Sukeltamassa ollut kalastaja joutui ryhävalaan suuhun Yhdysvalloissa
YHDYSVALLOISSA 56-vuotias kalastaja Michael Packard joutui ryhävalaan suuhun ollessaan sukeltamassa Cape Codin rannikolla. Asiasta kertoo muun muassa brittilehti The Guardian.
Packard kertoi paikalliselle WBZ-TV-kanavalle, että hän oli ollut perjantaiaamuna sukeltamassa noin 14 metrin syvyydessä, kun ”yhtäkkiä kaikki meni pimeäksi”. The Guardianin mukaan Packard luuli aluksi joutuneensa hain hyökkäyksen kohteeksi, mutta hän ei kuitenkaan tuntenut hain hampaita, eikä kipua.
”Sitten tajusin, että olen valaan suussa, ja se yrittää nielaista minut”, Packard kuvaili.
MIES arvioi olleensa valaan suussa noin puolen minuutin ajan. Hän kertoi kuitenkin jatkaneensa hengittämistä, sillä hänellä oli edelleen hengityslaite mukanaan.
Lopulta valas nousi ylös ja sylkäisi Packardin ulos. Sen jälkeen Packardin kollega pelasti hänet pintaveneeseen.
Tämä juttu on täsmälleen samanlainen kuin Raamatun tarina siitä, että Joona oli valaan vatsassa. Tämä todistaa Raamatun todeksi. HAHAHAHAHAAA!!! Kiitos Jeesus, kiitos, kiitos!!!
Joonan valastarina on todistettu
1
101
Vastaukset
- Anonyymi
Joskus sullekin voi nauraa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5932075- 1021030
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18977Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4837Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101835Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749- 70747
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74678- 65563
