Hyvinvointivaltio ihmisten itsemääräämisoikeuden tae, ei riippuvainen kenenkään hyväntahtoisuudesta

Anonyymi

"Ohjaaja Susanna Kuparinen puolustaa hyvinvointivaltiota henkeen ja vereen, koska se on hänen mielestään ihmisten itsemääräämisoikeuden tae. Se mahdollistaa vapauden.

– Vapaus tulee siitä, että ei joudu olemaan riippuvainen kenenkään hyväntahtoisuudesta. Meille kuuluvat tietyt asiat vain siksi, että olemme syntyneet ja olemme olemassa. Hyvinvointirakenne takaa, että ihmiset voivat käyttää kaikki resurssinsa siihen, että he pärjäävät. Sitten on niitä, jotka eivät pärjää, ja valtion sivistystaso mitataan sillä, että heidätkin hoidetaan.

Suomessa uskotaan Kuparisen mielestä kummallisen laajasti, että jokainen on oman onnensa seppä ja kun vain tahtoo tarpeeksi, voi saavuttaa mitä tahansa.

Lähtökohdat eivät kuitenkaan ole kaikille samat. Siksi tarvitaan mahdollisuuksia tasaavia rakenteita.

– Aina läsnäoleva usko yksilöön on vähän romanttinen ihmiskäsitys. Se on kuin myytti taiteilijanerosta joka uskomattomalla luomisvoimallaan tekee ihmeitä olisi levitetty käsittämään mitä tahansa merkonomia tai yritysjohtajaa. Siinä sitten unohdetaan, että olihan silläkin puoliso aatelissuvusta ja helvetisti rahaa, tai että jonkun bisnesneron ensimmäiset lainat takasi isä ja äidin kaverit pääomitti sen. Meillä on kummallinen tapa ajatella, että jokainen aloittaa nollasta. Ei me mistään nollasta aloiteta."
https://yle.fi/uutiset/3-11960592

Hyvinvointivaltio on ihmisten itsemääräämisoikeuden tae. Se mahdollistaa vapauden. Vapaus tulee siitä, että ei joudu olemaan riippuvainen kenenkään hyväntahtoisuudesta. Viisaita lauseita. Tämä on Suomen hyvinvoinnin ja kehityksen kulmakivi, niin maailman onnellisimpana maana, PISA-tulosten huippujoukossa että paljon 5,5 miljoonan ihmisen väkimäärää näkyvämpänä tieteessä, tutkimuksessa ja teknologiassa. Resurssit voi laittaa opiskeluun ja tiedonhankintaan sekä uuden innovointiin, sen sijaan että ne pitää tuhlata arjesta selviämiseen. Onhan tätä hyvinvointivaltiokehitystä tietenkin nakerrettu jo vuosia, ja väliinputoajia löytyy, mutta verrattuna muihin maihin tilanne on edelleen Suomessa hyvä.
.

2

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi tarvitsee juuri tällaista ajattelua. Lasten, nuorten ja yhteiskunnan heikompien asialla, voiko tärkeämpää olla?
      Maasta ja sen tilasta ei kerro eniten se miten se edistää hyväosaisen eliitin etuja, vaan miten se huolehtii huono-osaisistaan.

    • Anonyymi

      Nimenomaan koronarajoitusten (tosin lievien sellaisten) vuoksi Suomen talous ei sakannut pahasti. Oli suorastaan täydellinen väärinymmärrys yritysjohtajilta ja EK:lta kuvitella, että antamalla yhteiskunnan toimia kuten ennenkin (ja ihmisten kuolla), säästettäisiin talous. Näinhän ei lopulta käynyt, vaan nimenomaan Suomen tiellä talous säästyi ja Ruotsissa/USAssa sukellettiin todella syvälle. Myös Virossa nähtiin mihin löysäily koronatoimissa talouden ehdolla johtaa.

      Samoin puhuminen "tiukoista" rajoituksista kertoo suoraan, ettei "tiukka"-sanan käyttäjä ole katsonut maailmaa tuvan ikkunaa pidemmälle. Suomessahan rajoitukset olivat EU-mittakaavassa varsin lepsuja ja rajoituksistakin suurin osa pelkkiä suosituksia. Ei maskipakkoa, ei ulkonaliikkumiskieltoa, ei maastapoistumiskieltoa, ei maahantulokieltoa. Kaupat olivat auki kuten ennenkin, toisin kuin useassa muussa maassa.

      Toimiva talous ei suinkaan tarkoita kokoomuslaista jatkuvaa rikkaiden/yritysten verojen alennusta. Surkuhupaisaa on, että kokoomuslainen Vapaavuori on valmis säästämään muun puolueen kanssa lapsista, mutta samalla tarjoamaan miljardien veronalennusta vuorineuvostasolle ja kymmenien miljardien tukea ulkomaalaisille yrityksille. Tulevan Kokoomuksen pormestariehdokkaan lempilausahdus on "työttömän elämästä pitää tehdä epämukavaa". Sama koskee toki työttömän lasten elämää, sillä vastahan kokoomuslainen valtuutettu käski nuorten tyttöjen käyttää vanhoja t-paitoja kuukautissuojina, jos perheen rahat eivät riitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      223
      4111
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe