Kuinka korona antaa periksi koko maailmassa.

Yhtäaikaa? Tässä on taas sama juttu kun epidemia alkoi, sehän ilmeni lähes samoihin aikoihin koko maailmassa. Kummallista. Salaliittoteoria voisi olla, että käsky kävi eliitiltä, nyt testimääriä vähennetään ja testien monistuksia pienennnetään.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämähän onkin maailmanlaajuinen tapahtuma. Kun jotkut sanoo hep niin kaikkialla tapahtuu samalla lailla.

Äänestä

Kemikaalivanojen avulla saa levitettyä mitä tahansa suurille alueille nopeasti, helposti ja ihan huomaamatta...

Äänestä
  • Eräs mediatutkija huomasi erikoisen ilmiön kun selaili eri maiden uutisvirtaa. Suunnilleen samoihin aikoihin kaikkialla maailmassa pääuutisissa oli samankaltainen lause.
    En muista mikä se lause oli mutta sanotaan nyt havainnollisesti, että se oli tällainen, "covid-virus levinnyt merkittävästi maailmalla ja ihmisten kuuluisi olla hallituksen suosituksille
    kuuliainen"
    Hän esitti sen eräälle medialle joka kokosi siitä ainakin 40-50 maan uutiset lyhyeltä aikaväliltä, ne laitettiin seinälle pieniin tv-ruutuihin parin päivän erolla. Kaikilla oli tämä sama lause uutisten pääasiana. Se oli hauska katsella, ikäänkuin magnetofooni toisti itseään vaikka kyse oli eri maiden toisistaan riippumattomista uutismedioista.

    Eli kyllä koko maailmaa hallitaan samasta suunnasta samalla agendalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhtäaikaa? Tässä on taas sama juttu kun epidemia alkoi, sehän ilmeni lähes samoihin aikoihin koko maailmassa. Kummallista. Salaliittoteoria voisi olla, että käsky kävi eliitiltä, nyt testimääriä vähennetään ja testien monistuksia pienennnetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu