Siilinjärven terveyskeskukselle tiedoksi

Varasin ajan verikokeisiin Siilinjärven tk: sen kautta. Asiasta sovittiin jo 3.6. 2021. Ja luotin siihen, että tutkimuspyyntölähete todella tehtiin. Olin valmistautunut menemään eilen laboratorioon, mutta käytyäni omakannassa tarkistamassa, että onko lähete todella tehty, niin mitään merkintää siitä ei ollut laboratorio-osiossa. Siis koko kyseistä lähetettä ei oltu tehty 3.6- 7.6.21 välisenä aikana. Tehtyäni asiasta huomautuksen, niin kas kummaa, lähete kyllä tehtiin, mutta vasta 8.6.21.

Jos olisin varannut ajan Islabin kautta, niin olisin mennyt sinne täysin turhaan labraan. Koska eivät bioanalyytikot ota mitään verikokeita, ellei siitä ole todella tehty tutkimusnäytelähetettä terveystahosta.

En tiedä, että olenko ainoa, jolle on käynyt vastaavalla tavalla.

Olen kyllä tiennyt sen jo vuosikymmeniä, että ihmisiä jaotellaan eri asteikolla.
Lähinnä statuksen, ja jopa aiemmin annettujen diagnoosien perusteella. Kuka kuuluu a-luokkaan, ja kuka ö-luokkaan. Ja kohtelu on sen mukaista.

Mutta ainakin minulta loppui pinna ja kärsivällisyys kokonaan.

Niin että antaa olla. Jääköön vuosikontrolliverikokeet käymättä, ottamatta ja tsekkaamatta. Hoidan tästä lähtien itse itseäni. Ja sillä siisti.

Eletään niin pitkään, kuin niitä elonpäiviä on suotu.

Niiden verikokeiden syynäämisen sijaan, on huomattavasti tärkeämpää kysyä henkilöltä, että miten voit, mikä on vointi ja miten elämässä menee. Koska ne kertovat verikoeanalyysejä tarkemmin, esim. miten pitkäaikaissairauksissa käytössä oleva lääke toimii. Mutta näitä ja niitä hyvinvointia ja terveyttä lisääviä asioita ei koskaan kysytä itse ihmisiltä. THL: stakin mainostetaan aina terveyden ja hyvinvoinnin laitoksena ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Miten lie käytännössä? Ja toteutuuko tasa-arvo kansalaisten keskuudessa käytännössä. Enpä oikeastaan tiedä.

Sitä haluaisi uskoa ja luottaa virkasysteemeihin ja terveystahoihin. Mutta kun tulee näin paljon huonoja kokemuksia vuosien varrelta. niin ne kaikki katoavat täysin. Eikä ilman syytä.
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvin toimii terveys keskus.kiitokset.en ymmärä näitä valittajia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varasin ajan verikokeisiin Siilinjärven tk: sen kautta. Asiasta sovittiin jo 3.6. 2021. Ja luotin siihen, että tutkimuspyyntölähete todella tehtiin. Olin valmistautunut menemään eilen laboratorioon, mutta käytyäni omakannassa tarkistamassa, että onko lähete todella tehty, niin mitään merkintää siitä ei ollut laboratorio-osiossa. Siis koko kyseistä lähetettä ei oltu tehty 3.6- 7.6.21 välisenä aikana. Tehtyäni asiasta huomautuksen, niin kas kummaa, lähete kyllä tehtiin, mutta vasta 8.6.21.

Jos olisin varannut ajan Islabin kautta, niin olisin mennyt sinne täysin turhaan labraan. Koska eivät bioanalyytikot ota mitään verikokeita, ellei siitä ole todella tehty tutkimusnäytelähetettä terveystahosta.

En tiedä, että olenko ainoa, jolle on käynyt vastaavalla tavalla.

Olen kyllä tiennyt sen jo vuosikymmeniä, että ihmisiä jaotellaan eri asteikolla.
Lähinnä statuksen, ja jopa aiemmin annettujen diagnoosien perusteella. Kuka kuuluu a-luokkaan, ja kuka ö-luokkaan. Ja kohtelu on sen mukaista.

Mutta ainakin minulta loppui pinna ja kärsivällisyys kokonaan.

Niin että antaa olla. Jääköön vuosikontrolliverikokeet käymättä, ottamatta ja tsekkaamatta. Hoidan tästä lähtien itse itseäni. Ja sillä siisti.

Eletään niin pitkään, kuin niitä elonpäiviä on suotu.

Niiden verikokeiden syynäämisen sijaan, on huomattavasti tärkeämpää kysyä henkilöltä, että miten voit, mikä on vointi ja miten elämässä menee. Koska ne kertovat verikoeanalyysejä tarkemmin, esim. miten pitkäaikaissairauksissa käytössä oleva lääke toimii. Mutta näitä ja niitä hyvinvointia ja terveyttä lisääviä asioita ei koskaan kysytä itse ihmisiltä. THL: stakin mainostetaan aina terveyden ja hyvinvoinnin laitoksena ja terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Miten lie käytännössä? Ja toteutuuko tasa-arvo kansalaisten keskuudessa käytännössä. Enpä oikeastaan tiedä.

Sitä haluaisi uskoa ja luottaa virkasysteemeihin ja terveystahoihin. Mutta kun tulee näin paljon huonoja kokemuksia vuosien varrelta. niin ne kaikki katoavat täysin. Eikä ilman syytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu