Työehtojen heikennys Halla-ahon agendalla

Anonyymi

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho piti perussuomalaisten puoluevaltuustossa puheen, jossa hän toi esille näkemyksiään Suomen taloudesta, työllisyydestä ja työmarkkinoista.

Halla-aho totesi, että Suomen työllisyysastetta ei saada korjattua niin kauan, kun ay-liike vastustaa työttömyysturvan ja irtisanomissuojan heikennyksiä, paikallisen sopimisen lisäämistä, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista ja lakko-oikeuden rajoittamista. Työnantajapuolelta taas puuttuu Halla-ahon mukaan ymmärrys siitä, että myös työntekijöiden neuvotteluasema on turvattava jollakin tavalla.

Ratkaisuksi Halla-aho esitti työperäisen maahanmuuton rajoittamista. Hänen mukaansa ulkomailta Suomeen tuleva työvoima vääristää työmarkkinoita, sillä työperäiset maahanmuuttajat suostuvat Halla-ahon mukaan suomalaisia heikompiin työehtoihin ja palkkaan.

Nykyistä joustavampi työmarkkinamalli on mahdollinen, jos samaan aikaan suomalaisen työntekijän asema turvataan työvoiman tuonnilta ja taataan terve tasapaino työvoiman kysynnän ja tarjonnan välillä, Halla-aho sanoi puheessaan.

Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Halla-aho tarjosi pitkän listan heikennyksiä työntekijöiden toimeentuloon ja oikeuksiin ja tarjosi mikroskooppisen kompensaation massiivisista heikennyksistä.
Yksinkertaistaen voisi sanoa, että Halla-aho tarjosi pitkän listan heikennyksiä työntekijöiden toimeentuloon ja oikeuksiin ja tarjosi mikroskooppisen kompensaation massiivisista heikennyksistä. Otettaisiin kauhalla ja annettaisiin pipetillä takaisin. Tähän asti perussuomalaiset ovat, ainakin pistemäisesti, olleet puolustamassa yleissitovia työehtosopimuksia, ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja työttömyysturvan lisäpäiviä. Nämä ovat vaikuttaneet enemmän taktisilta kannatuskosiskeluilta kuin uskottavalta työntekijöiden puolustamiselta.

Perussuomalaiset ay-aktiivit, Peruspuurtajat, vaativat maaliskuussa ay-liikettä puolustamaan valtakunnallisia yleissitovia työehtosopimuksia viime kädessä yleislakolla. Työantajien irtiottoa valtakunnallisesta työehtosopimustoiminnasta ei siis katsottu hyvällä. Miten sitten suhtaudutaan puheenjohtajan työelämälinjauksiin, jotka myötäilevät pitkälti työnantajien vaatimuksia, unohtaen keskeiset ay-liikkeen tavoitteet. Kentän ääni ei ole tainnut puheenjohtajalle asti kuulua, tai ei se ainakaan ole vaikuttanut.

Jussi Halla-aho äänesti työntekijöiden hyväksikäyttöä estävän lähetettyjen työntekijöiden direktiivin tiukentamista vastaan Euroopan parlamentissa vuonna 2018. Hän siis halusi, ettei varsinaisessa työntekomaassa tarvitsisi noudattaa maan ja toimialan työehtosopimusta kokonaisuudessaan. Tätä taustaa vasten Halla-ahon hyökkäys yleissitovuutta vastaan on aivan linjassa, mutta se on täysin vastoin hänen ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön estämistä esittämään linjaansa.

Iso osa Suomessa olevasta ulkomaisesta työvoimasta on niin sanottuja lähetettyjä työntekijöitä, joita koskee EU:n vapaan liikkuvuuden periaate. On äärimmäisen tärkeää, että heihin sovelletaan Suomen työehtosopimuksia pilkulleen, kaikilta osin. Mutta tätä siis Jussi Halla-aho ei halunnut.

Työvoiman tulo EU:n ulkopuolisista ns. kolmansista maista pitää olla hallittua ja siksi SAK kannatta työvoiman saatavuusharkintaa, tiukempaa ja tehokkaampaa viranomaisvalvontaa ja -toimintaa, ammattiliittojen kanneoikeutta ja alipalkkauksen kriminalisointia.

Työehtosopimusten kattavuutta ja sitovuutta on parannettava, jotta ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö vähenee. Pitää siis toimia juuri päinvastoin kuin Jussi Halla-aho maalailee, jotta suomalaisen työntekijän asema paranee ja työehdot voidaan turvata.

Timo Soinin puheenjohtajuuskaudella perussuomalaiset olivat työväenpuolue ilman sosialismia, Halla-ahon aikaan puolue on kova oikeistopuolue, jossa työväki on syrjässä.
Timo Soinin puheenjohtajuuskaudella perussuomalaiset olivat työväenpuolue ilman sosialismia, Halla-ahon johtama puolue on kova oikeistopuolue, jossa työväki on syrjässä. Oliko puhe puoluevaltuustossa kosinlaulu oikeistohallitukselle vai houkuttelupuhe nykymenoon pettyneille duunariäänestäjille? Tai oliko kyseessä sittenkin molemmat, yritys tuplavoltilla seuraavaan hallitukseen?

Oppineena populistina Jussi Halla-aho on varmasti lukenut politiikan tutkija Zhen Im’in väitöskirjan, jossa hän tutki uhatuilla aloilla työskentelevien eurooppalaisten poliittisia näkemyksiä: mitä puolueita he äänestävät ja millaista sosiaalipolitiikkaa he toivovat. Tutkimuksessa kävi ilmi, että uhattujen alojen työntekijät ovat huolissaan oman asemansa laskusta ja pitävät sosiaaliturvaa niukkana resurssina, jonka jakamisessa kilpailun hillitsemiseksi tulisi soveltaa tiukkoja etuuksien myöntämisen ehtoja.

Työntekijät, joilta automaatio uhkaa viedä työt, äänestävät radikaaleja oikeistopuolueita kuten perussuomalaisia. Ja uhkakuvaa voi rakentaa niin automaatiosta kuin maahanmuutostakin. Se onkin perussuomalaisille tuttua.

Pureeko työehtojen ja sosiaaliturvan heikentämisen ja työperäisen maahanmuuton kiristämisen keitos suomalaiseen duunariin? On

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minkä työehtojene? Eikain poliitikot edes päätä niistä. Eikä sinun ole pakko ottaa vastaan työtä mikäli et ole tyytyväinen ehtoihin.

      • Anonyymi

        " Nyt viimeistään on selvää, että Jussi Halla-aho on valmis repimään työntekijän suojasta kaiken irti, kunhan saa pienen lohdutuspalkkion maahanmuutossa. Tämä perussuomalaisten esittämä ”työllisyysasteen korjaus” tarkoittaa Suomen työmarkkinoiden epävakautta, ostovoiman romahtamista ja epävarmuuden lisäämistä. Toisin sanoen Halla-aho haluaa romuttaa hyvinvointivaltion ja viedä Suomen kaikin tavoin taaksepäin.

        Halla-aho vaati perussuomalaisten puoluevaltuustolle pitämässään puheessaan Suomeen p a l k k o j e n a l e n t a m i s t a, leikkauksia työttömyysturvaan ja irtisanomissuojaan, työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisesta sekä julkisia palveluja rahoittavien verojen leikkauksia.

        - Perussuomalaiset tarjoaa duunareille vain keppiä ja kovaa sellaista. Pieni Suomen kaltainen maa ei voi kilpailla halpatyövoimalla ja työntekijöiden suojan purkamisella, vaan ainoastaan osaamisella. Työehtosopimuksista luopuminen tarkoittaisi 15-25% leikkausta työntekijöiden vuosiansioihin. Olisitko sinä valmis leikkaamaan ansiotasi 25% perussuomalaisten päästessä päättämään työehtosopimusjärjestelmän purkamisesta ja työntekijöiden turvan heikennyksistä?

        Työntekijöiden turvan ja työmarkkinoiden vakauden puolella on nykyiset hallituspuolueet.
        Suomea ja työmarkkinoita ei kehitetä repimällä, vaan sopimalla.

        Uskomme, että työllisyys ei synny ihmisten asemaa heikentämällä, vaan osaamista, tutkimusta ja hyvinvointia vahvistamalla. Työntekijöiden suoja tuo työmarkkinoille vakautta, tekee itsensä kehittämisestä ja riskinotosta mahdollista ja vahvistaa maan sisäistä luottamusta. Nämä ovat Suomen vahvuuksia ja kilpailukykytekijöitä, joille perussuomalaiset ja muu oikeisto ei osaa antaa arvoa."


    • Anonyymi

      Työehdot eivät edes kuulu politiikkaan. Ne ovat työntekijän ja työnantajan kahden välinen asia. Ihan turhaa keskustella valtakunnan politiikassa tästä kun emme voi siihen vaikuttaa muuta kuin säätämällä jotain fasistisia lakeja.

      • Anonyymi

        Ei kuulu, mutta Halla-aho päsmäröi, kun kosiskelee nk. pienyrittäjiä.

        Hän haluaa tietysti lakeja, joilla työntekijöiden asema heikennetään.

        Ei ole mitään kahdenvälisiä sopimuksia, joita suurin osa noudattaa. On liittojen välisiä sopimuksia (työntekijä ja työnantaja), jossa mm. määritellään ehdot, joista sovitaan. Jokainen työnantaja voi maksaa toki palkkaa vaikka tuplasti yli liittojen sopimien alarajojen.

        Työehtosopimuksia noudattaa järjestäytyneet työnantajat ja vaikka ei kuuluisi ammattiliittoihinkaan, noudatetaan samoja ehtoja kaikille.


      • Anonyymi

        Kuuluupas, Suomessa on tietyt asiat säädetty TYÖSUOJELULAISSA SEKÄ TYÖSOPIMUSLAISSA .

        Näistä persukin saa osansa, valitettavasti.


    • Anonyymi

      Nykyään yksi ukko tekee 10 vanhan työt tuosta vaan.

      • Anonyymi

        sellaista on se teknologian kehitys.


      • Anonyymi

        "Mutta entäs jos tulee se yhrestoista".

        Alik. Lahtinen, Tuntematon sotilas.


    • Anonyymi

      Itse asiassahan Halla-aho ei esittänyt mitään työehtojen heikennyksiä

      • Anonyymi

        Et siis edes tajua mitä "mestarisi" kirjoittaa!
        Juuri tuollaiset puusilmäiset tollot, jotka uskovat sokeasti messiaaseensa ovat populistien helposti höynäytettävissä. Ja kohta siitä kärsii koko kansa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis edes tajua mitä "mestarisi" kirjoittaa!
        Juuri tuollaiset puusilmäiset tollot, jotka uskovat sokeasti messiaaseensa ovat populistien helposti höynäytettävissä. Ja kohta siitä kärsii koko kansa!

        Näemmä taas huutomerkit lisääntyy kun epävarmuus kasvaa:D
        Voin nähdä sieluni silmin raivosi, ja suupielistä valuvan syljen.
        Todella asiallista keskustelua taas kerran....

        Osannet linkittää ja eritellä nuo vaaditut työehtojen heikennykset jostain mediasta?

        Eikös pikemminkin nykyhallituksen aikana ole lähdetty jo 2 alan voimin romuttamaan TES-sopimisjärjestelmää, ja puuttuiko kukaan asiaan?

        Ei kannattaisi toisia nimitellä, jos itselle ei oikein annettu elämään eväitä:D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näemmä taas huutomerkit lisääntyy kun epävarmuus kasvaa:D
        Voin nähdä sieluni silmin raivosi, ja suupielistä valuvan syljen.
        Todella asiallista keskustelua taas kerran....

        Osannet linkittää ja eritellä nuo vaaditut työehtojen heikennykset jostain mediasta?

        Eikös pikemminkin nykyhallituksen aikana ole lähdetty jo 2 alan voimin romuttamaan TES-sopimisjärjestelmää, ja puuttuiko kukaan asiaan?

        Ei kannattaisi toisia nimitellä, jos itselle ei oikein annettu elämään eväitä:D

        Lueppa uudelleen Halla-ahon sanomiset ja koita ymmärtää mitä se tarkoittaa palkkatyöläiselle. Minä en ala sitä "halla-uskovaiselle" selittämään, jos et sitä itse tajua.

        Miten, kenen ja millä valtuuksilla olisi pitänyt puuttua noiden 2 teollisuusalan päätöksiin lopettaa työehtojen liittokohtainen sopiminen? Emme elä diktatuurissa, jossa hallitus voisi yksityisiä yrityksiä komentaa. Etkö tajua vai onko messiaasi luvannut itselleen sellaiset valtuudet, jos vaan persua äänestät? Jos on, niin valehtelee siinäkin.


    • Anonyymi

      VR ja Destia on alkanut ensimmäisenä palkkojen alasajon ja siitä se alkaa?😭🤣😂

      • Anonyymi

        Näistä heikennyksistä ei Ay-Mafia ei sitten älähtänyt,kyllä Jussi -Hallaaho on tässäkin asiassa oikeassa,mutta menee jälleen aikansa että se menee jakeluun .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näistä heikennyksistä ei Ay-Mafia ei sitten älähtänyt,kyllä Jussi -Hallaaho on tässäkin asiassa oikeassa,mutta menee jälleen aikansa että se menee jakeluun .

        Jep, persulle riittää 5€/tunti.
        Ei lomia, ja 100 h/viikko.


    • Anonyymi

      Persujen palkkatyöläisviha on jo EK-mafiosojen tasoa.

    • Anonyymi

      Aiheen aloitus ei ole totta.
      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008038951.html
      SDP väittämän mukaan Halla-aho oli taannoin perussuomalaisten puoluevaltuustossa esittänyt muun muassa heikennyksiä työttömyysturvaan ja irtisanomissuojaan sekä työehtosopimusten yleissitovuuden purkamista.

      Ymmärrän, että sosialidemokraateissa ja ay-liikkeessä näitä puheita haluttiin tulkita varsin luovalla tavalla, koska nämä ovat paniikissa vaalien takia,
      Perussuomalaiset eivät esittäneet nykyisten mekanismien purkamista. Halla-ahon mukaan hän kertoi arvostelleensa niin ay-liikettä kuin elinkeinoelämää siitä, että ne takertuvat mekanismeihin ja asioista tulee symbolisia sotia työmarkkinaosapuolten välillä. Me ajamme kaikilla sektoreilla sellaista politiikkaa, jonka tuloksena yksityiselle sektorille syntyy lisää työpaikkoja, ja ihmisille jää omista tuloistaan enemmän käteen, Halla-aho totesi.

      • Anonyymi

        Ei palkkatyöläisten työehtojen heikentäminen ole mikään parannus nykyiseen. Ei vaikka EK-mafia, Kokoomus ja nyt myös Halla-aho sitä väkisin yrittävät syöttää työläisille "hunajana".

        Hyvä että Halla-aho paljasti jo nyt korttinsa ja puolueen työläisvastaisen luonteen.


      • Ei vihervasemmistolla tunnu olevan mitään oikeaa syytä mollata Persuja ja siksi on keksittävä valheita.
        Kaikki täysjärkiset osaavat kyllä erottaa totuuden ja vaalipaniikissa väsätyn valheen toisistaan.
        Tuhlaatte vain aikaanne, vihervassarit.


      • Anonyymi
        Ashera12 kirjoitti:

        Ei vihervasemmistolla tunnu olevan mitään oikeaa syytä mollata Persuja ja siksi on keksittävä valheita.
        Kaikki täysjärkiset osaavat kyllä erottaa totuuden ja vaalipaniikissa väsätyn valheen toisistaan.
        Tuhlaatte vain aikaanne, vihervassarit.

        Mitä valheita tarkoitat? Mainitut asiathan ovat suoraan Jussi Halla-ahon linjapuheesta. Etkö ymmärrä mitä "mestarisi" kirjoittaa vai missä mättää?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä valheita tarkoitat? Mainitut asiathan ovat suoraan Jussi Halla-ahon linjapuheesta. Etkö ymmärrä mitä "mestarisi" kirjoittaa vai missä mättää?

        Ei ole suoraan Jussi Halla-ahon linjapuheesta tämän aiheen aloitus. Vaan aloitus on suora kopio demareiden valheilta sisältävältä demokraatti sivustolta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole suoraan Jussi Halla-ahon linjapuheesta tämän aiheen aloitus. Vaan aloitus on suora kopio demareiden valheilta sisältävältä demokraatti sivustolta.

        Eli paikallinen sanelu ja AY-liikkeen toiminnan kieltäminen on eduksi palkkatyöläiselle?
        Voisit nyt avata tuota asiaa enemmän, ennen kuin muita valehtelijoiksi kutsut.


    • Anonyymi

      Jälleen uusi ja hyvä syy äänestää vasemmiston ehdokasta.

      • Anonyymi

        Juurikin näin.


    • Anonyymi

      Palkkatyöläisten suurimmaksi vihamieheksi kiipeävä Halla-aho osoittaa sen, että yhteenkään oikeistolaiseen ei voi luottaa kuin yhdessä asiassa. Ne pettävät sinut joka tapauksessa ja heti kun pystyvät siitä jotenkin hyötymään.

      • Anonyymi

        Halla-aho onkin EK-mafiosojen desantti politiikan kentällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halla-aho onkin EK-mafiosojen desantti politiikan kentällä.

        Halla-aho on EK-mafiosojen "little bitch" ja hyödyllinen hölmö.


    • Anonyymi

      Pystyykö Halla-aho 14,5% kannatuksella heikentämään työläisten työehtoja? Tuskinpa ja sekös persuduunareita ketuttaa...!

      • Anonyymi

        Persujen vaatimus työttömyyskorvausten rajusta leikkaamisesta sai monet persut jäämään vaalipäivänä kotiin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen vaatimus työttömyyskorvausten rajusta leikkaamisesta sai monet persut jäämään vaalipäivänä kotiin?

        Vaalit meni jo.
        Ei tarvetta jatkaa noita höpinöitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaalit meni jo.
        Ei tarvetta jatkaa noita höpinöitä.

        Kyllä me työläiset olemme yhä kiinnostuneita siitä, ketkä ovat huonontamassa meidän työehtoja ja ketkä ei. Sossu- ja yrittäjä-persujahan asia ei kiinnosta muuten kuin niin, että niitä huononnetaan.


    • Anonyymi

      Duunarit ei tykkää Halla-ahosta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1625
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1265
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      91
      1170
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1096
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1092
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      980
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      877
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      761
    Aihe