Pohjois-Karjalassa on lähes kaikki muut kunnat (kuntalaiset) rokotettu yli 50 prosenttisesti. Vain Joensuussa ja KOntiolahdessa on rokotuskattavuus 30-40%.
Suomessa ei ole enää montakaan muuta kuntaa yhtä heikolla kattavuudella Hesarin päivittäin julkaiseman tilaston (tieto 31.5. tilanteesta) mukaan.
Helsingissä rokotetaan jo alle nelikymppisiäkin.
Onko vika järjestelyissä vai asiakkaissa. Itse rokotushan näkyi käyvän hyvinkin näppärästi ammattilaisten hoitamana.
Suomessa ei ole enää montakaan muuta kuntaa yhtä heikolla kattavuudella Hesarin päivittäin julkaiseman tilaston (tieto 31.5. tilanteesta) mukaan.
Helsingissä rokotetaan jo alle nelikymppisiäkin.
Onko vika järjestelyissä vai asiakkaissa. Itse rokotushan näkyi käyvän hyvinkin näppärästi ammattilaisten hoitamana.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tokentubessa joku väittää, että rokotus ei olekaan rokote vaan pistos, jossa muokataan ihmisen dna:ta sikiöstä otetun tai apinasta otetun ainesosan avulla, joka on monistettu labrassa. Se sitten alkaa villisti muodostaa piikkiproteiinnia ihmissolussa ja lopulta valtaa ihmisen kaikki solut kuin parasiitti ja lopulta tulee kuolema, kun se syrjäyttää kaikki muut ihmisen kyvyt vastustaa sairauksia eli ihminen jossain vaiheessa menettää immuniteettinsa muille taudeille ja tulee kuolema... Jotkut allergikot kuolevat jo vuoden sisällä k-piikkiin ja jotkut 10 vuoden sisällä kurjasti immuunikatoon.... Sehän on NWO agenda B. Gatesin siunaamana, että väestönvähennys näin tapahtuu ikäänkuin "luonnollisesti" ilman kolmatta maailmansotaa mahdollisesti. Raamattukin ennustaa Ilmestyskirjassa, miten kolmasosa kaikkea tuhoutuu vitsausten takia. Suurin osa Jehovan todistajista ei ota vastaan piikkiä ja he jäävät muutaman muun lisäksi asuttamaan maata tuhatvuotiseen valtakuntaan, heidän profeettansa on näin ennustanut jo kauan sitten.... ennenkuin tämmöistä oli tiedettykään. Helluntailaisista, luterilaisista, vapaakirkollisista, metodeista ja ateisteista suurin osa ottaa kuolettavan rokotteen. Vain jotkut lahkolaiset, kuten Petri Paavolan puheita uskovat, eivät ota rokotetta, koska se ei ole rokote vaan armomurhapiikk, näin sanoo Tokentuben saarnaajat. Kuulemma olisi terveellisempää sairastaa itse korona kuin ottaa se piikki vastaan. Korona itsekin on labrassa irtipäästetty bioase, väittä tokentuben tietäjät.
Olet sentään käynyt TokenTubessa!
Olet kuin rotta haaskalla hakemassa ruokaa rokotekiihkoosi.
Tulet pettymään, kyllä media on salaliittotouhua ja tekopeliä.
Olet tullut huijatuksi - ja sehän ketuttaa ketä vaan.
Me huomasimme jo reilu vuosi sitten jättää nuo epämääräiset uutiset varjoon ja katsoa asiaa järki kädessä.
Haet tietysti jotain ekstaasia jos saisit jotain katetta puheillesi, mutta valitettavasti et saa.
Maskit ja tikut täysi fiasko. Rokote tappaa ja vammauttaa.
Ei tuossa ole mitään etuja ja vahinko on tehty ja tulee vielä kauan.
Olet sentään käynyt TokenTubessa!
Olet kuin rotta haaskalla hakemassa ruokaa rokotekiihkoosi.
Tulet pettymään, kyllä media on salaliittotouhua ja tekopeliä.
Olet tullut huijatuksi - ja sehän ketuttaa ketä vaan.
Me huomasimme jo reilu vuosi sitten jättää nuo epämääräiset uutiset varjoon ja katsoa asiaa järki kädessä.
Haet tietysti jotain ekstaasia jos saisit jotain katetta puheillesi, mutta valitettavasti et saa.
Maskit ja tikut täysi fiasko. Rokote tappaa ja vammauttaa.
Ei tuossa ole mitään etuja ja vahinko on tehty ja tulee vielä kauan.
KYSYN SINULTA,TIEDÄTKÖ MITÄ ROKETE SISÄLTÄÄ,KUN LÄÄKEYHTIÖT EI OTA VASTUUTA SIITÄ?
Pistin merkille, että Joensuussa soipi jatkuvasti viimeisen kuukauden sisällä kirkonkellot, eli kuolinkelloja soitetaan vainajille, ja yli 74 -vuotiaita on alkanut joukolla kuolla.... ilmeisesti piikki ei lainkaan hidasta vaan nopeuttaa kuolemista, joka olevinaan on luonnollista.... Nyt on hautausurakoitsijat rikastumassa, sillä työt eivät ole vähään aikaan loppumassa!
Niinhän tuolla sanoi netissä hautausurakoitsija Suomesta, että viime vuosi oli hiljainen.
Nyt rokotusten alettua alkoi ollakin sitten heti runsaasti vainajia.
Missä on ne lehtien otsikot injektioitten haitoista päivittäin: kuolleet / vakavat jälkioireet / muut piikistä tuleet sairaudet!
Kyllä lehdet ovat osanneet joka päivä kiihottaa kansaa tähänkin asti jokapäiväisillä koronaan kuolleilla ja sairastuneilla!
Minä sanoin jo vuosi sitten ystävälle, että lopeta niitten lukujesi kanssa ainakin minulle kertomasta. Minua ei nuo väärät luvut kiinnosta sentin vertaa. Lopetti onneksi.
Netissä tuo yksi hautausurakoitsija todella kertoi viime vuoden hiljaisuudesta ja injektioitten antamisen jälkeen on hommaa piisannutkin.
Onko syksy jo sellainen massakuolemien aika?
Lähivuodet ovat todella vaarallisia, kun rokotteen ottajat levittävät tautejaan ympäri maailmaa.
Se on tosi hyvä jos on hiljaista. Säästyy ihmishenget ja piikkien tulevat tuskat.
Jos ei nyt sitten ole jo saanut tautia niin voi se sokeus tai halvaus tulla piikistä myöhemminkin.
Emme luota koe-injektioihin. Emme halua olla koekaniineita kun eläimet kuolivat alkukokeisiin. Myrkyn koostumus ja raskasmetallit, eläinten ja ihmisten solut niin apinan aivoista kuin adoptoiduista lapsista ovat todella mustaa magiaa ja mustaa huumoria kansalle, mutta täyttä totta.
Moni lapsi on henkensä menettänyt näitten myrkkyjen takia. Kuukausi pari sitten luimme Ruotsista jäälaatikossa lähteneestä lapsen sikiöstä näitten myrkkymaakareitten tulojen lisääjäksi. Äiti ei halunnut enää lapsia vai vetikö raha tässä?
Älä ihmeessä ota rokotetta vaan laita foliohattu yhä tiukemmin päähäsi!!!
Olipa taas lyhyt kun ei pysty muuhun enää, silloin täytyy haukkua ja nälviä vaikka kirjoittajaa jos ei enää pysty todistamaan asioita vääriksi.
Sääli.
Rokotuspiste on siilaisella. Aika pitkä matka omalla kustannuksella hakea itselleen piikki jostain eno/uimaharju suunnalta. SiunSotku osasi tämänkin sössiä. But who care`s.
Eikö foliohattu ole hiostava näillä säillä? :D
Hienoa, että täällä osataan kirjoittaa ulkomaan kielellä. Jopa useampi sana!
Sitäkös asut metsässä.
Miksi sen pitäisi olla nopeampaa, kun ilmaantuuskin on 10 luokkaa.
Katsos kun aloittaja on hysteerinen nainen.
Varmaan siksi kun kuulemma sukulaisille menee piikkiä jos jää käyttämättä.
luultavasti hitas rokotus johtuu liikenneylpyröiden vähyydestä. jos kakkihätä yllättää rokotteluun mennessä niin olis hyvä olla liikenneylpyrä lähettyvillä mihin voi kakin pudottaa. eihän kakki housussa voi rokotepaikalle mennä. vai voiko. häh. sanopas
Jokos se vappojen käyttö on unohtunut?
Kannattaa+vaikka+kuunnella+joskus+tuhansia+tarinoita+rokottamattomilta...verraten+sitten+myrkyillä+kyllästettyihin+lapsiin+ja+miksei+vanhempiinkin...
Anita+Pagnani:+4v.+tyttö.+Niin+vahva,+että+jaksoi+kantaa+painavaa+palloa+kuntosalilla+1-vuotiaana.+Aivan+uskomatonta+ja+hämmästyttävää.+Olen+ollut+flunssassa+ja+keuhkokuumeessa,+ja+samassa+sängyssä+nukkumisesta+ja+samasta+lasista+juomisesta+ja+vastaavista+huolimatta+hän+ei+ole+koskaan+sairaana!+Lääkärimme+on+luontaisen+hoidon+asiantuntija,+mutta+tytärtä+ei+ole+tarvinnut+käyttää+hänen+luonaan.+Olen+niin+onnellinen.+Elämäni+paras+päätös!!
Julie+Sabic:+Kaksi+100+%+rokottamatonta+lasta.+11-kuukautinen+ja+4-vuotias.+Molemmat+tosi+terveitä!!+Lasten+lääkäri+sanoi,+että+he+ovat+hänen+silmäteriään!!!+Onneksi+olin+etsinyt+tietoa+ja+tutkinut+kosmetiikkaan,+ruokaan+ja+rokotteisiin+lisättyjä+kemikaaleja+jo+vuosia+ennen+kuin+hankin+lapsia,+mikä+lopulta+johti+tekemäämme+päätökseen.
Shanti+Marie+Bates:+Kolme+täysin+rokottamatonta+lasta,+28-,+25-+ja+21-vuotias.+Yhdelläkään+lapsistani+ei+ole+ollut+minkäänlaisia+allergioita,+ei+koskaan+korvatulehdusta.+Ensimmäiset+kaksi+ovat+erittäin+terveitä,+mutta+toiselle+stressi+aiheuttaa+vyöruusua.+Ensimmäinen+ja+toinen+sairasti+vesirokon+ja+sikotaudin+alle+5-vuotiaana.+Kolmas+ja+nuorin+sairastaa+flunssaa+aika+ajoin.+Yritin+altistaa+hänet+vesirokolle,+mutta+hän+ei+saanut+tartuntaa.+En+ole+käyttänyt+häntä+vasta-ainekokeessa.+Hänellä+on+ollut+tunne-elämän+häiriöitä+syntymästä+lähtien,+hänellä+on+diagnosoitu+epävakaa+persoonallisuushäiriö,+ehkä+kaksisuuntainen.+Hänen+biologisella+isällään+oli+kaksisuuntainen+mielialahäiriö+ja+hän+tappoi+itsensä.+Koska+tyttäreni+on+kamppaillut+sen+kanssa+syntymästä+saakka,+se+saattaa+olla+perinnöllistä.+Onneksi+en+rokotuttanut+häntä.+Jos+hän+luopuisi+gluteenista,+maitotuotteista+ja+tulehdusta+aiheuttavista+ruoista,+todennäköisesti+hän+voisi+paremmin.
Melissa+Goodwin:+Poikani+on+nelivuotias.+Ei+K-vitamiinipiikkiä,+ei+mitään.+Ei+korvatulehduksia,+ei+mitään.+Ei+flunssaa,+nuhaa,+keuhkoputkentulehdusta,+vatsapöpöjä,+ei+allergioita,+astmaa,+tarkkaavaisuushäiriötä,+ADHD:ta.+Fiksu+ikäisekseen.+Lukee+ja+keskustelee+kuin+10-vuotias.+Siskonsa+on+13+ja+saanut+vammoja+rokotteista.
On kiva nähdä miten suomalaiset ovat heräämässä rokotusten haittoihin, ne jotka ovat henkisesti kehittyneempia ainakin välttävät rokotehysteriaa. Olin meedioistunnossa silloin kun oli 6 hengen rajoitus ja maskipakko. Paikalla olleet 15 ihmistä istuivat vieri vieressä ilman kasvosuojuksia ja olivat iloisella tuullella. He uskovat että sairastuminen johtuu usein enemmänkin pelosta sairastua, joten sekin asia pitäisi huokioida. Periaatteessa korona ei ole sen kummempi kuin tavallinen flunssa, joukkohysteria ja tarkoituksellinen ihmisten manipulointi on tainnut tehdä siitä ison asian. Henkisyys tulee nousemaan, koronatilanne lisää myös pyrkimystä siihen, on aikaa hiljentyä, katsoa sisäänpäin ja pysyä terveenä omin voimin. Kiirtan mantra laulu ja tanssi jota löytyy youtubesta on hyviä keinoja koronatilanteen aikana kohottamaan henkisiä ja psyykkisiä valmiuksia. https://www.youtube.com/watch?v=5j7cPuwvUrQ&t=4s
Koko hommahan on kommunistien salajuoni. Vihreiksi naamioituneina kommunistit syöttävät kaikki rokotteet valkopostihanhille jotka terrorisoivat tohmajärveläisten perunapeltoja. Lisärokotteisiin ei ole rahaa koska vihreät ovat kipanneet rahat lohien syötäväksi pielisjokeen, mutta osa niistä rahoista saattaa kyllä löytyä vaarin katiskasta sieltä kuurnan virran mutakaislikosta. On huomioitava myöskin elovenakapinallisten osuus rokotteiden puutteeseen, sillä rokotteita tuovat autot eivät pääse liikkumaan kun elovena istuu sillalla. Oletteko ottaneet nämä tosiseikat huomioon ennenkuin lähdette asiasta valituksen tielle? Myöskin kannattaa muistaa rokotteiden sukupuolineutraalius ja mennä rokotukseen sateenkaarimerkki rinnuksissa, sitten kun kutsu sinne lopulta tulee.
Nuorten COVID-rokotuspaikalla Espanjassa jopa 30 ambulanssia!!!
Espanjan Sevillassa väitetysti tapahtunutta tilannetta, jossa kymmenet nuoret olivat kärsineet välittömistä ja vakavan oloisista COVID-rokotteiden sivuvaikutuksista.
Äänite kuulostaa kaikkein skandaalimaisimmalta ja vakavimmalta siitä, mitä olemme viime aikoina oppineet. Sevillan rokotuskeskus on lähellä San Bernardon asemaa, jossa he COVID-rokottavat 20-25-vuotiaita nuoria.
Yhtäkkiä paikalle tulee noin 30 ambulanssia, koska noin 30 nuorta on kaatunut välittömästi, kun he ovat saaneet kyseisen rokoteannoksen.
Olemme aivan hulluja, jos sallimme nuorten ja lasten rokottamisen. Meidän vanhempien on tehtävä kaikki mahdollinen ja mahdoton estä
Juu ihan hirveää oli. Ensiksi kaatuivat jonossa olevat jotka eivät vielä olleet piikillä. Aatteles jos olisivat olleet. Kyllä Epsanjassa käytetään liian paksua piikkiä kun noin hirvittää.
Niin,miettiikö ihmiset ottaako eu.n kokellisen rokoteen mistä ei ole mitään tietoa ja lääkefirmat sanoo vastuunsa irti?
Voi olla,että ihmiset miettii mitö paskaa kehoo he tarjoavat,kun eivät ota vastuuta?
Proteiinipiikki,mitä tapahtuu myöhemmin,kun piensuonet tukkiutuvat aivoissa yms.?
Misä näitä ilmaisia piikkijä saa