Akkanen itkee

On tuo taas touhua. Lukekaa Akkansen uudet sekoilut. Taas syytetään virkamiehiä , vaikka itse on ollut rikkomassa määräyksiä. Sitten vittuillaan sähköpostissa. Naurettavaa touhua. Ja jos ei muu auta, niin sitten kaivellaan vuosikausia vanhoja juttuja, jottei kukaan kyselisi liian vaikeita kysymyksiä. Onneksi monet jo näkevät asian oikean laidan. Esim nuorisovaaleissahan Hannulle ei ääniä tullut.
522058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Sehän vain halusi palkita hallintojohtajan.
Hallintojohtaja Lähteelle olisi voinut ostaa vaikka kukkasia nenäliinojen sijaan.
Eikös siinä jutussa ollut kuitenkin myös erikoisempi asia se, että kunnanhallituksen puheenjohtajaa epäillään luottamustoimessa tehdystä virkarikoksesta.
poliisi on asian tutkinut ja lähettänyt syyttäjälle, eli poliisin mukaan on syytä epäillä rikosta.
Erikoinen on Rannon tulkinta että jääviyskysymykset kuuluisi hallinto-oikeudelle.
Omassa asiassa päättäminen on rikos.

Äänestä

Mitä määräyksiä siinä oli rikottu?

Äänestä

Eikös tuossa Rannon asiassa ole kyse ilmeisestä virkarikoksesta kun poliisikin on asian vienyt syyttäjälle. Akkanen on asiassa ihan oikeassa.

Äänestä

Onko tässä nyt kyse Hietakujan rakentamisesta?

Äänestä
  • Jos on niin ihmettelen että sitä edes tutkitaan. Akkanen tekee sellaisenaan toteuttamiskelvottoman valtuustoaloitteen jonka käsittelyyn Ranto osallistuu vaikka olisi pitänyt jonkun tulkinnan mukaan olla jäävi. Kukaan ei hyötynyt tai hävinnyt yhtään mitään siinä että valtuusto ei tuota aloitetta hyväksynyt.

    Äänestä

No niin Akkansen ystävät. Kyse oli siitä, että Hannun vaalimainos oli laittomasta paikassa, ja kun hänelle siitä kohdattiin ilmoittaa niin hän suuttui jä lähetti täysin asiattoman vastauksen asiaan. Jos osaisi käyttäytyä, niin näin ei olisi käynyt. Laki on tässäkin kaikille sama, jopa hänelle. Turha tähän asiaan on sotkea muita juttuja, ei joku hietakuja liity tähän asiaan mitenkään. Persujen tyyli vain on tämä, kun kalahtaa omaan nilkkaan niin keksitään toisissa vikoja.

Äänestä
  • Kuvittelisi, että henkilö (miesoletettu), joka perää joka asiassa lain noudattamista olisi itse esimerkkinä ja noudattaisivat lakia viimeistä piirtoa myöten.

    Persuilla on omat säännöt eikä mitään käsitystä oikeasta toiminnasta.

    Osaako persu(t) edes hävetä?

    Äänestä

  • Ei se ollu vaalimainos vaan lasinkuljetuskärry. Me tsekattiin se eilen, kiinteä rakenne, ei siis mainos, vaan kärry.
    Hietakujan päätössotku kuuluu tähän juuri sen takia että jokainen järkevä ihminen ajattelee että miksi jonkun kuntalaisen sähköpostit julkaistaan kunnan sivuilla, kysehän ei ollut kuin innokkaan ja aktiivisen virkamiehen palkitsemisesta. Palkinto olisi voinut olla parempikin kuin Nessu nenäliina tai vapaaliput.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se ollu vaalimainos vaan lasinkuljetuskärry. Me tsekattiin se eilen, kiinteä rakenne, ei siis mainos, vaan kärry.
    Hietakujan päätössotku kuuluu tähän juuri sen takia että jokainen järkevä ihminen ajattelee että miksi jonkun kuntalaisen sähköpostit julkaistaan kunnan sivuilla, kysehän ei ollut kuin innokkaan ja aktiivisen virkamiehen palkitsemisesta. Palkinto olisi voinut olla parempikin kuin Nessu nenäliina tai vapaaliput.

    Häh ? Missä kunnan sivuilla on julkaistu ja kenen sähköposteja? Hietakujan kaavoitustarinassa ei hyötynyt Senaattorimme - siksi koko hemmetin jupakka alkoi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelisi, että henkilö (miesoletettu), joka perää joka asiassa lain noudattamista olisi itse esimerkkinä ja noudattaisivat lakia viimeistä piirtoa myöten.

    Persuilla on omat säännöt eikä mitään käsitystä oikeasta toiminnasta.

    Osaako persu(t) edes hävetä?

    Kuvitelkaa tätä hoopoa edustamassa Ilmajokea eri yhteistyökuvioissa muiden kuntien kanssa... huhhuh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelisi, että henkilö (miesoletettu), joka perää joka asiassa lain noudattamista olisi itse esimerkkinä ja noudattaisivat lakia viimeistä piirtoa myöten.

    Persuilla on omat säännöt eikä mitään käsitystä oikeasta toiminnasta.

    Osaako persu(t) edes hävetä?

    Kyllä. Peiliin katsominen on joillekin hyvin hankalaa. Tutkitaan ennemmin muiden peilejä vaikka omassakin olisi tekemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvitelkaa tätä hoopoa edustamassa Ilmajokea eri yhteistyökuvioissa muiden kuntien kanssa... huhhuh.

    No nythän se pyörii maakunnallisissa tehtävissä- toivottavasti ei rupia kovin kukkoilemaan...
    Joku naapurikaupungista kertoi, että tämä oli joskus jopa äänittänyt jonkun kokouksen, että saa varmuuden, mitä puhuttiin. Toivottavasti nyt pysyy träillä paremmin jottei häpääse Ilmajokea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä. Peiliin katsominen on joillekin hyvin hankalaa. Tutkitaan ennemmin muiden peilejä vaikka omassakin olisi tekemistä.

    Kaikilla naamoilla ei ole peiliin kiva katsoa!

    Äänestä

Onko Ilmajoella oikeasti ihmisiä jotka äänestävät tällaisia valtuustoon? Miettikää nyt vielä kerran!!!

Äänestä
  • Toivotaan että pääsee valtuustoon. Ainoa joka ajattelee kuntalaisten etua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan että pääsee valtuustoon. Ainoa joka ajattelee kuntalaisten etua.

    Nyt en käsitä, mitä etua kuntalaisille on siitä, että Akkanen lähettelee ylityperiä sähköposteja hallintojohtajalle. Millä lailla se on esim. mulle eduksi ? Sehän osoittaa, että yhteistyö Akkasen ja hallintojohtajan kesken ei toimi. Kuinka se edistää kunnan asioiden hoitoa ?

    Äänestä

  • Ei toivottavasti kolehtivaras-puolueesta vain pääse....?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan että pääsee valtuustoon. Ainoa joka ajattelee kuntalaisten etua.

    On kyllä viimeinen joka siellä muiden etua ajattelee. Aina oma etu ensin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivotaan että pääsee valtuustoon. Ainoa joka ajattelee kuntalaisten etua.

    Ei kukaan tiedä mitä tuo ajattelee. Riitoja se vaan kylvää eikä saa mitään aikaan koska joka asiassa maalaa itsensä nurkkaan riitelemällä.

    Äänestä

Törkeää touhua valtuutetulta. Jos hermo ei kestä sitä, että huomautetaan lain rikkomisesta, ei varmaan kannata toisillekaan huomautella. Ja tuo tyyli jolla virkamiehelle vastataan on kertakaikkiaan ala-arvoista, siitä ei selittelyllä pääse mihinkään.

Äänestä
  • 👍👍👍👍👍👍...👍

    Äänestä

  • Se on juuri näin. Ilman fysiikkaa koulukiusaajalle jää jäljelle ainoastaan tyhjyyksiä laukova suu.

    Äänestä

Tuntuu valtaosa fb-kavereistakin tuntevan myötähäpeää.

Äänestä

Akkanen vois ny heti kertoa, kenen " kaikkien muiden vaalimainokset ssa kunnan puolesta olla laittomilla paikoilla" Eli ketä on ne kaikki muut ' onko se se kuuluisa " joku muu" jota ei oikein kukaan tunnista.

Äänestä

Niin. Jos muiden mainoksia on laittomilla paikoilla, niin kai sen kunta tai vaalilautakunta hoitaa. Se on niiden tehtävä, ei Akkansen.

Äänestä

Jos HA:lla on yhtään selkärankaa, niin hän pyytää julkisesti anteeksi Lähteeltä. Ja jos Ilmajoen Perussuomalaisten hallituksella on yhtään selkärankaa, niin he tuomitsevat julkisesti Akkasen toiminnan. Jään odottamaan onko persuissa miestä.

Äänestä
  • Ainoa uutinen jutussa oli se, että Rantoa epäillään virkarikoksesta. Ihmeellistä selittelyä Rannolta.
    Akkasen kirjoitus oli typerä mutta ei rikos eikä se kunnanhallituksen päätös ollut lainvoimainenkaan.

    1Äänestä

  • Ihme kun ei keskustelu pysy yhdessä aiheessa. Tehkää oma ketju muista. Tässä oli tarkoitus vain käydä läpi tätä Akkansen uusinta aivopierua, joka ei ollut asiallista käytöstä.

    Äänestä

  • En usko että ameeban selkärangalla pystyy taipumaan, ainoastaan siksi koska sitä ei ole.

    Äänestä

Miksi Rannon rikosepäilyä ei ole tuotu valtuustolle ja kunnanhallitukselle tiedoksi, onhan se nyt paljon isompi uutinen kuin joku epäasiallinen sähköposti jonka voi tulkita monella tavalla.

1Äänestä
  • Ranto kuuluu hyvä-veli porukkaan. Akkanen ei.

    Äänestä

  • Kyllähän Akkanen on sen tuonut tiedoksi - monella kanavalla ja moneen kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ranto kuuluu hyvä-veli porukkaan. Akkanen ei.

    ...vaan pösilö porukkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...vaan pösilö porukkaan.

    Eikös se kertonut kuuluvansa Su-Si porukkaan. Taitaa olla aikalailla kovien tyyppien porukka. Plusuhousut ja vanha nahkatakki, päässä osuuskaupan lippis.

    Äänestä

Kunnan virkamiesten ainoa motiivi on tuoda mitätön asia lehtien palstoille, mutta siinä kävikin nyt niin että samalla julkaistiin Rannon keppostelu omaa etuaan ajaen, se ei kuulunut kunnanjohtajan strategiaan.
Hyvä että tuli esiin myös se että Rantoa epäillään keppostelusta.
Tuleeko pian myös Karvisesta uutisia?

1Äänestä
  • Kato, hannupoi innostui jälleen täällä myös raapustamaan

    Äänestä

  • Paitsi, että se oli IP joka oli pyytänyt kunnasta sähköpostikeskustelut.

    Ei ole mitään asiaa, jota persut ei yritä vääntää toiseksi.

    Äänestä

Go HA go! Käännetään taas katseet omasta tunaroinnista toisten tekoihin! Edistystä!

Äänestä

Nuorissa on näköjään tulevaisuus Ilmajoella koska eivät olleet äänestäneet vastarannan Kiiskiä vaan oman rannan rakentajia.

Äänestä

Melko mulkkua toimintaa. Tämä ei enää sada persujen laariin. Tätä mieltä on myös ystäväni Juhani.

Äänestä

Kyllä saa taas 4 vuotta hävetä jos valitaan

Äänestä
  • Tuskin 10 ääntä saa, ei tarvi pelätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin 10 ääntä saa, ei tarvi pelätä.

    vähän alle 200 ääntä oli lopputulos tälle panettelulle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin 10 ääntä saa, ei tarvi pelätä.

    Saiko edes 10 ääntä?

    Äänestä

Päivän paikallisaviisissa HA väittää ettei ollut asiassa aloitteellinen - kukas sen peräkärryn sitten vei kirjaston pihaa?n? Väärään paikkaan parkkeerattu vaalikärryhän oli tässä se alkusyy.

Onneksi kunnanhallitus ei painanut tätä asiaa villaisella vaan toi käsittelyyn ja julki miten persut toimii. Persuthan aina huutaa, että asioita piilotetaan ja ne pitää käsitellä julkisesti. Mutta se toimintatapa ei nyt muka ollutkaan hyvä.

Luulisi että valtuutettu osaisi pyytää anteeksi toimintaansa ja vähintä mitä paikallisen persu-yhdistyksen tulisi tehdä, on tuomita julkisesti tuollainen laista ja säännöistä piittaamaton toiminta ja epäasiallinen viestittely. Kuka on kyseisen yhdistyksen pj ja varapj?

Äänestä

Mahotonta meininkiä...

Äänestä

Ovatko muuten Akkanen ja Mäenpää ystäviä keskenään?

Äänestä
  • Tuskin. Mäenpäästä on tullut Kepulainen.

    Äänestä

Kukas siellä kunnanhallituksen viime kokouksessa oli uhitellut?

Äänestä
  • Odotellaan kunnan tiedotetta asiasta. Uhkailut ei kuulu politiikkaan.
    Huhujen mukaan keskustan edustaja. Onko pyytänyt anteeksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Odotellaan kunnan tiedotetta asiasta. Uhkailut ei kuulu politiikkaan.
    Huhujen mukaan keskustan edustaja. Onko pyytänyt anteeksi?

    Ei ne tiedota kun kyseessä kepu?

    Äänestä

Nuorta naista piisaa ja vanhempaa miestä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On tuo taas touhua. Lukekaa Akkansen uudet sekoilut. Taas syytetään virkamiehiä , vaikka itse on ollut rikkomassa määräyksiä. Sitten vittuillaan sähköpostissa. Naurettavaa touhua. Ja jos ei muu auta, niin sitten kaivellaan vuosikausia vanhoja juttuja, jottei kukaan kyselisi liian vaikeita kysymyksiä. Onneksi monet jo näkevät asian oikean laidan. Esim nuorisovaaleissahan Hannulle ei ääniä tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu