Possunpihvit

Anonyymi

Ne oli possunpihvit, jotka kävin hakemassa. -30% oli tarjouksessa. Ja sitten sitä halpaa pakasteperunaa. Mutta sitä syödään vasta illalla. On myös pakastepiirakoita, joita voi paistaa uunissa. Ja kaksi litraa maitoa. Kokeilen myös tomaattia.
Nyt on hyvä olla, ei ole kuuma, eikä liian kylmä.

19

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Possusta ei saa pihviä! Kyljyksiä, kaslereita ja leikkeitä toki.
      Usein sian jompi kumpi filee, ulko tai sisä, on tarjouksessa halvempi kuin kyljys tai kasler.
      Pienillä eläkkeillä sinnittelevän pariskunnan päivän ainoa lämmin ateria muodostuu usein jostakin laatikkoruuasta tai keitosta ja samaa syödään ainakin kahtena peräkkäisenä päivänä ja useimmiten yhden päivän annos menee pakasteeseen.

      • Anonyymi

        Muidenkin kuin eläkeläisten kannattaa tehdä ihan samaa eli syödään samaa ainakin se pari päivää. Perheelliselle on jääneet ne isot kattilat, mistä riittää jopa 3 päivää tai jos jälkikasvua käy, niin ainakin kaksi. Säästyy aikaa ja energiaa, kun keittää kerralla useita annoksia ja sitten vaan lämmittää niitä loppuja mikrossa tarpeen mukaan.
        Nytkin sai halvalla siipikarjan jauhelihaa, mistä syntyi uunipellillä huima määrä pihvejä.


    • Anonyymi

      Itse yrittänyt nykyään että yhden päivän syön samaa ruokaa ja sitten pakastimeen osa. Mitä järkeä jotain samaa syödä monta päivää.

      • Anonyymi

        Säilyy ne valmiit ruoat ihan hyvin jääkaapissakin vaikka välillä hakee dönerkebabin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säilyy ne valmiit ruoat ihan hyvin jääkaapissakin vaikka välillä hakee dönerkebabin.

        Niin säilyy joo. Mä oon syönyt viikonkin vanhaa italianpataa tai muuta pastaruokaa.
        Jääkaapin pitää olla oikeasti kylmä, itellä noin 4 astetta. Ruoat pitää myös saada jääkaappiin mahd. nopeesti. Itse pidän pari tuntia pöydällä, joskus harvoin kylmävesihauteeseen.
        En tiedä miten herkkä olen pilaantumiselle, herkkä kumminkin. Eilenkin syöin jotain sopimatonta, ihan mielelön konsertti ja turvotus 😣

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Pakkohan se on näillä tuloilla syödä monta päivää samaa. Normaali tila.

    • Anonyymi

      Jo kuitenkin syö niin miksei pakastimesta sitten ota ruokia. Justiin juu jotain viikonvanhaa italianpataa seassa oleva jauheliha alkaa maistuun eltaantuneelta.Toki jos maanantaina tekee lihasopan niin hyvin säilyy jääkaapissa.

      • Anonyymi

        Ei ole eltaantunutta. Kotipakastin pilaa melkein kaiken kotiruoan ja leivän, sillä se tekee helposti vetistä mössöä tai muulla tavoin menee rakenne. Pakastusteho ja nopeus ei riittävän hyvä. Kyllä mä silti annoksen tai pari aina pakastan, kun sieltä on välillä kiva ottaa.

        lajijasuris


    • Anonyymi

      Tahtoisin nyt kommentoida sitä tomaattia, jota maistoin. Se oli kirsikkatomaatti, kokeilin sitä voileivällä. Yrttisuolan, juuston, kinkun ja aidon voin kanssa, voin antaa sille 10/10 pistettä tomaattien makuasteikolla.
      Nyt olen syönyt tämän päivän jälkeen 2vrk ajan. Nälkä alkaa sitten perjantaina, kun syömisen mahdollisuudet taas merkittävästi heikkenevät.
      Tervehtyminen on kuitenkin voinut tapahtua. Ennen nälkä ja nälänhätä kuitenkin vaikutti enemmän ja kaikkeen, mutta vähitellen siihen oli tottunut ja sitä ei sikäli huomannut. Nyt sen tuntee siten, että kun ravintoa ei ole, niin tipahtaa ilman sitä vähitellen tapahtuvaa liukua, ikään kuin portaallisesti johonkin aliravitsemuksen ja ennen kaikkea ravintoaineiden puutteen aiheuttamaan pahoinvointitilaan.

      • Anonyymi

        Aina kun jääkaapissa on ravintoaineiden puute, niin siihen on ratkaisu: PRISMA !
        Ja taas on murkinaa 2-3 päivän tarpeisiin ja välipaloiksikin ostin banaania ja päärynöitä.


    • Anonyymi

      En ostanut valkosipulitahnaa, koska mielestäni ne purkit haisivat tai tuoksuivat hieman valkosipulille. Tämähän olisi periaatteessa merkinnyt sitä, että valkosipulipurkin kansi olisi vuotanut. Ja nyt ei voinut päätellä purkeista, mikä niistä vuosi, vai oliko vain joku niistä vuotanut.
      Valkosipulitahna olisi maksanut vain 2.95€. Ja se olisikin ollut hyvä, koska valkosipulin ravintoarvot ovat kohdillaan. Ja kyseessä on muutenkin terveellinen tuote.

    • Anonyymi

      Ei ole fiksua mainostaa ruokailutottumuksiaan julkisesti moni voi loukkaantua tahtomattaan ja saada loppuelämän kestäviä vaativia psykiatrillisia hoitoja. Tuo aloitus voi ahdistaa jos ei pidä tai ei voi saada porsaanpihviä. Lapselle jolle luvataan tikkari mutta ei koskaan sitä saa odotuksesta huolimatta kuolettaa viattoman ihmisen sisältäpäin ja yhteiskunta on taas maksuhenkilönä. Joten pidetään ne ruokailutottumukset vain kauppiaan ja ruokailijan välisenä asiana eikä tulla retostelemaan julkisille sivuille että mitä herkkuja sitä taas syödään! Ajatelkaa millainen helvetti tästä vielä syntyy jos kaikki alkavat kertomaan niistä.. JA SE PORSASKIN ON JOSKUS OLLUT ELÄVÄ IHANASTI RÖHKIVÄ KIPPURAHÄNTÄ!!

      • Anonyymi

        On selvää, että ravinnolla ei tule rehvastella, koska monella sen hankkimisen mahdollisuudet ovat vaikeat.
        Tarkoitus onkin lähinnä tuoda esille niitä vaihtoehtoja mitä on, jos joskus saa hankituksille itselleen ateriakokonaisuuden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On selvää, että ravinnolla ei tule rehvastella, koska monella sen hankkimisen mahdollisuudet ovat vaikeat.
        Tarkoitus onkin lähinnä tuoda esille niitä vaihtoehtoja mitä on, jos joskus saa hankituksille itselleen ateriakokonaisuuden.

        Puolue päättää ravinnosta ei yksilö! Kirjoituksesi on pelkkää mielivaltaista harhaa joka on loputtava ennen kuin on liian myöhäistä. Ole onnellinen koska annamme nyt tällä kertaa asian olla mutta jatkossa sinun jokainen ateria pitää saada hyväksyntä meiltä. Jatkossa lähetämme ateria kuvaston sinulle jonka mukaan teet ravintosi ja postitat kuvat siitä meille jotta voimme jatkossa määritellä oletko sen arvoinen. Määräys on voimassa toistaiseksi.


    • Anonyymi

      Nyt söin 2kpl bratwursteja. Ne olivat hyvänmakuisia. Juomana ajattelen että voisi mennä cola seos.
      Jotenkin ajatuksissa siintää tuorekurkku. Mutta monesti niissä on niin paljon laatuongelmia, varsinkin niiden kuoren maun suhteen, että ajatus toteutuakseen vaatii kuitenkin oikeat olosuhteet.
      Miten sinun aamusi meni? Saitko tänä aamuna palasen? Ja mitä vinkkejä asiasta tahtoisin jakaa palstalla? Aamupalahan voi olla nälkäiselle merkityksellinen ateria.

      • Anonyymi

        Mukillinen makeuttamatonta kahvia. Lasillinen rasvatonta maitoa jonka kanssa vesirinkelin puolikkaat päällä juoksevaa hunajaa.
        Salille evääksi 0,3l itse sekoitettua protskujuomaa.
        Lounaaksi pyyjauhelihasta valmistamiani jauhelihapihvejä perunoiden ja soosin kera.
        Reiluun alkusalaattiannokseen lisänä raejuusto, kananmuna, valkosipuli, neitsytoliivioöljy, dijon sinappi, sinihomejuustomössöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukillinen makeuttamatonta kahvia. Lasillinen rasvatonta maitoa jonka kanssa vesirinkelin puolikkaat päällä juoksevaa hunajaa.
        Salille evääksi 0,3l itse sekoitettua protskujuomaa.
        Lounaaksi pyyjauhelihasta valmistamiani jauhelihapihvejä perunoiden ja soosin kera.
        Reiluun alkusalaattiannokseen lisänä raejuusto, kananmuna, valkosipuli, neitsytoliivioöljy, dijon sinappi, sinihomejuustomössöä.

        Lintujauheliha on tosi kepeän makuista, mutta tämä meidän oli tosin kanasta .
        Halpoja lihapyöryköitä tai pihvejä en suostu syömään edes Hesessä vaan otan kala- tai kanapihvin ja kaupastakin kasvis tai bataattipullia tai kasvispihvejä. Härkistäkin olen kokeillut, mutta en mieltynyt siihen kuitenkaan . Köyhälle sopii oikein hyvin myös pelkät perunat ja siihen salaattia ja kalasäilykkeitä kuten savustettu kirjolohi Puruvedeltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintujauheliha on tosi kepeän makuista, mutta tämä meidän oli tosin kanasta .
        Halpoja lihapyöryköitä tai pihvejä en suostu syömään edes Hesessä vaan otan kala- tai kanapihvin ja kaupastakin kasvis tai bataattipullia tai kasvispihvejä. Härkistäkin olen kokeillut, mutta en mieltynyt siihen kuitenkaan . Köyhälle sopii oikein hyvin myös pelkät perunat ja siihen salaattia ja kalasäilykkeitä kuten savustettu kirjolohi Puruvedeltä.

        Pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Tuosta päättelen, että käyttämäni jauheliha on pyyn lihaa koska se pienenee pannulla.


    • Anonyymi

      Nyt on voi loppu. Se onkin sitten jo iso useamman euron investointi, kun menee taas voikauppaan. Ja niin on myös leivänpäällisetkin loppu. Eikä ole maitoa. Ja herneetkin ovat menneet vanhoiksi.
      Mutta ei meillä valiteta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eriksenin hypetys mennyt yli

      Jos huuhkajien pelaaja olisi saanut samanlaisen sairauskohtauksen häntä ei olisi kohdeltu yhtä hyvin. Kun kyse oli jumaloitujen pallosankarien pel
      Maailman menoa
      111
      4039
    2. Oho! Martina Aitolehti tuo Anne-äitinsä tv:seen: "Ei ole varmasti aina ollut helppoa olla mun äiti"

      Martina Aitolehden lapsuuden perhe on osittain tuttu julkisuudesta, mutta ehkä äiti vähiten. Nyt Anne-äiti nähdään tv:ssä yhdessä Martinan kanssa. Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      3498
    3. Rekkakolari

      Yksi ihminen on kuollut henkilöauton ja säiliörekan nokkakolarissa Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa Pyhäjärvellä. Molemmat ajoneuvot syttyivät palamaan
      Pyhäjärvi
      66
      2843
    4. Hannu Pikkaraisen työ

      Mitä hän nykyään tekee? Vaiko mitään?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      2268
    5. Sofia haukkuu Martinaa

      Jaaha.. Nyt Sofia haukkuu Martinaa, että M on hänelle niin kamala. Ja jutun mukaan S aloitti kuvauksien aikana myös terapian, johon tietenkin myös kam
      Kotimaiset julkkisjuorut
      310
      2136
    Aihe