Kovasti kaikki kärkkyy isojen palkkojen ääreen ja valehtelemaan ja nostelmaan aamiasrahoja 20 000 kk, sinne on kyllä pyrkyreitä. Tekevät kaikkensa noiden valhteiden ja potaskan puhumisen suhteen.
Jotkut ihan hermostuu ja uhkuu oikein vihaa.
Mua oikein nauratti, ne oli kuin isot vauvat hiekkalaatikolla kun toinen vei sen paremman lapion. Järkyttävää toisaalta katsoa kuin lapsellisia ja huonosti käyttäytyviä nuo puolueidenpuheenjohtajat ovat.
Puhuvat toisten päälle ja mottaavat toisen sanoman täysin ja oma se on paras.
Huvittaa myös ihmiset jotka moisia rääväsuita meinaa äänestää tai on jo äänestäny. Riitelijöistä ei ota kukaan selvää ja niitä on kaikki.
Itse en äänestä ketään huutelijaa, en nyt enkä ole koskaan. Miksi halusi kptäjille maksetaan riitelemisetään huutelijoita minnekkään päättämään , kun ei osaa keskustella. Siihen leikkiin en lähde mukaan. Hävettäisi antaa ääni ihmisille jotka ei osaa muuta kuun huutaa ja valhtedella ja huijata.
Ilmeisesti päättäjien työ on riidellä ja huutaa ja haukkua, valehdella, huijat ja kerätä itselleen sitä rahaa muilta, elää toisten rahoilla ja nostaa sossurahaa. Siksi niitä on ehdolla niin paljon, kaikki haluaa helppoo elämää ja elää kansan rahoilla.
Kyllä mua ihmetyttää että joka vaaleissa on niitä jotka uskoo ... voi elämä, ei päässä pakoita.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Totta suomi on niin eussa kiinni ettei osaa enää hoitaa maan asioita. Ihan hävegttää olla suomalainen.
Muuta venäjälle niin saat muuta hävettävää, vaikka viimeisen sadan vuoden historian.
Riitaisia ihmisiä nuo poliitikot.
Omaa etuaa ajavat ensisijaisesti.
Kansa on heille raha- automaatti, jotla voi ottaa milloin vaan ja paljonko vaan.
Kansalla voi teettää ilmaiseta työtä.
Politiikko on se joka ansaitse3 rahat ja ruokarahat kun oma tili ei enää riitä.
Politiikko pesee kätensä käyhien asioista.
Politiikoille käyhät, perheet, vammaiset ja sairaat ym on pelkkiä tekosyuiä kerätäkseen itselleen rahat.
Halveksin nin paljon että en tee titä, enkä kusekkaan eduskuntaan päin. Pytty toiseen suuntaan talossani.
Alhaisilla ihmisillä on alhainen ihmiskuva toistakin.
nyt hallituksen kuspäät tekee aktiivimalli 2. syteemi gulaggia!!
ei järki päätä pakota, ja muuta osaamista ei ole, kuin hallinnollinen työttömien kyykytys!!
Kohtaanto ongelma on selvästi, Korkeat palkat ei hallinnossa vasyaa osaamista. Palkat tulisi puolittaa. ja taxfree aamiaiset poistaa!!
Olisi kiva tietää millä tavoin meidän ns. vasemmistohallituksemme nyt eroaa oikeistolaisemmasta? Jaksavat kovin jauhaa persujen oikeistolaisuudesta, vaikka itse lähtevät uudestaan työttömien kiusaamislinjalle. Tekopyhiä natseja nuo ovat.
Ei ne mitään tee. Edukunnalla on tapana uhkailla ja valhedella, kun itse saavat 590 000 e kk verotonta palkkaa, nii on hyvä valehdella.
Eihän ne muuta osaakkaan kuin kiusata ihmisiä, oikeita aisioita ei osata. Vanhukset kuolee, koulut homehtuu, opiskelijat kuolee nuudeliin kun ei muuta saa, eläkeläiset kuolee nälkään.... näitä osataan mutta muuta ei.,
Arkadian väki voidaan kokonaisuudessaan luokitella valkokaulusrikollisiksi.....
Mä en tajuu miten jotkut vaan aina äänestää vaikka ne tekisi ihmisille vaikka mitä?????? Kurjuuttaa joka ikinen hetki ja kiristää uhkaa ja painostaa... mä en siis tajuu miksi jotkut sallii tuollaisin. Kun itse näkee nälkää ja toinen nostelee palkkaa ja aamuaisrahaa niin aina vaan äänestetään ja äänestetään. En jaksa ymmärtää.
Eihän tuollainen ikinä lopu kun antaa aina vaan valtaa ja heille.
Eihän noilla ole kun vallanhimo ja rahan himo.
Kusi on noussut hattuun viimeisenpäälle.
Minä,minä,minä,minä,minä.....
Kaikki vaan minulle ja muilta pois.
Ensiks ehtivälle rosvolle eniten.
Olis kirveellä töitä.
Ennen tollaiset laitettiin mestauspölkylle.
Kuinkahan moni ministeri,ministerin avustaja,kansanedustaja,
kansanedustajan avustaja,valtiosihteeri,valtiosihteerin avustaja,ym,ym,ym..
höylää valtion luottokorttia omiin hankintoihinsa.
Kukaan ei ole perään katsomassa.
Sitten pistetään laskut kuitit / kierrätetään omia laskuja puoluetoimistojen kautta.
Vielä nämä puoluetta lähellä olevat,yhdistykset,yhteisöt,seurat,
joidenka kautta rahaliikenne virtaa omiin taskuihin.
Saatanan rosvolauma.Haistakaa paska koko valtiovalta,
lauloi edesmennyt kansantaiteilija.Siinä oli kaikki kohdillaan,
ja pitää tänäkin päivänä.PERKELE
Niin just, tas tänään tuli esiin Anni Sinnemäki on syyllistynyt rikokseen!!! Hyvä veli verkosto taas seillä!!!
Siis miten tämän annetaan tapahtua, sori siitä vaan ja olen pahoillani... Ei ihme ettei rehellinen kansa enää tee töitä kun muut vetelee rahaa surutta mistä vaan.
Sinnemäen viherpiiperö on suurin roisto tossa hampunpolttajien yhdyskunnassa.
Paljonko P.Viitalan porukka maksoi piiperö Sinnemäelle.
Tais hyvät voitelurahat kilahtaa tilille.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008048809.html
Mitään masaneet, ilmaista vaalimainosta sinnemäelle.
miksi+matut+ei+itse+joudu+ansitsemaan+elantoaan,+siis+tekemään+töitä+asunnon+ja+elätyksen+vuoksi?
Miksi+matut+lepää+kela+lomilla,+koko+suku+lepää,+ollaan+vaan....
ON+ESIM.+RYHMIÄ+JOIDEN+TYÖTTÖMYYS+%,+TYÖIKÄISET,+ON+YLI+85%.
Mitä+järkeä+tällaisessa+kela+lomien+ylläpidossa+on?
Tämä+maksaa+Suomessa+jo+usEita+miljardeja+e/+vuosi+!!!
verorahat+menee+näin+täysin+hukkaan+!
Vasemmisto leikkaa lääkärinpalkkioiden ja hammashoidon KELA-tuet pois .
Et voi enää käydä yksityisessä hammaslääkärissä kun ei rahat riitä.
Tämäkin tieto lipsahti ennen vaaleja julkisuuteen . Iltalehti 12.6.-21
Julkinen puoli taas tukossa. Kuukausien jonot.
Pitää saada Mariinille aamiasiruokarahaa 15 000 e, ja kyllä ne sitä maksaa, kansalle ei vaan kerrota.