Proletaaripersu äänestää omaa etuaan vastaan !?

Loistava analyysi, joka pätee myös useisiin palstalaisiin.

Analyysi perussuomalaisuudesta kertoo epäluuloisten ja empatiakyvyttömien ihmisten kovien arvojen puolueesta

Perussuomalaisiin liittyvät stereotypiat ovat totta. Puolue on miehinen ja sitä kannattavilla on huono koulutus- ja huono tulotaso. Marttinen kysyy, mikä matalasti koulutettuja vetää puolueeseen päin.

Perussuomalaiset ei ole mitenkään profiloitunut poliittisena toimijana, joka parantaisi kouluttamattomien asemaa yhteiskunnassa tai ajaisi selvästi heidän etujaan.

Puolueessa on myös se ristiriita, että sillä on vankka kannatus työttömien ja duunarien keskuudessa, mutta samaan aikaan aikaisempiin vuosiin verrattuna kovempi talouspolitiikka sekä nihkeämpi suhtautuminen työttömiin ja julkisiin palveluihin.

Marttisen mukaan perussuomalaisten kannattajat näyttävätkin poikkeavan eturyhmäajattelusta äänestämällä omia etujaan vastaan.

Kyselyitä yhdistelemällä paljastuu, että perussuomalaiset eivät erityisemmin luota omaan osaamiseensa, mutta silti he pitävät omia käsityksiään luotettavampina kuin asiantuntijoiden lausuntoja.

”Perussuomalaiset vaikuttavat hyötyvän kannattajiensa suuttumuksesta, joten sitä ei kannata turhaan hillitä. Tässä näkyy niin sanottu totuuden jälkeinen aika ikävimmillään.

Viestien todenmukaisuudella ei ole juuri väliä, kunhan ne aiheuttavat tunteita ja saavat näkyvyyttä. Jos tiedot paljastuvat myöhemmin vääriksi, ei menetys ole suuri, koska suuttumus on jo saavutettu”, Marttinen analysoi.

Miksi nämä epävarmat ja jotenkin kaunaiset ihmiset valitsevat perussuomalaiset?

Jussi Marttinen puhuu alemmuuskompleksista ja lainaa psykiatri ja psykoterapeutti Alfred Adleria: alemmuutta tuntevat ihmiset yrittävät kompensoida tunnetta taistelemalla ylemmyydestä. He kohtaavat epävarmuutensa hyökkäämällä toisia ihmisiä vastaan.

Vähiten ylpeitä suomalaisuudesta

Perussuomalaisten aatepohja on kansallismielisyys, mutta muihin väestöryhmiin verrattuna puolueen kannattajat eivät ole erityisen kansallismielisiä.

Perussuomalaisille kansallismielisyys ei ole suomalaisten keskinäistä yhteishenkeä, vaan etnisyyden, syntymämaan ja kielen korostamista.

EVAn keväällä 2020 tekemässä tutkimuksessa perussuomalaiset olivat kaikkein vähiten ylpeitä suomalaisuudesta.

Venäjään ja Vladimir Putinin pyrkimyksiin perussuomalaiset suhtautuvat sen sijaan myönteisimmin.

”Perussuomalaisten isänmaallisuus ei niinkään ole rakkautta Suomea tai suomalaisia kohtaan, vaan kiintymystä perussuomalaisten omaan käsitykseen suomalaisuudesta”, päättelee Marttinen.

Hän puhuu empatiakuiluista. Ne voisivat johtua siitä, että perussuomalaiset eivät ole kovin kiinnostuneita ihmisten auttamisesta tai yhteiskunnan parantamisesta oman toiminnan avulla.
1051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Perussuomalaisten äänestäjät ovat kaikkein epävarmimpia ja jäävät todennäköisimmin krapuloissaan kotiin vaalipäivänä. Kyllähän oppositio väistämättä vähän jyrää ja varsinkin Kokoomus (huippuaktiiviset äänestäjät), mutta persujen kannatus luultavasti jää vain ns. normaaliksi. Ja kun vielä on kuntavaalit kyseessä, niin se persujen normaali on loppujen lopuksi aika vaatimaton suoritus.

Äänestä
  • Uudessa kirjassa etsitään vastausta sille, mistä ”perussuomalaisten välinpitämättömyys tai pahimmillaan suoranainen viha muita ihmisiä kohtaan johtuu”.

    Analyysi perussuomalaisuudesta kertoo epäluuloisten ja empatiakyvyttömien ihmisten kovien arvojen puolueesta
    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4527064-analyysi-perussuomalaisuudesta-kertoo-epaluuloisten-ja-empatiakyvyttomien-ihmisten-kovien-arvojen-puolueesta
    Pelko ja viha oli Pelle Miljoonan alkuaikojen hittejä. Uuden kirjan perusteella perussuomalaisuuden ytimen voi tiivistää noihin kahteen sanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uudessa kirjassa etsitään vastausta sille, mistä ”perussuomalaisten välinpitämättömyys tai pahimmillaan suoranainen viha muita ihmisiä kohtaan johtuu”.

    Analyysi perussuomalaisuudesta kertoo epäluuloisten ja empatiakyvyttömien ihmisten kovien arvojen puolueesta
    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4527064-analyysi-perussuomalaisuudesta-kertoo-epaluuloisten-ja-empatiakyvyttomien-ihmisten-kovien-arvojen-puolueesta
    Pelko ja viha oli Pelle Miljoonan alkuaikojen hittejä. Uuden kirjan perusteella perussuomalaisuuden ytimen voi tiivistää noihin kahteen sanaan.

    Pelko ja vihan kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta tulokset ovat tyhjää tyhjän kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelko ja vihan kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta tulokset ovat tyhjää tyhjän kanssa.

    Viimeidet viisi vuotta persut hehkuttivat Trumpin saavutuksia. Kotimaassa saavutuksia ei olllut ja nyt amerikassakin puretaan Trumpin perintöä.

    Äänestä

Olen köyhä mutta en varas. Siksi äänestin persuja. En siis jäänyt krapulassa kotiin. Suhtaudun myönteisesti Putiniin.

Äänestä

Ei persuja tarvitse pelätä. Jos he eivät kerran saa naista, eipä ole kovin kummonen persuperhe äänestämässä.

2000-luvulla persujen ainoa poliittinen voitto oli vaalivoitto. Yhdessäkään päätösksessä ei näy persujen kädenjälki.

Äänestä
  • Vasemmisto on itseensä käpertynyt ideologinen kultti, joka eristyy muista. Se tuhoaa politiikan ja demokratian pyhintä... ei synergiaa, ei konsensusta, ei monipuoluejärjestelmän hyötyjä... vain itsekästä oman tunkkaisen maailmankuvansa rakentamista ja hinkua sulkea kansalaiset samaan ahtaaseen kuplaan, omine ehtoineen. Tällaista änkyröintiä on nähty historiassa enemmänkin ja aina on tullut lopulta suoraan omaan nassuun ja kipeästi. Mikä hulluus ajaa ihmisiä toistamaan samoja virheitä ja odottamaan eri lopputulosta?

    Ääni vasemmistolaisuudelle on ääni vihalle ja valheille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmisto on itseensä käpertynyt ideologinen kultti, joka eristyy muista. Se tuhoaa politiikan ja demokratian pyhintä... ei synergiaa, ei konsensusta, ei monipuoluejärjestelmän hyötyjä... vain itsekästä oman tunkkaisen maailmankuvansa rakentamista ja hinkua sulkea kansalaiset samaan ahtaaseen kuplaan, omine ehtoineen. Tällaista änkyröintiä on nähty historiassa enemmänkin ja aina on tullut lopulta suoraan omaan nassuun ja kipeästi. Mikä hulluus ajaa ihmisiä toistamaan samoja virheitä ja odottamaan eri lopputulosta?

    Ääni vasemmistolaisuudelle on ääni vihalle ja valheille.

    Voikun onkin peilaileva kirjoitus. Jos joku lietsoo vihaa, hän on kyllä persu.

    Äänestä

Analyysi on tyypillistä sisäsiittoista vasemmistolaisuutta. Siinä ideologiassa eletään omassa ahtaassa kuplassa, jossa muut nähdään vihollisina ja heitä myös kohdellaan vihollisina. Siitä osoituksena tällainen jatkuva persuvastainen propagointi. Mihin näillä pyritään? Vahvistamaan Perussuomalaisten kannatusta? Näyttää toimivan muuten hyvin!

Äänestä
  • Varmasti näinkin. Persussuomalaiset ovat kuuluisia siitä, että itse keksivät tuulimyllynsä, joita vaastaan taistella.

    Toivoisin vakavampaa keskustelua. Miksi alle keskituloinen ei saisi lukea ilmaiseksi sanomalehtiä kirjastossa, kun oikeiston mielestä se tuhoaa bisnestä?

    Miten estää se, että joudumme kymmenissä kunnissa maksamaan ryöstöpalkkaa lääkäreille, jotta meillä olisi edes yksi lääkäri kunnassa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Loistava analyysi, joka pätee myös useisiin palstalaisiin.

Analyysi perussuomalaisuudesta kertoo epäluuloisten ja empatiakyvyttömien ihmisten kovien arvojen puolueesta

Perussuomalaisiin liittyvät stereotypiat ovat totta. Puolue on miehinen ja sitä kannattavilla on huono koulutus- ja huono tulotaso. Marttinen kysyy, mikä matalasti koulutettuja vetää puolueeseen päin.

Perussuomalaiset ei ole mitenkään profiloitunut poliittisena toimijana, joka parantaisi kouluttamattomien asemaa yhteiskunnassa tai ajaisi selvästi heidän etujaan.

Puolueessa on myös se ristiriita, että sillä on vankka kannatus työttömien ja duunarien keskuudessa, mutta samaan aikaan aikaisempiin vuosiin verrattuna kovempi talouspolitiikka sekä nihkeämpi suhtautuminen työttömiin ja julkisiin palveluihin.

Marttisen mukaan perussuomalaisten kannattajat näyttävätkin poikkeavan eturyhmäajattelusta äänestämällä omia etujaan vastaan.

Kyselyitä yhdistelemällä paljastuu, että perussuomalaiset eivät erityisemmin luota omaan osaamiseensa, mutta silti he pitävät omia käsityksiään luotettavampina kuin asiantuntijoiden lausuntoja.

”Perussuomalaiset vaikuttavat hyötyvän kannattajiensa suuttumuksesta, joten sitä ei kannata turhaan hillitä. Tässä näkyy niin sanottu totuuden jälkeinen aika ikävimmillään.

Viestien todenmukaisuudella ei ole juuri väliä, kunhan ne aiheuttavat tunteita ja saavat näkyvyyttä. Jos tiedot paljastuvat myöhemmin vääriksi, ei menetys ole suuri, koska suuttumus on jo saavutettu”, Marttinen analysoi.

Miksi nämä epävarmat ja jotenkin kaunaiset ihmiset valitsevat perussuomalaiset?

Jussi Marttinen puhuu alemmuuskompleksista ja lainaa psykiatri ja psykoterapeutti Alfred Adleria: alemmuutta tuntevat ihmiset yrittävät kompensoida tunnetta taistelemalla ylemmyydestä. He kohtaavat epävarmuutensa hyökkäämällä toisia ihmisiä vastaan.

Vähiten ylpeitä suomalaisuudesta

Perussuomalaisten aatepohja on kansallismielisyys, mutta muihin väestöryhmiin verrattuna puolueen kannattajat eivät ole erityisen kansallismielisiä.

Perussuomalaisille kansallismielisyys ei ole suomalaisten keskinäistä yhteishenkeä, vaan etnisyyden, syntymämaan ja kielen korostamista.

EVAn keväällä 2020 tekemässä tutkimuksessa perussuomalaiset olivat kaikkein vähiten ylpeitä suomalaisuudesta.

Venäjään ja Vladimir Putinin pyrkimyksiin perussuomalaiset suhtautuvat sen sijaan myönteisimmin.

”Perussuomalaisten isänmaallisuus ei niinkään ole rakkautta Suomea tai suomalaisia kohtaan, vaan kiintymystä perussuomalaisten omaan käsitykseen suomalaisuudesta”, päättelee Marttinen.

Hän puhuu empatiakuiluista. Ne voisivat johtua siitä, että perussuomalaiset eivät ole kovin kiinnostuneita ihmisten auttamisesta tai yhteiskunnan parantamisesta oman toiminnan avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu