Minulla on menossa ulosottoon yli 200 000 euroa. Kyse on takauksesta, velkojana yksityishenkilö. Itselläni ei lainaa ole eikä muutenkaan koskaan ollut mitään maksuhäiriöitä.
Olen pienituloinen eikä minulla ole mitään omaisuutta. Mitenkään en pysty koko elinaikanani tuota summaa maksaa. Velkaneuvonnasta kyselin, mahdollisuus velkajärjestelyyn voisi olla, mutta kaikkineen sekin tulee kestämään yli 10 vuotta.
Jos maksan ulosottoon, niin se kestää 20 vuotta ennen kuin velka vanhenee. Ja käteen jäävät tulot ovat sitten samaa luokkaa kuin jos olisin työttömänä. Eli töissä ei enää kannata käydä. Ikää on kuitenkin jo yli 50 vuotta, joten olen eläkkeellä, kun velka vanhenisi.
Mitähän tässä kannattaisi tehdä? Jäädäkö yhteiskunnan elätiksi vai yrittää velkajärjestelyyn muutaman vuoden päästä?
Ulosotossa yli 200 000
19
2381
Vastaukset
- Anonyymi
Millä helvetillä yksi saa päälleen 200000€ takausvelan nykyaikana? Eikö pankki ole kertonut omavelkaisesta takauksesta ja tarkistanut muiden takaajien taustoja
Ulosotto kaiketi on 15v ja velka kuoleutuu ellei velkojat uusi hakemustaan. Järjestely on kaiketi mahdollinen myöhemmin.
Onnea valitsemallesi tielle, mutta olisi kannattanut tutustua takausasioihin.- Anonyymi
Jos luet tarkkaan aloittajan kirjotuksen niin huomaat seuraavat seikat:
Kysymyksessä on takausvelka joka on syntynyt YKSITYISELLE henkilölle (eli ei pankille)
Yksityisten välisissä velkasuhteissa velan vanhenemisaika on normaalia pidempi eli 20 vuotta (kun yleinen vanhenemisaika on 15 vuotta). On hyvä että yksityisiä henkilöitä suojataan tuolla pidemmällä 20 vuoden vanhentumisajalla.
- Anonyymi
”Olen pienituloinen eikä minulla ole mitään omaisuutta. ”
Velkojankin kannattaisi katsoa, kenet kelpuuttaa takaajaksi. - Anonyymi
Takaus tarkoittaa sitä, että lupaat maksaa velan, jos velallinen ei maksa. Sellaisen lupauksen olet tehnyt. Näin ollen olisi aiheellista yrittää maksaa se ainakin niiltä osin kuin pystyt, ellet ole ihan selkärangaton kusipäärotta.
Lisäksi jatkamalla työssä käyntiä sinulla on tulevaisuudessa eläkeläisenä paremmat tulot, kun työeläkettä on karttunut, vaikka juuri nyt ei olisikaan eroa, eli ei se työssä käynti täysin "hukkaan" mene edes itsekkäästä näkökulmasta.- Anonyymi
Muutama kommentti vastaukseeni antamaasi kommenttiin.
Ihan omasta elämästäni. Olen nyt pikkasen päälle 50v. Jos minulla menisi 200000€, eikä tarvitse olla edes noin paljoa, ulosottoon, niin se olisi kannaltani aivan ykssama onko se 20 vai 15 vuotta. Nyt päälle 50v 15 v päästä laskea jo todennäköisyyksiä kymmenvuoden elinajalke. Kaikki mitä tulee 70v iän päälle on jo lahjaa.
Mutta yksityisen antamaan lainaan. Tuollainen summa on pankille helvetinmoinen riski. Ei pankkialan tuollaista anna ihan helposti. 200000€ pääoma vaatisi pankissa yli 1,5 miljoonan asiakkuuden tai yli 20 000€ kuukausi bruttopalkan ja senkin jo pidempiaikaisesti. Millä helvetin lihaksilla yksityisellä on lainata tuollainen pääoma? Se ei ainakakaan ole jättänyt mitään yhden kortin varaan?
Takauksesta. Pankki ei kelpuuttaisi pieneläkeläistä takaajaksi edes tonnin lainaan! Tai jos kelpuuttaa niin ei yksin eikä toiseksi. Siis omavelkaisessa on kyse että ison joukonkin taatessa yksi vastaa viimekädessä koko pääomasta niinkuin omasta velastaan. Eli yksi vaikka 50 muun puolesta.
Se joka tulee esittämään 200000€ velkakirjat saa pyyhkiä sillä ryppynsä. Se velkakirja ei voi olla laillinen ja järkeenkäyvä. Pankki voi vastia tuollaisen summan lasillisella velkakirjalla, mutta yksityisen ihmisen kohdalla tuo ei toimi. Ja niinkun sanotaan, niin kukaan ei lähde lainaamaan omistaan edes kymppitonnia. Taitaa päävelallisella olla niin huono pankkisuhde ettei ….
Tietenkin tuo laillisuus pitää jotenkin selvittää. Minun maalaisjärjellä kuitenkin koko velka on laiton ja se kaatuu velkojan omaan niskaan.
Astrid lingreen kirjoitti kivoja satuja ja muumit asuu naantalissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Astrid lingreen kirjoitti kivoja satuja ja muumit asuu naantalissa.Yksi lisäys omaan kommenttiini!
Aloittajan kannalta olisi viimeistään nyt hyvä hetki hakea itselleen edunvalvoja.
Toinen asia luotonantajasta ja mahdollisuudesta tarkistaa takaajan tilanne. Ei yksityinen ihminen saa toisen yksityisen ihmisen luottotietoja. Pankeilla on aivan eri tilanne.
Siksi tuo koko juttu on lain vastainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi lisäys omaan kommenttiini!
Aloittajan kannalta olisi viimeistään nyt hyvä hetki hakea itselleen edunvalvoja.
Toinen asia luotonantajasta ja mahdollisuudesta tarkistaa takaajan tilanne. Ei yksityinen ihminen saa toisen yksityisen ihmisen luottotietoja. Pankeilla on aivan eri tilanne.
Siksi tuo koko juttu on lain vastainen.Kommenttisi ovat paikkaansapitämätöntä mutua. Et ole esittänyt yhtään konkreettista perustetta, miksei takaus olisi laillisesti sitova. Ja yksityishenkilö voi kyllä ostaa toisen yksityishenkilön luottotietoraportin esim. Suomen Asiakastiedolta.
Alkuperäiselle kysyjälle: Alas nyt vain maksella kun olet kerran taannut. Ei se niin mene, että sitoumuksista voi luistaa sillä perusteella että "ei mua nyt huvitakaan maksaa".
- Anonyymi
Kirjoitin tuon ensimmäisen kommentin jossa mietin millä helvetillä yksi takaaja joutuu 200000€ vastuuseen.
1. Kommentissa puhutaan yksityisestä lainanantajasta. Kuka helvetti ottaa yksityiseltä tuollaisen velan ja kellä on antaa tuollainen pääoma lainaksi?
2. Luotonantajan velvollisuus tarkistaa takaajan kelpoisuus. Kyllä vanha perinteinen pankki op tai nordea) tekeekin, mutta millä yksityinen?
Mielummin pitäisi miettiä päävelallisen kykyä ja halua maksaaa tuollainen velka!
Miten minä sanoisin tämän mutta koko velka on laiton. Ja muutenkin haisee.
Mutta onnea loppuelämälle. - Anonyymi
Varsinaisia velallisia oli siis ex-puolisoni vanhemmat ja takaamassa ex-puolisoni ja minä. Ex-puolisoni menehtyi kaksi vuotta sitten ja takausvastuu siirtyi yksin minulle. Asia on ratkaistu hovioikeudessa, en siis pääse vastuusta mitenkään eroon.
Velka on otettu jo yli 10 vuotta sitten ja tyhmänä takasin. En vain osannut edes kuvitella, että näin käy, kun aiemmin takasimme heidän lainaansa ja sen maksoivat pois kolmessa vuodessa, vaikka laina-aika oli 10 vuotta.
Ap - Anonyymi
Ikävä tilanne, sympatiat sinulle ja jaksamista vaikeassa saumassa. Aloittajalle osoitettuja ilkeileviä ja viisastelevia kommentteja en voi ymmärtää. Onko niin mahdotonta olla myötätuntoinen - kukaan ei tiedä toistensa tilanteita ja syitä esimerkiksi nyt tässä siihen, miksi ja miten tilanteeseen on päädytty. Ei elämässä aina kaikki mene putkeen. Joskus osuu omalle kohdalle ja pahasti. En voi ymmärtää mitä pottuilu toiselle tällaisessa auttaa. Olet menettänyt puolisosikin - syvästi myötätuntoisia ajatuksia täältä kaikkeen tuohon yhden ihmisen kohdalla kohtuuttomalta tuntuvaan.
- Anonyymi
Kirjoittipa yllä oleva anonyymi kauniisti aloittajalle. Onneksi maailmassa on vielä myötätuntoisia ja kannustavia ihmisiä !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittipa yllä oleva anonyymi kauniisti aloittajalle. Onneksi maailmassa on vielä myötätuntoisia ja kannustavia ihmisiä !
Jos joku yksityinen laittaa nimen yksityisen paperiin ja tulee 200k vahinko, niin mitä myötätuntuntoa tässä pitäisi tuntea!
Kysehän on iha päävelallisen kusetuksesta. Hän ei saa 200k lainaa pankista koska pääoma on jo niin tolkuton ja toiseksi tiedoissa saattaa olla jo kupru!
Kattokaas perkele youtubea, niin näette mitä kusessa olevat touhuaa ja ketä ne syyttää kaikesta!
Eihän esim terveyssyistä olevatkaan saa mitään myötätuntoa. Tärkeintä tässä on se, että ketjun aloittajan velka ei pilaa esim hänen lapsiensa, vanhempien tai sisarusten elämää! Jos joku tulisi puhumaan tuollaisesta summasta niin alkaisin huutamaan älämölöä enkä kuulisi tai näkisi mitään puheen aikana.
- Anonyymi
Ei auta aloittajaa, mutta toivottavasti muut lukijat tajuavat, että takaus ei ole pelkästään nimi paperissa. Se on lupaus maksaa laina. Itseltä pitäisi löytyä sama summa itseltä antaa lainaksi, muuten talous menee tiukille/romahtaa täysin takauksen realisoituessa.
Yleisesti kenekään takaajaksi ei kannata lähteä . En suosittele edes oman lapsen takausta. Jos ei ole antaa/lainata itse rahaa, niin ei ole rahaa antaa takaustakaan.
Jos lainaa ollaan ottamassa, niin miksi siihen pitää sotkea koko suku? Jos ei saa lainaa, niin ei tarvitse sitä. Tekee tarvittavat toimet, että saa.- Anonyymi
Takaus tarkoittaa, etttä takaaja vastaa velasta kuin omasta velasta. Vaikka tonnin pääomassa olisi tuhat takaajaa niin pankki voi vaatia koko olemassa olevaa pääomaa yhdeltä takaajalta.
Itseasiassa en kirjoita nimeä edes todistajaksi jos homma kusee tarpeeksi! - Anonyymi
”Ei auta aloittajaa, mutta toivottavasti muut lukijat tajuavat, että takaus ei ole pelkästään nimi paperissa. Se on lupaus maksaa laina. Itseltä pitäisi löytyä sama summa itseltä antaa lainaksi, muuten talous menee tiukille/romahtaa täysin takauksen realisoituessa.”
Pankinkin olisi hyvä katsoa, kenet kelpuuttaa takaajaksi. Eli vain sellainen, jolla on realisoitavaa omaisuutta ja/tai vankat tulot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Ei auta aloittajaa, mutta toivottavasti muut lukijat tajuavat, että takaus ei ole pelkästään nimi paperissa. Se on lupaus maksaa laina. Itseltä pitäisi löytyä sama summa itseltä antaa lainaksi, muuten talous menee tiukille/romahtaa täysin takauksen realisoituessa.”
Pankinkin olisi hyvä katsoa, kenet kelpuuttaa takaajaksi. Eli vain sellainen, jolla on realisoitavaa omaisuutta ja/tai vankat tulot.Tosin tässä ei ollut mitään puhetta pankista, vaan yksityislainasta, mutta samaa periaate pätenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosin tässä ei ollut mitään puhetta pankista, vaan yksityislainasta, mutta samaa periaate pätenee.
Joo, sama se on kenelle se takaus on. Toki takaaja 200 000€ yksityisluottoon kuulostaa lähinnä sadulta. Varmaan kannattaa vaan jatkaa elämää normaalisti
- Anonyymi
Höpö höpö taas ei ole voinut taata mitään, kun ei ole vakuuksia mitään ja piste.
- Anonyymi
Kellään ei ole varaa 200k takaukseen ja ne joilla on teoreettinen mahdollisuus eivät sitä tee!
Ap kaltaisen ihmisen joka on jo ulosotossa ratkaisu on aika. Hän ei pysty edes maksamaan korkoja, niin ajan myötä tulee mahdollisuus järjestelyyn ja ottaen huomioon ajan, niin ulosotto päättyy nykylailla 15v päästä. Tuskin se on velkojankaan kannalta merkityksellistä uusia ulosottoa ja lait varmaan tulee muuttumaan velallisen turvaksi. Samalla myös velkaantumiseen liittyvät lait tulevat muuttumaan. Tämän päivän lait kyllä koskee viellä vuotta 2045.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 315703
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus134182- 1962379
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1661770Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan791696Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike351477Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141375En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.741355viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2241204- 941195