Maljasen kirja

Lainasin aikuiselle tyttärelleni Maljasen kirjan. Sen luettuaan hän totesi: "Enpä ainakaan mormoneille oveani avaa." Iloitsen hänen puolestaan, ettei hän lankea harhaoppiin.

Mormoneilta kesti 20 vuotta kirjoittaa "vastine" Maljaselle. Olen netistä lukenut tuosta kirjasta luvun temppeleistä. Siinä kiinnitetään huomiota epäolennaisuuksiin. Jos Maljanen on tehnyt pienenkin virheen, siihen takerrutaan. Taktiikka on aivan sama tällä palstalla. Kaikesta hankalasta vaietaan.

Jos joku ottaa puheeksi maagiset alusvaatteet ja miten niiden uskotaan suojaavan pahalta, joku mormoni kirjoittaa heti, että ne ovat mukavat päällä.

Jos joku ottaa esiin Smithin moniavioisuuden, tartutaan heti siihen, että niin oli Vanhan testamentinkin aikana, mutta "unohdetaan", että Smithin ja VT:n väliin mahtuu tuhansia vuosia.

Samoin valehdellaan aivan suoraan. Jos joku lainaa mormonien omaa lähdettä, joko sanotaan, että se on vain "antien" propagandaa tai selitellään, ettei se ole enää voimassa.
501679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Jos haluavat pysyä mukana kirkkonsa toiminnassa ja elätellä kuvitelmiaan, että se kultalevysatu onkin totta, niin kuvailemasi keinot ovat heille ainoa mahdollisuus.

Jos tekee jotakin muuta, niin seurauksena on vääjäämättä sen kuvitelmamaailman romahdus ja sitten ei enää voikaan olla mukana mormonien toiminnassa.

Tottahan monille on helpompi jatkaa mielikuvitusmaailmassa elämistään kuin ponnistella pois siitä, ylemmäs.

Äänestä
  • Uskotko sinä Jumalaan?

    Arvaa uskooko Joti?

    Tuntuu hauskalta että puollustat uskovan henkilön mielipiteitä asista joka liittyy uskoon ...

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Uskotko sinä Jumalaan?

    Arvaa uskooko Joti?

    Tuntuu hauskalta että puollustat uskovan henkilön mielipiteitä asista joka liittyy uskoon ...

    yhtä hyvin. Jotin lista pätee, vaikka hän onkin itse uskovainen.

    Äänestä

  • antimormoni kirjoitti:

    yhtä hyvin. Jotin lista pätee, vaikka hän onkin itse uskovainen.

    sanomasi pätee kaikkiin uskoviin.

    Sen voin hyväksyä.

    Äänestä

Mikä on Maljasen kirja ja kuka sen on kirjoittanut?
Informoikaa tietämätöntä.

Äänestä
  • tutustumassa vastinekirjaan sivuilla
    http://www.mormoni.net
    niin ko. kirjastakin saat informaatiota.
    Kirja on: Kim Östman, "Käsittelyssä 'Pääsin irti mormoneista'", Tampereen Yliopistopaino, Tampere 2004. 189 s.

    Äänestä

  • se on "pääsin irti mormoneista", kirjoittajana kirkon ex-jäsen..Oisko Pentti Maljanen..Löytynee kirjastosta...

    Äänestä

antaa tyttäresi luettavaksi myös Östmanin vastinekirjan? Luulenpa ettet uskalla, sillä siitä ilmenee selvästi, miten väärässä Maljanen on. Temppelissäkin hän on käynyt yhtenä ainoana päivänä, mutta siitä huolimatta esiintyy kaiken tietävänä. Hän jopa luulee tulleensa sinetöidyksi useaan naiseen. Onko tämäkin vain pieni virhe!

Äänestä
  • "antaa tyttäresi luettavaksi myös Östmanin vastinekirjan? Luulenpa ettet uskalla"

    Hän päättää itse, mitä lukee. Maljasen kirjassa kuitenkin tulee selvästi esiin mormonismin valheellisuus.

    "temppelissäkin hän on käynyt yhtenä ainoana päivänä, mutta siitä huolimatta esiintyy kaiken tietävänä."

    Hän kertoo oman temppelikokemuksensa eikä suinkaan esiinny asiantuntijana. Hän kertoo muun muassa siellä näkemästään filmistä, jossa Aadam esitetään Jumalaksemme.

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    "antaa tyttäresi luettavaksi myös Östmanin vastinekirjan? Luulenpa ettet uskalla"

    Hän päättää itse, mitä lukee. Maljasen kirjassa kuitenkin tulee selvästi esiin mormonismin valheellisuus.

    "temppelissäkin hän on käynyt yhtenä ainoana päivänä, mutta siitä huolimatta esiintyy kaiken tietävänä."

    Hän kertoo oman temppelikokemuksensa eikä suinkaan esiinny asiantuntijana. Hän kertoo muun muassa siellä näkemästään filmistä, jossa Aadam esitetään Jumalaksemme.

    tuokin väite, että ko. filmissä Aadam esitettäisiin Jumalaksemmme on peräisin muualta kuin hänen nekemästään filmistä. Olin samaan aikaan hänen kanssaan temppelissä ja voin vakuuttaa, ettei sellaista filmissä ollut eikä ole muissakaan eri filmiversioissa, joita käytetään opetuksessa.

    Maljasen kirja esittää vain kirjoittajansa tietämättömyyttä eikä tosiasioita. Jo aivan pienellä Östmanin kirjan lukemisella huomaa lukuisia vääriä tietoja. Teologisessa aikakausikirjassa olevassa Östmanin kirjan arvostelussa on todettu, että Maljasen kirja kaatuu tietämättömyyteen, kuten tällä keskustelupalstalla on jo mainittukin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Olin samaan aikaan hänen kanssaan temppelissä ja voin vakuuttaa, ettei sellaista filmissä ollut eikä ole muissakaan eri filmiversioissa, joita käytetään opetuksessa."

    Maljasen kirjasta on keskusteltu tällä palstalla aika moneen otteeseen. Vasta viime aikoina olet tuonut esiin väitteen, että olit hänen kanssaan samalla temppelimatkalla.

    En usko, että olet ollut. Jos olisit ollut, olisit kertonut sen jo aikaisemmin. Kun huomasit, että Maljasen kirja on yleensä saanut hyvän vastaanoton, keksit tämän väitteen.

    Tällä väitteellä pyrit siihen päämärään, että mitä tahansa Maljanen väittää, on väärin ja se, mitä sinä väität, on oikein.

    Tapani onkin puhunut tuosta jo aiemmin.... täälläkin palstalla.
    Ja sitä paitsi se että Maljanen oli vain yhden kerran temppelissä on sellainen tosiasia jonka kyllä useat muutkin tietävät.
    Maljanen ymmärsi niin paljon väärin ja vuodet on tehneet tehtävänsä ja asioita on runsaasti inhimillisistä syistäkin saattanut muuntautua aivan toisiksi.Rauha hänen sielulleen- en halua tuomita enkä parjata, säälin vain.

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    "Olin samaan aikaan hänen kanssaan temppelissä ja voin vakuuttaa, ettei sellaista filmissä ollut eikä ole muissakaan eri filmiversioissa, joita käytetään opetuksessa."

    Maljasen kirjasta on keskusteltu tällä palstalla aika moneen otteeseen. Vasta viime aikoina olet tuonut esiin väitteen, että olit hänen kanssaan samalla temppelimatkalla.

    En usko, että olet ollut. Jos olisit ollut, olisit kertonut sen jo aikaisemmin. Kun huomasit, että Maljasen kirja on yleensä saanut hyvän vastaanoton, keksit tämän väitteen.

    Tällä väitteellä pyrit siihen päämärään, että mitä tahansa Maljanen väittää, on väärin ja se, mitä sinä väität, on oikein.

    aikaisemminkin. Voisin kertoa yksityiskohtia hänen käytäytymisestään samana iltana leirintäalueella Aare -joen rannalla, mutta olkoon. Teimme tuon matkan bussilla ja majoituimme teltoissa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    aikaisemminkin. Voisin kertoa yksityiskohtia hänen käytäytymisestään samana iltana leirintäalueella Aare -joen rannalla, mutta olkoon. Teimme tuon matkan bussilla ja majoituimme teltoissa.

    "Voisin kertoa yksityiskohtia hänen käytäytymisestään samana iltana leirintäalueella Aare -joen rannalla, mutta olkoon."

    Pane linkki, koska olet kertonut. En usko, että siitä on kovin pitkää aikaa.

    Millaista käyttäytymistä? Oli hän käyttäytynyt miten tahansa, mitä sillä on tekemistä sen kanssa, mitä hän on kirjoittanut? Yritätkö jotenkin horjuttaa Maljasen uskottavuutta alhaisilla vihjeilläsi?

    Keskusteluissa ei saa:

    * Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
    * Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
    * Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
    * Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
    * Kirjoittaa rasistisia tekstejä
    * Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
    * Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
    *Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen usealle eri palstalle on kielletty.

    Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.

    Tässä Tapani sinullekin ohjeita keskusteluja varten. Vihjailetko tällä viestilläsi, että Pentti Maljanen käyttäytyisi jollain tavalla erikoisesti ja olisi siksi epänormaali? Yritä vähän selvittää, ennen kuin kirjoittelet tänne törkeitä vihjailuja. Mikäli tarkoitat jotain muuta, sinun kai olisi viisainta pyydellä Maljaselta anteeksi. Hänkään ei tuskin ole käynyt tällä palstalla sinua loukkaamassa.

    Entäpä nämä muita keskustelijoita kohtaan esittämäsi loukkaukset? Vähän väliä voimme lukea viesteistäsi, kuinka vihjailet keskustelijoiden olevan epävakaita ja vesität heidän kirjoituksia arvioiden heidän uskoaan.

    tässä linkki esimerkiksi:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000007959779

    Äänestä

  • kirkon jäsen kirjoitti:

    Linkissä olevassa Tapanin kirjoittamassa jutussa siteerataan Smithiä, joka toivoo Hurymin jäävän eloon kostaakseen hänen kuolemansa.
    Raamatussa sanotaan, että kosto on Herran. Smith ei Herran kykyihin usko, vaan toivoo, että voitaisiin päästä oman käden kosto-oikeutta käyttelemään.

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    "Voisin kertoa yksityiskohtia hänen käytäytymisestään samana iltana leirintäalueella Aare -joen rannalla, mutta olkoon."

    Pane linkki, koska olet kertonut. En usko, että siitä on kovin pitkää aikaa.

    Millaista käyttäytymistä? Oli hän käyttäytynyt miten tahansa, mitä sillä on tekemistä sen kanssa, mitä hän on kirjoittanut? Yritätkö jotenkin horjuttaa Maljasen uskottavuutta alhaisilla vihjeilläsi?

    Olin silloin aktiivinen jäsen, kun Maljasen kirja ilmestyi. Se aiheutti valtavan kohun kirkon sisällä. Kaikki olivat ymmällä, miten tähän tulisi suhtautua. Heti kohta alkoi kirjoittajan mollaaminen. Yhtäkkiä kaikki muistivat Maljaset jostakin yhteydestä tai olivat olleet samalla temppelimatkalla. Kun he vasta olivat olleet hyvä veli ja sisar, nyt muisteltiin heidän tekemisiään, käytöstään, puheitaan, ilmeitään...vaikka mitä, jota en tässä viitsi mainita.
    Tämä reaktio on tietysti aivan ymmärrettävää: on pakko pönkittää omaa uskoa.

    Monet eivät uskaltaneet lukea sitä. Luin itse sitä joskus jälkeenpäin kirjastossa. En muista siitä enää mitään, eikä asia ole enää kiinnostanut.

    Mutta ikävää on tietysti henkilökohtaisuuksiin meno.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    aikaisemminkin. Voisin kertoa yksityiskohtia hänen käytäytymisestään samana iltana leirintäalueella Aare -joen rannalla, mutta olkoon. Teimme tuon matkan bussilla ja majoituimme teltoissa.

    aika erikoista oli omakin käytöksesi. Enkä ollut ainoa sitä mieltä ollut. Tekemisesi ovat vieläkin tuoreessa muistissa, herättävät äimistystä ja niitä käsitellään seurakunnassamme esimerkkeinä.

    Eihän sille mitään voi, että joillekin ei sovi liian tiukoille aikatauluille suunnitellut pitkät matkat. Tuskin itsekään käytöksillesi ja ongelmillesi mitään voit. Sinähän vain joudut elämään niiden kanssa.

    Äänestä

  • matkalla ja kirjoitti:

    Sinäkin joudut sietämään omaa kekseliäisyyttäsi, joka on liiankin läpinäkyvää niin, että kaikki uskottavuus katoaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sinäkin joudut sietämään omaa kekseliäisyyttäsi, joka on liiankin läpinäkyvää niin, että kaikki uskottavuus katoaa.

    itseäsi. Korostan, ettei todellakaan ole oma vikasi, jos et matkalla hallinnut käytöstäsi. Ja ikävää, että kyse on kroonisesta ongelmasta sinun kohdallasi.

    Äänestä

Itse m. käytät tuplastandardia arvostellessasi nykyajan profeettoja ja Raamatun profeettoja...

Tai että mormonismissa on maagisia elementtejä, mutta hylkäät samalla sen että kristinuskossakin on... Tai että mormonit ovat kainanneet jotakin jostakin (temppeli ym. symboolit), mutta että niin on kristinuskokin...

Ja mm. väitit että mormonismi on saatanasta (nyt tuo keskusteluketju on valitettavasti poistettu.. vastasin jopa tuohon...)

"Mormoneilta kesti 20 vuotta kirjoittaa "vastine""

Siksi koska meitä on kehotettu aina olemaan vastaamatta idioottimaisuuksiin... Nyt muutamat vihdoinkin vasytaavat... Eikä kysessä todellakaan ollut mikään "vastine" vaan ihan asiallisesti kirkoitettu kirja.

"Jos Maljanen on tehnyt pienenkin virheen, siihen takerrutaan."

Siis HALOO... virheitä siis ei saa korjata ... millainen ihminen olet?

"Kaikesta hankalasta vaietaan."

Ei vaan kaikkin idioottimaisiin viesteihin ei kannata vastata.

"
Jos joku ottaa esiin Smithin moniavioisuuden, tartutaan heti siihen, että niin oli Vanhan testamentinkin aikana, mutta "unohdetaan", että Smithin ja VT:n väliin mahtuu tuhansia vuosia."

Ei sitä "unohdeta"... Uskotko sinä Jumalaan vai et? Ainakin sen kuvan olen saanut että uskot... Miksi siis hyväksyt VT:n moniavioisuuden?

"Samoin valehdellaan aivan suoraan. Jos joku lainaa mormonien omaa lähdettä, joko sanotaan, että se on vain "antien" propagandaa tai selitellään, ettei se ole enää voimassa."

Siis mitä valehdellaan mistä? Aika ylimalkaista... AI siis valehdellaan että jokin ei enää ole voimassa vai mitä valehdellaan?

Olet aika selvästi nojautunut siihen suuntaan että mormonit ovat valehtelijoita ym. pahaa... Asenteesi paistaa selvästi läpi... Hyvänen aika sentään, nykyään internetin aikana on turha kuvitellakkaan että voitaisiin ilmeisestiikkään valehdella... Joten kova on syytöksesi.

Äänestä
  • "Itse m. käytät tuplastandardia arvostellessasi nykyajan profeettoja ja Raamatun profeettoja..."

    Totta kai käytän. Raamatun profeetat ovat oikeita profeettoja ja mormonien vääriä.

    "on... Tai että mormonit ovat kainanneet jotakin jostakin (temppeli ym. symboolit), mutta että niin on kristinuskokin... "

    Tarkoitat symboleilla näitä pentagrammeja eli saatanan merkkejä, joita on mormonitemppeleissä?

    "Siis HALOO... virheitä siis ei saa korjata ... millainen ihminen olet? "

    Saa virheitä korjata, mutta ei pidä takertua epäolennaisuuksiin.

    "Ei sitä "unohdeta"... Uskotko sinä Jumalaan vai et? Ainakin sen kuvan olen saanut että uskot... Miksi siis hyväksyt VT:n moniavioisuuden?"

    VT:ssä on kysymys Jumalan käskystä, mutta mormonimsmi on kokonaan ihmisoppia. Mormonin kirja ei ole Jumalan Sanaa eivätkä Smithin saamat ilmestykset olleet Jumalasta. Tässä on se ero.

    "Siis mitä valehdellaan mistä? Aika ylimalkaista... AI siis valehdellaan että jokin ei enää ole voimassa vai mitä valehdellaan?"

    Kun täällä otetaan suoria lainauksia suoraan mormonien "profeetoilta", niitä selitellään pois.

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    "Itse m. käytät tuplastandardia arvostellessasi nykyajan profeettoja ja Raamatun profeettoja..."

    (minä)"Itse m. käytät tuplastandardia arvostellessasi nykyajan profeettoja ja Raamatun profeettoja..."

    (sinä)Totta kai käytän. Raamatun profeetat ovat oikeita profeettoja ja mormonien vääriä.

    Hyvä että myönnät käyttäväsi tuplastandardia... Se on nimittäin selvä osoitus siitä että et katso asioita objektiivisesti.

    Valitettavasti et ymmärrä sitä että Raamatussa nimenomaan eräskin profeetta toimi suoraan Jumalan käskyjä vastaan ja silti pysyi profeettana... Jos kerran Raamatussa moinen sallitaan tulee se sallia muillekin Herran profeetoille, nykaikanakin...

    "Tarkoitat symboleilla näitä pentagrammeja eli saatanan merkkejä, joita on mormonitemppeleissä? "

    Niin SINUN MIELESTÄSI Saatanan merkkejä... Mutta et ymmärrä sitä että kenellä tahansa ryhmällä on oikeus antaa omia merkityksiään symboleille...

    Niin olet sinäkin tehnyt, esim. vietätkö joulua?

    (sinä)VT:ssä on kysymys Jumalan käskystä, mutta mormonimsmi on kokonaan ihmisoppia.

    Niin SINÄ uskot.

    (SInä)"Mormonin kirja ei ole Jumalan Sanaa eivätkä Smithin saamat ilmestykset olleet Jumalasta."Mistä tiedät että JS:n ilmoitukset eivät ole Jumalasta. Jos kerran Herra on sallinut moniaviosuuden jonakin aikana, niin jostakin syystä Hän on sen tehnyt. Samasta tai toista syistä Hän sen sallii silloin kun haluaa...

    (sinä)"Tässä on se ero."

    Mutta et voi sitä todistaa, joten eroa ei ole. Se ero on vain sinun päässäsi ja se ei oikeuta kutsumaan toisen uskoa saatanaliseksi... Mutta tätä sinä et ymmärrä. Sinun täytyy siis yhtälailla hyväksyä Raamatun tapahtumat ja nykyajan tapahtumat. Jos kerran Raamatussa profeetat eivät ole täydellisiä, niin silloin nykyaikanakaan niin ei tarvitse olla, jos kerran Raamatun aikana on Herra hyväksynyt moniavioisuuden, niin hyvinkin Hän voi sen hyväksyä nykyaikanakin.

    Hän on sama eilen, tänään ja huomenna ... tuttu lause????

    olet itse pystynyt olemaan takertumatta mormonismin epäolennaisuuksiin ?
    "Saa virheitä korjata, mutta ei pidä takertua epäolennaisuuksiin."

    Mielestäni täällä ei paljon muuta tehdäkkään tässä Keskustelussa kun takerrutaan epäolennaisuuksiin ja kaiveta tikusta asiaa, kiitos mormonismi "kriitikoiden"!

    Äänestä

  • Nefiläinen kirjoitti:

    Huomaan itse juuttuneeni tuohon oppiin verisovituksesta - en saanut siitä ollenkaan riittävästi tietoa jäsenenä ollessani.

    Nyt kun olen luopunut kirkosta, ei minua enää mormonismiopin mukaan Jeesuksen sovitustyö voi pelastaa. Jotain tarttis siis itse tehdä.
    Tässä uskoakseni juuri tulisi omalla verella sovittaminen kysymykseen. Miten homma oikein käytännössä kirkossanne nykyään toimii?
    Miten voin konkreettisesti sovittaa sortumiseni omaan ajatteluun ja sen myötä eroon mormoneista.
    Tappamalla itseni, tietysti, leikkaamalla auki kurkkuni korvasta korvaan...

    Asia on ehkä sinusta epäolennaisuuksiin takertumista, mutta voi olla minun pelastumiseni kannalta aivan olennainen! Älä siis vähgeksy epäolennaisia kysymyksiä, niistä voi riippua jonkun lähimmäisesi henki ja elämä.

    Anna neuvo lähimmäsellesi, jos tiedät mitä minun nyt seuraavaksi tulee tehdä.

    kunnioittavasti
    E.m

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    (minä)"Itse m. käytät tuplastandardia arvostellessasi nykyajan profeettoja ja Raamatun profeettoja..."

    (sinä)Totta kai käytän. Raamatun profeetat ovat oikeita profeettoja ja mormonien vääriä.

    Hyvä että myönnät käyttäväsi tuplastandardia... Se on nimittäin selvä osoitus siitä että et katso asioita objektiivisesti.

    Valitettavasti et ymmärrä sitä että Raamatussa nimenomaan eräskin profeetta toimi suoraan Jumalan käskyjä vastaan ja silti pysyi profeettana... Jos kerran Raamatussa moinen sallitaan tulee se sallia muillekin Herran profeetoille, nykaikanakin...

    "Tarkoitat symboleilla näitä pentagrammeja eli saatanan merkkejä, joita on mormonitemppeleissä? "

    Niin SINUN MIELESTÄSI Saatanan merkkejä... Mutta et ymmärrä sitä että kenellä tahansa ryhmällä on oikeus antaa omia merkityksiään symboleille...

    Niin olet sinäkin tehnyt, esim. vietätkö joulua?

    (sinä)VT:ssä on kysymys Jumalan käskystä, mutta mormonimsmi on kokonaan ihmisoppia.

    Niin SINÄ uskot.

    (SInä)"Mormonin kirja ei ole Jumalan Sanaa eivätkä Smithin saamat ilmestykset olleet Jumalasta."Mistä tiedät että JS:n ilmoitukset eivät ole Jumalasta. Jos kerran Herra on sallinut moniaviosuuden jonakin aikana, niin jostakin syystä Hän on sen tehnyt. Samasta tai toista syistä Hän sen sallii silloin kun haluaa...

    (sinä)"Tässä on se ero."

    Mutta et voi sitä todistaa, joten eroa ei ole. Se ero on vain sinun päässäsi ja se ei oikeuta kutsumaan toisen uskoa saatanaliseksi... Mutta tätä sinä et ymmärrä. Sinun täytyy siis yhtälailla hyväksyä Raamatun tapahtumat ja nykyajan tapahtumat. Jos kerran Raamatussa profeetat eivät ole täydellisiä, niin silloin nykyaikanakaan niin ei tarvitse olla, jos kerran Raamatun aikana on Herra hyväksynyt moniavioisuuden, niin hyvinkin Hän voi sen hyväksyä nykyaikanakin.

    Hän on sama eilen, tänään ja huomenna ... tuttu lause????

    "Hyvä että myönnät käyttäväsi tuplastandardia... Se on nimittäin selvä osoitus siitä että et katso asioita objektiivisesti."

    En pidä esimerkiksi Grimmin satuja Jumalan Sanana enkä Koraani. Mikään kristillinen kirkko ei pidä Mormonin kirjaa Jumalan Sanana.

    "Jos kerran Raamatussa moinen sallitaan tulee se sallia muillekin Herran profeetoille, nykaikanakin..."

    Toistan: mormonien profeetat eivät ole kristinuskon Jumalan profeettoja.

    "Niin SINUN MIELESTÄSI Saatanan merkkejä... Mutta et ymmärrä sitä että kenellä tahansa ryhmällä on oikeus antaa omia merkityksiään symboleille... "

    Mitä omia merkityksiä? Pentagrammi ON saatanan merkki nykyään täysin siitä riippumatta mitä se ehkä joskus on ollut. Risti taas on kristinuskon symboli. Sen vuoksihan mormonitemppeleissä tai muissa rakennuksissa ei ristiä olekaan.

    "Mistä tiedät että JS:n ilmoitukset eivät ole Jumalasta. "

    Kuka tahansahan voi väittää mitä tahansa ilmoitusta Jumalalta tulleeksi.

    "Hän on sama eilen, tänään ja huomenna"

    Kyllä. Ja hän ilmaisee itsensä Raamatussa. Ei ole olemassa myöhempää ilmoitusta.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Huomaan itse juuttuneeni tuohon oppiin verisovituksesta - en saanut siitä ollenkaan riittävästi tietoa jäsenenä ollessani.

    Nyt kun olen luopunut kirkosta, ei minua enää mormonismiopin mukaan Jeesuksen sovitustyö voi pelastaa. Jotain tarttis siis itse tehdä.
    Tässä uskoakseni juuri tulisi omalla verella sovittaminen kysymykseen. Miten homma oikein käytännössä kirkossanne nykyään toimii?
    Miten voin konkreettisesti sovittaa sortumiseni omaan ajatteluun ja sen myötä eroon mormoneista.
    Tappamalla itseni, tietysti, leikkaamalla auki kurkkuni korvasta korvaan...

    Asia on ehkä sinusta epäolennaisuuksiin takertumista, mutta voi olla minun pelastumiseni kannalta aivan olennainen! Älä siis vähgeksy epäolennaisia kysymyksiä, niistä voi riippua jonkun lähimmäisesi henki ja elämä.

    Anna neuvo lähimmäsellesi, jos tiedät mitä minun nyt seuraavaksi tulee tehdä.

    kunnioittavasti
    E.m

    juuttua paikoilleen. Ymmärrän halusi päästä eteenpäin elämässäsi, mutta eteenpäinmeno vaatii aina entisten virheiden havitsemista ja ainakin itselleen tunnustamista.

    Pyydät ehdotusta. OK :
    1. Mene takaisin kirkkoon... mahdotonta? Ehei, se ei ole kellekkään mahdotonta, hävettävää, piinallista ja ehkä myös pelottavaa se voi olla, varsinkin jollekin jolla on niin plajon kummallisia käsityksiä, kuin sinulla. Tiedät sydämessäsi että se on kuitemnkin oikein!

    2. Rukoile että voisit saada pyhänhengen lahjan joka voi auttaa sinua ymmärtämään niitä uskon kohtia joita et nyt ymmärrä.

    Minkäänlainen kurkunleikkailu... paitsi voileivän pälle, ei liene ole suositeltavaa. Siitä voi olla kohtalokkaat seuraukset ja sitäpaitsi siitä tulee kamala sotku. Helpompaa ja ehdotomasti siistimpää lienee katumus ja taksisin tulo.

    Niinkauan kun on elämää on toivoa.

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    "Hyvä että myönnät käyttäväsi tuplastandardia... Se on nimittäin selvä osoitus siitä että et katso asioita objektiivisesti."

    En pidä esimerkiksi Grimmin satuja Jumalan Sanana enkä Koraani. Mikään kristillinen kirkko ei pidä Mormonin kirjaa Jumalan Sanana.

    "Jos kerran Raamatussa moinen sallitaan tulee se sallia muillekin Herran profeetoille, nykaikanakin..."

    Toistan: mormonien profeetat eivät ole kristinuskon Jumalan profeettoja.

    "Niin SINUN MIELESTÄSI Saatanan merkkejä... Mutta et ymmärrä sitä että kenellä tahansa ryhmällä on oikeus antaa omia merkityksiään symboleille... "

    Mitä omia merkityksiä? Pentagrammi ON saatanan merkki nykyään täysin siitä riippumatta mitä se ehkä joskus on ollut. Risti taas on kristinuskon symboli. Sen vuoksihan mormonitemppeleissä tai muissa rakennuksissa ei ristiä olekaan.

    "Mistä tiedät että JS:n ilmoitukset eivät ole Jumalasta. "

    Kuka tahansahan voi väittää mitä tahansa ilmoitusta Jumalalta tulleeksi.

    "Hän on sama eilen, tänään ja huomenna"

    Kyllä. Ja hän ilmaisee itsensä Raamatussa. Ei ole olemassa myöhempää ilmoitusta.

    "En pidä esimerkiksi Grimmin satuja Jumalan Sanana enkä Koraani. Mikään kristillinen kirkko ei pidä Mormonin kirjaa Jumalan Sanana. "

    Eikä buddhalaisetkaan pidä Raamattua Jumalan Sanana tai ateistit... se ei kuitenkaan ole syy hylätä Raamattua... Tunnesyihin vetoaminen ei siis ole todiste jonkin kirjan Jumalallisesta alkuperästä.

    "Toistan: mormonien profeetat eivät ole kristinuskon Jumalan profeettoja. "

    Toistan: NIIN SINUN MIELESTÄSI .. get it?

    Sinun pitää voida esittää jotakin muita todisteita sille että mormoniprofeetat eivät ole Raamatun mukaisia profeettoja, kuin vain oma mielipiteesi.

    "Mitä omia merkityksiä? Pentagrammi ON saatanan merkki nykyään täysin siitä riippumatta mitä se ehkä joskus on ollut."

    Täysin väärin.

    "Risti taas on kristinuskon symboli."

    Risti ei ole alunperin ollut kristinuskon symboli... get it?

    "Sen vuoksihan mormonitemppeleissä tai muissa rakennuksissa ei ristiä olekaan."

    Ei pidä paikaansa. Ja viimeisimmässä Liahonassa http://www.lds.org/gospellibrary/pdfmagazine/0,7779,595-18-3,00.html#

    katsoppa sieltä viimeisimmän Liahonan ensimmäisen presidenttikunnan sanoma...

    Kanna sinä sitten ristiä kaulallasi tai anna sen siellä kirkon päällä olla.. minä pyrin elämään krityn tavoin.

    "Kuka tahansahan voi väittää mitä tahansa ilmoitusta Jumalalta tulleeksi."

    Aivan, joten Raamatunkin sisältämät ilmoitukset voivat siis olla vaikka mistä lähtöisin.

    "Kyllä. Ja hän ilmaisee itsensä Raamatussa. Ei ole olemassa myöhempää ilmoitusta."

    Kyllä on "huomenna" olemassa... Se on myöhempää aikaa kuin tänään... Eikä Raamattua edes ollut olemassa Kristuksen aikana ...

    MUTTA sitten: Kysyin sinulta eritoten yhden kysymyksen ja toivon siihen vastausta:

    "Sinun pitää voida esittää jotakin muita todisteita sille että mormoniprofeetat eivät ole Raamatun mukaisia profeettoja, kuin vain oma mielipiteesi."

    Sittenhän voin vaikka väittää, että joka toinen vastaantulija on Jumalan profeetta ja sinun asiasi on todistaa, että näin ei ole.

    "Risti ei ole alunperin ollut kristinuskon symboli... get it? "

    Ei niin, mutta nyt on. Se on kaikkien kristillisten kirkkojen käyttämä symboli.

    "Ei pidä paikaansa."

    Mikä ei pidä paikkaansa. Missä niitä ristejä on?

    "Aivan, joten Raamatunkin sisältämät ilmoitukset voivat siis olla vaikka mistä lähtöisin."

    Kaikki kristilliset yhteisöt pitävät Raamattua Jumalan Sanana. Toisaalta mikään kristillinen yhteisö ei pidä mitään muuta kirjaa pyhänä.

    "Niin olet sinäkin tehnyt, esim. vietätkö joulua?"

    Tietenkin vietän. Pyrit tällä ilmeisesti siihen, että miksi viettää joulua, koska se alunperin eiollut kristillinen juhla ja sitten jollain mormonistisella silmänkääntö-tempulla "todistat" jotain. Eikö niin?

    Katsopa muuten Galatalaiskirje 1. Siinähän varoitetaan mormoneista. Vaikka Smith ei koskaan mitään enkeliä nähnytkään, on aika hätkähdyttävää, että Raamatussa varoitetaan, ettei saa uskoa, VAIKKA enkeli opettaisi muuta oppia.

    Rekisteröi oma nimimerkki

    Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
    Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.

    Varaa oma nimimerkki

    Äänestä

  • Nefiläinen kirjoitti:

    juuttua paikoilleen. Ymmärrän halusi päästä eteenpäin elämässäsi, mutta eteenpäinmeno vaatii aina entisten virheiden havitsemista ja ainakin itselleen tunnustamista.

    Pyydät ehdotusta. OK :
    1. Mene takaisin kirkkoon... mahdotonta? Ehei, se ei ole kellekkään mahdotonta, hävettävää, piinallista ja ehkä myös pelottavaa se voi olla, varsinkin jollekin jolla on niin plajon kummallisia käsityksiä, kuin sinulla. Tiedät sydämessäsi että se on kuitemnkin oikein!

    2. Rukoile että voisit saada pyhänhengen lahjan joka voi auttaa sinua ymmärtämään niitä uskon kohtia joita et nyt ymmärrä.

    Minkäänlainen kurkunleikkailu... paitsi voileivän pälle, ei liene ole suositeltavaa. Siitä voi olla kohtalokkaat seuraukset ja sitäpaitsi siitä tulee kamala sotku. Helpompaa ja ehdotomasti siistimpää lienee katumus ja taksisin tulo.

    Niinkauan kun on elämää on toivoa.

    >Minkäänlainen kurkunleikkailu... paitsi voileivän pälle, ei liene ole suositeltavaa. Siitä voi olla kohtalokkaat seuraukset ja sitäpaitsi siitä tulee kamala sotku.

    Miten niin kohtalokkaat seuraukset. Sehän on mormoniopin mukaan AINOA keino sovittaa kirkosta eroaminen.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    kuvitteluasi mormonien opista.

    Äänestä

  • on omaa kirjoitti:

    kuvitteluasi mormonien opista.

    Hieman provosoidenkin olen yrittänyt saada palstan oman uskontonsa hyvin tuntevia mormoneita vastaamaan verisovituskysymyksiin. Jos tunnet asian, niin voitko vastata mihin MAP-kirkko tarvitsee oppiaan verisovituksesta, kun sitä ei kuulemma ole koskaan kirkossa käytetty eikä ainakaan näillä näkymin tulla käyttämäänkään?

    Oppi sanoo, että vain verisovitus (jos sekään) voi auttaa, jos ihminen avioituu mustaihoisen kanssa, eroaa kirkosta tai tekee murhan.

    Tässä sitaatti profeetta B. Youngilta. Tyydyttävää vastausta ei ole saatu. Haluaisin kirkon kannan varsinkin sitaatin loppuosaan, jossa Young toteaa, että Kristuksen sovitustyö ei tapauksessa olisi riittävä.

    Brigham Young:
    "Let me suppose a case. Suppose you found your brother in bed with your wife, and put a javelin through both of them, you would be justified, and they would atone for their sins, and be received into the kingdom of God. I would at once do so in such a case; and under such circumstances, I have no wife whom I love so well that I would not put a javelin through her heart, and I would do it with clean hands....There is not a man or woman, who violates the covenants made with their God, that will not be required to pay the debt.

    Tää:

    The blood of Christ will never wipe that out, your own blood must atone for it..." (Journal of Discourses, vol. 3, pg. 247)

    paikka: http://www.geocities.com/Athens/Rhodes/5103/bloodatonem ent.html

    englannin sisäluku on hanskassa, mutta mikä on todennäköisyys että lukemani on oikeasti Brighamin kirjoittamaa, eikä antimorkkujen kuvittelemaa?

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    englannin sisäluku on hanskassa, mutta mikä on todennäköisyys että lukemani on oikeasti Brighamin kirjoittamaa, eikä antimorkkujen kuvittelemaa?

    Todennäköisyys on 100%, kun etsit alkuperäisen lähdeviitteen.

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Tässä sitaatti profeetta B. Youngilta. Tyydyttävää vastausta ei ole saatu. Haluaisin kirkon kannan varsinkin sitaatin loppuosaan, jossa Young toteaa, että Kristuksen sovitustyö ei tapauksessa olisi riittävä.

    Brigham Young:
    "Let me suppose a case. Suppose you found your brother in bed with your wife, and put a javelin through both of them, you would be justified, and they would atone for their sins, and be received into the kingdom of God. I would at once do so in such a case; and under such circumstances, I have no wife whom I love so well that I would not put a javelin through her heart, and I would do it with clean hands....There is not a man or woman, who violates the covenants made with their God, that will not be required to pay the debt.

    Tää:

    The blood of Christ will never wipe that out, your own blood must atone for it..." (Journal of Discourses, vol. 3, pg. 247)

    paikka: http://www.geocities.com/Athens/Rhodes/5103/bloodatonem ent.html

    tekstiä luin siinä yhteydessä, kun BY selvitti Kristuksen rakkauden määrää. Hän käytti tällaisia kärjistettyjä tilanteita kysyäkseen, kuka meistä tavallisista ihmisistä olisi halukas antamaan oman verensä lähimmäisen pelastamiseksi. Kristus sen teki. Ei siis ollut kysymys siitä, että synnintekijän tulisi uhrata oma verensä.

    Tosiasia on, ettei kirkossa koskaan ole käytetty verisovitusta. Ainoa tilanne on se, että murhan tehneelle voidaan antaa mahdollisuuus valita tapa, jolla kuolemantuomio pannaan täytäntöön.

    http://www.mormonismi.net/artikkelit/verisovitus1.shtml

    Äänestä

  • Joti kirjoitti:

    "Sinun pitää voida esittää jotakin muita todisteita sille että mormoniprofeetat eivät ole Raamatun mukaisia profeettoja, kuin vain oma mielipiteesi."

    Sittenhän voin vaikka väittää, että joka toinen vastaantulija on Jumalan profeetta ja sinun asiasi on todistaa, että näin ei ole.

    "Risti ei ole alunperin ollut kristinuskon symboli... get it? "

    Ei niin, mutta nyt on. Se on kaikkien kristillisten kirkkojen käyttämä symboli.

    "Ei pidä paikaansa."

    Mikä ei pidä paikkaansa. Missä niitä ristejä on?

    "Aivan, joten Raamatunkin sisältämät ilmoitukset voivat siis olla vaikka mistä lähtöisin."

    Kaikki kristilliset yhteisöt pitävät Raamattua Jumalan Sanana. Toisaalta mikään kristillinen yhteisö ei pidä mitään muuta kirjaa pyhänä.

    "Niin olet sinäkin tehnyt, esim. vietätkö joulua?"

    Tietenkin vietän. Pyrit tällä ilmeisesti siihen, että miksi viettää joulua, koska se alunperin eiollut kristillinen juhla ja sitten jollain mormonistisella silmänkääntö-tempulla "todistat" jotain. Eikö niin?

    Katsopa muuten Galatalaiskirje 1. Siinähän varoitetaan mormoneista. Vaikka Smith ei koskaan mitään enkeliä nähnytkään, on aika hätkähdyttävää, että Raamatussa varoitetaan, ettei saa uskoa, VAIKKA enkeli opettaisi muuta oppia.

    Rekisteröi oma nimimerkki

    Liity Suomi24:n jäseneksi ja rekisteröi ikioma nimimerkki!
    Rekisteröinti kannattaa, koska sama nimimerkki on käytössäsi sekä chatissa että keskusteluissa eikä kukaan muu voi samaa nimimerkkiä palveluissa käyttää.

    Varaa oma nimimerkki

    Voit väittää että kulkija kuin kulkija on profeetta... tai että ei ole .. niihän sinä teet, mutta et esitä todisteita sille että MAP-Kirkon profeetat eivät olleet profeettoja...

    (Minä)"Risti ei ole alunperin ollut kristinuskon symboli... get it? "
    (Sinä)Ei niin, mutta nyt on. Se on kaikkien kristillisten kirkkojen käyttämä symboli.

    Mikä suinkaan ei tarkoita sitä että joku joka väittää olevansa kristitty eikä käytä risti, ei siis muka ole kristitty ---> ristin käyttö tai käyttämättä jättäminen ei ole kristityn määritelmä...

    "Mikä ei pidä paikkaansa. Missä niitä ristejä on?"

    Siis se että emme olisi kristittyjä.

    (minä)"Aivan, joten Raamatunkin sisältämät ilmoitukset voivat siis olla vaikka mistä lähtöisin."
    (sinä)Kaikki kristilliset yhteisöt pitävät Raamattua Jumalan Sanana. Toisaalta mikään kristillinen yhteisö ei pidä mitään muuta kirjaa pyhänä.

    Eli kuopaan lankesit... "...pitävät Raamattua Jumalan Sanana"... Mutta miten todistat että se on Jumalan Sanaa? --> samoin kun me todistamme että Mormonin Kirja on myöskin Juamlan Sanaa , joten samalla viivalla ollaan ---> miksi siis haukkua MAP-Kirkkoa saatanalliseksi?

    "Tietenkin vietän. Pyrit tällä ilmeisesti siihen, että miksi viettää joulua, koska se alunperin eiollut kristillinen juhla ja sitten jollain mormonistisella silmänkääntö-tempulla "todistat" jotain. Eikö niin?"

    Väärin ja oikein. Totta että Joulua vietetään vuoden pimeimpään aikaan (talvipäivän seisaus...) ja sehän oli pakanallinen juhja ja oman logiikkasi mukaan kristityt siis ovat pakania (koska innostust temppelissa olevasta pantagrammista joka on "ylösalaisin... samoin mitttaa siis omaa uskontoasi..), MUTTA ei siinä vielä kaikki, sinähän pidät myöskin joulukuusta... tiedätkö että se vasta paholaisen palvelua onkin? MIksi et huomaa että kun kaivelet rikkaa tosien silmästä niin OMASSA silmässi siis on malka?????

    "Katsopa muuten Galatalaiskirje 1. Siinähän varoitetaan mormoneista."

    Missään siellä ei sanota sanaa "mormoni".....

    "Vaikka Smith ei koskaan mitään enkeliä nähnytkään, on aika hätkähdyttävää, että Raamatussa varoitetaan, ettei saa uskoa, VAIKKA enkeli opettaisi muuta oppia."

    Kyse on selvästi VÄÄRISTÄ sanansaattajista varoitus, EI OIKEISTA....

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    tekstiä luin siinä yhteydessä, kun BY selvitti Kristuksen rakkauden määrää. Hän käytti tällaisia kärjistettyjä tilanteita kysyäkseen, kuka meistä tavallisista ihmisistä olisi halukas antamaan oman verensä lähimmäisen pelastamiseksi. Kristus sen teki. Ei siis ollut kysymys siitä, että synnintekijän tulisi uhrata oma verensä.

    Tosiasia on, ettei kirkossa koskaan ole käytetty verisovitusta. Ainoa tilanne on se, että murhan tehneelle voidaan antaa mahdollisuuus valita tapa, jolla kuolemantuomio pannaan täytäntöön.

    Ei tässä kai kukaan ole väittämässä, että MAP-kirkossa tällä hetkellä käytettäisiin verisovitusta. Siitä en ole niinkään varma, etteikö sitä joskus kirkon alkuaikoina olisi toteutettu. Vaan samapa tuo.

    Kysymys ei nyt ole siitä, toteutetaanko sitä käytännössä tahi ei, vaan itse opista. Haluaisin tietää, onko kirkon virallista oppia, että ihminen voi parantaa asemaansa tuonpuoleisessa suostumalla vapaaehtoisesti oman verensä vuodattamiseen maahan.

    Jos ihminen voi kohentaa asemiaan tuonpuoleisessa omalla verisovituksellaan, olisi johdonmukaista että sellainen toimitettaisiin, toki mieluiten vastaelämän ehtoopuolella, ainakin kaikille kirkon jäsenille.
    Tämä ei ole vitsi eikä tarkoitettu huonoksi huumoriksi, vaikka ajatus on toki korni. Mutta jos siis oma veri jotain voi vaikuttaa, sen pitäisi voida vaikuttaa aina. Jos se taas ei voi vaikuttaa, miksi meillä on olemassa kirkon oppi verisovituksesta?

    Otan esimerkiksi astian, jossa on litra vettä. Jos Kristuksen veri merkitsisi ruokalusikallista suolaa ja tässä suolapitoisuudessa "litra" pelastuu - niin miten suuri mitallinen suolaa olisi ihmisen oma verisovitus samassa vesilitrassa? Ehkä teelusikallinen? Voisi olla vähemmän? Joka tapauksessa vesi olisi kuitenkin "suolaista" eikä joutuisi helvettiin, vaikka
    Kristuksen "suolamäärä" puuttuu siitä kokonaan.

    Jos periaatteessa kohtuullisen hyvin elänyt ihminen ei pääse parhaimpaansa, ei jaksa aina yrittää tarpeeksi, on hengellisesti ollut aika ajoin laiska ja penseä, voimme tuitkia tilannetta:

    Kristuksen sovitustyö kattaa hänen kohdallaan vain puoli ruokalusikallista suolaa. Se riittäisi telestiseen kirkkauteen, mutta ei edes selestisen alimmalle portaalle. Loput pitäisi saada muualta. Jos tällaiselle ihmiselle tehdään vapaaehtoinen verisovitus, saadaan Kristuksen sovitustyöhön lisäksi teelusikallinen ihmisen omaa "suolaa". Näin kokonaissuolapitoisuus on sama kuin sellaisen, jonka Kristus on lunastanut täysin, eli suolaa on yksi ruokalusikallinen litrassa vettä. Pitosuus on saatu omalla veriuhrilla nostetuksi samaksi kuin sellaisen henkilön kohdalla, jolla on täysi Kristuksen suolalusikallinen.

    Esimerkki ei liene paras mahdollinen, mutta ainakin selkeä. Eli suola on aina suolaa ja myös oma verisovitusveri aina verta.

    mielikuvituksesi askartelee täysin asian vieressä. Ellei minulla olisi myönteisiä ajatuksia sinua kohtaan, niin pitäisin sitä jopa pyhien asioiden pilkkaamisena. Koetan näet ajatella ihmisistä hyvää niin pitkälle kuin suinkin. Saat itse päättää, mitä tuo edellä oleva tekstisi on.

    onkaan? Koet suunnilleen jokaisen erimieltä olevan kirjoittajan olevan salaliitossa sinua vastaan ja kirkon jäseniksi itsensä varsin kohteliaasti esittäytyvät solvaat valehtelijoiksi. Annas kun arvaan, kotonasi pomppii mielestäsi todennäköisesti vihreitä pikku-ukkoja, jotka ovat jokainen antimormoneja ja tulleet taistelemaan sinua vastaan.

    Tällä palstalla rikot keskustelun sääntöjä arvostelemalla ja vihjailemalla epämääräisyyksiä kirkon entisistä jäsenistä nimellä, kuten Pentti Maljasta. Puhu vasta sitten pilkkaamisesta, kun olet itse aloittanut toisten kunnioittamisen.

    Ja vinkkinä vaan, että nämä sairaan mielesi tuotokset ovat täällä kaikkien luettavana, joten suotta yrität enää niitä selvittääkään. Otahan jotain lääkkeitä, jos vaikka saisimme sen jälkeen olla rauhassa viesteiltäsi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    mielikuvituksesi askartelee täysin asian vieressä. Ellei minulla olisi myönteisiä ajatuksia sinua kohtaan, niin pitäisin sitä jopa pyhien asioiden pilkkaamisena. Koetan näet ajatella ihmisistä hyvää niin pitkälle kuin suinkin. Saat itse päättää, mitä tuo edellä oleva tekstisi on.

    Tällä kertaa tässä kysymyksessä ja suolavertauksessa ei kyllä ollut ainakaan tahallista huumoria. Liekö tahatontakaan.

    Pidän itseäni sivistyneenä ihmisenä enkä tarkoituksella pilkkaa kenenkään pyhiä asioita, olivat ne uskonnollisia, kulttuurisia tai edes silkkoja makuasioita, kuten onko Jamppa Tuominen parempaa kuin Kari Tapio vai päinvastoin.

    Ilmeisesti palstalta ei löydy ketään mormonia, joka tietäisi tästä verisovitusopista tai sen perusteista. Sääli, minua kiinnostaa kaikenlaiset uskonnollisen elämän- ja kulttuurihistorialliset ilmiöt syntyineen. Tyydyn siis siihen, mitä lähinnä Brigham Young on aiheesta aikoinaan kirjoittanut ja opettanut ja pidän sitä MAP-kirkon virallisena kantana, koska ei ole muuta ilmennyt.

    On se hurja oppi nykyaikaan sijoitettuna, mutta uskontoja on maailmassa monenlaisia, kyllä tämä mormonismi verisovituksineen hyvin sekaan solahtaa.

    Äänestä

Maljasen kirjaan on kirjoitettu vastauskirja Käsittelyssä "Pääsin irti mormoneista". Se on Kim Östmanin yksityishenkilönä ja omakustanteena julkaisema kirja, ei mikään "mormonien vastine".

Vastinekirja on arvosteltuna Teologisen aikakauskirjan uusimmassa numerossa. Siinä mm. todetaan, että Östman "on puolustuksessaan ilmeisen vahvoilla", ja että Maljasen puheet kaatuvat kerran toisensa jälkeen liian pieneen tietomäärään.

Äänestä
  • "Joti" taasen on "fundamentalisti"kristitty, joten mitä luulet, uskooko hän tuota?

    Varsinkin kun hänellä on selvä "kuva" jo mormoneista... Ei edes antanut tyttäerelleen tuota vastinekirjaa luettavaksi ---> tunteeko kukaan sanaa "puolueellinen" tai "rehellinen"?

    Äänestä

jos näemme hänen ympäristönsä ja tiedämme mitä hän on elämässään tehnyt. Tunkiokin voi kukkia kauniisti.

Onko mainittu Maljanen koko elämässään tehnyt jotakin joka voitaisiin pitää hyödyllisenä?

Turust

Äänestä
  • On hän ainakin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen mielestä laatinut niin Jumalallisen ja hengellisen ja uskonnollisen kirjan, että se kannatti julkaist kaikien Jumalan lampaiden luettavaksi (huom! sarkasmia).

    Minäpä sanon, mikä Maljanen oli miehiään vaimoineen: herkkäuskoinen ihminen, joka kuvitteli uskovansa ennen kuin edes ymmärsi. maljanne oli oman persoonansa uhri. Siinä ohessa joutui MAP-kirkko kärsimään....

    Äänestä

sillon aikanaan kun tutkin kirkkoa. Äiti ja mies käski lukee, jotta "saisin myös nähdä asian toisen puolen".
Niin todella luin kiltisti koko kirjan. Kyllä sai kaikki karvat nousemaan pystyyn ja vatsn kiertämään! Oli aivan päättömiä ja kamalia syytöksiä.
En puhunut kirjasta kenenkään kanssa, mutta tajuaa jo tyhmäkin mistä tuo kamala kirja on kotoisin. Onneksi tunsin kirkkoa ja sen jäseniä jo niin paljon, että en häkeltynyt moisesta potaskasta.

Muuten Zappan vastaus peiliin katsomisesta oli TOSI hyvä ... niin että samaa mieltä!

Äänestä

Jos olisin saanut pelkän Maljasen kaameen kirjan luettavakseni olisin aatellut ihan hullusti mormoneista.
Onneksi mulla on tasapuolisempaa ja oikeampaa tietoa heistä.
Oot aika raukka tyyppi kun annat tyttärellesi noin yksipuolisen ja väritetyn valheellisen pilkkakirjan toisesta uskontokunnasta .
Sääli!
se Östmanin vastinekirja on yksityishenkilön tekemä ja kustantama, ei siis mikään kirkon virallinen julkaisu.
Kirkon tapoihin ei todellakaan kuulu oikaista älyttömyyksiä.
Mutta jos joku hyvä jäsen haluaa sen tehdä, niin se on vaan mielstäni hyvä... ainakin nyt tässä tapauksessa. Uskallatko lukea itse sen vastinekirjan??
Pelkäätkö tarttua siihen?
Sillä rehellisesti sanottuna Maljasen kritiikkiaika on OHI ... se on taaksejäänyttä elämää ja jokainen vähääkään itseään viisaana pitävä ihminen näkee kuinka yksinkertaisesta ihmisestä on kysymys.
mutta niitähän suomen kansa on pullollaann... näkeehän sen nyt täällä palstallakin.

Äänestä
  • yhen sellasen auttamattoman.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joti kirjoitti:

Lainasin aikuiselle tyttärelleni Maljasen kirjan. Sen luettuaan hän totesi: "Enpä ainakaan mormoneille oveani avaa." Iloitsen hänen puolestaan, ettei hän lankea harhaoppiin.

Mormoneilta kesti 20 vuotta kirjoittaa "vastine" Maljaselle. Olen netistä lukenut tuosta kirjasta luvun temppeleistä. Siinä kiinnitetään huomiota epäolennaisuuksiin. Jos Maljanen on tehnyt pienenkin virheen, siihen takerrutaan. Taktiikka on aivan sama tällä palstalla. Kaikesta hankalasta vaietaan.

Jos joku ottaa puheeksi maagiset alusvaatteet ja miten niiden uskotaan suojaavan pahalta, joku mormoni kirjoittaa heti, että ne ovat mukavat päällä.

Jos joku ottaa esiin Smithin moniavioisuuden, tartutaan heti siihen, että niin oli Vanhan testamentinkin aikana, mutta "unohdetaan", että Smithin ja VT:n väliin mahtuu tuhansia vuosia.

Samoin valehdellaan aivan suoraan. Jos joku lainaa mormonien omaa lähdettä, joko sanotaan, että se on vain "antien" propagandaa tai selitellään, ettei se ole enää voimassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu