En ole ihminen

Anonyymi

En ole oikeasti ihminen, mutta olen siis syntynyt ihmiseksi. En ymmärrä ihmisiä, enkä heidän tarkoitusperiään. Ihmisten ihmissuhteet tuntuvat perustuvan ainoastaan omaan hyötymiseen. Ihmiset on pienisieluisia, suurin osa siis, mutta ei kuitenkaan kaikki. Seuraan sivusta naureskellen tätä hulluutta.

11

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olet kuitenkin sisäistänyt ihmisyytesi ja naureskelet maailman hulluudelle ja se on paljon se.
      Voimme toki pohtia kuinka ihminen on saanut alkunsa. siinä on vain 2 vaihtoehtoa; joko usko kehitysoppiin tai älykkääseen luomiseen. Muita vaihtoehtoja ei ole.

      Koska varmuutta tähän emme koskaan elinaikanamme tule saamaan sitä on siis turhaa pohtia. Jos omaat näistä ajatuksista toisen niin tulee muistaa että voitkin olla väärässä?!
      Tärkeintä on oman itsensä hyvinvointi ja parhaansa mukaan auttaa lähipiiriään kykyjensä mukaan. Näin voi saavuttaa sen onnen mitä saavutettavissa on.

      Kun meistä aika jättää niin meistä ei jää jäljelle mitään muuta kuin se mitä olemme nettiin kirjoittaneet......

      On aivan toissijaista pohtia

      • Anonyymi

        Muistihan siinä meni kun syntyi, mutta tiedostan että maailmankuva monella rajoittuu vain tähän "todellisuuteen". Ihminen on luotu tavalla tai toisella. Siihen en ota kantaa että miten ja kuka loi ensimmäisen ihmisen - se ei kuitenkaan ole evoluution tulosta. Sielu on se juttu. Jokaisella elävällä on sielu. Pidän mahdollisena että elämme "tietokoneen" kovalevyllä. Että DNA:mme on koodattu numerosarjana kovalevylle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja lisään vielä, että syy tähän on selkeä: Meidän maailma on tuhoutunut ajat sitten sodassa. Olemme ns."selviytyjiä universumissa". Meidän DNA: tallennettiin hypertietokoneen muistiin, jotta kestämme hengissä, kunnes seuraava asumiskelpoinen planeetta löytyy. Sitten meitä kehittyneemmät avaruusolennot siirtää DNA:n, jota ehkä muokataan sopivaksi bioteknisesti luotuihin uusiin kehoihin. Tarkoituksena asuttaa maailma uudestaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hauskoja ajatelmia joista kiitokset.

        On täysin varmaa että ennen meidän populaatiotamme on ollut yksi tai useampia meitä kehittyneempiä kulttuureita.
        Sitä on mielenkiintoista pohtia että miksi ne ovat tuhoutuneet tai tuhottu?
        Olivatko he liian tyhmiä etc ja heidät haluttiin korvata tyyliin 2.0 -tai 3.0 jotain?

        Pienen otannan puitteissa voitte arvella ovatko nämä megaliitit yms. meidän populaatiomme jälkeemme jättämiä? Vaikeaa kuvitella että kivikirveillä tällaisia teoksia tehtäisiin:
        https://www.youtube.com/watch?v=22dEGLBPOQ

        Nykyiset arkeologimme tyytyvät kaivelemaan kaljapullojen korkkeja ja pitävät turpansa visusti rullalla vuosituhansia vanhoista muinaisista jäänteistä. Niitä pyritään jopa salaamaan mutta koska ne ovat kaikkien nähtävillä niin niistä vaietaan.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Kiitos, Martta98! Egyptissä, Kairossa, olin katsomassa kansallismuseossa historiallisia argeologisia löytöjä. Voin sanoa, että siellä tajusin kuinka paljon meille valehdellaan historiasta. Minua ei tyydyttänyt esineistä kuin murto-osa. Ja nekin oli niitä, mihin muut ihmiset ei kiinnittäneet huomiota. Suurin osa ihmetteli sargofageja ja arkkuja. Minä katselin esineitä ja pieniä kiven palasia. Kaiverrukset oli tehty jollakin koneella, ei käsin niin kuin väitetään.

        Mitä tulee pyramideihin. En mennyt sisälle ryömimään. Pyramidit oli pienempiä, kuin olin ajatellut. Alueella kiinnitin enemmän maaperään huomiota. Katselin hiekan alta pilkoittavaa valkoista kiviperäistä maata. Salaisuuus taitaa olla pyramidien alla. Uskon että Egyptin historia on harhautus? Ehkä Atlantis?

        Niin, minäkin olen käynyt pyramideilla ja Kansallismuseossa kahdesti.

        Paikalliset egyptologit ovat pakotettuja tarinoimaan roskaa pyramidien syntyajoista joka on taatusti paljon vanhempaa mitä meille kerrotaan.
        Olen varma että meiltä salataan sieltä löytyneitä kaivauksien tuloksia.

        Mainitsit pyramidien alla mahdollisesti sijaitsevat luolastot?!
        Ne ovat totta mutta niihin pääsy on estetty; toki voimme kysyä että miksi näin?

        Kävin myös suuren pyramidin sisällä. Ylösmenokäytävät oli verhottu satatonnisilla graniittipaasilla joiden logistiikasta en ole kuullut mitään arveluja.
        Itse pyramidikivet ovat käsitykseni mukaan paikalla valettua muinaista betonia.
        Ei ole osoitettu paikkaa mistä nuo olisi louhittu; on heitetty vain että ne on kuljetettu jostain....., roskaa.
        Meille valehdellaan ja syynä on se että kehitysoppi romuttuisi ja se olisi paha juttu....

        Jotakin siellä alla on. Maailma tai kansa, josta emme tiedä? Joskus taannoin tuli dokumentti, että se kaikista historiallisin paikka ei tosiaankaan sijaitse turistikohteissa, vaan syrjemmällä. Siellä on tehty kaivauksia, mutta ne löydöt jää vain alle kourallisen tietoon.

    • Olet siis sellainen syrjäytynyt.

      • Anonyymi

        Mitä sitten vaikka olisin syrjäytynyt? Olen syrjäytynyt, näin voidaan todeta. Erillainen kulkija, se outo ja erikoinen.

      • Olen hyvin pettynyt ennen niin arvostamani hra kekek-kekekin ala-arvoiseen tölväisyyn.

      • Anonyymi
        martta98 kirjoitti:

        Olen hyvin pettynyt ennen niin arvostamani hra kekek-kekekin ala-arvoiseen tölväisyyn.

        Martta98, kekeke-kekek on oikeassa. Voisin lisätä vähän vettä myllyyn, koska se on lempi harrastukseni. On minulla vieläpä ihan "hullun paperit", eikä taatusti voi ottaa vakavasti mitään mitä sanon tai kirjoitan, eikä minua usko edes lääkäri. ;) :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Torstaina tulee ulos uutispommi

      Ihan uskomatonta on luvassa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      6062
    2. Jussi Halla-aho ei jatka puolueen puheenjohtajana

      Jussi Halla-aho ei asetu ehdolle Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajaksi.
      Maailman menoa
      418
      4207
    3. Ilmaöämpöpumpun tehonkulutus jäähdytyksessä?

      Paljonko kuluttaa, kun jatkuvasti käy täysillä? Mikä on jäähdytyksen COP ?
      73
      4001
    4. No nyt! Vappu Pimiä ja Teemu-rakas harvinaisessa yhteiskuvassa: "Suostuu, kun ei tiedä aluksi..."

      Vappu ja harvoin nähty "mysteerimies" eli aviomies Teemu poseeraavat Instassa kesäisissä tunnelmissa: https://www.suomi24.fi/viihde/no-nyt-vappu-pimia
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      3143
    5. syy siepin happamuuteen selvisi!

      Voiko paljoa happamampaa ilmestystä olla kuin Sara Sieppi Kaunissaaren rannalla ? ressukka kuvitteli iskeneensä kultasuoneen ja pääsevänsä tämän uu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      2328
    6. Sofia ja velipoika.

      Sofia on tuonut velipoikansa mukaan psykologin vastaanotolle. Taitaa velikin olla yhtä hömelö kun lähtee ratsastamaan tuon lokin mukaan. Sofialla m
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1102
    7. Oikeasti olisin sut halunnut mies

      omaksi, kullaksi, rakkaaksi, kumppaniksi, ystäväksi, olkapääksi, hellittäväksi, arkeen ja juhlaan, eteiseen ja peräkammariin, sohvalle ja sänkyyn, rii
      Ikävä
      104
      1061
    8. Maisa torpa selittää hyymylehdessä

      Syötä hakusana… UUTISET 20.6.2021 Maisa Torppa selittelee miksi lomakuvissa on alkoholia ja hänkin juo drinksulasista Maisa Torppa on lähtenyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1033
    9. Me kuulumme yhteen.

      Mies, minä olen sinulle oikea ja sinä oikea minulle.Me kuulumme toisillemme. Me kuulumme yhteen. Se on näin.
      Ikävä
      51
      874
    10. Katariina Anttila oli saanut väkevää palautetta tänään 21.6. toimituksessa!

      Toimitukseen marssi hyvin harmistunut haapavetinen rouva henkilö. Oli antanut Katariinalle kunnolla palautetta Ilkka Revon jatkuvasta maalittamisesta.
      Haapavesi
      33
      860
    Aihe