Ruotsila tietää

Anonyymi

Päivi sanoo, että, Ivan Puopolo sanoo, että Ruotsila sanoo, että 10 USAn uskonnon puoltajaa sanoo, että USA antaa pakotteita Raijan perheelle. Ei pääse Usaan koskaan. Tämän toimenpiteen tekee Biden. Jos tekee.

Päivi oli tyytyväinen sanojensa mukaan. Kultaa ja kunniaa kertoo tulleen.

72

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Päivi oli varman oloinen sivuillaan että Raija ei pääse enää koskaan Usaan ja tulee talouspakotteita kaikille jotka ovat eri mieltä Päivin kanssa.

      Kuuntelin Puopolo n tekemän Ruotsilan puheen. Ei Ruotsila enää ollut ollenkaan varma pakotteista koska on uusi hallinto. Edellisen Trumpin aikana olisi tullut.

      Ruotsila luottaa kovasti Päivin asioita ajavaan lakitoimistoon.Tämä voitti juuri äärimmäisen tärkeän jutun monen vuoden takaa. Hetero leipuri ei suostunut kirjoittamaan gayhäiden kakkukirjoitusta vastoin vakaumustaan vaan olisi myynyt heterohääkakun. Korkein oikeus antoi luvan olla kirjoittamatta homomyönteistä kakkukoristelua.Näin Ruotsila kertoi ja sanoi Päivin olevan hyvissä käsissä.

      Kuinka USAn lakimiehet voi tulla suom oikeuteen.

      Ja Bidenkin voisi herätä.

      • Hah hah! Olette te epeleitä.

        Suomi ei ole Yhdysvallat.

      • Anonyymi

        Tuossa kakkuasiassa oli kysymyksessä Yhdysvaltojen sisäisestä asiasta, kun Räsäsen asiassa ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden USA:n osavaltion sisäisestä asiasta. Päivi on tuskin niin hölmö, että kuvittelee amerikkalaisten olevan päteviä tulkitsemaan Suomen lakia.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Hah hah! Olette te epeleitä.

        Suomi ei ole Yhdysvallat.

        Vuonna 1998 säädetty laki velvoittaa USA:n liittovaltiota asettamaan pakotteita mitä tahansa sellaista maata kohtaan, jossa loukataan uskonnonvapautta.

        Pakotteista päättää lain velvoittamana presidentti, mutta Yhdysvaltain kansainvälinen uskonnonvapauskomissio (USCIRF) antaa neuvoa siitä, mitä maita kohtaan pakotteita tulisi asettaa.

        Ruotsilan mukaan lakia käytettiin vain Turkkia vastaan

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vuonna 1998 säädetty laki velvoittaa USA:n liittovaltiota asettamaan pakotteita mitä tahansa sellaista maata kohtaan, jossa loukataan uskonnonvapautta.

        Pakotteista päättää lain velvoittamana presidentti, mutta Yhdysvaltain kansainvälinen uskonnonvapauskomissio (USCIRF) antaa neuvoa siitä, mitä maita kohtaan pakotteita tulisi asettaa.

        Suomessa on uskonnonvapaus. Sitä ei ole tähän asti loukattu. Saat harjoittaa uskontoa.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Suomessa on uskonnonvapaus. Sitä ei ole tähän asti loukattu. Saat harjoittaa uskontoa.

        Olet riippuvainen tästä palstasta. Elämässäsi ei ole mitään muuta, säälittävää.

    • Anonyymi

      Biden on nyt avainasemassa.

      • Anonyymi

        Voi monessa olla mutta räsäsistä ei tule koskaan kuulemaankaan puhumattakaan että haluaisi vaikuttaa maamme oikeuslaitokseen yhden hörhön vuoksi.
        Sori jos muuta kuvittelet mutta kuvittelethan sinä jumalankin.

      • Anonyymi

        Naiivia. Absurdit vetoomukset eivät edes päädy Bidenin pöydälle.:D:D

    • Anonyymi

      Miten USAssa oleva lakitoimisto voi tulla Suomeen. Kyllä Räsänen pitäisi tuomita omassa oikeuslaitoksessa. Biden tuskin asettaa mitään sanktioita.

      Mainittua asetusta on Ruotsilan mukaan käytetty vain Turkkia vastaan.

      Räsänen näyttää itse olevan tyytyväinen saamaansa huomioon. Mitä enemmän julkisuutta ja pähkinää sitä useammat äänestävät häntä 2v päästä eduskuntaan. Päivillä on myös FB sivu missä hän tähtää presidentiksi. Mikä lie osuutensa USAn kirjelmissä.

      Päivi ei lannistu vaikka muut eläköityvät samassa iässä.

    • Anonyymi

      Jos KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja P.R. allekirjoittaa kaikki saamansa tuenosoitukset ja niiden perustelut, niin hänestä pitää olla huolissaan. Jotain on ilmiselvästi pahasti vialla.

      • Anonyymi

        Ei Päivi Räsänen ole ainoastaan vain Suomen ex-poliisiministeri tai KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, vaan hän on vienyt (onko hyväksytty jo, en tiedä) puolueensa erittäin merkittävään, maailmanlaajuiseen, toisen maailmansodan aikaiseen EPP-puolueeseen kokoomuksen ohella, jotka varmasti pitävät huolen amicuksistaan (Rooman vallanajan nimitys poliitikoille, jotka hoitivat Rooman vallanajan Rooman asioiden 'sijoitusta' toiseen maahan, niin että nämä alueet pystyttiin liittämään ilman sotaa Rooman valtaan).

        https://en.wikipedia.org/wiki/European_People's_Party

        Yllätys, näyttääkin siltä, että heidät on jo hyväksytty täysjäseneksi!

        Tämä on todellisuudessa se Euroopan Unionin virallisesti omistava taho, ja on luonut koko Euroopan Unionin järjestelmän. Oli hämmästyttävää huomata ja tajuta, että kun on puhuttu kautta aikojen EU:n huippukokouksesta, niin se onkin ollut vain tämän puolueen kokous ja vasta Lissabonin sopimuksella vuonna 2009 joulukuun alusta se siirtyi viralliseksi EU:n kokoustamiseksi. Melkoisen jättimäisiä järjestelmiä oli Suomessakin jo vuosina 1999 ja 2006, kun uutisoitiin Suomessa olevan EU:n huippukokouksen. Tuskin kukaan tajusi edes, että eihän se mikään EU:n kokous ole, vaan tämän maattoman jättipuolueen, mutta näin he loiva itselleen Euroopan Unionin jäsenmaineen. Suomenkin ministerit kokoustivat jo pitkään tuon järjestelmän luomissa kokoustamisissa ennen kuin Suomi edes kuului Euroopan Unioniin virallisesti. Tuo virallistaminenhan tehtiin perustuslakiin vasta vuonna 2013. On ollut hämmentävää seurata tätä Euroopan rakentamista. Tuolla järjestelmällä on ollut kaikki valta toimintasuunnitelmissa, ja koko EU:n luomisessa ja nimityksissä. Suomen amicuksia ovat olleet Jyrki Katainen ja Alexander Stubb, ja kun Soinilla oli perussuomalaisten vaalivoitto, ns. jytkyt 2011, niin Soini ja Stubb menivät peliaitioon, jonka jälkeen Soini ilmoitti, etteivät he voi mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallitukseen linjaa, eikä koko hallitusta oltu edes muodostettu. Silloin viimeistään selvisi, että Suomen hallituksen linjaa ei päätä Suomen hallitus. Tuolloin oli myös ajalla1.1.-30.6.2011 Suomen eduskunnan päätöksellä Suomessa hälytysvalmiudessa EU:n nopean toiminnan sotajoukot, ja niin Jyrki Kataisesta tuli pääministeri ja myöhemmin EU:n komission varapuheenjohtaja. Sauli Niinistö on tämän EPP:n maattoman puolueen kunniapuheenjohtaja.

        Eli periaatteessa tätä tietoa vasten Päivi Räsänen voi tehdä mitä haluaa, ja valta on hänen puolellaan. Järjestelmä on luotu alunperinkin Yhdysvalloista käsin toisen maailmansodan kuvioilla ja natsi-Saksalla, jonka natsi-Saksan viime päivinä juuri sovittiin EU:n luominen valtiosopimuksin Saksan teollisuuden hyödyksi (juutalaisomisteinen I.G. Farben, monopoliyritys, kolmanneksi suurin koko maailmassa) kansallissosialistisella aatteella ja uudelleen valtaan nousuun ilman hakaristejä ja tunnuksia. Näin kaikki luulivat, että natsit olivat vain joku hullu Hitlerin juttu, ei ollut. Se oli vain hämäystä. (Sotilastiedusteluraportti EW-Pa 128).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Päivi Räsänen ole ainoastaan vain Suomen ex-poliisiministeri tai KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, vaan hän on vienyt (onko hyväksytty jo, en tiedä) puolueensa erittäin merkittävään, maailmanlaajuiseen, toisen maailmansodan aikaiseen EPP-puolueeseen kokoomuksen ohella, jotka varmasti pitävät huolen amicuksistaan (Rooman vallanajan nimitys poliitikoille, jotka hoitivat Rooman vallanajan Rooman asioiden 'sijoitusta' toiseen maahan, niin että nämä alueet pystyttiin liittämään ilman sotaa Rooman valtaan).

        https://en.wikipedia.org/wiki/European_People's_Party

        Yllätys, näyttääkin siltä, että heidät on jo hyväksytty täysjäseneksi!

