Koronakuolemat

Todetut tartunnat on olleet laskussa, mutta rokottamisen jälkeen on alkanut ilmaantumaan kuolemaryppäitä. 1 1=2
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tänäänkin ilmoitettiin 8 uutta kuolemaa ja vain 56 uutta tartuntaa.

Äänestä

2 miljoonaa suomalaista on jo kuollut siihen myrkkypiikkiin. On järkyttäväää että tämäkin eliitin ja valhemedioiden toimesta täysin pimitetään.

Äänestä

Uuden eliitin masinoima väestönvähennys on jo täydessä käynnissä. Sairaalat ja hautaustoimistot pursuavat kymmeniä tuhansia rokotteeseen kuolleiden ruumiita, mutta valtamedia ja lääkärit on lahjottu hiljaiseksi.

Äänestä
  • väistö vähennys tosiaan menossa, kehitysmaista paljastui miten naisia on rokotettu etteivät tule raskaaksi olenkaan,

    Äänestä

Kävin katsomassa rokotuspaikkaa ja sinne meni koko ajan sisään ihmisiä, mutta ketään ei tulllut ulos. Kiersin takapihan puolelle ja siellä oli pinoittain ruumisarkkuja ja jonossa ruumisautoja, joita lähti jatkuvasti kohti jotain salaista paikkaa. Kamerastani loppui harmittavasti juuri akku, joten en saanut kuvattua tätä kansanmurhaa, joka on siis ihan totta.

Äänestä

jossain kunnissa suositellaan jo vainajan tuhkaamista kivien sijaan niin maata säästyy,

Äänestä

Sunnuntai, toukokuu 30, 2021 by: News Editors
”Covid-rokotteiden jälkeen raportoitujen haittatapahtumien määrä jatkaa nousuaan Tautien torjun-ta- ja ehkäisykeskusten (CDC) tänään julkistaneiden tietojen mukaan. Tiedot ovat peräi-sin suoraan rokotteiden haittatapahtumaraportointijärjestelmään (VAERS) toimitetuista rapor-teista. (Megan Redshaw'n artikkeli julkaistiin uudelleen ChildrensHealthDefense.org)
VAERS on ensisijainen hallituksen rahoittama järjestelmä haitallisten rokotereaktioiden ilmoit-tamiseksi VAERS: lle toimitetuissa Yhdysvaltain raporteissa, jotka edellyttävät lisätutkimuksia, ennen kuin syy- yhteys voidaan vahvistaa.
Vaers julkistaa joka perjantai kaikki rokotevahinkoraportit, jotka on saatu tietystä päivämääräs-tä alkaen, yleensä noin viikkoa ennen julkaisupäivää. Tämän päivän tiedot osoittavat, että 14.12.2020–21.5.2020 VAERS:lle ilmoitettiin yhteensä 227 521 haittatapahtumaa, joista 4 406 kuoli eli 205 enemmän kuin edellisellä viikolla ja 21 537vakavaa vammaa, mikä on 3 009 enemmän kuin viime viikolla. Tämän viikon tiedot osoittivat 3 449 haittatapahtumaa, joista 58 oli vakavia, 12–17-vuotiaiden keskuudessa.”
”Yhdysvalloissa oli annettu 281,6 miljoonaa COVID-rokoteannosta 21. Tämä sisältää 120 mil-joonaa annosta Modernan rokotetta, 152 miljoonaa annosta Pfizeria ja 10 miljoonaa annosta Johnson & Johnsonin (J&J) COVID-rokotetta.

Äänestä

Nuorille lapsille ei saisi antaa rokotusta ja ei kellekkään jolla ollut korona. Eihän kaikki edes tienneet että heillä se jo oli ollut. Huh huh.

Äänestä

mukamas eulta saatu alkuun rokotteita riittävästi, kun halusivat kokeilla ensin pienelle ryhmälle haitta vaikutusta tervyteen,

Äänestä

Onko Ruotsin virusgurusta Tegnellistä kuulunut mitään viime viikkoina Astrapiikin jälkeen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Todetut tartunnat on olleet laskussa, mutta rokottamisen jälkeen on alkanut ilmaantumaan kuolemaryppäitä. 1 1=2

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu