En ollut uskoa korviani, kun Sari Essayah syytti teeveessä hallitusta ja vasemmistoa verohaukoiksi. Sari, veroja pitää maksaa, jotta kansa voisi hyvin!
Veroilla meidän vähätuloisten asema pidetään maassa yllä ja Suomi siten maailman parhaana valtiona. Verojen vastustaminen on oikeistolaista politiikkaa ja ajaa pääoman etuua: rahaa siis sinne, missä sitä jo on riittävästi - antaa köyhien köyhtyä. Tämä on todettu sadoissa yhteiskunnissa, joista Suomi vielä toistaiseksi on poikkeus.
Aivan uskomatonta menoa, jenkki-Essayah. Todella kristillistä, siis jenkityyliin! Verojen maksaminen lienee sitten syntiä. Olisikohan anteeksipyynnön paikka kansalta?
Ja turha tulla puolustellen esiin millään kokoomustyylisellä talouslauseella, että "rahaa pääomarikkaille, niin köyhilläkin menee siinä sivussa paremmin".
Essayah lyö köyhää
21
714
Vastaukset
- Anonyymi
"En ollut uskoa korviani, kun Sari Essayah syytti teeveessä hallitusta ja vasemmistoa verohaukoiksi."
Hän oli siinä aivan oikeassa.
"Sari, veroja pitää maksaa, jotta kansa voisi hyvin!"
Totta. Tuota mieltä näyttäisi Sari Essayahkin olevan.
"Veroilla meidän vähätuloisten asema pidetään maassa yllä..."
Kun kuuntelee ja lukee KD:n edustajien juttuja, saa sen kuvan , että he eivät haluaisi pitää vähätuloisten asemaa yllä kuten vasemmisto, vaan parantaa sitä.
"...ja Suomi siten maailman parhaana valtiona."
Verotus on osa sitä, mutta pelkästään verotus ei sitä tee.
"Verojen vastustaminen on oikeistolaista politiikkaa ja ajaa pääoman etuua: rahaa siis sinne, missä sitä jo on riittävästi - antaa köyhien köyhtyä."
Ei näyttäisi Essayah vastustavan verotusta sinänsä, mutta hän vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että siinäkin pitää noudattaa kohtuutta. Eniten verotusta Suomessa näyttäisi vastustavan vasemmisto. Siis sellaisia veroja, joita vasemmistolaisetkin joutuisivat maksamaan. Sen sijaan vasemmisto rakastaa sellaisia veroja, jotka muut maksavat, paitsi että vasemmston mielstä muiden pitäisi maksaa vielä enemmän veroja.
Jos verotusta lähdetään nostamaan nollasta ylöspäin, vain johonkin rajaan asti sillä voidaan parantaa oloja maassa. Jossain vaiheessa korotusten jatkuessa alkaa verotus kääntymään itseään ja kansalaisia vastaan niin, että verotuksen kiristäminen laskee verotuloja.
Hallitus haluaisi kiristää verotusta sellaisella verolla, joka hallituksen teettämän selvityksen mukaan lisäisi ihmisten ja alueiden eriarvoisuutta. Essayah tuntee kyseisen selvityksen erityisen hyvin ja muistutti hallituspuolueita selvityksen tuloksista.
Vasemmiston ajatus on se, ettei haittaa jos köyhät köyhtyvät, kunhan varakkaat ja keskituloiset köyhtyvät vielä enemmän. KD näyttäisi ajattelevan, että köyhien asemaa on saatava parannettua, vaikka seuraus olisi se, että keskituloisten ja varakkaidenkin asema paranisi.
Sinua näyttää kaihertavan se, että joillain on pääomaa. Ilman pääomia on vaikea perustaa yrityksiä, joilla saadaan tuotettua hyvää työttömille ja muille vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville. - Anonyymi
Ei kristillishihhulit ole koskaan mikään köyhien puolue ollut pappien ja varakkaiden kirkko herrojen puskuripuolue.
- Anonyymi
Sellaista puoluetta ei olekaan. Oletko taas saanut selkääsi jossain muussa keskustelussa ja nyt sitten tulit taas tänne nuolemaan haavojasi?
- Anonyymi
Veroja tarvitaan lisää. Voidaan antaa Italialle ja muuallekin tukea...
- Anonyymi
SDPn talouspolitiikka on lainan ottaminen ja verojen korottaminen...
- Anonyymi
Sari on sekaisin helluntailaisuutensa myötä, kuten niin monet muutkin hänen uskonsisarensa.
- Anonyymi
Toivokaamme Sarin pian kokevan valaistumisen ja luopuvan tuosta vääräuskoisuudestaan, koskaan ei ole liian myöhäistä eheytyä helluntailaisuuden kirosta.
- Anonyymi
Sari Essayah on erittäin tasapainoinen, kyvykäs ja fiksu ihminen, joka hoitaa puolueen puheenjohtajan tehtävää esimerkillisesti. Minkäänlaista sekaisin olemista ei ole havaittavissa. Edes vakavasti otettavat kilpailijat eivät ole häntä tai hänen toimintaansa moittineet. Mikä saa sinut kirjoittamaan tuolla tavalla? Liittyykö se jotenkin Sari Essayah'n toimintaan puolueen puheenjohtajana?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sari Essayah on erittäin tasapainoinen, kyvykäs ja fiksu ihminen, joka hoitaa puolueen puheenjohtajan tehtävää esimerkillisesti. Minkäänlaista sekaisin olemista ei ole havaittavissa. Edes vakavasti otettavat kilpailijat eivät ole häntä tai hänen toimintaansa moittineet. Mikä saa sinut kirjoittamaan tuolla tavalla? Liittyykö se jotenkin Sari Essayah'n toimintaan puolueen puheenjohtajana?
Essayah on rikollinen maanpetturi jonka kuuluisi olla vankilassa ei kansanedustajana jos oikeasti olisi fiksu olisi SDP:ssä ei maanpetturi uskovaisten puolueessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Essayah on rikollinen maanpetturi jonka kuuluisi olla vankilassa ei kansanedustajana jos oikeasti olisi fiksu olisi SDP:ssä ei maanpetturi uskovaisten puolueessa.
Essayah ei ole rikollinen eikä maanpetturi. Essayah'n ei kuulu olla vankilassa.
Minkä sortin "ei maanpetturi uskovaisia" SDP:läiset ovat? - Anonyymi
Kovin maltillista oli tuo 04.07.2021 21:53 postattu viesti tunteiden puolesta verrattuna sinun viestiisi.
"Hihhulilla meni tunteisiin kristinusko"
Missä sinä hihhulin näit?
Kristinusko kyllä menee tunteisiin monellakin. Harvoilla tosin tuolla tavalla negatiivisesti kuin sinulla. Ehkä et ole vielä tutustunut kristinuskoon ollenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sari Essayah on erittäin tasapainoinen, kyvykäs ja fiksu ihminen, joka hoitaa puolueen puheenjohtajan tehtävää esimerkillisesti. Minkäänlaista sekaisin olemista ei ole havaittavissa. Edes vakavasti otettavat kilpailijat eivät ole häntä tai hänen toimintaansa moittineet. Mikä saa sinut kirjoittamaan tuolla tavalla? Liittyykö se jotenkin Sari Essayah'n toimintaan puolueen puheenjohtajana?
Ei ole. Aikaisemmin oli asiallinen, mutta täysin omaksunut persumaisen populistinen räyhäämisen. Puhuu jopa suvaitsevaistosta kuin persut. Kampanjoi suomenruotsalaisella lestadiolaisalueella ennen vaaleja. Kieltää täysin etnisen taustansa?
- Anonyymi
Sari voisi aatemaailmansa puolesta asettua ehdokkaaksi Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan, arvot ja mielipiteethän hänellä ovat täysin vastaavat kuin Halla-aholaisilla.
- Anonyymi
Miksi et osaa tarkentaa mitä aatteita, arvoja ja mielipiteitä tarkoitat? Sellainen kuuluu hyvään keskustelukultuuriin ja antaisi väitteillesi edes vähän uskottavuutta.
- Anonyymi
Essayah ei ole mitään muuta kuin uskontoporukoissa viihtyvä omaa etuaan ajava porvari. Kristilliset on niitä kärkipuolueita jotka ensimmäisenä tekisi Suomeen vaikka keskitysleirit ja kaasu-uunit työttömiä varten, jos vain tulisi tilaisuus.
Sellainen tilaisuus vielä tulee, jos työttömät eivät itse aktivoidu asiassa, asiaa pitää kyetä hoitamaan valitusteitse ja oikeusjärjestelmän kautta.
Hämmästyttävää, miten monta vuotta ja monta eduskuntakautta meni, jossa eduskunta käytti puolet puheajastaan työttömien haukkumiseen. Tätä jatkettiin siis vuosikausia ja Sari Essayah usein etunenässä huutelemassa vastikkeellisuuksiaan ja muita tuhoamisajatuksiaan.
Kokoomus sentään vielä tuostakin pahempi joukko, mutta Kokoomuksella alkoi nousemaan tie pystyyn kun eduskunnassa vaati jo kansaa ilmaiseksi töihin, se taisi olla Antti Lindtman joka siihen asiaan jo vastaili varsin ihmeissään että siinäkö ne on Kokoomuksen talousratkaisut. - Anonyymi
Ei kukaan voi palvella kahta herraa. Kunnia Jumalalle
- Anonyymi
Stalin on jo kuollut, punikit saisivat säätää kellonsa oikeaan aikaan.
Kommunismi on todellisuudessa paha luokkajärjestelmä, jossa ei Demokratiaa tunneta. Itäsaksan kutsuminen Demokrattiseksi liittotasavallaksi on vitsi.
Kommunismissa on eliitti eli yläluokka, joka kahmii kaiken työväneluokan tuottaman ja työläinen saa tyytyä siihen, että hänen työnsä hedelmät syödään ja hänellä itsellään on lähinnä makuupaikka, ei muuta ruoan lisäksi. Mikäli tämä ei työläiselle sovi syödään hänet itsensä
Kopio Facebookista löydetystä.
Punahuijaus, mikä se on? No kommunismi vaikuttaa vahvasti sellaiselta, kun miettii aatteen taustoja, luojia ja nostajia 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Marx oli koulutettua luokkaa jolle Engels hankki rahoitusta varastamalla isänsä tehtaasta muunmuassa kirjan kirjoittamista varten. Siis yläluokkaa oli myös Engels. Lenin puolestaan oli tekniikan tohtori, eikä sellaista koulutusta kyennyt hankkimaan tsaarinajan Venäjällä kukaan työväenluokkaa kuuluva. Jo pelkkä luokkaraja ajattelu tuli siinä vastaan. No 1800-luvun teollistumisnuutiksess tietysti työtätekevä luokka joutui kärsimään pahiten rakennemuutoksen huonoista sivuilmiöistä. Agraariyhteiskunta takasi ennen sitä edes ruoan yleensä yhteiskunnan alimmalla portaalla puurtavalle Rengille tai piialle. Teollistuva yhteiskunta ei siihen kyennyt. Tässä tilanteessa olisi loogista olettaa aateliston huolestuvan vallankumouksen vaarasta ja päättävän alkaa johtaa sitä itse. No he keksivät kommunismin jossa valtio on tuotantolaitosten ja heidän kartanojensa ym. varjo omistaja. Aatelisto itse on todellinen omistaja tuon varjo omistuksen takana. Minusta järkeenkäyvä ajatus, kun huomioi millainen on ollut Neuvostoliiton yhteiskuntarakenne. Siellä on ollut hallitseva eliitti, jolla on ollut omat jopa omat kauppaava joissa ei tarvinnut tyhjiä hyllyjä katsella ja kaikki yltäkylläisyys oli käden ulottuvilla. Tavallinen työkansa taas painoi tehtaissaan ja ruokapalkalla päälle vain pullon vodkaa kerran viikossa ja olikohan Vodka terästetty jollain rauhoittavalla aineella jotta ei työläisparalle olisi tullut mieleen kysellä parempien olojen perään, kyllähän esim seitsenhenkisen perheen piti mahtua pikkuyksiössä elämään. No mistäs äkkiä tulivat ne uusrikkaat Neuvostoliiton kaatuessa, no mahtoivatko olla ne kulissiomistaja aateliset jotka koplasivat omaisuutensa taas virallisesti omiin nimiinsä tilaisuuden koittaessa. Tuota teoriaa vasten on helppo ymmärtää miksi Kommunistivaltiot oikeastaan kaikkialla maapallolla ovat olleet totalitaristista valvontajärjestelmiä joissa työmies vikisee ja eliitti vie. Harvapa tämän ymmärsi aikanaan Suomalaisessakaan työväenluokassa ja moni ”työläistoveri” on ollut valmis muka vapautensa ja työväen etujen nimiin jauhamaan vähän toisenlaisia näkemyksiä omaavan työkaverinsa murusiksi. Meinaan kokemusta on itsellänikin niissä jauhinkivissä pyörimisestä.
https://www.verkkouutiset.fi/diabolisen-pahuuden-psykoterroria-nain-stasi-riisti-sielun/#cfd38608 - Anonyymi
Suomalaiset ryöstöverotetaan teuraaksi muunmaaiman hyväksi, Sarihan on oikeassa, sanoipahan viherpunikki- teurastamon edustajat mitä hyvänsä.
- Anonyymi
Jos täällä joku lyö köyhää, Marinin vihervasurihallitus sen tekee, täysipäiset ymmärtääkin sen.
- Anonyymi
Ei uskoisi että entinen urheilija on noin surkea
- Anonyymi
Ei niin, ja jos tutustut keskusteluun, huomaat, että keskustelun aloitus ei pidä lainkaan paikkaansa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549