Totuus sattuu?

",Heikki Ylikankaan mukaan kaksikielisyys on historiallisesti sidoksissa autonomian aikaan. Vuonna 1809 neljä viidestä suomalaisesta puhui suomea, mutta hallintokieli oli ruotsi.

Autonomia vahvisti ruotsinkielisen yläluokan valtaa. Enää Tukholman kuningas ei ollut valvomassa pikkuvirkamiehiä. Aatelisvoittoinen eliitti riensi jakamaan parhaat virat toisilleen.

Ylikankaan mukaan syntyperä ja suositukset olivat tärkeämpiä ylennysperusteita kuin kokemus tai oppiarvo. Se herätti katkeruutta.

”Keskiluokkaisten perheiden lapsilla ei ollut pääsyä huipulle, vaikka he olisivat puhuneet ruotsia äidinkielenään tai käyneet kuinka monta yliopistoa tahansa”, Ylikangas sanoo.

Moni fennomaanien johtaja puhui sujuvaa ruotsia, mutta törmäsi työmarkkinoilla lasikattoon. Suomenkielestä tuli keino murtaa ruotsinkielisen eliitin ylivalta.

”Kielitaistelussa oli alkujaan kyse sodasta virkamiehistön sisällä”, Ylikangas tiivistää.

Riidan kärjistyessä turvauduttiin rotuoppiin. Ruotsinkieliset svekomaanit julistivat suomenkieliset idästä tulleiksi mongoleiksi, jotka eivät pärjää ilman ruotsinkielisen eliitin apua.

Myös kansallisfilosofimme J. V. Snellman joutui ennakkoluulojen kohteeksi. Kolmekymppisenä hän muutti Ruotsiin luomaan uraa. Kielitaitoinen, huippukoulutettu filosofian tohtori kuvitteli pääsevänsä luennoimaan Uppsalan yliopistoon. Se oli turha toivo. Snellman oli vain idästä tullut maahanmuuttaja.

”Suomenruotsalaiset sanovat usein, että Ruotsissa heihin suhtaudutaan suomalaisina, vaikka he puhuvat äidinkielenään ruotsia. Se on ikiaikainen jako”, Ylikangas sanoo.

Snellman suuttui saamastaan kohtelusta niin, että vannoi, ettei kirjoita enää mitään ruotsiksi.

”Pääosin se päätös myös piti”, Ylikangas sanoo.

Kotiin palattuaan Snellman lähti mukaan politiikkaan. Hänestä tuli senaattori, jolle suomen kielen aseman vahvistaminen oli sydämenasia.

Vuonna 1863 Snellman kuuli, että keisari Aleksanteri II on tulossa Parolannummelle katsomaan sotaharjoituksia.

Snellman matkusti Parolannummelle.

”Hänellä oli mukanaan luonnos asetukseksi. Sen mukaan suomi tulisi 20 vuoden kuluessa tasavertaiseksi kieleksi ruotsin kanssa”, Ylikangas sanoo.

Professori innostuu niin, ettei henki meinaa kulkea. On pysähdyttävä Aleksanterinkadun kulmaan kertomaan juttu loppuun.

”Aleksanteri kysyi, mitä asiaa Snellmanilla on. Hän näytti paperin, ja keisari kirjoitti siihen nimensä alle.”

Asia oli sillä selvä. Suomenkielen asema vahvistui keisarillisella asetuksella.

”Snellman veti välistä”, Ylikangas nauraa.

”Koko hanke olisi rauennut, jos hän olisi vienyt sen valtiopäiville. Aateli ja porvaristo olivat sitä vastaan.”

Seuraava etappi häämöttää.

Mannerheimintiellä kohoava Forumin ostoskeskus on hyvä muistutus suomenruotsalaisten vallasta: iso, harmaa kivitalo.

Ylikangas nousee rullaportaita kolmanteen kerrokseen ja istahtaa sisäpihalle lasikaton siimekseen.

”Virallinen kaksikielisyys ei ole aina pelkkä rikkaus. Se voi olla myös rikkaiden etuoikeus.”

Suomenruotsalaisten joukossa on paljon tavallisia duunareita. Mutta kielen ja yhteiskuntaluokan välillä vallitsee myös kytkentä, joka on jatkunut Ruotsinvallasta asti.

Forumin kortteli on pystytetty pääasiassa suomenruotsalaisen Konstsamfundetin rahoilla. Korttelin luoteisnurkalla sijaitsee Svenska Kulturfonden, jonka taas omistaa Svenska litteratursällskapet i Finland.

Ruotsinkielisten kulttuurisäätiöiden taseiden yhteenlaskettu loppusumma on yli kaksi miljardia euroa. Niiden pääomien juuret ovat autonomian ajassa.

Pääoman ja kielen välinen yhteys näkyy myös Suomen sisällissodassa, missä ruotsinkielinen eliitti taisteli valkoisten puolella. Suuri osa valkoisen armeijan päällystöstä oli ruotsinkielisiä.

Kahden kansalliskielen malli kirjattiin Suomen hallitusmuotoon sisällissodan jälkeisenä kesänä 1919. Esitys oli valmisteltu edellisenä keväänä tynkäeduskunnassa, josta puuttui Sdp ja koko vasemmisto.

Kaksikielisyys kirjattiin siis perustuslakiin aikana, jolloin Rkp:n poliittinen painoarvo oli vahva – kenties vahvempi kuin koskaan itsenäisen Suomen historiassa.

Sata vuotta myöhemmin kysymys kaksikielisyydestä on yhä ajankohtainen.

Viime maaliskuussa eduskunta kaatoi kansalaisaloitteen, jonka mukaan ruotsin kielen opiskelun tulisi olla vapaaehtoista. Sivistysvaliokunnan perusteluissa todettiin, että ruotsin aseman säilyttämiseksi on olemassa ”historialliset syyt”.

Vaalikoneessa 2011 enemmistö kansanedustajista oli ilmoittanut vastustavansa pakkoruotsia. Vielä silloin historialliset syyt eivät painaneet. Jostain syystä yli 50 edustajaa muutti mielensä.

Mitä mieltä professori Ylikangas on historiallisista syistä?

”Kauan sitten ruotsinkieli oli välttämätön taito, jos halusi päästä elämässä eteenpäin. Nykyään englanti turvaa leivänsaannin paremmin kuin ruotsi”, Ylikangas muotoilee.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ruotsi-venaja-nyt-eu-suomi-ikuinen-alamaisten-valtakunta/