        Putin on myös hakenut jäsenyyttä (tarkoittaa samaa kuin yhtyminen tuohon pääpuolueeseen) myös puolueelleen Yhtenäinen Venäjä tähän EPP:iin, ja tuo yhdistyminen piti tapahtua jo vuodenvaihteessa 2014-2015. Kyse oli ns. Big-Euroopan luomisesta, josta EPP historiansivuillaan kertoo, että tuo suunnitelma edellytti myös ensin Neuvostoliiton kaatamisen, mutta Krimin tapahtumat ovat ilmeisesti nyt viivästyttäneet tuota yhtymistä.

        Tästä onkin mielenkiintoinen yhteys ennustaja eukko Baba Vangaan, joka ennusti muistaakseni jo 1975, että kaikki muu sulaa paitsi Vladimirin ja Venäjän kunnia. Ja tuota 'sulaa' sanaa on ihmetelty. Kyse on tietysti sulautumisesta, yhdentymisestä yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi. Ja ihmetelty tietysti myös Venäjän nimeä, koska tuolloinhan oli vielä 90-luvulle Neuvostoliitto.

        Jos ette usko ennustamiseen, niin sitten on uskottava näin pitkään suunnitelmaan, koska Baba Vanga oli ennustaja jopa valtionpalkalla.

        Onkohan meillä edessä nyt niinkin mielenkiintoinen näytös, että näemme, että pystyykö tuo järjestelmä hallitsemaan myös eri jäsenmaiden oikeuslaitokset?! Aikaisemmin luonnollisesti ja tietysti pystyivät, kun muistamme Koiviston konklaavinkin, jossa kokoustettiin 90-luvulla kaikki tuomioistuinasteet tekemään oikeuden päätöksensä velkakriisissä vain pankkien eduksi, ja sitten maksettiin vielä Suomen valtionvaroista jättimäiset pankkituet.

        Silloin, kun Pauliina Koskelo tuli Korkeimpaan Oikeuteen päätuomariksi, hän sanoi, että nyt loppuu sellaiset oikeudenkäynnit, joissa 'tarkoitus pyhittää keinot', mutta sittemmin hän on kyllä jo siirtynyt Suomesta Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimeen, jos nyt oikein muistan. Kaiken takana on aina jättimäiset kuviot, joista tavallisella kansalla ei ole edes harmainta aavistusta.

        Tuon EPP-puolueen kautta taustoissa onkin sellaisia pikku nyansseja kuin, että näitä Putinin puolueen ja EPP:n yhdistymistä neuvotteli Jyrki Katainen, kun vastaavasti Alexander Stubb toimi Romano Prodin poliittisena neuvonantajana EU:ssa (Romano Prodi oli italialainen EU-komission puheenjohtaja), ja Romano Prodi kärähtikin olevansa KGB:n miehiä.

        Putinin Yhtenäinen Venäjä puolueella on vastaavasti yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa ja neuvonpitoa yksipuoluejärjestelmästä. Löytynee ko. puolueen wikilinkistä edelleenkin (yhteistyö myös Israelin kanssa, löytyy samasta wikilinkistä). Tieto Jyrki Kataisen neuvotteluista on ilmeisesti poistettu nyt. Mutta se mikä tästä on mielenkiintoista tähän meidän tämän päivän hetkeen, niin tieto Maailman johtavien ekonomistien foorumilta, että tämän koronakriisin seurauksena suoritetaan talouselämän koko maailman suuri nollaus (Great Resert). Tässä BBC:n uutinen:

        https://www.bbc.com/news/55017002

        Tiedot löytää myös helposti Maailman Talousforumin juutalaisjohtajan Klaus Schwab -nimellä. Hän kertoo talousforumin sivustolla, että kyseessä on Kiinan mallinen kommunistijärjestelmä, johon tulemme nyt siirtymään.

        Todellisuudessa olemme koko maailman tilanteessa nyt juuri tässä pisteessä.

        Tässä on Maailman Talousforumin sivusto Suuresta Nollauksesta.

        https://www.weforum.org/great-reset/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on todellisuudessa se Euroopan Unionin virallisesti omistava taho, ja on luonut koko Euroopan Unionin järjestelmän. Oli hämmästyttävää huomata ja tajuta, että kun on puhuttu kautta aikojen EU:n huippukokouksesta, niin se onkin ollut vain tämän puolueen kokous ja vasta Lissabonin sopimuksella vuonna 2009 joulukuun alusta se siirtyi viralliseksi EU:n kokoustamiseksi. Melkoisen jättimäisiä järjestelmiä oli Suomessakin jo vuosina 1999 ja 2006, kun uutisoitiin Suomessa olevan EU:n huippukokouksen. Tuskin kukaan tajusi edes, että eihän se mikään EU:n kokous ole, vaan tämän maattoman jättipuolueen, mutta näin he loiva itselleen Euroopan Unionin jäsenmaineen. Suomenkin ministerit kokoustivat jo pitkään tuon järjestelmän luomissa kokoustamisissa ennen kuin Suomi edes kuului Euroopan Unioniin virallisesti. Tuo virallistaminenhan tehtiin perustuslakiin vasta vuonna 2013. On ollut hämmentävää seurata tätä Euroopan rakentamista. Tuolla järjestelmällä on ollut kaikki valta toimintasuunnitelmissa, ja koko EU:n luomisessa ja nimityksissä. Suomen amicuksia ovat olleet Jyrki Katainen ja Alexander Stubb, ja kun Soinilla oli perussuomalaisten vaalivoitto, ns. jytkyt 2011, niin Soini ja Stubb menivät peliaitioon, jonka jälkeen Soini ilmoitti, etteivät he voi mennä hallitukseen, koska eivät kannata hallitukseen linjaa, eikä koko hallitusta oltu edes muodostettu. Silloin viimeistään selvisi, että Suomen hallituksen linjaa ei päätä Suomen hallitus. Tuolloin oli myös ajalla1.1.-30.6.2011 Suomen eduskunnan päätöksellä Suomessa hälytysvalmiudessa EU:n nopean toiminnan sotajoukot, ja niin Jyrki Kataisesta tuli pääministeri ja myöhemmin EU:n komission varapuheenjohtaja. Sauli Niinistö on tämän EPP:n maattoman puolueen kunniapuheenjohtaja.

        Puhut täyttä potaskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan meillä edessä nyt niinkin mielenkiintoinen näytös, että näemme, että pystyykö tuo järjestelmä hallitsemaan myös eri jäsenmaiden oikeuslaitokset?! Aikaisemmin luonnollisesti ja tietysti pystyivät, kun muistamme Koiviston konklaavinkin, jossa kokoustettiin 90-luvulla kaikki tuomioistuinasteet tekemään oikeuden päätöksensä velkakriisissä vain pankkien eduksi, ja sitten maksettiin vielä Suomen valtionvaroista jättimäiset pankkituet.

        Silloin, kun Pauliina Koskelo tuli Korkeimpaan Oikeuteen päätuomariksi, hän sanoi, että nyt loppuu sellaiset oikeudenkäynnit, joissa 'tarkoitus pyhittää keinot', mutta sittemmin hän on kyllä jo siirtynyt Suomesta Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimeen, jos nyt oikein muistan. Kaiken takana on aina jättimäiset kuviot, joista tavallisella kansalla ei ole edes harmainta aavistusta.

        Seinähullua juttua!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon EPP-puolueen kautta taustoissa onkin sellaisia pikku nyansseja kuin, että näitä Putinin puolueen ja EPP:n yhdistymistä neuvotteli Jyrki Katainen, kun vastaavasti Alexander Stubb toimi Romano Prodin poliittisena neuvonantajana EU:ssa (Romano Prodi oli italialainen EU-komission puheenjohtaja), ja Romano Prodi kärähtikin olevansa KGB:n miehiä.

        Putinin Yhtenäinen Venäjä puolueella on vastaavasti yhteistyösopimus Kiinan kommunistisen puolueen kanssa ja neuvonpitoa yksipuoluejärjestelmästä. Löytynee ko. puolueen wikilinkistä edelleenkin (yhteistyö myös Israelin kanssa, löytyy samasta wikilinkistä). Tieto Jyrki Kataisen neuvotteluista on ilmeisesti poistettu nyt. Mutta se mikä tästä on mielenkiintoista tähän meidän tämän päivän hetkeen, niin tieto Maailman johtavien ekonomistien foorumilta, että tämän koronakriisin seurauksena suoritetaan talouselämän koko maailman suuri nollaus (Great Resert). Tässä BBC:n uutinen:

        https://www.bbc.com/news/55017002

        Tiedot löytää myös helposti Maailman Talousforumin juutalaisjohtajan Klaus Schwab -nimellä. Hän kertoo talousforumin sivustolla, että kyseessä on Kiinan mallinen kommunistijärjestelmä, johon tulemme nyt siirtymään.

        Todellisuudessa olemme koko maailman tilanteessa nyt juuri tässä pisteessä.

        Olet valehdellut silmät ja korvat täyteen ihmisistä oikein nimeltä mainiten. Tässä on paljon aineksia kunnianloukkaukseen. Voit toki vedota mielenhäiriöön.

    • Anonyymi

      Räsänen antaa fb sivullaan kuvan Puopolo-Ruotsila youtubesta että häntä vastaavat syyttäjät saavat Usasta tuomion. Kutenkin Ruotsila empii ryhtyykö Biden tuomitsemaan Suomea. Lakia on käytetty vain Turkin usk elämää vastaan. Trumpin aikana olisi ollut toista.

      • Anonyymi

        "Räsänen antaa fb sivullaan kuvan Puopolo-Ruotsila youtubesta että häntä vastaavat syyttäjät saavat Usasta tuomion."

        Tuliko kirjoitusvirhe, huomio vai tuomio ja kuka tuomitsee, ainakin yli 10 proffaa taustajärjestöineen?

      • Anonyymi

        "Lakia on käytetty vain Turkin usk elämää vastaan."

        Höpinää. Turkin ihmisoikeusrikkomukset eivät liity uskontoon, vaan diktaattori Erdoganin politiikkaan. Hän suoritti armeijan vallankaapausyritystä tekosyynä käyttäen koko yhteiskuntaa koskevan puhdistuksen. Sadat tavalliset ihmiset, joilla ei ollut mitään tekemistä kaappauksen kanssa, pidätettiin ja menettivät työnsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Räsänen antaa fb sivullaan kuvan Puopolo-Ruotsila youtubesta että häntä vastaavat syyttäjät saavat Usasta tuomion."

        Tuliko kirjoitusvirhe, huomio vai tuomio ja kuka tuomitsee, ainakin yli 10 proffaa taustajärjestöineen?

        Huomion

    • Anonyymi

      Päivin fb sivuillajoku kommentoi ette Päivi saisi sekasntua asiaan esitutkinnan aikana

    • Anonyymi

      En ole koskaan nähnyt syytetyn nostaneen ja saaneet niin paljonhuomiota kuin tämä. Nimi PR on nyt kaikkien huulilla.Pöivi on hyvin brändännyt itsensä viihdeohjelmissa ja nyt kv mediassa. Onnea

      • Anonyymi

        ” Nimi PR on nyt kaikkien huulilla.”

        Kaikkien huulilla? 😂😂😂

      • Anonyymi

        'brändännyt itsensä'

        Valtakunnansyyttäjä on hyvin brändännyt Päiviä; ei ole säästellyt itseään eikä mainettaan siinäkään että on esittänyt Päivin sanomisista helposti valheellisiksi todettavia väitteitä ja näin Päivi on saanut näkemyksilleen ja ajatuksilleen yhä laajempaa huomiota.

    • Anonyymi

      "Räsänen näyttää itse olevan tyytyväinen saamaansa huomioon."

      No julkisuushan on tässä se juttu, jotta saadaan tilaa ja julkisuutta Jumalan Sanalla. Kuinkahan monta kertaa on nyt ollut Toiviaisen takia julkisuudessa homoseksuaalisten tekojen synti kuin olisi ollut ilman Toiviaista?

      • Päivi on pitänyt sitä esillä jo 10 vuotta.

        Ja aikoo jatkaa homojen solvaamista jatkossakin.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Päivi on pitänyt sitä esillä jo 10 vuotta.

        Ja aikoo jatkaa homojen solvaamista jatkossakin.

        No Päivi ei ole solvannut homoja yhtään, mutta on pitänyt kiitettävästi julkisuudessa tätäkin asiaa, vaikkakaan itse ei ole paljoakaan viime aikoina tehnyt, kun Raija Toiviainen porukkoineen tekee sen päätyön, että asia varmasti pysyy julkisuudessa.

        Minusta on solvausta, kun sanoo että homoseksuaaliset ovat kuoleman ansainneet, ovat synti ja häpeä, heillä on psykoseksuaalinen kehityshäiriö.

        Mitä järkeä Päivin puheissa on?

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Minusta on solvausta, kun sanoo että homoseksuaaliset ovat kuoleman ansainneet, ovat synti ja häpeä, heillä on psykoseksuaalinen kehityshäiriö.

        Mitä järkeä Päivin puheissa on?

        No ei Päivi ole todennut, että homoseksuaalit teot ovat synti, Jumala tämän ennakkovaroituksen on antanut, ettei yksikään tällaista tekoa tekisi. Tämä on rakkautta, sillä himoitsemiset tuhoaa ihmisen lopulta.

        Lisäksi ei ole mitään väärää, että julkistaa vuoden 2004 tieteellisiä saavutuksia kirjassaan. Moni muukin on julkaissut tieteen saavutuksista vielä 2004 jälkeenkin.

        En ole puhunut teoista..

        Päivi sanoo, että homoseksuaaliset. He ovat kaikki homoseksuaaliset ihmiset riippumatta siitä mitä tekevät.

        Tällä vuosituhannella homous ei ole ollut mikään sairaus tai häiriö.

      • Anonyymi

        Jos tämä on käsityksenne Jumalan sanan levittämisestä, niin sääliksi käy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei Päivi ole todennut, että homoseksuaalit teot ovat synti, Jumala tämän ennakkovaroituksen on antanut, ettei yksikään tällaista tekoa tekisi. Tämä on rakkautta, sillä himoitsemiset tuhoaa ihmisen lopulta.

        Lisäksi ei ole mitään väärää, että julkistaa vuoden 2004 tieteellisiä saavutuksia kirjassaan. Moni muukin on julkaissut tieteen saavutuksista vielä 2004 jälkeenkin.

        Oletko kokenut, että himoitseminen on tuhonnut esimerkiksi sinut?

      • Anonyymi

        ” Tiedämme”

        Oletko jakautunut persoona vai niin lihava, että käytät itsestäsi monikkoa ”me”?

      • Anonyymi

        Jeesus kiittää tästä ihanasta kristillisestä kommentista. Amen

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        En ole puhunut teoista..

        Päivi sanoo, että homoseksuaaliset. He ovat kaikki homoseksuaaliset ihmiset riippumatta siitä mitä tekevät.

        Tällä vuosituhannella homous ei ole ollut mikään sairaus tai häiriö.

        "Päivi sanoo, että homoseksuaaliset. He ovat kaikki homoseksuaaliset ihmiset riippumatta siitä mitä tekevät."

        Hyvä huomio ja hyvä asia että toistat että homoseksuaaliset TEOT ovat synti. Sinä vaan jätät TEOT-sanan joka kerta pois muodostaaksesi ovelasti valheen.

      • Anonyymi
        torre5 kirjoitti:

        Oletko kokenut, että himoitseminen on tuhonnut esimerkiksi sinut?

        "Oletko kokenut, että himoitseminen on tuhonnut esimerkiksi sinut?"

        No ei ehtinyt! Tulin uskoon selvästi Jumalan hetkellä. Mutta sen tajusin aika pian, että himoitseminen, on se sitten minkä laatuista tahansa, tuhoaa lopulta, koska se ei tyydyty koskaan. Pride- marssin kummallisuudet todistaa mihin kaikkeen se lopulta ihmisen johtaa. Ja lisäksi olen kuullut kauheita todistuksia elävästi elämästä. On sitten kyse vallan-, rahan- tai seksinhimoista.

        ” Pride- marssin kummallisuudet todistaa mihin kaikkeen se lopulta ihmisen johtaa. ”

        Esimerkkejä mihin se on tähän asti johtanut ja mikä kummallisuus siinä on ollut taustalla?

        Eli olet kokenut himon vaikeana ja tuhoavana.

        Mutta pidä asia omana tietonasi ja anna muiden elää elämäänsä.

        Moni on peliriippuvainen, ja siitä ei hyvää seuraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Pride- marssin kummallisuudet todistaa mihin kaikkeen se lopulta ihmisen johtaa. ”

        Esimerkkejä mihin se on tähän asti johtanut ja mikä kummallisuus siinä on ollut taustalla?

        Himohan sekin on, kun pitää päästä solvaamaan homoja, muutenhan pitäisi suun kiinni, vaikka ajattelisi mitä.

    • Anonyymi

      "Päivi sanoo, että, Ivan Puopolo sanoo, että Ruotsila sanoo, että 10 USAn uskonnon puoltajaa sanoo, että USA antaa pakotteita Raijan perheelle. "

      Kyllä Raijalle annettujen pakotteiden täytyy olla Jumalan tahto, kun noin moni sanoo, että...

    • Anonyymi

      Päivi voisi varoittaa meitä muitakin. Saa kuvan että homous on pahin teko. Seiska kertoi 2017 räsäspetheen asioista😘

      • Anonyymi

        Samaa varoitusta antaa Jumalakin homoseksuaalisten tekojen synnistä moneen otteeseen. Ei ole taatuskaan sattuma, että paljon kiinnittää huomiota tästä synnistä. Kun lukee esim. Sodoman tapahtumista, niin teot ovat jo kamalia mihin totaalinen himoitseminen johtaa yhteiskunnallisella tasolla ja nyt ollaan kansakuntana Sodoman tiellä. Tämä Jumalan varoitus pitäisi huomioida vakavasti koko yhteiskuntana. Aika ei enää silloin tule yhtään riittämään heikkojen, sairaiden ja vanhusten hoitamiseen kun kaikki menee himojen tyydyttämisiin. Tämä on se Sodoman varoitus, jonka tulee ottaa tarkkaan vaarin. Me ollaan yhteiskuntana nyt tällä Sodoman tiellä jo ja kauheita tulee tapahtumaan kuten jo nyt mediasta olemme voineet lukea. Täytyy tiedostaa kuinka rakkaudellisesti Jumala jo ennakkoon on meitä varoittanut millainen ihmisluonto on kun himot päästetään valloilleen.

        Pitäisi muistaa muutkin synnit

    • Anonyymi

      Joko se Biden toimii?

      • Anonyymi

        Oi miksei saavu noutamaan tuo prinssi Uljas nuori sadun ihmemaan....eli Trump. Tämä on luvannut palata pressaksi elokuussa ja auttaa räsypokkalaisii. Tulee pääsyestoja ja 😛vtaloussarrtoja

        Jos Biden laistaa

        Olet varmaan luterilaisen kirkon oma poika ja kasvatti :))

    • Räsänen alkaa vaikuttamaan melkoiselta täällä suomen raamattu vyöhykkeellä . Täällä näet kun tykätään aika matalia agitaattoreista ja etenkin sellaisista jotka yrittää puuttua suomen asioihin.

      • Anonyymi

        Ihan normi toiminutta olisi muilta, Mutta näet aina vaivaa uskovien tekemisistä. 😁

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihan normi toiminutta olisi muilta, Mutta näet aina vaivaa uskovien tekemisistä. 😁

        Ei Räsänen jaksa niin paljoa kiinnostaa mutta kun te pidätte täällä asiaa esillä ja luotte naurettavia uhkakuvia kuinka jenkit laittaa pakotteet ja tyypillisesti, että ajattele todellisuutta. Esimerkiksi sitä, että Räsänen on kansanedustaja ja lainsäätäjä joka suhmuroi noitten jenkkihörhöjen kanssa yrittäen vaikuttaa tulevaan tuomioonsa. Eipä tuo kuule ole normia vaan hyvin kyseenalaista toimintaa ottaen hänen asemansa huomioon.

      • Anonyymi

        olirko sinäkin rippileirillä muutama suvi sitten, oliko ihan kivaa, sellaisia raamatuleikkejä ja sillivoileipiä ja sitten tutimaan, niinkö oli?

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei Räsänen jaksa niin paljoa kiinnostaa mutta kun te pidätte täällä asiaa esillä ja luotte naurettavia uhkakuvia kuinka jenkit laittaa pakotteet ja tyypillisesti, että ajattele todellisuutta. Esimerkiksi sitä, että Räsänen on kansanedustaja ja lainsäätäjä joka suhmuroi noitten jenkkihörhöjen kanssa yrittäen vaikuttaa tulevaan tuomioonsa. Eipä tuo kuule ole normia vaan hyvin kyseenalaista toimintaa ottaen hänen asemansa huomioon.

        "Eipä tuo kuule ole normia vaan hyvin kyseenalaista toimintaa ottaen hänen asemansa huomioon."

        Todellakin, mutta kai pääasia on että puhutaan. Tehdään kärpäsestä härkänen ja hehkutellaan sitten uhrin asemassa. Lopulta siitä tuleekin sloppi.

    • Anonyymi

      Miksei syytetty luota että Jumala auttaa kotimaassa

      • Niin kyllä palstalta näkee juuri sen, että kamala hätä on noilla räsäsfaneilla ja eikä se Räsänenkään tuollaisia lähes maanpetoksia suunnittelisi jos varmoilla olisi. Jos aidosti tuntisi olevansa oikealla asialla niin ei silloin tarvitse raivokkaasti puolustautua ennen oikeudenkäyntiä eikä suhmuroida jenkkihörhöjen kanssa. Noin se vaan on lyhykäisyydessään.

    • Anonyymi

      "Pitäisi muistaa muutkin synnit"

      Muiden syntien osalta ei ole vielä organisoitu lanseeraamaan liikettä, minkä tehtävänä olisi ujuttaa Suomen kansan mieliin aatetta, että sitä syntiä ei olekaan.

      Homoseksuaalisten tekojen kohdalla tätä orginisoitua torjuntaa harjoitetaan voimalla, että saataisiin ihmiset rappeutumaan aina lapsia myöten. Kun himoitsemiset alkaa olla se pääasia, niin ihmisiä helppo johtaa - hehän toimivat suunnilleen samalla tavalla kuin robotit sitten.

      • Olet naurettava.

        Kullekin tulee himoja silloin kun tulee, tai ei tule. Eivät homot ole poikkeuksia.

      • Anonyymi

        Wittuako se sulle kuuluu kuinka paljon joku käyttää aikaansa tällä palstalla. Pidä vain huoli omasta palsta-ajastasi, witun wajakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wittuako se sulle kuuluu kuinka paljon joku käyttää aikaansa tällä palstalla. Pidä vain huoli omasta palsta-ajastasi, witun wajakki.

        Ei wituta, mutta ihmetyttää. 🥶🥶🥶

      • ”Muiden syntien osalta ei ole vielä organisoitu lanseeraamaan liikettä, minkä tehtävänä olisi ujuttaa Suomen kansan mieliin aatetta, että sitä syntiä ei olekaan.”

        Oho! Onhan niitä montakin. Vaikka kaupallisuuden aate, jossa saa käyttää kaikkia niitä keinoja, mitkä saa ihmiset ostamaan lisää ja lisää. Seksiä etenkin käytetään todella runsaasti.
        Samoin menestysteologia, joka lupaa mammonaa ja menestystä, kunhan vain heidän aatettaan kannatetaan.
        Entä sitten eräs puolue, jonka mielestä väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä ei lainkaan ole syntiä? Juu, tai panetteluja ja valheita tulee puolustaa ja pestä musta valkoiseksi aina, jos vain valehtelija on saman aatteen (ns. ”uskova”) edustaja.

        Näitä riittää…

      • Anonyymi
        mummomuori kirjoitti:

        ”Muiden syntien osalta ei ole vielä organisoitu lanseeraamaan liikettä, minkä tehtävänä olisi ujuttaa Suomen kansan mieliin aatetta, että sitä syntiä ei olekaan.”

        Olisit vain nukkunut, etkä taas munannut itseäsi täällä. 🤣🤣🤣

        Tuo on totta, että varsinkin homoseksuaaleille liberaalit monimutkaisten tulkintaoperaadioiden kautta yrittää ujuttaa ajatuksia että ei syntiä , jatkakaa vaan ... Tämä on karmeaa väärintekoa homoseksuaaleja kohtaan, sillä heitäkän näin ollen johdatellaan kohti kadotusta kristinuskon mukaan, mikä perustuu Jumalan Sanaan, mikä on Jeesus Kristus.

        "Juu, tai panetteluja ja valheita tulee puolustaa ja pestä musta valkoiseksi aina, jos vain valehtelija on saman aatteen (ns. ”uskova”) edustaja."

        No vaikka ehkä oletkin vielä hengeltäsi kommunisti, niin kommunistisen puolueen periaatteet eivät kuulu tähän foorumiin.

    • Anonyymi

      Amerikka tulee lentotukialuksella niin lähelle helsinkiä kuin pääsee, loput sitten soutuveneellä.

      maski on heillä oltava ja tottakai ensin puikko nenään sitten kakas viikkoa kellarissa valot pois.

      noin se voi mennä tämä askares.

    • Anonyymi

      Ruotsila on Suomen paras USA:n Raamattuvyöhykkeen tuntija. Häntä kannatta kuunnella.

      • Anonyymi

        No jaa.

      • Niin, Ruotsila on konservatiivi, joka on hyvin perehtynyt yhdysvaltalaiseen aate-, kirkko- ja poliittiseen historiaan. Hän siis tutkii konservatiivina konservatiiveja, mikä joskus on hyvä huomioida hänen kannanotoissaan.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2300
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1781
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1271
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      136
      1133
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe