Viron pääministeri ruikuttaa Virolaisten maanhantulokiellosta Suomeen. Eikö Viron kansa ennen koronapandemiaa ollut sitä mieltä, ettei ne tarvi Suomalaisia lainkaan.
Kuinka suu nyt vajaan kahdenvuoden jälkeen laitetaan, huudetaan kilpaa Suomalaisia turisteja, rajoja auki. Itseasiassa me Suomalaiset tulemme hyvin toimeen ilman Virolaisia. Miksi mennä maahan, jossa palvelu on ala - arvoista, hinnat nostettu jo samalle tasolle kuin Suomessa. Ravintolat itseasiassa paljon heikompitasoisia kuin esimerkiksi Helsingissä.
Rakennustyömaat ei Virolaisia kaipaa, jos tarvitsemme ulkolaista työvoimaa, sitä voi tuoda esimerkiksi Puolasta.
Ecerö Line voisi avata lauttareitin Puolaan, joka on paljon mielenkiintoisempi maa, kuin Viro. Hinta ja palvelutaso ovat aivan omaa luokkaansa Viroon verrattuna. Saksa autobaanoineen ja halpoina oluineen aivan vieressä. Puola on väkirikas, historiallinen, isokokoinen maa josta löytyy kaikille Suomalaisille varmasti jotain, saati Tallinnan likaisista ja huonotasoisista kylpylöissä., joissa palvelu on ala - arviota. JOTEN MIETINKIN, MIHIN ME SUOMALAISET TARVITSEMME VIROA, VIROLAISIA, SAATI VIRON VENÄLÄISIÄ.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.