Syrjäytymiseen on monta syytä, eivätkä ne kaikki ole syrjäytyneestä ihmisestä itsestään kiinni. Toisaalta osa syrjäytyneistä on syrjäytynyt omien väärien valintojensa vuoksi ja osa taas syrjäytyy jopa ihan omasta valinnastaan. Meitä on moneksi.
Olipa syrjäytymiseen syynä mikä tahansa, lähes kaikki syrjäytyneet saavat Suomen "hyvinvointiyhteiskunnassa" rahallista tai muuta yhteiskunnan tukea elämäänsä.
On joskus hyvä miettiä sitä, mistä tuo tuki tulee ja syntyy? Mikä on oikeasti se yhteiskunnan taho, joka tuota hyvää tuottaa? Onko se SDP tai vasemmistoliitto? Onko se ammattiliitot? Vihreät? Jos veikkasit noita, niin pieleen meni.
Ammattiliitot pitävät lähinnä työssä olevien jäseniensä puolta. Työttömät sysätään yhteiskunnan eli veronmaksajien elätettäviksi. Joustamattomat TES sopimukset aiheuttavat sen, että esim. talouden laskusuhdanteessa palkat eivät jousta vaan työvoima joustaa, eli ihmiset jäävät työttömiksi. Osa työttömistä syrjäytyy.
SDP ja Vasemmistoliitto haluavat auttaa työttömiä ja syrjäytyneitä, mikä on sinällään aivan hyvä ja kaunis asia. Mutta onko SDP:llä tai Vasemistoliitolla rahaa tuohon auttamiseen tai tuleeko kyseisten puolueiden jäseniltä nuo tukirahat? No eivät tule.
SDP:n kannattajista valtaosa on tänä päivänä eläkeläisiä ja ne jotka ovat työelämässä ovat pääosin pieni- tai keskipalkkaisissa töissä, joista ei kerry paljoa verotuloja yhteiseen kassaan jaettavaksi. Vasemmistoliitolla taas äänestäjät ovat usein syrjäytyneitä tai heikkopalkkaisissa töissä olevia.
Kun suuri osa vasemmistopuolueiden jäsenistä ja äänestäjistä on pienipalkkaisia, eläkeläisiä tai syrjäytyneitä, niin onko vasemmistopuolueilla jokin intressi vähentää heidän lukumääräänsä ja omaan äänestäjäkuntaansa? No ei ole. Ei ole vasemmiston intressissä nostaa "köyhiä" rikkaaksi tai syrjäytyneitä töihin ja keskituloisiksi.
Yritykset ovat ainoita, jotka luovat aitoa kasvua ja työpaikkoja. Kunnan tai valtion työpaikat rahoitetaan verovaroin. Yrityksiä taas ei ole, jos joku ei perusta niitä, ota riskiä ja ala yrittämään.
Verovarat yhteiseen kassaan tulevat pääosin yrityksiltä ja keski- ja suurituloisia verottamalla.
Onkin erityisesti "köyhien" ja syrjäytyneiden intressissä, että mahdollisimman moni perustaa menestyviä yrityksiä, jotka maksavat verotuloja ja palkkaavat ihmisiä töihin ja veroja maksamaan.
Syrjäytyneen paras kaveri ei ole Sanna, joka syö yhteiskunnan maksamia muroja tai ammattiliiton pomo, joka nauttii suurta palkkaa, joka on revitty Kojamon vuokralaisilta.
Köyhän ja syrjäytyneen paras kaveri on menestynyt yrittäjä, joka ajaa kalliilla autolla, josta on maksettu isot verot tai naapurin paritalon diplomi-insinööri, jonka keskimääräistä suurempaa palkkaa verotetaan kovalla progressiolla.
On syrjäytyneen etu, että täällä on mahdollisimman monta menestyvää yritystä ja yrittäjää, sekä hyväpalkkaista työntekijää, sillä sieltä tulevat rahat kaikkeen yhteiseen hyvään ja myös erilaisiin yhteiskunnan palveluihin ja tukiin.
Edellä olevaa kannattaa miettiä huolella äänestyskopissa, kun miettii mitä puoluetta äänestää,
Köyhän ja syrjäytyneen paras kaveri?
Anonyymi
1
329
Vastaukset 1
- Anonyymi
mie voin olla kaveri jos tuut outokumpuuu
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
- 61435