemme yksilöitä ominaisuuksiemme kera...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tunne koko raamattua kokonaisuudessaan mutta kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman Lain / Lait sekä uudenliiton ehtoina myös oppien osalta olen onnistunut kerämään yhteen kristittyjen hajoittamisista huolimatta kokonaisuuksia ja siihen olen osaltani panostanut. Se, että ne evankeliumit ovat hajoitettuina, on kristittyjen toimesta laadittu sen vuoksi, että siten saadaan aikaan uskontunnustukselle tukea kun kristittyjen todellisille Herroja palveleville saadaan tilaa tulkinnoille ja siksi joutuivat tekemään myös väärennöksiä. Joten Jumalan Pyhäksi Sanaksi ei raamattua tulisi kutsua, se olisi varmuudella törkeää Kaikkivaltiaan Jumalan pilkkaa: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Jotka teistä ei luota tietoihin niin voi tarkistaa sen mm täältä. Täältä selviää, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jumala ja Kaikkivaltias Jeesus ole niin epätäydellisiä niinkuin raamattu on tämä linkin tietojen mukaan:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
En ole jäsen tuohon, mielestäni arvokkaaseen järjestöön mutta olen käyttänyt heidän tietoja vuosien kuluessa usein kun raamatussa on samasta asiasta, useita tulkintoja, niin silvittelen mm tuon siviston tuella ensin kumpi vaihdoista antaa hierarkisesrti kristillisten Kaikkivaltiaiden oppien tuen. Ja kun sen ongelman olen ratkaissut niin jos toinen ja "kopiotuna" ajatuksin eri sanoinlla ilmastuna niin se on väärennös. Ja jokainen tieto, raamatun UT:n evankeliumeissa joka ei ole Kaikkivaltiaiden antama, ei ole Heidän Sanaa vaan paavalilais.luterilaisuuden oppikuntien tekstiä joita Paavalin osalta lisättiin vielä hänen kuoleman jälkeen oppikunnan toimesta mutta ilmeisesti Paavin ja hänen lähellä olevien papiston ohjeiden mukaisesti. Mutta Lutherin oppien kanssa yhdistettynä ongeman rakenteet jakautuvat, ilmeisesti varhaiset temppeli ritareillakin oli jotain annettavaa mutta heidän jälkeen kristittyjen Vapaamuurarit ja Jesuiitat eivät ole ymmärtääkseni raamatun sisältöön vaikuttaneet.
Joten ymmärrän kristittyjen uskovaisten asenteet faktoja kokoavien vastaisuuden mutta samalla tiedän että se on kristittyjen raamatun kirjoittajien ja tietojen järjestämis taktiikan tulos ettei uskossa olevat ainakaan liian helposti löytä selvyyttä asiaan johon etsiin vastausta ja jos löytää, niin ei voi olla varma ketä palvelevalta se on!!! Siis teksteissä on suuri ero krisllisten ja kristittyjen osalta. Paavalin kristittyjen ensimmäisenä Paavina on ollut ongelmana jo kauan Vatikaanin virkailijoille ja nyt ovat jo vuosia laatineen suunnitelman siirtää ensimmäisen paavin vieran kristillisille, Kaikkivaltiaan Jeeeuksen opetuslapselle, Pietarille Vallan ja Avainten kera jotka Pietari sai kristilliseltä Kaikkivaltiaalta Jeesukselta. Mutta tiede, historia sekä kristittyjen oma raamattu jne osoittaa selvyydellä, että paljon pitää viellä materiaalia hävittää, väärentää, valheita keksiä, tulkinja lisätä jne jne jne ennenkuin se valheena kelpaa maailman ihmiskunnalle!!!
Osaltani ole pahoillani siitä, että monia lukijoita harmittaa "tietojen kerääminen" mutta samalla antavat itsestään todistuksen kristittynä olemisen uskonsa syvyydestä kun uskoo kristittynä kristillisten Jeesuksen Kaikkivaltiaan Jeesuksen tietoa vastaan kun uskontunnustuksen kaltaisuudensa ilman että itse siihen olisi kiinnittnyt huomiota. Ja kun asiaa katsotaan tarkoin niin silloinhan uskova etsii keinoa asettaa oma, kristittyjen Herra kristillisten Kaikkivaltiasta parempaan asemaan oppien suhteen jolloin tulee vahvistettuna uskontunnustuksen järkyttävyys.
Kun itselleni valitsin linjan raamatun tutkimiseen niin lähdin Lain linjalta koska se on kaikkien sivtyneiden valtioiden Perustuslakien perusta. Silloin katosivat paavalilaisuuden opit, luterilaisuuden opit jne mutta molimmista on edelleen jäljellä ne osat joita he ovat ottaneen "näinhän Jumala" ilmoitti tai että "Näinhän Jeesus opetti" ja asettavat Kaikkivaltiaiden oppeja tukemaan kristittyjen laittomuuden oppeja kierosti omia uskovaisiaan pettävinä!Sinä olet eksyttäjä. Massapostaat Raamatusta lauseita, joista tulkitsen ettet niitä ymmärrä.
Vai voitko kertoa mikä on pointtisi noiden postaamisessa? Se jää hämärään ja tekstisi vaeltelee laidasta laitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet eksyttäjä. Massapostaat Raamatusta lauseita, joista tulkitsen ettet niitä ymmärrä.
Vai voitko kertoa mikä on pointtisi noiden postaamisessa? Se jää hämärään ja tekstisi vaeltelee laidasta laitaan.Ja sinä uskontunnustuksen kaltaisena asiantuntojana Herra Saatanan jumaloijana vaikka et saa Herrasi nimeä kertoa totuutena!
2.Korinttolaiskirje11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet eksyttäjä. Massapostaat Raamatusta lauseita, joista tulkitsen ettet niitä ymmärrä.
Vai voitko kertoa mikä on pointtisi noiden postaamisessa? Se jää hämärään ja tekstisi vaeltelee laidasta laitaan.Jakele vaan vääriä todistuksia niin saat ehkä mieluisen työn vaikkapa etelästä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jakele vaan vääriä todistuksia niin saat ehkä mieluisen työn vaikkapa etelästä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/NoitavainotNo, sinut on ainakin helppo kenen tahansa huomata eksyttäjäksi. Sen verran heikkoa on anti ettei kukaan tuskin eksy. Mutta rangaistuksen alainen sinä näistä valheistasi olet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, sinut on ainakin helppo kenen tahansa huomata eksyttäjäksi. Sen verran heikkoa on anti ettei kukaan tuskin eksy. Mutta rangaistuksen alainen sinä näistä valheistasi olet.
Jos noille verukkeilla wikipediaa haukut niin oletpas laittomuuden herran oma!
Jos minua pommitat niin väärän todistuksen antaminen on sinulle tuttua kun itse olet kristittyjen Saatanaa Herra Jumalana palveleva joka uskoo vielä Barjeesuksen sovittaneen synti=rikoksesi!!!
Ja jos tarkoin mietit, niin mitähän uskoisit kristillisten Kaikkivaltiaan oppien suomasta tuomiosta laittomuuden tekemiä rikoksien rahoittajana ja asenteinesi tukemalla mm uskomalla?
Otappas tutkittavaksesi tilanteesi raamatusta, ja ellei siitä ole tätä tietoa niin ota tää talteen;
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesu
Kiellon ja Lakien rikkomisen seurauksista armoton tuomio...
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen." Anonyymi kirjoitti:
En tunne koko raamattua kokonaisuudessaan mutta kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antaman Lain / Lait sekä uudenliiton ehtoina myös oppien osalta olen onnistunut kerämään yhteen kristittyjen hajoittamisista huolimatta kokonaisuuksia ja siihen olen osaltani panostanut. Se, että ne evankeliumit ovat hajoitettuina, on kristittyjen toimesta laadittu sen vuoksi, että siten saadaan aikaan uskontunnustukselle tukea kun kristittyjen todellisille Herroja palveleville saadaan tilaa tulkinnoille ja siksi joutuivat tekemään myös väärennöksiä. Joten Jumalan Pyhäksi Sanaksi ei raamattua tulisi kutsua, se olisi varmuudella törkeää Kaikkivaltiaan Jumalan pilkkaa: https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Jotka teistä ei luota tietoihin niin voi tarkistaa sen mm täältä. Täältä selviää, ettei kristillisten Kaikkivaltias Jumala ja Kaikkivaltias Jeesus ole niin epätäydellisiä niinkuin raamattu on tämä linkin tietojen mukaan:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
En ole jäsen tuohon, mielestäni arvokkaaseen järjestöön mutta olen käyttänyt heidän tietoja vuosien kuluessa usein kun raamatussa on samasta asiasta, useita tulkintoja, niin silvittelen mm tuon siviston tuella ensin kumpi vaihdoista antaa hierarkisesrti kristillisten Kaikkivaltiaiden oppien tuen. Ja kun sen ongelman olen ratkaissut niin jos toinen ja "kopiotuna" ajatuksin eri sanoinlla ilmastuna niin se on väärennös. Ja jokainen tieto, raamatun UT:n evankeliumeissa joka ei ole Kaikkivaltiaiden antama, ei ole Heidän Sanaa vaan paavalilais.luterilaisuuden oppikuntien tekstiä joita Paavalin osalta lisättiin vielä hänen kuoleman jälkeen oppikunnan toimesta mutta ilmeisesti Paavin ja hänen lähellä olevien papiston ohjeiden mukaisesti. Mutta Lutherin oppien kanssa yhdistettynä ongeman rakenteet jakautuvat, ilmeisesti varhaiset temppeli ritareillakin oli jotain annettavaa mutta heidän jälkeen kristittyjen Vapaamuurarit ja Jesuiitat eivät ole ymmärtääkseni raamatun sisältöön vaikuttaneet.
Joten ymmärrän kristittyjen uskovaisten asenteet faktoja kokoavien vastaisuuden mutta samalla tiedän että se on kristittyjen raamatun kirjoittajien ja tietojen järjestämis taktiikan tulos ettei uskossa olevat ainakaan liian helposti löytä selvyyttä asiaan johon etsiin vastausta ja jos löytää, niin ei voi olla varma ketä palvelevalta se on!!! Siis teksteissä on suuri ero krisllisten ja kristittyjen osalta. Paavalin kristittyjen ensimmäisenä Paavina on ollut ongelmana jo kauan Vatikaanin virkailijoille ja nyt ovat jo vuosia laatineen suunnitelman siirtää ensimmäisen paavin vieran kristillisille, Kaikkivaltiaan Jeeeuksen opetuslapselle, Pietarille Vallan ja Avainten kera jotka Pietari sai kristilliseltä Kaikkivaltiaalta Jeesukselta. Mutta tiede, historia sekä kristittyjen oma raamattu jne osoittaa selvyydellä, että paljon pitää viellä materiaalia hävittää, väärentää, valheita keksiä, tulkinja lisätä jne jne jne ennenkuin se valheena kelpaa maailman ihmiskunnalle!!!
Osaltani ole pahoillani siitä, että monia lukijoita harmittaa "tietojen kerääminen" mutta samalla antavat itsestään todistuksen kristittynä olemisen uskonsa syvyydestä kun uskoo kristittynä kristillisten Jeesuksen Kaikkivaltiaan Jeesuksen tietoa vastaan kun uskontunnustuksen kaltaisuudensa ilman että itse siihen olisi kiinnittnyt huomiota. Ja kun asiaa katsotaan tarkoin niin silloinhan uskova etsii keinoa asettaa oma, kristittyjen Herra kristillisten Kaikkivaltiasta parempaan asemaan oppien suhteen jolloin tulee vahvistettuna uskontunnustuksen järkyttävyys.
Kun itselleni valitsin linjan raamatun tutkimiseen niin lähdin Lain linjalta koska se on kaikkien sivtyneiden valtioiden Perustuslakien perusta. Silloin katosivat paavalilaisuuden opit, luterilaisuuden opit jne mutta molimmista on edelleen jäljellä ne osat joita he ovat ottaneen "näinhän Jumala" ilmoitti tai että "Näinhän Jeesus opetti" ja asettavat Kaikkivaltiaiden oppeja tukemaan kristittyjen laittomuuden oppeja kierosti omia uskovaisiaan pettävinä!Kummallista sekamelskaa kirjoitat??
Jotakin kohdallaan, mutta jotakin väärin.
Olisi ehkä helpompi jätää nuo ateistiset jutut lukematta. sillä..
Pidän " Rammattu kansalle" käännöstä yhtenä parhaimpana.
Gal.5:
6. Kristuksessa Jeesuksessa ei hyödytä ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on rakkaudessa vaikuttava usko.
7. Te juoksitte hyvin. Kuka teitä esti olemasta totuudelle kuuliaisia?
8. Houkutus siihen ei ole lähtöisin hänestä, joka teitä kutsuu.
9. Vähäinen hapate hapattaa koko taikinan.
1.Kor.5:
6. Kerskailunne ei ole hyväksi. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?
7. Puhdistakaa pois vanha hapate, että olisitte uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomia; onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Kummallista sekamelskaa kirjoitat??
Jotakin kohdallaan, mutta jotakin väärin.
Olisi ehkä helpompi jätää nuo ateistiset jutut lukematta. sillä..
Pidän " Rammattu kansalle" käännöstä yhtenä parhaimpana.
Gal.5:
6. Kristuksessa Jeesuksessa ei hyödytä ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on rakkaudessa vaikuttava usko.
7. Te juoksitte hyvin. Kuka teitä esti olemasta totuudelle kuuliaisia?
8. Houkutus siihen ei ole lähtöisin hänestä, joka teitä kutsuu.
9. Vähäinen hapate hapattaa koko taikinan.
1.Kor.5:
6. Kerskailunne ei ole hyväksi. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?
7. Puhdistakaa pois vanha hapate, että olisitte uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomia; onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.Kuvitteletko, että sinulla on jotain faktaa tietoa asioista?
- Anonyymi
Välva kirjoitti:
Kummallista sekamelskaa kirjoitat??
Jotakin kohdallaan, mutta jotakin väärin.
Olisi ehkä helpompi jätää nuo ateistiset jutut lukematta. sillä..
Pidän " Rammattu kansalle" käännöstä yhtenä parhaimpana.
Gal.5:
6. Kristuksessa Jeesuksessa ei hyödytä ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus. Tärkeää on rakkaudessa vaikuttava usko.
7. Te juoksitte hyvin. Kuka teitä esti olemasta totuudelle kuuliaisia?
8. Houkutus siihen ei ole lähtöisin hänestä, joka teitä kutsuu.
9. Vähäinen hapate hapattaa koko taikinan.
1.Kor.5:
6. Kerskailunne ei ole hyväksi. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?
7. Puhdistakaa pois vanha hapate, että olisitte uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomia; onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.Se on kato juuri sitä pahinta eksytystä, Jotain faktaa sekaan, jotta valheesta tulee uskottavampi. Mutta tämän valhepostarin tekstit on niin kömpelön läpinäkyviä, ettei juuri tarvitse olla huolissaan että se ketään eksyttää. Eksyttäjiä on paljon paljon taitavampiakin, jotka saavat tuhoa aikaan Seurakunnassa.
Anonyymi kirjoitti:
Se on kato juuri sitä pahinta eksytystä, Jotain faktaa sekaan, jotta valheesta tulee uskottavampi. Mutta tämän valhepostarin tekstit on niin kömpelön läpinäkyviä, ettei juuri tarvitse olla huolissaan että se ketään eksyttää. Eksyttäjiä on paljon paljon taitavampiakin, jotka saavat tuhoa aikaan Seurakunnassa.
Niin, eksyttäjillä ei ole rajoja, missä ne toimivat. Siksi seurakuntamalli on ilmoitetu Raamatusa, sitä vain ei kaikkialla noudateta.
Kun saatana yriti petoksellä puhua Jeesuksellekin, uskaltaa se yrittää sitä missävain ihmisillekin.
Jeesus kumosi saatanan puheet Ramatun kirjoituksilla. Matteus luvut 3 ja 4
Matt. 4:
10. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, Saatana, sillä on kirjoitettu: 'Herraa, sinun Jumalaasi, sinun tulee kumartaa ja vain häntä palvella.'"
5. Moos. 6:13; 5. Moos. 10:20; Sef. 1:4-5
11. Silloin Paholainen jätti Jeesuksen, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.
Matt. 26:53; Luuk. 22:43; Joh. 1:51; Hepr. 1:6; Hepr. 1:14Anonyymi kirjoitti:
jatkoa...
Kertokaapa oppienne lupuaksien ristiriitaisuuksien seurauksia vaikkapa kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen antamien oppien, Lain sekä käytännössä Hänen esimerkillisiin tekoihin. Hänhän mm otti mukaansa Paratiisiin ei uskossa olleen, kastamattoman ryövärin ja on kieltänyt vääriin profeettoihin uskomiset ja sellaisia ovat Lakia ja oppeja rikkovilla.
Joten kasteet ja usko ovat Kaikkivaltiaan oppien mukaan asetettu täysin kristittyjen väärennetyn raamatun tilille RISTIRIITAISUUKSINEEN ja kuten huomaatte, niin sitä vääryyttä Kaikkivaltiasta vastaan tukee ERO Jumalasta ja samalla Heistä:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan: 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Mitä kristityille jää todellisuudessa valheellisesti kristillisinä esiintymisistä jäljelle!!!
Tämä ainakin mutta miettikää itse lisää omalta kohdaltanne....
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Kristillisten Jeesus opetuslapsilleen:
Matteuksen evankeliumi:
7:15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Luukkaan evankeliumi:
10:3 Menkää; katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle.
Jne...
Raamatun Paavalin teksteissä on omia virityksiä kristillisten Jeesuksen opeista jotka kiristivät Pietarilta pitäessään Pietaria vankilassa.
Matteuksen mukaan:7:15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
2.Korinttolaiskirje:
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi."Ei kaste olekaan pelastuksen ehto, vaan usko.
Ryöväri ristilä tunnusti uskonsa sanoessaan Jeesukselle ja ihmislle.
Luuk. 23:
39. Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi häntä sanoen: "Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä!"
40. Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö sinä pelkää edes Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?
41. Me tosin kärsimme oikeudenmukaisesti, sillä me saamme, mitä tekomme ansaitsevat, mutta tämä ei ole tehnyt mitään pahaa."
42. Sitten hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
43. Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa."
1. Moos. 2:8; 2. Kor. 12:4; Ilm. 2:7
- Anonyymi
Kuinkahan kauan aikaa ottaa laittomuuden kristityille oppia edes "Älä tapa" Laki ja oppivatko koskaan ymmärtämään sitä?
Eivät edes ymmärrä, että palvelevat eksytettyinä Saatanaa kristillisten Kaikkivaltiaan Jumalan Nimeen pilkavina rikollsina Lain mukaan:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Ja sitten vielä ymmärtämättminä uskovat kristillisten Kaikkivaltiaan Jeesuksen sovittaneet heidän kaikki synnit=rikokset vaikka kristittyjen oman raamatun mukaa Kaikkivaltias Jeesus on tuomionsa jo antanut joten "ikuiseen tuleen" on varattu paikat...
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 "Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin."
((( viitaten mm Apostolien teot:13:6 tekstiin.)))
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kristittyjen Barjeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesu
Kiellon ja Lakien rikkomisen seurauksista armoton tuomio...
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."- Anonyymi
Miksi postaat tuota valhetta kuukaudesta toiseen, aiheesta toiseen? Se Barjeesus taidat olla sinä itse.
- Anonyymi
Kiitos, eli olet eksyttäjä Saatanan kätyri. Eipä tarvitse kenenkään muuta sinusta sanoa. Ikävä juttu, ikävä juttu.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi postaat tuota valhetta kuukaudesta toiseen, aiheesta toiseen? Se Barjeesus taidat olla sinä itse.
Barjeesus oli noita, saatananalaisuudessa.
Ap. t. 13:
6. Kun he olivat kulkeneet koko saaren halki Pafokseen asti, he tapasivat Barjeesus-nimisen juutalaisen miehen, joka oli tietäjä ja väärä profeetta.- Anonyymi
Saatana mainostaa omaansa. Barjeesuksella ei ole mitään yhteistä Jeesus Kristuksen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatana mainostaa omaansa. Barjeesuksella ei ole mitään yhteistä Jeesus Kristuksen kanssa.
Joo, se kristittyjen uskovaisten todellinen Herra Jumala on Paavalin teksteissä näin:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.htm
Ja kun kristityt esiintyvät kristillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimiin rikoksia tehden, mm näin maailmalla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Kristillisten Kaikkivaltias Jeesus EI LÄHETTÄNYT kristittyjä kehitysmaihin HEIDÄN JA HEIDÄN PYHÄN HENGEN nimiin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin joten laittomuus todistaa todelliset Herransa!
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
sekä "Älä tapa" laki ovat voimassa....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[
16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
Ja sitä suomalaisittainkin...
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
- Anonyymi
Näin on käynyt Ps. 49: 17–18~Luuk. 9: 57–58
Sunnuntaita- Anonyymi
Psalmi 49
Ihminen loistossaan ei ole pysyvä
1. Musiikinjohtajalle. Koorahilaisten psalmi.
2. Kuulkaa tämä, kaikki kansat,
kuunnelkaa, kaikki maan asukkaat,
3. sekä alhaiset että ylhäiset,
niin rikkaat kuin köyhät.
4. Minun suuni puhuu viisautta,
sydämeni mietteissä on ymmärrystä.
5. Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita,
ratkaisen arvoitukseni lyyraa soittaen.
Ps. 78:2
6. Miksi pelkäisin pahoina päivinä,
kun petturien vääryys ympäröi minua,
7. noiden, jotka luottavat vaurauteensa
ja kerskailevat suuresta rikkaudestaan.
8. Ei kukaan voi veljeään lunastaa
eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa
Matt. 16:26
9. – onhan ihmisten sielujen lunastus kallis,
ihmiseltä se jää ikuisesti suorittamatta
10. niin että hän saisi elää ikuisesti
eikä näkisi kuolemaa.
11. Nähdäänhän, että viisaat kuolevat.
Myös tyhmät ja järjettömät menehtyvät
ja jättävät toisille vaurautensa.
Saarn. 2:16; Saarn. 2:18; Jer. 17:11
12. Sisimmässään he ajattelevat, että heidän huoneensa pysyy ikuisesti,
heidän asuinsijansa polvesta polveen.
He nimittävät maatiloja nimensä mukaan.
13. Mutta mahtavinkaan ihminen ei ole pysyvä.
Häntä voi verrata eläimiin, jotka häviävät.
Saarn. 3:19
14. Tämä on heidän tiensä, heidän hulluutensa,
ja heidän jälkeensä niiden,
jotka mieltyvät heidän puheisiinsa. Sela.
15. Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan,
kuolema heitä kaitsee.
Aamun koittaessa oikeamieliset hallitsevat heitä.
Heidän hahmonsa katoaa,
tuonela on heidän asuntonsa.
16. Mutta Jumala lunastaa minun sieluni tuonelan vallasta,
sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.
Ps. 73:24
17. Älä pelkää, kun joku rikastuu,
kun hänen kotinsa loisto lisääntyy.
Ps. 37:17
18. Sillä kuollessaan hän ei ota mitään mukaansa
eikä hänen rikkautensa astu alas hänen jäljessään.
Job 27:16-18; Ps. 39:7; Luuk. 12:15
19. Vaikka hän eläessään kutsuu itseään siunatuksi – ja sinuahan ylistetään, kun sinulla on kaikki hyvin
20. hänen sielunsa joutuu esi-isiensä luo,
jotka eivät ikinä valoa näe.
21. Mahtavinkin ihminen, jolla ei ole ymmärrystä
on verrattavissa eläimiin, jotka hukkuvat.
- Anonyymi
Pyhänhengen puhuttelu on tosi hienoa.
https://www.hs.fi/mainos/ideat/art-2000008014266.html & https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008046337.html
Puuttuminen kuulemisesta vaikuttaa näkemisiin.
-kuulemiin-- Anonyymi
Pyhän Hengen pilkkaamista ei raamatussa olevan tiedon mukaan saa anteeksi!
- Anonyymi
Raamattu on hiekkakansan satukirja .
- Anonyymi
Niin, tai ainakin kristittyjen väärennöksinä ja tulkintoina paavalilais-luterilaisuuden oppikuntien laatimana... Yksi, ehkä pahin eksytyksen aiheuttaja raamatussa on kaste.
Ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus lähettänyt laittomuuden kristittyjä kehitysmaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin. Ja se laittomuus osoittaa todellisten vaarallisuudensa vielä siten, että toimii kristillisten Lait antaneiden Lakia rikkomalla Heidän Pyhään Nimeen "älä tapa" Lakien rikkoen! Siis rikko myös samalla tätä Lakia:
Joten näin on Laki asetettu Jumalan pilkka rikoksesta:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Joten kristittejen osalta ei pitäs uskovaisillakaan olla epätietoisuutta todellisista Herroistaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, tai ainakin kristittyjen väärennöksinä ja tulkintoina paavalilais-luterilaisuuden oppikuntien laatimana... Yksi, ehkä pahin eksytyksen aiheuttaja raamatussa on kaste.
Ei kristillisten Kaikkivaltias Jeesus lähettänyt laittomuuden kristittyjä kehitysmaihin tappamaan ja tapattamaan syyttömiä ihmisiä, lapsiakin. Ja se laittomuus osoittaa todellisten vaarallisuudensa vielä siten, että toimii kristillisten Lait antaneiden Lakia rikkomalla Heidän Pyhään Nimeen "älä tapa" Lakien rikkoen! Siis rikko myös samalla tätä Lakia:
Joten näin on Laki asetettu Jumalan pilkka rikoksesta:
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-jumalanpilkka
Joten kristittejen osalta ei pitäs uskovaisillakaan olla epätietoisuutta todellisista Herroistaan!Tässä näyttöä laittomuudesta jos joku epäilee....:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
"Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[
16] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[17] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008.[18] Nigeriassa noin 5 000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[19] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia". Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[20]"
Ja sitä suomalaisittainkin...
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukkomurhasta. " (IL)'
- Anonyymi
Väärän sanan julistamiset ovat kristittyjen ominaisuuksia.
Krsillisten Kaikkivaltiaiden Pyhään Nimeen maailmalla laittomuuksia tehden omia Herrajaan palvelevina...
Vai onko raamatunne Lait antanut kristillisten Jumala teettänyt nämäkin kristittyjen laittomuudet?
SALATTUA TOTUUTTA ESIIN...........
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f601c0c1-70e7-4818-b81e-837ecc363a9f
#Kanadalainen alkuperäiskansojen järjestö kertoi keskiviikkona tehneensä ”järkyttävän ja shokeeraavan löydön” Saskatchewanin provinssissa sijaitsevan sisäoppilaitoksen pihalta.
Tiedotteen mukaan Marievan Indian Residential School -koulun pihamaalta oli löytynyt satoja merkitsemättömiä hautoja, joissa The New York Timesin mukaan lepäsi toistaiseksi tuntematon määrä alkuperäiskansoihin kuuluneiden lasten ruumiita.
Tiedotteen mukaan ruumiiden määrä on ”tähän saakka kaikista merkittävin”, eli on syytä olettaa, että ruumiita on löytynyt useita satoja. ,
Järjestö tiedottaa asiasta lisää tänään torstaina.
Vain noin kuukautta aikaisemmin Kanadassa tehtiin vastaava löytö, kun Brittiläisen Kolumbian alueen Kamloopsissa sijaitsevasta sisäoppilaitoksen pihasta löydettiin 215 alkuperäiskansoihin kuuluvan lapsen ruumiit.
LUE MYÖSKanadassa tehty järkyttävä löytö koulun pihalta: yli 200 lapsen joukkohauta
Vuosien 1831 ja 1996 aikana Kanadan sisäoppilaitosjärjestelmä pyrki sulauttamaan alkuperäiskansojen lapset enemmistökulttuuriin erottamalla heidät väkisin vanhemmistaan sekä kieltämällä heitä puhumasta äidinkieliään.
Reutersin mukaan lapsia erotettiin noin 150 000, ja sisäoppilaitosaikana heitä pidettiin nälässä, pahoinpideltiin sekä käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Laitoksista selvinneet kertoivat kärsineensä kouluvuosien aikana nälästä sekä yksinäisyydestä.
Kanadan liittohallitus pahoitteli järjestelmää vuonna 2008, mutta suurinta osaa sisäoppilaitoksista johtanut roomalaiskatolilainen kirkko ei ole vieläkään virallisesti pahoitellut julkisuuteen tulleita hirmutekoja.#
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992