Viron puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin

Anonyymi

Käsittämätöntä toimintaa Viron puolelta, kun tehdään EU:lle valitus Suomen tavasta hoitaa koronaepidemiaa, sekä kirjoitetaan pitkä juttu Hesariin. Ei toisen valtion tule puuttua toisen valtion sisäisiin asioihin, mutta pieni Viro kaipaa tietenkin suomalaisten juoppojen rahoja, eivät tule ilman toimeen. Itse olen päättänyt etten enää rahoita virolaisten hyvinvointia, vaan käytän rahani kotimaassa tai muualla ulkomailla kuin Virossa. Mutta kyllähän meillä niitä hölmöjä riittää jotka vievät rahansa Viroon heti kun pandemia hellittää ja rajat aukeaa. Olen luullut Viroa Suomen ystävyysmaaksi, mutta onkin vain pelkkä siivelläeläjä jolla on nyt hätä kun ei suomalaisten rahat ole käytettävissä. Jos heidän koronan hoito epäonnistui, ei pidä samaa vaatia meidän päättäjiltä vetoamalla keksittyihin syihin.

42

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomi ei ole mikään pulmunen toisten maiden asioihin puuttumisessa.

      • Anonyymi

        Esimerkki ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkki ?

        Vaikka Venäjä ja Valko-venäjä,korona ja eu ei riitä selitykseksi.



      • Anonyymi
        maissiii kirjoitti:

        Tässä pikkasen esimerkkiä

        Näin Suomen pääministeri Sanna Marin ja muut ministerit pistävät nokkansa
        naapurimaan asioihin

        https://mvlehti.net/2021/01/18/etsintakuulutettu-lannen-tukema-protestijohtaja-navalny-pidatettiin-moskovassa-eu-suomen-hallinto-kiihkoilee/

        Hahhah. tuoko on sinun "luottolehtesi" ?

        MV on Suomen pahin ja huonomaineisin lehti, fasistinen lehti,
        oikea vääristelijä ja mustamaalaaja. Sen omistaja sai vankilatuomion (ja kuoli myöhemmin syöpään)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhah. tuoko on sinun "luottolehtesi" ?

        MV on Suomen pahin ja huonomaineisin lehti, fasistinen lehti,
        oikea vääristelijä ja mustamaalaaja. Sen omistaja sai vankilatuomion (ja kuoli myöhemmin syöpään)

        mv-lehti on moskalehti, joka vääristelee vielä pahemmin asioita kuin persumedia..
        Osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta vedota siihen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mv-lehti on moskalehti, joka vääristelee vielä pahemmin asioita kuin persumedia..
        Osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta vedota siihen.

        Mv-lehden omistaja-"toimittaja" oikeudessa vääristeltyjen tietojen levittämisestä
        ja ihmisten solvauksista ja loukkauksista
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006570733.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mv-lehden omistaja-"toimittaja" oikeudessa vääristeltyjen tietojen levittämisestä
        ja ihmisten solvauksista ja loukkauksista
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006570733.html

        Sainpas hörhör liikkeelle.
        Onhan siinä Marinin ja muitten twiitit, nekin väärennöksiä vai.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhah. tuoko on sinun "luottolehtesi" ?

        MV on Suomen pahin ja huonomaineisin lehti, fasistinen lehti,
        oikea vääristelijä ja mustamaalaaja. Sen omistaja sai vankilatuomion (ja kuoli myöhemmin syöpään)

        hah hah, on niin mukovoo kun joku teit turhantärkei persuksiennuolij vähä tökkäsee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mv-lehti on moskalehti, joka vääristelee vielä pahemmin asioita kuin persumedia..
        Osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta vedota siihen.

        Mistät sie nulikka sen tiiät, että muka moskalehti, taetaa olla lempilukemistoos, heh heh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhah. tuoko on sinun "luottolehtesi" ?

        MV on Suomen pahin ja huonomaineisin lehti, fasistinen lehti,
        oikea vääristelijä ja mustamaalaaja. Sen omistaja sai vankilatuomion (ja kuoli myöhemmin syöpään)

        Voe, voe olipas hällä surkia kohtalo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhah. tuoko on sinun "luottolehtesi" ?

        MV on Suomen pahin ja huonomaineisin lehti, fasistinen lehti,
        oikea vääristelijä ja mustamaalaaja. Sen omistaja sai vankilatuomion (ja kuoli myöhemmin syöpään)

        Et löytänyt itse artikkelista mitään arvosteltavaa. Tuollaista argumentointia käyttää lähinnä vihervasemmisto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkki ?

        Saimaa? Loimaa? Uusimaa?


    • Anonyymi

      Ei ole poliittisesti korrektia Viron pääministeriltä, joka jo aikaisemmin kutsui
      Suomen Viron lähettilään puhutteluun (!) samasta aiheesta.
      Lähettiläs kutsutaan puhutteluun vain vakavista syistä, joihin saattaa liittyä
      esimerkiksi rikos.

      Lähettilään painostaminen oli yhtä poliittisesti epäkorrektia
      kuin tämäkin Kaja Kallaksen manööveri, joka taitaa olla sisäpoliittista suosiontavoittelua kuten Sanna Marin toisin sanoin ilmaisi.

      Suomi tekee päätöksensä Suomen kannalta järkevillä perusteilla.

      Kaja Kallas lisäksi liioittelee suuresti.
      Vai että oikein humanitaarinen katastrofi tulee Viroon Suomen takia ?!
      Ei taida Kaja Kallas tajuta mikä on humanitaarinen katastrofi.
      Aika paha ylilyönti kaikkineen häneltä.

      • Anonyymi

        Vihervasemmistolle on kova paikka, kun jatkuvasti tulee ilmi, etteivät muut maat ihaile Suomen hallituksen toimintaa, vaikka hallituspuolueet väittävät, että muut maat ihailevat Suomen hallituksen toimia varauksettomasti.


    • Anonyymi

      Onko Viro tehnyt EU:lle valituksen ??? Vai oliko se uhkaus vasta ?

    • Anonyymi

      Jotain kyllä Suomessa on vialla ku ei sinne pääse laivalla ! Tässä ootan toista piikkiä , jotta pääsen kesällä käymään.- Voi Suomi , tulee mieleen : Juna hiljaista miestä kuljettaa :(

      Per-kel

    • Anonyymi

      Suomi tuo pohjolan DDR:ä .- Rajat auki Jumalauta ! Jollei nii päättäjät saunan taa !

      Sven-Dufva

      • Anonyymi

        Tiiätkö minister kiurun riäpäle on kaeken takana, hiä onkii ny piäminister, ku ite kiur kiurun paekalla,vua jos hiä sais piättää nuista vaekkapa mehtäpalovarotuksist, ni o ihan varmoo, että Suomessa olis palovartosetkii piällä koko talaven. niin nuija hiä on koko muija


      • Anonyymi

        Sven-Dufva saisi mennä sinne rajan taakse ja pysyä siellä.
        Suomi on hoitanut asiansa hyvin ja sillä siisti.
        Ei jokaisen Sven-Dufvan mukaan rajoja siirretä eikä avata. Viro hoitaa omat asiansa
        miten parhaaksi näkee. Taitaa mennä Kallaksella puheet harjoittelijan piikkiin.
        Valtioiden välisiä asioita hoidetaan taidolla ja se pitää opetella hyvin.
        Harjoitus tekee mestarin sanotaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sven-Dufva saisi mennä sinne rajan taakse ja pysyä siellä.
        Suomi on hoitanut asiansa hyvin ja sillä siisti.
        Ei jokaisen Sven-Dufvan mukaan rajoja siirretä eikä avata. Viro hoitaa omat asiansa
        miten parhaaksi näkee. Taitaa mennä Kallaksella puheet harjoittelijan piikkiin.
        Valtioiden välisiä asioita hoidetaan taidolla ja se pitää opetella hyvin.
        Harjoitus tekee mestarin sanotaan.

        Tuleeko se Corona helpommin laivalla ku lentokoneella ? Suomettunut DDR meininki siellä Junttilassa :(

        Sven-Dufva


    • Anonyymi

      Kaja kallis voi lennättää kaikki Eesti mies yksityiskoneella, katsomaan onko lapset lissäntyneet?🇫🇮🇫🇮🇫🇮

    • Anonyymi

      Ei mitään mieltä kuohutavaa, korona ajan ilmiö, liikkumista voitaisiin rajoittaa tilanteen mukaan, nythän suunta parempaan.

      Ylempänä. Suomi oli Kekkosen aikaan DDR:ää karrikoiden Lukasenkomainen.

    • Anonyymi

      Jos haluaa niin kovasti Viroon. lentäminen on sallittua !!!

    • Anonyymi

      No mitä nyt jos Pääminiteri akat vähän tukkanuottasilla sehän on naisten tapa !!

    • Anonyymi

      Kolonianismivaltio Viro käskyttää alusmaa Suomea.
      Suomella on velvollisuus elättää virolaiset tarjoamalla työtä ja sosiaaliturvaa. Ne on ne ihmisoikeudet nääs......

    • Anonyymi

      kovimpa oli ylimielistä palvelua kun viimeks kävin, en mene ihan heti...

      • Anonyymi

        Ota sumppimukillinen


    • Anonyymi

      Kyllä marin on taidoiltaan ja tiedoiltaan lähinnä demareiden sisäpiirin informaatiolla, kuorrutettu Puhuva päämimmi. Näin se vaan on!

    • Sanna Marin lukeutuu maailman arvostetuimpien naisten joukkoon kuten Merkel, Kamala Harris, Hillary Clinton, Suomi on kokoaan suurempi Marinin myötä, Kaja Kallas näpsäkkä pääministeri joka huolissaan kansalaisistaan ensi viikolla jos luoja suo rajat railona aukenevat, edessä aasiaa, takana länttä ja eurooppaa.

      • Anonyymi

        Suomi on kokoaan suurempi Marinin myötä?

        Sitä ei kukaan edes epäile:
        Kyllähän sillä ruokamäärällä tilavuus kasvaa ja paikat leviää.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on kokoaan suurempi Marinin myötä?

        Sitä ei kukaan edes epäile:
        Kyllähän sillä ruokamäärällä tilavuus kasvaa ja paikat leviää.

        Marin. Ulkomuodosta päätellen on syöminen jäänyt vähille, vertaa emäntä Saarikkoon.


    • Anonyymi

      Heippa aloittaja ! Olen kanssasi aika paljon samaa meiltä. Miksi suomalainen alentaa
      itsensä juhdaksi, joka rahtaa rahansa Viroon ja raahaa "virtsaa" meren yli Suomeen ?

      • Anonyymi

        En ole koskaan voinut tajuta, että matkustetaan halvemman viinan takia eestaas toiseen
        maahan. Niin viinankipeä en ole, vaikken lasiin sylje.
        Matkan kokonaiskustannuksia laskiessa ei taida tulla paljon halvemmaksi,
        ellei pakulla lähden rahtaamaan ja mikä vaiva,
        mutta aloitukseen mennäkseni, Kaja Kallas on toimii röyhkeästi ja asioita suurennellen,
        tarkoituksena kai kannatustaan lisätä ?
        Jospa hän tähtää pressanvaaleihin ?

        Jos niin kova ikävä on, että "humanitaarinen katastrofi" uhkaa,
        niin lentokoneelle pääsee Viroon nopeasti eikä se ole kallistakaan,
        varsinkin siihen nähden jos perhe romahduksen partaalla on.


    • Anonyymi

      Suomi saa Virosta kaipaamaansa työvoimaa.

      Suomessa edelleen tartuntoja, tänään 114 kpl.
      Viimevuonna tartuntoja samaan aikaan jotai 10 kpl eli ei meillä hyvä tilanne, tanskanssa alkoi tartunnat lisääntymään kun rajoituksia helpotettiin.

      Samalla vaaditaan hallitukselta tapahtumien aukaisuja, hallitus vastuussa eikö saisi olla.

    • Anonyymi

      Vastaan tähän tilanteeseen vasta vaalien jälkeen. On vähän arka tilanne nyt.

    • Anonyymi

      Kallas kirjoittaa, että virolaisten täytyy päästä ostoksille Suomeen tukemaan
      Suomen taloutta.
      Ei voi kuin nauraa.
      Virolaisella ei ole varaa tulla Suomeen ostoksille
      ja niiden alihankkija-halpatöyövoima tulee Suomeen virolaiset säilykepurkit
      kassissa.

      • Anonyymi

        Meni maku. Kova on taistelu paikasta Viron "politiikan auringossa", jos noin alas pitää vaipua.


    • Anonyymi

      Juu, niinhän se on etteivät toisten asiat kuulu..., kuten sanonta kuuluu, vittuako se toisille kuuluu, kun talossa naidaan.

    • Anonyymi

      Tosi ihmeellistä, että virolaisia rosvoja Suomeen pitäisi laskea.
      Suomi ei tarvitse tänne virolaisia rosvoja.

    • Anonyymi

      Kaja Kallas puhuu paskaa
      Suomen hallituksen naiset ovat sanoneet, että terveys edellä mennään, eikö se ole Kaja Kallakselle järkeen käypä. Virusta ei suomeen levitetä.
      Marinille on tullut tyhmyys jo tähänmennessä maksamaan kymmeniä miljardeja ja nyt PERSEAUKIISET VIROLAISET VIELÄ HALUAISIVAT KOROTTAA SUOMALAISTEN VELKAANTUMISTA.
      Suomalaisten tulee nyt alkaa pitämään rahoistaan jo parempaa huolta.

      • Anonyymi

        Ainakin virolaisten mielestä Sanna Marin on pitänyt liiankin hyvää huolta kansasta ja sen rahasta, kun pitää oikein noottia Suomelle laittaa virolaisten puolesta.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      69
      1299
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      910
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      76
      832
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      89
      733
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      48
      633
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      584
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      122
      548
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe