Oletko miettinyt?

Miksi adventtikirkon logossa risti on väärinpäin? Joissakin ryhmissä tämä tämä ylösalaisin oleva risti on merkki saatanan palvonnasta.
2972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Silmä näkee mitä tahtoo. Sinä haluat nähdä sen väärinpäin.

Äänestä

Valheesi ei hetkauta

Äänestä

Sehän aloittajalle vanha ongelma selviää sillä, että seisot typerän pääsi suhteen päälläsi ja se on siinä. Pääset ongelmastasi.
Kokeile joka kerta - huomaa, se helpottaa, eikä aina tarvii toistaa itseään.
Hahmottamisjuttu aivoissasi paranee silleen.

Äänestä

Huhuu, palvon ristiä, oikeinpäin. Se risti pelastaa, kun pistän ristin sinne ja ristin tänne, Pyllypystyssä kumartelen ristiä, sitä rakentaa mieleen, että me vanhat aatamit olemme hyviä puuseppiä. Osaamme tehdä pystypuun ja poikkipuun. Sitten me autuaana ristiä palvoen kannatamme Mestarilla poikkipuun Pääkallopaikalle, yhdistetään pystypuun ja kannetun poikkipuupaalun ja avot- nyt pääsemme palvomaan ristiä.

Mutta, Herran omat - he palvovat sijaisuhria, eli uhrilammasta- Häntä, joka naulattiin paalvottuun ristin- vanhan aatamin tekoihin.
Herran omat ei laita puhujakorokkeelle omia tekoja - eli ristiä, ei oikein, eikä nurinpäin.
He seuraavatkin ja palvovat sitä uhria - Pääsiäislammasta - sijaista.

On siinä palvonnan kohteella ero.

Äänestä

Valheesi ei hetkuta.

Äänestä
  • Hetkutaksesi ei petkuta!

    Äänestä

Olen kyllä ajoittain miettinyt, että miten eräs ihmistyyppi on niin helposti kusetettavissa joidenkin kirkkojen ja lahkojen jäseniksi.
Se on tietysti mielisairauden eräs muoto, että ihminen uskoo vaikkapa Raamattuun ja sen satuihin.
En kuitenkaan jaksa vaivata päätänä niiden mielisairaiden ongelmilla.

Äänestä
  • Mitä mieltä olet että Sauli ja hänen vaimonsa lukee Raamattua ?

    kysynpävaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet että Sauli ja hänen vaimonsa lukee Raamattua ?

    kysynpävaan.

    On varmaan kysymys Sauli Niinistöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet että Sauli ja hänen vaimonsa lukee Raamattua ?

    kysynpävaan.

    Ja sinä se tiedät, että presidenttimme ja hänen vaimonsa lukevat Raamattua?
    Oletko heidän vaatekaapissaan vai sängyn alla vahtimassa?
    Jos joku sanoo, että hän jouluna joskus ehkä sattuu lukemaan esimerkiksi jouluevankeliumia, niin voidaanko silloin sanoa, että heidän tapoihin kuuluu lukea Raamattua?

    Jos sinä selailet sattumalta pornolehteä, niin voidaanko olettaa, että sinun tapanasi on aina lukea pornolehteä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sinä se tiedät, että presidenttimme ja hänen vaimonsa lukevat Raamattua?
    Oletko heidän vaatekaapissaan vai sängyn alla vahtimassa?
    Jos joku sanoo, että hän jouluna joskus ehkä sattuu lukemaan esimerkiksi jouluevankeliumia, niin voidaanko silloin sanoa, että heidän tapoihin kuuluu lukea Raamattua?

    Jos sinä selailet sattumalta pornolehteä, niin voidaanko olettaa, että sinun tapanasi on aina lukea pornolehteä?

    Netistä voit etsiä Jennin puheen jonka piti aikoinaan. Tiedät varmaan että Mauno Koivisto luki Raamattua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä mieltä olet että Sauli ja hänen vaimonsa lukee Raamattua ?

    kysynpävaan.

    Joten!?

    Raamattua pidetään maailmalla ns. viisauskirjallisuutena, joten sitä voi lukea ihan vain huvikseen olematta edes uskossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joten!?

    Raamattua pidetään maailmalla ns. viisauskirjallisuutena, joten sitä voi lukea ihan vain huvikseen olematta edes uskossa.

    Mutta Koivisto oli ja Niinistö on uskossa.

    Äänestä

En ole jaksanut miettiä, mikä mielisairauden muoto se on, että pilkkaa kaikkia uskovia mielisairaiksi. Sitä tosin sanotaan ateismiksi, mutta enpä jaksa päätäni sen suhteen vaivata.

Äänestä
  • Kyllä se uskonto on mielisairaus. Ja vieläpä erittäin vaarallinen sellainen, sillä se tarttuu ihmisistä toisiin. Varokaa!

    T: iloinen nauraja

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se uskonto on mielisairaus. Ja vieläpä erittäin vaarallinen sellainen, sillä se tarttuu ihmisistä toisiin. Varokaa!

    T: iloinen nauraja

    Tuo jumalvalhemielisairaus tartutetaan jo lapsena, aikuiset terveellä mielellä varustetut ateistit ovat yleensä immuuneja.

    Yhteiskunnan tulisi suojella lapsia tuolta tarttuvalta mielisairaudelta.

    Äänestä

Pietarinristi on risti, jonka poikkipuu on alhaalla. Nimensä se on saanut Pyhältä Pietarille. Esimerkki noin 200-luvun apokrytisten Pietarin evankeliumin mukaan Pyhä Pietari kuoli ristinnaulittuna pää alaspäin. Pietarinristi Wikipedia.

Äänestä

Kristillinen syboli vai satanistinen tunnus? Oulun piispan hiipassa plevasta rististä nousi pieninuotoinen kohu marraskuussa. Oulun piispan hiipassa risti väärin päin. Kristillisessä syboliikassa väärin päin olevaa ristiä kutsutaan Pietarinristiksi. Nimi tulee Jeesuksen opetuslapsen Pietarista. Tarinan mukaan Pietari naulittiin ristille pää alas päin, sillä hän ei kokenut ansainneensa tulla ristiinnaulituksi samalla tavalla kuin Jeesus.

Äänestä
  • "Pietari naulittiin ristille pää alas päin."

    Naulitseminen ristille tapahtui vaakatasossa maassa, ei siis pää alaspäin. Risti on tietysti maassa voinut olla sellaisessa asennossa rinteestä riippuen, että pääpuoli on ollut hieman alaspäin, mutta siinä ei kuitenkaan voida puhua pää alaspäin naulitsemisesta.
    Naulitseminen ristille ei onnistu helposti pää alaspäin.
    Risti olisi pitänyt lyödä maahan väärin päin ja silloin pää olisi kopsahtanut ristin kiilauksessa käytettyihin kiviin.
    Voimme siis unohtaa tämänkin legendan ja sadun, jonka ovat keksineet katollisen kirkon varhaiset kirkkoisät juovuspäissään.

    Äänestä

Risti on kömpelö lentolaite. Jeesus palaa aliohjautuvana ja kaiken lisäksi "pilvessä", putoaa maahan pää edellä. Töks..

Äänestä

Se on väärinpäin!

Äänestä

Tuota... jos siinä olisi sähkötuoli väärinpäin, huolestuisin. Ellenin kotimaassa innostuttiin joissakin osavaltioissa uudesta innovaatiosta. Myös uskonnolliset piirit innstuivat aiheesta.
Kluk-kluk-kl...laanimme jäsenet ovat edelleekin hyvin huolissaan adventtikirkon viineistä. Ettei vain käy niin, että viini 'happanee'.

Äänestä

Logossa risti EI OLE väärinpäin. Se on vain sinun valheesi.

Äänestä
  • Profeettamme haudalla on Obeliski tuo saatanan symboli tai risti väärinpäin.
    Hieno pyhiinvaelluspaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Profeettamme haudalla on Obeliski tuo saatanan symboli tai risti väärinpäin.
    Hieno pyhiinvaelluspaikka.

    Näkeehän se jo Sysmän Reetakin otsallaan, ettei mikään risti ole väärinpäin.
    https://www.google.com/imgres?imgurl=https://adventisti-fellbach.com/wp-content/uploads/2019/10/Logo-Adventisti-Fellbach.png&imgrefurl=https://adventisti-fellbach.com/omladina/&tbnid=RXZju-CXcfG2qM&vet=12ahUKEwiyhbbux6nyAhVFxCoKHSWyDpMQMyg3egQIARAc..i&docid=R01lkvVa8wElhM&w=1721&h=1649&itg=1&q=adventismi logo&client=firefox-b-d&ved=2ahUKEwiyhbbux6nyAhVFxCoKHSWyDpMQMyg3egQIARAc#imgrc=RXZju-CXcfG2qM&imgdii=j1mgJKbhWvrSZM

    https://fi.pinterest.com/opapahezron/sda-logo/
    https://www.cucsda.org/whats-behind-the-logo/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Profeettamme haudalla on Obeliski tuo saatanan symboli tai risti väärinpäin.
    Hieno pyhiinvaelluspaikka.

    Siinähän on korttipöydässä, tasapeli. Obeliski ja sunnuntai. Molemmat sitten Egyptistä.
    Tapelkaahan sitten, kumpi tai kampi - kumpi ja kampi tappelivat - kampi voitti.

    Obeliskit liittyivät Egyptissä usein auringonjumalan palvontaan. Obeliskit pystytettiin aina pareittain egyptiläisten tasapainon ja harmonian arvojen mukaisesti.

    _Se pastori tampereelta varmaan kirjoittelee korkeakoulukatu 10 Treelta. Obeliskin juurelta. Tahi sitten kun hän kirjoottaa Helllsikistä - niin hän kirjooottaa Hellllsinkin [k:lla]
    kaappatorilla Keisarinkiveltä. Sielläkin on ubeliksi.

    No, kelle se on mörkö, sillehän se on mörkö, toisille asia ei kummittele, kuollut kivi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Profeettamme haudalla on Obeliski tuo saatanan symboli tai risti väärinpäin.
    Hieno pyhiinvaelluspaikka.

    Ei ole kumpaakaan. Väitteesi on valhe.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole kumpaakaan. Väitteesi on valhe.

    Terveisiä Obeliskin juurelta Ketaratieltä.
    Uskovat väärään profeettaansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miksi adventtikirkon logossa risti on väärinpäin? Joissakin ryhmissä tämä tämä ylösalaisin oleva risti on merkki saatanan palvonnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu