Esimerkkiä populistisesta persuvastaisesta vääristelystä.

Muutama vuosi sitten Halla-aho kommentoi haittamaahanmuuttoa siten, että Perussuomalaiset ja yleensä suomalaiset eivät vastusta maahanmuuttoa siksi, että he kokisi sen esteettiseksi haitaksi, kuten eräissä piireissä on taipumus väittää, vaan siksi, että ymmärretään mitä on HAITTAmaahanmuutto ja sen seuraukset.

Vihaa ja valheita lietsovat vastustajat vääristeli tämän muotoon, että Halla-aho on sanonut maahanmuuttajien muodostavan esteettisen haitan katukuvaan. Noloa.

Ihan samaa vääristelyvimmaa on nähty aina ja viimeksi nyt vaalikiimoissa, jossa Halla-ahon puheet mm. paikallisesta sopimisesta vääristeltiin siten, että Halla-aho haluaa tuhota nämä tietyt asiat ja näiden vääristelyiden mukaisesti ryhdyttiin vääristelemään Persuja ihmisen ja yrittäjän viholliseksi. Tällaisella vääristelyllä ja valehtelulla yritetään sitten parantaa kilpailuasemia persuja vastaan. Mahtava asia oli YLEn Marja Sannikan kirjoittama uutinen, jossa hän puolusti Halla-ahoa vääristelijöitä vastaan.

Uusin vääristelyjupakka saatiin aikaiseksi stalkkaamalla Persujen vaalimainoksia, ja kuin taivaanlahjana sieltä löytyi mainos, jossa mainittiin asuntojonon ohittamisesta. Tämäkin aiheutti vasemmistopiireissä paskamyrskyn ja ovat sitä paskaa yrittäneet lapioida Persujen niskaan toiveena saada kannatus romahtamaan. Kuitenkin nämä Persuihin kohdistuvat laittomuudet on uhkana kaatua persuvastaisten omaksi tappioksi. Ja toivonkin syvästi, että saavat maistaa omaa lääkettään. Sekä kunnallisvaaleissa että tulevissa eduskuntavaaleissa.

Vasemmistolaisuus on yhteiskunnan syöpä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Demareitten on turha potkia tutkainta vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu