Usein mainitaan se, että suomalaiset kieltäytyivät katkaisemasta Muurmannin rataa, Suomen saatua asiasta Yhdysvalloilta kolme noottia lokakuussa 1941.
Radan katkaisusta oli kuitenkin olemassa saksalaisten suunnitelma operaatio Lachsfang.
Operaation suunnittelu alkoi Saksan XXXVI vuoristoarmeijakunnassa 22. heinäkuuta 1942. Suunnitelman mukaan vuoristoarmeijakunnan piti 80 000 sotilaan voimin hyökätä pohjoisessa Kantalahden suuntaan ja Suomen samalla vallata etelämpänä Belomorsk. Suomi oli ollut aiemmin poliittisista syistä vastahakoinen Muurmannin radan katkaisemiseen. Saksan yhteysupseeri kenraali Erfurth tunnusteli aluksi Suomen kantaa Adolf Hitlerin päiväkäskyyn nro 44 yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichsilta, sitten ylipäällikkö Mannerheimilta. Mannerheim suhtautui nyt elokuun alussa hankkeeseen muodollisesti pidättyvän myönteisesti, mutta asetti Suomen osallistumiselle korkeat ehdot. Ensinnäkin Saksan olisi ensin vallattava Leningrad (operaatio Nordlicht), jotta Suomi voisi vapauttaa Kannaksella olleita joukkojaan Belomorskin operaatioon. Suomen piti myös saada Saksan ilmavoimien tuki ja runsaita polttoainetoimituksia. Lisäksi Mannerheim edellytti, että Saksa Leningradin vallattuaan olisi itse ensin hyökännyt Syvärin suunnassa antaen Suomelle selustatukea, mikä näytti vaikeasti toteutettavalta vaatimukselta. Näillä ehdoilla Mannerheim lupasi kymmenen suomalaisdivisioonan ja panssaroidun divisioonan aloittavan hyökkäyksen koilliseen Maanselän rintamalta. Nähtiin välttämättömäksi, että operaatio saataisiin toteutetuksi ennen talven tuloa.[1]
Hitlerin päiväkäsky nro 45 heinäkuussa 1942 määräsi pohjoisen armeijaryhmän valmistautumaan Leningradin valtaukseen eli operaatio Nordlichtiin viimeistään syyskuussa 1942. Pohjoisen armeijaryhmään kuulunut Saksan 5. vuoristodivisioona oli tarkoitus vapauttaa 15. elokuuta osallistumaan Lachsfangiin. Tämän osoittauduttua vaikeaksi Hitler määräsi Norjasta 3. vuoristodivisioonan Suomeen. Neuvostoliiton aloitettua massiivisen hyökkäyksen pohjoista armeijaryhmää vastaan Vahriselässä 27. elokuuta 1942 Saksa joutui suuntaamaan tämänkin joukon Leningradin rintaman tueksi. Saksa päätyi hylkäämään operaatio Nordlichtin 20. lokakuuta, ja tämän myötä hautaamaan myös Lachsfangin.[2] Suomalaiset eivät tämän jälkeen suunnitelleet uutta hyökkäystä Belomorskiin.
Tämä suunnitelma jäi toteutumatta, samaten kaikki muutkin pohjoisen rintaman saksalaisten operaatiot epäonnistuivat Petsamon nikkelikaivoksen haltuunottoa lukuunottamatta, mikä tosin oli jo valmiiksi suomalaisten hallussa.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Lachsfang
Mannerheim hyväksyi Muurmanni radan katkaisun
43
1353
Vastaukset
- Anonyymi
Mannerheim ei missään vaiheessa hyväksynyt suomalaisten hyökkäystä Muurmannin radan katkaisemiseksi peläten suuria tappioita ja USA:n sodanjulistusta.
Suunnitelmien teettäminen on aivan toinen asia,kuin hyökkäyksen toimeenpano.
Suomi oli jo loppuvuonna -41nääntymisen partaalla kahden sodan rasitusten ja miestappioiden takia.- Anonyymi
Suomi KATKAISI Muurmannin radan satojen kilometrien matkalta. Joka epäilee voi katsoa kartasta, rata kun kulkee Äänisen länsipuolta ja Suomen armeija oli Äänisellä ja Syvärillä.
- Anonyymi
"Suunnitelmien teettäminen on aivan toinen asia,kuin hyökkäyksen toimeenpano."
Eikä se, että suunnitelmia ei panna täytäntöön tarkoita sitä, että suunnitelmia ei ole hyväksytty.
Meinaatko, että jos luvataan avuksi kymmenen divisioonaa ja Panssaridivisioona, tarkoittaa se,että suunnitelmaa ei hyväksytty?
Suunnitelmaa ei toteutettu, koska Leningradin valtaus mikä oli ehtona osallistumiselle, ja kaikki muutkin saksan operaatiot pohjoisessa epäonnistuivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi KATKAISI Muurmannin radan satojen kilometrien matkalta. Joka epäilee voi katsoa kartasta, rata kun kulkee Äänisen länsipuolta ja Suomen armeija oli Äänisellä ja Syvärillä.
Joo, toinen rata meni Äänisen itäpuolelta joten sen Aunuksen radan katkaisu oli yhtä tyhjän kanssa. Olisi pitänyt päästä Vienan meren rannalle.
Miksi Mannerheim teki kuten USA käski? Ei hyökkännyt Sorokkaan eikä Leningradiin (Tai Pähkinänlinnaan)?
USA:n tiedustelupalvelu uhkasi paljastaa sen marsalkan olevan homoseksuaali. Mannerheim teki juuri niinkuin käskettiin ja häntä ei syytetty sodan jälkeen mistään. Teki vielä ystävyyskäynnin Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1944 Helsingin synagoogaan. Siis tiesi tarkkaan mistä sodassa oli pohjimmiltaan kysymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, toinen rata meni Äänisen itäpuolelta joten sen Aunuksen radan katkaisu oli yhtä tyhjän kanssa. Olisi pitänyt päästä Vienan meren rannalle.
Miksi Mannerheim teki kuten USA käski? Ei hyökkännyt Sorokkaan eikä Leningradiin (Tai Pähkinänlinnaan)?
USA:n tiedustelupalvelu uhkasi paljastaa sen marsalkan olevan homoseksuaali. Mannerheim teki juuri niinkuin käskettiin ja häntä ei syytetty sodan jälkeen mistään. Teki vielä ystävyyskäynnin Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1944 Helsingin synagoogaan. Siis tiesi tarkkaan mistä sodassa oli pohjimmiltaan kysymys.Kun Suomi katkaisi Aunuksen radan niin täällä ei silloin tiedetty neukun saaneen juuri niinä hetkinä valmiiksi radan Sorokasta Arkangeliin. Suomi siis USKOI katkaisevansa Muurmannin radan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, toinen rata meni Äänisen itäpuolelta joten sen Aunuksen radan katkaisu oli yhtä tyhjän kanssa. Olisi pitänyt päästä Vienan meren rannalle.
Miksi Mannerheim teki kuten USA käski? Ei hyökkännyt Sorokkaan eikä Leningradiin (Tai Pähkinänlinnaan)?
USA:n tiedustelupalvelu uhkasi paljastaa sen marsalkan olevan homoseksuaali. Mannerheim teki juuri niinkuin käskettiin ja häntä ei syytetty sodan jälkeen mistään. Teki vielä ystävyyskäynnin Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1944 Helsingin synagoogaan. Siis tiesi tarkkaan mistä sodassa oli pohjimmiltaan kysymys.Hän oli koko ajan juutalaisten mies
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Suomi katkaisi Aunuksen radan niin täällä ei silloin tiedetty neukun saaneen juuri niinä hetkinä valmiiksi radan Sorokasta Arkangeliin. Suomi siis USKOI katkaisevansa Muurmannin radan.
Valehtelet. Tiedustelumies Käkönen tiedusteli asian jo ennen sotaa ja rata oli valmis jo 1941 alkupuolella.
Tahvanaisen mukaan Stalin vaati radan jättämustä rauhaan juuri ennen sotaa salaisessa viestissä Mannerheimille. Tehtiin sopimus.
USA kauhisteli etenemistä kohto rataa pohjoisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet. Tiedustelumies Käkönen tiedusteli asian jo ennen sotaa ja rata oli valmis jo 1941 alkupuolella.
