Koska pakollisiin kuluihin menee nykyään jo 2/3 tuloista eli autoon ja asumiseen ja ruokaan. Nautiskellaan sitten tästä 1/3, työn hedelmistä.. Eipä putoa hirmu korkealta jos menettäisi työn. Ok auto on tietysti muuhunkin kuin vain työmatkaan, tietysti se on muuhunkin. No jos menettäisi työn niin menisi auto ja harrastukset sen mukana. Venettä olen pitänyt tiukalla budjetilla, se ei ole kallista ns mutta näillä tuloilla on silti kallista koska venepaikka maksaa paljon, telakoinnit, onneksi huoltoihin menee ihan äärimmäisen vähän. Ei ole siis mikään öky bensa vene. Kaippa näiden takia työ kannattaa, pääsee vähän veneilee, autolla pääsee muihinkin harrastuksiin ja menoihin helposti. Ilman työtä passivoituisi aika äkkiä kotiinsa kyllä.
Lähin kauppa on liki kilometrin päässä, päiväkoti täysin vastakkaisessa suunnassa sitten puolenkilometrin päässä. Työaika on se noin 8h, jos en menisi omalla autolla niin matkoihin menisi aikaa noin 2h enemmän, yhteensä päälle nuo edellä mainitut päiväkoti, kauppareissu jokunen kerta viikossa, voi sanoa että ei jaksaisi ilman autoa.
Terveisin Etelä-espoosta, työpaikka helsingissä, ei ole aamupala- eikä ateriaetuja työssäni niin kuin rikkailla yhteiskunnan siivellä elävillä joillain on, palkka 2100 brutto. Oisko kiva olla sellainen 800 euron aamiaisetu kuukaudessa, kyllä kelpais todellakin, miettikääs mun tuloilla miten iso etu se olisi, se olisi 3 x koko kuukauden ruoka budjetti!
Onko hengenheimolaisia?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Noinhan se on monella, ei ilman autoa elämä järjesty jos työmatkoihinkin menee, jo muutenkin täyteen ahdettujen, bussien vaihtoineen ja odottelemisineen kolmin- tai nelinkertainen aika verrattuna omalla autolla ajaessa. Plus se ettei kaikilla ole lähipysäkkiä edes kahden kilometrin säteellä.
Kunpa kaikki autolevat suomalaiset vain vielä tajuaisivat äänestää fiksusti niin saadaan autoilla suomessa vielä tulevaisuudessakin.
2000ekk tuloista jää nettona käteen 970ekk,
Ei sun veroprosentti sentään yli 50 voi olla, se on luokkaa 12.
Saat 2400€kk=1500 kulujen jälkeen
Kiitos, palkka nousu 300€.
Työaikakin näyttää olevan lähinnä ohjeellinen, kun työpäivät ovat vain 4-5 tuntia päivässä.
En tiedä mitä tarkoitat mutta ammatteja on monenlaisia, toisissa huhkitaan koko työaika alusta loppuun ja toisissa taas ei. Itselläni työ on keikkaluontoista, "liuhihnalla" tulee tilausten mukaan tehtäviä, paljon, vähän ja kaikkea siltä väliltä. Ihan ok kun palkka melko surkea. Korona aika oli monesti pelkkää kissojen päivää kun olisi vietellyt, keikkaa oli puolet vähemmän koko ajan, sitä jo alkoi laiskistuakkin liikaa :)