Patriarkkojen iät
Moni Kirjoituksia rakastava kristitty on tuntenut epätoivoa Genesiksen
äärellä kirjan kertoessa ensimmäisten ihmisten eläneen lähes tuhat vuotta.
Ujosteluun ei kuitenkaan ole välttämättä syytä. On huomionarvoista, että
ihmisten elinikä laskee alkukertomuksissa jyrkästi juuri vedenpaisumuksen
jälkeen (1).
Nimi Synnyinvuosi Ikä 1. pojan syntyessä Elinikä Kuolinvuosi (2)
Aadam 0 130 930 930
Seet 130 105 912 1042
Eenos 235 90 905 1140
Keenan 325 70 910 1235
Mahalalel 395 65 895 1290
Jered 460 162 962 1422
Hanok 622 65 365 (3) 987 (4)
Metusalem 687 187 969 (5) 1656
Lemek 874 182 777 1651
Nooa 1056 502 (!) 950 2006
Seem 1558 100 600 2158
Arpaksad 1658 35 438 2096
Salah 1693 30 433 2126
Eeber 1723 34 464 2187
Peleg 1757 30 239 1996
Regu 1787 32 230 2026
Serug 1819 30 148 2049
Naahor 1849 29 205 1997
Terah 1878 70 175 2083
Aabraham 1948 100 180 2123
Iisak 2048 60 147 2228
Jaakob 2108 - 147 2255
Huom.
1 Oletuksena, ettei Gen 5 ja 11 luvujen luettelossa ole aukkoja.
Verrattuna UT:n vastaaviin listoihin näyttää siltä, kuin jotkut henkilöt
UT:n listassa olisivat ”isiä” pojillensa vain esi-isällisessä mielessä.
Koska maailman tarkka ikä on jätetty kronikoissa avoimeksi, ottaa
Paavalikin aiheen esimerkiksi tuloksettomasta väittelystä: ”...kavahtamaan
etteivät... puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin jotka
pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä, kuin Jumalan armotaloutta joka
perustuu uskoon...” (1 Tim 1:3-4.)
2 Vuosina luomisesta
3 Ikä ylöstempauksen sattuessa
4 Ylöstempausvuosi
5 Vanhin ihminen! Metusalem kuoli samana vuonna kuin suuti tulva tuli.
Oliko nimi enne? (“Kuolee, tulee”, ”Kun kuolee, niin tulee”?) Pitkä ikä
kertoo Jumalan pitkämielisyydestä. Vrt. Ilm 14 ylikypsät, mädät rypäleet.
Jumala odottaa kärsivällisesti hedelmää, kunnes on täysin varma, ettei
sitä tule.
Genesiksen mukaan
-Aadam on voinut tuntea kaikki vedenpaisumusta edeltäneet patriarkat
paitsi Nooan ja Seemin.
-Nooa on voinut tuntea kaikki vedenpaisumusta edeltäneet patriarkat paitsi
Aadamin ja Seetin.
-Nooa ja Seem ovat voineet tuntea Aabrahamin.
-Seem on voinut tuntea Iisain ja Jaakobin.
Ilmeisestikään vanhojen tapahtumien eteenpäin välitys ei ole muodostanut
ongelmaa, vaan siitä ovat huolehtineet silminnäkijät. Ryttylän riparilla
minulle opetettiin, että Genesis olisi "taaksepäin kohdistuva profetia".
Sananlaskut:
30:6 Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja
ettet valhettelijaksi joutuisi.
Yhdeksän antediluviaanisen patriarkan (poislukien Eenok, joka ei kuollut
vanhuuttaan) keskimääräinen elinikä oli 912 vuotta. Vastoin toisinaan
esitettyä väitettä ikiä tuskinpa ilmaistiin kuukausina. Tämä käy ilmi
isojen isien iästä esikoisten syntyessä - Mahalaleel ja Eenok kun olivat
65 ja Nooa 500 yksikköä vanhat ensimmäisen pienokaisen patriarkoiksi
päästyään.
Jaakobin ja hänen poikansa esimiehen välillä käyty keskustelu on
ymmärrettävissä vain tätä muinaista taustaa vasten: "Sen jälkeen Joosef
toi isänsä Jaakobin sisään faraon eteen. Ja Jaakob siunasi faraon. Farao
kysyi Jaakobilta: 'Kuinka monta ikävuotta sinulla on?' Jaakob vastasi
faraolle: 'Olen vaeltanut muukalaisena satakolmekymmentä vuotta.
Elinpäiväni ovat olleet vähälukuiset ja vaikeat, eivätkä ne ole
saavuttaneet isieni vaellusvuosien määrää.' Sitten Jaakob siunasi faraon
ja lähti hänen luotaan." (Gen 47:7-10. Jerusalemin raamatunkääntäjien
käännös.) Vanhuksilla on tapana jutustella lämpimikseen iästään. Jobin
kumppanitkin päivittelivät sitä, että ihmiset kuolivat heidän aikanaan
polvi polvelta nuorempina: ”Sillä kysypä aikaisemmalta sukupolvelta,
tarkkaa mitä heidän isänsä ovat tutkineet. Mehän olemme eilispäivän lapsia
emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä.” (Job. 8:8-9.)
Syntiinlankeemuksen ja vedenpaisumuksen välillä ihmiset siis kuolivat
vanhuuttaan noin yhdeksissä sadoissa. (Täytyy silti muistaa, että
Eedenissäkin elämän jatkumiseksi tarvittiin ”elämän puu”.) Joko
ensimmäisten ihmisten fysiologian tai vähintään heitä ympäröineen
ekologian on siis täytynyt olla erilainen, mikäli Raamatun tarinoissa on
perää. (Muuten Genesiksen aikamääreet eivät oikein voi olla lineaarisia.)
Avioituminen sisarusten kesken viittaisi edelliseen, jos nimittäin
ensimmäisillä ihmisillä ei ollut geneettisten sairauksien kuormaa
soluissaan.
Genesis 6:3: ”Silloin Herra sanoi: ’Minun henkeni ei ole vallitseva
ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa
sata kaksikymmentä vuotta.’” Jae voisi ennakoida tulevaa elinikien
lyhenemistä, mutta toisaalta tästä uutisesta näyttää kuluneen juuri sata
kaksikymmentä vuotta vedenpaisumuksen alkuun.
Psalmin 90 epiteetti kuuluu: ”Mooseksen, Jumalan miehen, psalmi.” Mooses
kirjoittaa Psalmin 90 rivien välissä ikien lyhentymisen olevan
tasaantumassa pikkuhiljaa nykyiseen. ”Uutta virttä” kirjoittaessaan hän
oli jo vanha ja teki itse kuolemaa, joskin kyseessä on Psalmien vanhin
osio. Ps 90:10: ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka
enintään kahdeksankymmentä vuotta ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja
turhuus.”* Mooses itse eli 120-vuotiaaksi, mahdollisesti epätavallisen
vanhaksi sukupolvestansa: ”Ja Mooses oli kuolleessaan sadan kahdenkymmenen
vuoden vanha, mutta hänen silmänsä eivät olleet hämärtyneet, eikä hänen
elinvoimansa ollut kadonnut” (5 Moos 34:7).
Pappi Joojadan 130 vuoden ikä vielä niinkin myöhäisenä aikana kuin noin
700 eKr. on mielenkiintoinen (2 Aik 24:15). Odotettavissa olevan iän
laskeminen keskiajalle saavuttaessa johtui monenlaisista kulkutaudeista
sekä hygienian puutteesta, ja siihen vaikutti ennnen kaikkea suuri
lapsikuolleisuus. Euroopan keskiaikaisissa suurkaupungeissa ei esimerkiksi
ollut viemäröintiä, joten ei ollut ihme jos intiaanit kuolivat
miljoonittain saastalle immuuniksi käyneiden eurooppalaisten kanssa
tekemisiin jouduttuaan. Aina on kuitenkin elänyt nykykäsityksen mukaan
vanhoja ihmisiä. Taustalla on säilynyt osapuilleen 70-80 vuoden
keskimääräinen elinikä vuosisatojen läpi, mikäli ennenaikaisista
infektioiden yms. tapauksilta vältytään. Matalat keski-iät johtuvat
pitkälti suuresta lapsikuolleisuudesta.
Paitsi että pitkät eliniät kertovat puhtaasta perimästä, ne saattavat siis
kieliä myös muutoksesta ekologiassa esimerkiksi ilmanpaineen ja
happipitoisuuden suhteen. Viime vuosikymmeninä on tehty laajoja
tutkimuksia vahingolliselta ultraviolettisäteilyltä suojaavan
otsonikerroksen ohentumista. Yläilmakehä toimii jollakin tavoin elämän
suojamuurina, mutta sen läpäistyään tehokkaita UV-aallonpituuksia
imuroivat eloperäiset yhdisteet. (Tehokkaampiin aallonpituuksiin mentäessä
ensin aromaattiset yhdisteet: aminohapoista tryptofaani, tyrosiini ja
fenylalaniini, sekä - mikä pahinta - jokainen nukleiinihappojen eli elämän
aakkosten kaikkiaan viidestä emäksestä.)
”Vedet taivaanvahvuuden yläpuolella” (Gen 1:7) olisivat voineet toimia
sitäkin tehokkaampana säteilysuojana auringon spektrin pienimpiä
tehokkaimpia aallonpituuksia vastaan ennen vedenpaisumusta. Magnetosfäärin
magneettikenttäkin on mittausten mukaan laskenut viimeisten puolentoista
vuosisadan aikana. Magneettikentän rappeutumisesta olisi ollut seurauksena
paitsi vaatimattomampia revontulia, myös biologian altistumista
suuremmille annoksille gamma- yms. avaruussäteilyä sekä aurinkotuulen
varattuja hiukkasia.
Pitkät eliniät voisi selittää myös Jumalan suoralla asiaanpuuttumisella.
Yksittäisten solujen solukuolema eli apoptoosi on nimenomaan geneettisesti
säädelty tapahtuma. (Joskin apoptoosi voidaan saada aikaan myös
keinotekoisesti ulkoisilla tekijöillä.) Tieteellisissä julkaisuissa onkin
tapana puhua ohjelmoidusta solukuolemasta. Vanhenemisen syyksi on esitetty
useita mekanismeja. Sikiön kehittyessä hedelmöittyneestä munasolusta
solunjakautumisten kautta aikuiseksi yksilöksi, on muilla kuin ituradan
soluilla (sukusoluilla) jakaantumiskiintiö. Solun jakautuessa
aitotumallisen eliön lineaarisen DNA:n päästä leikataan aina pala pois.
Teknisesti kyseessä on eräänlainen elämän vitaalinen hutunkeitto. Kun
tietty entsyymi (telomeraasi) ei enää saa otetta kunkin kromosomin
perimäaineksen päästä, kuolee solu, vaikka olisi muuten miten
elinvoimainen tahansa.
Aikuisen kehon solut ovat hiuksista varpaisiin asti suurinpiirtein yhtä
monen jakautumisen kautta muodostuneita joitakin poikkeuksia
lukuunottamatta. (Aivo- ja lihassolujenkin on havaittu jakaantuvan
tietyssä määrin kasvuiän jälkeenkin.) Vanhuudessa jakaantumiskiintiö tulee
täyteen ja ruumiimme luhistuu. Esimerkiksi vanhusten iho ei kulu sen
nopeampaa kuin nuorisonkaan, mutta heillä ohentunut iho ei enää uusiudu
niin nopeasti. Joidenkin nuorien solujen ja syöpäsolujen suojakerros
telomeereissä ei juurikaan lyhene mitoosissa (somaattisten solujen
solunjakautumisessa), mikä tekee esimerkiksi syöpäkasvaimesta "ikuisen".
Miljoonien muiden biologian laboratorioissa vaivaa näkevien (engl. labor)
tavoin käytän itsekin työssäni toisinaan ns. HeLa-soluja. Kyseessä on
maljalla viljelty mustan amerikkalaisnaisen Henrietta Lacksin
syöpäsolukanta, joka toistaiseksi selittämättömästä syystä on jatkanut
jakautumistaan lähes 50 vuotta kantajansa kuoleman jälkeen. Kyseessä on
ns. epiteelisoluja, jotka muodostavat kudosta, jolle on tunnusomaista
solujen ahtautuminen hyvin tiukasti yhteen. Samasta ilmiöstä on kuitenkin
myös muita esimerkkejä. Oltuaan monisoluisen organismin osia solukannat
ovat tavallaan hypänneet elämään itsenäisinä yksisoluisina organismeina.
Toisen mallin mukaan vanheneminen johtuu solujen energialaitosten eli
mitokondrioiden rappeutumisesta. Ilmeisesti tätä mekanismia käytetään
kuitenkin vain lopetettaessa yksittäisiä soluja pitkin elämän vartta.
Mitokondrion noin parinkymmenen oman geenin mutaatio- eli koodivirheiden
kertymisnopeus on suurin piirtein 10-20 kertaa suurempi kuin tuman,
joskaan mutaatioiden taustanopeuksista ei vielä ole varmuutta.
Vanhentuneesta mitokondriosta vuotavien happiradikaalien ja sytokromien
arvellaan johtavan solukuolemaan. Tässä mallissa solukuoleman syy on siis
solun yleinen raihnaisuus.
Mitokondrioissa DNA:lle ei käytetä niin monikerroksista ja työlästä
korjausmekanismia kuin tuman geenien kohdalla. Mitokondrioita 16,5 kb
genomeineen on jopa 10 000 kappaletta jokaista solua kohti, mutta
solunjakautumisessa vain jokunen kymmen mitokondrioista saa etuoikeuden
kopioitua. Pullonkaulasta huolimatta mitokondrioita suojelee
jonkinnäköinen tilastollinen todennäköisyys haitallisempien mutaatioiden
jäädessä pullonkaula-kopioitujien ulkopuolelle. Tumassa korjauskoneistoja
on (vähintään) neljä fundamentaalisesti itsenäistä, ja yksittäisten
emäsmuutosten korjausentsyymit huomioonottaen (vähintään) seitsemän
erilaista. Koko korjauksen periaate yleensäkin sotii mielestäni
kehitysajatusta vastaan. Mutaatio on viime kädessä evoluution ainoa
moottori. Käytännössä mutaatio eli sekvenssin vahingossa tapahtunut,
sattumanvarainen muutos, on kuin kirjaa kopioitaessa tapahtunut
painovirhe. Solu vastustaa mutaatiotapahtumaa periaatteellisesti,
tehokkaasti, ja energeettisessä mielessä erittäin kalliisti. Yhden väärän
merkin vuoksi DNA:n käsittelykoneistot voivat poistaa tietyissä
tapauksissa satojen merkkien sekvenssipätkän. Jokaisen uuden aakkosen
lisäys maksaa yhden "solumarkan" eli ATP-molekyylin. (Toivoisinpa saavani
Leviatanmuistion oikolukuun apua proof reading aktiviteetin sisältävältä
DNA-polymeraasilta.) Yksittäisiä mutaatioita varteenotettavampia
geneettisen muutoksen aiheuttajia ovat niin sanotut "hyppivät geenit" eli
transposonit, sekä eksonien sekoitus. Ainakin homologinen rekombinaatio
sen sijaan on sisäänrakennettu mekanismi, joka synnyttää nopeaa muuntelua
ja mikroevoluutiota lajirajojen sisällä myös luomismallissa.
Monet vaikeat perinnölliset sairaudet johtuvat juuri virheistä
mitokondrion geeneissä. Nykyisin tunnetaan noin 4000 itsenäistä
geneettistä sairautta. (Perinnöllisiä sairauksia voisi teoriassa olla
ainakin 60 000 erilaista, joista kutakin eri vakavuuden asteita, koska
tämä on arvioiden mukaan geneettisesti koodattujen kappaleiden eli
proteiinien vähimmäislukumäärä. Sairauksien määrä voisi lisääntyä vielä
erilaisten mutatoituneiden proteiinien vikayhdistelmistä. Kuuluisin
perinnöllinen sairaus lienee Euroopan kuningassukujen hemofilia, jonka
alkuperä on onnistuttu jäljittämään kuningatar Victorian ja tämän serkun
prinssi Albertin avioliittoon.) On kuitenkin huomattava, että
evolutiivisessa maailmankuvassa kaiken informaation takana ovat mutaatiot,
jolloin pistemutaatiot eivät ole ehdottoman virheellisiä olemukseltaan.
Gradualistisen eli tasaisen ja punktualistisen eli hyppäyksellisen
kehityksen rinnalle tai ohi onkin kivunnut ns. neutraaliteoria, jossa
kehitys tapahtuu ensin pitkään ilmiasun ulkopuolisissa
sekvenssivarastoissa ja jonka markkinoinnissa sanakäänteet ovat vähemmän
dramaattisia.
Eliniän geneettinen romahtaminen ei ole käsitteenä mitenkään mystinen.
Tiede jopa tuntee muutamia tällaisia tauteja. Progeriaa sairastava potilas
on vanhus jo kymmenenvuotiaana. Tapauksia on dokumentoitu satakunta ja
sairaus näyttää johtuvan mutaatiosta DNA:ta korjaavassa entsyymissä.
Harvinainen, perinnöllinen Wernerin oireyhtymä, aloittaa nopean
vanhenemisen 20-30 vuoden iässä. Sairauden aiheuttaa mutaatio geenissä,
joka huolehtii DNA:ta avaavien ns. helikaasien syntymisestä. On
esimerkkejä siitä, miten yksi ainoa mutaatio saa aikaan Wernerin taudin.
Tämä vanhenemisen mekanismi perustuu geeneihin tulevien virheiden
korjauksen puutteeseen. Jos nyt kävisi niin hassusti, että kaikki
normaalit ihmiset kuolisivat ja nuo sairaat jäisivät jäljelle, niin
sittenhän joku 20 vuotta olisi ihmisen maksimi-ikä, ja juttuja 120-
vuotiasti pidettäisiin satuina. Fysiologit ovat arvioineet, että jos
ihminen säilyttäisi 11-vuotiaan elinvoimaisuuden, hän eläisi fysiologiansa
puolesta 650-vuotiaaksi.
pauli ojala.
Moni Kirjoituksia rakastava kristitty on tuntenut epätoivoa Genesiksen
äärellä kirjan kertoessa ensimmäisten ihmisten eläneen lähes tuhat vuotta.
Ujosteluun ei kuitenkaan ole välttämättä syytä. On huomionarvoista, että
ihmisten elinikä laskee alkukertomuksissa jyrkästi juuri vedenpaisumuksen
jälkeen (1).
Nimi Synnyinvuosi Ikä 1. pojan syntyessä Elinikä Kuolinvuosi (2)
Aadam 0 130 930 930
Seet 130 105 912 1042
Eenos 235 90 905 1140
Keenan 325 70 910 1235
Mahalalel 395 65 895 1290
Jered 460 162 962 1422
Hanok 622 65 365 (3) 987 (4)
Metusalem 687 187 969 (5) 1656
Lemek 874 182 777 1651
Nooa 1056 502 (!) 950 2006
Seem 1558 100 600 2158
Arpaksad 1658 35 438 2096
Salah 1693 30 433 2126
Eeber 1723 34 464 2187
Peleg 1757 30 239 1996
Regu 1787 32 230 2026
Serug 1819 30 148 2049
Naahor 1849 29 205 1997
Terah 1878 70 175 2083
Aabraham 1948 100 180 2123
Iisak 2048 60 147 2228
Jaakob 2108 - 147 2255
Huom.
1 Oletuksena, ettei Gen 5 ja 11 luvujen luettelossa ole aukkoja.
Verrattuna UT:n vastaaviin listoihin näyttää siltä, kuin jotkut henkilöt
UT:n listassa olisivat ”isiä” pojillensa vain esi-isällisessä mielessä.
Koska maailman tarkka ikä on jätetty kronikoissa avoimeksi, ottaa
Paavalikin aiheen esimerkiksi tuloksettomasta väittelystä: ”...kavahtamaan
etteivät... puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin jotka
pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä, kuin Jumalan armotaloutta joka
perustuu uskoon...” (1 Tim 1:3-4.)
2 Vuosina luomisesta
3 Ikä ylöstempauksen sattuessa
4 Ylöstempausvuosi
5 Vanhin ihminen! Metusalem kuoli samana vuonna kuin suuti tulva tuli.
Oliko nimi enne? (“Kuolee, tulee”, ”Kun kuolee, niin tulee”?) Pitkä ikä
kertoo Jumalan pitkämielisyydestä. Vrt. Ilm 14 ylikypsät, mädät rypäleet.
Jumala odottaa kärsivällisesti hedelmää, kunnes on täysin varma, ettei
sitä tule.
Genesiksen mukaan
-Aadam on voinut tuntea kaikki vedenpaisumusta edeltäneet patriarkat
paitsi Nooan ja Seemin.
-Nooa on voinut tuntea kaikki vedenpaisumusta edeltäneet patriarkat paitsi
Aadamin ja Seetin.
-Nooa ja Seem ovat voineet tuntea Aabrahamin.
-Seem on voinut tuntea Iisain ja Jaakobin.
Ilmeisestikään vanhojen tapahtumien eteenpäin välitys ei ole muodostanut
ongelmaa, vaan siitä ovat huolehtineet silminnäkijät. Ryttylän riparilla
minulle opetettiin, että Genesis olisi "taaksepäin kohdistuva profetia".
Sananlaskut:
30:6 Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja
ettet valhettelijaksi joutuisi.
Yhdeksän antediluviaanisen patriarkan (poislukien Eenok, joka ei kuollut
vanhuuttaan) keskimääräinen elinikä oli 912 vuotta. Vastoin toisinaan
esitettyä väitettä ikiä tuskinpa ilmaistiin kuukausina. Tämä käy ilmi
isojen isien iästä esikoisten syntyessä - Mahalaleel ja Eenok kun olivat
65 ja Nooa 500 yksikköä vanhat ensimmäisen pienokaisen patriarkoiksi
päästyään.
Jaakobin ja hänen poikansa esimiehen välillä käyty keskustelu on
ymmärrettävissä vain tätä muinaista taustaa vasten: "Sen jälkeen Joosef
toi isänsä Jaakobin sisään faraon eteen. Ja Jaakob siunasi faraon. Farao
kysyi Jaakobilta: 'Kuinka monta ikävuotta sinulla on?' Jaakob vastasi
faraolle: 'Olen vaeltanut muukalaisena satakolmekymmentä vuotta.
Elinpäiväni ovat olleet vähälukuiset ja vaikeat, eivätkä ne ole
saavuttaneet isieni vaellusvuosien määrää.' Sitten Jaakob siunasi faraon
ja lähti hänen luotaan." (Gen 47:7-10. Jerusalemin raamatunkääntäjien
käännös.) Vanhuksilla on tapana jutustella lämpimikseen iästään. Jobin
kumppanitkin päivittelivät sitä, että ihmiset kuolivat heidän aikanaan
polvi polvelta nuorempina: ”Sillä kysypä aikaisemmalta sukupolvelta,
tarkkaa mitä heidän isänsä ovat tutkineet. Mehän olemme eilispäivän lapsia
emmekä mitään tiedä, päivämme ovat vain varjo maan päällä.” (Job. 8:8-9.)
Syntiinlankeemuksen ja vedenpaisumuksen välillä ihmiset siis kuolivat
vanhuuttaan noin yhdeksissä sadoissa. (Täytyy silti muistaa, että
Eedenissäkin elämän jatkumiseksi tarvittiin ”elämän puu”.) Joko
ensimmäisten ihmisten fysiologian tai vähintään heitä ympäröineen
ekologian on siis täytynyt olla erilainen, mikäli Raamatun tarinoissa on
perää. (Muuten Genesiksen aikamääreet eivät oikein voi olla lineaarisia.)
Avioituminen sisarusten kesken viittaisi edelliseen, jos nimittäin
ensimmäisillä ihmisillä ei ollut geneettisten sairauksien kuormaa
soluissaan.
Genesis 6:3: ”Silloin Herra sanoi: ’Minun henkeni ei ole vallitseva
ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa
sata kaksikymmentä vuotta.’” Jae voisi ennakoida tulevaa elinikien
lyhenemistä, mutta toisaalta tästä uutisesta näyttää kuluneen juuri sata
kaksikymmentä vuotta vedenpaisumuksen alkuun.
Psalmin 90 epiteetti kuuluu: ”Mooseksen, Jumalan miehen, psalmi.” Mooses
kirjoittaa Psalmin 90 rivien välissä ikien lyhentymisen olevan
tasaantumassa pikkuhiljaa nykyiseen. ”Uutta virttä” kirjoittaessaan hän
oli jo vanha ja teki itse kuolemaa, joskin kyseessä on Psalmien vanhin
osio. Ps 90:10: ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka
enintään kahdeksankymmentä vuotta ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja
turhuus.”* Mooses itse eli 120-vuotiaaksi, mahdollisesti epätavallisen
vanhaksi sukupolvestansa: ”Ja Mooses oli kuolleessaan sadan kahdenkymmenen
vuoden vanha, mutta hänen silmänsä eivät olleet hämärtyneet, eikä hänen
elinvoimansa ollut kadonnut” (5 Moos 34:7).
Pappi Joojadan 130 vuoden ikä vielä niinkin myöhäisenä aikana kuin noin
700 eKr. on mielenkiintoinen (2 Aik 24:15). Odotettavissa olevan iän
laskeminen keskiajalle saavuttaessa johtui monenlaisista kulkutaudeista
sekä hygienian puutteesta, ja siihen vaikutti ennnen kaikkea suuri
lapsikuolleisuus. Euroopan keskiaikaisissa suurkaupungeissa ei esimerkiksi
ollut viemäröintiä, joten ei ollut ihme jos intiaanit kuolivat
miljoonittain saastalle immuuniksi käyneiden eurooppalaisten kanssa
tekemisiin jouduttuaan. Aina on kuitenkin elänyt nykykäsityksen mukaan
vanhoja ihmisiä. Taustalla on säilynyt osapuilleen 70-80 vuoden
keskimääräinen elinikä vuosisatojen läpi, mikäli ennenaikaisista
infektioiden yms. tapauksilta vältytään. Matalat keski-iät johtuvat
pitkälti suuresta lapsikuolleisuudesta.
Paitsi että pitkät eliniät kertovat puhtaasta perimästä, ne saattavat siis
kieliä myös muutoksesta ekologiassa esimerkiksi ilmanpaineen ja
happipitoisuuden suhteen. Viime vuosikymmeninä on tehty laajoja
tutkimuksia vahingolliselta ultraviolettisäteilyltä suojaavan
otsonikerroksen ohentumista. Yläilmakehä toimii jollakin tavoin elämän
suojamuurina, mutta sen läpäistyään tehokkaita UV-aallonpituuksia
imuroivat eloperäiset yhdisteet. (Tehokkaampiin aallonpituuksiin mentäessä
ensin aromaattiset yhdisteet: aminohapoista tryptofaani, tyrosiini ja
fenylalaniini, sekä - mikä pahinta - jokainen nukleiinihappojen eli elämän
aakkosten kaikkiaan viidestä emäksestä.)
”Vedet taivaanvahvuuden yläpuolella” (Gen 1:7) olisivat voineet toimia
sitäkin tehokkaampana säteilysuojana auringon spektrin pienimpiä
tehokkaimpia aallonpituuksia vastaan ennen vedenpaisumusta. Magnetosfäärin
magneettikenttäkin on mittausten mukaan laskenut viimeisten puolentoista
vuosisadan aikana. Magneettikentän rappeutumisesta olisi ollut seurauksena
paitsi vaatimattomampia revontulia, myös biologian altistumista
suuremmille annoksille gamma- yms. avaruussäteilyä sekä aurinkotuulen
varattuja hiukkasia.
Pitkät eliniät voisi selittää myös Jumalan suoralla asiaanpuuttumisella.
Yksittäisten solujen solukuolema eli apoptoosi on nimenomaan geneettisesti
säädelty tapahtuma. (Joskin apoptoosi voidaan saada aikaan myös
keinotekoisesti ulkoisilla tekijöillä.) Tieteellisissä julkaisuissa onkin
tapana puhua ohjelmoidusta solukuolemasta. Vanhenemisen syyksi on esitetty
useita mekanismeja. Sikiön kehittyessä hedelmöittyneestä munasolusta
solunjakautumisten kautta aikuiseksi yksilöksi, on muilla kuin ituradan
soluilla (sukusoluilla) jakaantumiskiintiö. Solun jakautuessa
aitotumallisen eliön lineaarisen DNA:n päästä leikataan aina pala pois.
Teknisesti kyseessä on eräänlainen elämän vitaalinen hutunkeitto. Kun
tietty entsyymi (telomeraasi) ei enää saa otetta kunkin kromosomin
perimäaineksen päästä, kuolee solu, vaikka olisi muuten miten
elinvoimainen tahansa.
Aikuisen kehon solut ovat hiuksista varpaisiin asti suurinpiirtein yhtä
monen jakautumisen kautta muodostuneita joitakin poikkeuksia
lukuunottamatta. (Aivo- ja lihassolujenkin on havaittu jakaantuvan
tietyssä määrin kasvuiän jälkeenkin.) Vanhuudessa jakaantumiskiintiö tulee
täyteen ja ruumiimme luhistuu. Esimerkiksi vanhusten iho ei kulu sen
nopeampaa kuin nuorisonkaan, mutta heillä ohentunut iho ei enää uusiudu
niin nopeasti. Joidenkin nuorien solujen ja syöpäsolujen suojakerros
telomeereissä ei juurikaan lyhene mitoosissa (somaattisten solujen
solunjakautumisessa), mikä tekee esimerkiksi syöpäkasvaimesta "ikuisen".
Miljoonien muiden biologian laboratorioissa vaivaa näkevien (engl. labor)
tavoin käytän itsekin työssäni toisinaan ns. HeLa-soluja. Kyseessä on
maljalla viljelty mustan amerikkalaisnaisen Henrietta Lacksin
syöpäsolukanta, joka toistaiseksi selittämättömästä syystä on jatkanut
jakautumistaan lähes 50 vuotta kantajansa kuoleman jälkeen. Kyseessä on
ns. epiteelisoluja, jotka muodostavat kudosta, jolle on tunnusomaista
solujen ahtautuminen hyvin tiukasti yhteen. Samasta ilmiöstä on kuitenkin
myös muita esimerkkejä. Oltuaan monisoluisen organismin osia solukannat
ovat tavallaan hypänneet elämään itsenäisinä yksisoluisina organismeina.
Toisen mallin mukaan vanheneminen johtuu solujen energialaitosten eli
mitokondrioiden rappeutumisesta. Ilmeisesti tätä mekanismia käytetään
kuitenkin vain lopetettaessa yksittäisiä soluja pitkin elämän vartta.
Mitokondrion noin parinkymmenen oman geenin mutaatio- eli koodivirheiden
kertymisnopeus on suurin piirtein 10-20 kertaa suurempi kuin tuman,
joskaan mutaatioiden taustanopeuksista ei vielä ole varmuutta.
Vanhentuneesta mitokondriosta vuotavien happiradikaalien ja sytokromien
arvellaan johtavan solukuolemaan. Tässä mallissa solukuoleman syy on siis
solun yleinen raihnaisuus.
Mitokondrioissa DNA:lle ei käytetä niin monikerroksista ja työlästä
korjausmekanismia kuin tuman geenien kohdalla. Mitokondrioita 16,5 kb
genomeineen on jopa 10 000 kappaletta jokaista solua kohti, mutta
solunjakautumisessa vain jokunen kymmen mitokondrioista saa etuoikeuden
kopioitua. Pullonkaulasta huolimatta mitokondrioita suojelee
jonkinnäköinen tilastollinen todennäköisyys haitallisempien mutaatioiden
jäädessä pullonkaula-kopioitujien ulkopuolelle. Tumassa korjauskoneistoja
on (vähintään) neljä fundamentaalisesti itsenäistä, ja yksittäisten
emäsmuutosten korjausentsyymit huomioonottaen (vähintään) seitsemän
erilaista. Koko korjauksen periaate yleensäkin sotii mielestäni
kehitysajatusta vastaan. Mutaatio on viime kädessä evoluution ainoa
moottori. Käytännössä mutaatio eli sekvenssin vahingossa tapahtunut,
sattumanvarainen muutos, on kuin kirjaa kopioitaessa tapahtunut
painovirhe. Solu vastustaa mutaatiotapahtumaa periaatteellisesti,
tehokkaasti, ja energeettisessä mielessä erittäin kalliisti. Yhden väärän
merkin vuoksi DNA:n käsittelykoneistot voivat poistaa tietyissä
tapauksissa satojen merkkien sekvenssipätkän. Jokaisen uuden aakkosen
lisäys maksaa yhden "solumarkan" eli ATP-molekyylin. (Toivoisinpa saavani
Leviatanmuistion oikolukuun apua proof reading aktiviteetin sisältävältä
DNA-polymeraasilta.) Yksittäisiä mutaatioita varteenotettavampia
geneettisen muutoksen aiheuttajia ovat niin sanotut "hyppivät geenit" eli
transposonit, sekä eksonien sekoitus. Ainakin homologinen rekombinaatio
sen sijaan on sisäänrakennettu mekanismi, joka synnyttää nopeaa muuntelua
ja mikroevoluutiota lajirajojen sisällä myös luomismallissa.
Monet vaikeat perinnölliset sairaudet johtuvat juuri virheistä
mitokondrion geeneissä. Nykyisin tunnetaan noin 4000 itsenäistä
geneettistä sairautta. (Perinnöllisiä sairauksia voisi teoriassa olla
ainakin 60 000 erilaista, joista kutakin eri vakavuuden asteita, koska
tämä on arvioiden mukaan geneettisesti koodattujen kappaleiden eli
proteiinien vähimmäislukumäärä. Sairauksien määrä voisi lisääntyä vielä
erilaisten mutatoituneiden proteiinien vikayhdistelmistä. Kuuluisin
perinnöllinen sairaus lienee Euroopan kuningassukujen hemofilia, jonka
alkuperä on onnistuttu jäljittämään kuningatar Victorian ja tämän serkun
prinssi Albertin avioliittoon.) On kuitenkin huomattava, että
evolutiivisessa maailmankuvassa kaiken informaation takana ovat mutaatiot,
jolloin pistemutaatiot eivät ole ehdottoman virheellisiä olemukseltaan.
Gradualistisen eli tasaisen ja punktualistisen eli hyppäyksellisen
kehityksen rinnalle tai ohi onkin kivunnut ns. neutraaliteoria, jossa
kehitys tapahtuu ensin pitkään ilmiasun ulkopuolisissa
sekvenssivarastoissa ja jonka markkinoinnissa sanakäänteet ovat vähemmän
dramaattisia.
Eliniän geneettinen romahtaminen ei ole käsitteenä mitenkään mystinen.
Tiede jopa tuntee muutamia tällaisia tauteja. Progeriaa sairastava potilas
on vanhus jo kymmenenvuotiaana. Tapauksia on dokumentoitu satakunta ja
sairaus näyttää johtuvan mutaatiosta DNA:ta korjaavassa entsyymissä.
Harvinainen, perinnöllinen Wernerin oireyhtymä, aloittaa nopean
vanhenemisen 20-30 vuoden iässä. Sairauden aiheuttaa mutaatio geenissä,
joka huolehtii DNA:ta avaavien ns. helikaasien syntymisestä. On
esimerkkejä siitä, miten yksi ainoa mutaatio saa aikaan Wernerin taudin.
Tämä vanhenemisen mekanismi perustuu geeneihin tulevien virheiden
korjauksen puutteeseen. Jos nyt kävisi niin hassusti, että kaikki
normaalit ihmiset kuolisivat ja nuo sairaat jäisivät jäljelle, niin
sittenhän joku 20 vuotta olisi ihmisen maksimi-ikä, ja juttuja 120-
vuotiasti pidettäisiin satuina. Fysiologit ovat arvioineet, että jos
ihminen säilyttäisi 11-vuotiaan elinvoimaisuuden, hän eläisi fysiologiansa
puolesta 650-vuotiaaksi.
pauli ojala.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli hienoja selityksiä. En usko kuitenkaan ihmisen koskaan eläneen yli 900 vuotta. Satukirjoja on turha selittää.
tietenkään myöskään sinänsä ole peruskysymys vaan se onko elänyt ylipäätään. Vanhuksia ei kuulemma potuta mikään muu niin pahasti kuin elämätön elämä, jonka taas Kiinalainen Gon Yang-ling on sisäistänyt niin, että on opetellut ulkoa yli 15 000 puhelinnumeroa. heh heh
Niin pä, en pysty ajattelemaan että ennen muinoin olisi eletty tooooosi pitkäääään, väitteelle ei liene olemassa minkänlaista pohjaa, kuinka voisikaan. Tulevaisuudessa kylläkin, voisin kuvitella, siellä joskus voidaan elellä vaikka kuinka pitkään, mutta kestääkö pipo silloinkaan sellaista hulvatonta menoa &8=0-<
Ps. lyhennä viestejäsi, ei liene kellään aikaa tuhalattavaksi tuollaisia rotkaleita lukea, koskapa elämme niin hemmetin lyhyen aikaa )))