Katsoitteko 4D- dokumentin 19.4-05?? Aiheena oli monipersoonallisuus. Siis ihminen, jonka sisässä asuu ainakin 7 eri ihmistä. Ja jokainen "ihminen" on niin itsenäinen ja oma persoona. Eräskin, en muista oliko Alex vai Deporahh vai mikä, mutta oli kuin 16 vuotias, joka joi ja viilteli itteensä ja kun se oikea´, alkuperäinen ihminen Helen "palasi" kuvioihin hän ei muistanut mitään. Arveltiin, että tämä johtui siitä, että Heleniä oltiin nuorena käytetty seksuaallisesti hyväksi. Hänelle tuli mielikuvia, hän ei muistanut paljoa, mutta silti hän uskoi niitten olevan totta. Hänelle oli jäänyt pahoja traumoja ja siksi yksi niistä on kuin pieni lapsi niistä "tyypeistä" hänen sisässään. Siksi yksi niistä viiltelee itseään. Niinkuin hänelle palasi kuin muisti kuvana, että hän olis sitten syystä tuosta tullut nuorena raskaaksi ja tehnyt abortin. Ja hänet oltiin PAKOTETTU SYÖMÄÄN OMA LAPSENSA! HIRVEETÄ! Ja pahinta on, että hän ei muista keitä nämä ihmiset oli. Järkyttävää, että ne persoonat juttelevat keskenään. Esimerkiksi kun se Alex tai kuka lie oli ollut "paikalla" oli hän kirjoittanut lapulle: Anteeksi Helen, kun viiltelin käsiäsi, luulin että ymmärtäisit." ym. Dokumentti järkytti minua pahan päiväisesti!! Miten yhdessä kehossa voi elää 7 ihmistä? 7 persoonaà? Ottakaa kantaa! Varsinkin jos joku muukin näki dokumentin!
-järkyttynyt-
4-D dokumentti MONIPERSOONALLISUUS
8
2890
Vastaukset
- dokumentteja tässä maailmassa
Katsoin ohjelmasta pätkiä, eikä se vaikuttanut näytellyltä, mutta useimmissa jaksoissa tämä D nelosen perässä ei kyllä tarkoita dokumenttia vaan diipa daapaa.
Kaikki ei siis ole totta, mitä nelosella näytetään. kyseisen ohjelman tänään nauhalta. Olihan tuo juu aika kamala. Välillä suorastaan epäuskoinen! Siis ihan oikeasti tuli mieleen että voiko tuo olla mahdollista? Ei kai kukaan sellaista haluaisi esittääkään mutta...
Tuli mieleen että on se nainen kyllä vähän hullukin kun siinä lopussa sanoi ettei haluaisi edes luopua kaikista niistä persoonista!- katsoin kyllä
Oli kyllä aika pysäyttävä dokumentti toisaalta. Eniten siinä mietitytti se miten se voinu sinällään kontrolloida sitä että mikä persoona ottaa vallan milloinkin. Se vissiin vaan tunsi etukäteen että kohta se on 3-vuotias poika ja sitten se oli takas oma ittensä, eikä muistanut mitään. Ja se Karl oli se kuka viilteli, ja kukahan se oli se, kuka joi sitä alkoholia niin että se Helen on meinannu monesti kuolla yliannostukseen? En muista nyt..
Mutta tosi kovalla lääkityksellähän se Helen oli. Jos jotain mielialalääkkeitä syö toistakymmentä vuotta niin ei sitä lääkitystä enää voi oikein lopettaakaan..
Lapsillahan saattaa olla niitä mielikuvituskavereita mutta tuo oli jotain ihan muuta. Kun jokaisella persoonalla oli oma ääni, käsiala..todella outoa, sanoisinko. - tytsy
Miksi sen ainoan kerran kun jätin katsomatta 4D:n sieltä tulee jotain noin mielenkiintoista???!!!! Argh..Olisin halunnut nähdä sen..Tuleekohan se joskus uusintana? Kyllä ärsyttää.
Nelonenhan laittaa aina tasasin väliajoin uusintana tulemaan nuo Dokumentitkin...
Tulihan se katsottua! Välillä tuntu siltä että se näyttelee vaan mutta ehkä sellaiset traumat lapsuudesta ja nuoruudesta saa sitten mielen järkkymään.
Päiväkirjojahan se oli kuitenkin kirjoittanut jo pitemmän aikaa joka sai sen vaikuttamaan kuitenkin uskottavammalta...- valon-soturi
4D dokumentissa on melkeen aina mielenkiintoinen aihe ja tää oli vaan yks niistä monista! Kyllä varmaan ensi jakso korvaa taas tuonki...:)
- juu
valon-soturi kirjoitti:
4D dokumentissa on melkeen aina mielenkiintoinen aihe ja tää oli vaan yks niistä monista! Kyllä varmaan ensi jakso korvaa taas tuonki...:)
Aivan upea .. Loistava .. Ahdistava .. Karmiva.
Ja D ei tarkota mitään dokumenttia vaan se meinas jotain ihan muuta kyl se on merkintänä monille muillekkin ohjelmille, mut se voi olla myös dokumenteissä.
Uskon täysin, ettei Helen ole teeskentelijä ja toisaalta tajuan myös, ettei ole varmaan helppoa päästää irti siitä Adamista kun on siihen turvautunut.
Päiväkirjat oli järkyttäviä ja samoin sen Brendan selitykset sikiön syömisestä jne ..
Paras 4D-doku ikinä ja ketä kiinnostaa eh .. design vauvat.
- romerum
Minulla itsellnäni on oman persoonallisuuteni lisäksi ainakin kolme muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32691Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062471Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42219Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441835- 311406
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141403- 1761135
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden981096Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201033Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?79893