kyllä pääministerikin syödä saa mutta.?

ei se nyt ole Sanna Marinin vika kai, että Suomen järjestelmä on myöntänyt tämmöisen käsittämättömän ruoka rahan, etuuden. mutta kyllä minua vähän vituttaa, että kun tuota etuutta on melkein euroina yhtä paljon mitä meikäläinen saa pientä eläkettä kuukaudessa. Ja toinen, kun tuo pääministerin palkka ja etuudet kuukaudessa enemmän mitä minä saan vuodessa. joku raja päätäjillekin ja nämä taksii kyydit joita jotkut käytää tolkuttomasti, eikö edes hävetä.???
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen samaa mieltä, jos PM ei olisi tiennyt saamastaan etuudesta mitään. Mutta jos tiesi valtion kustantavan, asia on toinen. Silloin pidän tällaisen etuuden käyttämistä todella epäasiallisena, koska oma palkka on niin tolkuttoman korkea. Ja varsinkin, kun presidenttikin on itse vapaaehtoisesti alentanut omaa palkkaansa, että rahaa säästyisi. Olisi kai Niinistökin voinut vaan ottaa, kun kerran annetaan. Mutta ei ottanut, vaan alensi, jotta olisi esimerkkinä muillekin.

Siinä Sanna siis tekee reilusti, jos hän maksaa rahat takaisin, vaikka ei ole mitään laitonta tehnytkään etua käyttäessään. Mutta se on kuitenkin asiallista tuolla palkalla luopua moisesta etuudesta ja maksaa takaisin.

Yleisesti ottaen päättäjien ja valtion mainetta ei korjaa enää mikään. En ainakaan itse enää luota siihen, etteikö joku toinenkin päättäjä jossain mussuttaisi kansalaisten piikkiin ihan samalla tavalla parasta aikaa, kovasta palkastaan huolimatta.

Sanon vaan, että perästä kuuluu ja jo mietin, että kuka mahtaa olla seuraava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ei se nyt ole Sanna Marinin vika kai, että Suomen järjestelmä on myöntänyt tämmöisen käsittämättömän ruoka rahan, etuuden. mutta kyllä minua vähän vituttaa, että kun tuota etuutta on melkein euroina yhtä paljon mitä meikäläinen saa pientä eläkettä kuukaudessa. Ja toinen, kun tuo pääministerin palkka ja etuudet kuukaudessa enemmän mitä minä saan vuodessa. joku raja päätäjillekin ja nämä taksii kyydit joita jotkut käytää tolkuttomasti, eikö edes hävetä.???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu