Kepu teki sen mitä arvelinkin.
Persustan mahalasku
Anonyymi
1502580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 150
Vanhimmat
PS hän on voittanut katso nyt tuloksia,ja tämä kertaituu kun ei enään äänestetä tuttua kylän miestä
Jos maakuntavaalit tulee, niin taas Kepu häviää lisää!
Torsoksi jäi persujytky koko maassa tais tulla suutari.!
Remonttireiskan ääniä hylättiin 800 kappaletta.
Tiede- ja kulttuuriministeri sai nippa nappa enemmän ääniä kuin Risto Mattila. Huom Kepulandiassa.
Ei toki ollut tarkoituskaan että kaikki äänestää Kurvista vaan että edetään leveällä rintamalla ja näin kävi.
Olen Kurvisen kannattaja mutta tietoisesti äänestin toista kepun ehdokasta.
Persut palasi takiaispuolueiden joukkoon. Ja millainen olikaan uho ennen vaaleja. Oikein meinaa naurattaa.
Persujen kannatus tulee huutamisella paitsi Riston vaikenemalla .
Valtaan päästyä Pesut hajoaa vastuunkantoon joka on uusi asia kyseisille jota ei voi huutajat käsitellä pelkästää syyttelemällä muita.
Ristonkin tulisi pikkuhiljaa käsittää kunnan olevan muutakin kuin Voltti.
kun ei kepulit lintilän johrolla pääsisi sotkemaan ja estämään uutta kasalaisalotetta, joka keräsi 89 000 nimeä vesi on meirän alotteelle,koska tahallaan sapotoivat sähkönsiirtoa koskevan alotteen jonka takana oli koko kansa yrityksiä myöten ja yli 50000 nimeä
Tuosta huolimatta Persut tippui takiaispuolueiden joukkoon.
600 lisäys PS valtuustoihin oli vasta alkusoittoa, eruskunta vaaleissa ei enää ole naapuria tai sukulaismiestä ehrokkaana, niin silloin tulee PS LOPULLINEN ISKU niin kepulle kuin muillekin,uskoisin että kepu tulee lopullisesti putoamaan puolue kartalta ja siitä saatte kiittää ainakin lintilää joka käveli röyhkeästi kansan yli sähkönsiirto asiassa
Persut on uhonneet jo vuositolkulla jos minkäkinlaista jytkyä vaan niin siinä käy että jytkyt on historiaa ainakin Persujen kohdalla tämäkin sanoisinko kuntavaali tussahdus on alkusoittoa Persujen alamäkeen joka vääjäämättä odottaa jo nurkan takana ei ihmiset tuota rupusakkia kauaa katsele jolla ei oo tarjota muuta kuin populismia ja rasismia käsi kädessä kyllä Suomi tarvii järkevämpiä immeisiä asioiden hoitoon niin valtakunnan kuin kunnan tasolla.!
Persujen kannatus laskee kuin lehmän häntä, ei ole jytkyistä tietoakaan.
Halla-aho kun nyt häipyy politiikasta ei persuista jää jäljelle mitään.
ei pettureista ja valehtelijoista kansa tykkää se nähtiin kuinka kävi sinisten petturien,niin tulee käymään kepunkin, kun sapotoi tahallaan sähkönsiirto hintojen alennus yrityksen, ylimielisesti lintilä vain virnuili kun sille yritettiin asia järkevästi esittää, että toinen puoli eläkeläisistä on kohta sosiaali luukulla tai karulla, kun sähkönsiirtäjät saavat vapaasti ryöstää kansaa,ei piisannut että on ulkomaiset ja kotimaiset rosvot ovat kansan vaivoina, niin piti kepuli lintilän vielä laillistaa tämän uuren tavan kusettaa ihmisiä ja yrityksiä,sanokaa nyt ketkut eres kenen puolella olette kansan vai rosvojen
Lopeta jo tuo typerä sähkönsiirtoruikutus.
Sähkörintamalla kaikki on kunnossa, sähkö on suomessa halpaa.
Vai siniset petturit no mitä nämä nykyiset persupetturit on kyllä ne samaa porukkaa ovat sinisten kanssa ja koko puolue viimme hallituksessa ajoi samalla mandaatilla ,turha sitä on muuksi vääntää.!
mitä+te+horisette+PS+on+erennyt+joka+vaalissa+voitosta+voittoon,ettekö+te+osaa+lukea+tuloksia,600+uutta+valtuutettua+ja+yli+5%+nousu+viime+vaaliin+verraten,ja+tämä+on+vasta+kuntavaali+eruskuntavaalissa+PS+on+ykkönen,ja+kepu+on+siellä+missä+siniset+petturitkin
Hallitus vaalit, näin huurettiin.
Jytkystä tulikin ruikku puntis.
Selittämään nyt, miksi kuntavaalit eivät kaataneetkaan hallitusta.
kyllä se tuollaisesta räkäpässistä nyt vielä tuntuu että 100 kertaiset siirtomaksut verrattuna sähkön hintaan ei tunnu missään kun vanhemmat maksaa kulut,mutta kuinkas sitten kun jourut ne itse maksamaan,jos on perhe eikä oikein töitäkään ja kersat pitäisi kouluttaa,ja puolet tilistä menee sähkösiirtoon
miksi keput eivät jäävänneet itseään sähkönsiirto asiassa jos on kerran kytköksiä sähkön siirtäjiin ja asettuivat mieluummin kansaa vastaan rosvojen puolelle, vaan vesitti ja sapotoi tahallaan koko yrityksen alentaa roisto siirto maksuja
Pitäskö sun käydä jossain lääkärissä tuon sähkönsiirtopakkomielteen kanssa?
Ei vaikuta ihan normaalilta.
Mitenkähän hallituspuolue voisi missään asiassa itsensä jäävätä??? Voi haloo tuota tyhmyyttä. Hallitus toimii, persut vaan valittaa. Lintilältä loistavaa työtä, äänestän jatkossakin häntä.
Kuntavaalit+2021+vihervasemmistokepu+teki+puolueista+Kovimman+kannatuslaskun+--2,7%+Perussuomalaiset+Suurimman+kannatusnousun++5,6%.+vihervasemmistokepun+kannatus+laskee+se+vaan+laskee+vihervasemmiston+politiikkaa+tukemalla+ja+Öyhöttämisellä.
Persupöljäkkeet koki kuntavaaleissa että tuli mahalasku ja jytkyt on jytkytelty persujen kohdalla ja hyvä niin koko Suomen kannalta ei noita vasaranheiluttajia tarvita mihinkään eikä milloinkaan tuo rupusakki joutaa hevon kuuseen.
Vasemmisto/Vihreät on yhtä turha sakki Persujen kanssa,mitalin kääntöpuolet.
vihervasemmistokepu on joka puolelta samaa mistä kepun puheenjohtajan paistama kananmuna on lähtöisin.
vihervasemmistokepu vaeltaa vihervasemmiston talutusnuorassa kohti lopullista romahdusta, mutta ei voi mitään kun eivät vaan näe missä mennään, että on täysin verätettävä Apupuolue niin vihervasemmiston Apupuolue
Persuthan+ne+romahti+luultiin+että+ollaan+yli+20%+puolue+vaan+mahalasku+tuli+14,5%+puolueeksi++tämähän+se+on+totuus+noista+pöjäkkeistä+ja+jokainen+prosentti+on+liikaa+noille++jotka+on++yhtä+tyhjän+kanssa++populismillaan+ja+valheellaan+tervemenoa+kohti+takiaispuolueiden+joukkoa.!
Noinhan siinä kävi. Suomen kansa antoi persuille selvän tuomion. Gallupsuosikista tuli takiaispuolue.
kyllä sekin sanonta pitää paikkansa että hullun eväät syörään ensin,kun kepulit äänestää itseään vastaan sähkönsiirto asiassa,vai eikö ketkulien kannattajille tule sähköjohtoa seinään ??
Persujen eväät on syöty aikoja sitten kun ei ole tarjolla muuta kuin populismihöttöä ei sillä pitkälle pötkitä kyllä kansalaiset on nähneet mitä nämä pöljäkkeet edustaa alamäki vaan kiihtyy tulevaisuudessa ja hyvä niin emme tarvitse enää äärioikeistoa lisää.
Anneli torjui yksin persujoukon Lapualla. Joten aika heikko esitys persuilta.
Kauhavan perSSut, nyt Elokapinan mukaan Helsinkiin Mannerheimin kadulle mielenosoitukseen. Teltat ja kiljut mukaan!
Olisitte samantasoisessa ryhmässä mukana.
Onhan siellä jo paskansin BB-talossa housuihini Tynkkynenkin.
mitä tekemistä sillä on populismin kanssa että vastustaa koko kansan kusetusta järjettömillä sähkönsiirto hinnoilta,jotakin on kepun kellokkaille luvattu kun ne pitävät kynsin ja hampain sähkönsiirtäjien puolta, vaikka koko kansan oikeustaju sanoo että meitä rosvotaan, ja kepu johto on juonessa mukana korvia myöten,eihän muuten kansan valitsema poliitikko joka on luvannut ennen vaaleja pyhästi ja vannonut vielä ministeri valan, hyväksyisi selvää mafian kaltaista kiskontaa koko kansalta
Eikö ihan tosiaan siellä maalla voi kuvitella että voitaisiin elää ilman tukiaisia. iHAN rehellisellä TYÖLLÄ
Tottakai, mutta mistä ruoka muulle porukalle?
Kaupunkilaisten idea ne tuet on ollu, että saavat halpaa ruokaa.
Nyt+vihervasemmistokepulit+joukolla+AATETOVERIEN+rinnalle+Mannerheimintielle+makoilemaan,+voi+päästä+lehteen+kun+oikein+öyhöttää+vihervasemmisto+politiikkaa,+muistakaa+putsata+kengät+ettei+kanan+paska+haise+kun+on+käyty+kanalassa+keräämässä+kanan+munia+naurettavaan+kuntavaali+videoon+paistettavaksi.+Ilman+kananmunia++kannatus+olisi++tippunut+varmaan+enemmän+kuin+-2,7%+taisi+olla+suurin+kannatus+pudotus+Kaikista+puolueista.+Vihervasemmistokepulit+olisivat+varmaan+voittamattomia+Alamäkipyöräilyssä+ovat+tottuneet+kovaan+ja+holtittomaan+alaspäin+menoon.
