Olen käynyt monta vuotta Korteniemen levarilla ja paikka on tosi mahtava. Rekkamiehiä aina paikalla ja käytettyjä kortsujakin on usein jätetty siihen missä on pöytä ja penkit katoksen alla. Korteniemessä ei jää koskaan ilman uutta kokemusta. Kannattaa tulla kauempaakin. On Forssan ja Karkkilan välissä vt2 varrella.
Korteniemen levari
13
1781
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä täytyy olla tulikuuma paikka kun kaikki 15 ketjun vastausta on poistettu sääntöjenvastaisina! Korteniemeen on pakko päästä!
- Anonyymi
Kävin eilen illalla. Oli juna pystyssä kolmen rekkamiehen voimin. Pyysivät minuakin mukaan mutta en tohtinut vaan tyydyin katselemaan mikä sopi heille oikein hyvin. Olivat reilun oloisia kavereita ja aikani katseltuani heidän puuhiaan, kaivoin minäkin kalun esiin ja heitin mällit siellä olleelle pöydälle. Sovittiin että ensi kerralla voin tulla junaan mukaan, sen taidan tehdä ennen Juhannusta kun oli mukavia äijiä! Kertoivat käyneensä siellä Korteniemen levarilla jo useita vuosia ja että heidän porukkansa on kasvanut ajan kuluessa niin että siellä on ollut parhaimmillaan pitkälti yli 10 äijää puuhissa. Rekkamiehiä ovat.
- Anonyymi
Tuli eilen iltapäivällä käytyä, onneksi. Luulin ensin ettei siellä ole ketään kun ei yhtään autoa näkynyt ,mutta tehdessäni autollani U-käännöstä näin että siellä katoksen alla missä on pöytä ja pekit, olikin 2 tyyppiä puuhissa. Toisella oli sukkahousut polvissa ja toinen veteli häntä takaapäin meisselin pää auringossa punaisena helottaen. Tyyppi veti pian munansa ulos ja alkoi ruiskia lastiaan partnerinsa päälle! Samassa kaveri huomasi minut katselemassa ja hän huusi että "tule tänne vaan!" No minä menin ja hän siinä kysyi että haluisinko antaa suihin ja sanoi samalla että voin minäkin ottaa häneltä jos kiinnostaa. Aloin innostua ja nopeasti oli muna juhlakunnossa ja hän sen otti ahnaasti suuhunsa. Pian jo alkoi tuntua että viikon lasti haluaa jo lähteä ulos ja varoitin häntä jatkamasta mutta hän ei muuta kuin lisäsi vauhtia. Se oli liikaa ja munani laukesi hänen suuhunsa. Pitkän syöksyn loputtua vedin pehminneen elimen ulos ja kaverin suusta valui myös spermaa runsaasti. Tällä välin häntä nainut sukkahousumies oli toipunut omasta laukeamisestaan. Hän sanoi että nyt hän haluaa munaa peppuun ja niimpä tuo äskeinen imuri asettui hänen taaksensa kun hän meni kontilleen. Alkoi taas raju naiminen mutta minä olin jo saanut tarpeekseni niin kiittelin vaan ja lupasin että tulen joku päivä taas käymään! He kertoivat kesäisin siellä (Korteniemessä ) fillareilla käyvänsä ja silloin on aina seksi mielessä. Sanoivat että saa mainostaa paikkaa muillekin niin siksipä näin teinkin.
Korteniemen levaria suosittelen kaikille! - Anonyymi
Eilen perjantaina ajelin Karkkilaan käymään sukulaisen luona niin muistui tää levarikeskustelu mieleen. Vierailuni jälkeen klo 21 jälkeen ajattelin käydä katsomassa olisko tuolla levarilla toimintaa. No olihan siellä kaksi rekkaa parkissa ja myös miehet touhuamassa. Toisen rekan vieressä pusikossa vissiin jomman kumman rekan kuski (n. 40-50v) kaveri imi posket lommolla mustaihoisen kaverin tosi isoa kullia. Samaan aikaan siellä lähellä missä on katos jossa pitkät penkit ja pöytä, oli toinen pari (valkoinen ja musta mies) naimassa niin että valkoinen oli pöydällä kontillaan ja musta kaveri rynkytti menemään takaapäin.
Eivät välittäneet mitään vaikka huomasivat minut ja aika kauan katselin tätä näytöstä niin että alkoi ottaa eteen. Se oli aika hurjaa menoa. Tuo ensimmäinen pari vaihtoi paikkoja kun musta mies laukesi valkoisen suuhun niin rekkamies sylki mällit maahan ja meinasi yskimisestä päätellen oksentaa mutta näytti silti mustalle jätkälle että nyt on hänen vuoronsa ja alkoikin naida häntä peppuun. Toinen pari katoksen pöydällä siinä kans jo laukesi niin että musta kundi purki pöydälle kovalla paineella spermansa ja tää valkoinen peppuunsa kullia saanut runkkasi omansa siihen viereen. Sitten he veti housunsa jalkaan, moikkasivat mulle naureskellen ja kävelivät toisen rekan hyttiin. Toinen pari oli tullut kans pusikosta toisen rekan viereen ja siinä vielä he vuorotellen nuolivat toistensa kaluja puhtaiksi. Samaan aikaan tuli myös joku Toyota-merkkinen hlöauto alueelle, mies ajoi ja mukana vaimo ja 2 lastakin. Näkivät varmasti tämän toisen parin irstailun eivätkä siksi jääneet vaan kääntyivät pois saman tien.
Vaikka näillä levareilla näkee paljon seksiä ja moni ukko sitä näiltä paikoilta haluaakin niin mun mielestä on kyllä surkea homma että itsekkäät homot omivat näitä paikkoja ja estoitta muista välittämättä sekstailee näillä paikoilla joita ei siihen tarkoitukseen ole tehty. Eikö niitä homoiluja voi harrastaa vaikka metsässä niin voisi perheet käydä huilaamassa ja rauhassa eväät syömässä näillä levareilla
?! Nythän tuo pöytäkin lainehti spermasta, olis siinä sitten kiva eväitä nauttia lasten kanssa. Ensin tää levariajatus kiinnosti ja kiihottikin mutta episodin jälkeen vaan vitutti. Olis hyvä porukoitten kerätä kuvamateriaalia ja ottaa sikojen rekkarit ylös sekä tehdä ilmoitus ylilyönneistä. Vois metsän lisäksi ihan hyvin vaikka siellä rekan nupissa hoitaa seksihommat niin kaikki olis hyvin. Täytyy ne himotkin tyydyttää toki mutta rajansa kaikella. - Anonyymi
On kyllä villi levari taitaa se kuuluisa Janakkalakin jäädä hopealle.
- Anonyymi
Molemmissa paikoissa saanti varmaa tosi hyvä..
- Anonyymi
Oli jopa tänään myöhään illalla noin klo 23 2 äijää puuhissa Korteniemen levarilla. Karkkilasta tullessa päätin että pidän siellä huilitauon ja syön vähän eväitä autossa niin eiköös siinä toisessa siellä jo parkissa olleessa Mitsubishissä nuo äijät täydessä vauhdissa. Toinen otti toiselta suihin loppuun asti eikä paikalle tuloni häirinnyt heitä yhtään. Ei haitannut myöskään 21 asteen pakkanen vaikka huurteen perusteella sammuksissa olleessa mitsussa ei kovin lämmintä voinut olla.
Semmosta Korteniemessa 2.1. 2024 - Anonyymi
Eilen illalla klo 21 aikoihin oli nuori kundi siellä katoksen alla runkkaamassa kun ajoin parkkiin Korteniemessä. Se lähti autollaan pois kun oli saanut hommansa loppuun. Kävin kusella katoksen nurkalla niin näin vanhan homopornolehden ja tuon kundin mällit kuvan päällä missä top-gay nai btm-kundia.
- Anonyymi
56v kundi ottaa tänään suihin korteniemessä aamupäivällä
- Anonyymi
Äitis kuohi sut niin sun ei enää tarvii . Kokeile jos saat isäs nuoleen persettäs
- Anonyymi
Ei siellä enää mitään tapahdu turha sinne on kenenkään mennä. Jos joku väittää muuta niin ihan lööperiä puhuu
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5873900Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483338- 382811
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662779Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121997- 291875
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171830Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759