"Pääministerin aamiaskohusta"

"on joutunut katsomaan ainakin peiliin" sanoo Sari Essay.

Tämä on juuri sitä suomalaisten hyväuskoisuutta, mikä on siinä mielessä hyväkin, että suurin osa ihmisistä osaakin katsoa peiliin oikealla ja rakentavalla tavalla, MUTTA KUN ON ihmisiä, jotka eivät todellakaan osaa katsoa peiliin, eivätkä edes halua katsoa peiliin, koska jos ihmisellä on persoonallisuus, joka koostuu minä ensin ja minun etuni, ei kaida asioiden ja ilmiöiden vääristelyä ja jopa valehtelua. Ja siihen kun lisätään se, että aina on muiden vika, jos muut/joku/ulkopuoliset ihmiset huomauttavat aiheesta, niin sitten heti uhriudutaan, ns. ihmisellä on kaiken muun aidon terveen itsetunnon PUUTTUMISEN lisäksi ns. uhri-identiteetti, aina uhriudutaan, syytetään muita, ja yksi ase, jota tälläiset ihmiset käyttävät on KOSTO, ja sekään ei kerro terveen ihmisen ja terveen itsetunnon omaavan ihmisen asevarustelulta. Tottakai jokainen on varmasti joskus kostanut, kun on joutunut vääryyden kohteeksi, mutta nyt ei puhuta mistään vääryyden kohteeksi joutumisesta, vaan oman edun tavoittelusta.

Marin ja Rinne (nyt puhtaan tästä ajasta, menneistä löytyy esimerkkejä myöskin aivan liikaa, mutta nyt on keskityttävä tähän päivään, ei menneiden muistelu auta tämänn päivän ongelmiin, jotka ovat todella suuret moraalisesti, arvopohjaltaan, ja se narsistisuuden määrä on aivan hirveätä) OVAT näyttäneet ja aiheuttaneet ihan valtavasti sitä vääryyttä, mikä ei kuulu yksinkertaisesti tähän päivään (he siis johtohahmoina, kasa muilla politiikoilla sama asia).

Kaikki edut omaan taskuun ja veronmaksajien rahojapa tietysti, ilman minkäänlaista oikeudentuntoa. Käytetään kaikki mahdollisnen hyväksi Business Finlandin rahat ja aamiaset, jonka jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että se ei ole oiken, kaikki muu on selittelyä.

Mitä luulette, miltä tuntuu ihmisestä, joka ihan oikeasti joutuu miettimään, mitä syön tänään tai viikonloppuna? Millä ostan läkkeeni? Tai, jos tulee elämäntilanteeseen yht äkkinen rojahdus, mitä syön, millä ruuat ja vuokrat, sähkölaskun?

Ja, kun monet oman puolueensa edustajista totesi eilen lehdessä, "että turha kohu", ei ole turha kohu! Ettekö te oikeasti ymmärrä, miltä tavalliselta kansalta tuntuu, jos ja kun ei ole varaa ruokaan tai lääkkeisiin, niin tällaiset aamiaiset, jonka jokainen pitää ja täytyy ymmärtää, että ei ole "turha kohu" tai turha asia. Missä reaalimaailmassa elätte? Tai eikö teillä ole ihan oikeasti mitään ymmärrystä tai ettekö muista omia köyhiä aikoja (joita monilla poliitikoilla on), miltä se tuntuu?

Sitten, kun jäädään housut kintuissa kiinni, syytetään mediaa, tässä tapauksessa myös valtion varainministeriötä, ja siellä jo viitattiinkin johonkin keskustan edustajaan, perussuomalaiset ovat kanssa syytetyn penkillä aika automaattisesti, eikä Sanna Marin ja SDP näe mitään syytä omissa toimissaan? Kehtaatte edes puhua "köyhän puolesta", kun itse syötte köyhän leipää!

Asioita on vino pino, jossa ei säästellä veronmaksajien rahoja:
- avustajia miljoona (ja se maksaa maltaita) , miten muut ovat pärjänneet paljon vähemmällä
- EU:n yhteisvelkarahoitus, joka on jo peruslakien vastaista. Ja sopimuksissa ei olla todellakaan oltu tarkkoja, kaadettu rahaa sen minkä kerkiää, en tarkoita, että eikö elvytystä tarvita, mutta ei se nyt ole mennyyt miltään osin oikeudenmukaisesti - Suomi on antanut ja pannut haisemaan (kenen etu)?
-ylipäätänsä kaikki politiikot käyttävät ihan hulluna kansan varoja, mutta pääministeri ja peresidentti, ja niin kuin ministeri yleensäkin ovat aina ja kaikessa etujoukoissa, joko esimerkin näyttäjänä tai hyväksikäyttäjänä!

jne. jne.

Ihmisten asioita arjessa, ihmisten mielipiteitä arjesta, ihmisten mielipitetiä oikeasta ja väärästä, ns. kansan keskuudessa, EI OLE POLIITTISTA AJOJAHTIA, jota aina käytätte tekosyynä. Ei ole. Tämä teidän mielilause kertoo vain siitä, kuinka syvällä te olette itse omassa kaivamassanne kuopassa, ja siitä, että teidän elämänpiiriin ei mahdu kuin politiikka, koska oma etu on sieltä vedettävissä aivan liian helposti.

Politiikan uskottavuus on kyllä täysin 0, ja tämä ei ole yhden tai kahden ihmisen mielipide. Suomi on jo, mutta nyt viimevuosina mennyt kovaa vauhtia kohti tuhoa. Korruptio rehottaa piilossa politiikan nurkissa. Täysin mätää, josta kukaan ei uskalla puhua. Ja tässä aamiaskohussa politiikkojen on pakko pitää suunsa kiinni, koska liian moni itsekkin on syyllistynyt kähmintään ja syyllistyy kokoajan. Onko se oikein? Ei. Pitääkö ihmisten ja median saada niistä puhua? PITÄÄ, ja se ei ole TURHAA KOHUA.

Marin ja Rinne ja Kiuru eivät ole suomelle hyväksi, ja tämä ei perustu mihinkään poliittiseen agendaan tai mihinkään muuhunkaan kähmintään, tämä on asiamielipide elämänkokemuksella ja paljon nähneellä ajatuksella kirjoitettu Suomen kansalaisten parhaaksi.

Olen ennenkin ollut joskus ns. "yksin" mielipiteeni kanssa (tarkoitan, että kuka on edes ääneen sanonut asiat, ja perustellut ne), kunnes aika on näyttänyt, että se muu "joukko" ei nähnyt. Valheet paljastuu. Vääryydet tulee ilmi.
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eikä sellainen osoita peiliin katsomista, että yritetään pääministerin "turvallisuus kustannuksia" yms. sekoittaa aamiaisiin. Jokainen tajuaa, että turvallisuus asiat yms. kuuluu asiaan, mutta aamiaiset on silkaa varastamista.

Äänestä
  • Aamiainen on ollut luontaisetuna muillakin pääministereillä. Se on pieni lisä siitä, että he tekevät pitkiä päiviä eivätkä ehdi kauppaan ja ruuanlaittoon niinkuin muut ihmiset. Jos kävisit töissä, etkä viettäisi päiviäsi soopaa kirjoitellen, niin tietäisit että tavallisillekin työläisille kuuluu verottomana etuna matkustuspäivärahat ja ateriakorvaukset jos he joutuvat yöpymään muualla kuin kotonaan.

    Äänestä

En edes jaksanut lukea koko vuodatusta mutta taitaa ap:lla olla päällimmäisenä kosto niin paljon mielessä että tässä yritetään nyt aamupalan syyksi vierittää kaikki ihmiskunnan kärsimykset.

Se jos mikä ei ole mielestäni kovinkaan tervettä argumentointia.

Äänestä
  • Kuka on vierittänyt? SDP on olevinaan köyhänväen puolue ja sen kannattajat siihen uskovat. No nyt heidän pm ahnehtii kuten kaikki muutkin, rahaa ja valtaa. Jäi vaan nolosti kiinni. PS ja KD ainoat puolueet joissa mitään järkeä.

    Äänestä

  • Ei kaikki ole poliittista, kostoa, kilpailua, oman edun tavoittelua. Vaikka niin he luulevat, jotka ovat ihan fyysisesti tämän asian lähettyvillä.

    Seuraan politiikkaa, taloutta, luonnon kiertokulkua (teorian ja käytännön katsein). Kirjoitan, mitä ajattelen, mitä havannoin, ja mihin päätelmiin tulen/olen tullut. Nämä ovat asioita, joita kaikkien kannattaisi miettiä ja havannoida. Ja jokaisella on oikeus omaan kannanottoon eikä se pitäisi ajaa siihen, että aletaan muita kirjoittajia tai mielipiteiden esittäjien suuntaan haukuntaa harrastamaan.
    Tätä juuri olen huomionut, että enää ei voi netissä yleisesti vaihtaa ajatuksia tai kirjoittaa ajatuksiaan ilman, että joku poliittinen avusta/poliittisesti "omia oikeuksien" puolustaja ei tulis tökkimään. Ei siinä, minun kirjoituksia saa tökkiä, mutta ei se ole tökkijältä kovin asiallista käytöstä, eli siis, se on hänen ongelmansa, ei minun.

    Kirjoitus oli pitkä, mutta luen ja seuraan asioita ihan globaalisti, joten kun pysähtyy miettimään, niin joitakin asioita tulee kirjoitettua. Olen kiinnostunut myös psykologiasta, jo omaksi ilokseni lukenut laajalti psykologian kirjoja (niin teorioita, kuin eri kirjoittajien opuksia), joten pohdin myös psykologiselta näkökannasta käsin asioita, kun seuraan maailmaa, ja niissä tapahtuvia ilmiöitä ja asioita.

    Mutta summa sumarun, sinun argumetointi oli asiallista? :D

    Minä ajattelen omilla aivoillani, keskustelen asioista aika harvojen kanssa, mutta ne harvat ovat oman alansa asiantuntijoita. Elämänkokemus seuraa aina myös mukana.

    En ole poliittisesti kallellaan mihinkään suuntaan, enää en edes äänestä, koska en luota politiikan tekijöihin ja tekemisiin nyt tässä ajassa. Tulen niin taloudellisesti kuin henkisestikin itse omillani toimeen, joten minulla ei ole tarvetta kostoon, mustamaalaukseen eikä mihinkään niihin rinnastettavaan. Päinvastoin, koen, että asioista juuri heidän pitääkin puhua, joilla on ns. "rahkeita puhua", koska, kun on tarpeeksi heikoilla tai muuten riippuvainen muista tai vaikkapa työnantajastaan/yhteisöstään/politiikan tai ei, niin heidän nimenomaan kuuluu puhua, koska he voivat ja pystyvät sen tekemään. Ei ole tarvetta kumarrella tai peitelle mitään, voi puhua, ja pitää puuhua vapaasti ja avoimesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on vierittänyt? SDP on olevinaan köyhänväen puolue ja sen kannattajat siihen uskovat. No nyt heidän pm ahnehtii kuten kaikki muutkin, rahaa ja valtaa. Jäi vaan nolosti kiinni. PS ja KD ainoat puolueet joissa mitään järkeä.

    Nolosti kiinni jääneen vaaliehdokas persun jälkeen alettiin kohuamaan Marinin lounasedusta. Niin läpinäkyvää kuin olla ja voi. Yritetään peitellä sitä tosiasiaa, että persuilla rikollisia joukossaan. Todella siis Suomen Lakia rikkovia ja tuomittujakin rikollisia.

    Halla-Ahokin saanut tuomion vihapuheesta ja kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Hyvin on oppi-isän opit menneet persulaisten tyhjään kaaliin.

    En itse koe että Halla-aho olisi joku pyhimys. Toisin kuin sinä koet Marinin olevan. Halla-ahohan petti vaimoaan mikä on mielestäni paljon vakavempi rikkomus kuin tuo typerä kiihottamistuomio. Mutta et sinä haluaisi lakiin tuomiota aviorikoksesta. Vihapuheesta kyllä haluat. Sekopäistä.

    En koe Marinin olevan pyhimys, mutta nyt on nostettu väärästä asiasta haloo. Niinkuin jo kirjoitinkin niin tavallisetkin duunarit saavat verottomia päivärahoja ja ruokaetuja jos joutuvat yöpymään muualla kuin kotonaan. Aviorikokset puolestaan ovat aviopuolisoiden välisiä asioita, niistä ei laissa ole pykäliä. Enkä minä niitä lakeja ole määritellyt vaan Suomen kansan valitsema eduskunta.

    Tiedätkö kuinka paljon Suomen pääministeri saa palkkaa? Pitäisikö insinöörien ja tuomarienkin sitten saada aamiaisrahaa? Se miten et voi nähdä Marinin teoissa mitään väärää paljastaa että olet rakastunut häneen.

    Äänestä

Tuskin maltan odottaa että hotelliyöpymisen yhteydessä nautitut aamiaiset ruvetaan laskemaan työmatkailijoille verotettavaksi tuloksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"on joutunut katsomaan ainakin peiliin" sanoo Sari Essay.

Tämä on juuri sitä suomalaisten hyväuskoisuutta, mikä on siinä mielessä hyväkin, että suurin osa ihmisistä osaakin katsoa peiliin oikealla ja rakentavalla tavalla, MUTTA KUN ON ihmisiä, jotka eivät todellakaan osaa katsoa peiliin, eivätkä edes halua katsoa peiliin, koska jos ihmisellä on persoonallisuus, joka koostuu minä ensin ja minun etuni, ei kaida asioiden ja ilmiöiden vääristelyä ja jopa valehtelua. Ja siihen kun lisätään se, että aina on muiden vika, jos muut/joku/ulkopuoliset ihmiset huomauttavat aiheesta, niin sitten heti uhriudutaan, ns. ihmisellä on kaiken muun aidon terveen itsetunnon PUUTTUMISEN lisäksi ns. uhri-identiteetti, aina uhriudutaan, syytetään muita, ja yksi ase, jota tälläiset ihmiset käyttävät on KOSTO, ja sekään ei kerro terveen ihmisen ja terveen itsetunnon omaavan ihmisen asevarustelulta. Tottakai jokainen on varmasti joskus kostanut, kun on joutunut vääryyden kohteeksi, mutta nyt ei puhuta mistään vääryyden kohteeksi joutumisesta, vaan oman edun tavoittelusta.

Marin ja Rinne (nyt puhtaan tästä ajasta, menneistä löytyy esimerkkejä myöskin aivan liikaa, mutta nyt on keskityttävä tähän päivään, ei menneiden muistelu auta tämänn päivän ongelmiin, jotka ovat todella suuret moraalisesti, arvopohjaltaan, ja se narsistisuuden määrä on aivan hirveätä) OVAT näyttäneet ja aiheuttaneet ihan valtavasti sitä vääryyttä, mikä ei kuulu yksinkertaisesti tähän päivään (he siis johtohahmoina, kasa muilla politiikoilla sama asia).

Kaikki edut omaan taskuun ja veronmaksajien rahojapa tietysti, ilman minkäänlaista oikeudentuntoa. Käytetään kaikki mahdollisnen hyväksi Business Finlandin rahat ja aamiaset, jonka jokainen aikuinen ihminen tajuaa, että se ei ole oiken, kaikki muu on selittelyä.

Mitä luulette, miltä tuntuu ihmisestä, joka ihan oikeasti joutuu miettimään, mitä syön tänään tai viikonloppuna? Millä ostan läkkeeni? Tai, jos tulee elämäntilanteeseen yht äkkinen rojahdus, mitä syön, millä ruuat ja vuokrat, sähkölaskun?

Ja, kun monet oman puolueensa edustajista totesi eilen lehdessä, "että turha kohu", ei ole turha kohu! Ettekö te oikeasti ymmärrä, miltä tavalliselta kansalta tuntuu, jos ja kun ei ole varaa ruokaan tai lääkkeisiin, niin tällaiset aamiaiset, jonka jokainen pitää ja täytyy ymmärtää, että ei ole "turha kohu" tai turha asia. Missä reaalimaailmassa elätte? Tai eikö teillä ole ihan oikeasti mitään ymmärrystä tai ettekö muista omia köyhiä aikoja (joita monilla poliitikoilla on), miltä se tuntuu?

Sitten, kun jäädään housut kintuissa kiinni, syytetään mediaa, tässä tapauksessa myös valtion varainministeriötä, ja siellä jo viitattiinkin johonkin keskustan edustajaan, perussuomalaiset ovat kanssa syytetyn penkillä aika automaattisesti, eikä Sanna Marin ja SDP näe mitään syytä omissa toimissaan? Kehtaatte edes puhua "köyhän puolesta", kun itse syötte köyhän leipää!

Asioita on vino pino, jossa ei säästellä veronmaksajien rahoja:
- avustajia miljoona (ja se maksaa maltaita) , miten muut ovat pärjänneet paljon vähemmällä
- EU:n yhteisvelkarahoitus, joka on jo peruslakien vastaista. Ja sopimuksissa ei olla todellakaan oltu tarkkoja, kaadettu rahaa sen minkä kerkiää, en tarkoita, että eikö elvytystä tarvita, mutta ei se nyt ole mennyyt miltään osin oikeudenmukaisesti - Suomi on antanut ja pannut haisemaan (kenen etu)?
-ylipäätänsä kaikki politiikot käyttävät ihan hulluna kansan varoja, mutta pääministeri ja peresidentti, ja niin kuin ministeri yleensäkin ovat aina ja kaikessa etujoukoissa, joko esimerkin näyttäjänä tai hyväksikäyttäjänä!

jne. jne.

Ihmisten asioita arjessa, ihmisten mielipiteitä arjesta, ihmisten mielipitetiä oikeasta ja väärästä, ns. kansan keskuudessa, EI OLE POLIITTISTA AJOJAHTIA, jota aina käytätte tekosyynä. Ei ole. Tämä teidän mielilause kertoo vain siitä, kuinka syvällä te olette itse omassa kaivamassanne kuopassa, ja siitä, että teidän elämänpiiriin ei mahdu kuin politiikka, koska oma etu on sieltä vedettävissä aivan liian helposti.

Politiikan uskottavuus on kyllä täysin 0, ja tämä ei ole yhden tai kahden ihmisen mielipide. Suomi on jo, mutta nyt viimevuosina mennyt kovaa vauhtia kohti tuhoa. Korruptio rehottaa piilossa politiikan nurkissa. Täysin mätää, josta kukaan ei uskalla puhua. Ja tässä aamiaskohussa politiikkojen on pakko pitää suunsa kiinni, koska liian moni itsekkin on syyllistynyt kähmintään ja syyllistyy kokoajan. Onko se oikein? Ei. Pitääkö ihmisten ja median saada niistä puhua? PITÄÄ, ja se ei ole TURHAA KOHUA.

Marin ja Rinne ja Kiuru eivät ole suomelle hyväksi, ja tämä ei perustu mihinkään poliittiseen agendaan tai mihinkään muuhunkaan kähmintään, tämä on asiamielipide elämänkokemuksella ja paljon nähneellä ajatuksella kirjoitettu Suomen kansalaisten parhaaksi.

Olen ennenkin ollut joskus ns. "yksin" mielipiteeni kanssa (tarkoitan, että kuka on edes ääneen sanonut asiat, ja perustellut ne), kunnes aika on näyttänyt, että se muu "joukko" ei nähnyt. Valheet paljastuu. Vääryydet tulee ilmi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu