Bolsevikit ja Stalin voittivat sodan Saksaa vastaan

Sekava ja tehoton tsaarien Venäjä olisi auttamatta hävinnyt jo senkin takia, että heillä ei olisi ollut näkemystä Uralin alueen raskaan teollisuuden tarpeesta. Tämä teollisuus pelasti N-liton ja toi voiton sodassa.

Jättimäinen teollisuus, joka oli luotu uskomattoman lyhyessä ajassa, tosin keinot olivat melko rajuja.
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Niinpä.
Tsaarien hallinnon laadusta kertoo tyhjentävästi se fakta,että valtion verotuloista suurimman erän muodosti vodkavero.Kansa siis ryyppäämällä rahoitti hallintonsa.Tuollaista sukupolvien ajan jatkunutta menoa ei ole mahdollista muuttaa hallinnollisella määräyksellä.Sama meno jatkui myös bolsevikkien aikana.Vasta Gorbatsov sai aikaan kieltolain.Neuvostoliiton romahdus tuli sitten nopeasti...

Äänestä

Eurooppa pelastui natsipedolta Leninin ja Stalinin ansiosta.

Äänestä
  • Itäinen peto astui tilalle miehittämään puolivuosisataa. Miehittää edelleen eteläisiä valtioita ja riistää alueiden varallisuuden.

    Äänestä

Mikäli elokuussa 1939 kansallisosialistisen Saksan kanssa liittoutunut Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri olisi onnistunut Suomen valloitussuunnitelmassaan, jota sen punarosvoarmeija yritti talvella 1939-1940, olisi maamme itsenäisyys menetetty ja Suomi ja suomalaiset alistettu Neuvostoliiton kommunismidiktatuurin orjiksi.

Mitä tulee koko Eurooppaan, niin sillä piti olla sama kohtalo.

Vjatsheslav Molotov Liettuan ulkoministeri Vincas Krėvė-Mickevičiukselle Kremlissä 30.6.1940:

”Teidän on ymmärrettävä, että pienet kansat tulevat häviämään tulevaisuudessa. Teidän Liettuanne ja muiden Baltian kansojen, Suomi mukaan luettuna on liityttävä kunniakkaaseen neuvostokansojen perheeseen. Sen vuoksi teidän tulisi nyt alkaa perehdyttää kansaanne neuvostojärjestelmään, joka tulevaisuudessa tulee hallitsemaan kaikkialla Euroopassa ja jota tullaan toteuttamaan nopeammin joissakin paikoissa, kuten Baltian maissa ja myöhemmin muualla.”

h eteen

ttps://tammenlehva.fi/2020/04/01/hitlerin-ja-stalinin-yhteistyo-ja-talvisodan-merkitys-kansainvalisessa-politiikassa/

Se "kunniakkaaseen neuvostokansojen perheeseen" liittäminen, josta Molotov tuossa ilmoitti Suomen ja koko Euroopan osaksi, olisi tiennyt kommunismidiktatuurin kurjuutta suomalaisille, ja on vallan erinomainen asia, että Suomi vastaan taistelemalla kykeni siltä kurjuudelta välttymään.

Äänestä
  • Hanu spämmännyt tuon tekstinsä ehkä jo 100:nnen kerran ja tietenkin niin, että ei ole lukenut vähääkään mitä avauksessa sanotaan. Siinä kun ei puhuta Suomesta ja/tai Molotovistakaan yhtään mitään.

    Tuollaiset palstahäiriköt ovat perin inhottavaa roskajengiä.

    Äänestä

Stalin oli päättäväinen johtaja päinvastoin kuin nössö Nikolai II. 👍

Äänestä

Länsi tuli vasta 1944 mukaan sotaan mutta pitihän sen voitonjaolle päästä ja saikin sitten melkein koko Saksan. Ellei N-liitto olisi siihen mennessä yksin kurittanut Wehrmachtia 3 pitkää vuotta ei länsivalloilla olisi ollut mitään asiaa Ranskaan.

Äänestä
  • Hyvä kun kykenivät pääsemään ulos Normandian motista vaikka N-liitto sitoi Saksan sotavoiman lähes tyystin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kun kykenivät pääsemään ulos Normandian motista vaikka N-liitto sitoi Saksan sotavoiman lähes tyystin.

    "Hyvä kun kykenivät pääsemään ulos Normandian motista vaikka N-liitto sitoi Saksan sotavoiman lähes tyystin."

    Ja silti saksalaisilla oli noin sata divisioonaa länsiliittoutuneita vastassa Välimeren ja Länsi-Euroopan sotanäyttämöillä. Hitsi, kuinka monta sataa divisioonaa Saksan asevoimissa on vielä ollut jäljellä, jos tuo ei ole mitään ;)

    ///MeAgaln

    Ja kuinkas moni noista saksalaisista divisioonista lännessä ja etelässä oli jostain toipilaista koottuja repaleisia toisen luokan yksikköjä? Osassa venäläisiä loikkareita. Ei juuri tainnut olla motivaatiota taistella?

    -----Ja silti saksalaisilla oli noin sata divisioonaa länsiliittoutuneita vastassa Välimeren ja Länsi-Euroopan sotanäyttämöillä-------

    Miten kehtaat toimittaa tuollaista p...kaa että rinnastat vain divisioonien nimellisiä lukumääriä väittäen että Saksan itä- ja länsirintama olisivat olleet suunnilleenkaan samanvahvuiset. Länsirintama Ranskassa oli vain murto-osa itärintaman todellisesta voimasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kuinkas moni noista saksalaisista divisioonista lännessä ja etelässä oli jostain toipilaista koottuja repaleisia toisen luokan yksikköjä? Osassa venäläisiä loikkareita. Ei juuri tainnut olla motivaatiota taistella?

    "Ja kuinkas moni noista saksalaisista divisioonista lännessä ja etelässä oli jostain toipilaista koottuja repaleisia toisen luokan yksikköjä?"

    Ei yksikään, koska Saksan liikekannallepanojärjestelmä ei toiminut sillä tavalla ;)

    "Osassa venäläisiä loikkareita."

    Vuonna -44 NL:n loikkareita operoi useimmissa saksalaisissa divisioonissa molemmilla päärintamilla.

    "Miten kehtaat toimittaa tuollaista p...kaa..."

    Sikis, että se on totuus, vierastit sinä sitä kuinka paljon hyvänsä ;)

    "... rinnastat vain divisioonien nimellisiä lukumääriä väittäen että Saksan itä- ja länsirintama olisivat olleet suunnilleenkaan samanvahvuiset."

    Eiköhän tuo ole jokseenkin vinoutunut väittämä tyypiltä, joka latelee tällaisia yleistyksiä:
    "Hyvä kun kykenivät pääsemään ulos Normandian motista vaikka N-liitto sitoi Saksan sotavoiman lähes tyystin."
    Älä siis valita jos saat annoksen omaasi takaisin ;)

    "Länsirintama Ranskassa oli vain murto-osa itärintaman todellisesta voimasta."

    Tähän asti et ole esittänyt kaavaa sen "todellisen voiman" laskemiseen. Ylimalkaiset käsienlevittelyt eivät sitä tee.

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Länsi ( Britania ja Ranska ym.) olivat sodassa Saksaa vastaan vuodesta 1939 lähtien kun samaan aikaan NL oli Saksan kanssa saaliin jaossa Puolassa, Baltian maissa ja Suomea vastaan käymässä sodassa. Iso-Britannia kävi jopa yksi ilmataistelun 1940 kesällä saarivaltion kohtalosta. Englanti pommitti myös Saksaa sodan alusta asti ja Yhdysvallat v.1943. Joten ei voida sanoa lännen tulleen mukaan vasta 1944.

    Normandian maihinousu tosin tapahtui v. 1944, mutta vuonna 1942 Länsiliitoutuneet nousivat ensin maihin Pohjois-Afrikkaan ja 1943 Italiaan Sisilian kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja kuinkas moni noista saksalaisista divisioonista lännessä ja etelässä oli jostain toipilaista koottuja repaleisia toisen luokan yksikköjä?"

    Ei yksikään, koska Saksan liikekannallepanojärjestelmä ei toiminut sillä tavalla ;)

    "Osassa venäläisiä loikkareita."

    Vuonna -44 NL:n loikkareita operoi useimmissa saksalaisissa divisioonissa molemmilla päärintamilla.

    "Miten kehtaat toimittaa tuollaista p...kaa..."

    Sikis, että se on totuus, vierastit sinä sitä kuinka paljon hyvänsä ;)

    "... rinnastat vain divisioonien nimellisiä lukumääriä väittäen että Saksan itä- ja länsirintama olisivat olleet suunnilleenkaan samanvahvuiset."

    Eiköhän tuo ole jokseenkin vinoutunut väittämä tyypiltä, joka latelee tällaisia yleistyksiä:
    "Hyvä kun kykenivät pääsemään ulos Normandian motista vaikka N-liitto sitoi Saksan sotavoiman lähes tyystin."
    Älä siis valita jos saat annoksen omaasi takaisin ;)

    "Länsirintama Ranskassa oli vain murto-osa itärintaman todellisesta voimasta."

    Tähän asti et ole esittänyt kaavaa sen "todellisen voiman" laskemiseen. Ylimalkaiset käsienlevittelyt eivät sitä tee.

    ///MeAgaln

    -----Tähän asti et ole esittänyt kaavaa sen "todellisen voiman" laskemiseen.------

    Kaikki historian kirjat sen kertoo vaikket sinä niin syvällisiä näköjään ymmärräkään. Jo heti Atlantin valli oli miehitetty heikennetyillä B-porukoilla ja parhaimmat aseet viety itärintamalle. Siellähän se sota oli eikä maihinnousun odottelussa lännessä.

    "Kaikki historian kirjat sen kertoo..."

    Voisit aloittaa listaamalla edes yhden ja mieluiten sellainen, jonka olet oikeasti lukenut tällä kertaa ;)

    "Jo heti Atlantin valli oli miehitetty heikennetyillä B-porukoilla ja parhaimmat aseet viety itärintamalle."

    Jos "parhaimmat aseet" oli viety itärintamalle niin miksi:
    1) järeät rannikkopatterit olivat vieläkin paikallaan
    2) Länsiarmeijalla oli noin saman verran panssarivaunuja kuin idässä, vaikka ensiksi mainitulla oli vähemmän ps-divisioonia
    Siinä on heti alkupaloiksi pari kysymystä ;)

    "Siellähän se sota oli eikä maihinnousun odottelussa lännessä."

    Saksan sodanjohto näyttää missanneen tuoreen yleisohjeesi, koska he siirsivät itärintamalta vielä kaksi ylimääräistä panssaridivisioonaa länteen maihinnousun seurauksena ;)

    ///MeAgaln

    Äänestä

Brest-Litovskissa kaikki oli toisin.

Äänestä

"Länsi tuli vasta 1944 mukaan sotaan mutta pitihän sen voitonjaolle päästä ja saikin sitten melkein koko Saksan. Ellei N-liitto olisi siihen mennessä yksin kurittanut Wehrmachtia 3 pitkää vuotta ei länsivalloilla olisi ollut mitään asiaa Ranskaan."

Japani oli melkein yhtä vahva kuin Saksa, mutta länsi (USA) todisti että kykeni kukistamaan Japanin ilman NL:n apua. Jos länsi kykeni voittamaan sodan idässä ilman NL:n apua, länsi kykynisi todennäköisesti voittamaan myös lännessä. Japanilla oli tietysti Saksan tavoin oma "itä" rintamansa Kiinaa vastaan, mutta USA olisi voittanyt sodan Japania vastaan jopa siinä tapauksessa että Kiina olisi ryhtynyt Japanin vasalli-valtioksi .Myönnän että se saattaisi vaatia vähintään parikymmentä atomipommia, mutta länsi voittaisi.

Äänestä
  • -----Japani oli melkein yhtä vahva kuin Saksa,-----

    No ei muuten lähellekään, varsinkaan maasodassa. Merivoimat olivat tietenkin vahvemmat. Länsi sai omilla merivoimillaan eli lähinnä sukellusveneillä katkaistua Japanin huoltoyhteydet ja voitti sen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Japani oli melkein yhtä vahva kuin Saksa,-----

    No ei muuten lähellekään, varsinkaan maasodassa. Merivoimat olivat tietenkin vahvemmat. Länsi sai omilla merivoimillaan eli lähinnä sukellusveneillä katkaistua Japanin huoltoyhteydet ja voitti sen takia.

    "ei+muuten+lähellekään"Oletetaan+että+Japanilla+olisi+ollut+yhtä+vahvat+ilma+ja+maa+voimat+kuin+Saksalla+mutta+yhtä+heikot+merivoimat.+Uskotko+että+Japani+olisi+pärjännyt+sodassa+liitoutuneita+vastaan+yhtä+hyvin+kuin+oikessa+elämässä?+Ja+mitä+"ei+lähelläkään"+tässä+yhteydessä+tarkoittaa?+Onko+se+noin+80%+vai+noin+60%+jne.

    Äänestä

  • "länsi (USA) todisti että kykeni kukistamaan Japanin ilman NL:n apua. "

    Itse asiassa ei todistanut, sillä Neuvostoliitto tuki Kiinaa runsaasti siihen asti, kunnes Japanin kanssa solmittiin hyökkäämättömyssopimus kesällä 1941.
    Tuki sisälsi mm.1200 lentokonetta ja 2000 lentäjää, tuen arvo oli noin 250 miljoonaa $.

    Äänestä

Kyllä uusnatseja kaivelee tavattomasti kun neukku voitti ja pani kaikki Berliinin naiset vaikka sille oli jo varattu ja päätetty häviäjän ja orjan osa. Miten kehtasikin mennä voittamaan ?

Äänestä
  • "pani kaikki Berliinin naiset"

    Tämä "kaiveli" jopa Pattonia joka valitteli ettei häntä oltu päästetty Berliiniin. Sotaa olisi pitänyt jatkaa puna-armeija vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "pani kaikki Berliinin naiset"

    Tämä "kaiveli" jopa Pattonia joka valitteli ettei häntä oltu päästetty Berliiniin. Sotaa olisi pitänyt jatkaa puna-armeija vastaan.

    ----valitteli ettei häntä oltu päästetty Berliiniin----

    Kyllä neukku olisi uskoakseni Pattoninkin Berliiniin panolle päästänyt, ainakin vähäksi aikaa, jos olisi kauniisti pyytänyt ja kertonut miten kovasti mieli tekee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sekava ja tehoton tsaarien Venäjä olisi auttamatta hävinnyt jo senkin takia, että heillä ei olisi ollut näkemystä Uralin alueen raskaan teollisuuden tarpeesta. Tämä teollisuus pelasti N-liton ja toi voiton sodassa.

Jättimäinen teollisuus, joka oli luotu uskomattoman lyhyessä ajassa, tosin keinot olivat melko rajuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu