"kuinka paljon jääkään meistä muistoks tulevain"

Anonyymi

Oletko kertonut seuraaville sukupolvillesi sukusi ja mahdollisesti puolisosi suvun historiasta?

Oletko tällöin pyrkinyt välttämään joistakin asioista kertomista, esimerkiksi rikollisuudesta, sairauksista, perheriidoista, avioliiton ongelmista, köyhyydestä, epäsäännöllisestä elämästä ja sen sellaisesta katsoen, ettei lapsen tai lapsenlapsen tarvitse sellaista ´suvusta tietää?

Oletko halunnut kertoa tuleville sukupolville vain menneisyyden aurinkoisesta puolesta ? - Noin on meikäläinen tehnyt. Nyt on kuitenkin vähitellen ruvennut epäilyttämään, onko tuo ollut viisasta. Siksipä tkee mieli kysellä toisten mielipiteitä.

66

672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saahan nuo ikävätkin asiat selville, jos nuori polvi kiinnostuu tutkimaan. Sairaudet ja sukurasitukset on kyllä syytä kertoa. Perinnölliset taudit ja alttiudet pitää saada tietää, jotta voi välttää riskejä ja hakeutua tutkimuksiin. Kaikki ykdityisasiat ei muille kuulu, ei edes lasten tietoon.

      • Anonyymi

        Sukututkimuksen yksi hieno puoli on, että kertomukset tekevät esivanhempamme inhimillisiksi ja kiinnostaviksi. On kiinnostavaa lukea kirkonkirjojen sivuilta, miksi esipappa sai sakot. Kaikkien seurakuntien papit eivät niitä mustia kirjoja pitäneet, mutta olen jossakin seurakunnan arkistossa saanut tutustua niihin. Mielenkiintoisiahan ne ovat.


    • Olen kertonut. Olen kirjoitellut historiikkejä, olen tehnyt sukututkimusta, olen kirjoittanut valokuviin nimiä ja syntymäaikoja, ja olen koonnut kesämökille aittaan museon perheen vanhoista hylkäämistä esineistä.
      Muistojen kokoaminen on siirtynyt seuraavallekin sukupolvelle, joka kerää vanhaa arabiaa ja kiertelee kirpputoreilla ja messuilla.
      Luen mielelläni historiallisia romaaneja ja elämäkertoja, mutta kovin järjestelmällinen en historiantuntemuksessani ole.

    • Anonyymi

      Täällä suomi 24;ssä on hyvin säilössä ja joka ruuan murun syömistä myöten muutaman muorin historia parilta kymmeneltä vuodelta. Saattaa siellä jälkikasvu nähdä muorista uusia puolia ja yllättyä kun omaakin elämää on reposteltu.

    • Anonyymi

      " Rehellisyys maan perii. " Mutta " totuuden puhujalla ei ole yösijaa ". - Nm. Viheliäinen ristiriita

      • Sukutukija kyllä ilahtuu kaikista tarinoista, jotka esipolviin liittyvät. Ei väliä, onko sairautta, rikkautta tai rakkautta esivanhempien elämän suolana. Kaikki kertomukset entisistä ajoista otetaan kiitollisuudella vastaan.


      • Anonyymi
        Mak-Ris kirjoitti:

        Sukutukija kyllä ilahtuu kaikista tarinoista, jotka esipolviin liittyvät. Ei väliä, onko sairautta, rikkautta tai rakkautta esivanhempien elämän suolana. Kaikki kertomukset entisistä ajoista otetaan kiitollisuudella vastaan.

        Kaikki tarinat ovat tietysti jännittäviä ja mielenkiintoisia ja sitä helpommin kestettäviä, mitä pidempi aika on kulunut niistä polvista, joille tarinat ovat tapahtuneet. - Nm. Traumalasti kevenee


    • Anonyymi

      Monia asioita olen jättänyt kertomatta jälkipolville. Olen kuitenkin kertonut heille omista ja lähisukulaisten elämänvaiheista enemmän kuin puolisolle.

    • Anonyymi

      Mietitty on,
      kumpa voisi hävitä maanpäältä niin ettei jälkeen jäisi yhtikäs mitään, ei löytyis fyysistä ruumista mistään,
      ei edes nimiä,

      mutta
      pakosti tänne jää jälkeläiset, ja valtava määrä tehtyä työtä ,
      jotain kirjoitelmia,
      jopa kässitöitä,
      itse en anna arvoa elämälleni,
      olen kokenu elämäni virheeksi,
      olen syntyny väärään elämään,
      en kuulu en halunnu ikinä maanpäällistä elämää,
      mutta
      jostain syystä luoja vaan halusi, kun minut pukkasi tänne,

      luojalle annan täyden vastuun elämästäni,
      luoja auttakoon ja kantakoon elämääni loppuun asti,
      itse murjotan ja purnaan olemassa oloani,

      • Anonyymi

        Samanlaisia ajatuksia on alkanut kehittyä minunkin ajatusmaailmaani, kun olen elämäntyöni tehnyt, lapseni kasvattanut ja palkaksi saanut pitkästyttävän eläkeajan pienellä eläkkeellä, jolla ei huvitella eikä matkustella. vaan sinnitellään päivästä toiseen.
        En ole taakkana yhteiskunnalle, koska ole terve ja liikuntakykyinen, velattomassa asunnossa asuva eläkeläinen, jo yli 30 v. Ainoa menoerä minusta on se eläke. Sen maksaa vakuutusyhtiöni. Tietysti olisi ollut sille kannattavampaa, jos en olisi näin kauan eläkettä nauttimassa. Veroprosenttini kyllä on sen verran iso, että olen varmasti ne muutamat terveyskeskuskäynnit maksanut, jotka olen joutunut käymään näinä vuosikymmeninä. Kohta ohitan 90 ikäpaalun, kenenkään sitä huomaamatta ja tietämättä. Voi olla, että seurakuntani kutsuu minut kahville, ainakin se ennen koronaa piti ikäihmisille kahvitilaisuuksia. Muu lähiympäristö ei tiedä eikä onnittele, vaikka tietäsikin, sillä kaikki tuttavani ovat jo manan majoilla. Jälkeläiset muualla Suomessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaisia ajatuksia on alkanut kehittyä minunkin ajatusmaailmaani, kun olen elämäntyöni tehnyt, lapseni kasvattanut ja palkaksi saanut pitkästyttävän eläkeajan pienellä eläkkeellä, jolla ei huvitella eikä matkustella. vaan sinnitellään päivästä toiseen.
        En ole taakkana yhteiskunnalle, koska ole terve ja liikuntakykyinen, velattomassa asunnossa asuva eläkeläinen, jo yli 30 v. Ainoa menoerä minusta on se eläke. Sen maksaa vakuutusyhtiöni. Tietysti olisi ollut sille kannattavampaa, jos en olisi näin kauan eläkettä nauttimassa. Veroprosenttini kyllä on sen verran iso, että olen varmasti ne muutamat terveyskeskuskäynnit maksanut, jotka olen joutunut käymään näinä vuosikymmeninä. Kohta ohitan 90 ikäpaalun, kenenkään sitä huomaamatta ja tietämättä. Voi olla, että seurakuntani kutsuu minut kahville, ainakin se ennen koronaa piti ikäihmisille kahvitilaisuuksia. Muu lähiympäristö ei tiedä eikä onnittele, vaikka tietäsikin, sillä kaikki tuttavani ovat jo manan majoilla. Jälkeläiset muualla Suomessa.

        Kai he pitävät jonkinlaista yhteyttä sinuun , toivottavasti. Voit olla itse yhteydessä, muistuttaen olemassa olosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samanlaisia ajatuksia on alkanut kehittyä minunkin ajatusmaailmaani, kun olen elämäntyöni tehnyt, lapseni kasvattanut ja palkaksi saanut pitkästyttävän eläkeajan pienellä eläkkeellä, jolla ei huvitella eikä matkustella. vaan sinnitellään päivästä toiseen.
        En ole taakkana yhteiskunnalle, koska ole terve ja liikuntakykyinen, velattomassa asunnossa asuva eläkeläinen, jo yli 30 v. Ainoa menoerä minusta on se eläke. Sen maksaa vakuutusyhtiöni. Tietysti olisi ollut sille kannattavampaa, jos en olisi näin kauan eläkettä nauttimassa. Veroprosenttini kyllä on sen verran iso, että olen varmasti ne muutamat terveyskeskuskäynnit maksanut, jotka olen joutunut käymään näinä vuosikymmeninä. Kohta ohitan 90 ikäpaalun, kenenkään sitä huomaamatta ja tietämättä. Voi olla, että seurakuntani kutsuu minut kahville, ainakin se ennen koronaa piti ikäihmisille kahvitilaisuuksia. Muu lähiympäristö ei tiedä eikä onnittele, vaikka tietäsikin, sillä kaikki tuttavani ovat jo manan majoilla. Jälkeläiset muualla Suomessa.

        11:55

        olemme näköjään kuin kasois-olentoja,

        uskoisin meitä on suomessa useampiaki,
        moni vaan ikäisemme ei osaa käyttää näitä koneita,

        just paistoin lätty-pinon,
        pidän niistä siksi, kun en enään jaksa laittaa aamuisin kunnollista aampalaa,

        mutta
        pari lättyä rullalla ja kahvit sekä kourallinen aamulääkeitä on vanhalle helppo aamupala,

        tänään on harmaa synkkä päivä ulkona, kova tuuli,
        en jaksa tänään lähteä minnekää, ehkä huomenna taas lähden jonnekki hiukan päätä tuulettamaan,

        jakselaan vaikka ei aina jaksakkaan,,,


    • Anonyymi

      Omat vanhemmat eivät paljoa kertoneet. Toisen elämästä tuli joitakin hakanaisia tietoja siihen mennessä, kun hän kuoli alle 50-vuotiaana.
      Toisen, 77-vuotiaanan kuolleen vanhemman elämästä elämästä tiedettiin myös varsin vähän. Erään yksityiskohdan johdosta lapset rupesivat tutkimaan erästä kohtaa hänen elmänvaiheissaa, Selvisi että hän oli rikkopnut lakia ja saanut vapausrangaistuksen. Siihenn tietoon päästiin vasta yli kmmenen vuoden kuluttua hänen poislähdöstään.

      Aika ymärrettävvä on, että siitä, mistä ei kerrota mahdolliselle puolisolle, ei kerrota myöskään lapsille.

      • Anonyymi

        Sen ymmärrän, että ankeustuomiiista ei mielellään kerrlta perheelle. Kun tutkin mieheni sukua, huomasin erään esi-isän istuneen 1800-luvulla linnassa epäsiveellisestä teosta. Toivon ettei kukaan muu huomaa tätä merkintää kirkonkirjasta. Jätin tiedon pois sukupuusta. - Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen ymmärrän, että ankeustuomiiista ei mielellään kerrlta perheelle. Kun tutkin mieheni sukua, huomasin erään esi-isän istuneen 1800-luvulla linnassa epäsiveellisestä teosta. Toivon ettei kukaan muu huomaa tätä merkintää kirkonkirjasta. Jätin tiedon pois sukupuusta. - Mkr.

        Mitä merkitystä sillä enää on? Kenellekään. Tietojen panttaaminen myös vääristää sukusi historiaa ja totuudellista tarinaa. Onko kaunisteltu totuus jotenkin parempi asia kuin realismi ja oikeellisuus. - Nm. Mielestäni ei


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä merkitystä sillä enää on? Kenellekään. Tietojen panttaaminen myös vääristää sukusi historiaa ja totuudellista tarinaa. Onko kaunisteltu totuus jotenkin parempi asia kuin realismi ja oikeellisuus. - Nm. Mielestäni ei

        Joillekin suvuille esivanhempien kunniallisuus on tärkeää monen sukupolven ajan. Eräs kaukainen sukututkijaystäväni löysi kokonaisen sukuhaaran, joka oli jätetty pois sukukirjasta. koska päähenkilö oli syntynyt ennen papin aamenta. Nuoremmat lapset oli kelpuutettu mukaan. Skandaali oli tapahtunut v. 1798. Se oli niin puhumaton asia, että 200 v. myöhemminkään sitä ei oltu käsitelty.
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joillekin suvuille esivanhempien kunniallisuus on tärkeää monen sukupolven ajan. Eräs kaukainen sukututkijaystäväni löysi kokonaisen sukuhaaran, joka oli jätetty pois sukukirjasta. koska päähenkilö oli syntynyt ennen papin aamenta. Nuoremmat lapset oli kelpuutettu mukaan. Skandaali oli tapahtunut v. 1798. Se oli niin puhumaton asia, että 200 v. myöhemminkään sitä ei oltu käsitelty.
        Mkr.

        Onneksi emme elä enää pimeää keskiaikaa. Entisaikain puhumattomuus johtui kirkon mielivaltaisista opeista ja ahdasmielisyydestä. - Nm. Nyt puhutaan liikaakin


    • Anonyymi

      Äitini on kertonut paljon, hän on syntynyt 1931. Olen hahmottanut sitä ympäristöä missä hän on elänyt.

      1930-luvun lama, sota-ajat, pula-ajan. Kerran äiti sanoi surullinen ilme kasvoillaan kuinka raskaan elämän hän on elänyt. Nämä muistot ovat jääneet mieleeni.

    • Anonyymi

      Toivottavasti rakkaus jää jälkeen
      antamaan voimaa ja
      lohduttaa jälkeläisiä elämän vaikeuksissa,
      sitä toivon,,,

    • Olen toki. Mutta vain osan historiaani, sen jonka kirjoitin kirjaani ja sitten käänsin sen varmuuden vuoksi englanniksi, että lapsenlapsetkin,jotka eivät osaa suomea saavat lukea, sitten kun alkaa kiinnostamaan.
      Olen kuunnellut anoppini ja appini elämäntarinoita, istunut äitini kanssa monet sunnuntai-illat pihakeinussa ja kuunnellut kun äiti kertoi lapsuudestaan kanavan varressa ja nuoruudestaan Viipurissa, uudesta elämästään evakkona Hämeessä. Tätini, joka oli lotta, kirjoitti myös muistelmiaan evakkoretkeltään.
      Olen kirjoittanut mukaellun version veljeni viimeisistä vuosista ja hänen kuolemastaan; perheen ja suvun jäsenet osannevat erottaa totuuden tarusta. Nyt haluaisin vielä kirjoittaa äitini tarinan.
      Uskon vuorenvarmasti siihen vanhaan kliseeseen että "jokainen ihminen on laulun arvoinen" ja että henkilön ei tarvitse olla tunnettu tai kuuluisa, taiteilija tai tiedemies, poliitikko tai huippu-urheilija, että hänestä voisi kirjoittaa upean, mieleenjäävän kirjan. Dokumentoitu elämä on paras asia minkä voimme jättää jälkipolville.

      • Anonyymi

        Kyllä se ihminen itsessään on ollut arvokas, ei ne dokumentit. Voi tuota hengen köyhyyttä joka pistää tuollaisia möläyttelemään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihminen itsessään on ollut arvokas, ei ne dokumentit. Voi tuota hengen köyhyyttä joka pistää tuollaisia möläyttelemään.

        Minuakin ihan puistatti tuo, että joku kuvittelee oman suodattimensa läpi amatööripohjalta sepustamansa kirjan olevan parasta, mitä ihmisestä voi jäädä jälkipolville. Dokumenttiin tarvitaan muutakin kuin 60 v sitten lapselle kerrottuja tarinoita. Nehän oli jo silloin äitisi mielessä suodatettuja tarinoita, lapsen ymmärrykselle tarkoitettuja. En minä haluaisi, että kukaan sisaruksistani kirjoittaisi vanhemmistani kuulemansa ja kokemansa perusteella. Meillä on valokuvia ja esineitä, ja sukututkimuksia, jokaisella omat muistonsa. Menneet polvet elävät paitsi aineellisessa, ennen kaikkea heidän henkisessä perinnössään.
        Varmaan evakkotaipale on ihan mielenkiintoinen suvulle, mutta hyvin paljon ammattikirjailijoidenkin käsittelemä aihe. Eikä tuo Suomen tuntemus ole kovin vakuuttavaa, kun et Jämsää osaa kartalle sijottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se ihminen itsessään on ollut arvokas, ei ne dokumentit. Voi tuota hengen köyhyyttä joka pistää tuollaisia möläyttelemään.

        Et sitten taida tietää, mitä "dokumentti" tarkoittaa. - Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minuakin ihan puistatti tuo, että joku kuvittelee oman suodattimensa läpi amatööripohjalta sepustamansa kirjan olevan parasta, mitä ihmisestä voi jäädä jälkipolville. Dokumenttiin tarvitaan muutakin kuin 60 v sitten lapselle kerrottuja tarinoita. Nehän oli jo silloin äitisi mielessä suodatettuja tarinoita, lapsen ymmärrykselle tarkoitettuja. En minä haluaisi, että kukaan sisaruksistani kirjoittaisi vanhemmistani kuulemansa ja kokemansa perusteella. Meillä on valokuvia ja esineitä, ja sukututkimuksia, jokaisella omat muistonsa. Menneet polvet elävät paitsi aineellisessa, ennen kaikkea heidän henkisessä perinnössään.
        Varmaan evakkotaipale on ihan mielenkiintoinen suvulle, mutta hyvin paljon ammattikirjailijoidenkin käsittelemä aihe. Eikä tuo Suomen tuntemus ole kovin vakuuttavaa, kun et Jämsää osaa kartalle sijottaa.

        Minä ainakin olisin onnellinen jos löytäisin esim. isomummini kirjoittaman kirjan suvustaan/tamme.

        Pirre


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä ainakin olisin onnellinen jos löytäisin esim. isomummini kirjoittaman kirjan suvustaan/tamme.

        Pirre

        Sama täällä eikä sen kirjan tarvisi olla edes mikään finlandiapalkinnon arvoisesti kirjoitettu.
        Sukutarinat ovat viehättäviä vaikka ne eivät kertoisi edes omasta suvusta! Arvostelupalvelu kertoi että juuri monet muistelmat ja elämäntarinat jotka tehdään omajulkaisuina eivät edes pyri olemaan mitään kaupallisia menestyksiä tai kaunokirjallisuuden helmiä: riittää kun kohderyhmä kokee kirjan mielenkiintoisena. Oikoluku ja editointi pitäisi kuitenkin olla paikallaan että kirjasta tulisi helppolukuinen.


    • Anonyymi

      Jaaha , minä olen kaiken tuollaisen sensuroinut elämästäni . En halua että siitä muistetaan mitään , en ole ainutkertainen .

      • Anonyymi

        Jos tosiaan ajattelet, että suvustasi ei löydy muuta kerrottavaa, kuin sinun saavutuksesi, joista et vaatimattomuuksissasi halua jättää tietoa jälkimaailmalle, niin ei voi kuin ihmtellä, miten väritön on sukupolviesi ketju.
        Onkohan omissa tiedoissasi aukkoja?
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tosiaan ajattelet, että suvustasi ei löydy muuta kerrottavaa, kuin sinun saavutuksesi, joista et vaatimattomuuksissasi halua jättää tietoa jälkimaailmalle, niin ei voi kuin ihmtellä, miten väritön on sukupolviesi ketju.
        Onkohan omissa tiedoissasi aukkoja?
        Mkr.

        Muutenkin voi sukuaan muistaa, kunnioittaa ja tuoda esille kuin kirjoittamalla ”dokumentin” omakustanteena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutenkin voi sukuaan muistaa, kunnioittaa ja tuoda esille kuin kirjoittamalla ”dokumentin” omakustanteena.

        Kerro omat sukututkimuksesi. Perustuvatko tietosi vain rippikirjoihin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro omat sukututkimuksesi. Perustuvatko tietosi vain rippikirjoihin?

        Miksi täällä kenenkään pitäisi tehdä sukuselvityksiään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi täällä kenenkään pitäisi tehdä sukuselvityksiään?

        Tämä ketju käsittelee sitä
        Jos et halua osallistua , niin eihän ole syytä kommentoidakaan.
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju käsittelee sitä
        Jos et halua osallistua , niin eihän ole syytä kommentoidakaan.
        Mkr.

        Kommentointi on todellakin luvallista, vaikkei sukujaan selvitäkään. - Nm. Palstan juju


    • Tuo kiinnostus oman suvun tarinasta ilmenee monesti vasta kun alkaa itselle kertyä vuosia ja omaa elämäntarinaa. Tietenkin myös aikaa dokumentoida, kuten monet tekee. Äitini elämäntarinaan tutustuin vasta sen jälkeen kun palasin tänne Pohjolaan ja aloin viettää kesiä lapsuudenkodissani äidin kanssa joka oli jäänyt leskeksi jo kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Muistan erityisesti ne helteiset iltapäivät kun istuimme olohuoneessa ukkospilvien noustessa etelästä vesistön toiselta puolen, salamoiden leimahdellessa ja sateen piiskatessa pihakalliota. Äiti pelkäsi ukkosta, minä nautin luonnonilmiöiden näytelmästä, kaadoin äidille pikkuisen sherryä, jota oli hänelle tuonut, ja hän kertoi pitkiä tarinoita, jotka olis silloin pitänyt oikeastaan koko nauhoittaa tai kirjoittaa muistiin. Äitini kuoltua hänen jäämistöstään löytyivät isän kirjeet rintamalta; he olivat silloin kihloissa ja suunnittelivat yhteistä kotia ja tulevaisuutta. Niiden kirjeiden joukossa oli myös kirjeitä muilta ystäviltä ja sukulaisilta ja ne valottivat paljon sen aikaista mentaliteettia.
      Kun appivanhempani olivat jo lähes yhdeksänkymmenen vanhoja, matkustin yksinäni Kolumbiaan, tavallaan kuin hyvästelemään heitä ja silloin istuimme monta iltapäivää avonaisen ikkuna ääressä tai patiolla, iltapäivävisin, siestan jälkeen ja he kertoivat minulle elämäntarinansa.
      Monet tekevät valokuvakirjoja ja olen itsekin harkinnut ajatusta, lahjaksi lapsenlapsille.
      Sukututkimus onmyös olemassa; äidin suvusta ja etenkin sen Amerikkaan muuttaneesta haarasta. Tiedot ovat kuitenkin hyvin niukkoja ja puuttuvat monen osalta kokonaan.
      Luin tätini kirjoittaman kirjan evakkomatkastaan, joka ei koskaan tullut julkaistuksi. Nyt jälkipolvet ovat sen tehneet painokuntoon ja ovat jakaneet kopioita amatöörimaisesta, mutta elävästi kerrotusta nuoren tytön kasvutarinasta kannaksen kiesipitäjässä, etenkin sotien välillä, kun desanttien pelko ja sotilaiden läsnäolo joka oli samalla häiritsevää että mielenkiintoista teinitytön arjessa.

    • Kysyttäessä olen kertonut itsestäni ja suvustani kaiken itseäni tai ketään muutakaan säästämättä, toivon mukaan kuitenkin välittäen ymmärrystä ja kunnioitusta erilaisia elämäntapoja ja -valintoja kohtaan...
      Systemaattisesti en ole mitään muistiin kirjoittanut, on puuttunut taitoa ja kärsivällisyyttä ja kun omien aikalaisten kirjoituksia on julkaistu kirjoiksi saakka, minulla tuskin olisi antaa niihin mitään lisäarvoa.
      Äiti kirjoitti kyllä paljon kuten minäkin, jonkin verran julkisuuteenkin, mutta kun kopioin jossakin vaiheessa sisaruksille näitä äidin kirjoituksia, ne eivät herättäneet kovin suurta kiinnostusta, ehkä he näkivät saman kuin minäkin: vanhempien "perintö" elää meissä, luonteissa, asenteissa, elämänarvoissa, ei tunneta tarvetta niitä sen enempää "esitellä".
      Enkä nyt tarkoita, etten arvostaisi niitä, jotka näkevät vaivaa kirjallisen tiedon tallentamisessa jälkipolville, kulttuuritekohan se on pienimuotoisenakin ja jos tuntee tarvetta sen julkaisemiseen se varmasti kannattaa tehdä, vaikka löytyisi vain yksi ihminen joka siitä kiinnostuu ja näkee sen merkityksen vaikka oman identiteetin rakentajana.

      Olen myös kirjoittanut elämässäni paljon kirjeitä. Niistä olen jossakin vaiheessa ottanut kopioita mutta olen kahden vaiheilla: hävittää vai säilyttää ? Lähinnä siksi, että ne ovat usein hyvin intiimejä, kahdenkeskisiä, eikä ehkä ole sopivaa julkaista toisten "salaisuuksia" edes pienelle piirille "meidän jälkeemme"...
      Tämähän taitaa muodostua joskus kompastuskiveksi sukututkimustakin tehdessä: kaikki eivät tahdo julkistaa itsestään edes faktatietoja...

    • Anonyymi

      Kyllä historian tallentaminen antaa monelle tuntemusta menneestä, kansallismuseossa Helsingissä on historiaa pitkältä ajalta.

    • Meillä on lähestytty suvun menneisyyttä lasten ja lastenlasten kanssa paljon valokuvien kautta, ja varsinkin mieheni isän laadukasta kameraa ja kaitafilmausharrastusta on moneen kertaan siunattu. Sitä edeltävistä polvista on olemassa lähinnä valokuvaamon jäykkiä potretteja, mutta toisaalta kiertävä ammattikuvaaja oli käynyt ikuistamassa appiukon lapsuuskodissa myös heinäväkeä työssään ja kahvitauolla pellon pientareella. Kantatalon isännän ylpeydet, ensimmäiset traktorit ja autot oli myös ikuistettu ympärillään muukin talonväki. Olemme siirtäneet tärkeimmät kuvat ja kaitafilmit digitaaliseen muotoon, näin niitä on helppo jakaa ja käyttää valokuvakirjoihinkin. Varsinaisia sukututkimuksia on molemmista suvuista, ne alkavat ilmeisesti myöhemmällä iällä jälkipolviakin enemmän kiinnostaa, ainakin itse kiinnostuin tutkimaan niitä vasta keski-iässä. Omat molemmat isovanhempani tunsin melko etäisesti, myös toisen isomummoni, vaikkakin käytiin mummoloissa ja serkkujen luona, asuttiin kuitenkin eri paikkakunnilla. Vakaata talonpoikaisjuurta ollaan.:)

      Olen jokaiselle lapsenlapselle tehnyt täysi-ikäisyyden saavuttaessaan valokuvakirjan valmiilla Ifolorin tai Rajalan sabluunalla - neljä on tehty ja neljä tulossa. Kussakin kirjassa on alussa muutama sivu meidän perheen sukutaustoista kuvia, sitten yhteisistä hetkistä kuvia ja tekstejä vauvasta lähtien , yhteisiä retkiä , merkityksellisiä paikkoja, juhlia jne. Sukupuutkin on niihin kuvattuina, ja jos kiinnostaa, voi nimillä alkaa etsiä tarkempaa tietoa. Valokuvien vaatteet ovat tyttöjä kiinnostaneet, ja tarkkoja ovat, esimerkiksi huomauttivat, ettei mummilla ollut pelastusliivejä veneessä lapsena , omaa näköäänkin löytävät.

      Itse sain tyttäreltä blanco-kirjan, jota olen osin täyttänyt. Siinä kysellään esimerkiksi nuoruuden unelmia ja niiden täyttymistä, asemaa sisarussarjassa, ammatillisia haasteita ja työyhteisön jäsenenä toimimista. Minusta tuntuu, ettei isovanhempien ammatti-identiteetti ole ollut heille kovinkaan kiinnostavaa, aikaahan vietettiin yhdessä vapaalla. Yksi lastenlapsista on kuitenkin nyt erityisesti siitä puolesta kiinnostunut, enteileeköhän samaa uravalintaa vaarin kanssa. En ole säilyttänyt juurikaan nuoruudenaikaisia kirjeitä tai päiväkirjoja, enkä haluaisi niitä vähiäkään koskaan julkaistavan tai edes luettavan. Ei niissä mitään mullistavaa ole, mutta en vastaavasti tahtoisi muidenkaan henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon tutustua. Vanhempani kihlautuivat välirauhan aikaan ja avioituivat jatkosodan loputtua ja heidän kirjeenvaihtonsa on tallessa, vanhimman siskoni hallussa. Äiti leskenä eläessään kertoi paljon lapsuudestaan ja nuoruudestaan, eikä hän ainakaan kieltänyt kirjeiden lukua. Hän joutui maalaistalon tyttärenä tekemään kotirintamalla vaativaa työtä, kun talon nuoret miehet olivat rintamalla. Hän haaveili lottana toimimisestakin, mutta häntä tarvittiin kotona. Joskus tuli esiin,että kun lotatkin lopulta saivat kiitosta ja huomiota osakseen, kotirintamanaiset ovat jääneet juhlapuheissakin unohduksiin. Vanhemmalla siskollani oli joskus ideana eläkkeelle jäätyään kirjoittaa ja julkaista jotain noiden kertomusten ja kirjeiden perusteella tuosta ajasta, mutta se on jäänyt. Nuorin veljeni on syntynyt vasta 60-luvun alkaessa, joten muistamme jossain määrin erilaiset vanhemmat. Olemme paljon yhteyttä pitävä sisarussarja vieläkin, perusarvot samat, mutta erilaisia luonteita ja taipumuksia.

      Palomalle intoa uuteen projektiin - kyllä se onnistuu, onhan Sinulla jo kokemusta.

      • Kiitos Ramoona, aion aloittaa äitini tarinan kunhan sato on korjattu ja ulkona alkavat puhaltaa kylmät tuulet.
        Vanhempasi kihlautuivat ja avioituivat samaan aikaan kuin minunkin vanhempani ja kirjeenvaihto on myös sisareni hallussa. Nuorin siskoni on syntynyt -62 ja todellakin, kun puhumme vanhemmistamme niin olisi melkein kuin puhuosimme eri ihmisistä. Myös minua kuusi vuotta nuoremman siskon lapsuuden muistot ja mielikuvat vanhemmista poikkeavat paljon omistani. Veljeni olivat kanssani samaa "sarjaa" ja muistamme asioita lapsuudesta aika lailla samoin.
        Nyt keittiöstä leijuu juuri keitetyn kahvin, vohveleiden, oman maan mansikoiden ja kermavaahdon tuoksu. kesää on niin lyhyt aika, mutta sen nautinnot ovat suuret.


    • Anonyymi

      Kansallisarkistoon kai voi lähettää valokuvia ym.

    • Anonyymi

      Kyllä se elämä on ollut kovaa aikaisemmin, maatalousvaltiohan se Suomi oli aikanaan. Maailman myllerrykset sitten kohdistui tännekin seurauksineen.

      Jokainen joka on lukenut Suomen historian edes tietää missä silloin on eletty. Minulle historia on harrastus ja olen siis kiinnostunut aiheesta.

      Nyt eletään uutta aikakautta jossa emme ole ennen olleet. Tähänkin aikakauteen pitäisi varautua jokaisen kohdallaan. Niin ne maailman laineet lyövät tännekin monenlaisia ilmiöinä.

    • Anonyymi

      Aloitukseen viitaten, olen kertonut lapsilleni kaiken mistä ovat kyselleet. Itse en jätä mitään "dokumenttejä", siis päiväkirjojani.

      Itse olen saanut tutustua tarpeeksi menneisyyteen, sillä olin Tilastokeskuksen Kuolemansyyn osastolla parivuotta.

      Olihan se aluksi "kammottavaa", koska tehtäväni oli vain hakea arkistosta näitä "todistuksia", kunnes "hokasin", että määrätyn tutkimuksen vuoksi haettiin sairauden perusteella.

      Sitten tulikin ongelma, kuka on kuollut alkoholin aiheuttamiin vammoihin, joita EU- vaati, tai siis olisi vertaillut ja Suomessahan ei kukaan kuollut sellaiseen, vaikka olisi tikkailta pudonnut kännipäissään ja kuinka senkin määrittelee tautiluokituksen mukaan.

      Tosin minulla oli kaikki oikeudet hakea näitä kuolinsyy todistuksia määrättyyn tutkimukseen liittyen, mutta kiusaus oli suuri, joten hain myös sukumme todistuksia, kuten entisten "poikaystävien" ja harmi, kaikki olivat kuolleet! No, vitsi, vitsi. Paljon sieltä kuitenkin tietoa löytyi, minulle riittämiin.

    • Anonyymi

      Perillisille on tullut kerrotuksi jotakin, puolisolle vähemmän.
      Romansseista on vaiettu. Ovat jo kakkki olleet ja menneet

      • Anonyymi

        Kyllä ennen avioliittoa olleista romansseista voi ihan hyvin puhua. Paras olla rehellinen liitossaankin puolisolle, kyllä ne pettämiset ilmi kuitenkin tulee. Perillisille ei vanhempien seksijutut kuitenkaan kuulu, ei avioseksi eikä syrjähypyt. Heidän ei kuulu olla likasankoina eikä terapeutteina vanhemmilleen missään tapauksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ennen avioliittoa olleista romansseista voi ihan hyvin puhua. Paras olla rehellinen liitossaankin puolisolle, kyllä ne pettämiset ilmi kuitenkin tulee. Perillisille ei vanhempien seksijutut kuitenkaan kuulu, ei avioseksi eikä syrjähypyt. Heidän ei kuulu olla likasankoina eikä terapeutteina vanhemmilleen missään tapauksessa.

        Kovin kapeasti suhtaudutaan suvun historiaan, kun keskitytään omien valokuvien ja kirjeiden säilyttämiseen. Historiikkiin pitäisi kirjata menneiden polvien ammatteja, asuinpaikkoja ja hautausmaita. Sukua on ollut ennen omaa aikaakin. Arkistoista ja matrikkeleista saattaa löytyä tietoja. Kirkonkirjojen huomautus-sarakkeesta vihjeitä. Kotiseutumuseot antavat viitteitä edellisten polvien elämästä
        Nuoria nämä asiat eivät vielä kiinnosta. Mutta tallennetut tiedot ovat joskus heille ilon aihe. Turhaa puhetta se tokaisu, että kun se ensimmäinen hevosvaras tulee esiin, niin sukututkimus loppuu siihen. Päin vastoin, innostus esipolviin vain lisääntyy.
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovin kapeasti suhtaudutaan suvun historiaan, kun keskitytään omien valokuvien ja kirjeiden säilyttämiseen. Historiikkiin pitäisi kirjata menneiden polvien ammatteja, asuinpaikkoja ja hautausmaita. Sukua on ollut ennen omaa aikaakin. Arkistoista ja matrikkeleista saattaa löytyä tietoja. Kirkonkirjojen huomautus-sarakkeesta vihjeitä. Kotiseutumuseot antavat viitteitä edellisten polvien elämästä
        Nuoria nämä asiat eivät vielä kiinnosta. Mutta tallennetut tiedot ovat joskus heille ilon aihe. Turhaa puhetta se tokaisu, että kun se ensimmäinen hevosvaras tulee esiin, niin sukututkimus loppuu siihen. Päin vastoin, innostus esipolviin vain lisääntyy.
        Mkr.

        Kaikkien ei tarvii olla sukututkijoita. Yleensä kun joku suvusta tutkii, hän jakaa tutkimuksen tuloksia muille suvun jäsenille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ennen avioliittoa olleista romansseista voi ihan hyvin puhua. Paras olla rehellinen liitossaankin puolisolle, kyllä ne pettämiset ilmi kuitenkin tulee. Perillisille ei vanhempien seksijutut kuitenkaan kuulu, ei avioseksi eikä syrjähypyt. Heidän ei kuulu olla likasankoina eikä terapeutteina vanhemmilleen missään tapauksessa.

        Hyvin monet puolisot eivät halua eivätkä kestä kuulla toisen entisestä elämästä ja entisen elämän suhteista. - Nm. Mustispipi riivaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkien ei tarvii olla sukututkijoita. Yleensä kun joku suvusta tutkii, hän jakaa tutkimuksen tuloksia muille suvun jäsenille.

        Ei toki "tarvii olla". Kannattaa kuitenkin kiinnostua.
        Käteesi osuu vanha esine mummun vintiltä. Haluat varmaan tietää, mikä se on, kuka käyttänyt, milloin käyttänyt jne.
        Tai löydät ikivanhan papinkirjan, kuten minulle kävi. Siinä oli 1800-luvun alussa eläneen henkilön tiedot, ja koska sukunimi oli sama, menin kansallisarkistoon katsomaan, löydänkö muuta tietoa tästä tuntemattomasta. Ja löysin. Oli isoisäni isoisä. Joku oli suunnitellut sukunsa tutkimista, mutta oli jäänyt yhteen papinkirjaan! Minä jatkoin siitä, pääsin 1600-luvulle. Joku minua näppärämpi jatkakoon siitä.
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ennen avioliittoa olleista romansseista voi ihan hyvin puhua. Paras olla rehellinen liitossaankin puolisolle, kyllä ne pettämiset ilmi kuitenkin tulee. Perillisille ei vanhempien seksijutut kuitenkaan kuulu, ei avioseksi eikä syrjähypyt. Heidän ei kuulu olla likasankoina eikä terapeutteina vanhemmilleen missään tapauksessa.

        08:08

        samaa mieltä,
        omalle puolisolleen voi jutella ihan kaikesta
        avoimuus rehellisyys, luottamus on pitkään kestävän avioliiton kulmakivi,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ennen avioliittoa olleista romansseista voi ihan hyvin puhua. Paras olla rehellinen liitossaankin puolisolle, kyllä ne pettämiset ilmi kuitenkin tulee. Perillisille ei vanhempien seksijutut kuitenkaan kuulu, ei avioseksi eikä syrjähypyt. Heidän ei kuulu olla likasankoina eikä terapeutteina vanhemmilleen missään tapauksessa.

        Haista sie..hölmö.


    • Anonyymi

      Minulla on omat muistoni joita vanhemmat kertoivat, hyvä niin. Aika janaa myöten ymmärtää enemmän.

    • Anonyymi

      Olen kertonut kaiken, myös 20 -luvulla tapahtuneen henkirikoksen. Tätä sukulaista ei mainita sukukirjassa, se oli lähiomaisten päätös.

      • Anonyymi

        Sukuihin kuuluu niin hyvää kuin pahaakin. On turhaa salailla menneiden polvien tekoja. Ei ole oikein, että jättää jälkipolville tiedoksi vain hyvät ja onnistuneet tapahtumat ja epäonniset unohdetaan.
        Kansalaissodan pyörteissä tapahtui varmasti paljon asioita, joita on tähän asti salattu. Nyt kun aikaa on jo tarpeeksi kulunut, voidaan ehkä niitäkin aikoja käsitellä sukututkimuksissa. Vai ovatko ne tapahtumat yhä liian lähellä?
        Monissa suvuissa on oltu molemmilla puolilla ja vastakkain. Se on jälkipolville vaikea paikka.
        Historian kirjaaja ei kuitenkaan saa ottaa kantaa ja värittää tietoja omilla asenteillaan.
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukuihin kuuluu niin hyvää kuin pahaakin. On turhaa salailla menneiden polvien tekoja. Ei ole oikein, että jättää jälkipolville tiedoksi vain hyvät ja onnistuneet tapahtumat ja epäonniset unohdetaan.
        Kansalaissodan pyörteissä tapahtui varmasti paljon asioita, joita on tähän asti salattu. Nyt kun aikaa on jo tarpeeksi kulunut, voidaan ehkä niitäkin aikoja käsitellä sukututkimuksissa. Vai ovatko ne tapahtumat yhä liian lähellä?
        Monissa suvuissa on oltu molemmilla puolilla ja vastakkain. Se on jälkipolville vaikea paikka.
        Historian kirjaaja ei kuitenkaan saa ottaa kantaa ja värittää tietoja omilla asenteillaan.
        Mkr.

        On väärin repiä auki vanhoja haavoja, varsinkaan kun edesmenneet eivät ole täällä enää kertomassa omaa versiotaan ja omaa totuuttaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On väärin repiä auki vanhoja haavoja, varsinkaan kun edesmenneet eivät ole täällä enää kertomassa omaa versiotaan ja omaa totuuttaan.

        Samaa mieltä kanssasi.
        Nämä "historiankirjoittajat" tuovat esille omaa tärkeyttään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On väärin repiä auki vanhoja haavoja, varsinkaan kun edesmenneet eivät ole täällä enää kertomassa omaa versiotaan ja omaa totuuttaan.

        Tutkimus ja dokumentit eivät ole haavojen repimistä vaan asiapitoisen historian kirjoitusta. Legendat ja väärät todistukset elävät usein ihmisten muistissa ja usein ne muuttuvat totuudeksi. Sen vuoksi tutkimus on tärkeää.
        Mkr.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä kanssasi.
        Nämä "historiankirjoittajat" tuovat esille omaa tärkeyttään.

        Höpö-höpö. Miksi höpiset ja mitä meinaat? Miksi tyyppi, jota kiinnostaa oman sukunsa tarina ja historia - tai historia ylipäätään - olisi tärkeilijä? Mutta itsetunto-ongelmainen hän ei varmastikaan ole. - Nm. Tarkistelepa omasi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On väärin repiä auki vanhoja haavoja, varsinkaan kun edesmenneet eivät ole täällä enää kertomassa omaa versiotaan ja omaa totuuttaan.

        Oma versio on monella sellainen, jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä. - Nm. Patologiset valehtelijat


    • Anonyymi

      Mitäköhän minusta jää, siinäpä kysymys :), toivottavasti jotain positiivista kerrottavaa ainakin.
      Aarteita olisivat kaikki dokumentit, niinkuin esim. kirjeet, tai jos joku suvun jäsen olisi pitänyt päiväkirjaa, vaikka vain päivän tapahtumista vuosilukuineen.

      Sukukirjassamme tosin on aika paljon muutakin tietoa, kuin pelkkiä sukutauluja.

      Pirre

    • Anonyymi

      Minusta jää
      muisto rakkaudesta lapsiin ja lapsenlapsiin ym sukulaisiin,
      käsitöitä
      itse maalattuja tauluja
      runoja muutama tuhat,
      juoruja
      ihan mukava ihminen,
      rehellisyys
      lopulta yksin eläjä
      erakko tyyppi
      kuoli vanhuuteen

      tuossa pieni litannia mitä jää muistoksi
      aikoinaan eläneestä alku-asukkaasta,
      se olen minä itse,,,

    • Anonyymi

      Mulla on muistoja liikaa,

      --
      antaa arpisten haavojen olla
      niitä auki ei repiä saa,

    • Anonyymi

      joooo hyvä kysymys alotuksentekijällä,

      puuhun kun kiipeän
      maahan ei JÄÄÄÄÄ mitään,

      • Anonyymi

        Kiipeä vaan kuin korkeelle lystäät,..maaperäänpä jäi sun tassujes jäljet..🙄.. hih hii


    • Anonyymi

      Kaikilla joilla suku jatkuu lapsissa, lastenlapsissa ja heidän jälkeläisissään, jää geeniperimää. Ihmiset elävät tavallaan ikuisesti, jos ei suku sammu.

    • Anonyymi

      Mitä esim. 1500 luvulla eläneistä meidän ihmisistä on jäänyt meille, ei paljoakaan. Säilyykö nuo digitaaliset arkistot kuinka pitkään, sitä on vaikea sanoa.

      Harrastan historiaa ja vanhempien ihmisten sanomiset kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Nimi on jäänyt
        Pirre


    • Anonyymi

      Vaikkapa seksikokemukset ovat sellaisia, ettei niistä kerrota oikeastaan kenellekään.

    • Sukututkimus on edellisten sukupolvien tietojen tutkimista ja tallentamista. On tutkittava kirkonkirjoja ja muita dokumentteja oikeiden tietojen tallentamiseksi. Sukukirjassa o myös lähteet mainittava.
      Suvussa kulkevat tarinat ja muistelukset lisäävät sukututkimuksen kiinnostavuutta, mutta on muistettava, että tarinoiden todenperäisyys ei ole aina taattu, usein on vastuu kuulijalla. Matrikkeleista ja pitäjien historiikeista voi saada lisätietoja suvun henkilöistä, ja päiväkirjat ja kirjeet ovat jokaiselle sukututkijalle aarteita.
      Henkilökohtaiset muistelmat eivät ole sukututkimusta, mutta omat muistelmansa jokainen voi antaa sukututkijan käyttöön, jos sallii niiden julkaisun sukukirjassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pääministerin edustussänky?

      Helsinkiläisessä puusepänliikkeessä teetetty, tammesta tehty sänky, sängynpäädyt ja senkki ilman patjaa maksoivat 6 553 euroa. Kansliasta oli kerrott
      Maailman menoa
      453
      2449
    2. Millaisen siivun Stefun rahasta Sofia saa laukkuina ja vaatteina?

      Pitihän se arvata, että Stefu on saanut lisää rahaa kun on ”rakkautta” ilmassa ollut viime päivinä😄 https://www.seiska.fi/kotimaa/stefan-therman-nost
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1946
    3. Stefun ilme, kun Sofia huomaa Burberryn liikkeen

      Ihanasti Sofia ottanut instastoryynsa mukaan Stefun pelästyneen ilmeen. Taitaa miettiä, kuinka pitkään osingot riittävät…
      Kotimaiset julkkisjuorut
      51
      1584
    4. Nikokin nauraa Sofian ikävälle

      https://www.seiska.fi/kotimaa/niko-ranta-aho-sai-kuulla-sofia-belorfin-rajusta-piikittelysta-tvssa-paljonkertova-reaktio Mutta nainen ei vaan älyä hä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1500
    5. Onko Maralla rahat loppu

      Elkö ole varaa ottaa remppamiestä vaan Pikkarainen joutuu maalaamaan. Vitsi mikä teatteri video taas. Vaimo katsoo kun mä maalaan. En kestä, mut ei mu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1237
    6. Sormus ostettu Tallinnasta?

      Tallinnassa käyty korukaupoilla (S&S). Jokohan sormus ostettu..
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      1156
    7. Nyt lahoilla korona kun piti tammerfesteille änkeä

      Otsikko kertoo kaiken oleellisen. Lahot ei välitä mistään mitään...
      Parkano
      17
      1113
    8. Mikä voisi olla todennäköisin paikka

      Missä kohtaisimme sattumalta tällä viikolla? Milloin, päivällä, illalla?
      Ikävä
      99
      1077
    Aihe