Persut+tippu+yli+20%+puolueesta+14,5%+puolueeksi+eikö+se+ollut+suurin+pudotus+vaikka+millä+mittarilla.!
Kun+katsotaan+todellisia+lukuja+Kuntavaalit+2017+ja+2021+ja+puolueitten+kannatusta+niissä+eikä+galluppeja.+Perussuomalaiset+nosti+kannatustaan++5,6%+ja+Keskustan+kannatus+tippui+-2,7%+ja+nämä+on+äänestys+lippujen+antamia+lukuja.+Äänestäjät+on+äänestänyt+ja+kertonut++mielipiteensä.+Selkeä+suunta+Keskusta+roikkuu+Hallituksen+apupuolueena,+ei+enää+omaa+uskottavaa+Poliittista+linjaa.
Hallitusta kaatamaan, kuntavaaleilla. Voi tyhmiä.
Tynkkynen odottaa jo kavereita festivaaleihin, omat teltat mukaan. Marskilla.
Suutariksi+jäi++kuntavaaleilla++Hallituksen+kaataminen+kovat+oli+odotukset+yli+20%+kannatuksesta+kun++uho+jäi+torsoksi+niin+nyt+ollaan+kuin+Tynkkynen+paska+housuissa.!
mitä kepun kellokkaat saivat saaliiksi siitä että pettivät koko suomen kansan sähkönsiirtäjien puolesta
vihervasemmistokepu on miinus merkkinen eli negatiivinen, ainut missä vihervasemmistokepuli voi olla positiivinen on koronatesti, muuten negatiivinen.
Persujen uho on kansakunnan tuho onneksi persujen kannatus näkyi näissä vaaleissa ja tulevaisuus on taputeltu persujen kohdalta vääjäämättä kannatus haihtuu ja hyvä niin Suomen kannalta ei noita paskahousuja tarvita mihinkään eikä milloinkaan.!
Persut oli selkeä vaalivoittaja kauhavalla!
Heti näkyy palomiehen vaikutus!
Nyt mahtava uutinen Alavudelta, uppoavasta laivasta hyppäsi puheenjohtaja kisassakin mukana ollut Tiainen, eihän hänellä ollut kannatusta puheenjohtaja kisassa kun tarvittiin vihervasemmisto aatteinen puh.johtaja ja sen tosiaan saivat vihervasemmistokepuun.
Tiainen perustaa Alavudelle oman Valta kuuluu kansalle-ryhmän, näin tolkunihmisiä jättää vihervasemmistokepun uppoavan laivan, mutta jäähän sinne vielä Molopäitä äyskäröimään vettä ja öyhöttämään vihervasemmiston puolesta.
Vaan se on mahtavin uutinen koko Suomessa tämä Persujen mahalasku ja senhän näki jokainen että tämä Punahilkka Satujen kertominen yökaupalla aloitti tämän alasajon ja siitä seuraava lasku on vain kovenee ja kyllä nämä paskan puhujat on nähty ja todettu kelvottomiksi ja hyvä niin Suomen kannalta.!
Jos+olet+uutisia+seurannut+todennäköisesti+tiedät+tämän+mahtavan+lukeman+merkityksen+Koko+Suomen+maalle+ja+kansalle++-2,7%+siis+-2,7%+A+i+i+i+v++a+n++oikein+se+tosiaankin+on+keskustapuolueen+pudotus+2017+verraten+2021+kuntavaaleihin.+Onnittelut+sinä+tosiaan+seuraat+uutisia+ja+olet+ajan+hermolla.+Vielä+kerran+onnittelut,+jatkossakin+seuraa+uutisia+niin+et+ole+valheilla+vietävissä.
Täytynee vielä kerran todeta että.Persujen uho on kansakunnan tuho nämä persut omissa unelmissaan kuvittelevat ja uhoavat semmoista johon eväät ei riitä kyllä nämä persupöljäkkeet on nähty ja koettu ja huonoksi havaittu ei näitä Suomenmaa tarvitse ei nyt eikä tulevaisuudessa.
Suomenmaa on kepun lehti. Joo ei se persuja tartte. Eikä persut sitä.
Tosi on ei Suomenmaa Persuja tarvitse pysyköön jos lehdistä puhutaan näitten MV ja Suomen uutiset lehtien parissa lukemassa sarjakuvaa Puna hilkasta senhän ne osaa kun ovat harjoitelleet yökaupalla.
Vuoden+2015+loppuun+asti+Suomenmaa+ilmestyi+sanomalehtenä,+viimeiset+vuodet+kolme+kertaa+viikossa.+Se+muuttui+kerran+viikossa+ilmestyväksi+aikakauslehdeksi+vuoden+2016+alussa+Elokuusta+2019+se+alkoi+ilmestyä+kerran+kuussa.
Vuoden+2019+vaaleissa+Keskusta+koki+rökäletappion,+joka+vei+puolueelta+18+kansanedustajan+paikkaa.+Suomenmaa+joutui+vähentämään+henkilökuntaa+rökäletappion+jälkeen.+Nyt+2021+kuntaveeleissa+tappioputki+jatkui+-2,7%+edellisiin+kuntavaaleihin+verraten.+Nykyinen+vihervasemmistokepu+takaa+tappioputken+jatkuvan+vihervasemmisto+politiikallaan+ja+öyhöttämisellään.
No mitenkä käy persuille alaspäinmennään ja kovaa jos vertaa viimme eduskuntavaaleihin näitä kuntavaaleja ja äänimääriä ois persuista tippunut 9 kansanedustajaa ja todellisuudessa vielä enemmän eli rupusakille odottaa takiaispuolueen kohtalo.!
vihervasemmistokepun propakanda osaston hätä yrittää muuttaa totuutta, muttei onnistu, vain todelliset äänet lasketaan ja se näkyy vaalituloksissa.
kepulit härissään etsivät uutta kotia sähkönsiirtoyrityksistä kun puolue on putoamassa eruskunnasta,siksi käytös on sen mukaista,kenen lippua kannat sen lauluja laulat
Kyllähän totuus on silviisii että Kepu senkun porskuttaa ja Persut on auringonlasku puolue näkeehän se jo edustajistakin niin kyllä nämä Persut on aivan rupusakkia kun vertaa Keskustan edustajiin persuista ei löydä tikulla etsimälläkään jotain järkevää luettelomaton nimilista pöljäkkeitä ja jotka ei osa muuta kuin lukea Punahilkka satuja yökaudet.!
Toi on kyllä totta Kepu vaan porskuttaa kohti vääjäämätöntä lopullista tuhoa, entinen Pääministeri puolue ajettu noin alas, onko mitään puoluetta ajettu alas näin nopeasti.
vihervasemmistokepu on vihervasemmiston Apupuolue ilman omaa poliittista linjaa, täysin vietävissä oleva Molopää porukka.
Persut ja vihreät joutaa romukoppaan molemmat, ovat vain turhanpäiväisiä öyhöttäjiä eri laidoilta.
piisasko kepu kellokkaille ne kuuluisat 30 hopearahaa ja johtokuntapaikka sähkönsiirtoyrityksissä vai saivatko muutakin kun myivät isänmaansa
Persujen laulut on laulettu kun tämä tarjoilija ja epäonnistunut pornokauppias Halla aho lyö kintaat tiskiin merkit jo viittaa siihen väsymyksen takia.
Kun Halla-aho nostaa kytkintä persut on kuin lastu laineilla.
eipä huolta kyllä PS on muitakin kovia ja viisaita miehiä ja naisia jotka ajattelevat omankansan parasta, eikä vain omaa kukkaroa niinkuin KETKULIT, ja laittavat viimeinkin 2v kuluttua ketkujen sotkeman sähkönsiirtorosvous asian kuntoon
No niin, Halla-aho lähti, persujen peli on pelattu.
Tarjolla uudeksi johtajaksi on vain hajuttomia ja mauttomia joo joo miehiä ja naisia.
kepun peli oli pelattu kun se meni hallitukseen ja petti koko kansan,ei tälläistä röyhkeää kansanvihollista joka ylimielisesti käveli kansan yli kaikkein tärkeimmässä asiassa sähkönsiirrossa, äänestä kuin tyhmät ja nekin äänestää itseään vastaan
vihervasemmistokepulle ei kelvannut kuin vihervasemmistokepuli puh.johtajaksi. Niin ja saivat sellaisen.
ketkulien hyväksymän EU tukipaketin lisäksi neuvotellaan jo uuresta EU tukipaketista,lisäksi neuvotellaan EU yhteisestä työttömyyskorvauksesta,italian mafia lähettää syrämelliset kiitokset suomen kepulle,eikä pirä unohtaa kepun tahallaan vesittämää sähkönsiirtohintojen alennusta
Laulut on laulettu persuporukalla voihan sitä näillä palstoilla vielä jotkut räksyttää vaan eipä sillä ole merkitystä ,kirjoitin jo monta päivää sitten Halla ahon väsymyksestä ja eilenhän tuo tuli toteennäytetyksi missä kiirastulessa mies vaeltaa ,Halla heitti pyyhkeen kehään ja sanoi että lukekaa 10 vuoden päästä lopputulema eli soronoo vaan minunkin puolesta.!
ketkujen takia etiopiassa on alkamassa tigritiläisten kansanmurha, kun lähettivät pekan sinne asiat sotkemaan, ja ylimielisellä puheellaan ja alentuvalla käytöksellä haukkumaan etiopian hallintoa,ja näin pilasi juuri alkaneet rauhantunnustelut,jotta ei piisannut että tahallaan vesittivät sähkönsiirtohintojen alennukset ja näin törkeästi pettivät suomen kansan oman erun tähren
Voi poiijaat. Persujärkeä parhaimmillaan.
Sähkösiirto, sähkönsiirto , sähkönsiirto sanoiko joku sanan sähkönsiirto!?
Pitäiskö huolestua jos päässä soi sähkönsiirtolaulu?!
kepulle kävi hyvin kun puheenjohtaja vaihtui, saivat aidon ja suoraselkäisen vihervasemmistokepulin uppoavan laivan kapteeniksi. Eikä maata näkyvissä, aavalla merellä uppoaminen tapahtuu, muutamia pelastuu siirtymällä muihin tolkun puolueisiin, ei siis vihervasemmistolaisiin vaan tolkun puolueisiin, esim. Kansallinen Kokoomus, Perussuomalaiset, , Suomen Kristillisdemokraatit ja Liike Nyt. Hyviä vaihtoehtoja löytyy vihervasemmistolle ja vihervasemmistokepulle.
Ja mestari menossa vihreisiin.
Koskahan persut hajoaa ,koska nyt alkaa valumaan kannattajia takaisin joko änkyräsiivestä tai maltillisista jos Persuista sellaisia löytyy.
Alasajo kannatuksesta on alkanut.
Persupölvästeille kävi ihtelle niinkuin ovat ennustaneet Kepulle jäivät Kepun taakse kuntavaaleissa vaikka hekumoitiin maanvyöryvoittoa tulevaksi vaan onhan se selvää ettei Suomalaiset tolkunihmiset noita öyhäkkeitä kannata ei nyt eikä tulevaisuudessa Halla ahokin katsoi parhaammaksi siirtyä syrjään mikä tietää laskun olevan kovaa tuossa rupusakissa ja hyvä niin kaikille Suomalaisille.!
kouluttaako nämä kepun ynm,hallitus kaverit, al-holin leiriltä tulleita ja isilit ynnä al-sabapa ja al-caira joukkojaan suomessa kun vetelöövät lampahilta kurkkuja poikki
Persut kouluttaa.
Maahanmuuttajien koulutus kuuluu mestarin määräyksestä persujen uuteen ohjelmaan.
Mestari on liittoutunut Elokapinallisten kanssa vai mitä se telttaleireily muuta meinaa.
Tätäkö Persuilu on!
Persut on mennyttä kamaa pääjehu katsoi parhaaksi ja jätti tuon populistisakin ,helpommalla pääsee kun ei tarvihe noille pöljäkkeille uusia avauksia värkätä että saavat mesota turuilla ja toreilla nyt kun vaalitkin meni alle odotusten ja suunta on vain alaspäin.!
Kuka Mattilaa äänestää, ei ole saanut mitään aikaiseksi ja kovin on hiljaa kun asiaan pitääs ottaa kantaa.
Teuvo Hakkarainen jo teroittaa kynsiään puheenjohtajavaalia silmällä pitäen.
Pyytäkää lakki kourassa Ano takaisin.
Kyllä nyt pitää täysinrinnoin äänestää Ano persujen kippariksi elokuussa Seinäjoella.!
kyllä täytyy sanoa että kepu on totaalisesti tuhonnut suomen talouren,tuho on kuin soran jäljiltä,maa on täytetty isis veteraaneilla,nyt sitten on kuin ruotsissa jengit taistelevat reviireistä,ulkomaiset veroparatiisi yhtiöt kuten sähkönsiirtäjät saavat vapaasti rosvota kansaa,ja monet eläkkeellä olevat ovat vararikossa koska sähkönsiirtäjien annettiin antaa lopullinen kuolinisku,jotkut yrittävät härissään turvaa sossusta mutta ylisuuri maahanmuutto on tyhjännyt pajatson
Eikö tälle sähkönsiirtopölvästille ole saatavissa kriisiapua?
Ehkä Lintilä voisi lukea hänelle iltasadun isosta pahasta sähkönsiirrosta.
miksi lintilä ei kysynyt niiltä neuvoa jotka alottivat kansalaisalotteen sähkönsiirron alennuksesta,kun ei itse osannut eikä ollut taitoa vaikka ketkulilla on 80 avustajaa,vaikka jokaiset muut suomalaiset sitä kannatti paitsi ketkulit jotka kansaa halveksien tämän esityksen ja koko kansan yli kävelivät röyhkeästi
Persut saa puheenjohtajaksi vihreän naisen,on itse ilmoittanut äänestäneensä heitä.
Akkavaltaan siirrytään sielläkin ja vihreään.
Seuraavaksiko Persut sitten kieltää metsänhakkuut oikeitten vihreitten tapaan.
On huvittavaa seurattavaa kuinka meidän Kauhavan äijänköriläät suhtautuvat tilanteeseen,Persut siirtyy vihreitten ohjaukseen sitä itse huomaamatta,mahtaa Alahärmän johtotroikalla olla nielemistä.Siellä kun ei naisia ole puolueessa näkynyt,varsinkaan vihreitä.
KEPUAHAN akat johtaa ja hallituksessa olevat ketkulien munattomat äijät, jotka vesittivät valmiiksi laaritun sähkönsiirtoalennus yrityksen tahallaan,varmaan sekin tehtiin ohisalon vaatimuksesta,niin kuin nyt näyttää käyvän suomen metsien että nekin sosiaalisoiraan,samoin kuin turvetuotanto minkkitarhaus ja koko maatalous yleensäkki,ilman että kepulit nostaa sormeaankaan sen estämiseksi,ja nyt on vielä suunnitteilla korottaa tulleilla venäjältä tuotavaa halpaa sähköä,ja arvaatte varmaan ketkä ne korotukset lopulta maksavat
Ei ole mikään ihme, että persujen kannatus laskee kuin lehmän häntä.
kurvinen se on ajoissa taaskin ollut matkassa,kun vuosi sitten lähetteli eruskuntapostina koululaisille korttejansa,ja nyt sitten vasta vaatii äänestysiän laskemista 16 vuoteen
Ministeri Kurvinen oikealla asialla.
kyrvin sakki nyt kostaa kansalle kannatuksen loppumisen,maa ja metsätalouren turvetuotannon alasajolla lisäksi polttoaineiren ja hiiliverojen ja tullien jättimäisillä korotuksilla,ennestään ovat nostaneet sähkönsiirtomaksut pilviin ja nyt hiilitulleilla ja verolla nousee itse sähkökin,ja kurvi ja kumppanit senkuin hymyssä suin sitä kansalle kertovat kuin suurtakin urotekoa, niin kuin marin kun oli lahjoittanut EU,lle 6,5 miljarria
Tuohon tautiin ei ole lääkettä.
lintilän ketkuli saa haistaa pitkän vitun kun petti koko kansan muuta ei olisi tarvittu kuin alentaa sähkönsiirtomamaksua
Pahalta näyttää. Tuohon tautiin ei ole lääkettä. Ei auta pakkohoito eikä pimeä huone.
miksi ei alennettu sähkön siirtoa mitään muuta ei kansa pyytänyt
Ei tuo vainoharhaisuus lähde tuolta Persulta ennenkuin haudassa.
Sähköshokkia vois kokeilla. Aluksi pienellä virralla. Jos ei apua, niin tehoa lisää
Elokuusta+alkaen+sähkön+siirtohinnat+laskee+40%++joko++persupölvästi+hiljenee.
mutta perusmaksua saa vapaasti nostaa niin paljon kun haluaa
Kurviselta loisto avaus. Lopahduttaa Kepun vielä nopeammin. Missähän se syntyvyys on suurinta? Mitähän ne nuoret äänestää? Olisko vihreitä ja Demareita? Tollo taas vahtaa omaa napaa ja Kauhavan nuorisovaalien tulosta.
80 avustajaa eikö yhtään täysijärkistä joka olisi lintilälle sanonut että kysyisi eres sellaiselta jotka kansalaisalotteen tekivät sähkönsiirron alennuksesta,että mitä kansa haluaa, ennen kuin meni sotkemaan koko asian,tuollainen porukka joka koostuu pelkästä sukulaisista ja kavereista pitäisi heti erottaa, nehän ovat vaarallisia yhteiskunnalle,eikä ole yhtään ainakaan minun kaveria jotka eivät olisi vittuuntuneet kepuun ja lintilään tämän paska päätöksen johrosta,eläkeläisillä on muutenkin raskasta asua suomessa,ja nyt vielä hallitus antaa niitä vapaasti rosvota
Voi hyvät hyssykät,kun silmäilee Persujen johtotroikkaa kauhavalla ei siinä lamppu syty.
Ei mikään ihme KD vieneen heitä kuin pässiä narusta ryhmä 11 muodostaessa,Persut on suuri häviäjä paikkajaossa koska KD vie heidän paikkojaan.
Mahdetaan Hakolassa nauraa makeasti.
Persujen toilailuille ja laskutaidolle nauretaan kaikkialla.
saatan+paskat+ennen+vaaleja+lupasitte+kansalaisten+elämää+helpottaa,mitä+teitte+nyt+on+eläkeläisten+elämä+vielä+entistäkin+vaikeanpaa,pyyrettiin+vain+että+sähkönsiirtomaksut++kohtuullisestais+niin+kuin+luvattiin+kepun+kulmunin+suulla+ja+teitä+sen+vuoksi+äänestin,mutta+sitäkään++ketkut+eivät+tehneet,kun+itsellä+on+yli+10000e+palkka+niin+vitut+kansasta,ja+luvatut++kova+palkkaiset++virat+sähkön+siirto+virmoihin,mene+saatanan++ketku+kysymään+naapurilta+mitä+se+tykkää+haluaako+se+maksaa+näitä+järjettömiä+siirto+maksuja,jotka+maksaa+100%+enenpi+kuin+sähkö,ja+minäkin+tyhmyyressäni+uskoin+näihin+paskan+puhujien+lupauksiin
Ohhoh! Nyt tuli yhden lauseen typeryyden maailmanennätys.
kuinka idiootti on laitettu tuollaiseen tehtävään kuin päättämään sähkönsiirto hinnasta joka koskee koko suomea yrityksiä myöten,mutta en kyllä yhtään ihmettele kepun valintoja kun samalainen sven stuuva tuli härmästä ministeriksi
miksette ketkut kerrankin voineet täyttää mitä kansa olisi halunnut ja ennen vaaleja lupasitte, vaan taaskin vaalien jälkeen paskaisesti kepu retkut pettivät kansan,mene saatanan paska kysymääm naapurilta mitä mieltä se on ketkujen uuresta sähkönsiirto rosvouksesta, joka ketkujen jäliltä ja niitten suojeluksessa saa yhä jatkua,perkeleen paskasakki olette suuria valehtelijoita kuin siniset aikoinaan
Hieno juttu, ettet mitenkään edes yritä peitellä typeryyttäsi, vaan tuot tolloutesi kaiken kansan nähtäville.
Tuommoista sontaa ei voi muuta kirjoittaa kuin Perussuomalainen Pölhö Kustaa .
kurvillako on taaskin ketunhäntä kainalossa,kun omastamaasta ei tahro enää ääniä irrota niin tuoraan niitä holistileiriltä, terroristeille jalkansa levittäneitä ja uusia terroristin alkuja
Voiko tuollaisiselle puolueelle antaa mitään päätäntävaltaa kun lukee noitten Persujen hörhökirjoittajien juttuja.
Tuo yksi joka kirjoittaa sähkönsiirrosta vaikka muut keskustelisivat metrin mitasta,on tyylipuhtain persu edustaja.
Kyllästyttää tullainen keskustelukulttuuri,asianomaisella ei mitään annettavaa,kuten ei Persuilla muutenkaan
korjakkaa ketkut sitten se sähkönsiirto munaus minkä noin pahoin sotkitte,jotta eläkeläisetkin voivat asua kodissaan loppuun asti
Persut ei hallitusaessa ollessaan laittaneet kortta ristiin sähkönsiitohintojen laskun puolesta.Halla-aho on ja oli maaseutuvastainen Hesalainen kuten koko puolueen johto,paikalliset on taas kirjoittelee mitä sylki suuhun tuo.
mikset perkeleen keput sitten korjaa asiaa, minkä siniset petturit teki,teillä olisi nyt koko suomi takana että voisitte tehrän sen,eikä vain puhua mitä muut on väärin tehneet,korjatkaa asia kun koko suomen kansa on takana,kaikkien äänen saatte kun korjaatte asian,minkä lintilä pilasi,perusmaksu pois ja leikatkaa voittoja vapauttakaa kilpailu että muutkin tuovat johtonsa,mitä te paskaa puhutte korjatkaa vahinkot kun kerran valta on ja koko kansa takana
Ompas vuodatus jälleen.Seitsemän seinähullua esiityi aikoinaa lavoilla,heillä oli eräs lause mitä he viljeli ,se sopisi kyllä kirjoittajallekkin.
On meinaan senverran sekaavaa tekstiä.
Tosi on Siniset teki sitä ja tätä ja ovat aina Persujen mukaan syyllisiä vaikka puolue oli silloin yks ja sama Persut ja ilman Soinin perustamaa Perussuomalaiset puoluetta ei ois tänä päivänä olemassakaan.!
korjatkaa minka muut teki antakaa meille halpaa,sähkönsiirtoa,niin varmasti kepu saa meirän äänen,ei muutakuin,leitatkaa suuria voittoja pois perus maksu ja vapauttakaa suomen verkot kilpailulle
mikä+saatana+teitä+kepuja+oikein+vaivaa+ääniä+tulisi+meiltä+tavallisiltakin+ihmisitä+jos+meitä+kuunneltaisiin,ja+meirän+vaikeuksia,ettekö+te+ymmärrä+ettei+meillä+ole+kymmenen+tuhansien+palkkaa+,eikä+kertakaikkaan+maksaa+enää+näitä+uusia+sähköksiirtomaksuja+vain+pienieläke,ei+me+voira+maksaa+näitä+sähkökönsiirto+maksuja+enää+se+100%+lisäsi+meirän+kuluja+siihen+ei+ole+enää++kerta+kaikkiaan+rahaa
Kun Hakolan Imaami leikkaa Voltin töyhtöhyyppän töyhtön pois,mitä jää jäljelle.
Kyrpä jolla on korvat.
Soinilta hyvä ja terävä kommentti:
"Soini moittii haastattelussa myös ankarasti perussuomalaisten väistyvää puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa. Soinin mukaan Halla-ahon kantti petti, kun pääministerin paikka tai ainakin hallituspaikka alkoi siintää horisontissa.
– Heti, kun jätkä sai karttakepistä ensimmäisen kerran vähän näpeilleen, niin kapina loppui siihen paikkaan. Nyt hän menee nurkkaan viisastelemaan ja ampumaan pillillä palleroita, Soini sivaltaa."
soini oli sininen petturi joka halusi vain rahaa, ei se halunnut kansan parasta,samoin oli lintilä joka pelasi vain paikkaa sähkönsiirto yhtiöiren hallituksiin,ja kova palkkaisiin virkoihin ,siksi molenmat pettivät kansan, ja siksi lintilä tahallaan sabotoi kansalaisalotteen sähkönsiirrosta,meirät suomalaiset pettivät kaikki niin kepu kuin sinisetkin
Tuossahan puhuttiin Halla-ahosta. Miksi taas sekoitat asiat?
Vai oli Soini petturi vaan sai kuitenkin hommattua Persupuolueen ja jytkyn vai meinaakko että tämä Halla aho ja kumppanit ois ikinä saanet mitään Persuja aikaan jos olisivat lähteneet tyhjästä vastaus on että ilman Soinia ei ois koko Persuja.!!!
kansa tekee jytkyn minä ainakin äänestän ps näyttäkööt kallupit mitä tahtoo,ja muutenkin kallupit näyttää sitä mitä tekijät ovat asiasta mieltä ja miltä porukalta mielipirettä kysyy,näkeehän sen television jälkiviisaista joka kerta alotetaan ps haukkumisella samoin pöllöraati,ja keskustelijat on kaikki ps vastustajia
Sinä olet harvenevan joukon kannattaja jos Persut ei muuta osaa tehdä kuin populismia ei tuota rupusakkia tarvita ilmapiiriä pilaamaan.
kyllä te varmasti saatte ne kaikki takaisin,kun kepu sen antaa saatte nährä vielä kotinne laskuissa,mitäs meistä maksetaan pois ollaanhan me suomalaisia kepuja
Soini on oikeassa,pupu meni Hallan pöksyyn ,ei ollut miehestä kansanjohtajaksi,pelkkä suunpieksiä kuten Kauhavankin Persut.
päivän kalluppi,kepun kannatus näyttää siirtyvän kokoomukseen,olisiko syynä tämä lintilän sähkönsiirto munaus että kepun uskottavuus on mennyt ??
On se hyvä kun on Soinin tapaisia näkijöitä ,kokeneita politikkoja jotka sanovat niinkuin asiat ovat.
kyllä samanlaisia pettureita kuin soini on toinenpuoli kepuakin,sehän nähtiin kun tahallaan sapotoivat sähkönsiirtoasian,ja tekijä alentuvasti virnuillen esitti kansan pyyntöihin päätöksensä käsiään levitellen ja sanoma oli selvä en voi asialle mitään
Älä ota enää
kepulauma taaskin lintilän johrolla röhkii koko kansalle sähkönsiirtorosvojen lähettämän laskun,kaikkien kepun äänestäjien täytyy olla idiootteja kun äänestävät itseään vastaan
Aika hupiveikko,on tainnut jäädä levy päälle koska muuta sanottavaa ei näytä olevan.Taitaa olla tyypillinen Persu.
katso omaa sähkönsiirto laskuas, ja sitä kirjoitusta ja alotetta mikä oli kansalaisalotteessa siitä olisi voinut lukea mitä kansa halusi,vain kohtuutta sähkön siirto hintoihin sitä ei lintilä eikä kepu kansalle antanut,vittujako te enään pyyrätte kansan ääntä saatanan petturit
Hölmöä kirjoittelua,Persutko muka saisi asialle jotain,eihän ne hallituksessa viimeinkään tehneet asialle mitään!
kansa pyysi vain halpaa sähkönsiirtoa ja siihen nimet kerättiin sitä ei kepu eikä lintilä antanut,vittujako vielä kehtaatte meirän ääniä pyytää,äänestä itseäs vastaan kun äänestät kepua
Varmaan tuo Kepu on sun äänet aina saanut.Kirjoitat kepusta senverran myönteiseti
tällä kertaa kepulien petos sähkönsiirrossa koskee koko kansaa ja rajusti koskeekin,eikä sekään yksin näytä piisaavan on tulossa monta uutta maksua ja veroa kepun toimesta
Persupöljäke puhuu perättömiä ja ennakoi tulevaa vaikkei tiedä tulevasta mitään se vaan on selvää että tuo persujen rupusakki on laskusuunnassa ja hyvä niin tälle maalle ei tuollaisia housuunpaskantajia tämä maa tarvitse milloinkaan.!
hullut äänestää itseään vastaan,ettekö näe kuinka lintilä meitä kusettaa sähköksiirto maksuilla, itselle on luvattu miljoonien paikka kuin taivaassa lopuksi ikää sähkönsiirto virmoissa,sen palkaksi kun petti isänmaansa ja koko kansan,tälläinen petturi kepu on ollut aina
ohisalo vaatii lisää pakolaisia ja samaan henkenvetoon lisää poliiseja, tuohan on loputon oravanpyörä ,samoin rikosten tuomiot lieventyy, tämähän on kuin ruotsissa kohta ihmisiä ammutaan päivittäin ja pommitpaukkuu, huumeet ja aseet tulee lähes vapaasti eu ansiosta maahan, ja hampaaton poliisi voimattomana katsoo päältä,vain tavallinen kantaruotsalainen käy nöyrästi työssä ja maksaa viulut
Muuta persupökylä Ruotsiin niin näät livenä mitä tapahtuu.!
no sielähän pakolaiset tappaa ihmisiä ja poliisi on piilos,lapsia ammutaan ja pommit paukkuu lue lehresta
ottakaa lintilä mukaan
se saatanan kusipää tarttiskin pitkää miekkaa ja ruoskaa kun petti koko kansan,mutta eihän kepulta voi muuta orottaakaan
EU,aikoo jakaa tukea köyhemmille korkean sähkönhinnan korvaamiseksi,miksi sielä kaikki tehrään vaikeimman kautta,kun helpoin konsti olisi kumota lintilän päätös nostaa sähkönsiirron hintaa,ja potkia kaikki samalaiset vittuun hallituksesta kansaa vastaan juonittelemasta,ja asettaa tutkinta ketkujen toimista miksi tahallaan sapotoivat sähkönsiirron alennus yrityksen
natsit aikoinaan hävitti heikomman kansansa osan vammaiset ja vanhukset,niin näyttää nyt tekevän kepu,saarikko ja lintilä aikovat näännyttää pienellä eläkkeellä olevat ja muutkin pienituloiset,nostamalla sähkönsiirtohintoja ja tyrmäämällä pienten eläkkeiren vähäisetkin korotukset,onko saarikon ja lintilän kiihkeänä tarkoituksena ajaa heikommat savupiipun kautta maasta pois ?