Karhu johtajalle 2 vuoden vankeustuomio

Karhu-ryhmän ex-varajohtajan vankeustuomio lieveni
Helsingin hovioikeus lievensi perjantaina Helsingin poliisin Karhu-ryhmän entisen varajohtajan vankeusrangaistusta muun muassa poliisilaitokseen kohdistuneesta törkeästä petoksesta.

Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut ryhmän entisen varajohtajan Timo Olavi Lillqvistin, 62, kahden ja puolen vuoden vankeuteen poliisilaitokseen kohdistuneesta törkeästä petoksesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä neljästä muusta syytekohdasta, muun muassa kirjanpitorikoksista. Rikokset tapahtuivat vuosien 2005–2012 aikana.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden syyksilukemisen muuten ennallaan, mutta katsoi Lillqvistin syyllistyneen pelkän törkeän petoksen sijaan törkeään petokseen ja törkeään lahjuksen ottamiseen. Myös se piti oikeudenmukaisena seuraamuksena miehen teoista 2,5 vuoden vankeutta.

Hovin mukaan asiassa oli kuitenkin perusteita kohtuullistaa rangaistusta rikoksesta kuluneen huomattavan pitkän ajan takia. Pisimmillään rikoksen tekemisestä kesti hovioikeuden tuomion antamiseen yli yhdeksän vuotta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että Lillqvistin tuomiota voitiin kohtuullistaa kolmella kuukaudella, joten se tuomitsi hänet kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen.

Karhu-neidit on poliisin valtakunnallisesti vaarallisia tehtäviä hoitava valmiusyksikkö.

Poliisit ovat Suomen ainoa järjestäytynyt rikollisjengi
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oli alokasajan alik. Timmi mies, ei pahaa sanottavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Karhu-ryhmän ex-varajohtajan vankeustuomio lieveni
Helsingin hovioikeus lievensi perjantaina Helsingin poliisin Karhu-ryhmän entisen varajohtajan vankeusrangaistusta muun muassa poliisilaitokseen kohdistuneesta törkeästä petoksesta.

Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut ryhmän entisen varajohtajan Timo Olavi Lillqvistin, 62, kahden ja puolen vuoden vankeuteen poliisilaitokseen kohdistuneesta törkeästä petoksesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä neljästä muusta syytekohdasta, muun muassa kirjanpitorikoksista. Rikokset tapahtuivat vuosien 2005–2012 aikana.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden syyksilukemisen muuten ennallaan, mutta katsoi Lillqvistin syyllistyneen pelkän törkeän petoksen sijaan törkeään petokseen ja törkeään lahjuksen ottamiseen. Myös se piti oikeudenmukaisena seuraamuksena miehen teoista 2,5 vuoden vankeutta.

Hovin mukaan asiassa oli kuitenkin perusteita kohtuullistaa rangaistusta rikoksesta kuluneen huomattavan pitkän ajan takia. Pisimmillään rikoksen tekemisestä kesti hovioikeuden tuomion antamiseen yli yhdeksän vuotta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että Lillqvistin tuomiota voitiin kohtuullistaa kolmella kuukaudella, joten se tuomitsi hänet kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeuteen.

Karhu-neidit on poliisin valtakunnallisesti vaarallisia tehtäviä hoitava valmiusyksikkö.

Poliisit ovat Suomen ainoa järjestäytynyt rikollisjengi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu