Olen kuin ilmaa

Tunnen itseni tarpeettomaksi ja täysin turhaksi. Olen ihan loppu tähän paskaan. Olen puolisolleni täysi taakka, enkä ole edes millään tavalla viehättävä (ylipainoa). Ymmärrän kyllä tän tilanteen täysin, sillä olen tällä hetkellä täysin pennitön.

Puolisoni nukkuu sen ajan, kun on kotona, tai viettää aikaa naapurissa - jos ei ole töissä. Kehuskeli et jää nyt viikon lomalle:”eiks ookki kivaa?” ”Nyt saan kerrankin olla kotona sun kanssa”. Ja alitajuntani kertoi minulle heti, että paskat. Niinhän sä taas väität.

Totuus oli taruakin ihmeellisempää. Kaksi päivää sisällä ja kertoo olevansa tylsistynyt. Kun tulen kotiin, hän menee ”lepäämään” eli nukkumaan. Hän nukkuu koko sen ajan kun olen itse hereillä, ja juuri kun olen menossa nukkumaan, niin hän heräilee. Muuten on koko päivän ryypännyt ja ollut ihan virkeänä naapurissa (lomailee). Tää on aina tätä samaa. Mä olen kuin ilmaa hänelle. Yritän olla iloinen ja toivottaa hyvää huomenta, siitäkin huolimatta että vituttaa. Hän nyrpistää naamaa ja ilme on kuin norsunvitulla.

Ei tehdä yhdessä mitään, kun häntä ei kiinnosta. Kaupassa käynti on yhteinen huviretki Lidliin. Sieltä pari kaljaa ja samaan hengen vetoon naapurille juomaan pari. Minä hoidan lemmikit, nysvään työttömänä kotona - perseaukisena. Vituttaa kun tää elämä tuntuu niin hiton raskaalta välillä.

Toinen käy töissä viitenä päivänä viikossa - yö työssä. Päivällä nukkuu, iltapäivällä herää - käydään kaupassa ja sitten loppuajaksi ennen töitä naapuriin ”tupakalle”. ”Rakastan sua”- sanoo ja painelee ulos ovesta. Viikonloppuna sitten nollataan kaljalla - naapurissa tietenkin. Tehdään ”ystävän palveluksia” ja taas ovi käy. Tai sitten nukkuu koko päivän tai chattäilee puhelimen kautta ”frendeilleen”. Välillä toivon, että tapahtuis nyt jotain, että tähän tulis muutos. Itseluottamukseni on nollassa. Mielenterveyteni on jo pitkään huidellut jossain ihan muualla kuin järjissäni. Olen kuulemma koko ajan ”Minä, Minä, Minä”.

Olen aloittanut kuntouttavan työtoiminnan tavoitteenani päästä opiskelemaan alaa joka soveltuu minulle. Olen iloinen siitä, että minullakin on jotain muuta, kuin toisen kotiin odottamista ja pettymistä siihen, ettei aikaa taaskaan löydy. Nyt sitten häntä ei kiinnosta kuulla yhtään mitä teen siellä, vaan minun pitäisi kysyä vaan hänen kuulumisiaan kotona. Kysyn kyllä, mutta hän ei ole kiinnostunut minun asioistani vittuakaan. Mielellään kertoo että on vitun tylsää olla kotona, kun on peräti jo toinen päivä. Senkin ajan hän on naapurissa, ei edes yksin. Tylsää tulee vasta sitten kun naapuri menee päiväunille. Meikäläinen on nysvännyt pakosta kotona, kohta kaksi vuotta.

Nyt jos sais vähän muuta tähän arkeen, niin elämä alkaisi taas hymyilemään. Toivoa sitä saa.