Tahvanaisen mukaan Stalin vaati radan jättämustä rauhaan juuri ennen sotaa salaisessa viestissä Mannerheimille. Tehtiin sopimus.
USA kauhisteli etenemistä kohto rataa pohjoisessa.Käkösen omia jälkikäteisjuttuja. Yksikään partio ei alkuvuonna -41 käynyt niin kaukana eikä yhdellä käynnillä radan varrella olisi voinut tietää koko radan valmiusastetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käkösen omia jälkikäteisjuttuja. Yksikään partio ei alkuvuonna -41 käynyt niin kaukana eikä yhdellä käynnillä radan varrella olisi voinut tietää koko radan valmiusastetta.
Sotilasasiamiehen apulainen kapteeni Käkönen ja Suomen sotilasasiamies tiedustelivat henkilökohtaisesti radanrakennuksen talvella -41.
Siitä on kirjakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotilasasiamiehen apulainen kapteeni Käkönen ja Suomen sotilasasiamies tiedustelivat henkilökohtaisesti radanrakennuksen talvella -41.
Siitä on kirjakin.Ja mitenkähän nuo sen tekivät, kävelivätkö radanvartta Sorokasta Arkengeiiin ? Tuskinpa vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käkösen omia jälkikäteisjuttuja. Yksikään partio ei alkuvuonna -41 käynyt niin kaukana eikä yhdellä käynnillä radan varrella olisi voinut tietää koko radan valmiusastetta.
Käkönen oli sotilasasiamies Moskovassa ja kävi Arkangelissa toteamassa, että viimeinenkin osuus oli valmistunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mitenkähän nuo sen tekivät, kävelivätkö radanvartta Sorokasta Arkengeiiin ? Tuskinpa vain.
Siitä vaan Käkösen kirja käteen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi KATKAISI Muurmannin radan satojen kilometrien matkalta. Joka epäilee voi katsoa kartasta, rata kun kulkee Äänisen länsipuolta ja Suomen armeija oli Äänisellä ja Syvärillä.
"Suomi KATKAISI Muurmannin radan satojen kilometrien matkalta."
Kyllä se näin oli. Rata oli Karhumäestä Syvärille noin 300 km matkan suomalaisten hallussa ja käytössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotilasasiamiehen apulainen kapteeni Käkönen ja Suomen sotilasasiamies tiedustelivat henkilökohtaisesti radanrakennuksen talvella -41.
Siitä on kirjakin."Sotilasasiamiehen apulainen kapteeni Käkönen ja Suomen sotilasasiamies"
Eiköhän se käynyt siellä Arkangelin suunnalla katselemassa paikkoja. Kirjoitti pari kirjaakin aiheeseen liittyen.
Tiedustelumatkalla Murmanskiin talvella 1941. Otava 1968
Moskovassa ja Arkangelissa talvella 1941. Otava 1969
https://fi.wikipedia.org/wiki/U._A._Käkönen
Oikeasti vasta suomalaiset kaukopartiomiehet "löysi" radan 1941.
Ihmetellä pitää ettei edes saksalaiset tienneet mitään ko. radasta vaikka he tekivät tiedustelulentoja rajan yli jo ennen sodan alkua 1941. - Anonyymi
Nuo USA-suhteet olivat Suomelle erittäin tärkeitä.
Suomi oli ainoa Saksan rinnalla sotinut maa, joka ei ollut sodassa USA:n kanssa. USA varmisti Suomen säilymisen itsenäisenä ja lopulta myös sen, että Suomesta tuli reikä Rautaesirippuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet. Tiedustelumies Käkönen tiedusteli asian jo ennen sotaa ja rata oli valmis jo 1941 alkupuolella.
Tahvanaisen mukaan Stalin vaati radan jättämustä rauhaan juuri ennen sotaa salaisessa viestissä Mannerheimille. Tehtiin sopimus.
USA kauhisteli etenemistä kohto rataa pohjoisessa.Mitään salaisia sopimuksia ei tehty!
Mistä näitä hörhöjä riittää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi KATKAISI Muurmannin radan satojen kilometrien matkalta. Joka epäilee voi katsoa kartasta, rata kun kulkee Äänisen länsipuolta ja Suomen armeija oli Äänisellä ja Syvärillä.
Neuvostoliitto oli tehnyt uuden radan Sorokasta itään niin että Muurmannin rata toimi lyhytaikaisia katkoksia lukuunottamatta. Suomen armeija katkaisi radan toiminnan muutaman kerran lyhyeksi aikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, toinen rata meni Äänisen itäpuolelta joten sen Aunuksen radan katkaisu oli yhtä tyhjän kanssa. Olisi pitänyt päästä Vienan meren rannalle.
Miksi Mannerheim teki kuten USA käski? Ei hyökkännyt Sorokkaan eikä Leningradiin (Tai Pähkinänlinnaan)?
USA:n tiedustelupalvelu uhkasi paljastaa sen marsalkan olevan homoseksuaali. Mannerheim teki juuri niinkuin käskettiin ja häntä ei syytetty sodan jälkeen mistään. Teki vielä ystävyyskäynnin Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.1944 Helsingin synagoogaan. Siis tiesi tarkkaan mistä sodassa oli pohjimmiltaan kysymys.Tämä toinen rata kulki Moskova-Vologda-Arkagell ja aika kaukana Äänisestä itään. Siitä radasta NL rakensi välirauhan aikana yhteyden Sorokkaan Muurmannin radalle.
Tämä yhteys oli tarkoitus katkaista Sorokan hyökkäyksellä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet. Tiedustelumies Käkönen tiedusteli asian jo ennen sotaa ja rata oli valmis jo 1941 alkupuolella.
Tahvanaisen mukaan Stalin vaati radan jättämustä rauhaan juuri ennen sotaa salaisessa viestissä Mannerheimille. Tehtiin sopimus.
USA kauhisteli etenemistä kohto rataa pohjoisessa.SatusetäTahvanainen hoiteli hevosaliupseerin tehtäviä11.DE:ssa.
Salaisen agentin tarinansa hän sepusteli kauan sodan jälkeen RUK:n taloudenhoitajana.
Niissä ei ole totta edes siteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käkösen omia jälkikäteisjuttuja. Yksikään partio ei alkuvuonna -41 käynyt niin kaukana eikä yhdellä käynnillä radan varrella olisi voinut tietää koko radan valmiusastetta.
Kyse oli sotilasasiamiesten tiedustelusta Välirauhan aikana. Siitä on kirjakin.
- Anonyymi
3. VuorD toimi Petsamon rintamalla koko pohjoisessa olonsa ajan.
- Anonyymi
Sakemanneista ei ollut sotimaan. Pelkkiä turhakkeita koko joukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sakemanneista ei ollut sotimaan. Pelkkiä turhakkeita koko joukko.
Ollakseen turhakkeita saivat aikaan paljon vipinää 1939-1945.
- Anonyymi
Ei toiminut.t
Se lakkautettiin marraskuussa -41 ja itävaltalaiset kotiutettiin, sakut jäivät erillisenä rykmenttinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei toiminut.t
Se lakkautettiin marraskuussa -41 ja itävaltalaiset kotiutettiin, sakut jäivät erillisenä rykmenttinä.Ei lakkautettu, vaan uudelleen koottiin, ja toimi sodan loppuun saakka.
https://de.wikipedia.org/wiki/3._Gebirgs-Division_(Wehrmacht)
- Anonyymi
Jos Muurmannin rata oltaisiin todella haluttu katkaista, ei radalle olisi lähetetty aina silloin tällöin muutaman miehen partiota kasapanoksineen. Rata oltaisiin pidetty pommituslennoin koko ajan käyttökelvottomana.
Tähän ei kuitenkaan ryhdytty koska tiedossa oli hyvin se, että sen jälkeen liikenne Suomenkin rautateillä olisi käynyt lähes mahdottomaksi.- Anonyymi
Pommitus oli epätarkkaa ja kallista, paljon parempi keino oli laittaa kiskon alle aikasytytin panoksia, sillä tavalla ne räjähtelivät pitkin seuraavia viikkoja.
- Anonyymi
Rataa suojattiin erittäin hyvn hävittäjin ja ilmatorjunnalla.
Kyllä sitä pommitettiin.
Vauriot korjattiin nopeasti aina valmiin järjestelmän avulla.
Tehokas katkaisu olisi vaatinut suurten siltojen tuhoamista,mutta ne olivat hyvin suojattuja.
- Anonyymi
Käytännössä Muurmannin radan katkaiseminen muodostui erittäin vaikeaksi sen jälkeen, kun suomalaiset eivät edenneet kovinkaan pitkälle toukokuussa 1942 tehdyssä vastahyökkäyksessä Kiestingistä koilliseen. Silloinen kenraalimajuri Siilasvuo keskeytti hyökkäyksen 24.5.-42 Kiestingin koillispuolella. Saksalaisen Lapin armeijan komentaja Eduard Dietl arvosteli ankarasti suomalaisia hyökkäyksen keskeyttämistä.
Mannerheim oli kuitenkin antanut salaisen käskyn Siilasvuolle pysäyttää hyökkäys, koska suomalaisten tarkoitus ei ollut edetä Muurmannin rataa kohti tuolla suunnalla. Viimekätinen poliittinen päätös asiassa oli tietenkin presidentti Rytillä, joka oli vastuussa Suomen ulkopolitiikasta ja siitä, että hyvät suhteet säilytettiin USA:n kanssa.
Muurmannin radan katkaisemisesta "kieltäytyminen" tapahtui siis saksalaisilta salassa. Natsit toki epäilivät suomalaisten tarkoitusperiä silloin, kun suomalaisten hyökkäys keskeytyi, mutta eivät voineet asialle mitään. - Anonyymi
Hitlerillä oli kesä-heinäkuussa 1942 vahva usko siihen, että Kaukasuksen öljykentät valloitetaan kesän kuluessa, ja Leningrad valloitetaan syyskuussa.
Hitlerin direktii 44 alku:
. Timoshenkon armeijaryhmää vastaan tehtyjen operaatioiden odottamaton nopea ja suotuisa kehitys oikeuttaa meidät olettamaan, että voimme pian onnistua valloittamaan Neuvostoliiton Venäjältä Kaukasuksen, jolla on tärkein öljynlähde, ja arvokkaan viestintäjärjestelmän englantilaisten ja amerikkalaisten tarvikkeiden toimitus.
Tämä yhdistettynä koko Donets-joen teollisuusalueen häviämiseen iskee Neuvostoliittoon, jolla olisi mittaamattomia seurauksia.
2.Meidän on nyt katkaistava pohjoinen toimitusreitti, joka yhdistää Neuvostoliiton Venäjän Anglosaksi valtoihin. Tämä on lähinnä Murmanskin rautatie, jota pitkin ylivoimaisesti suurin osa toimituksista Amerikasta ja Englannista toimitettiin talvikuukausina. Tämän toimitusreitin merkitys kasvaa edelleen, kun kausi ja sääolosuhteet estävät onnistuneen toiminnan pohjoisia saattueita vastaan.
3. 20. vuoristoarmeija ehdottaa siksi yhteistyössä viidennen ilmalaivaston kanssa hyökkäyksen valmistelua tänä syksynä Murmanskin rautatien takavarikoimiseksi Kandalakshan lähellä.
Tätä varten voidaan olettaa:
(a) Leningrad valloitetaan viimeistään syyskuussa ja Suomen joukot vapautetaan.
(b)5. vuoristo-divisioona on siirtynyt Suomeen syyskuun loppuun mennessä.
Yrityksen sille annettiin covername on Salmon Trap . Hyökkäyspäivää kutsutaan L-päiväksi .
4. On toivottavaa, että 20. vuoristoarmeijan hyökkäys sovitetaan yhteen Suomen etenemisen kanssa Belomorskissa.
Pohjoinen yhteyshenkilöstö selvittää Suomen komennon aikomukset tähän hyökkäykseen yhdessä 20. vuoristoarmeijan kanssa.
5. 20. vuoristoarmeijan tärkein tehtävä on edelleen Suomen nikkelituotannon täydellinen suojaaminen.- Anonyymi
Hyvä, kun referoit tähän Hitlerin 44 direktiiviä. Se on tyypillinen Hitlerin käsky, jolla hän yrittää varmistaa kaiken kerralla. Tällä viittaan kohtaan 5, jossa määrätään saksalaisille Suomessa oleville joukoille tärkeimmäksi tehtäväksi nikkelituotannon suojaamisen eli puolustuksellisen tehtävän.
Tämän seurauksena kaikkea ei panostettu hyökkäämiseen Murmanskin radan katkaisemiseksi, ja se jäi sitten tekemättä. Hitler mokaa joka suunnalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, kun referoit tähän Hitlerin 44 direktiiviä. Se on tyypillinen Hitlerin käsky, jolla hän yrittää varmistaa kaiken kerralla. Tällä viittaan kohtaan 5, jossa määrätään saksalaisille Suomessa oleville joukoille tärkeimmäksi tehtäväksi nikkelituotannon suojaamisen eli puolustuksellisen tehtävän.
Tämän seurauksena kaikkea ei panostettu hyökkäämiseen Murmanskin radan katkaisemiseksi, ja se jäi sitten tekemättä. Hitler mokaa joka suunnalla.Kaikki P-Suomessa olevat saksalais-suomalaiset voimat vahvennettuina olisi pitänyt keskittää hyökkäykseen Sallan kautta. Se olisi vienyt Muurmanskin radalle. Voimien hajottaminen sinne sun tänne moneen paikkaan ei tuonut tulosta missään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki P-Suomessa olevat saksalais-suomalaiset voimat vahvennettuina olisi pitänyt keskittää hyökkäykseen Sallan kautta. Se olisi vienyt Muurmanskin radalle. Voimien hajottaminen sinne sun tänne moneen paikkaan ei tuonut tulosta missään.
Ei olisi auttanut. Sakemannit eivät yksinkertaisesti osanneet sotia tiettömien taipaleiden ja kapeiden kärryteiden Pohjolassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olisi auttanut. Sakemannit eivät yksinkertaisesti osanneet sotia tiettömien taipaleiden ja kapeiden kärryteiden Pohjolassa
Saksalla eiollut asettaa voimia pohjoiseen,koska Leningrad jäi valtaamatta ja siihen varatut Mannsteinin joukot lyötiin. Marsalkka itse siirrettiin pelastamaan Stalingradia.
Ilman riittäviä joukkoja ja ilmahuoltoa se oli toivoton yritys.
Mannerheim pelasi lupauksillaan vain aikaa. Hän tiesi Suomen menettäneen liikaa miehiä jo ilman uusia taisteluja Saksan etujen puolesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei olisi auttanut. Sakemannit eivät yksinkertaisesti osanneet sotia tiettömien taipaleiden ja kapeiden kärryteiden Pohjolassa
Kyllä ne oppivat nopeasti. Suomalaiset kouluttivat satoja upseereita talvi- ja metsäsodankäyntiin.
Pohjola oli sivunäyttämö,jolle ei riittänyt tarpeeksi joukkoja.Niistä oli ainainen pulaKeski-Euroopassakin.
Ja turpiin tuli sielläkin.
- Anonyymi
Mannerheim ei missään vaiheessa käynnistänyt hyökkäystä Muurmannin radalle,koska hänen asettamansa ehdot eivät täyttyneet.Siksihän ne oli asetettukin.
- Anonyymi
.....Kaikki P-Suomessa olevat saksalais-suomalaiset voimat vahvennettuina olisi pitänyt keskittää hyökkäykseen Sallan kautta.......
Just noin. Törmäiltiin ja hyökkäiltiin P-Suomessa monessa paikassa eli normaali perusvirhe, voimien hajottaminen yhden painopisteen asemesta. - Anonyymi
Pötyä.
" Näillä ehdoilla Mannerheim lupasi kymmenen suomalaisdivisioonan ja panssaroidun divisioonan aloittavan hyökkäyksen koilliseen Maanselän rintamalta. Nähtiin välttämättömäksi, että operaatio saataisiin toteutetuksi ennen talven tuloa.[1]"
Marski asetti ehdot,jotka tiesi mahdottomiksi täyttää.
Lisäksi joukkoja suunniteltiin muutaman prikaatin vahvuisiksi,ei suinkaan armeijan pääosaa. Niiden irroittaminen oli mahdotonta asemasodankin aikana.
Marski tiesi USA:n voivan julistaa sodan,jos Suomi katkaisisi Muurmannin radan.
Siksi hän vitkutteli suoraan kieltäytymättä,jotteivät sakut olisi suuttuneet.
Ratkaisu oli Marskille tyypillistä strategista tasapainoilua.
Hän oli jo keväällä-42 arvioinut Saksan häviävän sodan ja kertoi siitä lähipiirilleen mm. palattuaan kohteliaisuusvierailulta Saksasta.
"Tämän osoittauduttua vaikeaksi Hitler määräsi Norjasta 3. vuoristodivisioonan Suomeen."
Pötyä.Se oli täällä alusta alkaen ja raskaiden tappioiden takia määrättiin marraskuusa -41 palaamaan Saksaan.
Tosin vain itävaltalaiset.Loput jäivät Petsamon rintamalle.
Erittäin asiantuntematonta kopiontia.- Anonyymi
"Pötyä.Se oli täällä alusta alkaen ja raskaiden tappioiden takia määrättiin marraskuusa -41 palaamaan Saksaan.
Tosin vain itävaltalaiset.Loput jäivät Petsamon rintamalle"
Valehtelet!
Uudelleenjärjestely – talvi 1942
Tammikuusta 1942 lähtien divisioona uudistettiin ja organisoitiin uudelleen Grafenwöhrin sotilaskoulutusalueella .
Divisioona lähetettiin Kristiansandiin huhtikuussa 1942 . Yksiköt muuttivat Lillehammer - Hamar - Elverumin alueelle , missä ne pysyivät miehitysjoukkoina elokuuhun 1942 saakka.
Elokuussa 1942 divisioona siirrettiin meriteitse Pohjois-Armeijaryhmän alueelle Hankoon , Suomen satamaan, joka talvisodan 1939/40 jälkeen oli vuokrattu Neuvostoliitolle . Sieltä 3. vuoristodivisioonan yksiköt marssivat Mujan -alueelle lähellä Leningradia , jossa ne asetettiin 11. armeijan komennon alaisuuteen. - Anonyymi
Mikä on pötyä?
"Marski asetti ehdot,jotka tiesi mahdottomiksi täyttää."
Ehdot on kerrottu jo avauksessa:
Mannerheim suhtautui nyt elokuun alussa hankkeeseen muodollisesti pidättyvän myönteisesti, mutta asetti Suomen osallistumiselle korkeat ehdot. Ensinnäkin Saksan olisi ensin vallattava Leningrad (operaatio Nordlicht), jotta Suomi voisi vapauttaa Kannaksella olleita joukkojaan Belomorskin operaatioon. Suomen piti myös saada Saksan ilmavoimien tuki ja runsaita polttoainetoimituksia. Lisäksi Mannerheim edellytti, että Saksa Leningradin vallattuaan olisi itse ensin hyökännyt Syvärin suunnassa antaen Suomelle selustatukea, mikä näytti vaikeasti toteutettavalta vaatimukselta
"Lisäksi joukkoja suunniteltiin muutaman prikaatin vahvuisiksi,ei suinkaan armeijan pääosaa. Niiden irroittaminen oli mahdotonta asemasodankin aikana"
Mikä on tietolähteesi?
"Marski tiesi USA:n voivan julistaa sodan,jos Suomi katkaisisi Muurmannin radan.
Siksi hän vitkutteli suoraan kieltäytymättä,jotteivät sakut olisi suuttuneet."
Asia on kerrottu jo avauksessa. - Anonyymi
Lykkäät pötyä!!
- Anonyymi
Tarvitseeko sitä kysyä, marski oli viideskolonnalainen ja osti itsensä ulos Nurnbergin sotarikosoikeudenkäynnistä.
- Anonyymi
Marski otti vastuun sodasta irti pääsystä ryhtymällä presidentiksi.
Hän otti elokuun -44 lopulla yhteyden NL:n Tukholman lähetystöön, esitti aselepoa ja ilmoitti Suomen voivan suostua rauhanehtoihin.
Se oli ainoa keino päästäi rti sodasta.
Ehdot olivat kovat,mutta itsenäisyys säilyi,tosin vaivoin.
Rauhantekijänä Marski säästyi myös sotasyyllisoikeudenkäynniltä.
Nürnbergissä tuomittiin Saksan johto sodan aloittamisesta. NL:n johto säästyi,vaikka oli aloittanut sodan yhdessä Saksan kanssa hyökkäämällä Puolaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334159Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122624Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382355Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1151406- 481169
- 781087
- 59953
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921