Aivojen koko.

Tässä Artolle tietoja aivojen kehityksestä. Toisin kuin Arto väittää, ihmisen historiasta löytyy eri kokoisia aivoja. 20 000 vuoden aikana ihmisaivot ovat pienentyneet ja on mahdollista, että lopulta ne kutistuvat simpanssin aivojen kokoisiksi. Kun lukee noita hörhöjuttuja homousfobioineen tältäkin palstalta, näyttää siltä, että joillakin tuo kutistuminen on jo pitkällä.
https://tieku.fi/menneisyys/evoluutio/ihmisen-aivot-ovat-taas-apinamaistumassa?fbclid=IwAR0doIq260g5M5tl-1qsa7buGxbuxbA0LypSxz0NoiEx37KtlsgotaKGZrM

9

516

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin. Evoluutiolla ei minkäänlaisia tavoitteita, ei edes "yleviä", kuten älykkään ihmisen kehittäminen. Jos tietämättömät typerykset lisääntyvät paremmin kuin lukeneet fiksut, niin typerysten osuus kasvaa.

      Pitkän ajan kuluessa evoluutio voi aiheuttaa evoluution olemassa olemisesta tietoisten katoamisen. ; )

      • Ihmisellä on tapahtunut taantumista monessa asiassa. Elläimillä on parempi kyky aistia ilmansuunnat. Kun ihminen on lisääntynyt ja asutus tihentynyt, on syntynyt polkuja ja teitä, jotka vievät perille, vaikka suuntavaisto pettäisikin. Joskus takavuosina oli juttua siitä, että tutkimusten mukaan lontoolaisten taksikuskien aivoturso on isompi kuin verrokeilla. Heidänhän täytyy pinnistellä muistamaan katuja ja paikkoja. Kyseessä on elämän aikana hankittu ominaisuus siinä missä lihasten kasvu voimailun yhteydessä. Mutta nykyisin taksit löytävät perille navigaattorien avulla, joten taksikuskienkin aivotursoilla on vähemmän hommia. Ja kun osa ihmisistä on ollut niin viisaita, että ovet kehittäneet teknologiaa, joka helpottaa ihmisten elämää, ei tarvita hoksottimia kaikissa asioissa yhtä paljon. Ovathan niukkaravintoisessa ympäristössä elävät linnutkin älykkäämpiä, kuin helpossa ympäristössä asuvat samankin lajin yksilöt.

        Vaarana on, että useammatkin ihmiset taantuvat homousfoobikkojen tasolle, joilta puuttuu oma järkevä ajattelu ja he luottavat tuhansia vuosia vanhoihin kirjoituksiin, tosin eivät kaikilta osin niihinkään (esim. homojen tappokäsky Raamatussa). Toisaalta he voivat taantua sille tasolle, että kysyvät että mitkä ihmeen homot...


      • Anonyymi

        Evoluutio on ihmisteoriaa, tyhmää sellaista!


      • Anonyymi
        Höpsislöpsis kirjoitti:

        Ihmisellä on tapahtunut taantumista monessa asiassa. Elläimillä on parempi kyky aistia ilmansuunnat. Kun ihminen on lisääntynyt ja asutus tihentynyt, on syntynyt polkuja ja teitä, jotka vievät perille, vaikka suuntavaisto pettäisikin. Joskus takavuosina oli juttua siitä, että tutkimusten mukaan lontoolaisten taksikuskien aivoturso on isompi kuin verrokeilla. Heidänhän täytyy pinnistellä muistamaan katuja ja paikkoja. Kyseessä on elämän aikana hankittu ominaisuus siinä missä lihasten kasvu voimailun yhteydessä. Mutta nykyisin taksit löytävät perille navigaattorien avulla, joten taksikuskienkin aivotursoilla on vähemmän hommia. Ja kun osa ihmisistä on ollut niin viisaita, että ovet kehittäneet teknologiaa, joka helpottaa ihmisten elämää, ei tarvita hoksottimia kaikissa asioissa yhtä paljon. Ovathan niukkaravintoisessa ympäristössä elävät linnutkin älykkäämpiä, kuin helpossa ympäristössä asuvat samankin lajin yksilöt.

        Vaarana on, että useammatkin ihmiset taantuvat homousfoobikkojen tasolle, joilta puuttuu oma järkevä ajattelu ja he luottavat tuhansia vuosia vanhoihin kirjoituksiin, tosin eivät kaikilta osin niihinkään (esim. homojen tappokäsky Raamatussa). Toisaalta he voivat taantua sille tasolle, että kysyvät että mitkä ihmeen homot...

        Lue se Raamattu, että alat puhumaan sellaista mitä on Raamatussa!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue se Raamattu, että alat puhumaan sellaista mitä on Raamatussa!

        Olen minä sitä lueskellut. Minähän kirjoitan tälleki palstalle Raamatun sanomaa. Olen mm. monta kertaa viitannut kohtiin, joissa käsketään tappamaan homot.

        Totteletko Raamattua vai et?


    • Anonyymi

      20 000 vuoden aikana????
      Ihmisiä on ollut vain noin 6000 vuotta!

      • Heh...


      • Anonyymi
        Höpsislöpsis kirjoitti:

        Heh...

        20 000 v. ON TODELLAKIN heh paikka!


      • Anonyymi kirjoitti:

        20 000 v. ON TODELLAKIN heh paikka!

        6000 on niin vahvaa satua, että on uskomatonta, että vielä nykyaikana joku moiseen potaskaan uskoo!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      368
      1423
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      64
      952
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      905
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      86
      893
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      66
      860
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      609
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      604
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      564
    Aihe